Uranvaihto / uusi työpaikka uudella alalla

  • 51 243
  • 117

Fordél

Jäsen
Tämä on se kaunis ajatus mitä kaikkien tulisi tavoitella mutta niin surullista kuin se onkin niin kaikki puhuu että "pääasia että työ on mukavaa, liksa on toissijainen asia" mutta todellisuudessa raha ratkaisee, 99% tapauksista. Uskoisin.

En usko, että prosentit ovat noin korkeat. Valtaosa varmasti menee palkan perässä, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka ajattelevat toisin. Tämä voi johtua esimerkiksi elämäntilanteesta, jossa ei tarvitse enää samalla tavalla "juosta rahan perässä" tai ihan vain hyvin mielenkiintoisista työtehtävistä, joissa tuntee pystyvänsä käyttää osaamistaan mahdollisimman hyvin. Tällöin voi hyvin riittää pienempi liksa jos vastapainona on tosiaan vähemmän stressaava tai motivoivampi työ.

Itse vaihdoin joku aika sitten työpaikkaa ja hommat vaihtu aikalailla. Olisin suostunut vaihdon yhteydessä liksan alennukseen. En edes ajatellut suuremmin liksaa työtä vaihtaessani vaan päällimmäisenä oli koko ajan ajatus, että uusi duuni tukee mitä parhaiten osaamistani ja noissa hommissa haluan työskennellä myös tulevaisuudessa. Jälkikäteen katsottuna tähän hommaan olisi kannattanut lähteä vaikka liksa olisi alentunut.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tämä on se kaunis ajatus mitä kaikkien tulisi tavoitella mutta niin surullista kuin se onkin niin kaikki puhuu että "pääasia että työ on mukavaa, liksa on toissijainen asia" mutta todellisuudessa raha ratkaisee, 99% tapauksista. Uskoisin.
Jos työtehtävät ja -olosuhteet yms. muuttujat ovat tasavertaisia, on aika selvää, että raha ratkaisee. Jos minä saisin jollain ihmeen keinolla nykypalkkaani paremmin jostain ja duuni olisi täysin sama, lähtisin tietenkin sinne. Vastaavasti en koe mielekkääksi vaihtaa parempaan palkkaan, jos en kokisi työtäni nykyisellä tavalla mielekkääksi. Jollekin raha ratkaisee, eikä sen tarvitse tarkoittaa mitään laskelmointia ja persoonan kylmyyttä, kuten ehkä usein ajatellaan ja joskus tuppaan itsekin asioita yksinkertaistamaan. Mulle kuitenkin on tärkeämpää se, että saan tehdä mielekästä työtä hyvässä ympäristössä kuin se, että repisin jossakin kovempaa palkkaa, mutta en erityisemmin viihtyisi työssäni. Aikaisempiin paikkoihini verrattuna yksi simppeli mutta varma signaali on se, ettei vielä kolmen vuoden aikana ole kertaakaan ollut raskasta ja ahdistavaa mennä töihin. Kiirettä riittää ja välillä vähän kuormittuu töistä, mutta silti on ollut aina siedettävää mennä duuniin, ja joskus jopa kiva. Aika tärkeä pointti ainakin mulle, koska olen sellainen persoona, että mun täytyy tykätä asioista aidosti, jotta pystyn niihin uppoutumaan täysillä.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Enpäs ole nyt tätä saagaa tullut päivittäneeksi, alkoi jo tuntua välillä että menee ihan ruotsinopettaja/inttikaveriosaston nillittämiseksi jos ei himmaa välillä.

Tilanne tuossa duuniasiassa on sellainen että tällä viikolla piti kuuluman jotakin. Yhdessä haastattelussa kävin - siis vain sellaisessa jossa käytiin läpi kaikki tuota paikkaa hakeneet. Ei kuulemma mene ulkoiseen hakuun jos talon sisältä vaan löytyy sopiva, muuten. No - eipä tällä viikolla mitään kuulunut mutta aika vähän olen nyt sitten loppujen lopuksi jaksanut stressata siitäkään. Saattaahan se olla ettei päätöstä ole vielä tehty? Tai sitten on, mene ja tiedä. Eiköhän ensi viikolla olla viisaampia.

Sen verran on ajatukset tässä selkiytyneet että tiedän kyllä mitä jatkossa sitten aion (jos en siis tuota paikkaa saa.) Pettymys on varmasti aivan helvetin kova, mutta taitaa kuitenkin olla viisainta katsoa kuinka avoimet paikat firmassa pyörähtää jos ja kun se uusi tyyppi talon sisältä valitaan. Joudun siis nielemään ylpeyteni...vaikka olisihan se jotenkin ihan helvetin mageeta kävellä marttyyrin viitta kahisten dramaattisesti irtisanoutumaan siitä paikasta kun MUN paikka meneekin jollekin muulle!

Jos mitään kovin kiinnostavaa ei aukene jatkan tässä nykyisessä avainasiakaspäällikön duunissa kunnes saan jotain muuta jostain muualta. Olen pikkuisen jo alkanut lähetellä hakemuksia ja negatiivisen infon saatuani alan hakea ihan tosissani. Yksi opiskeluideakin on alkanut täysin yllättäen kummitella...saapa nähä ja pitää vähän tuota ajatusta hellitellä.



Muutama frendi on ollut pitkään työttömänä - mulla tilanne on varsin hyvä että voin hakea/kehitellä uutta ihan rauhassa. Ja vaikka vaimo kovin usuttaa ottamaan ne loparit heti jos ei tärppää (vitun hullu) niin se ei vaan toimi mulla. Mä hermoilisin niin kovaa jos uutta duunia ei heti löytyisikään. Siitäkin huolimatta että rouva on kahdesti tosiaan tuon homman noin tehnyt ja aina kätevästi klaarannut paremman duunin. Sellasta.

Laitan tietty tänne kuinka tässä sitten lopulta kävi. Odottakaa maltilla, armaat palstaveljet ja -siskot. Hyvä tästä lopulta viel tulee, saattepa nähdä!
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Laitan tietty tänne kuinka tässä sitten lopulta kävi. Odottakaa maltilla, armaat palstaveljet ja -siskot. Hyvä tästä lopulta viel tulee, saattepa nähdä!
Ja niinhän siinä sitten kävi että eilen kuulin tuomion jonka jo toki arvasinkin, kun ei sen ekan haastattelun jälkeen toista kertaa enää haastateltavaksi kyselty. Olin hyvä kakkonen tai kolmonen - siihen se sitten kaatui kun sitä esimieskokemusta ei kerran ole. Paikasta päättänyt tyyppi totesi että oli vähän turhan suuri osasto tarjolla, että mun pitäisi saada hieman kohtuullisemman kokoinen nyt alkuun. Sepä siitä sitten. Eipä vaan ihan hirveästi sytytä tuossa talossa haeskella, kohta on sellainen mainekin että "tuo on hakenut kaikkia avoinna olevia paikkoja täällä, mutta ei sitä koskaan kukaan huoli." Yhden toisen osaston myyntipäällikkö siihen palkataan, käsittääkseni.

Joten. Suunnitelma on seuraava: hoidan perusduunit niin ettei kukaan pääse sanomaan niistä, en revi itseäni mitenkään kohtuuttomasti ja haeskelen koko ajan uutta duunia samalla. Jotain fiksua ja mielekästä - en lähde ihan mihin vaan vaikka sekin mielessä jo kävi. Yhdestä paikasta (myyntipäällikkö) jo vähän soittelinkin, mutta ihan perus-kylmäkäyntimyyntireiskan hommaa olisi ollut enkä mä enää sellaiseen viitsi. Menkööt nuoremmat.

Tavoitteena nyt, että ensi kesään mennessä mulla on hyvä uus duuni. Ekana ajattelin että vuoden loppuun mennessä...mutta taitaa olla liian tiukka haaste kun olen niin kranttukin ja turhaudun vaan jos ei tuolla nopealla aikataululla mitään tuu.

Eilen vitutti kaikesta huolimatta ihan järkyttävästi - olen kuitenkin ehkä maailman huonoin häviäjä. Vedin 10 km:n kiukkulenkin, saunoin ja join lasin punkkua. Yö meni vielä vähän valvoskellessa mutta aamulla ajatus oli jo ihan kirkas. Kyllä tämä tästä! Pitäkööt tunkkinsa, sanon.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ei pitäisi mitään mukavempaa duunia tai töitä hakea, sillä ei työpaikan pidä olla mikään aikuisten viihtymispaikka vaan töissä pitää käyttäytyä asiallisesti muita kohtaan mutta muutoin kärsiä, ahdistua ja vittuuntua. Joskus saa saada hopeakellon siltä mulkulta pomolta, niin sepäs onkin sitten hieno hetki. Jos töissä viihtyy, niin pitäisi hakea vittumaisempaa työpaikkaa ja jos ei viihdy, niin pysyä juuri siellä missä jo on. Sillä tavalla saa elämään kontrasteja eikä tarvitse lopulta olla elämässä, jossa kaikki on kivaa mutta mikään ei ole kivaa.

On myös mukavampi viettää vaikkapa mökkiviikonloppua kavereittensa kanssa, kun ei ole töistä kehuminen, niin jaksavat kaveritkin paremmin kuunnella, kun menee huonosti. Alapa retostella, että kuinka kaikki on niin kivaa ja ihanaa, palkkakin nousi, niin pian katsovat vinoon ja selän takana olet kusipää. Niin kuin pian oletkin.

En nyt kuitenkaan lähtisi persettäni miehille myymään, että joku roti on kai hyvä olla mutta jos nyt jättää tuollaiset mukahassuttelut pois, niin tällä linjalla kuuluisi mennä!
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
...lähes koko teksti...

Tsemppiä kohtalotoverille!

Itse myin sieluni saatanalle alkuviikosta. Taustana siis sen verran, että organisaatiomuutos vuoden alusta, hommia luvattiin jatkuvan nykytehtävässä, mutta kas kas - kuukausi sitten ilmoitettiin että hommat jatkuu, mutta edut pienenee. Tämä kun on ylemmälle toimihenkilölle mahdollista tehdä. Soviteltiin ilman yt-neuvotteluita, vaikka tarjosin että lähden kyllä kokonaankin kun maksatte tarpeeksi kotiin. Tarjosivat vielä ihan hyvää palkkaa, joten otin vastaan kun samalla sain työviikkoa lyhennettyä kymmenellä tunnilla.

Noo.. Homma on nyt sovittu. Mulla on irtisanomissuojaa pariksi vuodeksi ja siirtymäaikaa uuteen palkkatasoon riittävästi, mutta motivaatiota sen sopimuksen liitteenä ei tullut. Olen hakenut kuukaudessa enemmän töitä kuin ikinä ennen, laidasta laitaan. Tiedän, että joitakin haetuista hommista en kyllä ota loppupeleissä todennäköisesti vastaan, mutta hainpa silti - saa pitkästä aikaa kokemusta haastateltavana olemisesta. Yritän hoitaa hommani entisessä paikassa virheettömästi, mutta en minä mitään hyödyllistä näköjään saa aikaan.

Jos mulla ei olisi noin paljoa asuntolainaa, rouvalla olisi vakituinen työpaikka ja mulla munat, olisin vienyt etujen pienennyksen riitelyksi. Tuntuu kyllä varsin tissiposkiselta olo, mutta olen antanut itselleni anteeksi sillä verukkeella että ennen siirtymäajan loppumista olen uusissa hommissa. Siirtymäaika tietenkin uudella työajalla; olen voittaja!
 

Fordél

Jäsen
Musta on hieno lueskella näitä tarinoita, joista paistaa läpi selkeä kunnianhimo ja halu edetä uralla. Mulle nuo ovat kuitenkin aika vieraita juttuja. Mulle riittää se, että saan tehdä öbaut sellasta työtä, joka miellyttää (=pystyn toteuttamaan itseäni), tuo tarvittavan elannon, mutta ei ole liian rankkaa vaan jättää aikaa muullekin elämälle. Työ ei ole mun elämässä erityisen korkealla sijalla. Olen kyllä hyvin kiitollinen nykyisestä hommasta ja muutama työpaikanvaihto siihen tarvittiin. En kuitenkaan jaksa erityisesti suunnitella uraa, edetä jonnekin todella korkealle vaikka uskon, että mahdollisuuksiakin olisi. En kuitenkaan usko, että se tekisi mua yhtään onnellisemmaksi, ehkä jopa päinvastoin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Allekirjoittaneellaon aikanaan jäänyt opinnot kesken, ja nyt sitten yrittelen opiskella työn ohessa. Ei vaan meinaa luovuus riittää, enkä viitsisi itseäni rääkätä. Jos ei kulje, niin ei kulje.
Suunnitelma tällä hetkellä on se, että vuoden päästä en ottaisikaan mitään sijaisuutta vastaan, vaan menisin kakaroiden kanssa koulun penkille heti aamusta. Illat ja viikonloput jakelisin mielivaltaisia tuomiota salibandykentillä.

Olisihan se hienoa yhden talven ajan kertoa olevansa ammattilaistuomari. Mutta kuka maksaa laskut? Siinä on suunnitelman heikko kohta...
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Tavoitteena nyt, että ensi kesään mennessä mulla on hyvä uus duuni. Ekana ajattelin että vuoden loppuun mennessä...mutta taitaa olla liian tiukka haaste kun olen niin kranttukin ja turhaudun vaan jos ei tuolla nopealla aikataululla mitään tuu.
Niin ne mielipiteet ja tilanteet vaihtuvat.

Tosiaan...tässä kun näitä pettymyksiä tuntui tulevan, työmotivaatio oli hyvin lähellä nollaa, oikein mikään suunnittelemani asia ei tuntunut etenevän + kiinnostus koko alaa kohtaan oli aivan mitätön oli aivan varma juttu että nämä hommat on nähty.

Vaan yhtäkkiä tapahtuikin seuraavaa ihan muutaman viikon aikana: Suurin asiakas aikoo kopioida tekemäni Category Management-prosessin mukaisen hyllysuunnitelman muihinkin Pohjoismaihin. Tulee jonkin verran ulkomaanmatkoja tässä nyt sitten talven + kevään mittaan, se on mukavaa vaihtelua. Lisäksi sama asiakas laittoi pahimman kilpailijan hankintakieltoon ja edustamani yrityksen tuotteet tilalle. Lisäksi olen saamassa uuden asiakkaan itselleni (talon sisäinen uusjako) jossain vaiheessa tätä vuotta. Sekin on hyvä homma se.

Joten eiköhän näissä hommissa jatketa ainakin ensi vuosi ja tekemistä kyllä riittää. En olisi vähän aikaa sitten uskonut. Työnhakuhommat & uranvaihtoasiat meni siis tällä erää jäihin.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Uranvaihto on jostain syystä pyörinyt viime päivinä mielessä. Olen pienestä pitäen tykännyt laivoista, joten merimies-homma kiinnostaisi kovasti. Ongelma on luonnollisesti siinä, ettei minulla ole varaa elää pelkällä opintotuella. Voisikohan tuota alaa opiskella "etänä"? Onko Rauman bojil tietoa/halua auttaa Porin miestä?

Työskentelen teollisuudessa viisivuorohommissa, joten koulussa voisin kyllä käydä melko useinkin. Muuttaa en silti halua mistään hinnasta. Olen ollut siinä käsityksessä että etäopiskelu on nykyään ihan mahdollista ja arkipäiväistäkin. Miten lienee merenkulun alalla?

Omat työt on ihan mielenkiintoisia ja palkkakin on ihan hyvä,
mutta olisihan se melkoisen reteetä ohjailla sellaista valtavaa 200 metriä pitkää paattia :) Ja kai nekin kaverit sen verran tienaa että leivänsyrjässä pysyy kiinni? Tällä hetkellä tienaan n. 50te/vuosi ja se piisaa vallan mainiosti. Kai joku perämies tuon verran tienaa? Perhana kun kiinnostaa ihan tosissaan. Kun vain saisi itsensä liikkeelle ja alkaisi tekemään asialle jotain.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
^ Käsittääkseni merenkulkua voi opiskella SAMK:issa Porissakin? No, ainakin Raumalla sitten.

Jos jaksat niin käy http://www.samk.fi-sivustolla ja yritä etsiä sieltä. Kyllä kaiketi tänä päivänä pitäisi onnistua opiskelut työn ohessa, sentään?
 

Kalmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, LäKi, KK-V, PaRa, Suomalaiset NHL:ssä
Aaah, löytyi tällainenkin keskustelu. Hyvinkin ajankohtainen minulle.

Valmistuin SAMK:n ammattisurkeasta tradenomiksi aika tarkkaan vuosi sitten. Tämän jälkeen en ole pätkääkään alan hommia tehnyt, vaan päädyin kesätyöpaikalleni elintarviketehtaalle duunariksi. Duunarihommia tässä sitten onkin vuoden verran painettu. Suunnitelmissa oli rykäistä vain parin kuukauden jakso, "kyllä viimeistään kesätöihin pääsee alan hommiin", mutta toisin kävi.

Hienoa se toki on, että töitä on. Kuitenkin viime kuukaudet on mennyt enemmän tai vähemmän masentuneena työpaikassa, eikä työ motivoi yhtään. Joka päivä oikeastaan vituttaa lähteä töihin, kun: mikään ei ole hyvin, seisot väärässä asennossa, et osaa tehdä töitäsi, no ei sinua ainakaan päästetä firman sisällä toisiin hommiin, et saa pitää pekkasta silloin, onpas sulla tyhmät eväät jne jne jne. Jos tulee joku työpaikka sisäiseen hakuun, niin hakemukseni ja kiinnostukseni paikkaa kohtaan sivuutetaan asenteella "Njoo. No katotaan ny."


Voisin enemmänkin kirjoittaa tilanteesta, mutta uskon pointtini tulleen selväksi. Tradenomin tutkintokin näyttää olevan pelkkää paperia työrintamalla, varsinkin kun muutaman kuukauden välein valmistuu nuorempia ja tuoreempia tradenomeja työmarkkinoille.


Itselleni ei koskaan ole palkka ollut se tärkein asia, vaan työn mielekkyys. Aikanaan yritin päästä opettajaksi opiskelemaan ja se ala kieltämättä kiinnostaisi edelleen. Pelkään vain, että en saa itseäni motivoitumaan lukemaan pääsykokeisiin. Muistaakseni pääsykokeissa piti pääsykoekirja osata kuta kuinkin sanasta sanaan ja olen todennut itselleni hankalaksi saada päntättyä päähäni epäkiinnostavaa tekstiä. Pelkään myös sitä, että pystyisinkö taas toimimaan täysipäiväisenä opiskelijana, makaranikattiloiden äärellä? Kokopäiväinen työ + opiskelu tuntuu ainakin tällä hetkellä myös mahdottomalta ajatukselta. Ilmeisen paljon Jatkoaikaa lukee opettajia ja toivoisin heiltä vinkkejä/kommentteja opettajaksi pyrkimiseen.

Olen myös toiminut koulunkäyntiavustajana yhden lukuvuoden, koska tällä sai hakupisteitä OKL:n pääsykokeita varten. Viihdyin työssäni äärimmäisen ja siksi olen miettinytkin kouluttautumista avustajaksi, Eurajoella ymmärtääkseni saisi koulunkäyntiavustajan ammattinimekkeen vuodessa. Palkka on tavattoman pieni, mutta en usko sen olevan mikään ongelma.

No joo. Tällainen teksti tuli suollettua. Mainittakoon vielä, että kävin alkuviikosta hätäkeskuspäivystäjän pääsykokeissa. Ala on kuulemma henkisesti raskas, mutta minua ainakin kiinnostaa katsoa tämä(kin) kortti.
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Jos kiinnostaa, niin yksi vaihtoehto tietysti on hakea suoraan esim. KTM-maisteriohjelmaan, joka löytyy myös Porista. Tiedän aika monta tyyppiä jotka ovat tuota väylää pitkin jatkaneet opintojaan ja saaneet sitä kautta oman alansa duunia, kun on maisterinpaperit taskussa (Diili-Janne etunenässä:)).

Jos OKL:ään mielii, niin kannattaa varmasti lukea joitain pedagogian kursseja avoimessa. En tiedä hakuprosessista sen enempää, mutta olettaisin että ainakin hieman vaikuttaa sisään pääsemiseen, joka lienee muutoin aika vaikeaa.
 

Fordél

Jäsen
Jos OKL:ään mielii, niin kannattaa varmasti lukea joitain pedagogian kursseja avoimessa. En tiedä hakuprosessista sen enempää, mutta olettaisin että ainakin hieman vaikuttaa sisään pääsemiseen, joka lienee muutoin aika vaikeaa.

Kyllä OKL:ään pääsee jos sinne haluaa. Sukupuolen ollessa mies (oletan), ei sekään ole huono juttu. Luokanopettajaksi ei kuitenkaan käsittääkseni pysty opiskelamaan kovin helpolla muuten kuin päätoimisesti. Se mitä olen lähipiirissä seurannut niin OKL on hyvin koulumainen eikä erityisen vapaa opinahjo. Siellä pitää olla läsnä eikä normaali yliopistosuhailu oikein onnistu.

Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Loppuun vielä kannustan vaihtamaan uraa ja tekemään sitä mihin sydän aidosti sykkii. Ei kukaan jaksa tehdä vuosikymmeniä työtä, josta kasvaa vain kyrpä otsaan. Aika harva varmasti katuu uranvaihtoja vaan yleensä niistä kuulee vain positiivisia juttuja. Se vain vaatii rohkeutta ja tottakai paljon suunnittelua. Kuitenkin muutaman vuoden uhraaminen seuraavien vuosikymmenien omalle hyvinvoinnille ei ole missään nimessä typerä ajatus.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Puuh. Takaisin myyntihommien pariin.
Mä ratkaisin tämän nyt sitten niin että jatkan edelleen KAM:in hommissa, mutta aloitan huomenna uudessa firmassa. Ennen olin maahantuojalla, nyt sitten siirryin jälleenmyyjän leipiin.

Saapa nähdä onko kuinka erilaista sitten. Ainakin tulee uutta, ja sehän on kiva.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Mahtavaa että löytyy yritystä muuttaa asioita jos ei mykyinen maistu. Suomalainen yhteiskunta on täynnä katkeroituneita ihmisiä jotka vihaavat omaa työtään, ja valittaa kokoajan eikä tee muutoksia. Itku on helppo,muutos vaikeaa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Mahtavaa että löytyy yritystä muuttaa asioita jos ei mykyinen maistu. Suomalainen yhteiskunta on täynnä katkeroituneita ihmisiä jotka vihaavat omaa työtään, ja valittaa kokoajan eikä tee muutoksia. Itku on helppo,muutos vaikeaa.

Hyvä perussääntö on, että jos keskimäärin kolmena aamuna viidestä vituttaa lähteä töihin, niin sitten pitää tehdä asialle jotain. Siis jotain muuta kuin marista kahvihuoneessa kuinka kaikki on päin persettä.
 

julle-jr

Jäsen
Hyvä perussääntö on, että jos keskimäärin kolmena aamuna viidestä vituttaa lähteä töihin, niin sitten pitää tehdä asialle jotain. Siis jotain muuta kuin marista kahvihuoneessa kuinka kaikki on päin persettä.
mulla on sikäli erikoinen tilanne, että kun teen reissuhommia, niin yleensä reissussa vitutustaajuus on keskimäärin ehkä tuo 3/5. Välillä ahdistaa niin pirusti lähteä reissuun ja sitten itse reissun aikana vituttaa kun asiakas on vihainen kun hommat ei toimi, ruoka on syömäkelvotonta, koti-ikävä painaa, vaimoa kyllästyttää olla yksin kotona, ei ole oikein tarkkaa kuvaa milloin pääsee kotiin joten mitään ei voi seuraavaksi viikonlopuksi suunnitella, uni ei tule silmään, aikaero rassaa jne. Aika monen reissun aikana on tullut jo päätettyä että nyt vaihdan duunia. Mutta annas olla kun saa hommat hoidettua ja asiakas on tyytyväinen sekä varsinkin kun pääsee seuraavana aamuna hyvin nukutun yön jälkeen suuntaamaan auton nokan kohti lentokenttää: Sitä onnentunnetta ei voita oikein mikään. Kotiintuloa tuntuu yhtä hyvältä kuin intistä aikoinaan. Reissunjälkeinen toimistoviikko tuntuu niin ikään luksuslomalta kun työpäivät ovat inhimillisiä ja varsinkin kun pääsee kotiin yöksi. Silloin aina tuntuu, että tää onkin ihan nastaa duunia. Fiilis siis heittelee melko rajusti, mistä toisaalta tykkään. Tasainen puurtaminenkin on niin saakelin puuduttavaa. Mutta en tiedä, ei tätä kyllä loppuelämää jaksa. Mistä sitten löytyisi se uusi ura?
 

Morgoth

Jäsen
Suomalainen yhteiskunta on täynnä katkeroituneita ihmisiä jotka vihaavat omaa työtään, ja valittaa kokoajan eikä tee muutoksia. Itku on helppo,muutos vaikeaa.

Itselläni on tänä vuonna hiipynyt mieleen ajatus lähdöstä ulkomaille. Tuntuu että eri alalle vaihto on jo "liian myöhäistä". Vaimo on joskus aikaisemmin puhunut ulkomaille lähdöstä, mutta silloin en oikein innostunut. Helppoa tuo kaikki olisi ollut sinkkuna ja nuorena, mutta nyt perheellisenä jollakin tavalla pelottaa. Eihän näihin ole mitään oikea vastausta ja välillä sitä tuntuu ettei itsekään tiedä lopulta halujaan. Elämä on rajallista ja katkerana vanhuksena on myöhäistä katua, että olisipa silloin tehnyt niin ja niin. Muutosta on vain vaikea tehdä.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mahtavaa että löytyy yritystä muuttaa asioita jos ei mykyinen maistu. Suomalainen yhteiskunta on täynnä katkeroituneita ihmisiä jotka vihaavat omaa työtään, ja valittaa kokoajan eikä tee muutoksia. Itku on helppo,muutos vaikeaa.

Täältä heti käsi ylös. Olen erittäin vittuuntunut nykyisen duuniini ja myös katkera talon johtoa kohtaan. Vietin koko viime kevään sivistäen itseäni ja sain ainakin omasta mielestäni ihan kohtalaisen tutkinnon suoritettua.

Mikä oli talon kiitos kouluttautumisesta? Siirto paskempiin hommiin, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa, käteen jäävän palkan pienentyminen ja työvuorojen vaihtuminen selkeästi huonompaan. Ei hirveän kannustavaa.

Ja väitän, että yrityksen puutteesta mua ei voi syyttää. Suhdanteet vaan tuntuvat olevan sellaiset, että uuden työpaikan saaminen ei ihan tosta vaan onnistukaan. Työpaikkahakemuksia olen lähettänyt vähän joka paikkaan ja nyt alkaa tuntua siltä, että jopa haastatteluun pääseminen alkaa olla jo voitto. Se vaan, että haastattelusta duunin saamiseen on aika pitkä matka. Noh, tiistaina mennään taas..
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Kyllä jonkinlainen uusi urasuuntaus on täälläkin käynyt mielessä - mikä, siitä ei ole harmainta aavistusta. Sinänsä olen onnellisessa asemassa - entinen harrastus, josta on tullut työ, täysin vapaat ja itsenäisesti muokattavissa olevat työajat, palkka johon olen ihan tyytyväinen (aina voisi tienata juuri sen 300-500 euroa enemmän kuussa), paljon "valtaa" duunissa, olen saanut hyvän nimen tässä skenessä jne. Mutta, jotenkin tuntuu välillä että merkityksellisyys on hävinnyt enkä saa tästä sitä mitä ennen sain. Onko tavoitteet hävinneet, onko sisältö kadonnut, en mä tiedä.

Ehkä vain organisaation vaihto toisi sopivan muutoksen, ehkä pitäisi löytää ihan jotain muuta. Tietyssä mielessä tässä pitää aktivoitua ja työstää asiaa, sillä tällaisessa välitilassa on ihan turha roikkua.

Välillä mietin olenko kiittämätön, sillä aika moni olisi varmasti valmis vaihtamaan paikkaa meikäläisen kanssa. Ja toisaalta, 2-3 viimeistä vuotta olen kyllä tehnyt liian pitkiä päiviä ja melkein vetänyt itseni työuupumuksen reunoille. Jossain määrin nyt kun olen jättänyt pari juttua pois, on huomannut että samaa jatkamalla olisi kyllä seinä tullut vastaan. Työn hinta on ollut korvauksesta huolimatta liian kova.

Olen joskus nuorempana tehnyt kesätyökseni ihan hanttihommia, välillä huomaa ajattelevansa että pitäisi ottaa joku sapattivuosi ja tehdä jotain puhtaasti suorittavaa työtä (esim. postin jakaminen ihan huippua tässä mielessä) jotta pystyisi irrottautumaan.

Mieluiten kai kirjoittaisin ja saisin siitä riittävästi rahaa elääkseni.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Itselläni on tänä vuonna hiipynyt mieleen ajatus lähdöstä ulkomaille. Tuntuu että eri alalle vaihto on jo "liian myöhäistä". Vaimo on joskus aikaisemmin puhunut ulkomaille lähdöstä, mutta silloin en oikein innostunut. Helppoa tuo kaikki olisi ollut sinkkuna ja nuorena, mutta nyt perheellisenä jollakin tavalla pelottaa. Eihän näihin ole mitään oikea vastausta ja välillä sitä tuntuu ettei itsekään tiedä lopulta halujaan. Elämä on rajallista ja katkerana vanhuksena on myöhäistä katua, että olisipa silloin tehnyt niin ja niin. Muutosta on vain vaikea tehdä.

Itselläni on 2 lasta,toinen 10kk toinen kohta 4v. Huomasin itsekin että elämä on täyttä paskaa vailla mitään mielenkiintoa. Siis vaan ollaan elossa eikä eletä ja nautita niistä pienistä asioista mitkä lopulta tekee ihmisen onnelliseksi. Kuitenkin asioihin voi AINA vaikuttaa itse. Olen vaihtanut duunia aina kun huomaan että työnantajalla ei ole enää tarjota minulle kunnianhimoani tai palkkatasoani vastaavaa työtä. viimeisen 8vuoden aikana mulla on ollut 6 työpaikkaa jotka kaikki oli vakituisia töitä.

Tein sen päätöksen töissä noin 1kk sitten että tähän en jälleen enää suostu. En vain yksinkertaisesti suostu olemaan joka päivä väsynyt, pikkusen vittuuntunut ja tylsä valittaja joka ei jaksa leikkiä lasten kanssakaan kun on niin rikki päivästä.
Otin lopputilin (hyvä palkkaisesta työstä jossa olen esimiesasemassa) ja nyt muutetaan perheeen kanssa ulkomaille ja elellään säästöillä siellä niin kauan että ahdistus ja totaali kyrpiintyminen suomalaista yritysmailma oravanpyörää kohtaan laantuu, ja kun tulemme takaisin...No se on sen ajan murhe sitten ;) Suosittelen sinulle erittäin lämpimästi lukemaan todella mahtavan kirjan joka kertoo näistä ongelmista mitä suomessa on. Kirja on Ravisettava,omskakas toisin ajattelijan käsikirja.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Ja väitän, että yrityksen puutteesta mua ei voi syyttää. Suhdanteet vaan tuntuvat olevan sellaiset, että uuden työpaikan saaminen ei ihan tosta vaan onnistukaan. Työpaikkahakemuksia olen lähettänyt vähän joka paikkaan ja nyt alkaa tuntua siltä, että jopa haastatteluun pääseminen alkaa olla jo voitto. Se vaan, että haastattelusta duunin saamiseen on aika pitkä matka. Noh, tiistaina mennään taas..

Oletko miettinyt koskaan miksi et pääse haastateluun tai miksi pääset niihin niin harvoin?Oletko siis analysoinut omaa toimintaasi? Koitappa tehdä seuraava hakemuksesi sellaiseksi että se jää lukijan mieleen. Itse olen hakemuksia käsitellyt paljon ja voin sanoa että mikään ei ole niin paskaa kuin se kun ihminen kirjoittaa itsestään olevansa dynaaminen tiimipelaaja tai vastaavaa.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oletko miettinyt koskaan miksi et pääse haastateluun tai miksi pääset niihin niin harvoin?Oletko siis analysoinut omaa toimintaasi? Koitappa tehdä seuraava hakemuksesi sellaiseksi että se jää lukijan mieleen. Itse olen hakemuksia käsitellyt paljon ja voin sanoa että mikään ei ole niin paskaa kuin se kun ihminen kirjoittaa itsestään olevansa dynaaminen tiimipelaaja tai vastaavaa.

Joo, olen kyllä totakin funtsinut aika paljon. Mutta ei vaan oikein kuulu mun tyyliin lähetellä jotain pinkille paperille tulostettuja sydämenmuotoisia ja hajuvedeltä tuoksuvia hakemuksia. Ehkä olen sitten tylsä, mutta yritän vältellä latteuksia. Virkamiestyyliin koitan esitellä itseni lyhyesti ja tehokkaasti.

Toisaalta olenkin hakenut lähinnä valtion virkoihin, joissa asiallisuus lienee ihan tarkoituksenmukaista. Mainostoimistoon hakiessani voisin ehkä käyttääkin jotain krumeluuria hakemuksessani, mutta silloinkin varmaan tuntisin itseni vähän epävarmakaksi, koska se ei olisi minua.

Sen verran olen oppinut, että varsinkin valtion virkoja hakiessa pitäisi työhaastattelutilanteessa valehdella ihan helvetisti, mutta sekin tuntuu vähän oudolta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ulkomaille lähtö voi olla hyvä veto, mutta yhtälailla se arki sielläkin alkaa potkia. Voi tulla koti-ikävä yllättävän äkkiä, mitä olen ulkomailla asuneiden juttuja kuunnellut, jos sinne kovin eväät levällään lähtee. Toki maiseman vaihtaminen varmasti jo itsessään tekee joskus hyvää ja voi olla suotavaa. Jos perse kestää ja sopiva paikka löytyy, niin lähtekää kaikki ehdottomasti tai muuttakaa vaikka Suomen sisällä. Tai edes sitä työpaikkaa vaihtakaa, kouluttautukaa tai hankkikaa mielekäs ja haastava harrastus. Itsensä kiduttaminen on perseestä.

Me teimme pienimuotoisen irtioton tuossa rapiat kuusi vuotta sitten. Mulle tarjottiin ekaa esimiesasemaa duunissa, johon olin opinnoistani siirtynyt. Inhosin duuniani, varsinkin kun toimenkuva alkoi rajusti muuttua ison kansainvälisen toimijan ostettua lafkamme. Olimme ostaneet rempattavan okt:n ja vanhin lapsi oli syntynyt. Periaatteessa homma oli hienosti, mutta en mä vain niistä kuvioista nauttinut. 2006 päätimme vaihtaa maisemaa kokonaan. Myimme kämpän, jätin duunin ja muutimme Jyväskylään, jossa vaimo aloitti vuoden erikoistumisopinnot. Itse söin myyntivoittorahoja hetken ja tein sitten alani ulkopuolisia duunarihommia.

Vuoden jälkeen palasimme tutuille konnuille, mikä oli lopulta ihan hyvä ratkaisu, kun tänne itsekin olin jo ehtinyt juurtua ja paljon sukulaisia ynnä kavereita täällä möllöttää. Silti tuo vuosi oli todella tärkeä hapenhaukkaus. Sain siinä kelailtua, että kenen elämää minä oikein elän. Omaaniko vai jonkun toisen käsikirjoittamaa? Saimme etäisyyttä tiettyihin juttuihin ja elelimme keskellä kaupunkia ilman autoa, mitkä eivät nyt liittyneet sinänsä toisiinsa. Hienoa aikaa kerrassa. Mulle syntyi aika romanttinen suhde Jykylään tuon vuoden aikana, siihen paikkaan vain linkittyy se vapauden ja helpotuksen fiilis, minkä sinne muutto sai aikaan.

Sain tänne palattuani oman alani duunia, mutta sama paska fiilis palasi, kun isossa rahoituslaitoksessa aloitin väkertämään. Ei vain ollut mua varten. Irtisanoin itseni koeajan puitteissa ja menin reiluksi vuodeksi varastopihalle myymään lautoja. Siinä sitten mietin, että mitä minä liki kolmekymppinen ja jo kahden lapsen isä oikein elämältäni haluan. Kotona meni ja menee edelleen hyvin, mutta itseäni en kyennyt hirveästi arvostamaan, kun tiesin kykeneväni paljon parempaan, yhtään ammattitaitoisia duunareja aliarvioimatta.

Muutama vuosi sitten heitin syksyllä papereita paikallisiin kouluihin sijaisuuksia ajatellen, ja niitä alkoi tulla pikkuhiljaa. Ilmeisesti olin suht luotettava jamppa, koska parhaimmillaan kolme varareksiä saattoi soittaa sijaiseksi. Heti eka tunti tuntui kaikessa kohmeudessaan sellaiselta, että jumankauta, tämä on sitä. Siitä vain jollain tavalla nautti. Kai se on jotain tiedonjaon ja esiintymisen symbioosia, mikä siinä natsaa. Sekä toki selkeästi hahmottuva vuosi ihan perusduunin ulkopuolelta.

Sain tuntiopen pestejä peräkkäisinä vuosina ainepaleteilla, jotka eivät juuri päteville kelpaa. Aika raskastakin oli tuo, kun identiteetti vaihtui hissasta liikuntaan ja siitä elämänkatsomustietoon. Seuraava askel tuli eteen siinä, että kuinka pitkään aion roikua epäpätevänä talossa. Kyse oli mulle sekä rehellisyydestä oppilaita ja heidän vanhempiaan kohtaan, vaikka he eivät epäpätevyyttäni olisi koskaan tietäneetkään välttämättä, että itsekunnioituksestani. Nuorempana olin yliopistoon kokeillut, mutta parhaimmillaan pisteellä parilla jäänyt ulos. Helsinkiin kokeilin viime vuonna pikalukujen kera, mutta tänä vuonna sitten natsasi sekin paremmalla keskittymisellä. Aika mielenkiintoinen vuosi varmasti tulossa, mutta kerrankos tuota. Hupaisaa, että nyt kai pitäisi fokusoida hirveästi duunin ja opiskelujen suorittamiseen, mutta mulla tämänkin vaiheen selkiytyminen sai aikaa samanlaisen fiiliksen kuin aiempi muutto Jyväskylään, kaupallisen alan jättäminen ja ekat sijaisuudet. Energiaa vapautui ja sitä on tullut purettua salille sekä purtsille aikalailla. Lisäksi tekisi mieli aloittaa vaikka mitä painia sekä uintia, mutta jos nyt niistä himmaisi.

Mutta joo, irtiotto kannattaa toisinaan. Suosittelen, kunhan ei aiheuta turhia ristiriitoja läheisimpiensä kanssa. Jos muksujen koulut tai puoliso eivät estele, niin kannattaa repäistä. Vaikka sitten alan vaihto, ellei kaupungin tai maan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös