Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 114 405
  • 6 875

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Näillä näkymin Donetsk vaikenee hetkeksi eli vajaaksi kahdeksi viikoksi, ystäväni matkavalmistelut ovat jo sen verran pitkällä, että poistuminen Donetskista tulee tapahtumaan viimeistään huomenna iltapäivällä ja toisaalta minun matkantekoni alkaa huomenna aamupäivällä, jolloin ensimmäinen etappi on Helsinki ja maanantaina sitten iltapäivällä UIA:n kyyditsemänä Helsingistä Kiova-Borispylin kv. lentoasemalle ja sieltä sitten itse Kiovaan ystäväni seurassa.

Tällä hetkellä tilanne Donetskissa on rauhallinen, parin päivän ajan junaliikenteessä oli ongelmia, yhtenä päivänä tilanne oli sellainen etteivät separatistit laskeneet Kiovan junaa Donetskiin laisinkaan, jolloin vuoro jäi kulkematta, mutta nyt tilanne on sillä tolalla, että junien pitäisi kulkea Donetskin ja Kiovan välillä normaaliin malliin. Kaupungissa on siis rauhallista eikä kaupunkialueella ole käyty taisteluita parina päivänä laisinkaan.

Katsotaan kykenenkö ottamaan osaa keskusteluun ollessani Kiovassa, nimittäin on hyvin paljon mahdollista, että useammasta syystä johtuen keskusteluun osallistuminen tulee jäämään vähälle tulevien päivien aikana. Tietyt paikat haluaisin Kiovassa nähdä, etenkin sen mistä kaikki alkoi...

Tätä reissua olen odottanut, ikävä vaan etten pääse Donetskiin saakka, mutta kyllä se Kiovakin paremman puutteessa minulle kelpaa. Ensimmäistä kertaa eläessäni reissuun lähtiessäni tuntuu siltä, että vatsanpohjassa on tavanomaista enemmän perhosia!

Слава Україні!

vlad.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
E
Mutta kuinka pian yhteinen joukko-osasto on siinä kunnossa, että se todellakin voi ottaa osaa taisteluihin? Ei riitä, että miehet pistetään yhteen ja toivotaan parasta.
Toivotaan parasta -menetelmää on kokeiltu ukrainalaisten asevelvollisten kanssa ja reisille meni ainakin se julkisuuteen tullut tapaus, kum mummelit pisti pojat ojennukseen.

Mutta se heti toimiva: latvialaiset sotapoliisit, ukrainalaiset kokit ja koko taisteleva osasto Puolasta. Vaan ei taida ehtiä edes tuolla menetelmällä, kun Poro asettaa tiukkoja aikarajoja.
Poroshenko: Taistelujen täytyy päättyä viikon loppuun mennessä | Ukrainan kriisi | Iltalehti.fi

Tavoit on väärin asetettu. Sen pitäisi olla ns terroristien riisuminen aseista, ei tietty päivänmäärä. Kovin suuria johtopäätöksiä ei tietysti vetää, mutta olen hämmentynyt. Sepataristien voitto häämötää 5 päivän päässä...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tämän päivän keskusteluissa Kultarannassa esitti professori Sutela ihan mielenkiintoisen huomion, joka tietystä tarkoituksellisesta sarkasmistaan huolimatta ei mene ollenkaan metsään: tulevaisuuden sotia ei käydä pitkän matkan ohjuksilla, vaan olalta laukaistavilla singoilla.

Ukrainan tilanne on tosiaan näyttänyt tältä, kaikessa epälineaarisuudessaan ja kaoottisuudessaan.

Propagandan ja kybersodan osalta tilanne on muuttunut monimutkaisemmaksi, mutta tämän hetken tilanne näyttää siltä, että viimeisten vuosien arviot konventionaalisen sodankäynnin lakkaamisesta ovat erittäin pahasti vääriä.

Palaan tähän asiaan myöhemmin sille soveliaassa ketjussa, juuri nyt aikaa on niukasti.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Ukraina olisi normaali vahva valtio, niin Putinin turisteilla olisi pyyhitty lattioita aikaa sitten. Tuo Sutelan arvio vaatii kohteekseen tyrineen kansakunnan. Mutta kyllä sikäli oikeassa, että sodan keinovalikoima on rikastunut yhdellä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos Ukraina olisi normaali vahva valtio, niin Putinin turisteilla olisi pyyhitty lattioita aikaa sitten. Tuo Sutelan arvio vaatii kohteekseen tyrineen kansakunnan. Mutta kyllä sikäli oikeassa, että sodan keinovalikoima on rikastunut yhdellä.

Eihän tässä keinovalikoima varsinaisesti ole rikastunut, vaan Sutela viittasi siihen, että sotien ja konfliktien siirtyminen vain ja ainoastaan tietokoneilla ja high tech-ohjuksilla käytäväksi ei ole toteutunut siten, mitä joskus on arvioitu.

Toki Venäjä käyttää valtavasti rahaa propaganda- ja kybersotaan, mutta viimeisen 20 vuoden konfliktit ovat osoittaneet, että mies&kivääri (tai sinko!) on yhä varsin pätevä yhdistelmä.

Ohjuksilla ja ilmasodalla ei edelleenkään pystytä pitämään alueita kontrollissa ja miehityksen alla, tämä on hyvä muistaa kun (toivottavasti) panostamme Suomessa myös maavoimien ylläpitoon ja kehittämiseen.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Tulkitsisin Sutelan kommentteja siihen suuntaan, että hän uskoo tulevaisuuden sotien olevan enimmäissä määrin erikoisjoukkojen ja pienien joukko-osastojen sotia, kuten Ukrainassa nyt tapahtuu. Venäjä lähettää rajan yli omia erikoisjoukkojaan, joita vastaan Ukraina käy matalan intesiteetin sotaan, jos vertaa perinteiseen sodankäyntiin.

Syy tälle on sodankäynnin kallius ja PR. Tälläiset erikoisjoukkojen hoitamat sodat eivät ole suurelle yleisölle niin ongelmallisia kuin perinteinen sota, jossa taistelijat lasketaan useissa kymmenissä, jopa sadoissa, tuhansissa.

Kybersotaa käydään sitten taustalla takuuvarmasti, mutta mitään suuria räimeitä tuskin nähdään. Se on liian kallista ja kuluttavaa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sinko ja mies on ollut perinteistä sissien ja terroristien taktiikkaa. Nyt huomattavan kehittyneillä sotavoimilla varustettu totalitäärinen valtio hyökkää heikon naapurin kimpuun näillä vanhoilla keinoilla. Tässä ympäristössä keino on uusi.

Rajuja taisteluja y uhreista - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat

Vahinko, että mitää todellista tietoa ei taistelusta tule. Vaan sanompa, että 40 raatoa kuullostaa kovin tehottomalta sodankäynniltä, aikaa oli kuitenkin koko yö. Ja tehottomoalta nimenomaan Poron asettamaan aikarajaan nähden.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Terveisia Kiovasta!

Eilen illalla vierailtiin ystavani kanssa Majdanilla - paikassa jossa kaikki taalla Ukrainassa alkoi ja hetki illalla, taivaan jo pimetessa, oli hyvin vaikuttava ja oli oikeastaan hienoa, etta vierailtiin Majdanilla juuri illalla, koska silloin tunnelma oli parhaiten kasinkosketeltavissa ja taivaan tummuessa - synkeiden pilvien vyoryessa Kiovan ylle ja Majdanin valojen palaessa tunnelma oli kuin alkutalvesta, jolloin Majdanilla taisteltiin ja liekit loivat barrikadeilla korkealle. Kylma tuuli puhalsi lapi Majdanin, jolla edelleen paivysti Majdanin veteraaneja - osan kuitenkin jo poistuttua, osan poistuttua itaan jatkamaan taisteluita separatisteja vastaan Donbass pataljoonan tai Pravyj Sektorin riveissa.
Todella vaikuttava hetki oli pysahtya valokuvien aarelle, aitaan oli kiinnitetty kymmenittain Majdanilla henkensa uhranneiden kuvia ja oli jollain tapaa sykahdyttavaa nahda se millaisia ihmisia nama kymmenet ukrainalaiset ja muutamat ulkomaalaiset olivat olleet - kaikki eivat todellakaan olleet Ukrainasta vaan joukossa oli jokunen muista entisista neuvostotasavalloista tulleita majdanilaisia jotka antoivat henkensa vapauden puolesta.

Oli sykahdyttavaa katsella kasvoja ja nahda nuorimpien olevan teineja - nuorin Majdanilla henkensa antanut oli 17 vuotias opiskelija ja vastaavasti vanhin Majdanilla henkensa antanut oli 82 vuotias elakelainen. Majdan ei ollut yksin nuorten asia - ei - se kosketti koko kansaa ja joukossa oli useita yli 50- tai jopa yli 60-vuotiaita. Ihmiset ikaan katsomatta taistelivat vapauden puolesta ja he antoivat sen puolesta kalleimpansa!

Tanaan idasta Donetskista on kuulunut surullisia uutisia, ystavani on saanut tietoa siskoltaan ja kavereiltaan. Separatistit ovat kidnappailleet useita siviileja Donetskissa, enaa ei puhuta yksittaisista vaan kenties jopa kymmenista ja tarkoituksena vain ja ainoastaan kerata rahaa taistelemista varten. Samoin separatistit ovat ryhtyneet jarjestelmallisesti ryostamaan naisten ja miesten kultakoruja, naisilta on viety korvakoruja ja sormuksia - sormukset ja korut on revitty vakisin ihmisilta. Samoin kauppoja on ryostetty, alkoholia on tuhottu islamisitien toimesta etc. etc. Ystavani on talla hetkella turvassa Kiovassa, mutta reilun viikon kuluttua hanen on palattava itaan jossa epatoivo valtaa alaa niin separatisteissa kuin myos siviileissa. Pelko on lasna kaiken aikaa, eika yksin pelko vaan myos kuolema.

Eilen ja tanaan idan taisteluissa on kuollut kymmenista jopa reiluun sataan ihmista. Slovjansk alkaa muistuttaa rauniokaupunkia. Mariupolissa Ukrainan asevoimien majuri saatiin kiinni aseiden myynnista separatisteille, mielenkiintoista nahda millainen tuomio tulee - tuleeko tuomio maanpetturuudesta, jolloin tuomio voi olla huomattavan kova.

Parhain terveisin Kiovasta,

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Yolla viimeinen tiedotus - ja kenties ensimmaisena Suomessa:

Slovjanskissa valtaa pitavat separatistit ovat asettaneet seuraavia vaatimuksia pakeneville siviileille:

Jokaisen alueelta pakenevan aikuisen on maksettava 1000 dollaria lunnaita pakenemisestaan.

Jokaisesta lapsesta on maksettava lunnaita 500 dollaria.

Tiedot perustuvat ukrainalaisen censor.net.ua valittamiin tietoihin ja tiedot on paivitetty illalla 11.6.2015 klo. 21:41.

Ja tilanne Donetskissa on ollut illalla - aarimmaisen huolestuttava. Kaupunki on osin taydellisessa anarkiassa.

vlad.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tanaan idasta Donetskista on kuulunut surullisia uutisia, ystavani on saanut tietoa siskoltaan ja kavereiltaan. Separatistit ovat kidnappailleet useita siviileja Donetskissa, enaa ei puhuta yksittaisista vaan kenties jopa kymmenista ja tarkoituksena vain ja ainoastaan kerata rahaa taistelemista varten. Samoin separatistit ovat ryhtyneet jarjestelmallisesti ryostamaan naisten ja miesten kultakoruja, naisilta on viety korvakoruja ja sormuksia - sormukset ja korut on revitty vakisin ihmisilta. Samoin kauppoja on ryostetty, alkoholia on tuhottu islamisitien toimesta etc. etc.

Jotenkin epäilen, että tuo touhu alkaa kääntyä piakkoin separatisteja vastaan. Jos kerran he alkavat käyttäytyä tuolla tavalla, heitä aletaan pitää jopa pahempana vaihtoehtona kuin Kiovan hallitusta. Jos vain kansalta alkaa löytyä rohkeutta vastustaa separatisteja, homma saattaa olla piakkoinkin ohi. Tosin, mitä olen viestiesi perusteella käsittänyt, homma ei ole niin yksinkertaista, vaan tuolla suurin osa ihmisistä ottaa pelon vuoksi passiivisen roolin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos siiviileiltä kiristetään rahaa, niin nähdäkseni todenäköisiä syitä voisi olla kaksi; Moskovan rahoitus on loppunut tai kerätään viimoset rahat ennen tappiota omaan taskuun.

Poron aikaraja tulee pian vastaan, pystyykö ukrainalaiset palauttamaan alueen hallinnan?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eihän isovenäläisyyden aatteen miehet niin voisi tehdä. Silloinhan he eivät olisi varasta kummempia. ;)

Joo, mahdollista.

edit
BBC News - Ukraine: Tanks
Ukrainian interior minister says three tanks have crossed border from Russia, amid reports of fresh fighting
Siinä meni teoriani tuen loppumisesta Venäjältä.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Hyvin pikainen tiedotus Ukrainan itaosien tilanteesta, viime yona kolme venalaista taistelupanssarivaunua on ylittanyt rajan Snizhen kylan lahettyvilla:

"Russia has involved tanks in the battle against Ukrainian troops. In a commentary for Censor.NET, Interior Minister Arsen Avakov stated that "last night three T-72 tanks crossed the state border of Ukraine from Russia. One tank is located in Snizhne village. Two other tanks moved out of the village. These tanks were intercepted by Ukrainian troops in the vicinity of Snizhne. There is a fight going on right now. There are reports that one Russian T-72 was disabled." (lainaus cencor.net.ua).

Lisaksi rajan pinnassa on lisaa joukkoja taisteluvalmiudessa.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tanaan Kiovasta...

...jos vierailu aiemmin illalla ja yolla Majdanilla oli todella vaikuttava kokemus, oli se sita myos paivalla - mutta kuitenkin toisella tavalla, koska pimeneva taivas ja valaistus eivat tuoneet dramatiikkaa vierailuun.

Tanaan ihminen koki jollain tapaa pienuutensa katsellesaan ikonisia kuvia Majdanilla - moni on nahnyt kuvan Serhyi Nigoyanista kuitenkaan tietamatta kuka han oli, han on ensimmainen Majdanin tulituksessa kuollut henkilo, ukrainalais-armenialainen opiskelija ja aktivisti, joka menehtyi ampumahaavoihin ja sirpalevammoihin 22. tammikuuta Hrushevskon katun yhteenotossa. Kuollessaan han oli kahdenkymmenen ikainen - elama vasta alussa, mutta han luovutti tarkeimpansa - henkensa - vapaan Ukrainan ja vapauden puolesta.

En tieda kuinka muut tilanteen kokevat Majdanilla, itse koin olevani kovinkin ulkopuolinen - on majdanilaisia ja sitten ovat ihmiset, jotka vierailevat Majdanilla ja katsovat heita jotka taistelivat alueella tai heidan kuvia, jotka menettivat tuolloin henkensa. Toiset muuttivat historiaa, toiset vierailevat katsomassa ihmisia, jotka muuttivat historiaa ja kayvat talla paikalla, jossa Ukrainan historia muuttui ja toivottavasti taman muutoksen myota myos Ukrainan tulevaisuus muuttuu eika maa enaa palaa siihen mihin jamaan se oli Janukovitshin aikana vajonnut - matkalla kohden diktatuuria ja totalitarismia, ja samaa tieta Putinin Venaja on kulkemassa vaajaamatta, tai ollen jopa pidemmalla mita Janukovitshin Ukraina oli.

Kiova on monella tapaa kaupunki jossa lansi ja ita kohtaavat, niin myonteisella kuin myos kielteisella tavalla. Nyt Ukraina on merkittavassa tienhaarassa, toivottavasti majdanilaisten uhraus ei ollut turha!

Kiovasta,

vlad.

P.S. Tulipa ostettua ehtaa Janukovitshin kuvalla varustettua wc-paperia, siihen on hyva pyyhkia takapuoli sitten koto-Suomessa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Separatistit ovat ilmeisesti pudottaneet ukrainalaisen Iljushin-kuljetuskoneen.. ilmeisesti koneessa oli lähes 50 sotilasta.

Milläköhän kotikutoisilla pyssyillä tämäkin on suoritettu? Laittaisin hymiön, mutten viitsi, kun kyseessä on kauhea tragedia.

linkkiä YLE:n uutiseen:Ukrainan ilmavoimien kuljetuskone ammuttu alas | Yle Uutiset | yle.fi

ps. eli ilmeisesti raketilla ammuttu alas, tai tällaisia tietoja on toistaiseksi esiintynyt.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Venäjä toimittaa raskaampia aseita, tankkeja ja raketinheittimiä uusimpien väitteiden mukaan. Jo aikaisemmin oli vladilla tieto, että Georgialta vallattuja it-ohjuksia oli toimitettu sepataristeille.

Ukraina maksaa oppirahoja siitä, että lentäminen sotatoimialueella on vaarallista.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Aamuinen tervehdys Kiovasta!

Eilen vierailimme kahdessa hyvin merkityksellisessa paikassa, toinen oli muistomerkki holodomorin uhreille. Holodomorissa eli nalkaan tappamisessa miljoonia ukrainalaisia kuoli vuosina 1932 ja 1933 nalkaan neuvostovallan takavarikoitua maan siemenviljan. Aihe oli eraalla tapaa tabu aina perestroikan aikoihin saakka ja useimmille ukrainalaisille sen laajuus paljastui vasta maan itsenaistyttya 1991. Aiheestakin kansallismielinen ex. presidentti Justsenko esitti tapahtuman nimeamista kansanmurhaksi ja maassa saadettiin tuolloin laki, joka kielsi holodomorin kyseenalaistamisen. Sen sijaan eronnut ja Venajalle paennut presidentti Janukovitsh nimitti tapahtunutta kansanmurhan sijaan "neuvostokansan yhteiseksi tragediaksi".

Aihe on hyvin tuskallinen edelleen taalla ja vieraillessamme muistomerkilla huomasin ystavani ilmeista ja eleista taman. Se on koskettanut ja se koskettaa edelleen ukrainalaisia ja kenties tuskaa tana hetkena lisaa viela kriisi ja se, etta aikanaan aiheen kasittely Ukrainassa aiheutti ristiriitoja Venajan kanssa, he eivat ilmeisesti katsoneet hyvalla holodomorin kasittelya ja sita, etta Ukrainassa se nostettiin merkitykselliseen asemaan - siita puhuttiin kansanmurhana. Nalkaan tappamisena.

Toinen paikka jossa vierailimme oli Kiev-Petershka lavra. Kaltaiselleni uskonnottomalle paikka oli kaikesta huolimatta kiehtova ja tunteita herattava. Ystavani sanoi paikan olevan monille pyhiinvaelluskohde ja tuhansille ortodokseille verrattavissa Jerusalemiin.

Luostari on alkukoti Kiova Rusin ortodoksisuudelle ja taalta ortodoksisuus laajeni itaan - Moskovaan. Monille Kiev-Petershka lavra on takalaisen ortodoksisuuden hengellinen ja henkinen koti - alkupaikka. Ja sen luolissa lepaa (nyt lasiarkuissa) menneisyyden pyhien isien maalliset jaannokset ja niita sadat ortodoksit kayvat rukoilemassa paivittain ja suutelemassa arkkuja ja osoittamassa kunnioitusta heille. Koin siis eilen koskettavia ja kiehtovia hetkia lavrassa!

Kiovasta,
vlad
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikä holodomorista tekee noin tuskallisen? Se oli kuitenkin Kremlin mahtikäskyllä toimeenpantu ja siten ulpa päin tullut, ei esim sisällisota, josta aihettuu kovaa eripuraa myös jäljestä päin. Esim kotoinen Vapaussotamme.

Ukrainan presidentin toimiston läheltä löytyi voimakas pommi | Ukrainan kriisi | Iltalehti.fi
Johtaako jäljet sepataristeihin vai suoraa Venäjälle? Jotain Poro saa aikaan, kun tappaa yritetään.

Vlad: Poron aikarajat meni perjantaina umpeen, onko sillä ollut vaikutusta sotatoimiin? Täälä kotomaassa Syyria,Irak ja fudis menee uutisoinnissa Ukrainan edelle...
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Tuo Holodomor-museo on by far masentavin paikka missä olen käynyt. Mukaan lukien Kouvola. Sanoisin, että kymmenisen kertaa Kouvolaakin masentavampi.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mikä holodomorista tekee noin tuskallisen? Se oli kuitenkin Kremlin mahtikäskyllä toimeenpantu ja siten ulpa päin tullut, ei esim sisällisota, josta aihettuu kovaa eripuraa myös jäljestä päin. Esim kotoinen Vapaussotamme.

Ukrainan presidentin toimiston läheltä löytyi voimakas pommi | Ukrainan kriisi | Iltalehti.fi
Johtaako jäljet sepataristeihin vai suoraa Venäjälle? Jotain Poro saa aikaan, kun tappaa yritetään.

Vlad: Poron aikarajat meni perjantaina umpeen, onko sillä ollut vaikutusta sotatoimiin? Täälä kotomaassa Syyria,Irak ja fudis menee uutisoinnissa Ukrainan edelle...

Hyvin pikaisesti taalta Kiovasta.

On ymmarrettava se, etta holodomor on ollut tosiasiassa kokonaisvaltainen yhden kansakunnan tuhoamiseen tahdannyt toimenpide, vaikka se pantiin toimeen ulkopain, sen tarkoituksena oli tuhota hiljalleen kohoava ukrainalainen nationalismi ja se ulotettiin koko ukrainalaiseen vaestoon - ei yksin kulakkeihin, joita syytettiin ties monestako asiasta, eika maan alymystoon vaan koko kansakuntaan ja sen noin parin vuoden aikana nalanhadassa kuoli ja sen sivutoimenpiteissa tapettiin muutamasta miljoonasta jopa yli kymmeneen miljoonaan ukrainalaiseen. Kyse on siis koko kansakuntaa kohdanneesta tuhosta, ja kun tapahtunut kiellettiin jarjestelmallisesti aina perestroikan aikaan saakka, on siita muodostunut kipupiste Ukrainaan, joka koskettaa kansalaisia edelleenkin ja kenties nyt erityisesti, koska Janukovitsh valtakaudellaan yritti lieventaa tapahtunutta - kyse ei ollut vain ukrainalaisia koskettaneesta tragediasta vaan kyse oli neuvostokansaa koskettanut tragedia. Toki 30-luvun nalanhadassa kuoli ihmisia kautta silloisen Neuvostoliiton, mutta se mita tapahtui Ukrainassa oli jotain hyvin erityislaatuista - julmuudessaan siis. Siihen verrattavia tapahtumia ovat oikeastaan japanilaisten toimet Kiinassa ennen toista maailmansotaa ja sen aikana seka holokausti. Kaytannossa holodomor kosketti jokaista silloista ukrainalaista perhetta, myos ystavani perhetta kaikissa julmimmissa muodoissaankin - ja aarimmillaan siihen kuuluu laajamittaista kannibalismia ja lastensurmaamista. Ihmisyys menetti totaalisesti tuolloin merkityksensa ja tama jos mika aiheuttaa tuskaa ihmisissa.

Olen yrittanyt seurata taalla myos uutisointia sotatoimista - lahinna kyivpost.com seka censor.net.ua ovat olleet sivuja joita olen seurannut. Lisaksi ystavani on valittanyt tietoja Donetskista.

Tilanne taalla on se, etta idassa taistellaan edelleen - itse asiassa hyvinkin rajusti. Taman viikon aikana ATO:n operaatioissa on tapettu jopa yli 150 terroristia, tuhottu useita Venajalta tulleita panssarivaunuja, useita Venajalta tulleita miehistonkuljetusajoneuvoja, toissapaivaan mennessa ATO:n operaatiossa oli tuhottu kolme Venajalta tullutta saattuetta aseita ja ammuksia (ja miehia).

Luhanskin lentokentan lahelta loytyi kolme olkapaalta laukaistavaa ohjusta (laukaisuputkia siis eli ohjukset oli jo laukaistu), tyyppia 9K38 Igla.

ATO:n joukot ovat myos saaneet "saaliiksi" BM-21 Grad raketinheitinajoneuvoja, joissa on Venajan 18 motorisoidun kivaariprikaatin tunnukset - kyseinen prikaati palvelee Tshetsheniassa.

Viela vahvistamattomien tietojen mukaan tanaan on tapettu separatistien johtohenkiloihin kuulunut Vjacheslav Ponomarev, Slavjanskissa.

Ilmeisesti Ukrainan asevoimien tulevien operaatioiden tarkoituksena on suorittaa eristysoperaatio idassa ja miehittaa rajaseutu ja nain eristaa separatistit Venajasta ja sen jalkeen aloittaa "mottitaistelu" idassa.

Kiovasta,

vlad.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mikä holodomorista tekee noin tuskallisen? Se oli kuitenkin Kremlin mahtikäskyllä toimeenpantu ja siten ulpa päin tullut, ei esim sisällisota, josta aihettuu kovaa eripuraa myös jäljestä päin. Esim kotoinen Vapaussotamme.

Suomen sisällissotaan en lähtisi tuota operaatiota vertaamaan. Jo pelkästään kuolleiden ja nälkäkidutuksessa kärsineiden määrä on niin brutaali, ettei mielestäni Suomen sisällissota ole samaa luokkaa kaikesta verisyydestään huolimatta. Samoin poliittinen aspekti on melkoinen, tuolloin kuitenkin käsky tuli "herroilta" ylhäältä ja jälkikäteen asiasta vaiettiin lähes tyystin. Monelle ukrainalaiselle onkin tullut yllätyksenä se, että maassa oli tuollainen kriisi ja että se oli hallitsevan tahon järjestämä.

Mitä viimeisimpiä lukuja olen nähnyt, niin kuolleiden määrästä ollaan "yksimielisiä" jossain 6-8 miljoonan pinnassa. Tosin arviot vaihtelevat reilusta millistä jonnekin 12-13 miljoonan luokkaan. Tässä puhutaan aivan järkyttävistä luvuista maan väkiluku huomioiden ja varsinkin, kun kyseessä on ns. suunnitelmallinen teko. Kyseessä ei ole mikään sota tai sisällissota, vaan tarkoituksellinen näännytys.

Periaatteessa sota olisi helppo syy "hyväksyä" jotakin. Tuolloin voisi melkein miettiä, että joko nuo tai noi toiset. Sen sijaan Kremlin mahtikäskyllä suoritettu kansanmurha on mielestäni erittäin suuri rikos. Tuossa uhrit eivät voi puolustautua, murhaan ei ole inhimillistä syytä ja sotatapahtumillakaan ei tekoa voi puolustella. Kaiken kukkuraksi tästä tapahtumasta ei puhuttu vuosikymmeniin ja toisen maailmansodan "hiljentämät" eivät pystyneet viemään tietoa jälkipolville. Tilanne on se, että vasta hiljattain aimo kasa ukrainalaisia on saanut tietää vanhempiansa ja/tai isovanhempiensa kohtalon todellisen laidan.

Itse en käsitä sitä, miten Holodomor voidaan sivuuttaa niinkin helposti lännessä. Holocaustista puhutaan vaikka kuinka, Armenian kansanmurha nousee esille vähintään Turkin EU-jäsenyydestä jauhettaessa ja niin päin pois. Sen sijaan tuossa lähes naapurissa tapahtunutta kansanmurhaa ei huomioida lähes ollenkaan. Ja en todellakaan tahdo yhtään kansanmurhaa väheksyä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä ei ollut tarkoitus vertailla lukumääriä, Vapausodan otin sen takia esiin, että se on Suomen tuskallisin kokemus.

edit
Taistelut eivät ole loppuneet Poron lupailemana päivänä ja tämä merkitsee sitä, että hän on ottanut Putinin keinoja käyttöön. Kerrotaan mitä vastapuoli haluaa kuulla ja toimitaan oman pläänin mukaan. Tuossa on hyvät puolemsa suhteessa Venäjän harrastamaan politiikkaan, koska nyt putlerit eivät varmuudella tiedä mitä Ukraina aikoo. Toivottavasti tämä käytäntö ei leviä sodan ulkopuolelle. Se voi tehdä lopun orastavasta positiivisesta kehityksestä yhteiskunnan puolella.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kiovasta kotiuduttu tuossa jokunen tunti sitten - on siis turvallista olla täällä koto-Suomessa kaukana maailman melskeistä, tai itse asiassa Kiova nyt sinänsä tuntuu hyvin turvalliselta paikalta olla ja viettää aikaa ja olisin saanut kulumaan siellä helposti moninverroin pidemmänkin tovin. Toki Kiovassakin näki ja aisti ja koki sen, että on maassa, jossa on käynnissä suurenluokan sisäinen kriisi, mutta silti kaupungissa elämä oli palannut jotakuinkin normaaleihin uomiinsa ja suurin osa opiskelijoista päätteli lukukautta - viimeiset tentit edessä ja lomalle kesäkuun lopulla ja kouluun takaisin syyskuun alussa.

Mutta tulevina päivinä kenties lisää tuntemuksia tavallisten kiovalaisten elämästä, josta toki näin vain kalpean aavistuksen johtuen matkani luonteesta. Itse näin ystäväni kanssa enemmän näitä kipupisteitä, hetkiä jolloin kansakunta on monella tapaa ollut vaakalaudalla ja maa on kamppaillut identiteettinsä puolesta, niin nyt talvella, kuin orastavan nationalismin aikaan 30-luvulla tai Stepan Banderan myötä - joka tosin kuuluu ajaltaan osin tuohon oastavan nationalismin aikaan. Mutta nyt Bandera oli ja on monella tapaa esillä ja hän nauttii suurta arvostusta, vaikka hän oli nationalisti ja kiihkomielinen on nyt "banderalaisuus" monen huulilla. Myös ystäväni huulilla ja ajatuksissa.

Ukrainassa kasvaa jälleen yksi sukupolvi nuoria miehiä, jotka joutuvat sotimaan - näitä sukupolvia maahan mahtuu todella monia. Elossa on vielä heitä jotka taistelivat toisessa maailmansodassa saksalaisten rinnalla, elossa on neuvostojoukoissa taistelleita suuren isänmaallisen sodan sankareita ja joukossa on vielä jokunen kansallismielinen partisaani, jotka taistelivat kumpiakin edellä mainittuja vastaan. Tämän jälkeen ukrainalaisia miehiä on ottanut osaa asepuvussa useiden kansannousujen tukahduttamisiin, vietin illan miehen kanssa - hän oli ystäväni ystävättären mies, ja hän taisteli 80-luvulla kaksi vuotta neuvostojoukoissa Afganistanissa motorisioidussa kivääridivisioonassa. Nyt hän on kansallismielinen - nationalisti - ja liittynyt Pravyj Sektorin tukijoihin. Ja hän kiitti Suomea ja suomalaisia siitä, että suomalaiset taistelivat urheasti toisessa maailmansodassa Stalinin joukkoja vastaan.

Kiovassa ja varmaan muuallakin maan länsiosissa ukrainalainen nationalismi nostaa päätään voimakkaasti ja se voi ajaa useita miehiä sekä naisia nationalististen ryhmien pariin - sellaisten ryhmien, jotka aktiivisimmin taistelevat separatisteja ja venäläistämistä vastaan. Tämän keskellä presidentti Poroshenko ja muutamat muut poliitikot joutuvat taiteilemaan ja pitämään pakan hallussa, ja ymmärrän osaltaan sen, että Poroshenko haluaa luoda myös maltillista kuvaa, koska varmasti hän haluaa antaa myös lännelle kuvan siitä, että maata pyritään kehittämään maltillisesti - etteivät valtaan lopulta nouse kiihkomielisimmät nationalistit.

Lasillinen horilkaa sopii tähän hetkeen oikein mainiosti!

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös