Liittymättä lainaamaani viestiin, olen ollut havaitsevinani yleisessä keskustelussa jonkinlaista jakomielitautisuutta suomalaisten keskuudessa. Siinä missä Ruotsin edustajia lyödään kuin vierasta sikaa, kun ovat niin ylituotettuja ja ylisitä ja ylitätä, niin Suomen edustajia piiskataan sillä, ettei ole tarpeeksi tuotettuja ja samoja sitä ja tätä. Ruotsi on kuitenkin viimeisten 10-15 vuoden ajanjaksolla menestynein maa viisuissa, joten ehkä sieltä voisi jotain koittaa myös oppia sen jatkuvan mollaamisen sijaan. UMK-finaalia katsellessani totesin kumppanilleni, että The Rasmus on näistä ainoa ns. varma finalisti ja yhtä suurella varmuudella jää sinne ynnämuut-sijoille.
Minä saatan olla mielipiteeni kanssa vähemmistössä, mutta näen koko menestysnäkökulman hyvin toissijaisena asiana edustajaa valittaessa. Minua ei edes kiinnostaisi voittaa viisuja Ruotsin tyyppisellä äärimmilleen viritetyllä laskelmoinnilla. Yleisöön varmaan uppoaa radioystävälliset poppibiisit Anttilan kuvastosta revityn kiillotetun artistin esittämänä, mutta mun mielestä siitä puuttuu kaikki aitous ja samalla se, mistä koko viisuissa on kyse.
Siellä ainakin periaatteessa pitäisi maiden valita parhaiten itseään edustavaa musiikkia esittävä artisti, josta lopputuloksena syntyy eurooppalaisen monimuotoisuuden ja musiikin juhla. Sekä PKK että The Rasmus ovat ihan oikeita suomalaisia yhtyeitä, joilla on jo pitkään ollut oma tunnistettava tyylinsä ja sillä mentiin viisuissakin. Tulokset ovat vaihtelevia, mutta ainakin artistit ovat aitoja omia itsejään ja tekevät läsnäololaan koko kilpailusta monipuolisemman ja omaleimaisemman. Katsojanakin sitä mielummin ihmettelee Ukrainan, Serbian ja Moldovan kaltaisia erikoisempia biisejä kuin kahtakymmentä Måns Zelmerlöviä esittämässä samanlaisia tanssittavia pop-kappaleita. Minä haluan tangoa, kansanmusiikkia, joikaamista ja metallia. Jos mahdollista niin mahdollisimman montaa sekaisin.
Omilla kriteereilläni Suomen viisuhistorian paras onnistuminen Lordin lisäksi on ollut Lapponia. Loistava ja suomalaisuutta edustava kappale, joka ei voittanut, mutta jätti jäljen sekä viisuihin että suomalaiseen musiikkihistoriaan.
Kerran kerrasta valitsen ennemmin ryminäpronssin Blind Channelin, Erika Vikmanin tai vaikka Eläkeläisten kanssa kuin lähetän paikalle jonkun mikkoleppilammen laulamaan David Guettalta pöllittyä biisiä, vaikka sillä voittosaumoja voisi ollakin. Tällä hetkellä UMK palvelee minua siis mainiosti, vaikkei se varmaan optimaalinen alusta olekaan viisumenestyksen maksimoimiseksi. Subjektiivistahan tämä silti on ja se mikä minulle on aitoa ja omaleimaista voi jollekin muulle olla ärsyttävää erilaisuudentavoittelua tai ihan vain paskaa musiikkia.
/img-s3.ilcdn.fi/8ef4411272d22ced8175825818158e974cd3354f104173c8211ddd52d916251d.jpg)
