Mainos

Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

  • 1 411 141
  • 6 910

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos 1990-luku-teemaa TPS haluaisi lähteä kehittämään entisestään, olisi esim. Kummeli-jengin pestaaminen joihinkin videoihin melkoinen temppu. Korostuneen tamperelainen lössi (ja ainakin Vihinen ja Silvennoinen ovat kovia Ilves-faneja), mutta osana Tepsin markkinointia ja just yhteistyössä Ilveksen kanssa, vaikka sitten jonkin pilke silmäkulmassa tehdyn videon antagonisteina +ysärin alun estetiikka pinkkeineen ja turkooseineen olisi silkkaa timanttia. Redfordin Ressu vielä mukaan, niin meemimateriaalia on vuosikymmeneksi eteenpäin.
 
Sebbee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rohkeat maljan nostajat
Viittaan ihan siis arkkitehtuuriin ja sisätilojen estetiikkaan. Vaikkei Turkuhalli ysärin vaihteen postmodernismia varsinaisesti edustakaan, ovat sen vivahteet nähtävillä. Vaikka halli ei ihan moderneimmasta päästä ole, olisi mielestäni hienoa, mikäli nostalgia pyrittäisiin nostamaan suoranaiseksi vahvuudeksi. 1980-luvun lopun optimistinen ilmapiiri, orastava tietoyhteiskunta, kommunismin romahdus + luonnollisesti huikea populaarikulttuuri on epookkina sellainen, mikä tullaan muistamaan pitkään. Siitä voi ammentaa.
Joo, Turkuhalli on arkkitehtuuriltaan oikeasti onnistunut ja kiehtova areena. Itse olen aina fiilistellyt varsinkin yläkatsomoa: yhtä jyrkkää rakennetta ei maailmasta helpolla löydä (San Sirolla pari vuotta sitten törmäsin vastaavaan). Myös päätyjen isot valkoiset pylväät tuovat hienoa tasapainoa rakennukseen.

Toki arkkitehtuuria tärkeämpää on kuinka areena vastaa käyttäjien tarpeeseen: saa heidät käyttämään rahaa ja houkuteltua uudelleen otteluun läpi pitkän runkosarjan. Tähän Ratapihan halli olisi varmasti parempi.
 
Ja vielä huomioiden Suomen ilmeisen tiukat säädökset, mitkä eivät uusissa halleissa mahdollista jyrkkiä katsomoita ollenkaan (Toivon mukaan ne kuitenkin ovat vain tämänhetkisiä säädöksiä.), on Turkuhalli toden totta kiehtova kokonaisuus. Vähän kuin Globen, mutta parempi. Kärsin korkeanpaikankammosta ja muistan juuri Turkuhallin jyrkkien yläkatsomoiden olleen melkoinen jalkojentärisyttäjä kun stogematkan jälkeen hallille dallailtiin.

Iso kudos Turkuun kuitenkin! Teillä on hieno brändi, uskomattomat perinteet ja pohja mistä ammentaa. Odotan sitä päivää, kun saamme +2000-henkisellä porukalla ottaa taas kerran Turkuhallin haltuun.
 
Veijari

Jäsen
Mitä ihmettä, koitin lippu.fi:stä hommata lippuja huomiseen Tappara-peliin niin kaikki katsomot näyttää harmaata?? Ei siis yhtäkään paikkaa vapaana koko hallissa.
 
Mitä ihmettä, koitin lippu.fi:stä hommata lippuja huomiseen Tappara-peliin niin kaikki katsomot näyttää harmaata?? Ei siis yhtäkään paikkaa vapaana koko hallissa.

Seisomalippuja on. Ei siellä ole istumapaikkoja ollut jäljellä enää oikeastaan koko kuluneena viikkona.

Ja olen näemmä yhtä hidas vastaamaan tänne kuin hankkimaan istumapaikkaa itselleni. Terveisin seisoja.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Viittaan ihan siis arkkitehtuuriin ja sisätilojen estetiikkaan. Vaikkei Turkuhalli ysärin vaihteen postmodernismia varsinaisesti edustakaan, ovat sen vivahteet nähtävillä. Vaikka halli ei ihan moderneimmasta päästä ole, olisi mielestäni hienoa, mikäli nostalgia pyrittäisiin nostamaan suoranaiseksi vahvuudeksi.
Niin, näistä siis juuri yritin kysyä, että miten näkyy, varsinkin kasari. Omasta mielestäni hallissa ei nimeomaan arkkitehtonisesti ole mitään erityisen mielenkiintoista, ainut jonkinlainen ratkaisu on sisääntuloaula ja tuollainen lasirakenne nyt ei ainakaan kasaria ole. Postmodernismiin kai kuuluisi jonkinlainen koristeellisuus, mutta sitä näkee enemmän maaseututerveyskeskuksen käytävillä kuin Turkuhallissa, ellei nyt punaisia penkkejä lasketa tähän.
Mielestäni halli on siis aivan tavanomainen massiivinen teräsbetonirakenne joka on arkkitehtuuriltaan yhtä kiinnostava kuin Kaarinan kirjasto. Turussa on kyllä taudinkin jälkeen mielenkiintoisia, sekä myös oikeasti postmodernistisia rakennuksia, mutta Turkuhalli ei näihin kuulu. Sedun baarit sentään saivat hallin sisätilat vähän erottumaan kaupunkiympäristötoimialan toimistokäytävistä.

Onko uudelle hallille tarvetta? Ei ole.
 
Veijari

Jäsen
Ok eli jää matsi näkemättä paikan päällä. Ei muksut jaksa seistä kahta ja puolta tuntia peliä katsomassa. Hieno matsi (tunnelmaltaan) varmasti tulossa.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kuinkahan pitkä koko tapahtumasta mahtaa tulla huomioiden tuon muun ohjelman?
 
Niilonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Otteluinfon mukaan tuo loppuisi joskus kahdeksan jälkeen illalla mutta jos matsi venyisi jatkoajalle tai rankkareihin niin tuohan kestää kauemmin.

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Otteluinfon mukaan tuo loppuisi joskus kahdeksan jälkeen illalla mutta jos matsi venyisi jatkoajalle tai rankkareihin niin tuohan kestää kauemmin.

Joo olin juuri tulossa muokkaamaan viestiäni, että tuon löysinkin. Olen puhelimella liian laiska surffaaja.
 
Jazzy76

Jäsen
Muistanko oikein, mutta olikohan silloin alunperin tarkoitus saada tuo pistoraide käyttöön, jolloin hallille olisi saatu useampi sata asiakasta kerrallaan. Nyt sitä on käytetty vain muutama kerta Jokerien tokereissuilla.

Jos käyt joskus vilkaisemassa Artukaisten seisaketta, koet ikävän yllätyksen: Uudenkaupungin rata on sähköistetty, mutta seisakkeella ei ole sähköä. Rata haarautuu pari sataa metriä ennen pysäkkiä. Junat pysähtyvät Suomessa vain seisakkeelle ja VR on haluton vaihtamaan sähköveturia dieseliin. Toki heillä on käytössä hybridiveturi, joka toimii dieselillä ja sähköllä. Teknisesti siis ongelmaa ei oikeasti ole.
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suzanne Hanrahan, Ogie Ogilthorpe
Kovia ukkoja pakistossa meidän alumnijoukkueessa. Nurmisen Kaitsu, Vaha ja Norre.
 
Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Joo... ihan mayhem lähteä pelin jälkeen hallilta kotiin. Viimeksi satoi ja parkkeerasin normaalia lähemmäksi ovea josta joutuu jonottamaan ikuisuuden ulos. Joutui olemaan 10 minuuttia autossa ennen kuin pääsin isolle tielle. Luulisi, että ruuhkille tehtäisiin jotain, mutta ei paljon ole parannusta näkynyt.
Tämän kirjoituksen on pakko olla sarkasmia, sillä eihän tuollainen 10 min odottelu ottelun jälkeen ole yhtään mitään?
Jos et ihan keskustassa asu, niin kuinka paljon nopeammin odotat olevasi kotona sitten, kun joskus se uusi uljas Ratapihan halli avautuu?
Moni Ratapihan hallista haaveileva kuvittelee, että kun halli sijaitsee keskustassa, niin ruuhkat ottelun jälkeen häviävät sen sileän tien.
Voi olla että joillekin tulee yllätyksenä se , että Ratapihankadulla, Köydenpunojankadulla, Puistokadulla, Naantalin pikatiellä jne. liikenne tulee seisomaan ainakin 15-20 min pelien loppumisen jälkeen.

Muistan ajan kun TPS pelasi Kupittaalla.
Kyllä silloinkin joutui vähintään 10-15 min odottamaan, ennen kuin hallilta pääsi autolla pois.
Varsinkin jos jätti auton jalkapallostadionin eteen, johon kausikorttilaisilla oli silloin mahdollisuus pysäköidä autonsa.

Onkohan joku tehnyt tilastoa sellaisesta asiasta, että millaiset liikenneruuhkat ja stadionilta poistumisajat ovat esim. Munchenissä, Madridissa, Amsterdamissa, Pariisissa ym. ym. jalkapallo-otteluiden jälkeen.
Veikkaan että tällä hetkellä yli 90% Turkuhallin asiakkaista ovat pelien jälkeen kotisohvalla aikaisemmin, mitä ne henkilöt jotka poistuvat noista suurista jalkapallotapahtumista.

Muutama vuosi sitten, olin puolen vuoden työkomennuksella Atlantassa ja kävin siellä pari kolme kertaa katsomassa NFL pelejä.
Stadion sijaitsee Atlantan keskustassa ja voin kertoa että jo pelkkään stadionille menoon piti varata vähintään 2,5 h aikaa.
Pois lähtemisestä puhumattakaan, joten kyllä ne liikenneruuhkat tuolla isossa maailmassa ovat jotain aivan muuta, kuin täällä pienessä kotoisessa Turussa.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Jotenkin käsittämätöntä on, että Artukaisten hallista useat lähtevät muutaman minuutin ennen ottelun loppua pois siksi etteivät halua jäädä ruuhkaan. Tämä on ollut tilanne aivan hallin alusta lähtien, mutta kukaan ei ole vaivautunut miettimään yhteyksien parantamista millään tavoin. Tänään tulee olemaan tiedossa oikea superruuhka pitkästä aikaa, kun halli on lähes loppuun myyty.
Moni kiroilee ja kuvittelee, että jos oltaisiin Ratapihalla niin kaikki olisi paremmin. Voin heille vakuuttaa, että ruuhkat Ratapihalla tulevat olemaan huomattavasti suuremmat, joten parannusta ei ole luvassa.
Ratapihan alue on täydellinen liikenteellinen sumppu, mutta eihän sitä kukaan tässä vaiheessa uskalla myöntää, kun halli on sinne pakko rakentaa. Mitään järkeä rakentamisessa ei ole, mutta se on sitten jo toinen tarina. Ratapihalla on Logomo ja se riittää sinne aivan hyvin. Jääkiekkoareenaa sinne ei järkevällä tavalla saa sijoitettua.
 
Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat

Kritiikki hyvästä, ratkaisuehdotukset parasta - minne halli tulisi rakentaa?
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kritiikki hyvästä, ratkaisuehdotukset parasta - minne halli tulisi rakentaa?
Halli on kuten todettua ihan hyvässä paikassa. Uusia katuyhteyksiä sinne pitäisi rakentaa, jotta liikenne soljuisi useampaa väylää pitkin hallille ja sieltä pois. Rautatieyhteyttä pitäisi parantaa ja busseille omia kaistoja sekä myös jalankulkijoille/pyöräilijöille omia väyliä, jotta nämä eivät pyöri autokaistoilla. Joukkoliikenne otteluihin ilmaiseksi. Autoilijoille ohjattu ja suunniteltu liikenteenohjaus pois parkkipaikoilta sekä liikennevalojen ajoitus siten, että liikenne ei seiso valoissa.Tässä nyt muutama nopeasti mieleen tullut parannusehdotus.
Nämä muutokset / parannusehdotukset eivät maksa maltaita, jos verrataan vaikkapa uuden hallin rakennuskustannuksiin, jossa nykyiset ongelmat vain korostuvat.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Toivottavasti Kiprusoffin paidan nostaminen kattoon Calgaryssa huomioidaan tänään jotenkin pelin yhteydessä viljasiillolla. Kipper on todellinen tepsiläinen. Ura Tepsin edustuksessa oli ehkä ajallisesti lyhyt, mutta sitä vakuuttavampi. Vaatimaton mies, joka antoi tulosten puhua puolestaan. Suuri respect.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko TPS tehnyt kävijätutkimusta siitä, kuinka moni asiakas siirtyisi julkiseen liikenteeseen tai vaihtoehtoisesti käyttäisi muuta kuin hallin parkkipaikkaa jos halli sijaitsisi Ratapihalla? Olisi ihan mielenkiintoista tietää, että mistä suuri osa kävijöistä on. Ratapihakin saattaa olla haastava liikenteen suhteen, mutta on sillekkin mahdollista tehdä ratkaisuja. Sieltä pääsee nyt 2 suuntaan poistumaan, jotka sitten hyvin nopeasti laajenee. Joten en näe eroa Artukaisiin, muuta kuin muun liikenteen osalta, jota Artukaisissa eli keskellä ei mitään ei ole.

Palkatkaa vaikka ne kaverit suunnittelemaan, jotka suunnittelivat Nokia-areenan paikoitusinfran. Ikinä päässyt mistään niin nopeasti pois kuin vaikkapa konsertista sieltä. Lätkäpelistäkin suht nopsaan, mutta silloin auto oli Koskikeskuksessa.

Jos ois kaikki raha, aika ja neuvottelumahti käytössä, tekisin Kupittaalle jäähallin, joko vanhan tilalle tai sitten johonkin lähelle. Eikä se Caribiakaan ois ehkä huono valinta ollut aikoinaan.
 
Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Onkohan joku tehnyt tilastoa sellaisesta asiasta, että millaiset liikenneruuhkat ja stadionilta poistumisajat ovat esim. Munchenissä, Madridissa, Amsterdamissa, Pariisissa ym. ym. jalkapallo-otteluiden jälkeen.
Veikkaan että tällä hetkellä yli 90% Turkuhallin asiakkaista ovat pelien jälkeen kotisohvalla aikaisemmin, mitä ne henkilöt jotka poistuvat noista suurista jalkapallotapahtumista.
PSG:n peliin suurin piirtein kaikki tuntuivat tulevan julkisilla ja hyvin soljui ihmiset sisään ja ulos, vaikka stadion oli täynnä (48 000 hlö). Pari metroasemaa vieressä ja uskoisin linjoja menevän pelien aikaan kohtalaisen tiuhaan. Mitään autoruuhkia ei hallin ulkopuolella näkynyt. Sinänsä tuo @aurajoki ehdotus on ihan validi.

Ameriikoissa varmaan suurin osa käyttää autoa julkisten sijaan?
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Halli on kuten todettua ihan hyvässä paikassa. Uusia katuyhteyksiä sinne pitäisi rakentaa, jotta liikenne soljuisi useampaa väylää pitkin hallille ja sieltä pois. Rautatieyhteyttä pitäisi parantaa ja busseille omia kaistoja sekä myös jalankulkijoille/pyöräilijöille omia väyliä, jotta nämä eivät pyöri autokaistoilla. Joukkoliikenne otteluihin ilmaiseksi. Autoilijoille ohjattu ja suunniteltu liikenteenohjaus pois parkkipaikoilta sekä liikennevalojen ajoitus siten, että liikenne ei seiso valoissa.Tässä nyt muutama nopeasti mieleen tullut parannusehdotus.
Nämä muutokset / parannusehdotukset eivät maksa maltaita, jos verrataan vaikkapa uuden hallin rakennuskustannuksiin, jossa nykyiset ongelmat vain korostuvat.

Halli ei ole hyvässä paikassa ja infran rakentaminen on tunnetusti kallista. Olen samaa mieltä että oma bussi/taksikaista olisi hyvä, muutoinkin kuin se parin metrin pätkä Kirjaltankadulta Länsikaarelle. Naantalin suuntaan yhteydethän ovat parantuneet. Pysäköintiä voisi miettiä paremmin. Nuo pelto-/starkin pihalle pysäköijät sotkevat liikenteenohjausta ja niitä on vaikea suunnitella mukaan. Pitäisi houkutella mahdollisimman moni Gatoraden paikoille lähtökohtaisesti, tai Messukeskukselle. Silloin voitaisiin paremmin saada poistuminen sujumaan. Toisena tekisin expressvuoron esim. Kauppatorilta suoraan Gatoradelle, että ei kuljettaisi jokaisen välipysäkin kautta, mutta Koulukadun alikulkusilta estää suorimman linjan vetämisen.
Joka tapauksessa, tuo liikenneruuhka on toisaalta aika pieni verrattuna "ison maailman" meininkiin enkä pitäisi sitä nyt niin isona ongelmana

Uudella sijainnilla nuo ongelmat pysyvät jos ajattelee että se ei muuttaisi saavutettavuutta eri tavalla. Toki, jos asuu jossain kaupungin ulkopuolella josta joukkoliikenneyhteydet ovat huonoja ja on pakotettu tulemaan autolla niin silloin tilanne ei muutu. Yhä useammalle tuo on kuitenkin paljon lähempänä ja toisaalta myös mahdollistaa nuo @Ann Arbor mainitsemat junareissut vielä paremmin sekä kenties myös Tampereen kanssa voidaan viritellä vastaavia.

Ratapihalla on Logomo ja se riittää sinne aivan hyvin. Jääkiekkoareenaa sinne ei järkevällä tavalla saa sijoitettua.

Tämä on varsin käsittämätön lause. Oletko koskaan ollut kyseisellä alueella? Suureksi osaksi joutomaata. Ränsistyneitä varikoita, radanpätkiä joita ei enää käytetä (onneksi niitäkin karsitaan nyt hieman) sekä muutakin epämääräistä. Kyllä se on alueen sekä asukkaiden etu että sinne tulee lisää toimintaa ja yhdistää radan pohjoispuolen alueet ydinkeskustaan.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Halli ei ole hyvässä paikassa ja infran rakentaminen on tunnetusti kallista. Olen samaa mieltä että oma bussi/taksikaista olisi hyvä, muutoinkin kuin se parin metrin pätkä Kirjaltankadulta Länsikaarelle. Naantalin suuntaan yhteydethän ovat parantuneet. Pysäköintiä voisi miettiä paremmin. Nuo pelto-/starkin pihalle pysäköijät sotkevat liikenteenohjausta ja niitä on vaikea suunnitella mukaan. Pitäisi houkutella mahdollisimman moni Gatoraden paikoille lähtökohtaisesti, tai Messukeskukselle. Silloin voitaisiin paremmin saada poistuminen sujumaa
Kyllähän tuo keskimäärin aika hyvin menee ja ei tuolla juuri koskaan yli 10 minuuttia joudu odottamaan. Yleensä alle viidessä pääsee ulos. Muutamalla pienellä viilauksella tuosta saisi vieläkin joustavampaa. Onhan se vähän hassua, että järkkärit päästää ensin ilmaispaikoilta on etuajo-oikeus. Lisäksi suurin on sen verran hitaita oppimaan, että Länsikeskukseen päin kääntyy kaksi kaistaa, jos isompi osa tämän oppisi, niin jono menisi vähintään kolmanneksen nopeammin.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onhan se vähän hassua, että järkkärit päästää ensin ilmaispaikoilta on etuajo-oikeus.
Tämä on kyllä aivan käsittämätöntä. Ennen mietin että miksi tuo paikka täyttyy erittäin aikaisin. Veikkaan että tänäänkin tuo alue on täynnä ennen kolmea vaikka aitojen sisäpuolella on siihen asti ilmainen pysäköinti. Mutta kai sieltä pääsee vaan paljon nopeammin pois kun järkkärit hoitaa asian niin. Sitä edesauttaa myös se että Artukaistentien puolelta ei saa kääntyä Jyrkkälän suuntaan.. mikä on muuten aivan perseestä.
 
Hokiameeba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mikähän mahtaa olla tilanne lipunmyynnin suhteen? En tiedä onko lippupisteen sivustossa ja sovelluksessa joku bugi, mutta osto seisomapaikalle ei onnistu.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös