Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 114 692
  • 6 875

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Hilpeä juttu, perivenäläistä kirpeää satiiria. Osoittaa myös, ettei kaikilla venäläisillä ole pää kaulaa myöten pers'reiässä.

Yllättävän harvalla on. Sotilaallista interventiota Ukrainaan vastustaa n. 80% venäläisistä.

Putin pelaa kovilla panoksilla myös itseänsä ajatellen. Tähän mennessä hänelle on riittänyt varsin suotuisa elintasokehitys, mutta nyt se kääntyy äkkiä itseään vastaan, kun yhä useampi käyttää internetiä tiedonhakuun kansallisen propagandatelevision sijasta talousnäkymien synkentyessä samaan aikaan.

Suoraan sotilaalliseen konfliktiin Putinilla ei ole varaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Katselin eilen kanavaseikkailun yhteydessä pätkän Venäläiset tulee -ohjelmaa. Tuli siinä mieleen, että miten ohjelmassa esiintyvät rikkaat venäläiset mahtavat suhtautua mahdollisiin viisumikieltoihin ja venäläisten omaisuuden jäädyttämiseen.

Putin toimii kylmän sodan tyylillä, Venäjän rikkaat taas elävät 2000-luvulla. En jaksa uskoa, että oligarkit olisivat tyytyväisiä tilanteeseen, jossa palattaisiin rautaesiripun aikaan. Rahaa olisi, mutta matkustelu rajoittuisi Moskovan ja Mustanmeren rannikkokaupunkien välille.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Heh. Eilen Venäjä jätti kansainvälisen pidätysmääräyksen Dmytro Jaroshista epäiltynä muun muassa tunnetun terroristin Doku Umarovin yllyttämisestä terroritekoihin Venäjällä. Ja nyt tänään kyseinen henkilö ilmoittautuu asettautuvansa ehdokkaaksi Ukrainan presidentinvaaleissa.

Heh vaan itsellesi.

Ainakaan minä en tiennyt Jaroshista ja hänen henkilöhistoriastaan muuta, kuin että on toiminut äärioikeiston johtajana ja nyt venäläiset ovat etsintäkuuluttaneet hänet terrorismista.

Tämän päivän Hesarissa toimittaja Pekka Hakala tietää kuitenkin kertoa, ettei Jaroshin kytkystä Umaroviin ole mitään näyttöjä, koko asia saattaa olla myös venäläinen provokaatio. Jaroshin lähipiiri itse kiiruhti kumoamaan syytökset valheellisina.

Hakala kirjoitti muutenkin mielenkiintoisen jutun ja päätti ihan mielenkiintoiseen pohdiskeluun siitä, että Venäjän johto väittää nyt fasistien eli natsien ja islamistien piirittävän Venäjää eri suunnasta, koska mahtavat marsilaiset liittyä joukon jatkoksi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielenkiintoista.

Kiovan vt. ulkominiseri puhelee tällaisia:

Krim on ja pysyy Ukrainan alueena, emmekä aio luopua siitä kenellekään, Deštšitsa sanoi. (lähde: YLEn uutinen)

Mitä siis tapahtuu, jos venäläiset kohta ilmoittavat Krimin siirtyvän osaksi Venäjää, siis tämän "kansanäänestyksen" jälkeen?
 

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
Mielenkiintoista.

Kiovan vt. ulkominiseri puhelee tällaisia:

Krim on ja pysyy Ukrainan alueena, emmekä aio luopua siitä kenellekään, Deštšitsa sanoi. (lähde: YLEn uutinen)

Mitä siis tapahtuu, jos venäläiset kohta ilmoittavat Krimin siirtyvän osaksi Venäjää, siis tämän "kansanäänestyksen" jälkeen?

Saa nähdä. Etenkin kun tämän hetkinen presidentti on allekirjoittanut lippulappusen, joka kieltää tuon äänestyksen ainakin toistaiseksi.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valtaosa eli 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei Venäjän pitäisi puuttua Ukrainan tilanteeseen, koska se on Ukrainan sisäinen asia.
Kanavasurffailin eilen RT:llä (se englanninkielinen Venäjän äänitorvi) niin paljon kuin hermot antoi myöden. Krimin valtaus uutisoidaan voittona ja varmana asiana. Poliitikot sanoo, että pakotteet ei vaikuta. Joten Putinilla ei ole paluuta wanhaan järjestykseen ilman kasvojen menetystä.

Tuo 73% voi jopa johtaa vallan vaihtumiseen tai putinistien vielä kireämpään otteeseen. Odotettavissa on kiristyviä pakotteita ja tämä -kuten pakotteet aina- saa kansasta tyytymätöntä. Jännittäviä aikoja, sillä Krimin liittäminen Venäjään etenee kuin juna.

Mitä tapahtuu Itä-Ukrainassa on aivan oleellista kriisin kärjistymisen kannalta. Nämä venäläiset turistit eli provokaattorit eivät ole liikkeellä sattumalta, se on varmaa. Tuo Krimin homma on suunniteltu etukäteen tarkasti, siitä kertoo tapahtumien tempo ja samaa lääkettä on itään tarjolla, jos vain putinistien kantti kestää. Ja se kestää ellei heidän omaatuntoa rupea kolkuttamaan ja ainoat keinot siihen on sotilaalliset toimet tai lompakon radikaali oheneminen. Sotaan ei länsi ydinasevallan kanssa aloita, Putinista en ole niin varma. Jäljelle jää lompakon laihduttaminen. Kaasuputki-napanuora Saksaan voi olla ratkaiseva punnus Kremlin eduksi.

Tornihuhun mukaan Suomessa on kutsuttu kertaamaan sissien upseeristoa yllättäen, eli ei tääläkään nukuta. HUOM huhu.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Tornihuhun mukaan Suomessa on kutsuttu kertaamaan sissien upseeristoa yllättäen, eli ei tääläkään nukuta. HUOM huhu.

Olen kuullut samaa huhua Vaasan rannikkojääkäripataljoonaan liittyen. Tämäkin vain HUHU.

Ymmärtääkseni Jussi Niinistö on puhellut, että tällä hetkellä ei ole syytä tehdä mitään (olen samaa mieltä), mutta jos Ukrainassa syttyy sota, on Suomenkin maltillisesti syytä nostaa valmiutta (olen samaa mieltä).
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mielenkiintoista.

Kiovan vt. ulkominiseri puhelee tällaisia:

Krim on ja pysyy Ukrainan alueena, emmekä aio luopua siitä kenellekään, Deštšitsa sanoi. (lähde: YLEn uutinen)

Mitä siis tapahtuu, jos venäläiset kohta ilmoittavat Krimin siirtyvän osaksi Venäjää, siis tämän "kansanäänestyksen" jälkeen?

Tuskin sen kummempaa, kuin Moldova-Transnistria -konfliktissakaan. Krim olisi tässä tapauksessa de facto itsenäinen tai osa Venäjää, kuten Transnistriakin. Kv-oikeudellisesti kuitenkin osa vanhaa emämaata.

Ero on toki siinä, että Krimiltä on lyhyt maantieteellinen yhteys Venäjälle, toisin kuin Transnistriasta.

Tilanne on säilynyt samana. Mitään suoraan aseellista konfliktia ei tule, koska se olisi äärimmäisen haitallinen kaikille, myös Venäjän hallinnolle. Laukauksia voidaan vaihtaa ainoastaan, jos jollakin Krimin militiapomolla lähtee mopo käsistä. Silloinkaan suurta eskaloitumista tuskin tapahtuu, koska sitä eivät halua kummankaan maan hallitukset.

Tästä on hyvää vauhtia tulossa jäätynyt konflikti Transnistrian tyyliin. EU:lla tai USA:lla ei riitä intressit lähteä sitä purkamaan, koska siitä seuraisi konfrontaatio Venäjän kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Tästä on hyvää vauhtia tulossa jäätynyt konflikti Transnistrian tyyliin. EU:lla tai USA:lla ei riitä intressit lähteä sitä purkamaan, koska siitä seuraisi konfrontaatio Venäjän kanssa.

En ole enää täysin varma tästä osasta tekstiäsi, vaikka muuten samoilla linjoille itsekin. EU saattaa vielä jonkin aikaa katsoa Venäjän touhuja läpi sormien, mutta toisaalta melko varmasti Saksassakin selvitellään jo vaihtoehtoisia energianlähteitä venäläisöljylle. Lisäksi jos edes osa Ukrainaa pysyy itsenäisenä ja lähentyy länttä kohti (kuten näiden venäläistoimien jälkimainingeissa aivan varmasti tapahtuu), niin siinä olisi jollain aikavälillä eurooppalaisvaltio, jolla on auki oleva aluekiista itänaapurin kanssa.

Eurooppa mahdollisimman energiaomavaraiseksi (sais loppua saksalaisten omaehtoinen ydinvoimabanni, kun siitä ei hyödy oikeasti mikään taho Venäjää lukuunottamatta) äkkiä, niin uskalletaan ehkä selviin kansainvälisiin epäkohtiin puuttua myös eurooppalaisittain lähimmässä ja selkeimmässä ongelmapesäkkeessä.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Jaahas, näyttää itänaapurin pravda-koneisto alkaneen targetoida suomalaisia nettimedioita.

Katsot mitä tahansa Ukraina-aiheista uutista Iltasanomien webbisivulta, niin ekös vain about 10 ekaa kommenttia ole tyyliin "länsimedia vääristelee totuutta", "tämä on vain pahojen länsivaltojen mustamaalausta ja informaatiosotaa Venäjää vastaan", jne.
Miksi juuri Iltasanomien eikä esim. Hesarin tms.? Villinä veikkauksensa, koska Iltasanomien kommentteja voi kirjoittaa kuka tahansa vaikka kuinka monta tahansa, eri nimimerkeillä, ilman rekisteröitymistä ja muita turhia hankaluuksia.

Hauskan systemaattiselta toiminnalta näyttää. Pitäisi kai olla otettu, kun meidän suomalaistenkin sympatiat koetaan idässä niin tärkeiksi, että virallista pravdaa pitää alkaa taas pakkosyöttää tännepäin, jospa joku sen vaikka jopa uskoisikin.
Menohan alkaa olla kuin NL:n kultavuosina, vähän modernimmalla vivahteella vain. Propagandasotaa ja totuuden vääristelyä, tosiaankin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan tuota Tehtaankadun pölinää ollut vuosia Suomen saiteilla. Saivat mm ProKarelian keskustelupalstan suljettua, kun provosointi sai menon mahdottomaksi. Taisi täältäkin saitilta yksi saada kenkää, kun oli kiinnostuneempi toistelemaan Venäjän wirallista propagandaa kuin keskustelemaan lätkästä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mielenkiintoista.

Kiovan vt. ulkominiseri puhelee tällaisia:

Krim on ja pysyy Ukrainan alueena, emmekä aio luopua siitä kenellekään, Deštšitsa sanoi. (lähde: YLEn uutinen)

Mitä siis tapahtuu, jos venäläiset kohta ilmoittavat Krimin siirtyvän osaksi Venäjää, siis tämän "kansanäänestyksen" jälkeen?

Jos olisin idealisti niin kuvittelisin oikeuden voittavan ja Krimin pysyvän vastakin osana Ukrainaa, mutta kun en ole idealisti, joten en haihattele moisia.

Käytännössä tilanne on se etten usko Kiovan kykenevän estämään Krimin luisumista Venäjän käsiin jos se joutuu tekemään sen siinä määrin yksin mitä se nyt on. Ukrainan hallinnolla ei riitä voimavaroja sodankäyntiin valloittaakseen Krim takaisin ja minun on vaikea nähdä, että Venäjä ja alueen separatistit luopuisivat Krimistä ilman taistelua, poikkeuksena on se, että kv. yhteisö ryhtyy todella voimakkaisiin pakkotoimenpiteisiin Venäjää vastaan, joiden seurauksena Venäjä ryhtyy toppuuttelemaan Krimin itsenäisyydenhaaveita tai liittymishaaveita osaksi Venäjää.

Siinä vaiheessa kun kansanäänestys Krimillä on pidetty, menee tuskin enää kovinkaan montaa päivää Venäjällä tehdyn päätöksen alueen liittämisestä Venäjään. Sen jälkeen Ukrainan hallinnon asema on varsin toivoton ja mahdoton. Sota on aina mahdollisuus mutta sen seuraus tulisi olemaan Venäjän vieläkin laajempi offensiivi Ukrainaan - jonka lopputulos tietenkin on täysin arvailujen varassa ja Ukrainasta voi tulla lopulta Putinin valtakauden lopun alku. Mutta realistisesti mielummin välttäisin sodan silläkin uhalla, että se tietää Krimin lopullista menettämistä ja ryhtyisin vakauttamaan entistäkin ponnekkaammin Ukraina hallinnon asemaa muualla Ukrainassa ja ryhtymään toimenpiteisiin joilla estetään Venäjän mahdolliset lisäoffensiivit.

Minusta hallinnon kannattaa vetää kuitenkin selkeä raja Krimille pyrkien kuitenkin kaiken aikaa vuoropuheluun ja kv. yhteistyön avulla saattamaan alue takaisin Ukrainan yhteyteen ja kriisin lauettua pyrkiä neuvotteluteitse parantamaan Krimin asemaa osana Ukrainaa - jos se saadaan pidettyä osana sitä. Todellisuus kuitenkin on se, että Krimin tilanne tullee jatkossa olemaan sama kuin esim. Etelä-Ossetian ja Abhasian Georgiassa. Mikäli Venäjä ryhtyy jatkossa lisäoffensiiveihin muualla Ukrainassa, esim. idässä, tällöin Ukrainan hallituksen toiminnan tulisi olla selkeää ja vastata offensiiveihin neuvottelujen ohella myös voimakeinoin.

Laitetaan nyt linkki Donetskiin Leninin aukiolle, jossa tänään piti olla mielenosoituksia - sinä aikana jona olen koneen ääressä ollut hiljaiselta on näyttänyt: Donetsk on-line.

Tällä hetkellä aukiolle on pystyttänyt telttoja lähinnä Ukrainan kommunistisen puolueen edustajat. Harmillista ettei minulla ole tiedossa onko hallintorakennuksille asetettu live-kameraa välittämään kuvaa.

vlad.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ukrainan hallitus on ollut erittäin pidättyväinen asevoimien käytössä. Eilen BBC reportteri kertoi vierailleensa sotalaivassa, joka on eristettynä. Siellä vartosotilaan AK47 lipasta oli näytetty ja se oli tyhjä. Siis ei haluta antaa Putinille tekosyytä sotaan, joka Ukraina voi vain hävitä. Vahigot on ainakin tuolla laivalla minimoitu.
BBC News - Ukraine crisis: BBC on board blockaded Ukrainian ship

Minun arvaus on, että jos Venäjä alkaa miehittää muita osia Ukrainasta, niin liipasimesta on pakko vetää. Liikekannallepano on nyt kestänyt viikon eli vermeet on jaettu ja harjoitellaan jatkuvasti. (Jos toimitaan ns normaalisti.)Noilla alkaa olla jonkinlainen kyky sotaan ja tämä hillitsee Venäjän hallitusta. Krimin suhteen Ukraina ei pysty eikä näköjään halua kuin soittaa suuta. Järkevä vaihtoehto, että ei mene koko maa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä krimiläiset ovat oikeasti mieltä tilanteestaan, kun ainakin itäisissä osissa Ukrainaa pro-venäjä mielenosoitukset taitavat olla lähes täysin venäläisten mielenosoittajien suorittamia (samoin nämä spontaanit virkarakennusten valtaukset yms).

Tässä nyt eiliseltä uutinen (jonka tosin luin vasta nyt), jossa Tuomioja kuvaa havaintojaan Kiovasta. Todennäköisesti tämäkin ukko on jo leimattu bätmännien ja muiden venäläis (tai tarkemmin Putinin hallinto, sillä venäläisetkinhän tuomitsevat operaation naapurimaassaan)mielisten toimesta fasistiksi:
Tuomioja IL:lle Ukrainan johdosta: | Ukrainan kriisi | Iltalehti.fi
Iltalehti kirjoitti:
Tuomioja IL:lle Ukrainan johdosta: "Tämä ei ole fasistinen vallankumous"
Perjantai 7.3.2014 klo 10.38
Kiovassa vierailleen ulkoministerin Erkki Tuomiojan mukaan suurin osa Ukrainan venäläisistä ei halua hajottaa maataan.
...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Heh, olin järkyttynyt, kun hetki sitten YLE Uutiset paljasti, että toisin kuin Venäjällä on väitetty, niin 700 000 Ukrainan venäläistä ei olekaan vielä paennut pois Ukrainasta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Se nyt ei ole mitään uutta, että Ukrainan hallinto on joutunut kyberhyökkäysten kohteeksi viimeisinä viikoina - itse asiassa tätä tapahtui toki jo Janukovitshin aikana, kuten uutinen kertoo.

Mutta uutisessa lainattu brittiläisen tiedustelupalvelun entisen johtajan Nigel Inkster toteamus on kaikella tapaa oivallisen huomuon sisällään pitävää sarkasmia:

"Vuoteen 2006 Britannian tiedustelupalvelussa johtajana työskennellyt Nigel Inkster sanoi uutistoimisto AFP:lle, että Venäjä on hyvin todennäköisesti Ukrainan kyberhyökkäysten takana.

– Jos asiaa katsotaan todennäköisyyksien mukaan – – epäiltyjen lista lyhenee yhteen, hän sanoi talouslehti Financial Timesille.
" (lainaus: YLE).

vlad.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Se nyt ei ole mitään uutta, että Ukrainan hallinto on joutunut kyberhyökkäysten kohteeksi viimeisinä viikoina - itse asiassa tätä tapahtui toki jo Janukovitshin aikana...

On muuten ihme juttu, ettei ole ollut Suomesta mitään uutisointia viime viikkojen tietoturvallisuuteen liittyen (?)

Juttelin torstaina suomalaisen tietoturva-alan ammattilaisen kanssa ja hän vain pudisteli päätään, että ihan ennätyslukemissa ovat heidänkin kohtaamat tietoturvaongelmat olleet viimeisen parin viikon aikana.

Hänellä oli samaten selkeä käsitys siitä, mistä suunnasta nämä hyökkäykset ja erilaiset kokeilut ovat tulleet.

ps. no jaa, toisaalta juuri muistin, että puolustusministerimme tietoturvaongelmista taidettiin uutisoida juuri pari päivää sitten.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Alkaa jotenkin olla jo automaattinen vitutusrefleksi kun näkee jossain uutisessa Lavrovin vakiokuvan, kun kyseisellä kuvalla varustetun uutisen lausuntojen tietää jo oletusarvoisesti olevan niin jäätävää tuubaa että lähin verrokki mikä tulee mieleen, on Irakin entinen tiedotusministeri. Suurin ero hahmoissa on, että jälkimmäinen oli lähinnä koominen, ensiksimainitun olevan tyyliä snägärisankari, jolla paskaksi piesty mytty jaloissa ja repliikkinä "mä vittu ketää oo hakannu.".

Lainauksia nyt äkkiseltään
Lavrov eri uutisissa kirjoitti:
...
Venäjällä ei ole osuutta Krimin kriisiin
...
Jaa. Sitä kun joku voisi kuvitella ettei Krimillä mitään kriisiä olisi koskaan ollutkaan ilman "kodinturvajoukkojen" valtaan nostamaa marginaalipoliitikkoa.
...
– Väliaikaishallitus – – ei ole itsenäinen. Se on, valitettavasti, riippuvainen radikaaleista nationalisteista, jotka tekivät aseellisen vallankaappauksen.
...
Niin tämä siis sanottuna Kiovasta, ei Krimiltä. Jälkimmäisessä tapauksessa lausunto olisi huomattavan paljon lähempänä totuutta.

Lisäksi esimerkiksi vaatimukset siitä että "Kiovan sala-ampujien taustat tutkittava Etyjin tarkkailijoiden toimesta välittömästi!" ja "Etyjin tarkkailijat ovat tervetulleita Krimille" kun samalla venäläisjoukot pysäyttävät ko. tarkkailijoiden ajoneuvot rajalle ja ohjaavat ystävällisesti pyssyt kourassa poistumaan alueelta.

Tässäpä uutinen jota olenkin odotellut:
Neljä EU-maata pyytää Yhdysvaltoja lisäämään kaasunvientiä – riippuvuutta Venäjästä halutaan vähentää | Yle Uutiset | yle.fi
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Täytyy hieman kehaista ja vinkata palstalaisille tämän päivän Hesaria.

Erittäin mielenkiintoisia tausta- ja historia-artikkeleita Ukrainan tilanteeseen liittyen.

Mitään mullistavaahan noissa ei ole, mutta kun tiedän palstalla olevan asiasta kiinnstuneita, jotka janoavat perustietoa tilanteesta, niin siitä vaan lukemaan.

Hesarin kattavissa taustajutuissa käsitellään tänään mm. Putinin henkilöhistoriaa, Ukrainan kansan surullista historiaa sekä samaten Krimin sodasta oli mukava parin sivun paketti.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
CNN eilen vahtasin ja edelleen länsimielisä mielenosoittajia on telttailemassa aukiolla ja ovat tyytymättömiä nykyiseen Kiovan hallitukseen ja sen kokoonpanoon. Sinne on livahtanut mukaan ääriainesta.
Ukraine has not experienced a genuine revolution, merely a change of elites | Volodymyr Ishchenko | Comment is free | theguardian.com

Jos vallitsisi syvä rauhan tila, niin länsi todenäköisesti arvostelisi hallitusta, mutta nyt kun Ukraina kamppailee olemassaolosta, niin asia on laitettu toistaiseksi syrjään. Kun Kreml toitottaa totuuden torveaan ts tuubaa tulee, niin tässä on kuitenkin mukana siemen mutta venytettynä ja vanutettuna putinilaisiin tarpeisiin. Vaalit on tarpeen Ukrainassa ja tätä on korostettu lännen puolelta.

Miksi asiasta on vaiettu julkisuudesta, niin eihän valokeilaan mahdu kuin yksi totuus kerrallaan. Esimerkki Suomesta ja suolasta: Liiasta suolan käytöstä on haittoja ja meillä käytetään liikaa suolaa. Tästä johtuen suola on julistettu yksinomaan pahaksi. Koko kuva kuitenkin on, että liiallinen suola on terveydelle haitallista ja liian vähäinen suolan käyttö hengenvaarallista. Yhteisen hyvän vuoksi jotain pientä on walistuksesta unohtunut..anteeksi harhautuminen.

HS: Lavrov keskusteli lauantaina Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryn kanssa puhelimitse. Kerryn kerrotaan sanoneen, että mikä tahansa Venäjän liike Krimille "sulkee diplomatian oven".
Aika kovaa tekstiä. Eihän tuo sotaa tarkoita, mutta olisiko sanktioissa päästy johonkin tiukkaan yhteisymmärrykseen?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Aika kovaa tekstiä. Eihän tuo sotaa tarkoita, mutta olisiko sanktioissa päästy johonkin tiukkaan yhteisymmärrykseen?

Jos Venäjä nyt perääntyy kokonaan, niin oman näkemykseni mukaan se on kyllä ensimmäinen kerta poliittisen historian aikana, joten tuntuu todella mahdottomalta ajatukselta. Uskon siis Venäjän olevan tilanteessa, jossa se katsoo olevansa suorastaan pakotettu toimimaan.

Kuuban ohjuskriisiäkään ei millään lailla voi niputtaa yhteen venäläisten "periksi antamisena", sillä neukut saavuttivat tuolloin käytännössä kaikki ne tavoitteet, joita alunperin oltiin asetettu. Niin tosin jenkitkin, vaikka joutuivatkin Turkissa sijaitsevista ohjuksistaan luopumaan etuajassa. Taitavaa diplomatiaa tuolloin, mistäs nyt saataisiin kennedyt selvittämään tämä sotku?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Venäjä nyt perääntyy kokonaan, niin oman näkemykseni mukaan se on kyllä ensimmäinen kerta poliittisen historian aikana, joten tuntuu todella mahdottomalta ajatukselta. Uskon siis Venäjän olevan tilanteessa, jossa se katsoo olevansa suorastaan pakotettu toimimaan.

Putinistien Venäjä ei ole perääntynyt minun tietääkseni, mutta jos aikajanaa venytetään, niin NL:n ja VArsovan Liiton hajoaminen oli suuri perääntyminen. Syy tosin oli neukkulan sisäinen, mutta silti perääntyminen ja tätä "katastrofia" Putin yrittää korjata.

Epäonnistuminen ei taida kuulua Kremlin hyväksymiin mahdollisuuksiin tässäkään kriisissä. Mikä lasketaan onnistumiseksi on hämärän peitossa. Riittääkö Krimi?

Taitavaa diplomatiaa tuolloin, mistäs nyt saataisiin kennedyt selvittämään tämä sotku?
Riskit oli paljon suuremmat tuolloin, Venäjä ei halunnut joutua ydinsotaan ja sai ohjusten poisvetämisestä palkkion. Mitä nyt voitaisiin tarjota vastineeksi?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Putinistien Venäjä ei ole perääntynyt minun tietääkseni, mutta jos aikajanaa venytetään, niin NL:n ja VArsovan Liiton hajoaminen oli suuri perääntyminen. Syy tosin oli neukkulan sisäinen, mutta silti perääntyminen ja tätä "katastrofia" Putin yrittää korjata.

No joo, en toki ole eri mieltä, mutta lasken tuon ennemminkin puhtaaksi tappioksi (mahdottoman tilanteen edessä), kuin "luovuttamiseksi", kyse on tosin pelkästään vivahde-eroista.

Boldauksesta: tämän päivän Hesarissa oli mielenkiintoinen henkilökuva Putinista. NL:n romahdus oli Putinille henkilökohtainen katastrofi, joka johti masennukseen. Näin ollen Putin tosiaan näkee itsensä asioiden korjaajana, kuten kirjoititkin.

Riskit oli paljon suuremmat tuolloin, Venäjä ei halunnut joutua ydinsotaan ja sai ohjusten poisvetämisestä palkkion. Mitä nyt voitaisiin tarjota vastineeksi?

Riski oli isompi, mutta taitavasti Kennedyn kabinetti tunnisti bluffin ja osasi löytää oikeat (kierto)tiet neuvottelujen jatkamiseen diplomatialla sota-alusten sijaan.

En siis niinkään viitannut ohjuskriisin faktiseen lopputulokseen, vaan tapaan, jolla neukkujen/venäläisten toimintaa tuolloin osattiin tulkita. Tuntuu, että tämän päivän länsi-poliitikot eivät tätä kieltä hallitse, tästä jonkin sortin esimerkkinä Merkelin kauhistelut liittyen Putinin käyttämään retoriikkaan.

No, jenkeillä on Kissinger vielä hengissä, ehkä häntä tulisi konsultoida asian suhteen ja sanon tämän siis ihan tosissani.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
No, jenkeillä on Kissinger vielä hengissä, ehkä häntä tulisi konsultoida asian suhteen ja sanon tämän siis ihan tosissani.

Vastaavasti nobelisti Henry Kissinger on todennut, että Ukrainan pitäisi tehdä kuten Suomi tekee.

"”Ukrainalla pitäisi olla vapaus muodostaa sellainen hallitus, jonka sen kansa tahtoo. Ukrainan johtajat tekisivät viisaasti, jos he valitsisivat maan eri osien välejä sovittelevan politiikan. Kansainvälisesti heidän pitäisi tavoitella samanlaista asennetta kuin Suomella. Suomi tekee selväksi suhtautuvansa itsenäisyyteensä kiihkeästi ja tekee suurimmaksi osin yhteistyötä lännen kanssa, mutta välttää tarkasti institutionaalista vihamielisyyttä Venäjää kohtaan”, Kissinger kirjoitti." (lainaus: IS).

Toisaalta kun on seurannut Ukrainan valtaapitävien ajatuksia ja puheita neuvotteluista niin ei heidän sanomansa nyt niin kauheasti eros Kisingerin ajatuksesta. Halutaan luoda hyvät suhteet länteen ja tehdä yhteistyötä lännen kanssa mutta samalla pitäen yllä normaalit kahdenväliset suhteet Venäjän kanssa, suhteet jotka olisivat tasa-arvoiset ja toisiaan kunnioittavat - mitä ne nyt eivät olet. Sanelupolitiikka Moskovan suunnalta on hyvin selkeä ja johdonmukainen, johon ukrainalaisten ei tule alistua.

Taannoin tällä viikolla eräs entinen CIA:n johtaja totesi sen suuntaista ettei länsi ole tottunut kylmän sodan retoriikkaan jota Putin viljelee, toisaalta KGB:n ja Neuvostoliiton kasvattina Putin on sisäistänyt tämän toimintamallin oikein hyvin ja epäilemättä kykenee siihen turvautuessaan luomaan kuvan joka voi jopa pelottaa monia länsipoliitikkoja - lähinnä EU-maiden poliitikkoja. Obama on vastaavasti ollut minusta hyvin selkeä ja johdonmukainen keskustellessaan venäläisten kanssa, samoin Kerry - turhaan lipsumiseen ei ole lähdetty vaan on pidetty selkeän jämäkkää linjaa yllä, joka voi sitten jatkossa hyödyttää maata olojen Ukrainassa vakiinnuttua ja ukrainalaisten kenties nähdessä, että syvemmän yhteistyön tekeminen Yhdysvaltojen kanssa onkin järkevää politiikkaa EU:n jäädessä sivuraiteille.

vlad.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En siis niinkään viitannut ohjuskriisin faktiseen lopputulokseen, vaan tapaan, jolla neukkujen/venäläisten toimintaa tuolloin osattiin tulkita. Tuntuu, että tämän päivän länsi-poliitikot eivät tätä kieltä hallitse, tästä jonkin sortin esimerkkinä Merkelin kauhistelut liittyen Putinin käyttämään retoriikkaan.

Lopputuloksesta: Putinille pitäisi tarjota jotain mikä saisi kriisin päättymään ainakin näennäisesti voitollisesti Venäjälle. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti Krimi ja sen jälkeen ohjuspuollustusjärjestelmä. Ehkä myös Syyria ja Iran. Vetäytyminen Krimiltä ja pakotteitta jääminen ei ole putinistilaisessa nollasummapelissä mikään voitto. Jonkun, vaikka Kisingerin, viisasten kivelle olisi käyttöä.

Venäjä on haluttu nähdä lännessä kumppanina ja jopa liittolaisena. Putinin Venäjä ei itseään tällaisena ole missään vaiheessa nähnyt. Aivan perustavaa laatua oleva virhearvio. Esim puheet ja laki venäläisten suojelusta Venäjän rajojen ulkopuolella, onko se käsitetty läntisten poliittikkojen keskuudessa sisä- vai ulkopolitiikaksi? Käytäntö on nyt osoittautunut ulkopolitiikaksi.
MTV3: Venäjän armeijalle lupa suojella kansalaisiaan asein ulkomailla
Tietoa on ollut tarjolla, sen taakse poliitikot eivät voi kätkeytyä.

Hitler puhui ja kirjoitti päämääristään ennen 2MS. Niitä ei pidetty tärkeinä ja Aatu miellettiin merkittäväksi valtiomieheksi. Olisiko aika kaivaa esiin kaikki Putinin sanomiset ja suhtautua niihin vakavammin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös