UEFA U21 EM-Kisat: Suomen jatkokarsinta ja itse kisat

[Zborik_]

Mielestani tama oli jalleen hyva ottelu Suomelta, mutta kaikista vaarallisimmat maalipaikat puuttuivat jalleen. Suomi oli ensimmaisella puoliajalla parempi kuin Saksa, mutta Suomi taisi saada vain kaksi laukausta, Vasaran tykitys ja Sadikin laukaus, joka meni yli maalin. Ensimmaisella puoliajalla Saksa tuli paljon vasemmalta Marinin kautta. Hetemaj pelasi hyvan ottelun kokonaisuudessa, samoin Aho, joka on ollut hyva molemmissa otteluissa. Ensimmainen puoliaika oli aika keskinkertaista pelia Saksalta.

Toisella puoliajalla Saksa tuli heti alkuun vakevasti. Ozilin keskitys ja Howedes puski pallon maaliin. Vain hieman sen jalkeen pallonmenetys Suomelta vastustajan puoliskolla, jonka jalkeen lapisyotto, Ozilin syotto Dejagahille ja pallo maaliin. Eipa tassa paljon analysoitavaa jaanyt.

Tassa ottelussa nahtiin se, etta heti kun Saksa alkoi pelaamaan paremmin, Suomi ei enaan pysynyt mukana Saksan kovassa temmossa ja nopeissa suunnanmuutoksissa. Kansainvalinen tempo on kova verrattuna Veikkausliigaan.

Sellainen erityishuomio, etta Saksan joukkueessa oli paljon ei-Saksalaisen nimen omaavaa pelaajaa: Mesut Ozil, Ashkan Dejagah, Sami Khedira, Aogo, Gonzalo Castro ja mita viela.

Turnauksen taso on ollut minulle pieni pettymys tahan asti. Serbian ja Italian valinen matsi seka Ruotsi-Valko-Venaja ovat olleet viihdyttavia ja nopeatempoisia otteluja. Yhtaan Espanjan ottelua en ole viela nahnyt, mutta ilmeisesti havisivat Englannille. Kova joukkue heilla kuitenkin on: Sergio Asenjo, Diego Capel, Bojan Krkic, Sergio Sanchez... Mata ja Pique heilta nakojaan puuttuu, jotka pelaavat Confederations Cupissa? Kovia menetyksia ovat.

 

[Mängimies]

Sellainen erityishuomio, etta Saksan joukkueessa oli paljon ei-Saksalaisen nimen omaavaa pelaajaa: Mesut Ozil, Ashkan Dejagah, Sami Khedira, Aogo, Gonzalo Castro ja mita viela.

...listaan lisätään vielä Fabian Johnson, Änis Ben-Hatira ja Chinedu Ede. Vaan onpa siellä Suomellakin otarut, hetematj, sadikit ja kumppanit. Niin ja Ruotsilla Harbuzi, Molins, Bajrami, Özcan, Avdic....tämä on sitä 2000-lukua.

 

[eagle]

Yhtaan Espanjan ottelua en ole viela nahnyt, mutta ilmeisesti havisivat Englannille. Kova joukkue heilla kuitenkin on: Sergio Asenjo, Diego Capel, Bojan Krkic, Sergio Sanchez... Mata ja Pique heilta nakojaan puuttuu, jotka pelaavat Confederations Cupissa? Kovia menetyksia ovat.

Jos Confederations Cuppia ei pelattaisi ja Espanja olisi tahtonut päästää parhaat pelaajansa mukaan(ja nämä olisivat tahtoneet pelata tälläisestä ns. jämä U-21 tittelistä), niin mukana olisi ollut Pique, Mata, Cesc ja Busquets. Aika pysäyttämätön joukkue olisi kyllä tuolloin ollut, mutta eipä tosiaan tuo U-21 EM-titteli kauhean kovassa arvostuksessa yleisesti ole, joten eipä välttämättä nuo olisi pelanneet ilman Confederations Cuppia.

edit:Ilmeisesti menee nämä vuodet nykyisin vuosina, eikä niinkuin aiemmin eli edellisen vuoden loppu ja seuraan alku. Joten kaikki -86 syntyneet ovat siis käytettävissä näissäkin kisoissa tosiaan, vanhasta muistista ajattelin vain -86 loppu vuodesta syntyneiden olevan. Joten muutama vähän kovempi lisä tuohon vielä päälle, mutta kuten todettua nämä kisat eivät juurikaan saa arvostusta ja kuitenkin esim. karsintojen aikaan ~21-vuotiaista parhaat jo ovatkin maajoukkueissaan, joten ihan ymmärrettävää.

 

[Mängimies]

Jos Confederations Cuppia ei pelattaisi ja Espanja olisi tahtonut päästää parhaat pelaajansa mukaan(ja nämä olisivat tahtoneet pelata tälläisestä ns. jämä U-21 tittelistä), niin mukana olisi ollut Pique, Mata, Cesc ja Busquets.

Plus Sergio Ramos ja David Silva. No tietenkään nämä kaksi sekä Cesc eivät mukana olisi olleet muutenkaan, mutta Pique, Sergi Busquets ja Mata varmaankin. Tai ainakin Pique sekä Mata, jotka olivat joukkueen kantavia voimia jo EM-karsinnassa. Siis edustaisivat mikäli toista jämä titteliä eli Confederations Cupia ei pelattaisi samaan aikaan.

 

[Mike]

Tasoryhmiä ajattelisin vasta siinä 14-15 vuotiaille, iässä, jossa se oma luontainen panostamisen tahtokin jo selkiää, aikaisemmin ne aiheuttavat vain pettymyksiä ja itsetunnon katoamisia, eikä siten synny yhden yhtä pelaajaa missään lajissa.

Höpöhöpö. Juurikin tuota nuorempien joukkueissa on jopa joukkueen sisäiset tasoerot mallia valovuosi, ja jos tasoryhmiä ei muodosteta - kuten palloliitto viisaana joskus linjasikin - niin ne pelitapahtumat eivät palvele yhtään ketään.

Se on ihan kylmä fakta, että noi alle 15-vuotiaat ovat ihan ylitietoisiakin omista kyvyistään, ja se sun esimerkkinä käyttämä Pennasen hujoppi todellakin hoitaa - ja sillä ei käy edes mielessä syöttää palloa sille vähemmän kehittyneelle joukkuetoverille, joka menettää sen saman tien.

Pennanen turhautuu ja hänen kehityksensä taantuu hänen pelatessaan jatkuvasti huonojen pelikavereiden kanssa huonoja pelejä, ja ne huonot pelikaverit eivät todellakaan opi minkäänlaiseen vastuunottoon, kun eivät paljoa pelivälineeseen pääse koskemaan.

Tasoryhmien puute on nimenomaan ongelma. Kaikkien pitää saada pelata, mutta oman tasoisiaan pelejä.

 

[Mike]

Laajemmin katseltuna törmätään suomalaisen valmennuksen kokonaisvaltaiseen puusilmäisyyteen niin tässä, kuin kiekon puolellakin, pennusta asti koulitaan raatajia ja ihmetellään, että mikä on kun ei synny ratkaisijoita.

Paskaa. Lätkästä en tiedä, mutta kyllä jalkapallossa kyse on valmennuslinjausten sijaan nimenomaan siitä, että todellinen kilpailu puuttuu. Kaikki pelaa, kaikilla on kivaa, ja parhaat eivät kehity.

Noi kisoissa pelaavat ulkolaiset ovat tuolla muualla Euroopassa pelanneet noissa sun halveksimissa tasoryhmissä ihan pienestä pitäen ja oppineet siihen, että jos tulosta ei tule, niin tulee seuraava poika ja vie pelipaikan. Suomipojalla se jalkapallo on ollut ensisijaisesti vain kiva harrastus ihan sinne aikuisiän kynnykselle asti. Sanomattakin on selvää, että sillä Arsenalin/Ajaxin/Barcelonan/Bayernin/Milanin, tai jopa Brommapojkarnan armottoman myllyn käyneellä nuorukaisella ei ihan ensimmäisenä mene tosipaikassa paskat housuun. Ne parikymppiset kollit kun ovat kilpailleet käytännössä duunikseen jo vähintään kymmenkunta vuotta.

Suomeen pitäisi saada samanlainen karsinta päälle. Ihan siellä naperoiässä jo pitää olla jotain johon pykiä. On se sitten se suuri ja mahtava naapurikaupungin/seuran ikäkausi"edari", tai paikka siinä oman joukkueen ykkösryhmässä.

 

[Pascal Lemoix]

Laajemmin katseltuna törmätään suomalaisen valmennuksen kokonaisvaltaiseen puusilmäisyyteen niin tässä, kuin kiekon puolellakin, pennusta asti koulitaan raatajia ja ihmetellään, että mikä on kun ei synny ratkaisijoita. Tähän moni tietty laittaa pieniä resursseja sun muuta liirumlaarumia, mutta oma mielipide on, että suurin osa niistä ratkaisijaluonteista ja taiteilijoista on hiillostettu pois harrastamasta jo ennen b-junnuikää, kun ovat soveltumattomia siihen suomen yhteen mahdolliseen näkemykseen olla pelaaja ja kehittyä pelaajana.

Minun mielestäni tässä kohdassa puolestaan on paljonkin asiaa, jonka otaksun olevan yksi suomalaisen valmennuksen ongelmista. Mielestäni on vaikea uskoa, ettei suomalaiset esimerkiksi geneettisistä syistä voisi oppia taidokasta peliä ja myös pallollista/kiekollista hyökkäyspeliä. Jostakinhan se asenne opitaan, että taidollisesti ollaan niin jäljessä, ettei mitään jakoa, mutta hirveällä juoksemisella ja yrittämisellä voidaan ainakin yksi puoliaika suurempia kiusata. Sitten ei ketään saa/voi moittia, kun ollaan juostu itsensä henkihieveriin ekalla puoliajalla ja toisella vastustaja napsauttaa maalin ja henkinen ja fyysinen korttitalo romahtavat yhtä aikaa.

Ainakaan mitään valmennuksellista virhettä tässä ei voi olla, koska alku oli kuitenkin hyvä. Joskus tuntuu, että suomalaisille ainoa ratkaiseva asia on alun yritys. Jos se onnistuu, niin kukaan ei pääse syyttämään laiskuudesta. Mieluummin saa olla tyhmä ja taitamaton, mutta laiska ei milloinkaan.

Ei ole yksi ja kaksi kertaa, kun Suomi on niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin aloittanut hyvin, mutta lamaantunut.

 

[Mike]

Mielestäni on vaikea uskoa, ettei suomalaiset esimerkiksi geneettisistä syistä voisi oppia taidokasta peliä ja myös pallollista/kiekollista hyökkäyspeliä.

Voivat ja oppivat ja osaavatkin, mutta nuo huippuyksilöt ovat pelanneet ihan liikaa taidoilleen riittämättömiä pelejä, taitotasolleen liian alhaisella tempolla ja taitotasoltaan liikaa jäljessä olevien pelaajien kanssa, jotta tuo hyvä tekninen ja taktinen osaaminen valjastuisi myös huippuluokan pelitaidoksi. Haasteita ja ärsykkeitä puuttuu.

Jossain 95,96 (puhumattakaan nuoremmista) syntyneiden ns. Valiosarjoissa pelataan edelleen vuonna 09 matseja jotka päättyvät tyyliin 15-0. Ihan järkyttävää.

 

[Mike]

Voivat ja oppivat ja osaavatkin, mutta nuo huippuyksilöt ovat pelanneet ihan liikaa taidoilleen riittämättömiä pelejä, taitotasolleen liian alhaisella tempolla ja taitotasoltaan liikaa jäljessä olevien pelaajien kanssa, jotta tuo hyvä tekninen ja taktinen osaaminen valjastuisi myös huippuluokan pelitaidoksi. Haasteita ja ärsykkeitä puuttuu.

Jossain 95,96 (puhumattakaan nuoremmista) syntyneiden ns. Valiosarjoissa pelataan edelleen vuonna 09 matseja jotka päättyvät tyyliin 15-0. Ihan järkyttävää.

1. Eräs esimerkki hienosta "Valio"sarjasta:
   
2. Honka Akatemia -96 6 6 0 0 77 0 18
3. KyIF 96 6 5 0 1 34 7 15
4. EPS 6 4 0 2 23 23 12
5. NJS Inter 1 6 2 1 3 8 19 7
6. LoPa Barca 6 1 2 3 11 22 5
7. Honka Real musta 6 1 1 4 5 26 4
8. Kasiysi -97 6 0 0 6 0 61 0

Ovatko varmasti taitavat ja lahjakkaat Hongan -juniorit saaneet tässä itselleen sopivia kovatempoisia pelejä, joissa joutuneet koko ajan tekemään paineellisessa tilassa vaikeita ratkaisuja ja haastettu siten koko ajan viemään henkilökohtaisia- ja joukkuepelitaitojaan vielä sen pienen askeleen pidemmälle? Öhöh.. Ei?

Entäs Kasiysi? Siellä on varmasti painetta riittänyt, mutta epäilenpä, että palloon on koskettu lähinnä keskialoituksissa (näitä on tosin ollut paljon), ja itseluottamuksesta ei ole jäljellä palaakaan.

Tämä nyt ihan puhtaasti esimerkkinä siitä, että tämmöinen sarjasysteemi ei palvele ketään ja Palloliitossa pitäisi keksiä pikaiset lääkkeet, jotta asiat saadaan korjatuksi. Siis olettaen, että kyse on nimenomaan kasvattaa huippujalkapalloijoita.

Toinen ongelma mikä tuossa näkyy, ja mihin liian vähän puututaan on se, että yhden joukkueen valmentajilla/joukkueenjohdolla tms. on ihan selkeästi puuttunut kaikki realismi oman jenginsä tason suhteen kun ovat ilmoittaneet ryhmänsä tuohon sarjaan.
Liiton pitäisi kaivaa paljon tarkempi tieto joukkueiden todellisesta tasosta jo ilmoittautumisvaiheessa, ja pistää sieltä homma jäihin, jos joukkueen taholta tuo realisimi puuttuu.

Näissä sarjoissa pelaa paljon sitä massaa, joilla olisi edellytyksiä kehittyä vaikka mihin, mutta ei nämä pelit anna mitään edellytyksiä mihinkään. Harjoituksissa voidaan tehdä sitä ja tätä ja väitän, että nykyään pääsääntöisesti aika hyvin tehdäänkin, mutta ylivoimaisesti tärkein juttu olisi se, että pojat pelaavat koko ajan itselleen riittävän kovia pelejä (siis tasosta riippumatta), joissa joutuvat niitä spesiaalitaitojaan käyttämään ja kaivamaan itsestään uusia juttuja irti pärjätäkseen sille vastustajan kaverille.

Vielä tasoryhmistä..

Vähän huono esimerkki, kun tämä lohkon jumbojengi on vuotta nuorempi, mutta jos unohdetaan se ja mietitään vähän:

Ko. joukkueessa on varmasti joku/joitain yksilöitä, joilla olisi rahkeita pelata jossain muussakin joukkueessa - vaikkapa tuossa EPS:issä. Uskotteko, että heidän kehityksensä kannalta olisi parempi pysytellä Kasiysissä ottamassa kaikilta kovaa turpaan, vai siirtyä selkeästi tasokkaampien kavereiden keskelle vielä kun ehkä ehtivät.

 

[eagle]

Mike ottaa hyvän esimerkin siinä mielessä, että tässä mielestäni korostuu yksi ongelma Suomessa. Eli Suomessa mielestäni ei pelata tarpeeksi yli alueitten pelejä. Omilta juniorivuosilta tulee mieleen se, että juuri pelaaminen näiden "ei saman alueen joukkueiden" kanssa oli niitä kohokohtia. Niissä vastustaja ei tiennyt liikaa mitä odottaa(eli siis, että tarviiko yrittää tosissaan vai riittääkö puoli höntsä voittoon), joukkueet tarjosivat uusia haasteita ja näin myös pysyi pelaajana virkeänä. Mielestäni jo nuorten pitäisi päästä pelaamaan enemmän kovia(tai muuten sopivia) vastustajia vastaan ja enemmän ympäri Suomen(ja myös ulkomailla). Tämä sekä yksittäisinä lyhyinä pelimatkoina että turnausmatkoina.

Nuo ottelut kuitenkin saavat pelaajan motivoitumaan paremmin hyvään harjoitteluunkin, kuin junnata niitä samoja vastustajia vastaan kokoajan.

Eli alueiden sisällä tasaisemmat ja tiiviimmät sarjat ja samalla isommat alueet minkä kesken pelejä. Jotta päivät eivät tule liian raskaiksi, niin isompien alueiden ottelut voisi toteuttaa turnausmoutuoisesti useammin.

 

[Mike]

Eli alueiden sisällä tasaisemmat ja tiiviimmät sarjat ja samalla isommat alueet minkä kesken pelejä. Jotta päivät eivät tule liian raskaiksi, niin isompien alueiden ottelut voisi toteuttaa turnausmoutuoisesti useammin.

Kyllä ja juuri näin. Minun mielestäni Veikkausliigan ja ykkösen seurojen pitäisi jo sarjapaikkahakemuksessaan täyttää ehto, jonka mukaan seura sitoutuu pistämään junioritoimintaansa xx-määrän rahaa kiinni ja pyörittämään aktiivisesti näitä ns. "junnuedareita" jo ihan sieltä 9-10-vuotiaista asti.

Sarjojen muodostuksessa kaikki piireittäin jaot tulisi heittää romukoppaan ja keskittyä ihan vain ja ainoastaan joukkueiden absoluuttiseen tasoon - tietenkin maantieteellisetkin asiat huomioiden. Palloliiton kaltaisen instanssin pitäisi sitä tasoa pystyä seuraamaan melko hyvin jos vain halua riittää.

Kevätkauden perusteella sarjat syksyllä tarvittaessa uusiksi, jos näyttää että joku joukkue on johonkin sarjaan liian kevyt, tai vastaavasti joku toinen tekee alemmassa sarjassa vastustajistaan selvää jälkeä.

Tiedän, että ainakin pääkaupunkiseudulla HJK:n nappulaklubi, KäPa ja Honka ovat ihan tosiaan satsanneet tähän junnutouhuun ja siellä käytetään kunnioitettava määrä sekä osaavia henkilöresursseja, että rahaa toiminnan pyörittämiseen jo ihan sieltä nappulaiästä alkaen. Samaa toivoisi näkevän paljon laajemmaltikin. Tällä hetkellä esim.nuo em. seurat hakevat paljon niitä kovia (ja kalliita..) pelejä ulkomailta jo ihan senkin takia, että niitä ei piirisarjoissa ole heille likikään riittävästi tarjolla.

Tietenkään normaalin kasvattajaseuran rahkeet eivät moiseen riitä, mutta näissäkin tulisi kuitenkin muistaa, että jos kyseessä on urheiluseura, niin ensisijaisena tehtävänä on urheilla ja yrittää parhaan mukaan tarjota niille lapsille mahdollisuus kasvaa pelimiehiksi, joilla ei välttämättä noihin "edareihin" ole jostain syystä sillä hetkellä mahdollisuutta, vaikka lahjakkuutta olisikin.

Mielestäni kaikki nuori suomi ja kaikki pelaa -aatteet ovat sinällään hienoja, mutta sopivat paremmin muihin juttuihin. Joskus täältä puuttui ammattitaitoa ja olosuhteet. Nykyään kun nämä asiat ovat menneet valovuoden eteenpäin, niin 90-lukulainen sosiaalitantta-asenne haraa vastaan eikä sulata sitä, että pienetkin lapset voisivat kilpailla, harjoitella paljon ja tosissaan, ja mitellä paremmuudestaan siinä missä aikuisetkin.

Urheilussa ihmisiä pannaan jonoon suoritusten ja tulosten mukaan ja kaikilla ei aina tarvitse olla kivaa.

Tasoryhmät käyttöön heti, kun joukkueesta alkaa joku muita kehittyneempi joukko löytymään. Tämä ei tarkoita sitä, ettäkö ne siinä vaiheessa kömpelömmät jätettäisiin unholaan, vaan heillä jatkuu hommat ihan normaalisti ja jokainen pelaaja pelaa ryhmässä, joka vastaa juuri sillä hetkellä parhaiten hänen omaa tasoaan. Joku tulee ylös, joku ylhäältä tippuu alas, joku lopettaa jne. Elämä jatkuu kuten ennenkin, paitsi että jalkapalloilevat kaverukset Jorma ja Jarmo eivät ehkä voi harrastaa lajiaan ainakaan pelitapahtumissa samassa joukkueessa jollei toinen nosta (tai toinen laske) ihan merkittävästi tasoaan.

Molemmat ovat varmaan kuitenkin lopulta tyytyväisiä.
Lahjakas Jorma voi heittää ristipallon Jalmarille kun tietää, että tämä saa sen haltuun. Myös yhden-kahden kosketuksen peli sujuu joukkuekavereiden kanssa tosi hienosti ja Jorman pelinlukutaito, ja sekä pallollinen, että palloton pelaaminen ottaa aimo harppauksen eteenpäin. Jorma harjoittelee paljon myös omalla ajallaan, katsoo fudista telkkarista, ja haaveilee itsekin pelaamisesta telkkarissa.

Jarmo puolestaan pelaa kakkosjengissä. Voittoja ja tappioita tulee suunnilleen saman verran kun ennenkin kun vastustajatkaan eivät ole niin nopeita. Lisäksi Jarmo on tosi iloinen, kun hänelle syötetään ja kukaan joukkuetoveri ei näytä nyrpeää naamaa, jos se syöttö joskus sattuu vähän lipsahtamaan sieltä jalkojen välistä. Jarmo saa edelleen laadukasta valmennusta, käy treeneissä säännöllisen epäsäännöllisesti kuten ennenkin ja hänen tavoitteenaan on ehkä nousta ykkösjengiin ja pelata välillä vähän pleikkaria.

 

[JypFabu]

Voivat ja oppivat ja osaavatkin, mutta nuo huippuyksilöt ovat pelanneet ihan liikaa taidoilleen riittämättömiä pelejä, taitotasolleen liian alhaisella tempolla ja taitotasoltaan liikaa jäljessä olevien pelaajien kanssa, jotta tuo hyvä tekninen ja taktinen osaaminen valjastuisi myös huippuluokan pelitaidoksi. Haasteita ja ärsykkeitä puuttuu.

Jossain 95,96 (puhumattakaan nuoremmista) syntyneiden ns. Valiosarjoissa pelataan edelleen vuonna 09 matseja jotka päättyvät tyyliin 15-0. Ihan järkyttävää.

Varsinkin näissä nuorissa paljonkin noita eroja tekee eri valmentajien ja seurojen painotukset ja näkemykset pelaajien kehittämisessä ja varmaan on eroja materiaalissakin.

Tiedän ja olen henk.koht todistanut näitä otteluita aika moniakin, joissa toinen saa pelata ja leikkiä, jossa pääasia on henkilökohtainen pallonhallinta ja virheitä saa tulla ja toinen pelaa voitosta, noudattaa systeemiä ja on organisoitunut. Lienee selvää, kuinka noissa peleissä käy ja joskus luvut on rumiakin. Joissakin seuroissa sitten nähdään, että niitä pelejä on voitettava ja se on mittari muka jollekin, kun taas toisissa ajatellaan, että tulokset on toissijaisia sen hetken päämäärien rinnalla ja peli on myöskin treenitapahtuma.

On kaunis ajatus, että tuossa kymmenen korvilla ja sen alapuolella olevat kaverit olisivat lopulta onnellisia, jos nopeamman motorisen kehityksen omaava siirtyy johonkin parempaan tasoryhmään ja toinen jää "taviksiin". Oikeasti siinä käy useimmiten niin, että siirtyvät jonkin toisen lajin pariin, jossa saavat touhuta yhdessä, jos siis ovat kavereita. Sen verran usein nähty kuvio, että voin sanoa.

On myöskin aivan pölhö ajatus rakennella samanlaista kasvatustietä suomessa, kuin keski-euroopan harrastajarikkaissa seuroissa, jossa satojenkaan mahdollisten lahjakkuuksien menettänen muiden harrastusten pariin ei tunnu missään. On siis ymmärrettävä ympäristönsä ja löydettävä suomeen soveltuvin metodi.

Meillä olisi ensiksi kehitettävä pallotaitavuutta ja toiseksi pallotaitavuutta mahdollisimman paineettomassa tilassa, jotta pelaajamassaa jäisi rittävästi jalostettavaksi siihen vaiheeseen, jossa niitä pelimiehiä jalostetaan tosissaan.

Luovuus ja juonikkuus tuppaa aika tehokkaasti hukkumaan systeemijyrän alle (ja valikoi siitä aika tehokkaasti tämän tyypin pelaajat pois), mistä tulemasta lienee kentillä näkee sitten duunareita hommissaan, ihan niinkuin näissäkin kisoissa nähdään. En toki kuvittele, että näitä eurooppalaisia lajin suurmaita pitäisi kyetäkään voittamaan, mutta näin kovia puolustuksia vastaan tulee juuri näin vähän paikkoja kuin näissäkin peleissä on tullut, jos joukkueessa ei niitä äkkivääriä yllättäjiä ole, jotka saisi puolustuksen pasmoja sotkettua edes hetkellisesti.

 

[Pressiboxi]

... och Finland är så skithärlig

Paikallinen media kommentoi lutuuripöhinöitä Halmstadissa: http://hallandsposten.se/nyheter/halmstad/1.500029

Ei huono.

 

[Mike]

Varsinkin näissä nuorissa paljonkin noita eroja tekee eri valmentajien ja seurojen painotukset ja näkemykset pelaajien kehittämisessä ja varmaan on eroja materiaalissakin.

Tottakai tekee eroja. Näen kuitenkin vuodessa helposti +100 näitä otteluita, ja voin sanoa, että todella harvassa on nykyään ainakin etelä-suomessa ne joukkueet, jotka panevat tuloksen tyylin edelle. Tuloksesta toki pelataan, mutta pyrkimys on 99% tehdä se tulos pelaavalla jalkapallolla.

Tiedän ja olen henk.koht todistanut näitä otteluita aika moniakin, joissa toinen saa pelata ja leikkiä, jossa pääasia on henkilökohtainen pallonhallinta ja virheitä saa tulla ja toinen pelaa voitosta, noudattaa systeemiä ja on organisoitunut.

Tässä on taas sellainen juttu missä mennään väärin. Nuo kun eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita. Organisointi antaa alustan pelata sellaista peliä, jossa noita henkilökohtaisia ominaisuuksia päästään ihan korostaenkin tuomaan esiin. Lisäksi se kehittää poikien pelikäsitystä ja auttaa heitä luonnollisella tavalla pelin kautta oivaltamaan pelin lainalaisuuksia.

Lienee selvää, kuinka noissa peleissä käy ja joskus luvut on rumiakin. Joissakin seuroissa sitten nähdään, että niitä pelejä on voitettava ja se on mittari muka jollekin, kun taas toisissa ajatellaan, että tulokset on toissijaisia sen hetken päämäärien rinnalla ja peli on myöskin treenitapahtuma.

Kyllä. Joukkue, joka on taitava ja sen lisäksi pelaa tyylillä, jossa mahdollisimman monen pojan taito pääsee oikeuksiinsa on ihan täysin ylivoimainen verrattuna niihin "leikkiviin" ryhmin, jossa yksi kaveri vuorollaan kuskaa palloa ja muut katselevat taustalla mitä tapahtuu.
Huom! Jälkimmäinenkin on kehittävää, mutta sitten mennään jo vielä nuorempiin ikäluokkiin. +10v. kavereilla pitää taito-ominaisuuksiin kuulua myös alkeellinen pelikäsitys, sekä kyky nähdä ympäristöään ja liikkua pelattavaksi pallottomana. Give and go.
Ja täsmälleen samaa mieltä siinä, että peli todellakin on treenitapahtuma. Ne ovat ja niiden pitäisi olla ylivoimaisesti tärkeimpiä treenitapahtumia, koska ne ovat ylivoimaisesti paras paikka opettaa itse peliä. Siksipä näiden pitäisi olla pääsääntöisesti mahdollisimman laadukkaita ja tasaisia.

On kaunis ajatus, että tuossa kymmenen korvilla ja sen alapuolella olevat kaverit olisivat lopulta onnellisia, jos nopeamman motorisen kehityksen omaava siirtyy johonkin parempaan tasoryhmään ja toinen jää "taviksiin". Oikeasti siinä käy useimmiten niin, että siirtyvät jonkin toisen lajin pariin, jossa saavat touhuta yhdessä, jos siis ovat kavereita. Sen verran usein nähty kuvio, että voin sanoa.

Jos joukkueessa on 20-40 poikaa, niin ehkä jokunen kaveri jää siihen uuteen ryhmäänkin. Olen nähnyt tasoryhmiä, ja kaikki-pelaa joukkueita, eikä tuossa lopettamisprosentissa ole mitään oleellista eroa.
Mikäänhän ei kiellä sitäkään, ettäkö nämä kaverit voisivat pelata ainoastaan pelit eri ryhmässä. Joukkue voi ihan hyvin treenata niin, että kaikentasoiset ovat mukana - varmaan yleensä treenaavatkin.

On myöskin aivan pölhö ajatus rakennella samanlaista kasvatustietä suomessa, kuin keski-euroopan harrastajarikkaissa seuroissa, jossa satojenkaan mahdollisten lahjakkuuksien menettänen muiden harrastusten pariin ei tunnu missään. On siis ymmärrettävä ympäristönsä ja löydettävä suomeen soveltuvin metodi.

Onko kuitenkaan. Vai onko kyse enemmänkin siitä, että meillä ollaan niin helvetin kuppikuntaisia, että jokaisella pikkukylällä pitää olla oma jenginsä ja sen naapurikylän paskasakin kanssa ei varsinkaan olla missään yhteistyössä. Sitten pojat lopettavat jossain vaiheessa, kun kenelläkään ei riitä oikein pelaajat ja toiminta on muutenkin vähän sitä sun tätä, ja ne pari parasta pelaajaakin vanhemmat ymmärsi ajoissa kiikuttaa sinne naapurikaupungin isompaan seuraan.

Meillä olisi ensiksi kehitettävä pallotaitavuutta ja toiseksi pallotaitavuutta mahdollisimman paineettomassa tilassa, jotta pelaajamassaa jäisi rittävästi jalostettavaksi siihen vaiheeseen, jossa niitä pelimiehiä jalostetaan tosissaan.

Edelleenkin puhun vain etelä-suomesta, mutta tää on sitkeä harha menneisyydestä, etteikö meidän juniorit pärjäisi henkilökohtaisessa tekniikassa ulkomaanelävien kanssa. Ne erot ulkomaisiin tulee siinä, että suomipoika jää jälkeen tilannenopeudessa, tilannekovuudessa, pelikäsityksessä ja taktisessa kypsyydessä. Kaikki asioita, jotka kehittyvät nimenomaan silloin kun pelataan paineen alla ja joudutaan tekemään lyhyessä ajassa paljon ratkaisuja. Kun pelaajien päät nopeutuvat, niin peli nopeutuu, ja ne taidot tulee esiin.

Luovuus ja juonikkuus tuppaa aika tehokkaasti hukkumaan systeemijyrän alle (ja valikoi siitä aika tehokkaasti tämän tyypin pelaajat pois), mistä tulemasta lienee kentillä näkee sitten duunareita hommissaan, ihan niinkuin näissäkin kisoissa nähdään. En toki kuvittele, että näitä eurooppalaisia lajin suurmaita pitäisi kyetäkään voittamaan, mutta näin kovia puolustuksia vastaan tulee juuri näin vähän paikkoja kuin näissäkin peleissä on tullut, jos joukkueessa ei niitä äkkivääriä yllättäjiä ole, jotka saisi puolustuksen pasmoja sotkettua edes hetkellisesti.

Tää selittyy maajoukkueen osalta ihan sillä, että nuo suomalaiset taitavat pelaajat ovat noissa tilannenopeuteen ja tilannekovuuteen liittyvissä asioissa muita euronuoria jäljessä, ja heitä ei sinne eurooppaan siksi juurikaan kysellä. Jämähtävät Veikkausliigaan ja divariin, ja kun nämäkin sarjat ovat temmoltaan yhtä kaukana kansainvälisestä tasosta kun nuo meidän piirisarjat, niin sinne myös lopulta hautautuvat.

Edit. Sen verran vielä, että esim. näissä kisoissa Suomi ei ole hävinnyt taitopuolella - siis jos puhutaan puhtaasti teknisestä osaamisesta - tippaakaan. Melkein päinvastoin, ja vastassa on kuitenkin ollut todella kovia maita ja pelaajia.

Lähtökohta on kuitenkin jo tässä ikäluokassa selkeä miehet vs. pojat, vaikka samanikäisistä pelaajista puhutaan.
Pojat pyörivät ja hyörivät, rimplaavat ja lyövät päätään puolustusmuuriin, kun taktisesti, sekä niiltä fyysisiltä ominaisuuksiltaan paremmat vastustajat ovat maltilla odotelleet sitä yhtä-kahta yli-innokkuuden aiheuttamaa virhettä ja kun ne ovat tulleet, niin ovat naulanneet niistä tilanteista armotta pallon pussiin. Se on se kokemus kovista peleistä + sen tuoma henkinen kovuus ja tilannenopeus mikä siellä puhuu. Pää kestää pelata vaikka seuraavaan aamuun asti ja usko omaan tekemiseen ei horju.
Tämä puuttuu kaikkipelaapleikkaria -kulttuurissa kasvaneilta Suomi-pojilta, joilla on niitä kovia pelejä jo tuossa vaiheessa jokunen tuhat vähemmän kun "vähän" raaemmansorttiset juniorimyllyt käyneillä kilpakumppaneillaan. Näihin asioihin pitäisi tehdä ihan selkeitä linjanmuutoksia ruohonjuuritasolta asti, tai niiltä seuraaviltakaan sukupolvilta ei hyvistä olosuhteista huolimatta ole lupa odottaa mitään.

Ei ne lapset ole tässä vuosien varrella muuttuneet pumpuliksi, vaan kyllä se ongelman ydin on meissä helvetin saamattomissa ja näiden asioiden suhteen ylihuolehtivissa nykyvanhemmissa, jotka pitävät niitä siellä. Olisikohan niistä junnuna vaihtopenkilläkin istuneista Suomen maajoukkuepelaajista tullut maajoukkuepelaajia, jos olisivat päässeet pelaamaan ilman extraakin. Tai jos niille olisi sanottu, että vesisateella ei tartte tulla treeneihin ja muutenkaan ei kannata treenata kun pari kertaa viikossa, ettei ala laji kyllästyttämään liian nuorella iällä.

Jotta kukaan ei käsittäisi väärin, niin pidän tätä U21 -joukkuetta helvetin hienona joukkueena, ja toivon että mahdollisimman moni pelaaja tästä ryhmästä tekee hienon uran. Osa tekee sen ulkomaan- ja osa kotimaan kentillä.

 

[JypFabu]

Lähtökohta on kuitenkin jo tässä ikäluokassa selkeä miehet vs. pojat, vaikka samanikäisistä pelaajista puhutaan.
Pojat pyörivät ja hyörivät, rimplaavat ja lyövät päätään puolustusmuuriin, kun taktisesti, sekä niiltä fyysisiltä ominaisuuksiltaan paremmat vastustajat ovat maltilla odotelleet sitä yhtä-kahta yli-innokkuuden aiheuttamaa virhettä ja kun ne ovat tulleet, niin ovat naulanneet niistä tilanteista armotta pallon pussiin. Se on se kokemus kovista peleistä + sen tuoma henkinen kovuus ja tilannenopeus mikä siellä puhuu. Pää kestää pelata vaikka seuraavaan aamuun asti ja usko omaan tekemiseen ei horju.
Tämä puuttuu kaikkipelaapleikkaria -kulttuurissa kasvaneilta Suomi-pojilta, joilla on niitä kovia pelejä jo tuossa vaiheessa jokunen tuhat vähemmän kun "vähän" raaemmansorttiset juniorimyllyt käyneillä kilpakumppaneillaan. Näihin asioihin pitäisi tehdä ihan selkeitä linjanmuutoksia ruohonjuuritasolta asti, tai niiltä seuraaviltakaan sukupolvilta ei hyvistä olosuhteista huolimatta ole lupa odottaa mitään.

Paljon asiaa tuossa kokonaisuudessakin.

Kiinnostaisi kuitenkin kuulla, mikä olisi se sinun lääkkeesi, jos tuo lainattu pitää kutinsa. Tuossa tapauksessa nimittäin gäppi suomalaisten ja "kovien" jalkapallomaiden välillä on ikuinen. Ainakaan mikään reaalimaailmassa ei silloin tukisi ajatusta, että joskus edes noustaisiin haastamaan.

Tosiasiassa aika monessa perheessä lyödään stoppi liikaan pelille omistautumiselle, ei suinkaan pleikkojen takia, vaan vanhemmat sanoo, että pannaan pelleilylle piste ja ruvetaan tosissaan miettimään sitä tulevaisuutta ja uraa ja sen vaatimia panostuksia, ns. first things first.

Tähän todelliseen inhimilliseen realismiin törmää nuo jalkapalloväen haaveet tasonnoususta samoin metodein, kuin se on muualla toisenlaisessa toimintaympäristössä toteutettu. Liian raaka ja vaativa putki lapsuudesta eteenpäin ensinnäkin karsii liikaa talenttia itsessään, mutta myös monet vanhemmat katsovat että lapsuuden ja nuoruuden uhraaminen potkupallon alttarille ei vastaa heidän käsitystään inhimillisestä elämästä. Tämä tosi mielestäni kumoaa kertakaikkiaan "raa'an työn ja jatkuvan paineen alla timantit hioutuu" metodin realistisuuden käytännössä.

Ajatusten vaihdon kannalta on hyvä, että meillä on aika vastakkaiset näkemykset suomalaisen pelaajahautomon tarpeista ja perusvääristymistä. Tuntuu kyllä hieman, että puhumme aidasta ja aidanseipäistä sillä mielestäni pallotaitavuus ja henkilökohtainen tekniikka on pikkuisen eri asioita, vähän niinkuin kolikon eri puolet.

Maailman huiput, nämä Zicot, Ronaldot, Kakat yms. ovat mielestäni omaksuneet pelikäsityksensä leikin ja peuhaamisen kautta itse, ei sitä ole niille tuotu valmennuksellisena asiana ulkoapäin: "käsitätkö, jalkapallo on tätä! Käsitätkö jalkapalloa on pelattava näin!"

Se että meiltä puuttuu Henkke Larssonit ja yllämainitutkin, johtuu juuri siitä vinoutumasta josta olen riipustellut. Ne luonteet joista siihen olisi, touhuavat muualla, missä voivat luonteensa mukaan itseään toteuttaa, nykyisestä junnufutismaailmasta ikävä kyllä ne omapäiset, luovat ja erilaisen mentaliteetin omaavat ajetaan tasapäisyyden ja yhden totuuden noudattamisen myötä jalkapalloväen omasta toimesta muualle itseään toteuttamaan. Siten meillä on joukkueita, jossa pelaajilla on tekniset valmiudet, taktiset opit, fysiologiset edellytykset olemassa, mutta puuttuu ne itse oivaltavat, itse (jalkapallon, ei valmentajan käsitykset siitä)ymmärtäneet ja sitä kautta tiukoissa paikoissa luoviin ratkaisuihin kykenevät pelaajat ja sen ansiosta meillä on ikuinen pula ratkaisijoista.

Siitä myös samaa mieltä, että on hienoo, että meidän jengikin pääsi pelaamaan tonne kovien joukkoon. Taktisesti se meidän tekeminen on ollu ikävä kyllä aneemista, mutta joukkueen mukaan kai valmennus taktiikat päättää. Minun huomiotani ja ihmetystäni on herättänyt, miksei vaihtojenkaan myötä mitään pelillistä muutosta tapahdu, eivätkö lie kuuntele ja valmennusta toteuta, vai onko sitten niin, että näillä avuilla tämä pelisysteemi on ainoa mahdollinen tapa mukana roikkua?

 

[molari]

1. Eräs esimerkki hienosta "Valio"sarjasta:
   
2. Honka Akatemia -96 6 6 0 0 77 0 18
3. KyIF 96 6 5 0 1 34 7 15
4. EPS 6 4 0 2 23 23 12
5. NJS Inter 1 6 2 1 3 8 19 7
6. LoPa Barca 6 1 2 3 11 22 5
7. Honka Real musta 6 1 1 4 5 26 4
8. Kasiysi -97 6 0 0 6 0 61 0

Ovatko varmasti taitavat ja lahjakkaat Hongan -juniorit saaneet tässä itselleen sopivia kovatempoisia pelejä, joissa joutuneet koko ajan tekemään paineellisessa tilassa vaikeita ratkaisuja ja haastettu siten koko ajan viemään henkilökohtaisia- ja joukkuepelitaitojaan vielä sen pienen askeleen pidemmälle? Öhöh.. Ei?

Entäs Kasiysi? Siellä on varmasti painetta riittänyt, mutta epäilenpä, että palloon on koskettu lähinnä keskialoituksissa (näitä on tosin ollut paljon), ja itseluottamuksesta ei ole jäljellä palaakaan.

Jep, tuo on aika karua katsottavaa. Kokemusta on Honka-akatemiasta (ei tuosta ikäluokasta), mutta organisaatioista yleensä. Kundi pelasi "akatemiassa" 3-vuotta ja ongelma oli samanlainen, sarjapelit ei kehittäneet sen enempää Hongan kavereita kuin vastustajaa, pl. mv, saattoi mennä 2 x 30 min niin, ettei mv tullut torjunnan torjuntaa ja käytännössä pallo oli koko pelin ajan vastustajan kenttäpuoliskolla.

Suomessa oli muutama jengi - mm. HJK, TPS, PK-35, joiden kanssa pelit olivat tasaväkisiä. Kokemusta haettiin sitten Pohjoismaista ja Euroopasta, mutta ei 3-5 turnausta/vuosi ulkomailla, jossa pelataan lyhyitä pelejä useampi päivässä vastaa normaalia peliä - noissa lyhyen peliajan turnauksissa on onnellakin merkitystä ja taktiikka erilainen.

Valmentajien (ja muun organisaation) kanssa, kun asiasta juteltiin, ongelma oli juurikin yllämainitun lisäksi se, ettei ulkomaisilla jengeillä ollut hinkua tulla tänne pelaamaan, ne turnaukset, mitä täällä järjestettiin, ongelmaksi muodostui juuri tuo, Ruotsista, joskus Tanskasta saattoi joku B-luokan porukka tulla ja "itä-blokiin" jengeille maksettiin/avustettiin kustannuksissa, että sieltä saatiin joukkueita pelaamaan.

Vaikka tuolla tasolla kundit pärjäsivät kohtuullisesti em. vastustajille, mm. Ruotsin "avointen" mestaruusskabojen 3. sija, alkoi tuossakin vuosien varrella näkymään ulkolaisten vastustajien parempi maalintekotaito ja tilannenopeus ja -äly, joka lienee kehittynyt pitkälti siitä, että omissa sarjoissaan heillä on jatkuvasti "kovia pelejä".

 

[Mike]

Paljon asiaa tuossa kokonaisuudessakin.

Kiinnostaisi kuitenkin kuulla, mikä olisi se sinun lääkkeesi, jos tuo lainattu pitää kutinsa. Tuossa tapauksessa nimittäin gäppi suomalaisten ja "kovien" jalkapallomaiden välillä on ikuinen. Ainakaan mikään reaalimaailmassa ei silloin tukisi ajatusta, että joskus edes noustaisiin haastamaan.
Tosiasiassa aika monessa perheessä lyödään stoppi liikaan pelille omistautumiselle, ei suinkaan pleikkojen takia, vaan vanhemmat sanoo, että pannaan pelleilylle piste ja ruvetaan tosissaan miettimään sitä tulevaisuutta ja uraa ja sen vaatimia panostuksia, ns. first things first.

Monissa tapauksissa näin, mutta poikkeuksiakin löytyy ja näiden poikkeuksien ja heidän perheidensä uhrauksille pitäisi löytyä parhaat mahdolliset puitteet. Jos suomeen halutaan rakentaa oikea palloilukulttuuri (johon kuuluu puhtaimpana osana myös junioriurheilu, ja paino sanalla urheilu) niin ei voida lähteä siitä ajatuksesta, että hyysätään ensisijaisesti sitä joukkoa, joka haluaa vain poikansa/tyttönsä johonkin muutamaksi tunniksi viikossa pois jaloista, vaikkei tällä itsellään välttämättä mitään kummempaa kiinnostusta touhuun ole.
Kyllä homman pitää pelata niin päin, että ensin tulee se urheilu, sitten luoda alusta sille, että niillä jo nuorempana vakavasti asiaan suhtautuvilla on kaikki mahdolliset puitteet kehittyä mahdollisimman paljon. Sitten sen jälkeen ne harrastajat.
Juurikin nämä kaikki pelaa -ikävuodet ovat junnupelaajille niitä kehityksen kannalta kaikkein tärkeimpiä vuosia. Silloin jos ne lahjakkaan pikkupelurin kp-vuodet ryssitään edes osittain tekemällä asioita vähän sinne päin kun kaikkia muita ei niin paljoa kiinnosta, niin ollaan hakoteillä ja pahasti.

Ei voida ajatella niinkään, että kyllä ne veikkausliigajoukkueiden junnuedarit hoitavat sen kilpailupuolen, ja muut voivat keskittyä NS/KP -aatteeseen. Ne edarit kun ovat yksi hyttysenpaska kokonaisuudessa, ja nimenomaan ne vakavasti harrastavat lapset/nuoret siellä edareiden ulkopuolella tarvitsisivat kaikkein kipeimmin sitä laadukasta toimintaa, jota se pikkuseuransa ei pysty/halua heille järjestää.

Näissä seuroissa pelaa valtavat määrät esim. maahanmuuttajien, vuorotyöläisten, yksinhuoltajien, suurperheiden, työttömien ym. lapsia, joilla ei ole mitään mahdollisuutta harrastaa sitä lajiaan muualla kuin siinä lähiseurassaan. Jos nyt sattuu olemaan niin, että tämän lähiseuran huoneentauluun on naulattu kaikki mahdolliset KP:t/PPT:t ym. teesit ja vielä luettu ne aivan täysin kirjaimellisesti, niin nämä paljon peräänkuulutetut "harrastajamassat" treenailevat leikin varjolla niiden heikompien poikien ehdoilla sen minkä treenailevat - ja sillä tuloksella, että näiden poikien mahdollisuudet kehittyä keskivertoa kummemmaksi pelaajaksi ovat hyvin pitkälle tuhottu.

Tähän todelliseen inhimilliseen realismiin törmää nuo jalkapalloväen haaveet tasonnoususta samoin metodein, kuin se on muualla toisenlaisessa toimintaympäristössä toteutettu. Liian raaka ja vaativa putki lapsuudesta eteenpäin ensinnäkin karsii liikaa talenttia itsessään, mutta myös monet vanhemmat katsovat että lapsuuden ja nuoruuden uhraaminen potkupallon alttarille ei vastaa heidän käsitystään inhimillisestä elämästä. Tämä tosi mielestäni kumoaa kertakaikkiaan "raa'an työn ja jatkuvan paineen alla timantit hioutuu" metodin realistisuuden käytännössä.

Kulttuuri on iso juttu. Kun maassa ei ole muuta urheilukulttuuria kuin menestyjien palvomisen kulttuuri, ja esim. junioriurheilulle lähinnä hymähdellään kun ei nähdä metsää puilta, niin onhan se toimintaympäristö tosiaan haastavampi kuin vaikka naapurissa, jossa sitä kulttuuria on ja ne junioriorganisaatiot ovat todellakin isoja.

Lähinnä peräänkuuluttaisinkin sitä, että liitto organisoisi toiminnan (esim.paitsi nuo sarjasysteemit ja kilpailun palauttaminen, mutta myös pelimäärät) ja ohjeistaisi seurat niin, että kilpaurheilu ja kp kulkisivat käsi kädessä.

Tasoryhmät käyttöön jo alle 10-vuotiaista alkaen. Enkä nyt tarkoita mitään kiveen hakattuja edareita, vaan jos joukkueella on esim. 14 hyvin eritasoista poikaa, niin 7 parasta heistä pelaa kilpasarjaa A, ja 7 jäljessä olevaa jotain vähän itselleen sopivampaa sarjaa. Pelaajat harjoittelevat joukkueena ihan normaalisti kuten aina ennenkin ja innokkaimmille on tarjottava mahdollisuus extraan.
Kokoonpano näiden sarjojen välillä voi vaihdella vaikka päivittäin, jos poikien kehitys ja päivän kunto niin menee, mutta pointtina on se, että kaikki pelaavat mahdollisimman lähellä omaa tasoaan olevassa ryhmässä ja mahdollisimman lähellä omaa tasoaan olevia vastustajia vastaan.

Pikkuseurat päät pois perseestä ja keskinäisen nokittelun sijaan tiivistä yhteistyötä niiden alueen muiden pikkuseurojen kanssa, jotta samainen tasoryhmäajattelu toteutuisi myös siinä vaiheessa, kun heillä ei enää yksinään riitä poikamäärä tarjoamaan kaikille sopivantasoista seuraa.

Tämäkin olisi jo isoa eteenpäinmenoa, eikä se putki sille harrastajalle loppujen lopuksi sen vaativampi olisi. Ei tosissaan harrastavallekaan, mutta laadullisesti paljon parempi.

Ajatusten vaihdon kannalta on hyvä, että meillä on aika vastakkaiset näkemykset suomalaisen pelaajahautomon tarpeista ja perusvääristymistä. Tuntuu kyllä hieman, että puhumme aidasta ja aidanseipäistä sillä mielestäni pallotaitavuus ja henkilökohtainen tekniikka on pikkuisen eri asioita, vähän niinkuin kolikon eri puolet.

On, mutta sitä tässä olenkin ajanut takaa, että suomalainen juniori pelaa keskimäärin niin paljon huonompia pelejä ja niin paljon huonommalla temmolla, että mitä enemmän ikää tulee, niin sen kauemmaksi ne parempia pelejä pelaavat karkaavat. Vaikka se henkilökohtainen tekniikka olisi 1=1 sen parempia pelejä pelaavan kanssa, niin sillä toisella pelaajalla on aina aikaa miettiä vähän kauemmin kuin sillä huonoja pelejä pelanneella.
Se on jo tottunut ja omaksunut kun on ollut pakko tottua ja omaksua. Muuten se ei olisi pärjännyt niissä peleissä. Kun ei ole niin kiire, niin ei tule niitä helponnäköisiä lapsuksiakaan.

Maailman huiput, nämä Zicot, Ronaldot, Kakat yms. ovat mielestäni omaksuneet pelikäsityksensä leikin ja peuhaamisen kautta itse, ei sitä ole niille tuotu valmennuksellisena asiana ulkoapäin: "käsitätkö, jalkapallo on tätä! Käsitätkö jalkapalloa on pelattava näin!"

No lähes koko elämä on tullut oltua mukana ja ehkä se vielä 80-luvulla ja aiemmin vähän näin olikin, kun suurin osa valmentajista ei ollut nuoruudessaan palloa nähnytkään, mutta ei toi enää tätä päivää ole.

Mutta olet mielestäni ihan oikeassa siinä - paitsi että ihan absoluuttisilla huipuilla on tietenkin jo sisäänrakennettuna näitä ominaisuuksia enemmän kuin muilla - että IMO eniten se syntyy siitä, että kun joudut riittävän monta kertaa erilaisiin ongelmatilanteisiin (joiden ei tarvitse välttämättä liittyä mitenkään nimenomaan jalkapalloon), niin selkäytimeen kehittyy pikkuhiljaa joillain iso ja joillain pienempi varasto kaneja, joita sitten vetelet vaistomaisesti hatusta.

Pelikäsitystä voi opettaa pakottamalla pelaajat sellaisiin tilanteisiin, joihin ei ole valmista yksinkertaista ratkaisua olemassa.

Mutta tässäkin.. Vaikka jokaisella meillä on selkäytimessä tietyt ratkaisumallit ja niiden variaatiot tilanteisiin a,b,c. Ne parempitempoiset pelit parempia pelaajia vastaan tuovat niin paljon nopeammin ja enemmän niitä tilanteita eteen, että siinä missä se toinen on päässyt tohon ongelmaan c, niin toinen on tehnyt kirjastaan tehtävät d,e,f myös.

Se että meiltä puuttuu Henkke Larssonit ja yllämainitutkin, johtuu juuri siitä vinoutumasta josta olen riipustellut. Ne luonteet joista siihen olisi, touhuavat muualla, missä voivat luonteensa mukaan itseään toteuttaa, nykyisestä junnufutismaailmasta ikävä kyllä ne omapäiset, luovat ja erilaisen mentaliteetin omaavat ajetaan tasapäisyyden ja yhden totuuden noudattamisen myötä jalkapalloväen omasta toimesta muualle itseään toteuttamaan. Siten meillä on joukkueita, jossa pelaajilla on tekniset valmiudet, taktiset opit, fysiologiset edellytykset olemassa, mutta puuttuu ne itse oivaltavat, itse (jalkapallon, ei valmentajan käsitykset siitä)ymmärtäneet ja sitä kautta tiukoissa paikoissa luoviin ratkaisuihin kykenevät pelaajat ja sen ansiosta meillä on ikuinen pula ratkaisijoista.

Itseasiassa Suomalaiset junnujoukkueet ovat varmasti tällä hetkellä värikkäämpiä ja moniulotteisempia kuin koskaan. Enkä nyt tarkoita ihonväriä, vaikka ison ja tervetulleen palan ovat maahanmuuttajien jälkeläisetkin sinne tuoneet. Nyt olisikin lähinnä kyse siitä, että tälle nyt kasvavalle pelaajapolvelle pistettäisiin toimintaympäristö siihen kuntoon, että niitä tärkeitä vuosia ei lässytetä ja kaikkipelata pilalle.

 

[BitterX]

Kirjoitin tämän toiseen ketjuun ja ajattelin, että pasteen tän viestin myös ketjuun, mihin se oikeasti kuuluu...

Saksan tv:n kommentaattorit epäilivät eron Suomeen syntyvän siinä, että suomalaiset pelaavat pääosin oman maansa pääsarjassa, joka (heidän mukaansa kaikella kunnioituksella) on näiden lohkon muiden maiden pääsarjaa selvääkin selvemmin jäljessä. Suomalaiset eivät kotimaassaan saa riittävästi haasteita ja kovia pelejä. Suomalaisista näki selostajien mukaan, että lahjoja kyllä löytyy, mutta rutiinitaitotaso on paljon alhaisempi, syötöt ja vedot laaduttomampia ja jopa fysiikka heikompi. Kyllä, myös fysiikka on heikompi. Suomalaiset pitivät jokaista vastustajaansa piinassa aluksi, mutta lopulta taululla loistivat vastustajan voittolukemat. Tästä huolimatta saksalaiset jaksoivat kehua Suomea.

Itsekin olen sitä mieltä, että kun nämä suomalaiset kaverit siirtyvät ulkomaille, he ottavat vielä muutaman ylimääräisen kehitysaskeleen, jonka nämä saksalaiset, englantilaiset ja espanjalaiset ovat ottaneet jo.

Veikkausliigan tason nostaminen onkin sitten seuraava - perkeleen vaativa - projekti.

Fernando Hierro muuten sanoi jossakin haastattelussa, että Espanjan joukkue ei oikeastaan ole nuorten maajoukkue, vaan b-maajoukkue, jonka pelaajista moni tulee pelaamaan pian a-maajoukkueessa. Jotain Suomen vastustajien tasosta kertoo tämäkin.

Melkeinpä väitän, että Suomi olisi taistellut välieräpaikasta, jos olisi pelannut Ruotsin paikalla a-lohkossa. Serbia ja Valko-Venäjä olisivat olleet helpommin lyötävissä, kuin Euroopan kolme parasta juniorijoukkuetta. Samoin Ruotsi olisi ollut lyötävissä. Myös nuo mainitut kolme joukkuetta ovat täynnä lahjakkaita pelaajia, mutta väitän, että niiden pelaajat ovat rutiinitasossa todella paljon Espanjaa, Englantia ja Saksaa perässä ihan siksi, että pelaavat huonommassa liigassa.

En kiistä, etteikö Ruotsi voisi mennä vaikka finaaliin. Yksittäisessä ottelussa kaikki on mahdollista varsinkin kotiedun turvin, mutta totuus on se, että Ruotsi on huonompi joukkue, kuin kolme Suomen lohkon huippumaata.

Ruotsin, Serbian ja Valko-Venäjän pelaajia koskee sama, kuin Suomen pelaajia. Ulkomaille siirtyessään, he ottavat kehitysaskelia, jotka huippumaiden pelaajat ovat ottaneet jo.

 

[aquanqua]

Fernando Hierro muuten sanoi jossakin haastattelussa, että Espanjan joukkue ei oikeastaan ole nuorten maajoukkue, vaan b-maajoukkue, jonka pelaajista moni tulee pelaamaan pian a-maajoukkueessa. Jotain Suomen vastustajien tasosta kertoo tämäkin.

Jotain kertoo myös se, että Espanjalla ei ollut u21-kisoissa käytössään kuutta ikäluokan huippupelaaja, jotka ovat nyt noin viikon höntsäilleet ykkösjoukkueen mukana huipputärkeässä Confederations Cupissa.

 

[J.Petke]

Ollaan me sitten huonoja. Näissäkin kisoissa hävittiin kahdelle ihan pilipalimaalle ja kolmaskin tappio tuli jotain mukajalkapallomaata vastaan. Hävettää.

Ei muka materiaali riitä voittamaan näitä. Kyllä mä sanon, että nää voitetaan tahdolla ja pökköpallolla. Muka kova lohko, hah.

 

[scholl]

U17, U19 ja nyt U21! Deutschland on kaikkien ikäluokkien Euroopan mestari. Ja millä tavalla. Harvaa meistä eilen illalla jaksoi vituttaa sodan lopputulos tai 1966 mm-finaali. Lädit olivat paskoja.

Valmentaja sai sen, mitä hän on odottanut koko turnauksen ajan eli pelin dominointia. Hyvät turnausjoukkueethan parantavat otteitaan pikkuhiljaa tosipelien koittaesssa.

Manu Neuer. Olen ollut varmaan pari vuotta sitä mieltä, että siitä miehestä tulee seuraava "kahn". Valmentajat ovat nostaneet Wieseä ja jopa Enkeä ennen Neueria tuleen, mutta ehkä se oli hyvä, että mies on ajettu tosipeleihin sisään U21:n kautta. Harmi, ettei FCB hankkinut häntä ajoissa. Nyt mies alkaa olla jo liian kallis ja Rensingillä on vaikea nousta enää viime kauden flopin jälkeen.

Sandro Wagner taas. No hukkasi eilen täysin varman maalin, mutta pari kuitenkin teki. Oli hyvä, että FCB päästi hänet Zebroihin. Tuskin olisi missään vaiheessa pystynyt nousemaan oikeasti Regionalligasta ykkösmiehistöön. Sen verran kovia kärkipelaajia Müncheniin kuitenkin aina hankitaan.

Mesut Özil ja "mehmetschollmainen dribbler" Marko Marin. Mahtavaa, että nuorista nousee kreatiivisuutta keskikentälle. Schollia, Basleria ja kumppaneita ei kohta ole sillä tavalla ikävä. Özil oli eilen jäätävä, Marin sen sijaan oli turnauksessa jossain määrin floppi.

Flopeista vielä niin suurin pettymys oli kyllä Bojan Krkic. Luulen, että paineet olivat liian kovat ja nuori pelaaja epäonnistui siksi. Tosin en ymmärrä espanjaa, että laittavat nuoria pelaajia johonkin haista paska Confederations Cupiin, joka ei kiinnosta ketään. Se olisi pitänyt olla paras mahdollinen U21 jengi jalkeilla nyt.

On kyllä aivan mahtava tilanne nyt. Ei ehkä samanlainen uskomaton fiilis kuin -90 mm-kisojen jälkeen, mutta kun nuoret voittavat niin tulevaisuus on valoisa. Se on hienoa. Ja lädit hävisi. Kun maailman persemaa häviää niin se on aika mahtavaa. Pitäisiköhän ottaa joku lento jonnekin Espanjan aurinkorannikolle niin pääsisi vittuilemaan lädeille päinnäköä.