Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 114 228
  • 6 875

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Taitaa tosin sen sijaan olla ihan puhdasta ryssän terrorismia tämä.
No, jos poikkipuolisesta ajattelusta saa vähimmillään railakaasti turpaan, niin kyllä se kouluttaa. Kuri ja järjestys olla pitää, kipu opettajana.

Paikkallispoliitikot on näkyviä ja siten heidän kohtalonsa leviää tehokkaammin kuin ns tavisten. Minun oma päätelmä putinilaisesta terrorista on seuraava: Siinä käydään ravintoketjun yläpään kimppuun (esim Jukos) ja siten isolla esimerkillä saadaan muut pelkäämään. Se on se keppi, porkkanan taas Vladimir Putleriin uskovat saavat maallista mannaa, lähimmät miljardeja.. Putinin verisissä jalanjäljissä on liikemiehiä, toimittajia ja aktivisteja, mutta väärin ajattelevia taviksia ei -ainakaan vielä- heitetä vankileirien saaristoon. Virkakoneiston mielivallan armoilla he toki ovat. Tämä on sitä mainostettua lain diktatuuria.

Nuo paikallispoliitikot taitaa olla korkeimmalla sijaitsevia Kiovan kannattajia mitä idästä löytyy.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Paikkallispoliitikot on näkyviä ja siten heidän kohtalonsa leviää tehokkaammin kuin ns tavisten. Minun oma päätelmä putinilaisesta terrorista on seuraava: Siinä käydään ravintoketjun yläpään kimppuun (esim Jukos) ja siten isolla esimerkillä saadaan muut pelkäämään.
Menetelmä on suoraa jatkumoa Neuvostoliiton varhaisvaiheissa omaksutuille toimintatavoille, jotka V.I. Lenin lanseerasi, ja jotka georgialaispappi Dzugasvili nosti aivan hirmuisiin sfääreihin 30-luvulla. Tuollaisesta perinteen jatkumosta KGB-mies Putin on ammentanut oppinsa. Tämä on ollut täysin ilmeistä jo kymmenisen vuotta, mutta viimeistään nyt putinilaisen roistohallinnon todellista karvaa ei tarvitse edes peitellä. Ilmeisesti Kremlissä on todettu, että mielipiteenmuokkaus ja pelolla hallitseminen ovat tuottaneet odotetun kypsän tilan jossa paska on nieltävä, uskottiin tai ei. Siksi minkäänlainen valehtelu ei enää tunnu hävettävän Putinin porukkaa.

Harmi juttu, että Ukrainan ukrainalaiset joutuvat Putinin suurvaltafantasioiden maksumiehiksi.

Toisinajattelevien venäläisten konstit pullikoida vastaan ovat vähissä, mutta arvelen eriasteisesti näin ajattelevia olevan Venäjällä paljon. Kun ajat heikkenevät eikä öljyn pumppaaminen tuota enää venäläiselle stablishmentille rikkauksia ja muille venäläisille murusia ohessa, niin tyytymättömyys lisääntyy nopeasti. Voi käydä vielä rumasti, jos alamäki käy pitkäksi ja osoittautuukin, että Putin ei olekaan runsaudensarven luoja ja takuumies. Tuossa tilanteessa Putinin hallinto tulee tietenkin reagoimaan aggressiivisesti, hakemalla syyllistä ulkovalloista, ynnä sopivista uhreista maan sisältä. Hmm, homojen ja amerikkalaisten salaliitolta haiskahtaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Toisinajattelevien venäläisten konstit pullikoida vastaan ovat vähissä, mutta arvelen eriasteisesti näin ajattelevia olevan Venäjällä paljon.

Pietarilaiset nuorethan ovat ymmärtääkseni varsin kriittisiä hurjimpien putinismien suhteen. Tämä ainakin näin oman kokemuksen kautta. Moskova onkin sitten toinen juttu.

Mitä suomalaisten, Venäjällä toimivien liikemiesten juttuja olen kuunnellut, niin maakunnissa Putinia ja hänen hallintoaan kohtaan kytee jo nyt iso tyytymättömyys, köyhän kansanosan parissa. Tätä ei varsinaisesti ole auttanut edes roomalaistyylinen sirkushuvien järjestäminen (mm. KHL), moni ihmettelee miksi rakennetaan halleja ja areenoita, kun kansa elää keskiaikisissa olosuhteissa koulujen, terveydenhuollon jne suhteen.

Mutta kuten sanoit, vaikutuskeinot ovat vähissä.


Kun ajat heikkenevät eikä öljyn pumppaaminen tuota enää venäläiselle stablishmentille rikkauksia ja muille venäläisille murusia ohessa, niin tyytymättömyys lisääntyy nopeasti. Voi käydä vielä rumasti, jos alamäki käy pitkäksi ja osoittautuukin, että Putin ei olekaan runsaudensarven luoja ja takuumies. Tuossa tilanteessa Putinin hallinto tulee tietenkin reagoimaan aggressiivisesti, hakemalla syyllistä ulkovalloista, ynnä sopivista uhreista maan sisältä. Hmm, homojen ja amerikkalaisten salaliitolta haiskahtaa.

Sanoisin tämän aggressiivisen uhittelun jo alkaneen, mm. Ukrainan suhteen. Vanha valtio-opillinen kikka, omat ilmeiset ongelmat yritetään piilottaa "ulkoisten uhkakuvien" alle.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Menetelmä on suoraa jatkumoa Neuvostoliiton varhaisvaiheissa omaksutuille toimintatavoille, jotka V.I. Lenin lanseerasi, ja jotka georgialaispappi Dzugasvili nosti aivan hirmuisiin sfääreihin 30-luvulla.
Nyt nolottaa, kun en ajatellut sorron juuria kyllin pitkälle. Noihan se on. KGB-kasvatti toteuttaa hyvää hallintoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Harmi juttu, että Ukrainan ukrainalaiset joutuvat Putinin suurvaltafantasioiden maksumiehiksi.
Kuten MustaKortit mainitsi, niin osa tätä balettia on "lyhyt voitollinen sota", jollaisen avulla useat diktaattorit ovat yrittäneet pelastautua ja (lähes) yhtä usein ajaneet maansa katastrofiin tai vähintään sen partaalle.
Voi käydä vielä rumasti, jos alamäki käy pitkäksi ja osoittautuukin, että Putin ei olekaan runsaudensarven luoja ja takuumies.
Taitaa öljynpumpauksella saadut rahavirrat vain riittää nykyisyyden ylläpitoon ja kasvu on pysähtynyt. Se johtuu tekemättömistä uudistiuksista ja yltiö kamalasta hallinnosta. Silovikit on uskollisia, mutta ei ne todellakaan osaa hoitaa siviilihallinon duunia. (Putinin julkisen uran alun nousu johtui Jeltsinin uudistuksista ja ne ei enää kanna.) Runsaita sarvia ei ole Venäjälle luvassa ellei energian hinta pompaa rajusti ylöspäin. Koska en usko putinistien kykenevän uudistuksiin, niin sisäisiin ongelmiin etsitään ulkomaisia syyllisiä. Ja niitä olemme me eli länsi. Ykkösenä USA ja Eurooppa heti siinä kannassa, ml Suomi. Voisi olettaa nykyisen suuntauksen jatkuvan ja Venäjä-Länsi suhteet menevät alas kuin kakka viemärissä vielä pitkän aikaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kommunistit on tänään häädetty Ukrainan parlamentin suljetusta istunnosta, jonka tarkoituksena oli turvallisuusviranomaisten selonteko Itä-Ukrainan tilanteesta. Alueiden puolue boikotoi myös kyseistä istuntoa osoittaen tukea kommunisteille ja protestoidakseen päätöstä. Episodia voi pitää aika mielenkiintoisena ja mielestäni jopa häpeällisenä demokratian kannalta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kommunistit on tänään häädetty Ukrainan parlamentin suljetusta istunnosta, jonka tarkoituksena oli turvallisuusviranomaisten selonteko Itä-Ukrainan tilanteesta. Alueiden puolue boikotoi myös kyseistä istuntoa osoittaen tukea kommunisteille. Episodia voi pitää aika mielenkiintoisena ja mielestäni jopa häpeällisenä demokratian kannalta.

Päätöshän oli ainoa oikea. Kiovassa perustellusti pelätään, että neuvonpito ja tilannekatsaus vuotaa kokonaisuudessaan rajan taakse.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kommunistit on tänään häädetty Ukrainan parlamentin suljetusta istunnosta, jonka tarkoituksena oli turvallisuusviranomaisten selonteko Itä-Ukrainan tilanteesta. Alueiden puolue boikotoi myös kyseistä istuntoa osoittaen tukea kommunisteille ja protestoidakseen päätöstä. Episodia voi pitää aika mielenkiintoisena ja mielestäni jopa häpeällisenä demokratian kannalta.

Entä se venäläinen raportti, joka oli hetken aikaa Kremlin sivujenkin kautta näkyvillä ja raportista kävi ilmi, että ei ne julkaistut luvut Krimiltä ihan paikkaansa pitäneet. Episodia voi pitää aika mielenkiintoisena ja mielestäni jopa häpeällisenä demokratian kannalta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Päätöshän oli ainoa oikea. Kiovassa perustellusti pelätään, että neuvonpito ja tilannekatsaus vuotaa kokonaisuudessaan rajan taakse.

Niin kaipa se on ihan normi tila, että fasistit riistävät antifasisteilta demokraattiset oikeudet.

Se ole sinällään yllätys eikä uusi asia, että sinä et niin demokraattisista pelissäännöistä välitä.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Se ole sinällään yllätys eikä uusi asia, että sinä et niin demokraattisista pelissäännöistä välitä.
Tämä on ehkä sinulle peli, jossa on kaikille fantsut säännöt.

Ukrainan kansalle tämä ei ole peli.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Niin kaipa se on ihan normi tila, että fasistit riistävät antifasisteilta demokraattiset oikeudet...

Venäjähän on tässä se fasistinen valtio ja heidän tukijansa fasismin tukijoita. Mainitsin jo aiemmin, mutta Sofi Oksanen on hienosti pukenut asian sanoiksi viime aikojen kirjoituksissaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Venäjähän on tässä se fasistinen valtio ja heidän tukijansa fasismin tukijoita. Mainitsin jo aiemmin, mutta Sofi Oksanen on hienosti pukenut asian sanoiksi viime aikojen kirjoituksissaan.
Tulee väistämättä mieleen Matti Rossin (komm.) ilmiantaman Dénes Kissin tunnettu vastakysymys "kummasta fasismista onkaan kysymys, mustasta vai punaisesta". Putinin porukka osoittaa oikein mallikelpoisesti, ettei fasismi ole ajasta ja paikasta riippuvainen ilmiö. Fasistiset elkeet käyvät verrattoman hyvin myös Venäjän nykyjohdolta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kommunistit on tänään häädetty Ukrainan parlamentin suljetusta istunnosta, jonka tarkoituksena oli turvallisuusviranomaisten selonteko Itä-Ukrainan tilanteesta. Alueiden puolue boikotoi myös kyseistä istuntoa osoittaen tukea kommunisteille ja protestoidakseen päätöstä. Episodia voi pitää aika mielenkiintoisena ja mielestäni jopa häpeällisenä demokratian kannalta.

Kritiikkisi on tietyssä mielessä ymmärrettävää ja jos ajat Ukrainassa olisivat toiset niin nähty toiminta tulisi ehdottomasti tuomita ja pitää sitä kaikella tapaa epädemokraattisena ja parlamentin jäseniä kunnioittamattomana.

Mutta nyt tilanne maassa on se, että säilyttääkseen itsenäisyyden ja yhtenäisyyden on katsottu parhaaksi, että tietyistä demokratian pelisäännöistä on parempi livetä kuin että annetaan kaikkien osallistua istuntoon ja istunnon sisällön kenties "valuvan" hyvin pian istunnon päättymisen jälkeen vihollisen tietoon, mikä kaikella tapaa edesauttaisi vihollisen toimintaa. Tässä on varmasti tehty riskiarviointi ja on katsottu tilannekatsauksen pitävät sisällään sellaista tietoa, joka ei saa kantautua kaikkien korviin ja jos on laskettu kommunistien olevan ryhmänä selkeän epäisänmaallinen ja seisovan voimallisesti vastustajan leirissä, on parempi pitää heidät katsauksen ulkopuolella.

Onko sitten järkevää tiedottaa asiasta lähes koko parlamentille? Ilmeisesti on ja siksi tällainen järjestely sen sijaan, että katsaus olisi pidetty alkujaankin vain pienelle ryhmälle edustajia. Mutta voidaanko luottaa siihen ettei ilmiantajia ja sabotöörejä ole muissakin puolueissa? Ollakseni rehellinen niin enpä nyt menisi täysin takuuseen siitä, että tieto pysyy nytkään parlamentin seinien sisäpuolella, joten voi olla, että kommunistien jättäminen ulkopuolelle on alkujaankin vähintäänkin lievää hätävarjelua.

Mutta edelleen, täältä Suomesta on kovin helppoa kritisoida käytäntöjä Ukrainassa kun meistä kovinkaan monella ei ole aavistusta siitä millainen tilanne maassa on, ei vaikka näemme uutisia päivittäin ja luulemme olevamme kartalla. Maa joka on käytännössä sodan partaalla ei voi toimia kaikessa samalla tavalla kuin rauhallinen ja turvallinen Suomi, jota ei konkreettisesti uhkaa mikään taho siten kuten Ukrainaa tällä hetkellä uhataan.

vlad.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Euroviisu-yleisö suoritti äsken oman kannanottonsa Ukrainan tilanteeseen.

Fasistiselle Venäjälle buuattiin rajusti, Ukrainalle räjähdysmäiset aplodit.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Hajanaisia uutisia Donetskista.

Tilanne kaupungissa on muuttunut olennaisesti huonompaan suuntaan sitten viime viikon, turvallisuustilanne kaupungissa on heikentynyt ja separatistien paine lisääntynyt entisestään.

Eilen taisin mainita, että Privat bank oli lopettanut toistaiseksi toimintansa kaupungissa. Tänään pari muuta pankkia päätyi samaan ratkaisuun ja konttorit suljettiin, ainakin täksi päiväksi mutta kukaan ei osaa varmuudella sanoa sitä avataanko konttorit huomenna vai ei. Se on kuitenkin varma, että Privat bank on ja pysyy kiinni separatistien hallinnoimalla alueella.

Kauppoihin ei tullut eilen leipää laisinkaan, eikä sitä tullut tänäänkään - huomisesta kukaan ei osaa sanoa mitään.

Tänään klo. 12:00 Donetskin lähellä sijaitseva Sergei Prokofievin kv. lentokenttä suljettiin. Aiheesta uutisointiin Suomessakin eivätkä paikalliset tiedä syytä sen paremmin kuin mekään. Tosin Donetskissa spekuloidaan ja epäillään sitä ettei kenttä olisi toiminnassa huomennakaan.

Samaten tänään Donetskin ja Luhanskin alueiden rekisteröintiviranomaiset joutuivat lopettamaan työnsä, koska julkiset rekisterit ovat lakanneet toimimasta. Syytä selvitellään mutta taustalla on ilmeisesti tahallinen toiminta - sabotointi. Rekisterien toimimattomuus tarkoittaa sitä ettei käytännössä ihmisten syntymiä tai kuolemia voida viedä virallisiin rekistereihin, sama pätee avioliittoihin ja kaikkiin tällaisiin perusasioihin.

Ystäväni nosti myös esille sen tosiasian, että riippuen tulevista separatistien suunnittelemista vaaleista ja niiden lopputuloksesta, tilanne voi kääntyä sellaiseksi, että asukkaille ryhdytään separatistien toimesta esittämään vaatimuksia hankkia Donetskin kansantasavallan passi. Muutenkin viimeisimpien päivien aikana alueella ukrainalaismielisten on entistä enemmän syytä olla hiljaa ja pysyä poissa julkisuudesta. Jopa julkiset rakennukset, joissa aiemmin on liputettu Ukrainan lipulla ovat lopettaneet liputtamisen täysin.

Käytännössä Kiovan ote kaupunkiin heikkenee heikkenemistään ja turvallisuustilanne on hyvin huono. Ystäväni nosti tänään ensimmäistä kertaa esille myös sen raadollisen asian ettei minun kenties ole turvallista matkustaa kaupunkiin kesäkuussa, koska hän ei välttämättä kykene takaamaan turvallisuuttani eikä hän halua minun joutuvan hengenvaaraan vierailullani - mikä on potentiaalinen mahdollisuus, koska venäläismieliset ja separatistit eivät suhtaudu kovinkaan suopeasti länsimaisiin turisteihin, eivät edes vierailijoihin Ukrainan länsiosista.

vlad.
 
Mitä hittoa joku kunnallispoliitikko tietää, mitä pitäisi kiduttamalla saada selville.
Kunnallispoliitikot ovat kuitenkin paikallistason vaikuttajia ja paikallistason "eliittiä". Kun alueet otetaan haltuun, niin vihollismielinen paikallishallinto eliminoidaan ja tilalle asetetaan sitten omanmieliset. Ei Neuvostoliitto Virossakaan kommunisteja kyydinnyt, vaan vanhoja vallanpitäjiä sekä muita vihollismielisiä, taantumuksellisia porvareita ja muita riistäjiä, jotka olivat potentiaalinen uhka neuvostojohdon pyrkimyksille.

Näen tilanteen Ukrainassa etenevän samoilla askelmerkeillä. Ukrainalaismielinen paikallishallinto on tulppa kaikelle sille vauraudelle, rakkaudelle, iloisuudelle ja onnelle, jota Vladimir I Suuri haluaa Ukrainaan avokätisesti tuoda. Muistakaamme vain niitä suomalaisia hirmumielisiä valkobandiitteja, jotka pyrkivät ampumaan alas Punailmavoimien lentokoneita näiden tuodessa ruokapaketteja nälkiintyneille suomalaisille.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Eli tuo on puhdasta Venäjän terrorismia. Eipä tullut yllätyksenä. Erku voinee kertoa, miten se kuuluu demokratiaan.
 
Korrrostan, tämä on vasta epäily.

Minulle ei ole selvinnyt, minkälainen yhteys Venäjän valtiolla on Ukrainassa mellastaviin venäläismielisiin. Onko muuta kuin innoittaja vai löytyykö sieltä suoranaista yhteydenpitoa ja ohjeistusta?

Etyjin tarkkailijoiden kaappaaminen tuskin oli suoranaisesti Venäjän valtion intresseissä. Venäläismieliset riehujat, joita pidän jokseenkin yhtä lahjakkaina kuin itä-helsinkiläisiä liiman imppaajia, tuskin ymmärsivät kyseisen tempun vakavuutta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Korrrostan, tämä on vasta epäily.

Minulle ei ole selvinnyt, minkälainen yhteys Venäjän valtiolla on Ukrainassa mellastaviin venäläismielisiin. Onko muuta kuin innoittaja vai löytyykö sieltä suoranaista yhteydenpitoa ja ohjeistusta?...

Onhan mediassa ollut Ukrainan hallinnon julkaisemaa tietoa siitä, että toimintaa organisoimassa olisi miehiä, joilla on positio ja sotilasarvo Venäjän armeijassa. Tietysti varmaksi en voi sanoa, koska propagandasota on kovaa puolin ja toisin. Tosin ihan uskottavalta kuulosti ainakin tämään erään "separatisti"-johtajan paljastuminen venäläiseksi everstiluutnantiksi.

Toinen asia on sitten se, että Venäjän kansalaisia paikalla on ollut paljon, myös kuolleiden joukossa on näitä. Ymmärtääkseni nyt ei siis ole kysymys Ukrain venäläisistä, vaan ihan jostain muualta tulleista taistelijoista. Samaten Ukrainan rajalta on onnistuttu pysäyttämään sinne yrittäneitä venäläisiä "turisteja".
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Käytännössä Kiovan ote kaupunkiin heikkenee heikkenemistään ja turvallisuustilanne on hyvin huono. Ystäväni nosti tänään ensimmäistä kertaa esille myös sen raadollisen asian ettei minun kenties ole turvallista matkustaa kaupunkiin kesäkuussa, koska hän ei välttämättä kykene takaamaan turvallisuuttani eikä hän halua minun joutuvan hengenvaaraan vierailullani - mikä on potentiaalinen mahdollisuus, koska venäläismieliset ja separatistit eivät suhtaudu kovinkaan suopeasti länsimaisiin turisteihin, eivät edes vierailijoihin Ukrainan länsiosista.

Huolestuttavalta kuulostaa. En kyllä itsekään näin ulkopuolisena välttämättä suosittelisi nyt matkustusta tuonne. Taitaa olla niin, että alue tulkitaan piakkoin vakuutusyhtiöidenkin mukaan sotatoimialueeksi, jolloin matkustaminen sinne tapahtuisi melko lailla oman harkinnan mukaan...

Vaikka tuolla alueella yhtenäistä Ukrainaa kannattavat olivatkin enemmistössä vielä jokunen aika sitten, vaikuttaisi siltä, että heistä suuri osa on ns. "mukailijoita", jotka mukautuvat vallitseviin poliittisiin tilanteisiin. Silloin kun Ukraina on ollut yhtenäinen, he ovat kannattaneet sitä, mutta nyt separatistien ottaessa vallan, he alkavatkin mukailla heitä, tai sitten pitävät oman turvallisuutensa vuoksi erittäin matalaa profiilia. Ainakaan siellä ei ilmeisesti ole niin suurta paloa yhtenäisen Ukrainan puolesta, että olisivat valmiit nousemaan separatisteja vastaan...

En tarkoita tätä millään muotoa moitteeksi ystävääsi kohtaan. Todennäköisesti itsekin menettelisin tuossa tilanteessa sillä tapaa, että joko pakenisin alueelta, tai pitäisin matalaa profiilia, ja odottaisin, että hallitus saisi tilanteen jotenkin haltuunsa. Jos taas jostain nousisi massiivinen separatisminvastainen vastaliike, saattaisin ehkä silloin olla mukana. Noh, vaikea näillä ajatuksilla on leikkiä, koska todellisen käyttäytymisen tietäisi vasta silloin kun tilanne oikeasti eskaloituu.

Vai olisiko ollut niin, että yhtenäistä Ukrainaa kannatettiin alueella silloin kun alueiden puolue oli vallassa? Nyt enemmistö ehkä haluaakin itsenäistä Itä-Ukrainaa, jota alueiden puolue johtaisi?

Onko muuten ystäväsi pohtinut sitä vaihtoehtoa, että hän pakenisi Donetskista Länsi-Ukrainaan? Muistanko oikein, että olisit maininnut hänellä olevan sukua siellä suunnalla? Vai oliko se nimenomaan niin, että koko hänen perheensä on tuolta Idästä?
 
Todennäköisesti itsekin menettelisin tuossa tilanteessa sillä tapaa, että joko pakenisin alueelta, tai pitäisin matalaa profiilia, ja odottaisin, että hallitus saisi tilanteen jotenkin haltuunsa.
Sanoisin, että poistuminen separatistien hallussaan pitämiltä alueilta käy selvästi vaikeammaksi siinä kohtaa, mikäli kriisi syvenee sisällissodaksi. Ja jos kriisi syvenee sisällissodaksi, ovat asukkaat aluetta hallussaan pitämien separatistien komennossa ja separatistien mieliteoille alttiina.

On hyvä muistaa, että aseellisten separatistien joukossa yksikin uudesta vallasta ja aseenkannosta sokaistunut henkilö riittää tekemään isoja uhreja vaativia veritekoja. Mahdollisia tutkimuksia tehdään ja tuomioita jaetaan sitten, kun hallinnon joukot mahdollisesti alueen ottavat uudestaan komentoonsa.

Jos separatistien hallitsemilla alueilla on jo vihollismielisten eliminointi ts. selustan puhdistaminen vihollismielisistä aloitettu, niin ehkä nyt alkaa olla viimeiset hetket poistua alueelta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanoisin, että poistuminen separatistien hallussaan pitämiltä alueilta käy selvästi vaikeammaksi siinä kohtaa, mikäli kriisi syvenee sisällissodaksi. Ja jos kriisi syvenee sisällissodaksi, ovat asukkaat aluetta hallussaan pitämien separatistien komennossa ja separatistien mieliteoille alttiina.

Lisäksi vaarana on, että separatistit pakottavat jokaisen alueelle jääneen mieshenkilön tarttumaan aseisiin, jolloin näistä hallituksen hiljaisista tukijoistakin saattaa tulla kapinallisia vastoin tahtoaan.

On hyvä muistaa, että aseellisten separatistien joukossa yksikin uudesta vallasta ja aseenkannosta sokaistunut henkilö riittää tekemään isoja uhreja vaativia veritekoja. Mahdollisia tutkimuksia tehdään ja tuomioita jaetaan sitten, kun hallinnon joukot mahdollisesti alueen ottavat uudestaan komentoonsa.

Kyllä, ja mikäli alue otetaan taas sisällissodan aikana keskushallinnon haltuun, jokainen alueella sodan ajan asunut mieshenkilö - joskus jopa nainenkin - voi joutua syytetyksi separatismista, oli tämä tarttunut aseisiin tai ei, ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla ns. nappikuolema tai vankileirit. Tätä tapahtui mm. ihan täällä Suomessa vajaa 100 vuotta sitten.

Jos separatistien hallitsemilla alueilla on jo vihollismielisten eliminointi ts. selustan puhdistaminen vihollismielisistä aloitettu, niin ehkä nyt alkaa olla viimeiset hetket poistua alueelta.

Pitkälti näin. Ja poistuminen menee siinäkin mielessä hankalammaksi, että separatistit pyrkivät todennäköisesti sulkemaan kaikki alueelta pois johtavat tiet, ja valvomaan liikennettä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Taannoin oli uutisointi, jossa kerrottiin verkkosivusta jossa ohjeistettiin Ukrainaan pyrkiviä "turisteja": "Lähtekää rintamalle! Kunnia Venäjälle".
löytyi linkki
Some-sääntöjä ja pukukoodeja - Näin Ukrainaan aikovia ohjeistetaan Venäjällä | Ukrainan kriisi | Iltalehti.fi

Vedenpitäviä todisteita ei propagandamyrskyssä ole, mutta Putinin joukot tuolla mellastaa. Johto tulee osin Venäjältä mm em everstiluutnantti tai ovat paikallisia mitättömyyksiä, Venäjän erikoisjoukot on alueella, sillä muutoin taistelut loppuisi lyhyeen ja rahoituksen sekä aseiden on tultava Venäjältä. Ei vallankaappaaminen ole halpaa ja kaiken lisäksi sepataristeille maksetaan jotain.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Sitä propagandaa suoltaa molemmat puolet, totuus on jo aikoja sitten kadonnut erilaisten intressien alle. Sodan ensimmäinen uhri on totuus. Siihen en ota kantaa kumpi on enemmän oikeassa, ainakaan tämä vallitseva tilanne ei ole Ukrainan kansan etu.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No kenelle on etua Ukrainan alueiden liittämisestä Putinin saappaan alle? Vaikka Ukraina on hoitanut asiansa huonosti, niin syyllinen on Venäjä. Kokonaan.

Putin laukoo taas jotain, jonka painoarvo on pienempi kuin sen kovalevyltä viemä tila.
Putin kehottaa lykkäämään kansanäänestyksiä | Ukrainan kriisi | Iltalehti.fi

Vaan tämähän ei ole ,mitään uutta. Aina kun Putin tai Lavrov avaavat suunsa, niin vastuu siirtyy kuulijalle.
edit
Putin: Venäjä vetänyt sotajoukkonsa pois Ukrainan rajalta | Ukrainan kriisi | Iltalehti.fi
Onkos joku vahvistanut tätä väitettä? Jos pitää paikkansa, niin Ukrainalla on vapaat kädet toimia sepataristien kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös