URHOtv, siellä se lätkä on...

  • 3 632 043
  • 11 960

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Yleisesti videoissa on heikompi kuvanlaatu. Suurin ero on kuitenkin se, että videot bufferoidaan etukäteen. Eli avatessasi kone ns. lataa koneellesi joitain kymmeniä sekunteja valmiiksi videota ja pyörittää sitä ns. viiveellä. Tällöin pienet katkokset yhteydessä ei haittaa koska kone voi toistaa videota ns. varastosta ja kuroa sitten taas umpeen menetetyn eron. Lisäksi tämä tekniikka säästää hieman koneen tehoja koska ajoitus ei ole niin justiinsa. Niin ns. piikkejä ei pääse kulutuksessa tulemaan ja tehotarve pysyy alueella jossa koneesi vielä pyörittää kuvaa.

Live kuvaa ei luonnollisesti pysty lataamaan koneelle etukäteen. Siihen ei vielä nykyisten koneiden laskentateho tunnu riittävän. Ehkä joskus 2100 -luvulla voidaan päästä lähelle laskennallista tulevaisuutta.

Live kuvassa koneesi lataa samaan aikaan kuvaa ja ääntä, muuttaa sen näytettävään muotoon ja lisäksi vielä näyttää sitä ja käyttää näyttöä ja kaijuttimia. Mikäli koneesi teho ei jossain kohdassa riitä niin kuva ei pyöri sulavasti.

Perjaatteessa live kuva siis vaatii enemmän tehoa prosessorilta ja tehokkaampaa muistia, jotta se saa kuvan käsiteltyä reaaliajassa.

Buffedoidaan etukäteen? Tarkoittanet, että kyseinen video renderöidään pienempään kokoon suoranana lähtevästä raakavideosta?

Kuten odotin, et todella tiedä mistä puhut. Mikäli tämä kyseinen mystinen effekti, bufferoidaan erikseen, toimisi, niin silloin en voisi hypätä mihin tahansa kohtaa videota ja silti lähetys jatkuisi samantien. Kuitenkin kun valmiiksi tallennettu clippi renderöidään 90% pienemmäksi tiedostoksi, niin lähetyksen katsominen vaatii paljon vähemmän resursseja koneelta. Suoran lähetyksen voi myös renderöidä 10 sekunnin viiveellä, johon on esimerkiksi raystream.com erikoistunut. Joten et viitsisi jauhaa täällä paskaa, josta et tiedä riittävästi. Asiakkaan laitteilla on todella merkityksetön rooli toimivuuden suhteen loppujen lopuksi. Urho voisi tehdä lähetyksistään mahdollisia huonommillekkin laitteille, mikäli haluaisi panostaa asiaan. Ja mielestäni 12€/ottelu on hinta, jolla asiakas voi vaatia toimittajalta panostusta tai vähintään laitevaatimuksen erittelyä.

Toki otit vain kantaa laitteistoon, jolla Urhon lähetyksiä on mahdollista katsoa edes välttävästi. Itse otin lähinnä kantaa, että asiakas voisi katsoa lähetyksiä ns. normaaleilla laitteilla. Sinä haluat syyttää asiakkaita, itse haluan syyttää Urhoa, siinä se meidän ero kaikessa yksinkertaisuudessaan.
 
Viimeksi muokattu:

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Kysymys kuuluukin että lukiko siinä kamppanjanauhassa, joka roikkui pussissa, että: koodit täytyy lunastaa marraskuun aikana? Jos näin on, hyväksyn tyhmyyteni ja nöyristyn kuuntelemaan otteluita radiosta. Mutta jos näin ei ole, koen vääryyttä siitä, että en tiennyt, että koodit pitää lunastaa marraskuun aikana.

Alun perin tuon kampanjan piti loppua jo lokakuussa ja niin kai niissä pusseissakin lukee, mutta Estrella ja Urho jatkoivat kampanjaa marraskuun loppuun. Kannattaa varmaan kuitenkin kysäistä Estrellan asiakaspalvelusta, josko olisivat niin ystävällisiä, että vielä saisi vaihdettua lunastamattomia koodeja. Minulla ei siis ole mitään kokemusta siitä, kuinka toimivat tällaisessa tapauksessa, mutta eihän siinä kysymällä mitään häviä.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Xbox360:seen on näköjään ilmeisen vasta päivittynyt mahdollisuus käyttää nettiä (explorer). Tai ainakaan ei ole tullut aiemmin noteerattua.

Esimerkiksi Netflix toimii ihan moitteetta mutta Urhoa ei saatu toimimaan "full screen" -moodissa. Mahdollisia vinkkejä otetaan vastaan.
 
Ostin lauantaina ottelun Ässät - Jokerit iPadille (1st gen.) ja toimi aivan moitteetta. Olen ostanut satunnaisesti matseja aina välillä, mutta ikinä ei ole pätkinyt. Siitä plussaa urholle.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Tosiaan lauantaina 1.12.2012 Urholla ei ollut täälläkään ongelmia. Hiljaisempaa oli myös tämän ketjun valitussarakkeessa. Tämähän tarkoittaa sitä, että jengi on nyt käynyt urakalla Gigantissa ja myös syyttä suotta mustamaalavien osasto oli keksinyt jotain parempaa tekemistä. Vai miten nyt onnistuneen täyden kierroksen jälkeen pitäisi tulkita vaikka tuota väsynyttä laitteistoläppää?
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
La 1.12. Tappara-Lukko ottelun katsoin läppäriltä kokonäytöllä ja 10Mbitin nopeudella varustetulla koneella. Ei mitään moitittavaa eikä ensimmäistäkään nykäisyä palvelussa. Koko peli näkyi kuten pitääkin.

Jos homma näin hienosti toimii, saatan jatkossakin käyttää URHO Playn palvelua.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tosiaan lauantaina 1.12.2012 Urholla ei ollut täälläkään ongelmia. Hiljaisempaa oli myös tämän ketjun valitussarakkeessa. Tämähän tarkoittaa sitä, että jengi on nyt käynyt urakalla Gigantissa ja myös syyttä suotta mustamaalavien osasto oli keksinyt jotain parempaa tekemistä. Vai miten nyt onnistuneen täyden kierroksen jälkeen pitäisi tulkita vaikka tuota väsynyttä laitteistoläppää?

Tai sitten kaikki ei oo vaihtanut perjantaina sipsikoodejansa ja sen takia toiminut lähetys melko hyvin kun kokoajan vähenee urhon asiakkaat kun joutuu lähetyksestä jotain jo maksamaan...
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Lauantain kierros toimi täälläkin hyvin, ei kertaakaan katkennut kuva eikä muutakaan nykimistä. Koko jengi varmaan uusi kalustonsa viikon aikana, ei kait tuohon mitään muuta syytä ole Urhon mielestä?? Enpä ala paska putiikkia sen enempää kehumaan, onko se nyt kolmas vuosi menossa ja edelleen nämä ongelmat kuitenkin jatkuu, kierroksia on kuitenkin ollut jo n. 150 tässä välissä joten isossa kuvassa ei mitään muutosta.

Onneksi olkoon Urho maineenne pilaamisesta, voi olla esim. HBO:lla vaikeaa. Ei käy kyllä sääliksi yhtään.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Urho Playta melko paljon tänä ja viime kautena käyttäneenä on sanottava sen verran, että kertaakaan ei ole ollut niin paljon ongelmia että pelistä olisi jäänyt näkemättä mitään merkittävää. Joskus harvoin saattaa pätkäistä, jolloin ulos- ja sisäänkirjautumisen jälkeen homma on taas toiminut. Ainoa asia mihin toivoisi parannusta on kuvanlaatu, ei ole yksinkertaisesti vaan riittävän hyvää.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Urho Playta melko paljon tänä ja viime kautena käyttäneenä on sanottava sen verran, että kertaakaan ei ole ollut niin paljon ongelmia että pelistä olisi jäänyt näkemättä mitään merkittävää. Joskus harvoin saattaa pätkäistä, jolloin ulos- ja sisäänkirjautumisen jälkeen homma on taas toiminut. Ainoa asia mihin toivoisi parannusta on kuvanlaatu, ei ole yksinkertaisesti vaan riittävän hyvää.

Minulla on samat ajatukset. Lauantaina tökki 2-3 kertaa, mutta se on kai luonnollista, kun langattoman kautta katsoo varsinkin, jos huushollissa joku muu katselee videoita toisessa huoneessa. Koneena mulla on MacAir Book ja surffailen safarilla.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urho Playta melko paljon tänä ja viime kautena käyttäneenä on sanottava sen verran, että kertaakaan ei ole ollut niin paljon ongelmia että pelistä olisi jäänyt näkemättä mitään merkittävää. Joskus harvoin saattaa pätkäistä, jolloin ulos- ja sisäänkirjautumisen jälkeen homma on taas toiminut. Ainoa asia mihin toivoisi parannusta on kuvanlaatu, ei ole yksinkertaisesti vaan riittävän hyvää.

Mulla on pätkinyt silloin tällöin, yleisesti ottaen samoihin aikoihin kun tässäkin ketjussa tapahtuu. Laite on pysynyt samana koko tämän ja viime kauden ajan. Kuvanlaatu on mitä on, mutta selvää siitä on aina saanut. Toki parempi se olisi jos olisi tarkkaa kuvaa. Positiivista silti että tälläinen palvelu on tuotu, kun ennen joutui vierasottelut menemään pelkän radion voimalla. Toivotaan että ensi kaudella saatais palvelun taso vielä paremmaksi.
 

Seppochu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jeff Foss
Jos logiikkani (aikaisimmin alkava lähetys on pääpeli) ei petä, niin tv-ottelut ovat seuraavat:

5.12 JYP - Blues
7.12 Lukko - Ässät
8.12 TPS - Jokerit
18.12 Tappara - Ässät
20.12 KalPa - SaiPa
28.12 SaiPa - Blues
29.12 Tappara - JYP
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Jännä miten vaatimustaso laskee ajan myötä näissä urhon palveluissa. Nykyään on jo hyvä palvelu, jos mitään merkittävää ei jää näkemättä. 12e/ottelu luulisi näkevän myös ne merkityksettömämmät osuudet tapahtumasta.

Itsehän en hyvitystä toki saanut, kun on vain 100M yhteys ja koneena neljä kuukautta vanha Asus N76 i7 prossulla. Toki interwebin kaikki muut palvelut toimii moitteetta, mutta tämän kohdalla asiakkaan laitteistossa vika.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valittelin tuosta Danskebankilla maksamisen ongelmasta, eli rahat meni mutta en saanut katseluoikeutta. Jos jollakin oli sama vaiva, niin saitko rahasi jo takaisin?

Viimeisessä yhteydenotossa asiaa selviteltiin.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nojust, Urpolta tuli meiliä että loppu runkosarja UrhoPlayllä hintaan 99e.
Ja meikällä 70e maksaneesta 10 matsin kortista varmaan 8 matsia jäljellä.

Sillälailla :(
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Estrellan sivuilla saa taas näköjään lunastettua urhokoodeja vaikka hetken aikaa sivuillansa kampanjan ilmoitettiin loppuneen.

Ilmeisesti reklamaatioiden vuoksi. Joillekin kaupoillehan näitä koodipusseja on jäänyt mittavissa määrin ja niitä on edelleen myynnissä.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oisko kellään yhtä ylimääräistä sipsipussikoodia? Itelläni olis yks koodi mutta eihän sillä yhdellä yksistään mitään tee. :D Tai täytynee kokeilla kalastela yks koodi Estrellan "asiakastuesta".

edit: No sieltähän ne Estrellalta lähettivät yhden koodin paluu(sähkö)postissa kun annoin asiallisesti palautetta, tattis!
 
Viimeksi muokattu:

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Voi prk. Miten mulla on sellainen kutina, että marraskuun kuukauden matsi oli Jokerien peli ja nyt huomenna myös kuukauden pelinä on Jokerit - Kärpät. Jää näkemättä, jos en salaa livahda halliin. Pikkujantterit haluis kuiteskin mukaan, mutta he eivät voi tällä kertaa lähtee. Minkä verkukkeen mä keksin, et oon illalla 4 h pois himasta.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
Tuo Nelosen kuukauden peli-systeemi on todella perseestä! Hieman asian ohi, tuleeko peli esim. JIM:ltä tai muulta kanavalta enään jälkilähetyksenä?
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Eleanor

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Devils
SaiPa-Kärpät, ensimmäinen erä takanapäin. Erittäin kiva, kun pääsee kehumaan hyvää lähetystä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös