Uranvaihto / uusi työpaikka uudella alalla

[sampio]

En tiedä mitä ainetta opetat, mutta kannattaa ehdottomasti hakea yliopistoon ja pyrkiä suorittamaan muodollinen pätevyys. Toki sijaisuuksi riittää aina, pitempiäkin, myös epäpäteville, mutta onhan tuo tavallaan vähän löysässä hirressä roikkumista. Mitään varsinaista tuntiopettajuutta virasta puhumattakaan ei voi edes hakea ja onhan ketjussa jo yksi esimerkki, joka joutui siirtymään muihin hommiin virallisen pätevyyden puuttuessa. Hienoa kuitenkin, jos oikea ala on löytynyt ja onnea jatkoon/-opintoihin.

Kiitosta vaan.

Opinnot ovat kyllä mielessä, kuten kirjoitinkin, mutta se harmi niissä on, että joudun vääntämään ne suunnittelemaani aineeseen alusta saakka. Nykyinen tutkintoni kun ei tuo mitään etua opiskeluun. Töissä mun on pakko käydä talouden vuoksi, kaipa noita opintoja pystyy aika hyvin tenttimäänkin.

---

Mulle on tässä koko hommassa ollut suurin juttu se, että kuten kirjoitin, vielä kertaakaan ei ole tuntunut pahalta mennä töihin. Jossain asiakaspalvelu- ja varastohommissa pystyin puurtamaan ja suoriutumaan tehtävistä kiitettävästi, vaikka itse duunit eivät intohimoja herättäneetkään, mutta oman alani valkokaulushommat saivat ihan suoranaisen ahdistuksen päälle. Muistan, kun tuijotin kerrankin ruutua ja ajattelin, että tätäkö oikeasti teen seuraavat vuosikymmenet. Fiilis on aika epätodellinen, kun nykyisessä työssä ei ole kertaakaan ahdistanut, vaikka vaikeita hetkiä on toki ollut.

Mutta jokaisesta ei ole mun hommaani ja minusta ei ole moneen duuniin. Minun ei ole tarkoitus halventaa kenenkään valintaa tai ahdistaa lisää, jos joku ei viihdy työssään. Sen sijaan kannustan omien kokemusteni perusteella rohkeasti hakeutumaan itseään kiinnostavaan työhön. Oma viihtyminen on kuitenkin hyvinvoinnin perusta ja se vaikuttaa koko perheeseen aivan varmasti, kun isukki voi hyvin. Miksei äitikin.

 

[eagle]

No ei kai se nyt niin huono voi olla mitä annat ymmärtää? Kai se liksa nyt kakkosella sentään alkaa?

Sori että vähän myöhässä, mutta siis riippuu onko yliopisto-koulutus vai ei ja onko ikälisiä vai ei. Ilman yliopisto-koulutusta(kirjastonhoitajan koulutus) alkupalkka on ~1600e, riippuen vähän paikasta. Kirjastovirkailijalla sitten vähän enemmän tuon yliopisto-koulutuksen myötä sitten muutaman satasen enemmän. Ikälisien kanssa sitten melkein päästään sinne 2000euroon, ainakin virkailijat, hoitajat tuskin edes niiden kanssa sinne pääsevät missään. Jopa kirjastonjohtajien(pienemmissä kirjastoissa) palkat ovat alkupalkkoineen alle 2000euroa.

On tuo palkka siis koutukseen nähden aika heikko, riippuen toki työpaikasta ja sen työtahdista.

 

[VH87]

Sori että vähän myöhässä, mutta siis riippuu onko yliopisto-koulutus vai ei ja onko ikälisiä vai ei. Ilman yliopisto-koulutusta(kirjastonhoitajan koulutus) alkupalkka on ~1600e, riippuen vähän paikasta. Kirjastovirkailijalla sitten vähän enemmän tuon yliopisto-koulutuksen myötä sitten muutaman satasen enemmän. Ikälisien kanssa sitten melkein päästään sinne 2000euroon, ainakin virkailijat, hoitajat tuskin edes niiden kanssa sinne pääsevät missään. Jopa kirjastonjohtajien(pienemmissä kirjastoissa) palkat ovat alkupalkkoineen alle 2000euroa.

Sama homma näköjään kuin lastentarhan opettajilla. Sinänsä hauskaa, että tuollakin alalla toisen asteen tutkinnon suorittanut lastenhoitaja vrt. viiden vuoden yliopistokoulutuksen käynyt LTO saavat likimain samaa liksaa. Noin yleisesti ottaen, näissäkin ammateissa liksa työmäärään/vastuuseen nähden on naurettava.

Henk.koht kyllä hajottaisi aika kovaa, jos tietäisin että viiden vuoden puurtamisen jälkeen joutuisi tekemään duunia todellisella nälkäpalkalla, oli se homma sitten miten leppoisaa hyvänsä.

 

[Datsun]

Onko Jatkoajassa ihmisiä jotka olisivat tehneet jonkinlaisen uranvaihdon ja haluaisi kertoa tästä? Kuinka pitkään meni asiaa pohtiessa, pitikö mennä takaisin koulun penkille, muuttuiko tulotaso, kaduttaako nyt vaiko ei jne jne.

Lainasin vain lyhyesti ketjun avausviestiäni. Mikäli on kiinnostusta niin lukekaahan sieltä kokonaan. Tilanne on mun kohdalla nyt tämä (tuolta Pitäisikö itkeä vai nauraa-ketjusta nappasin oman viestini):

Aukesi duunissa hyvin mielenkiintoinen paikka. Oikeastaan koko talon mielenkiintoisin. Mulla olisi todella hyvät mahikset klaarata toi homma, mä tunnen jo valmiiksi tuon osaston tuotteet, ihmiset, asiakkaat jne. jne. Se olisi varsin looginen askel eteenpäin organisaatiossa ja juuri sopiva tähän kohtaan työuraa.

Mutta.

Mä olen ihan 100% varma siitä että tuo paikka laitetaan kohta ulkoiseen hakuun. Mä kun en ole DI enkä KTM (jota siis hakijalta tietenkin edellytetään). Viis siitä että minua ei juuri tarvitsisi perehdyttää ja työkokemusta on kohta 12 vuotta firmassa monessakin eri tehtävässä - ihan varmasti haetaan ulkoa joku tyyppi tuohon. Surullisinta on se, että mikäli en tuota paikkaa saa joudun joka tapauksessa jatkossa tekemään tiivistä yhteistyötä tuohon postiin palkattavan tyypin kanssa. Jospa siihen tulisikin joku pätevä hahmo...kuinka vaan taas kerran onkin vähän sellainen fiilis että joku Hankenin käynyt siihen napataan. Voi elämä, sitten on irtisanoutuminen todella, todella lähellä. Mä en ehkä pysty enää tekemään nykyistä työtäni sen jälkeen.

Että voi jo nyt valmiiksi vituttaa, koko ajan odottelen sitä puhelinsoittoa jossa todetaan että "sulla on todella, todella hyvät näytöt. Laitetaan kuitenkin ulkoiseen hakuun koska niin se pitää hakuprosessissa tehdä jne. jne." Fuck.

No, kattellaan. Näkyyköhän epätoivo mun naamaltani jo? Toisaalta taas - mä tiedän että tekevät virheen jos eivät näe kuinka mun paikka tuo on. Kärsikööt sitten virhevalintansa kanssa. Kiäh kiäh. Pikkujouluissa vedän överit ja haukun koko porukan. Sitten luterilaista kuria ja työntekoa joka päivä jouluun asti ja kevättä kohti. Jihuu.

Mä olen tätä asiaa kohta pari viikkoa pyöritellyt ja vaimon kanssa käynyt läpi. Koko ajan vahvemmin tulee se fiilis että mikäli en tosiaan tuota myynti- & markkinointipäällikön paikkaa saa mä irtisanoudun. Aika vahva fiilis on siitä että jos mä en nyt pääse eteenpäin niin en tule pääsemään myöhemminkään. Ja jos en tuolta talosta lähde niin kitkutan vain kunnes vitutus haalenee ja totun tilanteeseen. Vaan jos otan loparit niin mulla on mahdollisuudet tehdä ihan mitä vaan. Hakea mitä duunia tahansa ilman että se kaatuu palkkatoiveeseeni (koska liksa on aika hyvä nyt). Mä tiedän, mä en saa haettua uutta työpaikkaa tosissani kun olen töissä, vaan jospa ottaisin loparit pitäisi siihen hommaan keskittyä aivan tosissaan.

Suurin pelkohan on siinä ettei sitä uutta duunia ihan heti löydykään. Ja on tavallaan pähkähullua heittää 12 vuoden työkokemus tuosta vain mereen...toisaalta kun on koko työuransa ollut samassa yrityksessä on jo mielenterveydellekin ihan hyväksi vaihtaa taloa. Ja sitten on se kolmen kuukauden karenssi...mistään ei saa latiakaan. Toisaalta taas...vaimo teki tuon saman liikkeen reilu pari vuotta sitten, otti loparit ilman ettei tiennyt yhtään mitä tehdä. Ja se oli jo toinen kerta...ja molemmilla kerroilla päätös osoittautui oikeaksi.

Mä tiedän, suurin osa ihmisistä pitää minua hulluna jos irtisanoudun hyvin palkatusta työstäni joka on kaiketi suhteellisen helppoakin. Mä vaan tarvitsen taas jonkun ison haasteen...mä tylsistyn kuoliaaksi muuten....Olenko hullu?

 

[Fordél]

Mä tiedän, suurin osa ihmisistä pitää minua hulluna jos irtisanoudun hyvin palkatusta työstäni joka on kaiketi suhteellisen helppoakin. Mä vaan tarvitsen taas jonkun ison haasteen...mä tylsistyn kuoliaaksi muuten....Olenko hullu?

Et ole hullu, koska aika paljon tunteellahan näissä asioissa mennään, mutta...Onko pakko irtisanoutua sillai, että hyppäät tyhjän päälle? Mikset voi hakea uutta duunia samalla kun työskentelet nykyisessä?

 

[Datsun]

Et ole hullu, koska aika paljon tunteellahan näissä asioissa mennään, mutta...Onko pakko irtisanoutua sillai, että hyppäät tyhjän päälle? Mikset voi hakea uutta duunia samalla kun työskentelet nykyisessä?

Tässähän se onkin kiteytettynä. Jos lähden heti (tai siis irtisanomisajan päätyttyä, oisko se 2 kk) niin uskoisin että silloin haen työtä tosissani (se on sitten se mun duuni se työnhaku) ja voin lähteä mielenkiintoiseen yritykseen vaikka pikkuisen pienemmälläkin liksalla kuin nykyinen on. Lisäksi voi tehdä mielenterveydelle oikeasti hyvää ilmoittaa että kiitos ja näkemiin. OK, tottahan se on ettei sitä työtä välttämättä heti löydy varsinkaan jos ajat taas huononevat. Toisaalta taas...mitä sitten? Lainat voi aina pistää maksutauolle, moottoripyörän voi myydä pois, lehtitilaukset voi perua...onhan näitä.

Toinen vaihtis on sitten se, että jatkan nykyistä työtäni täysin ilman motivaatiota, roikun ja roikun ja vähän haeskelen uutta hommaa siinä samalla. Joku saattaa luvata että seuraava M&M-päällikön paikka on "sulle" ja sitä sitten venataan taas vuosi-pari. Ja koko ajan kiukuttaa ja kyllästyttää. Motivaatiota pitää kaivaa jostain todella syvältä. Töihin meno tuntuu tuskalliselta.

Ja nyt kun laittelen niitä työhakemuksia aina silloin tällöin tuntuu että mä en saa panostettua siihen täysillä.

No, katotaan. Eiköhän tämän kuun loppuun mennessä olla taas viisaampia.

 

[Hans Geering]

....Olenko hullu?

Et ollenkaan, veikkaan, että ollaan suunnilleen saman ikäisiä, +35 vuotta? Itse tein tuon päätöksen, siis yli kymmenen vuoden työsuhteen jälkeen vaihdoin työpaikkaa, itse asiassa minun tapauksessa kokonaan alaa, enkä ole katunut yhtään. Vanhassa työssä en enään viihtynyt ja työuraa on kuitenkin jäljellä se +-30 vuotta niin ei ollut mitään järkeä sinne jäädä roikkumaan vasten tahtoaan.

Oletko miettinyt opintovapaata/-rahaa vaihtoehtona? Jos nyt oikein muistan niin sitä opintorahaa saa 80% ansiosidonnaisesta päivärahasta, oliko se 13 kuukautta minun tapauksessa, sen kesto määräytyy työhistorian mukaan. Lisäksi tuossa Opintovapaassa on se etu, että vanha työsuhde säilyy sen max. 2 vuotta, sinä aikana voit, opiskelun ohella miettiä haluatko oikeasti uuden työn vai palata vanhaan, näin minä ainakin toimin.

 

[Datsun]

Et ollenkaan, veikkaan, että ollaan suunnilleen saman ikäisiä, +35 vuotta? Itse tein tuon päätöksen, siis yli kymmenen vuoden työsuhteen jälkeen vaihdoin työpaikkaa, itse asiassa minun tapauksessa kokonaan alaa, enkä ole katunut yhtään. Vanhassa työssä en enään viihtynyt ja työuraa on kuitenkin jäljellä se +-30 vuotta niin ei ollut mitään järkeä sinne jäädä roikkumaan vasten tahtoaan.

Oletko miettinyt opintovapaata/-rahaa vaihtoehtona? Jos nyt oikein muistan niin sitä opintorahaa saa 80% ansiosidonnaisesta päivärahasta, oliko se 13 kuukautta minun tapauksessa, sen kesto määräytyy työhistorian mukaan. Lisäksi tuossa Opintovapaassa on se etu, että vanha työsuhde säilyy sen max. 2 vuotta, sinä aikana voit, opiskelun ohella miettiä haluatko oikeasti uuden työn vai palata vanhaan, näin minä ainakin toimin.

Oikein veikkasit, ikä osui vuoden tarkkuudella kohdalleen! Jep, jossain vaiheessa tämän ketjun avausviestin kirjoittamisen jälkeen tein sen päätöksen että yritän napata tässä firmassa myyntipäällikön paikan itelleni. Siitäkin huolimatta että kitisin kvartaali- ja markkinataloudessa elämisen vittumaisuudesta - hinkua on kuitenkin lähteä vetämään myyniryhmää ja päästä pois ihan perus-myyntityöstä jota tämä avainasiakaspäällikönkin työ loppujen lopuksi on.

Ja faktaa on myös se, että jos tuota nyt auki olevaa paikkaa en saa tulen vaihtamaan työpaikkaa. Nyt kyse on vain siitä että

a) pystyisinkö ottamaan ne loparit heti
vai
b) jään jatkamaan töitäni mutta käytännössä hoidan kaiken työni vasemmalla kädellä ja haen kokopäivätoimisesti jotain uutta duunia

Mulle kun vaan ei oikein sovi se, että duunit hoidetaan vähän sinne päin (ja samalla täällä kirjoitetaan joka helvetin ketjuun pitkin päivää, hups).

Opiskelu...hitto kun en oikein vain tiedä mitä alkaisin opiskelemaan? Uusin superepärealistinen haave on alkaa pitkän matkan bussikuskiksi...ihme sekoilua.

 

[magnum37]

Akuutti asia itsellenikin. Pitäisi tietysti olla tyytyväinen jos näinä aikoina yleensä jotain töitä on, mutta olen nyt ollut saman alan hommissa lähes 12 vuotta ja motivaatio alkaa olla lievästi sanottuna kortilla. Sitä on niinsanotusti leipääntynyt, vaikka saankin tehdä sen kaltaista työtä, johon on ainakin jossain määrin luontaisia edellytyksiä - sekään ei kuitenkaan aina riitä ylläpitämään motivaatiota. Työtehtävät jotka taas nyt saattaisivat kiinnostaa, sisältävät paljon sellaista, mihin ei ole luontaisia lahjoja ja olisivat muutenkin olosuhteisiin lähden epärealistisia tavoitteita. Koulutuksenkin suhteen on sellainen tilanne, että edellinen pahvi on vain parin vuoden takaa. Ikääkin mittarissa kohta 35 vuotta, joten riittäähän tässä miettimistä mihin katseensa suuntaisi. Se mikä kannattaa, ei välttämättä ole se mieluisin vaihtoehto..

 

[Saint]

Vaihdoin alaa, mitään uraa en ollut edes rakentanut. Tai edes alkua sille. Koulutukseltani tuolloin datanomi ja töissä erään suomalaisen teleoperaattorin palveluneuvojana ja oman osastoni esimiehenä. Viihdyin jossain määrin duunissani, mutta asiat menivät tasaisesti alaspäin. Viihtyvyys laski ja kyttääminen lisääntyi. Päätin, että en minä halua elämästäni päiviä tuhlata tälläiseen paskaan.

Ja päivääkään en ole katunut, vaikka käytännössä kaikki piti riskeerata. Yksi elämä, riskejä pitää ottaa.

Arvostan, hattu nousee päästä.

Vähän samanlaisessa tilanteessa olin itsekin vajaa pari vuotta sitten, omaa aikaa ei enää juuri ollut ja päädyin omasta halustani takaisin koulun penkille. Samaa alaa mitä olin aiemminkin lukenut, mutta kuitenkin. Kohta on sitten elämäni ensimmäiset maisterin paperit kourassa, mutta edelleen mietin tulevaisuuttani tai paremminkin sitä, mitä siltä haluan. Olen opintojeni ohella/ulkopuolella lukenut oikeustieteellisessä tiedekunnassa joitakin kursseja ja ala kieltämättä kiehtoo enemmänkin. Ikää vaan on kertynyt jo sen verran (40 lähestyy), että mielessä pitäisi olla selkeä visio, mutta kun ei vaan ole. Kvartaalitaloudessa toimiminen ei oikein sytytä, kun koko ajan pitää säästää tai tehdä enemmän. Totaalia paskaa siis (ellei satu omistamaan firmaa)..

Kysynkin, että löytyisikö täältä joku samanhenkinen, joka lukee/suunnittelee lukevansa lakia?

 

[ms.qvist]

Onko Jatkoajassa ihmisiä jotka olisivat tehneet jonkinlaisen uranvaihdon ja haluaisi kertoa tästä? Kuinka pitkään meni asiaa pohtiessa, pitikö mennä takaisin koulun penkille, muuttuiko tulotaso, kaduttaako nyt vaiko ei jne jne.

Olin Postin/Itellan palveluksessa reilut 20 vuotta työskennellen erilaisissa työtetävissä lajittelussa, pankkipalveluissa, hinnoittelupalvelussa, rahdinkäsittelyssä, tiiminjohtajana tms. toimissa. Kyseinen työ omalta osaltaan ajoi minun uupumuksen kautta mt-ongelmaan ja ongelmieni kanssa painiessani vuosia tajusin, että jos haluan vielä tehdä elämäni aikana työtä kuntoutustuella olemisen sijaan on minun hankittava itselleni toinen työpaikka, joko kouluttautumalla tai muuten hakeutumalla uudelle alalle.

Kohdallani prosessi oli siis hyvin hidas ja kesti lähes kymmenen vuotta kunnes sain itsestäni niin paljon irti, että hakeuduin opiskelemaan uudelle alalle. tämän kymmenen vuoden jakson aikana, aikana jolloin mietin tulevaisuutta, olin eriasteisesti poissa työelämästä sairauslomien ja kuntoutustukien tähden useamman vuoden ajan ja se osaltaan helpotti minua tekemään päätökseni.

Niinpä parisen vuotta sitten aloitin opinnot täysin uudelle alalle ja olen kyllä ollut tyytyväinen valintaani. Opinnot ovat sujuneet hyvin, työssäoppimisjakson samaten, olen saanut tutustua muutamiin mielenkiintoisiin persooniin, nähnyt vaikka mitä ja kokenut asioita, joita en olisi kyennyt näkemään ja kokemaan ilman alanvaihtoa.

Olen sitä mieltä, että jos alanvaihto käy mielessä ja se pohtimisen jälkeen tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin nykyisessä työpaikassa tai nykyisellä alalla työskentely, kannattaa tilaisuuteen tarttua ja mielummin varhain kuin liian myöhään. Minä likimain vitkuttelin liian kauan ja jos olisin vielä jonkin aikaa seilannut kuntoutustuen ja kuntouttavan työtoiminnan väliä tuskin olisin jaksanut hakeutua uudelle alalle vaan olisin hautautunut siihen suohon jossa olin.

Minulla alanvaihtoon palkkauksella ei ollut merkitystä vaan juuri psyykkisellä hyvinvoinnilla ja sillä mitä työ voi minulle antaa kokonaisuudessaan. Opiskelen alalle, joka on pienipalkkainen ts. palkkaus on jotakuinkin sama kuin työskennellessäni Postilla/Itellalla mutta vastuu on huomattavasti suurempi. Postilla käsissäni oli kirjeitä, paketteja, rahtia tms mutta tulevaisuudessa käsissäni tulee olemaan ihmishenkiä.

vlad.

 

[Alvajärven Urho]

a) pystyisinkö ottamaan ne loparit heti
vai
b) jään jatkamaan töitäni mutta käytännössä hoidan kaiken työni vasemmalla kädellä ja haen kokopäivätoimisesti jotain uutta duunia

Mulle kun vaan ei oikein sovi se, että duunit hoidetaan vähän sinne päin (ja samalla täällä kirjoitetaan joka helvetin ketjuun pitkin päivää, hups).

Itse valitsin reilu vuosi sitten vaihtoehdon b). Olen katunut joka päivä, mutta toisaalta ei ollut mahdollisuuttakaan vaihtoehtoon a).

Uusi esimies "minun paikallani" aloitti 1.1., tai tuli silloin fyysisesti tänne. Sitä ennenkin tuli jo harjoittelupaikasta jonkun verran kontaktia. Häntä vastaan ei sinänsä ole mitään; ihan hyvä jätkä ja varmaan parhaansa tekee, mutta kun edelleen, kahdeksan kuukauden työnteon jälkeen neuvon häntä päivittäin, hän saa kaiken kiitoksen. Ei toimi ei. Kesälomien aikaan tuurasin häntä ja sain täysin perusteettomia haukkuja, että osasto ei toimi. Mm. pari tärkeää viikoittaista toimenpidettä tehtiin muka myöhässä (no ei tehty, sähköpostista löytyi todisteet) ja liian lyhyttä päivää tehtiin (ei tehty, iso pomo ei vaan osaa uusia puhelinnumeroita).

Nyt olen täysin kypsä, haen tosissani töitä mutta ärsyttävää on, kun ei ole mitään motivaatiota hoitaa nykyisiä hommia kunnolla. Ei ole mikään helppo tilanne napsauttaa sataprosenttista vaihdetta päälle sitten kun sitä tarvitsee tulevassa työpaikassa. Toivottavasti siis löytyy pian.

Suosittelen siis vahvasti vaihtoehtoa a). Tiesin itsekin, että minulla käy b-vaihtoehdon kanssa juuri näin, mutta asuntolainaa on rutosti, pari lasta ja tuossa vaiheessa olin perheemme ainoa ansiossa. Nyt vaimokin on töissä, joten rima on aika paljon matalammalla uuden paikan suhteen. Pelkkä paikanvaihdoskin voisi piristää.

 

[Datsun]

Suosittelen siis vahvasti vaihtoehtoa a). Tiesin itsekin, että minulla käy b-vaihtoehdon kanssa juuri näin, mutta asuntolainaa on rutosti, pari lasta ja tuossa vaiheessa olin perheemme ainoa ansiossa. Nyt vaimokin on töissä, joten rima on aika paljon matalammalla uuden paikan suhteen. Pelkkä paikanvaihdoskin voisi piristää.

Ymmärtäjä! Teitä ei taida kovin montaa olla - tosin en toki ole toimistolla kertonut kuin muutamalle ystävälleni mitä oikein aion.

Tosiaan kuten edellä kirjoitinkin vaimo on tehnyt tuon vaihtoehto a:n kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän soitti itkien että mitä minä sanon jos hän ottaa loparit NYT. Ilmoitin seisovani täysin hänen päätöksensä takana, mulla oli ja on varma duunipaikka ja vaikka tytär olikin silloin jotain 2-3 vuotias niin tiesin että tästä selvitään kyllä. Rouvahan meni sitten pikapuoliin toiseen saman alan duuniin, ja ilmoitti eräänä kesäiltana rantasaunassa pitkän hiljaisen hetken jälkeen että "otan muuten kesäloman jälkeen taas loparit." Jaaha. Syksyllä käynnisteli sitten omaa yritystoimintaa (edelleen samalla alalla) ja nyt siis pari vuotta friikkuna. Ja hyvin menee.

Joten vaimo on myös sitä mieltä että jos ei myyntipäällikön paikkaa tule niin loparit. Heti. On se hurja. Jänniä aikoja. Haku tuohon "mun" paikkaan loppuu tämän viikon jälkeen, saapa nähdä...

 

[J.Petke]

Tätäkö tämä elämä on? Olet työssä jonka osaat ja harvoin opit enää mitään uutta. Oikeastaan edes tuntosarvet eivät oikein ole kunnossa näin uutta oppimista varten vaan sitä on jämähtänyt ns. turvalliselle alueelle. Olen päättänyt, että muutan töihin ulkomaille ja lähden luomaan uraa ympäristössä missä ennen en ole ollut, työhön jossa on oikeasti mahdollisuuksia edetä. Nykyisessä paikassa palkattiin juuri uusi kaveri firman ulkopuolelta edes kysymättä oman paikan työntekijöiden halukkuutta k.o paikkaa kohtaan. Myös pääkonttorillekaan ei ikinä kysytä pätevää työntekijää kaupoista vaan aina sinne palkataan joku ulkopuolinen. Firmassahan aina hehkutetaan kuinka reiluja ollaan ja arvostetaan omia mutta tässä ajan kuluessa olen huomannut, että tuo on ihan pelkkää paskapuhetta.

Olen joka päivä töissä yksikseni hehkuttanut mahdollisuutta sanoa itseni irti juuri tänään mutta minun täytyy odottaa sitä, että uusi paikka varmistuu sillä säästöjä ei juuri ole vaan viimeinenkin palkka pitää vanhasta paikasta saada. Lisäksi kun koulutus ei ole KTM niin ei voi varata senkään varaan, että aina löytyy joku toimistoduuni. Olen jo päättänyt maan minne menen, enää puuttuu vaan se sopiva paikka.

Jaksan tätä nykyistä työtäni vain hyvien työkavereiden takia ja siinä uskossa, että muutaman kuukauden kuluessa saan vaihtaa paikkaa.

Kyllä muutoksia on tehtävä jos siltä tuntuu ja on vielä siihen mahdollisuus.

 

[Knower]

Ymmärtäjä! Teitä ei taida kovin montaa olla - tosin en toki ole toimistolla kertonut kuin muutamalle ystävälleni mitä oikein aion.

Pois vaan jos ei paikka aukea. Yksi elämä, pelkkiä turvaverkkoja rakentamalla elämä humahtaa ohi elämättä. Tässä ei kuitenkaan puhuta mistään kuolemanvakavista asioista, joten pieni riski sähköistää mukavasti ilmapiiriä. Oma vaimo on myös aikanaan lukenut KTM:ksi, oli tuon alan töissä pari vuotta, ei kiinnostanut pätkääkään (aavistus tästä oli jo opiskellessa) ja siirtyi uudestaan koulun penkille ja kouluttautui täysin uudelle, huomattavasti matalapalkkaisemmalle alalle. Luonnollisesti tuin tätä ratkaisua, sillä vaikka välillä tiukempaa on ollutkin, onnellisuutta ei mitata eikä se synny pelkästään superturvallisten ratkaisujen kautta.

 

[Fordél]

Joten vaimo on myös sitä mieltä että jos ei myyntipäällikön paikkaa tule niin loparit. Heti. On se hurja. Jänniä aikoja. Haku tuohon "mun" paikkaan loppuu tämän viikon jälkeen, saapa nähdä...

Hienoa, että taustalta löytyy tukea näissä kovissa päätöksissä. Se on mielettömän hieno voimavara.

Nostaisin kuitenkin esille tämän sunkin tapauksen kohdalla, että eikö näistä asioista ja sun tuntemuksista voi puhua suoraan pomon kanssa. Siis tuoda rehellisesti esille se, että koet olevasi pätevä paljon vastuullisempiinkin hommiin eivätkä nykyiset tehtävät enää motivoi. Kerrot suoraan, että irtisanoutuminen on yksi vaihtoehto, koska haluat todella niihin haastavampiin tehtäviin. Eihän tolla mitään menetä ja itse ajattelisin, että kyllähän näistä ura-asioistakin pitää pystyä puhumaan esimiehen kanssa ihan suoraan. Uskon, että pomotkin arvostaa tällaista eikä koe sitä mitenkään uhkauksena, että jos ei ylennystä tule niin lähden.

Ja en nyt vain viittää tällä sun tapaukseen vaan ylipäänsä mua ihmetyttää työelämässä se, että asioista jupistaan vaimolle, kavereille ja työkavereille, mutta ei yleensä sille taholle, joka voisi asiaan vaikuttaa eli omalle esimiehelle.

 

[Ramchester]

Pois vaan jos ei paikka aukea. Yksi elämä, pelkkiä turvaverkkoja rakentamalla elämä humahtaa ohi elämättä. Tässä ei kuitenkaan puhuta mistään kuolemanvakavista asioista, joten pieni riski sähköistää mukavasti ilmapiiriä.

Tämän hetken taloustilanteessa kannattaa kuitenkin pitää realiteetit mielessä. Varallisuuden uusjako on ollut käynnissä jo useamman vuoden ja se vaan kiihtyy. Tällä hetkellä pistetään kävelemään ihan huipputason porukkaakin ja varmoja työpaikkoja on koko ajan vähemmän ja vähemmän ja niistä vähistä "varmoista" käydään veristä tappelua. Tietenkin voi sitä nytkin irtisanoutua, mutta jos ei nyt ole mikään 27-vuotias tohtorismies, niin kannattaa varautua oikeasti työskentelemään siivoojana ja tai siivoojan palkalla.

 

[kakkonen]

Nostaisin kuitenkin esille tämän sunkin tapauksen kohdalla, että eikö näistä asioista ja sun tuntemuksista voi puhua suoraan pomon kanssa. Siis tuoda rehellisesti esille se, että koet olevasi pätevä paljon vastuullisempiinkin hommiin eivätkä nykyiset tehtävät enää motivoi. Kerrot suoraan, että irtisanoutuminen on yksi vaihtoehto, koska haluat todella niihin haastavampiin tehtäviin. Eihän tolla mitään menetä ja itse ajattelisin, että kyllähän näistä ura-asioistakin pitää pystyä puhumaan esimiehen kanssa ihan suoraan. Uskon, että pomotkin arvostaa tällaista eikä koe sitä mitenkään uhkauksena, että jos ei ylennystä tule niin lähden.

Tätä puolta minäkin ajattelin kun ton ensimmäisen Datsunin viestin luin. Eli kannattaahan se käydä juttelemassa asiasta. Kun en tiedä millainen talo on ja millaiset tavat niin,tokihan voi olla että mistään ei jousteta,mutta olettaisi että jos faktat tulee osapuolille selväksi niin käytännöistä voidaan poiketa.

Ei siinä mitään menetä jos käy juttelemassa pomolle, mielummin mahdollisimman nopeasti.

 

[Tombe76]

Onko Jatkoajassa ihmisiä jotka olisivat tehneet jonkinlaisen uranvaihdon ja haluaisi kertoa tästä? Kuinka pitkään meni asiaa pohtiessa, pitikö mennä takaisin koulun penkille, muuttuiko tulotaso, kaduttaako nyt vaiko ei jne jne.

Itse jäin inttiin hommiin varusmiespalvelun (2/1995) jälkeen ja sitä kautta tuli myös virka hommattua 2,5v:n opiskelun jälkeen. Mittari tuli kuitenkin täyteen v.2001 aika lailla tulotaso vs. työmäärä/vastuu yhtälön seurauksena joten päätin vaihtaaa alaa. Mitään työpaikkaa ei ollut valmiina, kun vein irtisanomispaperit komentajalle, vaikka en sitä kehdannut myöntää.

Ihan lähialueelta en nopeasti löytänyt nopeasti duunia, joten päädyin 70km:n päähän Vantaalle pakastevarastolle hommiin. Tarkoituksena oli olla siellä vain niin kauan kun keksin muuta, mutta toisin kävi, koska palkkataso urakka-, yö- pakaste-lisineen yms. oli todella hyvä. Viihdyin siellä viisi vuotta ennenkuin joutui tekemään seuraavan päätöksen. Vaihtaako hyvätuloinen vakityöpaikka määräaikaiseen paperitehtaan aika mitättömään tehtävään. Etua tuohon oli se, että tehdas sijaitsi 1,5km:n päässä kotoa. Vähän joutui kuitenkin miettimään kun oli jo noita lapsiakin ja asuntolainaa riittävästi.

Tein kuitenkin ratkaisun ja täysin ilman alan koulutusta aloitin hommat joulukuussa 2006. Tällä hetkellä tuota vakanssia ei enää ole (tehtävät jaettiin yt-neuvoitteluissa), mutta se haittaa, koska olen juuri siinä tehtävässä mistä pidän eniten (minulle koulutettiin 6 eri vakanssia, kun olin varamiehenä)... ansiotaso on parempi kuin varastolla (saatika sotaväessä) ja työmatka on lyhyt. Ja vuorotyömalli on loistava. Eipä voisi valittaa työn puolesta.

Mitään helvetin haastavaahan se ei ole, mutta kun olen päättänyt hoitaa kunnianhimon täyttämiset työn ulkopuolella muilla tavoin, niin mulle riittää se, että teen työpäivän täyteen ja lähden kotiin... ja että kohtuu kilpailukykyinen palkka kilahtaa tilille aikanaan. Toivottavasti tuo tehdas on tuossa vielä 30 vuotta, koska silloin olen siinä minäkin.

 

[Prof. Puck]

..Ei siinä mitään menetä jos käy juttelemassa pomolle, mielummin mahdollisimman nopeasti.

Kyllä minuakin pomona ihmetyttäisi, jos joku alainen ottaisi noin vain loparit tyytymättömyyteen vedoten ilman, että olisi asiasta minun kanssa jutellut ja yhdessä katsottu, mitä asialle voidaan - jos voidaan - tehdä.

Kehotan siis itsekin nim. Datsunia menemään pomosi juttusille. En nyt välttämättä suoraan täräyttäisi, että otan loparit jos en tuota avoinna olevaa paikkaa saa, mutta antaisin ymmärtää, että sinulla on kovasti halua siirtyä vastuullisempiin tehtäviin ja nykyinen työ ei enää siinä määrin haasteita tarjoa, mitä työltäsi kaipaat. Kyllä vähänkään fiksu pomo tuosta osaa rivienvälistä lukea, mitä hänen haluatkin ymmärtää. Samoin itsekin pystyt aika paljon tulkitsemaan pomosi puheesta ja käytöksestä, kuinka tarkkaan he ovat sinua edes harkinneet. Tärkeää on, ettet arkaile, muttet myöskään ole liian agressiivinen. Mutta eihän mun tätä tarvitse myyntityön ammattilaiselle selittää, miten 'tuote' myydään!

 

[Datsun]

Hyviä juttuja! ^ Mun tämänhetkinen esimieheni ei pysty vaikuttamaan siihen saanko tuon auki olevan paikan vai en, tuo uusi duuni on eri osastolla ja siellä on eri esimiehet. Mä tiedän että hän tulee pitämään minusta kynsin hampain kiinni...on sanonut ihan suoraankin että "kusessa ollaan jos siirtyisit."

Pikkuisen hankalaa...en millään viitsisi mennä sanomaan että aion joka tapauksessa siirtyä nyt tästä veks, joko uuteen positioon talon sisällä tai sitten jonnekin muualle. Mun mielestäni siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä - varsinkin jos jään haeskelemaan sitä uutta duunia niin että roikun tässä nykyisessä toimessani.

Katotaan. Jännästi vaihtelee mielialat ("mähän saan sen duunin - musta ei oo ikinä siihen hommaan")-akselilla.

 

[Alvajärven Urho]

Pikkuisen hankalaa...en millään viitsisi mennä sanomaan että aion joka tapauksessa siirtyä nyt tästä veks, joko uuteen positioon talon sisällä tai sitten jonnekin muualle. Mun mielestäni siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä - varsinkin jos jään haeskelemaan sitä uutta duunia niin että roikun tässä nykyisessä toimessani.

Itse painiskelen tämän saman kysymyksen kanssa, mutta en ole katsonut järkeväksi pitää pomoa ajan tasalla työnhakukuvioistani. Nykyinen pomo kun ei pysty tälle osastolle tai varsinkaan muille osastoille uutta vakanssia minulle perustamaan ja asia menisi suoraan niiden ihmisten mietittäväksi, jotka ylenemiseni silloin vuosi takaperin torppasivat. Niillä ei ollut silloin halua minua ylentää ja sen jälkeen kaikki "näyttöni" ovat menneet nykyisen esimieheni kunniaksi. Miksi siis rasittaisin omaa pomoani sillä päänvaivalla, että ykkösmies saattaa häipyä minä tahansa päivänä? Toisaalta nykyinen pomoni tietää, että hain talon sisältä toisia, määräaikaisia hommia, eikä se ainakaan positiivista vaikutusta tilanteeseen tuonut. Päinvastoin. Luultavasti arvaa, että haen muuta, mutta ei hänellä ole ollut mahdollisuuksia/halua kehittää nykyisestä työnkuvastani kiinnostavampaa.

Tilanne on tietysti eri, jos yrityksen ylimmän johdon ja sinun välillä ei ole väliportaita. Silloin se on se ylin johto, joka voi sinulle halutessaan uuden tehtävän järjestää, jos katsoo viisaammaksi. Jos olet alempana organisaatiossa, oma pomo ei vastaa todennäköisesti organisaatiomuutoksista, eikä saa ylempänä oleviaan vakuuttuneeksi siitä, miten korvaamaton olet.

 

[Jerry100]

hinkua on kuitenkin lähteä vetämään myyniryhmää ja päästä pois ihan perus-myyntityöstä jota tämä avainasiakaspäällikönkin työ loppujen lopuksi on.

Ja faktaa on myös se, että jos tuota nyt auki olevaa paikkaa en saa tulen vaihtamaan työpaikkaa. Nyt kyse on vain siitä että

a) pystyisinkö ottamaan ne loparit heti
vai
b) jään jatkamaan töitäni mutta käytännössä hoidan kaiken työni vasemmalla kädellä ja haen kokopäivätoimisesti jotain uutta duunia

Tuota oletko Datsun koskaan tarkemmin analysoinut motiiviasi päästä vetämään myyntiryhmää? Itse olen sitä tehnyt jo kauan ja voin kertoa että hohdokkuus on todella kaukana siitä. Kuitenkin tämä maailma on rakennettu niin että aina vastaat ylemmillesi työstäsi. Toisin ilmaistuna jos ei duuni kulje,myynti ei käy jne niin siinä selität esimiehellesi mikä Möttönen ei myy mutta Jokinen myy. Nyttenhän sulla on kohtuullinen liksa ja vastaat vaan omasta työstä (eikös näin ollut)?

Minulla alanvaihtoon palkkauksella ei ollut merkitystä vaan juuri psyykkisellä hyvinvoinnilla ja sillä mitä työ voi minulle antaa kokonaisuudessaan.

vlad.

Tämä on se kaunis ajatus mitä kaikkien tulisi tavoitella mutta niin surullista kuin se onkin niin kaikki puhuu että "pääasia että työ on mukavaa, liksa on toissijainen asia" mutta todellisuudessa raha ratkaisee, 99% tapauksista. Uskoisin.

Tätäkö tämä elämä on? Olet työssä jonka osaat ja harvoin opit enää mitään uutta. Oikeastaan edes tuntosarvet eivät oikein ole kunnossa näin uutta oppimista varten vaan sitä on jämähtänyt ns. turvalliselle alueelle. Olen päättänyt, että muutan töihin ulkomaille ja lähden luomaan uraa ympäristössä missä ennen en ole ollut, työhön jossa on oikeasti mahdollisuuksia edetä. Nykyisessä paikassa palkattiin juuri uusi kaveri firman ulkopuolelta edes kysymättä oman paikan työntekijöiden halukkuutta k.o paikkaa kohtaan. Firmassahan aina hehkutetaan kuinka reiluja ollaan ja arvostetaan omia mutta tässä ajan kuluessa olen huomannut, että tuo on ihan pelkkää paskapuhetta.

Olen joka päivä töissä yksikseni hehkuttanut mahdollisuutta sanoa itseni irti juuri tänään mutta minun täytyy odottaa sitä, että uusi paikka varmistuu sillä säästöjä ei juuri ole vaan viimeinenkin palkka pitää vanhasta paikasta saada. Lisäksi kun koulutus ei ole KTM niin ei voi varata senkään varaan, että aina löytyy joku toimistoduuni. Olen jo päättänyt maan minne menen, enää puuttuu vaan se sopiva paikka.

Vitun surullista mutta totta. Sitähän tämä elämä on..Rutiinia päivästä toiseen. Itse olen pyrkinyt osaltani ehkäisemään tätä oravanpyörää siten että aina kun katson että olen tullut tieni päähän firmassa jossa olen töissä niin kylmästi uutta duunia tilalle. Hyvä esimerkki on se että aloitan jälleen uudessa duunissa 19.9 ja viimeisen päivän olin 2.9 vanhassa duunissa. Ei saa liikaa sammaloitua.

Mielestäni kun päätös on tehty työpaikan vaihdosta, pitää ottaa loparit vaikka heti. Pitää saada se tietynlainen rauha itselleen siitä päätöksestä eikä roikkua löysässä hirressä hiljalleen ja huomata että "saatana täällähän mä vieläkin olen mutta entistä katkerampana"

 

[Alvajärven Urho]

...en millään viitsisi mennä sanomaan että aion joka tapauksessa siirtyä nyt tästä veks, joko uuteen positioon talon sisällä tai sitten jonnekin muualle. Mun mielestäni siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä - varsinkin jos jään haeskelemaan sitä uutta duunia niin että roikun tässä nykyisessä toimessani.

Se jäi vielä itselle auki, saattaa olla että se tuli ilmi tuolla aiemmissa ketjun viesteissä, mutta joko se uusi paikka on ulkoisessa haussa? Mikäli ei, menisin suoraan puhumaan esimiehellesi tai mahdolliselle uudelle esimiehelle, ja kertoisin miksi olisin paras mies siihen paikkaan. Mikäli se silti menee ulkoiseen hakuun, kertoo se siitä, etteivät ajattele ihan samalla tavalla ja kannattaa miettiä mitä haluaa tehdä.

Ärsyttää muutenkin nykysuuntaus siitä, että aina rekrytoidaan mahdollisimman isosti ja ulkoisesti. Lähes aina talon sisällä on päteviä, halukkaita ja motivoituneita nousemaan uuteen tehtävään. Talon ulkopuolelta tullutta katsotaan aina vähän vinoon ja ihmetellään, kun ensimmäiset pari vuotta tulee eteen asioita, joissa omat alaiset joutuvat neuvomaan esimiestä. Jos rekrytoinnin hoitaa vielä asiaan erikoistunut yritys, tuo yksi rekrytointi maksaa helposti ensimmäisen puolen vuoden palkat. Ulkopuolelta tulleet eivät ole ainakaan tässä firmassa jaksaneet niin pitkään kuin sisäisesti ylennetyt. On selvää, että kun haku tehdään "isosti", löytyy varmasti koulutetumpaa ja kokeneempaa, mutta jos tehtävään kuuluu enemmänkin hallita oman yrityksen asiat laaja-alaisesti, tällä ei pitäisi olla niin suurta merkitystä.

Itse olen ollut ylentämässä ja ylennettävänä ilman hakua, eikä asiasta ole kuin positiivista sanottavaa. Toki priimaa löytyy ulkopuoleltakin ja "uusi veri" voi piristää työympäristöä, mutta epäonnistumisen todennäköisyys on suurempi kuin ns. tunnetun kaverin palkkaamalla.

 

[ms.qvist]

Tämä on se kaunis ajatus mitä kaikkien tulisi tavoitella mutta niin surullista kuin se onkin niin kaikki puhuu että "pääasia että työ on mukavaa, liksa on toissijainen asia" mutta todellisuudessa raha ratkaisee, 99% tapauksista. Uskoisin.

Tottahan se on, että suurimmassa osassa tapauksista se raha on tärkeä tai hyvin tärkeä asia. Harva ainakaan suostuu kovinkaan pieneen palkanalennukseen työpaikkaa vaihtaessa, tai jos suostuu, on työn oltava todella motivoivaa ja sen täytyy antaa todella paljon.

Minun oli helppo tehdä valinta, koska olen perheetön eikä minulla ole (enää) lainaakaan, joten taloudelliset syyt eivät nousseet ratkaisevaan rooliin alaa vaihtaessa, niillä ei käytännössä ole laisinkaan merkitystä vaan juuri omalla hyvinvoinnillani - sen asetan tärkeimmäksi koulutuksessa ja tulevassa ammatissani. Tiedän ennusmerkit, enkä halua, että tilanne ajautuu tulevaisuudessa siihen mitä se menneisyydessä oli. Työn on siis annettava (minulle) muutakin kuin pelkkää leipää ja makkaraa.

vlad.