UEFA Champions League 2008-09

  • 54 064
  • 411

ditrim

Jäsen
Inter puolestaan oli käsittämätön pettymys. Siis todellako, tämäkö on joukkue, joka johtaa Serie A:ta 9 pisteellä..???

Joka vuosi tämä sama homma tapahtuu uudelleen. Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos ikuinen häviäjä-Inter on hukassa Mestareiden liigassa. Tosin ottelun loppu antoi toivoa että voisivatko he saada vierasmaalin aikaan, jolloin he olisivat todella vahvoilla seuraavassa pelissä. Eilinen Inter oli kuitenkin mielestäni vahvempi kuin vuosi sitten Liverpoolia vastaan.

Ja tuosta 9 pisteen johdosta sen verran, että paremmalla tuomaripelillä tuo johto tuskin olisi lähelläkään 9 pistettä. Internazionale on Seria A:ssa samanlaisessa tuomarien suosiossa kuin Juventuksen väitetään olleen ennen tuota surullisen kuuluisaa Falciopolia.
 
Ihan ok tulos ManUn kannalta, vaikka se maali jäikin harmittavasti tekemättä lukuisista paikoista huolimatta. Interin maalintekomahdollisuudet todennäköisesti vähenevät huomattavasti seuraavaan peliin, kun Vidic tulee hoitamaan ne pallot, mitkä tässä pelissä vielä Zlatanin päähän saatiin pelattua. Muutenkaan tuo Interin puolustus ei vakuuttanut, eli ehkä 2-0 Old Traffordilta olis odotettavissa.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Real Madrid - Liverpool

Tässä on käymässä Liverpoolin kannalta käänteisesti samalla tavalla, kuin kaudella 2006-2007, jolloin Liverpool oli edellisen kerran finaalissa. Pool ei lohkopeleissään loistanut ja arvottiin edellisen kauden mestaria ja lohkopeleissä häikäissyttä Barcelonaa vastaan. Arvontahetkellä Liverpoolin peli tökki liigassa pahoin, kun taas Barcelona oli kovassa vedossa. Tämän johdosta Liverpool tuomittiin etukäteen kaikkialla häviämään ottelupari pystyyn. Toisin kuitenkin kävi, sillä arvonnasta itse otteluparin pelaamiseen on aikaa yli kaksi kuukautta ja se on jalkapallossa pitkä aika. Barcelona alkoi Rijkaardin neuvottomuuden myötä menettää otettaan ja kurinalainen Liverpool meni lopulta parista jatkoon.

Joulukuun arvonnan jälkeen Real Madridin mahdollisuudet Liverpoolia vastaan taidettiin arvioida pääsääntöisesti erittäin heikoiksi, sen verran tahmeaa meno Schusterin alaisuudessa oli. Pool puolestaan oli pelannut parhaan syksynsä pitkään aikaan ja eteni lohkonsa voittajana kivuttomasti jatkoon. Mutta jälleen ollaan aivan eri tilanteessa, kuin arvontapäivänä. Real on lennossa Juande Ramosin ohjaamana ja peli kulkee ja Realin puolustuspelikin on jälleen hyvää tasoa. Pool on puolestaan jäämässä mestaruustaistossa jälleen jälkeen tarpeettomien tasapelien vuoksi. Myöskään peliesitysten ja joukkueiden ilmeiden kuva on ollut aivan erilainen viimeisen kuukauden aikana. Realin pelaamisesta huokuu jälleen ilo kun taas Poolin peli on alistuneen ja jotenkin flegmaattisen oloista.

Eli ainakin itse pidän tällä hetkellä Realia ehdottomana ennakkosuosikkina tässä otteluparissa.

Liverpoolin kannalta Realin pitäminen maksimissaan yhdessä maalissa Bernabeulla on avainasemassa. Euroilta Anfieldilla on aina niin arvaamaton, että harvoin Pool on siellä ilman maalia näissä peleissä jäänyt, mutta liikaa etua Realille ei saa antaa. Sitten on vielä Rafan menestys C-liigan pudotuspeleissä, joka mielestäni jonkin verran tasoittaa asetelmia. Liverpoolin pelaajat ovat myös edellisinä vuosina syttyneet europeleihin varsin hyvin, joten sitä turhauttavaa flegmaattisuutta ei toivottavasti illalla nähdä yhtään. Tässä mielessä edessä on kyllä varsin mielenkiintoinen - ja harvinainen - eurojättiläisten kohtaaminen. Veikkaan lähtöasemista huolimatta varsin vähämaalista ottelua, sillä maalintekokilpailuun Liverpoolilla ei oikein riitä materiaali, varsinkaan jos Gerrard ei pelaa avauksessa.

Ja toisesta ketjusta itse itseäni lainaten ja Graingerin totuutta mukaillen, toivottavasti Torres tosiaan valitsee illaksi ruskeat bokserit, että Maailman Parhaan Pyhän Ikerin edessä housuihinpaskominen ei näy kaikelle maailmalle.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Itse taas pidän pienenä ihmeenä, mikäli Real Madrid jatkoon tästä menee, kaikesta huolimatta näin päin.

Joukkueen euromenestys on viimeisimmän Mestarien liigan voiton jälkeen ollut sangen heikkoa, kuten kaikki varmaan tietävät. Joukkueen runkopelaajista ainoastaan Casillas, Guti ja Raúl ovat päässeet juhlimaan Mestarien liigan voittoa, myös Salgado ja Dudek ovat tämän tehneet, mutta heitä ei voi hyvällä tahdollakaan laskea runkopelaajiksi. Kenties jopa tietynlainen kokemuksen puute näissä isoissa peleissä on näkynyt, vaikka siellä on kuitenkin myös maailmanmestaria mukana. Mestarien liigan pudotuspelejä ei kuitenkaan voi verrata mihinkään muuhun skabaan, nämä ovat ihan oma maailmansa.

Puolustus on liigassa toiminut ja toivottavasti toimii tänäänkin, yhtään maalia ei saisi Liverpoolille antaa, kuten jo eilen kirjoitinkin. Itsekin pitäisi mielellään pystyä maali tekemään, kenties kaikkien aikojen Champions League -pyssy Raúl pamauttaa uransa 65. osuman näissä kekkereissä.

Real Madridin pelaajilla pikaisen laskemisen perusteella 11 Mestarien liigan voittoa, mutta nämä jakautuvat viiden pelaajan kesken. Dudekilla yksi, Salgadolla ja Casillasilla kaksi, sekä Raúlilla ja Gutilla kolme. Liverpoolilla puolestaan kolme yksinkertaista mestaria, joten ei se oikein tässä tapauksessa kokemuksestakaan jää kiinni. Toki Pool on kova cup-joukkue, mutta kaatuuhan nekin, kun tarpeeksi monta maalia Pepen taakse heittää.

Liverpooligan, oli pakko napata allekirjoitukseksi tuo sinun nöyrä alistumisesi.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka hyvin tiedänkin, että Mourinho vain provosoi sanomisillaan, niin silti verenpaine nousee noita juttuja lukiessa. Taas oli tuomari niin puolueellinen että voi kamala! Jäi pillkua viheltämättä ja helppoja keltaisia tuli Interille. Mistäköhän tuo pilkku olisi pitänyt tulla? Adrianon pellehypystä vai, ei hyvää päivää. Ja onneksi esim. Rooney ei saanut myöskään kovin heppoista keltaista. Hankalahan se on hyväksyä että vain ManU:n heikko viimeistely ja Julio Cesar estivät vieraita viemästä 0-2/3 voittoa.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Liverpooligan, oli pakko napata allekirjoitukseksi tuo sinun nöyrä alistumisesi.
Hyvä, että en harkinnan jälkeen lopulta lisännyt tuohon nöyrään alistumiseeni enää lisää Pyhän Ikerin ylistystä, niin sait sen mahtumaan allekirjoitukseesi.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Vaikka hyvin tiedänkin, että Mourinho vain provosoi sanomisillaan, niin silti verenpaine nousee noita juttuja lukiessa. Taas oli tuomari niin puolueellinen että voi kamala! Jäi pillkua viheltämättä ja helppoja keltaisia tuli Interille. Mistäköhän tuo pilkku olisi pitänyt tulla? Adrianon pellehypystä vai, ei hyvää päivää. Ja onneksi esim. Rooney ei saanut myöskään kovin heppoista keltaista. Hankalahan se on hyväksyä että vain ManU:n heikko viimeistely ja Julio Cesar estivät vieraita viemästä 0-2/3 voittoa.
No tämähän on nyt tätä Jose "Better team lost" Mourinho-huttua taas kerran. Tällä kertaa vain tässä on toinen puoli totta. Kyllähän Cantalejo meni lähes jokaikiseen kaatumiseen, mitä Manulaiset kentällä esittivät. Varsinkin ensimmäisen vartin aikana. Itseänikin tuo vitutti erittäin suuresti.

Mitään pilkkua Interille ei kyllä jäänyt viheltämättä. Ja Rooneyn keltainen oli myös heppoinen. Tästäkin huolimatta linja ei mielestäni ollut tasapuolinen.
 
..Tästäkin huolimatta linja ei mielestäni ollut tasapuolinen.
Itse en huomannut kuin sen loppupuolella tulleen Muntarin kampin O'Shean toimesta ja Evran käsivirheen, jotka jäi viheltämättä - siis Interin suuntaan. Muutenkin Inter rikkoi ottelussa selvästi enemmän, ja mistä otteluseurantaan kirjoitinkin, niin älytöntä oli se mussutuksen määrä ihan selvistä jaloille potkimisista. Ok, pari kertaa ManU-pelaaja kaatui heppoisesti, mutta niistä on vaikea tuomarin aina nähdä onko kontaktia vai ei.
 
Olikos se muuten niin, että Mourinho on tosiaan hävinnyt vain kerran(!) Fergusonille ja ManU:lle?

Jos näin on, niin voisi sanoa Josén olevan melkoinen peikko vanhalle skotille.
(vähän kuin Pyhä Iker on Fernandolle)
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Hienosti puppeloitu espanjalaisilta. Ainoastaan Barcalle voi antaa puhtaita papereita tuloksen puolesta. Real näytti (mitä nyt streami pelasi sen 60-70min) ihan eiliseltä Interiltä; Uskomattoman vaisu suoritus kotikentällä. Luuleeko oikeasti kaikki että se vain se toinen peli lasketaan? Atletico (Pedro-tarinaa kehiin: "Ensi kaudella, ensi kaudella me voitamme") teki eilen melkein viimekauden Sevillat ja Villareal, joukkue joka melkein kepitti Liverpoolin Anfieldillä jäätyi tasuriin kotonaan kreikkalaisia vastaan. Huhhuh.

Sportingista ei varmaan tarvitse edes sanoa mitään. Aika luokaton suoritus hävitä 0-5 kotipelissä Champions Leaguen puolivälierässä. Mitkähän ovat mietteet Müncheniin lähdettäessä..

Loppukaneettina Italianot eivät kauhean hyviltä näyttäneet saariapinoiden käsittelyssä. Forza Azzurri!
 

Focker

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Medveščak Zagreb, Alaska Aces
YLEähän syytetään Poolin suosimisesta mutta en edes muista milloin ollut ruudussa. Kyllähän tuo ottelupari on mielenkiintoisin, viihdyttävyysarvosta vaikea sanoa.

Kumma kun Real Madrid alisuorittaa joka vuosi vaikka joukkue täynnä tähtiä ja selvästi rikkain seura.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Voin lyödä pienen omaisuuden vetoa, että Pool-Real.

Älä kuitenkaan kaikkea pistä. On siellä toinenkin mahdollinen peli. Kahdestahan tuo on valittava.

Kierros oli näin omaan silmään helpottava, mutta samalla jätti melkein kaikki parit eloon. On pakko myöntyä, että kyllä ne britit vaan on niin kovia euro-kentillä. Kolme joukkuetta raapi 1-0 voiton ja ManU myös hyvän 0-0 tuloksen vieraista. Päinvastoin voikin sitten sanoa Espanjan joukkueista.

Tämän kierroksen perusteella, Englanti-Espanja 1-0. Kuitenkin toinen kierros voi muuttaa kaiken.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Kumma kun Real Madrid alisuorittaa joka vuosi vaikka joukkue täynnä tähtiä ja selvästi rikkain seura.

Joukkueesta katosi voittamisen himo ja kiima jonnekin samalla, kun Florentino Perez syöstiin vallasta. Perezin puheenjohtajuuskauden aikana seura hankki muun muassa Zidanen, Beckhamin, Owenin, Ronaldon ja Robinhon. Perezin jälkeen on käytetty täsmälleen sama summa rahaa Sneijderiin, Robbeniin, Heinzeen, van der Vaartiin, Higuainiin, Gagoon ja kumppaneihin. Siis samalla hinnalla ostettiin ennen maailmantähtiä, nykyisin sillä on hankittu hollantilaisia ja tulevaisuuden tähtiä. Real Madridin ei kuulu olla mikään kasvattajaseura, vaan muiden seurojen tulee kasvattaa Real Madridin maailmantähdet. Poikkeuksena oman akatemian helmet, joita aina silloin tällöin tupsahtaa esiin.

Perezin Los Galácticos -taktiikka oli sentään kunnianhimoinen ja sitä kunniaa myös tuli. Nykyinen nysväys saa haikailemaan Florentino Pereziä aika tiuhaan. Ei kannata unohtaa myöskään sitä, että tämä samainen mies on bisnesguru, moninkertaisti Real Madridin liikevaihdon ja -voiton muutaman vuoden aikana. Käytti paljon rahaa pelaajaostoksiin, mutta kyllä ne maksoivat sitten itsensä moninkertaisesti esimerkiksi paitamyynnillä.

No joo, mutta eipä tämä tänne kuulu, vaan jonnekin ihan muualle. Jos sen verran vielä kirjoitan kuitenkin, että Florentino Perez on todennäköisin mies Real Madridin tulevaksi puheenjohtajaksi, joka valitaan kesällä. Pitäkää siis kiinni joukkueidenne tähtipelaajista, Los Galácticos on täällä taas.
 

J.Petke

Jäsen
On pakko myöntyä, että kyllä ne britit vaan on niin kovia euro-kentillä.

Tuo on totta, briteillä kohtaa pelitapa ja pelaajien laatu. Nopeaa futista hyökkäävällä mentaliteetilla. En oikein tiedä mistä tämä minun antiapatia brittejä kohtaan on syntynyt mutta ei näitä usein kai pysty selittämäänkään, tunnepuolen juttuja.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kumma kun Real Madrid alisuorittaa joka vuosi vaikka joukkue täynnä tähtiä ja selvästi rikkain seura.
Kyllähän Madrid tarvitsee lisää laatua varsinkin hyökkääjistöön ja laituriosastolle (Robben luonnolliseti huippulaatua). Laadukas vasen laitapakkikin voisi tehdä gutaa, muutenhan puolustus on kunnossa, kunhan Cannavaro vaan on motivoitunut. Aina siltä ei ole näyttänyt Italian MM-kullan jälkeen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Laadukas vasen laitapakkikin voisi tehdä gutaa, muutenhan puolustus on kunnossa

Edelleen, se Torres on kyllä laadukas nimenomaan puolustussuuntaan. Ei hyökkäyksissä mikään Ramos, mutta osaa keskittää kyllä ja se tärkein eli puolustaminen on idioottivarmaa. Nyt tosin taitaa kaverilla olla vähän puutetta pelituntumasta.

Hyökkäykseenkin olisi maapallon idioottivarmin viimeistelijä, jos se ei olisi rikki. Perez tuo David Villan Madridiin, viimeksihän hän toi Figon Kataloniasta.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän taas vahvasti näyttää siltä että kivenkova brittinelikko jyrää jatkoon. Ei siinä auta Italian kärkiseurojen tai kuninkaallisen Real Madridinkaan pyristely yhtään mitään. Barca tai Bayern voi ehkä laittaa hiukan kapuloita rattaisiin. Interin Adrianosta sanottavaa että kaukana on kaveri parhaista päivistään, tais ne olla viitisen vuotta sitten. Mourinho on samanlainen kukonpoika ja valittaja kun aina ennenkin mutta hyvä että tuommoisia väriläiskiä on kuitenkin :)
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Interin Adrianosta sanottavaa että kaukana on kaveri parhaista päivistään, tais ne olla viitisen vuotta sitten.

Niin 04-05 kaudella Adriano oli varmaankin maailman parhaita kärkiä, ellei paras. Ongelma on se, että kaverilta on kadonnut se räjähtävyys. Vähän samoin kun esim. Ronaldolle kävi ja esim. Miklu Forsselilta puuttuu nykyisin. Toki Miklulla taustalla on erilaiset syyt, kun brasseilla. Toiselle maistunut enemmän ruoka ja toiselle viina... nykyisellään Adriano omaa vielä muut ominaisuudet paketissa, mutta se räjähtävyys puuttuu. On kaverilla vieläkin ominaisuudet erinomaiseksi kärjeksi, muttei läheskään niin dominoivaksi pelaajaksi. Yksi merkittävä ongelma korostuu tuossa "nykyversiossa" Adrianosta ja se on se, että kaveri on umpivasuri. On aika paljon helpompi puolustaa kaveria, joka potkaisee vain toisella jalalla, varsinkin nyt kun puuttuu ne pari ensimmäistä räjähtävää askelta.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Chelsea sai harmillisen 1-0 voiton, olisi Nedvedin tasoitus tehnyt kyllä terää ja tuonut jännitystä Torinoon, mutta toivotaan että maestro tekisi vaikka kaksi maalia Cechin selän taakse ja vanha rouva jatkoon menisi. On sitä ennenkin sillasta noustu. En usko että Realinkaan peli on vielä täysin pelattu vaikka vaikeaa on. Old Traffordilla ManU on helisemässä jos Inter tekee ensimmäisenä maalin, joten mielenkiintoisia otteluita on luvassa parin viikon päästäkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös