Niinhän siinä sitten kävi että se kaikista tylsin ja varman päälle pelaavin vaihtoehto äänestettiin ykköseksi, ja mitä ilmeisemmin vain siltä että pohjalta että no kun se Rasmus nyt on vaan ollut joskus suosittu ja kansainvälisesti tunnettu pauttiarallaa 20 vuotta sitten. Ikäviä fläsäreitä sinne Darude/Saara Aalto-akseleille kun otettiin mukamas se kokenut ja tunnettu artisti, ja lopputulos oli lopulta aikamoinen fiasko. Fakta on se että noissa skaboissa pärjätäkseen pitää olla joko a) ihan pirun hyvä biisi tai b) muistettava esiintyminen, mielellään toki molemmat. Rasmukselta ei löydy näillä näkymin kumpaakaan, joten vaikea nähdä että tällä paketilla olisi mitään todellisia menestysmahdollisuuksia. No, leikkiähän tämä lopulta vaan on mutta harmittavan tylsä tämän skaban loppuratkaisu oli.
Otetaas sitten omat pikaiset ajatukset nähdyistä esityksistä:
The Rasmus
Kuten sanottua, ei oikein mitään mieleenpainuvaa tai erikoista ellei lasketa Ylösen erittäin tuskallisen oloista laulusuoritusta. En tiedä oliko korvamonitorien kanssa jotain häikkää vai mikä oli ongelma, mutta esimerkiksi ensimmäinen säkeistö meni raastavan epävireisesti, ja sama tuskailu tuntui jatkuvan koko biisin ajan. Tuo käheä ja korkealta menevä laulu on ollut aina Ylösen tavaramerkki, mutta nyt tuntui että joko biisi menee liian korkealta tai sitten ukko on sen verran piipussa että ei enää vaan irtoa. Tragikoomisella tavalla myös toinen Desmond Childin liikekumppani eli Jon Bon Jovi on tuskaillut jo vuosia saman ongelman kanssa. Pirusti jää kyllä petrattavaa jatkoon.
Isaac Sene
Etukäteen vähän mietitytti kuinka noin vahvasti pikkutarkkaan dynamiikkaan pohjautuva laulusuoritus toimii livenä, ja eihän se ihan lapaseen mennyt. Biisissä mennään jatkuvasti kuiskailusta normivolaan ja takaisin, ja livetilanteessa balanssia ei oikein löytynyt. Paikoitellen myös Isaacilla oli vireongelmia. Esityksessä oli aika pirun nokkela idea mutta toteutus jäi vähän kömpelöksi. Tämä oli etukäteen oma suosikkini, ja studioversioista edelleen kirkkaasti ykkönen, mutta esitykseen taisi homma kaatua. Harmi.
Olivera
Tästä ei jäänyt kyllä käteen yhtään mitään, 3 minuuttia pikkukivaa lallattelua jonka kärkeen mimmi polttaa tulitikkua ja istua nököttää loput ajasta paikallaan. Siinäpä se.
Bess
Laimean startin jälkeen odottelin vähän että Bess olisi räjäyttänyt pankin, mutta aika kauas jäätiin siitä musavideolla mukavan röyhkeästi ja itsevarmasti esiintyneestä femme fatalesta. Liekkö kokemuksen puutetta vai mitä, mutta jäi jopa vähän epävarma fiilis eikä tuota vähentänyt myös hetkittäin pahasti nuotin vierestä mennyt laulu. Itse esitys oli tungettu vähän liiankin täyteen kaikkea, ja punainen lanka jäi vähän pimentoon. Mukaseksikkäitä muuveja, toppatakkeja, pyroja ja kaikkea mahdollista oli mukana, mutta mikä oli pointti? Vaikea sanoa. Vähän tuli semmoinen Pirkka-versio Lady Gagasta mieleen.
Younghearted
Tämä biisi nosti ehkä eniten osakkeitaan livetilanteessa, mutta eipä silti toisaalta mitään kovin ikimuistoista. Biisissä on kivasti kasvava draamankaari ja lopussa saadaan ihan kiva "räjähdys", mutta kokonaisuus on silti vähän turhan kliininen ja steriili ollakseen aidosti koskettava. Yleisön mukaantuonti kääntämällä kuvakulmaa oli kiva idea.
Cyan Kicks
Epileptikon märkä uni. Etukäteen vähän uumoilin että laulusuoritus olisi ollut aktin heikoin lenkki, mutta hyvinhän tuo mimmi veti ilman turhaa arkailua. Muu bändi jäi kyllä pahasti paitsioon, ja etenkin kielisoittajien kömpelö koreografia pisti hymähtelemään tuosta tuosta. On rajua joo. Kitaristin "nollat taulussa"-toljottelu ihmetytti jo musavideolla, samoin tässä.
Tommi Läntinen
Aikamatka jonnekin 90-luvun kotimaisiin livelähetyksiin. Länä oli varmasti skaban paras solisti, mutta minkäs teet kun biisi on aivan onnetonta jämäkamaa jostain Haloo Helsingin pöytälaatikosta. Musiikillinen vastine Ikean steriilille tuotemuotoilulle.
Eipä siinä, itse pääskabaa vain odottelemaan. Vähän kyllä jäi tuhnuksi tämä koko parituntinen, etenkin kun etukäteen potentiaalia tuntui olevan paljon mielenkiintoisempaan ja jännittävämpään kisaan. Karulla tavalla myös paljasti kuinka heikkoja laulusuoritukset olivat studiolaboratorion ulkopuolella. Vesalan mielipuolinen esitys oli kyllä aidosti riemastuttava, pitkästä aikaa tuli sellainen kunnon "mitä helvettiä?"-fiilis ja vielä hyvällä tavalla.