Niin, en ymmärrä suomalaisessa mediassakin noussutta jopa pientä huolta siitä, että Yhdysvallat kääntyisi Obaman kaudella protektionismiin. Oleellista on kysyä, minkälaiseen protektionismiin. Tuskinpa moni monikansallisten yritysten irtisanottu työntekijä ajattelee, että nykyinen tilanne nyt kaikkein kestävimmällä pohjalla on - vaikka Kemijärvellä. Suurin ongelma nykyisessä maailmantaloudessa on juurikin epädemokraattisuus ja kehitysmaiden alistaminen.
Kehitysmaiden kohdalla käsittääkseni protektionismi olisi erinomainen asia paikallisten yritysten ja siten koko elinkeinotoiminnan kehityksen kannalta (sitä eivät vain ole teollisuusmaat sallineet). Yhdysvaltojen aloittama säännellympi linjahan voisi idealistisesti ajateltuna johtaa nimenomaan paluuseen tilanteeseen, jossa yritykset olisivat joka puolella paremmin sidoksissa ruohonjuuritasoon (eli työntekijöihinsä).
Vapaa kaupan vieminen äärimmäisyyksiin on johtunut sijoittajien tarpeesta maksimoida sijoituksensa. Tämä on kai edesauttanut taloudellista kasvua, mutta samalla se on lisännyt huikaisevasti epävarmuutta.
Ja nykyisessä maailmassa se peruskysymys kuuluu, haluatko ihmiset mieluummin turvallista ja laadukasta työtä kuin lisää hyödykkeitä? Uskoisin, että huikaisevan suuri osuus länsimaalaisista valitsisi ensimmäisen, jos saisi valita. Se että työpaikat ovat heti kiven alla, kun kasvuluvut kääntyvät laskuun, on johtunut rahoitusmarkkinoiden sääntelyn loppumisesta 80-luvulla ja siten pääoman vapaasta liikkumisesta. Kehitys on johtanut pyrkimiseen aina vain entistä pienempiin kustannuksiin.
Jos sanotaan että Obaman hallinto omaksuisi protektionistisen linjan joillain teollisuuden aloilla, yhdysvaltalaisten työpaikkojen säilymistä pystyttäisiin kontrolloimaan. Se johtaisi eittämättä jonkinlaiseen ketjureaktioon. Ihan näin ajatuksena, eikö se voisi tarkoittaa demokraattisempaa maailmantaloutta? En nyt ihan merkantilismia kuitenkaan tarkoita vaan enemmänkin paluuta toisen maailmansodan jälkeiseen keynesiläisyyteen (jossa laadulliset tekijät olisivat nyt paljon keskeisempiä!). Kehitysmaissa tietysti tarvitaan voimakastakin taloudellista kasvua ja se ehkä vaatisi protektionismin täydellistä purkamista kehitysmaiden tuotteiden kohdalta.
Niin, Obaman nimitykset tulevat olevaan myös erittäin ratkaisevia. Bill Clintonin entisestä neuvonantajasta Rahm Emanuelista tuli kansliapäällikkö, mikä on hyvin varovainen (konservatiivinen) valinta. Toisaalta kansliapäällikön asema itse politiikan muotoilussa on vähäisempi ja epäilemättä siihen vaikutti myös Emanuelin tausta Obaman kotiosavaltion Illinoisin kongressiedustajana. Ja ihmeitä ei kannata tietenkään odottaa, hallinnossa tullaan varmasti tekemään myönnytyksiä jopa republikaaneille. Mielenkiintoista on, minkä virkojen kohdalla. Toivottavasti keskeisimmät jätetään rauhaan.
Jos haluaa tutustua tilanteeseen pohjoismaisesta näkökulmasta, niin aikakauslehti The Nationin kotisivut ovat suositeltavia. Tässä esimerkiksi John Nicholsin artikkeli, jossa hän pohtii talouspoliittisten neuvonantajien nimityksiä nimenomaan hyvin protektionistisesta (ja työntekijöiden/ammattiyhdistysliikkeen) näkökulmasta: http://www.thenation.com/blogs/thebeat/381732
Obaman taustaa koko maailmanpolitiikan kannalta kannattaa ajatella, vaikka pessimistien mielestä suuri linja ei tulekaan heti muuttumaan. Mies jonka isä on kotoisin kehitysmaasta ja joka on tehnyt vapaaehtoistyötä Chicagon slummissa, ymmärtää lähtökohtaisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elämää aivan eri tavalla kuin edes keskiverto suomalainen. Eri asia on, miten linja pysyy ja ennen kaikkea miten hän onnistuu luovimaan senaatin ja kongressin kanssa. Eikä muutos tule tapahtumaan hetkessä edes idealististen kuvitelmien mukaan. Sanoisin kuitenkin, että voimme parhaassa tapauksessa elää yhtä maailmanhistorian käännekohtaa ilmastonmuutoksineen ja finanssikriiseineen...
Viimeksi muokattu: