Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 114 009
  • 6 875

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Pientä päivitystä Donetskin tilanteeseen.

Eilen separatistit olivat "pimentäneet" alueella näkyvät tärkeimmät ukrainalaiset tv-kanavat, joten asukkaas pääsivät seuraamaan vain ja ainoastaan venäläismielisiä tukevia kanavia tai Venäjältä suunnattuja lähetyksiä. Tänään uutislähetykset ovat ainakin osan päivää ja iltaa näkyneet normaalilla tapaa.

Tilanne Donetskissa on odottava, asukkaat odottavat Ukrainan asevoimien hyökkäystä - keskusteluissa työpaikalla työtoverit ovat kertoilleet tuntojaan. Vaikka päällimmäisenä on tietenkin tietty pelko taisteluista ja mahdollisista kuolonuhreista, suhtautuminen mahdolliseen hyökkäykseen riippuu tietenkin paljon siitä kummalla puolella seisoo. Moni separatistien tukija pelkää sitä mitä hyökkäyksestä voi heille seurata siinä tapauksessa jos separatistit häviävät taistelun ja kaupunki vallataan takaisin. Siviilejä nyt tuskin ryhdytään laajemmin rankomaan, mutta tilanne voi olla mielenkiintoinen vaikkapa niiden poliisien ja virkamiesten kohdalla, jotka avoimesti jo alkuvaiheessa liputtivat separatistien puolesta.

Hyökkäyksen uhka vaikuttaa muullakin tapaa kaupunkilaisiin, ja kyllä, tuhannet donetskilaiset ovat pakanneet tavaroitaan ja poistuneet kaupungista, osa kenties lopullisesti. Ystäväni lähimmistä kavereista kukaan ei vielä ole toistaiseksi tietääkseni poistunut kaupungista, mutta osan kohdalla kriisi on saanut aikaan sen ettei kauppa enää luista ja sen myötä taloudellinen tilanne on hyvin heikko. Ystäväni on toistaiseksi saanut palkkansa suhteellisen hyvin, muutaman päivän viivytyksiä on tullut, mutta hänen kohdalla suurempi ongelma on se, että Privat bankin automaatit ja konttorit ovat edelleen pääosin suljettuja ja täten rahan nostaminen on aina arpapeliä - aina toimivaa automaattia ei löydy. Viime viikolla hän sai yhden kerran nostettua rahaa, mutta onneksi kaupoissa kortti käy, joten se on pieni lohtu tässä asiassa. Toisaalta sitten pienissä kojuissa ja sellaisissa myymälöissä kortilla ei välttämättä tee mitään, joten lähi-basaarissa käynnitkin ovat harventuneet ystävältäni.

Tällä hetkellä ystävääni kuitenkin jännittää eniten tulevana viikonloppuna tapahtuva junamatka Donetskista Dnepropetrovskin kautta Kiovaan. Tarkoituksemme on tavata Kiovassa ensi viikolla, mutta matkaan sisältyy pieniä riskejä. Toisinaan separatistit ovat pysäytelleet junia ja tarkastaneet matkustajia, toisaalta taistelutoimet voivat saada aikaan sen ettei junalla matkustamisesta tule mitään ainakaan Donetskin oblastin puolella. Mikäli janalla matkustaminen käy täysin mahdottomaksi, tuolloin hän yrittää päästä bussilla Dnepropetrovskiin, jossa turvallisuustilanne on aivan toinen ja josta junalla pääsee Kiovaan turvallisesti.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
kyivpost.com: 181 killed at hands of Kremlin-backed insurgents.

Eilen Kiovassa pidetyssä pressitilaisuudessa syyttäjä kenraali Oleg Makhnitsky julkisti tappiolukuja käynnissä olevissa operaatioissa Donetskin ja Luhanskin oblasteissa:

"...total of 181 people, including 59 servicemen, have been killed in clashes with Kremlin-backed insurgents in Donetsk and Lugansk oblasts since the beginning of the conflict in April.

Another 239 suffered injuries, he said.
"

Ei siis ihan vähäisestä kriisistä voida puhua koska yksin idässä jo lähes 200 ihmistä on kuollut, tämä luku ei pidä sisällään Odessan tapahtumia eikä muita kuolonuhreja kriisin koko kestolla vt. hallituksen valtaannousun jälkeen.

Lisäksi anti-terrorismi-operaation tiedottaja Selezniov kertoi separatistienkin kärsineen melkoisia tappioita yksin Donetskin oblastissa:

"Meanwhile, Selezniov, the anti-terrorist operation spokesperson, said that Ukrainian security forces law in the Donetsk region alone have neutralized over 300 militants.

"The militants' ranks are thinning. According to early reports, over 300 militants have been eliminated," Selezniov told reporters on June 3.
"

"eliminated" jättää tulkinnanvaraa, mutta päättelisin, että kyse on kuolleista ja vangituista separatisteista eikä pelkästään separatisteista jotka on tapettu.

Lukemat kyipost.com:in uutisesta: Two Ukrainian troops killed in battles with insurgents on June 3; OSCE says Luhansk blast on June 2 likely caused by airstrike.

Eilen OSCE:n eli Etyj:n mukaan Luhanskin räjähdys aluehallintorakennuksessa olisi johtunut ilmahyökkäyksestä, jolloin rakennukseen olisi osunut lentokoneesta laukaistuja raketteja.

""On 2 June, shortly after 15:00 [hours], rockets hit the occupied regional administration building. Based on the SMM’s limited observation these strikes were the result of non-guided rockets shot from an aircraft. The number of casualties is unknown," reads the OSCE report." (lainaus yllä oleva uutislinkki).

Vaikka Ukrainan hallitus kieltää tapahtuman syyttäen siitä separatisteja, en pitäisi mahdottomana sitä, että todellisuudessa kyseessä olisi ilmavoimien rynnäkkökoneen suorittama isku. Oliko kohde sitten oikea vai ei, vaikea ottaa kantaa näillä tiedoilla. Toki muutkin syyt ovat mahdollisia, mutta todennäköisimpänä pitäisin ilmavoimien suorittamaa iskua.

vlad.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Normisti vihulaiselle tuotetut tappiot voi jakaa 2, niin päästään lähelle todellisia.

Venäjällä on vielä Ukrainan väreissä olevia hävittäjiä luovuttamatta takaisin, joten täyttä varmuutta ei saada ellei Kiova myönnä osuuttaan. Moskovan hassuttelijat ei moista tee koskaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Armeijan operaation tiedottaja väitti keskiviikkona, että Slovjanskin maanantaina alkaneissa taisteluissa olisi kuollut 300 separatistitaistelijaa ja haavoittunut 500.
Ukraina: Slovjanskin taisteluissa kuollut satoja - Ukraina - Ulkomaat - Helsingin Sanomat

Vaikka tuosta puolet raakkaisi pois, niin kelpo taisteluita käydään. Jos vastakkain on Ukrainan elittijoukot ja Putinin turistit, niin voi tulla yksipuolisen rumaa jälkeä. Toinen vaihtoehto on, että ukrainalaiset on pikakoulutettuja ja rumaa on sekä että.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kiovassa asuessani taasen suomalaisia tuotteita ei löytynyt käytännössä ollenkaan. Seppälä tosin seisoskelee pääkadulla. :)

Välillä hiukan jotain kevyempääkin eli mitä kaikkea suomalaista Donetskista onkaan löytynyt (jätetään nyt kännykät ja renkaat huomiotta sekä Rautaruukin katteet).

Muutamassa kaupassa olen törmännyt Fazerin makeisiin esim. Amstoressa oli geishaa ja muitakin Fazerin makeisia myytävänä. Ymmärtääkseni Fazerin makeisia ei tehdä muualla kuin Suomessa, joten ehtaa suomitavaraa ne olivat.

Samaten Amstoressa ja muutamassa muussakin kaupassa on ollut myynnissä Finlandia vodkaa, Amstore ja osa näistä muista kaupoista on statukseltaan sellaisia etten usko niissä myytävän väärennettyjä tuotteita.

Eli kännyköiden (tuolloin Nokia oli vielä suomalainen brändi) ja renkaiden tms. tuotteiden lisäksi pääasiassa myynnissä on makeisia sekä alkoholia - muita Suomessa valmistettuja tai suomalaisiksi miellettyjä tuotteita/tuoteryhmiä en siellä sitten nähnytkään.

vlad.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Kyllä nykyiset vaatimattomat pakotteetkin toimii jotenkin ja tämä on minulle yllätys. Nähdäkseni on tilanteen aiheuttama pääömapako se keppi mikä imperialistien selässä tuntuu.

Itse olettaisin suurimman syyn olevan Venäjän talouden nykytilassa, ei pelkästään Ukrainan tilanteessa ja sen mukana tulleissa pakotteissa. Venäjän talous on ollut niin epävakailla kantimilla jo tovin, että se varmasti näkyy näiden paremmin tienaavien palkkanauhassa ja tulevaisuuden suunnitelmissa. Pakotteet sen sijaan ovat olleen voimassa melko lyhyen ajan ja suoranainen vaikutus ns. mökkikansaan on vähäisempää.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ennen hyökkäystä Ukrainaan Venäjän talous oli parin prossan kasvussa ennusteiden mukaan. Nyt tuo ennustettu kasvu on vihtunut lievään miinukseen. Asiasta ei ole mitään konkreettista tietoa, mutta usjoisin Suomesta mökin ostaneiden olevan lähinnä pienyrittäjiä. Heihin voi kevytkin taantuma iskeä kovasti. Johan itärajalla suljetaan liikkeitä, kun itäturistit on vähentynyt radikaalisti. Ne oikeasti rikkaat ostaa mökkinsä Monacosta jne, ei täältä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ennen hyökkäystä Ukrainaan Venäjän talous oli parin prossan kasvussa ennusteiden mukaan. Nyt tuo ennustettu kasvu on vihtunut lievään miinukseen. Asiasta ei ole mitään konkreettista tietoa, mutta usjoisin Suomesta mökin ostaneiden olevan lähinnä pienyrittäjiä. Heihin voi kevytkin taantuma iskeä kovasti. Johan itärajalla suljetaan liikkeitä, kun itäturistit on vähentynyt radikaalisti. Ne oikeasti rikkaat ostaa mökkinsä Monacosta jne, ei täältä.

Ymmärrykseni mukaan suurin osa mökkien ja kiinteistöjen venäläisistä omistajista kuuluu vaurastuneeseen ylempään keskiluokkaan, mutta joukossa on kyllä jonkin verran ns. uusrikkaita, jotka saattavat omistaa useita kiinteistöjä ulkomailta ja Suomesta mökin ovat ostaneet oikeastaan rauhallisen sijainnin ja luonnon tähden - monelle venäläiselle se irtautuminen arjesta ja matkustaminen luonnonhelmaan on yllättävän tärkeä asia. Mennään rauhoittumaan, rentoutumaan ja hyvin usea venäläismies yhdistää tähän toimintaan myös kalastamisen. Monacossa tätä on vaikea harjoittaa, Venäjällä ei välttämättä löydy kombinaatiota rauhallisesta ja turvallisesta ympäristöstä yhdistettynä mahdollisuuteen kalastaa ja nauttia luonnon rauhasta.

(Muistelen, että tälle vuodelle Venäjällä laskettiin talouskasvun ennustetta 1,8%. Toiveissa oli huomattavasti korkeampi ennuste, oliko lähellä 5%. Nyt sitten kriisin seurauksena maa on ajautumassa taantumaan kun kasvua ei ole laisinkaan, mennään itse asiassa miinusmerkkisissä lukemissa - jos siis oikein muistan - ja kuten sinäkin mainitsit).

vlad.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulipa edelliseen viestiin typo poikineen.

Ylempään keskiluokkaan tietysti kuuluu monenmoisia ja myös yrittäjiä. Jostain syystä myyntibuumi on päällä aikaisemman osto sellaisen sijaan.

USA ja EU tiukkana Putinille - aikaraja Ukrainan kriisin hoitamiseen - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
Saas nähdä miten tämän aikarajan kanssa käy.
"Brysselissä vieraileva Yhdysvaltain presidentti Barack Obama myönsi, että 28 EU-maan on vaikea löytää yksimielisyyttä pakotteista."
Tästä käy ilmi, että EU on enemmän talous- kuin arvoyhteisö. Sääli.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lyhyt katsaus Jane'sin uusimpaan uutiskirjeeseen, eräänä aiheena jälleen kerran Ukraina: NATO steps up Ukraine assistance.

Poimin viestistä muutamia olennaisia ja maininnan arvoisia kohtia:

"As it struggles against a growing separatist revolt in its eastern provinces, Ukraine is rolling out immediate security links with NATO and various allies, says the country's acting defence minister.

A team of NATO security advisers will soon travel to the country, while Kiev prepares to link up with two NATO countries to form a trilateral brigade, for example.

"Today we received important support from the whole alliance," Colonel General Mychailo Koval, Ukraine's acting Minister of Defence, said in Brussels after a 3 June meeting of the NATO-Ukraine Commission (NUC).
"

ja

""The discussions with my [NUC] colleagues were very pragmatic, very practical-oriented. I described the situation in eastern Ukraine and informed them about our counter-terrorist commanders' efforts to eliminate the criminal groups operating there. My counterparts' reaction was very supportive of these operations," said Gen Koval."

Voidaan siis päätellä, että NATO:n piirissä näytetään vahvaa vihreää valoa Ukrainan toimille maan itäisessä osassa ja niitä pidetään - päättelyni mukaan - hyväksyttävinä toimina mahdollisista siviiliuhreista huolimatta.

Huomioitava on myös seuraava lainaus:

"Asked to elaborate which capability his armed forces need to defend Ukraine's territory, he told IHS Jane's that "our country has the necessary capabilities to defend our country. We have some problems, however, with air defence systems, intelligence and communications equipment. We first have to conduct a total review of what we have, and what we'll need - whether in a month, a year or whatever.'"

Tässä kohdassa tuodaan kertaalleen esille ne ongelmakohdat joita on aiemmin tässäkin ketjussa käsitelty eli tiedustelun ja kommunikoinnin (viestinnän) suhteen suurissa ongelmissa on myös ilmapuolustus ja on huomioitava, että Krimin kohdalla Ukrainan ilmapuolustus menetti osan avainyksiköistään esim. merkittävimmän S-300 ilmatorjuntaohjuspatterin.

Mielenkiintoista myös nähdä mihin tämä kriisi lopulta johtaa, kun kriisissä Ukraina on tehnyt selkeän arvovalinnan sen suhteen kenen apuun turvautuu:

"In a subsequent briefing to journalists, NATO Secretary General Anders Fogh Rasmussen said "we look forward to working with Ukraine and are committed to making reforms to its security sector. In the coming weeks we will put together a comprehensive package to make Ukraine's security and armed forces stronger."

Rasmussen said the package's outlines will be finalised by allied foreign ministers prior to NATO's 4-5 September summit in Wales. "This aims for defence reform and the modernisation of their military, including better military capacities," he said. "Individual allies have also come forth with offers of material support, advice, and assistance. You will see a very strong commitment by the allies to help Ukraine.'
"

Venäjä toiminnallaan saattaa saada aikaan sen, että Ukraina tulee jatkossa tekemään arvovalinnan ja puolueettomuuden sijaan haluaakin asemoitua läntiseen puolustusliittoon, alkuun voimakkaan yhteistyön muodossa ja kenties joku päivä jäsenyyden muodossa. Maltillisemmalla politiikalla Venäjä olisi kenties saanut Ukrainasta liittolaisen, joka olisi voinut toimia sillanrakentajana Venäjän ja EU:n sekä lännen välillä mutta nyt tilanne voi olla olennaisesti toinen ja erityisesti siinä vaiheessa se on toinen mikäli maa lopulta hajoaa kahtia, eli Krimin lisäksi myös itä nivoutuu tavalla tai toisella Venäjään.

Ja tähän Venäjän harjoittama "tykkivenediplomatia" tai tässä tapauksessa "separatistidiplomatia" johtaa:

"Meanwhile, he said major multinational exercises with NATO forces will go ahead as planned in 2014. "Ukraine's parliament has approved these, including two with the United States. We are preparing for these and funds have been allocated for them, and we will conduct them in the second half of this year in Ukraine," he said.

Gen Koval also confirmed that an agreement to create a Lithuanian-Polish-Ukrainian brigade will be ratified among the three countries on 18 June.
"

Mielenkiintoista nähdä millaisissa yhteyksissä ja operaatioissa Liettuan, Puolan ja Ukrainan muodostamaa prikaatia tullaan sitten aikanaan käyttämään, sikäli mikäli prikaati lopullisesti konkretisoituu todelliseksi joukko-osastoksi.

vlad.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Millaista osaamista on Liettuasta tarjolla NATO-pooliin? Käsittääkseni Liettua ei pidä kuin tuota joukkoa yllä ja muuten maanpuolustus on huono vitsi.

Arvailen Liettuan tehtäviä tuossa yhteisessä joukko-osastossa, joka on Venäjän kannalta NATOn saapas maaperällä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Millaista osaamista on Liettuasta tarjolla NATO-pooliin? Käsittääkseni Liettua ei pidä kuin tuota joukkoa yllä ja muuten maanpuolustus on huono vitsi.

Arvailen Liettuan tehtäviä tuossa yhteisessä joukko-osastossa, joka on Venäjän kannalta NATOn saapas maaperällä.

Kyseisessä uutispostissa ei tarkemmin avattu kyseisen monikansallisen prikaatin toimenkuvaa, mutta eräs mahdollisuus voi olla se, että samalla pyritään myös lisäämään alueellista yhteistyötä ja kenties muokkaamaan Ukrainan asevoimien toiminta vastaamaan NATO-standardeja jollain aikavälillä.

Mietin vaan, että sekoititko Baltian-maista Latvian ja Liettua keskenään?

No kummankaan asevoimat ei nyt suuren suuret ole, mutta Liettuan asevoimien koko on kuitenkin vajaat 15 000 miestä, joista Aitvaras-osaston 200 sotilasta on kuulunut NATO:n joukkoihin operaatio Enduring Freedomissa Afganistanissa. Eli jonkin sortin kokemusta ulkomaan operaatioista maalta löytyy, josta kenties katsotaan olevan hyötyä tässä prikaatissa.

Liettuaan verrattuna Latvian asevoimat on vieläkin huonommassa jamassa, sen vahvuuden ollessa 6000 miehen luokkaa. Eikä varsinaista kokemusta ulkomaan operaatioista taida olla laisinkaan, pl. logistinen apu operaatio Enduring Freedomissa.

Katsotaan käsitteleekö Jane's uutisviesteissään jatkossa kyseistä monikansallista prikaatia ja jos niin tekee niin välitän infoa myös tähän ketjuun.

vlad.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Latvia ja Liettua ovat väestöltään aika erilaisia maita. Latviassa noin 1/3 väestöstä on venäläisiksi laskettavia henkilöitä, kun Liettuassa määrä on alle 6%, tietolähteenä wikipedia. Liettualla on vielä perinteisesti tiiviit suhteet USA:n kanssa. Jos Venäjä haluaa hässäkkää, vedoten venäläisväestön kehnoon kohteluun, niin Latviassa tuollainen väite onnistuu paljon helpommin kuin Liettuassa.

Baltian maat ovat kaikki aika erilaisia, kuten jo totesin, joten niiden suhteita Venäjään ei voi paketoida samaan muottiin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Latvia ja Liettua ovat väestöltään aika erilaisia maita. Latviassa noin 1/3 väestöstä on venäläisiksi laskettavia henkilöitä, kun Liettuassa määrä on alle 6%, tietolähteenä wikipedia. Liettualla on vielä perinteisesti tiiviit suhteet USA:n kanssa. Jos Venäjä haluaa hässäkkää, vedoten venäläisväestön kehnoon kohteluun, niin Latviassa tuollainen väite onnistuu paljon helpommin kuin Liettuassa.

Baltian maat ovat kaikki aika erilaisia, kuten jo totesin, joten niiden suhteita Venäjään ei voi paketoida samaan muottiin.

Olet oikeassa, venäläisvähemmistön suuruus on Latviassa huomattavasti Liettuaa suurempi - jopa suurempi kuin Eestissä, jossa venäläisvähemmistön koko on wikin mukaan 25,2% eli prosentuaalisesti kuitenkin suhteellisen lähellä Latvian vastaavaa lukemaa, mutta poikkeuksena Latviaan ja Liettuaan Eesti taitaa olla ainoa Balttian-maa jossa on alueita joissa venäläisväestö on selkeänä enemmistönä ts. Narvan seutu, jossa venäläisiä taitaa olla lähemmäs 80% väestöstä ja on huomioitava, että Narva on Eestin kolmanneksi suurin kaupunki eli kyseessä on väestöllisestikin varsin merkittävä keskittymä aivan rajan pinnassa - mikä voi tulevaisuudessa aiheuttaa uudelleen ongelmia Eestille.

Jos tarkastellaan Balttian-maiden puolustuksen rakentumista niin ei kuitenkaan voida sanoa, että suuri venäläisvähemmistö tarkoittaisi sitä, että puolustukseen ei satsattaisi tai että se näkyisi jollain muotoa alueellisessa puolustuksessa. Balteista suurimmat asevoimat on kuitenkin Eestillä siitä huolimatta, että venäläisvähemmistön osuus on suuri - tai kenties juuri siitä syystä johtuen. Eli ei voida vetää johtopäätöstä, että venäläisvähemmistö olisi jollain tapaa syynä sille miksi Latvia on rakentanut puolustuksensa Liettuaakin heikommin - syyt ovat moninaisemmat, mutta en kiellä etteikö paikallisella väestöjakaumalla ja sillä kuinka merkityksellisessä roolissa alueellisesti ovat ole vaikutusta siihen kuinka kukin maa puolustuksensa on rakentanut.

Ja aivan kuten Liettua, myös Eesti on ollut mukana useissa NATO-operaatioissa ja on edelleen osallisena Afganistanin operaatiossa ja on huomioitava, että eestiläiset joukot ovat olleet mukana myös varsinaisissa sotilasoperaatioissa. Kaikkiaan noin 200 eestiläissotilasta on ollut taistelemassa niin Irakissa kuin myös Afganistanissa - jossa joukkoja on siis edelleenkin. Eesti on siis hyvin selkeästi asemoitunut NATO:on ja osallistuu aktiivisesti sen operaatioihin, aivan kuten maa on mukana myös EU-johtoisissa operaatioissa.

vlad.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Sen verran nyt täytyy tosin sanoa, että se on Viro. Ei kukaan kutsu Ruotsiakaan Sverigeksi tai Saksaa Doitslandiksi.

Uskoisin, että avain puolustusvoimien tilanteeseen Baltian maissa löytyy yhdistelmästä taloudellista tilannetta sekä maantiedettä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Latvian ja Liettuan reservit on muutama hassu ukko, Virolla edes jonkinmoiset. ((wartime) structure at the moment is 30,000 ) Aseettomia kansoja sanoisi militaristi Latviasta ja Lietuasta.

Vaan eipä Ukrainakaan vaikuta kovin aseelliselta kansalta, kun muutama tuhat huru-ukkoa pitää itäosaa edelleen hallussa ja ne saa vahvistuksia koko ajan. Tässä ja nyt tarvitsisi sulkea Venäjän vastainen raja laittomalta liikenteeltä, mutta tähän huutoon Ukraina vastaa SULKEMALLA raja-asemia. Kun ukrainalaisellakin puolella toimii vapaaehtoisi, niin Ukrainan valtio on defacto menettänyt alueellaan väkivaltamonopolin.

Obaman D day puheista päättelin, että Krimi ei ole enää asialistalla huolimatta Poron virkaanastujaispuheesta. Yle Uutiset | yle.fi Eli vetätymällä nyt Venäjä varmistaisi Krimin mutta lisäpalkinnot jäisi saamatta. Mielenkiinnolla odotan miten Putin toteuttaa lupauksensa Venäjän talouden suojelusta kun Ukraina allekirjoittaa sopimuksen EU:n kanssa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos minulta kysytään, niin Ukrainan tulee lopettaa sotilasoperaatiot siinä vaiheessa, kun vastapuolen leiri antautunut tai eliminoitu viimeistä taistelijaa myöten.
Jos operaatio keskeytetään, niin se uudelleen käynnistäminen tulee olemaan vaikeaa Ukrainan puolelta. Joko ajetaan maaliin saakka tai luovutetaan Donetsk suosiolla, siinä vaihtoehdot. Venäläisten ajama liittovaltiomalli todenäköisesti antaisi Kremlille liikaa sananvaltaa, jotta sellainen olisi hyväksyttävissä itsenäisen Ukrainan kannalta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Vaan eipä Ukrainakaan vaikuta kovin aseelliselta kansalta, kun muutama tuhat huru-ukkoa pitää itäosaa edelleen hallussa ja ne saa vahvistuksia koko ajan. Tässä ja nyt tarvitsisi sulkea Venäjän vastainen raja laittomalta liikenteeltä, mutta tähän huutoon Ukraina vastaa SULKEMALLA raja-asemia. Kun ukrainalaisellakin puolella toimii vapaaehtoisi, niin Ukrainan valtio on defacto menettänyt alueellaan väkivaltamonopolin.

Tilanne on Ukrainan kannalta sikäli ikävä ettei se kykene takaamaan raja-asemiensa toimivuutta ja huoltoa, joten ainoa mahdollisuus tässä turvallisuustilanteessa on raja-asemien sulkeminen. Ukraina on - kuten kuuluukin - esittänyt Venäjälle vaatimuksen, että myös Venäjän on suljettava raja-asemiaan ja taattava ettei maahan tule asemiehiä tai muita laittomia rajanylittäjiä, mutta kuten on nähty, ei Venäjä näistä pyynnöistä välitä tuon taivaallista. Kansainvälisen yhteisön tulisi selkeän määrätietoisesti tuomita Venäjän harjoittama turvallisuutta heikentävä politiikka ja vaadittava Venäjältä selkeitä toimia sen puolesta, että Venäjä estää laittomien rajanylittäjien (ts. separatistien) liikkumisen ja huollon.

Esim. Suomessa media minusta aivan liian vähän kiinnittää huomiota tähän puoleen sodasta, siitä, että Venäjä toimimattomuudellaan hyväksyy sen, että separatistit saavat apua Venäjältä ja vieläpä Venäjän myötävaikutuksella ja avulla - ts. Venäjä on näinkin selkeällä tavalla mukana tässä sodassa.

Ukrainan asevoimien pitäisi jotenkin saada haltuunsa Luhanskin ja Donetskin oblastien rajaseudut, erityisesti Luhanskin oblastin, jossa tilanne on akuutein ja heikoin, mutta resursseja niin mittavaan sotilasoperaatioon maalla ei taida olla, mutta se olisi ainoa keino, jolla separatistien huoltoreitit saataisi suljettua.

Kuten kartasta näkyy Luhanskin oblastin ja Venäjän välinen raja on pitkä ja polveileva, joten sen hallintaan ottaminen on vaikea tehtävä, etenkin kun Ukrainan asevoimien terrorismin vastaista sotaa käyvät joukot operoivat sellaisen reilun parin sadan kilometrin päässä rajaseudusta ja välillä on laajoja alueita joilla valtaa pitävät separatistit tai jotka ovat ns. ei-kenenkään maata.

Mikäli tilanne ei olennaisesti parane seuraavien kuukausien kuluessa, ennen syksyn koittoa, minun on vaikea nähdä tilannetta enää sellaisena, että Ukraina ihan helpolla kykenisi saavuttamaan valta-aseman ja väkivaltamonopolin maan itäosissa. Mikäli separatistien onnistuu pitää asemansa edes pääpiirteissään tämän käynnissä olevan operaation jälkeen tilanne muuttuu olennaisesti vaikeammaksi Ukrainan hallituksen ja asevoimien kannalta, koska en usko, että sillä on kykyä jatkaa operaatiota yhtämittaisesti ja laajalla alalla kovinkaan kauaa aikaa - maan talous ei välttämättä kestä tällaista sotaa ja varojen puutteeseen sodankäynti voi lopulta kaatua ja sen myötä Ukraina menettää lopullisesti idän.

vlad.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
T
Ukrainan asevoimien pitäisi jotenkin saada haltuunsa Luhanskin ja Donetskin oblastien rajaseudut, erityisesti Luhanskin oblastin, jossa tilanne on akuutein ja heikoin, mutta resursseja niin mittavaan sotilasoperaatioon maalla ei taida olla, mutta se olisi ainoa keino, jolla separatistien huoltoreitit saataisi suljettua.
Rajan sulkemisesta olen tainnut parissa viestissä mainita. Olemme vahvasti samaa mieltä.

Minun mielipiteeni perustuu täältä kaukaa seurattuun uutisvirtaan ja minun luottamus Ukrainan armeijaan on ollut jo pitkään syöksykierteessä. Ei se tietysti pärjää Venäjän asevoimille, sitä ei kai kukaan tosissaan odattanut. Mutta on jotakuinkin käsittämätöntä, että näiden sepataristien kanssa ollaan kaulaa myöten siinä keltaisessa. Se amerikaanojen sanonta: talk the talk, walk the walk, on ajankohtainen. Sepataristit on liikkeellä kevyellä aseistuksella ja Ukraina ei saa hommaan tolkkua edes ilmavoimien tai tykistön avulla. Jos sepataristeilla olisi vastaava aseylivoima, niin sepataristien kahakat olisi jo Puolan rajalla, pelkään ma.

- maan talous ei välttämättä kestä tällaista sotaa ja varojen puutteeseen sodankäynti voi lopulta kaatua ja sen myötä Ukraina menettää lopullisesti idän.
Tod näk länsi jeesa sotakustannusten verran, mutta näyttöjä tarvitsee olla lisää. Ei kukaan halua hassata rahoja valmiiksi hävittyyn taisteluun. Tai korruptioon, jonne näyttää menneen lähes jokainen puolustusmäärärahojen hyvnia ilmeisen pitkään

Entäs jos se yhteisosasto on tarkoitettu voittamaan tämän sodan? Ihan konkreettisesti taistelemalla. Paikallisille jäisi tehtäväksi pitää saavutetut asemat.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Minun mielipiteeni perustuu täältä kaukaa seurattuun uutisvirtaan ja minun luottamus Ukrainan armeijaan on ollut jo pitkään syöksykierteessä. Ei se tietysti pärjää Venäjän asevoimille, sitä ei kai kukaan tosissaan odattanut. Mutta on jotakuinkin käsittämätöntä, että näiden sepataristien kanssa ollaan kaulaa myöten siinä keltaisessa. Se amerikaanojen sanonta: talk the talk, walk the walk, on ajankohtainen. Sepataristit on liikkeellä kevyellä aseistuksella ja Ukraina ei saa hommaan tolkkua edes ilmavoimien tai tykistön avulla. Jos sepataristeilla olisi vastaava aseylivoima, niin sepataristien kahakat olisi jo Puolan rajalla, pelkään ma.

Eipä sillä, ei minunkaan luottamukseni enää kovinkaan korkealla ole sen suhteen, että Ukrainan asevoimat kykenisi ominvoimin ratkaisemaan ongelman ja saamaan rauhan maan itäosiin. Näyttää hyvin vahvasti siltä, että kriisin alkuvaiheen liiallinen passiivisuus kostautuu nyt ja separatistit ovat saaneet vallattua liian vahvat asemat idässä, jotta Ukrainan asevoimat kykenisi ainakaan rajoitetuin operaatioin kriisiä lopettamaan - laajamittaisesta sodasta en sano mitään, mutta sitä Ukrainassa ilmeisesti vältetään, koska halutaan pitää siviiliuhrien määrä minimissä.

Mikäli RIANovostin uutinen eiliseltä pitää paikkansa, niin nyt Ukraina on tuonut Slovjanskin taisteluita tukemaan panssarikalustoa.

"Ukrainian forces are using tanks for the first time in the course of the two-month standoff between self-defense forces in the city of Slaviansk and the Ukrainian army, a source in the headquarters of the independence supporters told RIA Novosti Friday.

“Tanks are currently attacking Slaviansk in two directions – from Krasnyi Liman (a city north of Slaviansk) and Semyonovka (Slaviansk eastern suburb),” the source said.
" (lainaus: RIANovosti.)

Vaunuja on niin vähän, että niillä on kenties vain moraalinen vaikutus. Varsinaisessa kaupunkiympäristössä taisteltaessa vaunukalusto vaatii ammattitaitoa ja hyvää yhteistoimintaa eri joukko-osastojen välillä - huonoja esimerkkejä vaunujen käytöstä kaupunkisodassa löytyy esim. Groznyistä.

Tod näk länsi jeesa sotakustannusten verran, mutta näyttöjä tarvitsee olla lisää. Ei kukaan halua hassata rahoja valmiiksi hävittyyn taisteluun. Tai korruptioon, jonne näyttää menneen lähes jokainen puolustusmäärärahojen hyvnia ilmeisen pitkään

Entäs jos se yhteisosasto on tarkoitettu voittamaan tämän sodan? Ihan konkreettisesti taistelemalla. Paikallisille jäisi tehtäväksi pitää saavutetut asemat.

Länsi on todella vaikeassa tilanteessa. Halua tukea varmasti löytyy ainakin osalta maista, mutta epävarmuustekijöitä on niin paljon ettei suurimittaiseen tukeen välttämättä löydy konkreettisia tahtoa. Korruptio on ongelma ja mainitsemasi mahdollisesti hävitty sota on toinen suuri ongelma. Länsi tuskin haluaa asemoitua pitkäaikaiseen kriisiin Euroopassa ja olla tukemassa sotilaallisesti sen toista osapuolta mahdollisesti hyvinkin kauan aikaa.

Mutta kuinka pian yhteinen joukko-osasto on siinä kunnossa, että se todellakin voi ottaa osaa taisteluihin? Ei riitä, että miehet pistetään yhteen ja toivotaan parasta. Toiminnan on oltava hetimmiten alusta saakka ammattitaitoista ja standardit on yhtenäistettävä, joten menee helpostikin ensi vuoden puolelle kunnes voidaan odottaa konkreettisia tuloksia kyseiseltä joukko-osastolta, jollei sitten pyritä runkona käyttämään niitä ukrainalaisia ja puolalaisia joukko-osastoja jotka ovat jo aiemmin muutaman kerran suorittaneet yhteisiä sotaharjoituksia tai tehneet muuta yhteistyötä. Mutta tästä huolimatta, en uskalla ennustaa joukkojen osallistumista taisteluihin paikkoin - mutta toki voin olla väärässäkin. Ja paljon mahdollista, että olen, kun osaston taustoja ei sivullisillä kuitenkaan ole tiedossa eli parhaassa tapauksessa osaston miehet ovat jo aloittaneet yhteistoiminnan jollain tasolla, jolloin toiminnan nytkähtäessä varsinaisesti liikkeelle, pohja on jo perustettu.

Jos joukko-osasto on operointikykyinen vasta v. 2015 puolella niin on mietittävä, että onko se tuolloin liian myöhäistä taisteluiden ratkaisemisen kannalta jos Ukrainan omat asevoimat ei ole saanut mitään todella pysyvää muutosta idässä vallitsevaan tilaan aikaan ts. ottamaan haltuun rajaseutuja ja strategisia avainkohteita ja tuhoamaan separatistien tärkeimmät huoltoreitit.

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös