Mainos

UEFA Champions League 2007-08

  • 101 014
  • 823

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Gerrard vie Poolin 2-0 johtoon 90 minuutin kohdalla. Joukkue saa erinomaiset lähtökohdat seuraavaan otteluun. Schalke taitaa ottaa niukan voiton Portosta. Olympiakos ja Chelsea taitavat päätyä tasapeliin.
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Tsaijaijai, sanois Laitelan Ismo. 2-0 tuli pataan, että heilahti.

Peli oli hyvin hanskassa Cordoban loukkaantumiseen saakka. Siihen mennessä Poolilla oli ollut vain kaksi maalipaikkaa; Torresin puolittainen yksin läpi-tilanne, joka sekin lähti onnenkantamoisesta pompusta (Interin purkupallo osui Poolin miestä polveen ja pallo kimmahti Torresille) sekä tuossa Cordoban loukkantumistilanteessa ollut Crouchin avoin vetopaikka.

Sitten ote kuitenkin herpaantui ja Liverpool pääsi tekemään maalin. Kuytin laukaus ottaa puolustajaan ja hämää Cesaria sen verran, ettei torjuntaan ole mitään mahdollisuuksia. Yliajalla Gerrard paukauttaää lähes täydellisyyttä hipovan (täydellisen maalin voi tehdä ainoastaan vasurilla) laukauksen tolpan kautta sisään.

Pahalta näyttää siis. Omiin ei kestä kotona missään nimessä päästää yhtään uunia, muuten voi jatkotoiveet haudata saman tien. Maalinteossa on onnistuttava mielellään heti alusta alkaen, ettei lopussa mene liian väkinäiseksi. Mancinilla on nyt reilusti pohdittavaa, millä saadaan kahden maalin tappioasema käännettyä.

Vaikka nyt vituttaakin, niin se on ainakin tavallaan lohdullista, että jos ei nykyistä Liverpoolia pysty kaksiosaisessa ottelussa voittamaan, niin tuskinpa siihen pystyttäisiin ManUa, Barcaa, Realia tai muita huippuseuroja vastaan. Jos siis turpaan tulee, niin sitä on saatu mitä on tilattu.


edit: Niin ja siitä piti vielä mainita, että vaikka Materazzin ulosajo ei ollutkaan oikeutettua, niin jäihän tuomarilta Irban ja Vieiran käsirikkeet viheltämättä rankkarialueen sisällä... fixtey-sixtey
 
Viimeksi muokattu:

TML

Jäsen
No jaa. Ei ihan oletetusti matsit mennyt mutta menköön.

Olympiakos-Chealsea ja Schalke-Porto menivät juuri niin kuin pitikin (siis omissa veikkauksissa), Roma-Madrid ja Pool-Inter eivät.
Roma yllätti vaikka pelillisesti olikin jäljessä. Toivottavasti (Roman kannalta) Totti pitää nyt turpansa kiinni eikä lähde lehdissä lupailemaan vierasvoittoa, ettei käy niinkuin Old Traffordilla viime vuonna. Aijai mikä matsi se olikaan.
Pool tosiaan teki taas temput. Viimeisellä vitosella 2 maalia ja Inter on kovan paikan edessä kotona. Harmittaa kun stream sivut eivät auenneet enkä tätä matsia nähnyt. Vaikea antaa mitään arvioita tämän takia.

No huomenna on se varsinainen päivä ja katsotaan mitä tulevan pitää.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Itsekään en päässyt p2p pääsivun kautta sisään, mutta ff2:selta bongasin linkin suoraan, jonka sai SopCastiin syötettyä jolloin kanava avautui eikä tarvinnut odotella p2p linkkisivun aukeamista ja hyvin pyöri, tosin kiinaksi selostettuna.

Sinällään harmittaa Interin tappio myös koska jengi on sortunut alisuorittamiseen jo pitkän aikaa ja alisuoritukseksi tämäkin tuloksen valossa voidaan lukea. Tuo ihmeellinen ulosajo vaan antoi Liverpoolille turhan paljon nostetta, joka lopussa tuotti tulostakin. Sinällään tämä ei otteluna edes mahdu Internazionalen synkkien kompastusten joukkoon, sillä hyvin kyllä joukkue taisteli. No fudis on tällaista, onneksi eilen kaatui Sharks ja tänään Jokerit toisaalla....

Edit: Tarkennan sen verran että Interin alisuorittaminen pitkän aikaa tarkoittaa että joukkueen edellisestä euromenestyksestä on jo kauan eli tarkoitin lähihistoriaa isoilla kentillä. Serie A:ssa ei parilta viime kaudelta valittamista.
 
Viimeksi muokattu:

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Harmittaa kun stream sivut eivät auenneet enkä tätä matsia nähnyt. Vaikea antaa mitään arvioita tämän takia.

Pool oli hallitsevampi osapuoli jo ennen Materazzin ulosajoa, mutta ei mitään kummallista. Ulosajon jälkeen oli matsi tietenkin pelkkää Poolia, perkeleesti hallintaa mutta ihan loistavia maalipaikkoja oli vain kaksi, Crouchin veto 16-rajalta, sekä Torresin laukaus samoilta metreiltä. Loistava pelastus kyllä Interin veskarilta Torresin laukauksessa.

Sitten tuli kentälle Jermaine Pennant, heti pari hyvää kesoa ja yhdestä sitten teki Kuyt maalin. Joku sanoi, että otti pakin jalkaan, mutta yhdestä kuvakulmasta kun tuon näki, niin näytti että ihan jalkojen välistä olisi mennyt, ja ottanut maasta pompun normaalisti. Voin toki olla väärässä. Gerrardin veto sitten olikin täydellinen, 16 ulkopuolelta, aikalailla oikeasta reunasta, mutta suht kova veto ihan vasempaan alakulmaan. Tolpan kautta sisään.

Ei muuta mainitsemisen arvoista. Tai no Vieiran selkeä käsivirhe boksissa, mutta onneksi tuli voitto tuostakin huolimatta.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Suazo pisti vkl pari kaappia, mutta ei irtoa pelipaikkaa. Cruz oli viime CL-ottelussa niin lapanen, että ihmettelen miten tehnyt noin monta maalia tällä kaudella ja miten pelaa Suazon edellä...
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Poolia, perkeleesti hallintaa mutta ihan loistavia maalipaikkoja oli vain kaksi, Crouchin veto 16-rajalta, sekä Torresin laukaus samoilta metreiltä.

Kyllä niitä paikkoja oli enemmän. Sami pääsi pukkaamaan aivan vapaasti viidestä metristä, Torresin toinen tilanne vain pallon verran ohi, Gerrard puolittain läpi ekalla jaksolla, Crouchilla kolme hyvää paikkaa ja niin hemmetin monta hyvää paikkaa vetää about 20 metristä. Ei niitä tuhannen taalan avopaikkoja voi kovin montaa tulla, jos vastustajan kaikki pelaajat vetäytyneet oman 20 m sisään koko pelin ajaksi.

Pool pelasi alusta alkaen loistavaa fudista. Interillä ei ollut koko peliss mitään jakoa. Jo ennen ulosajoa ne roiski koko 30 minsaa hätäriä. Mielestäni Pool pelasi myös järkevästi. Levitettiin laitoihin, keskitettiin, välillä pelattiin pystyyn, välillä hyviä vetoja. Interin puolustus vaan lienee maailman paras. Ei sitä niin vaan puhkota. Mutta kyllä 2-0 oli enemmän kuin ansaittu.

Ja Sami piti Zlatanin takataskussaan koko pelin. Zlatanin ensimmäinen kosketus toi mieleen Heskeyn ajat Poolissa :)

Tästä hyvä jatkaa, mutta totuus on se, että olemme vasta puoliajalla.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Edes Interin vahvaa virettä todistaneena en odottanut muuta kuin vahvaa pakitusta varsinkin alkuun eikä täydellä miehistölläkään oltaisi nähty kuin yksittäisiä vastaiskuja. Näytti selvältä että vajaalla Inter luopui vielä enemmän järjestelmällisestä hyökkäyspelistä oman pään puolustuksen edessä. Liverpoolin esitys miehen ylivoimalla kotiyleisön edessä ei edes näyttänyt kauaa liian uhkaavalta, mutta ensimmäinen maali vapautti ja oli sinällään täysin oikeutettukin. Toki toivomuslistan kärjessä on nyt Hyypiän punainen Milanossa ekalla puoliajalla, vaikkei 0-2 kotona ilmankaan mahdoton ole.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Itse en streamejä jaksanut viritellä, joten tyydyin YLE:n tarjontaan kun kelpo pelin olivat sattuneet valitsemaan. Ei siis Poolia ruudussa. Taisivat tietää että Inter pettää jälleen ;) No onhan se toinen peli vielä, joten...

Alussa vitutti kun Real meni Roman hyvän alun jälkeen ekasta paikastaan johtoon (ah niin tutusti). Robbenkin irroitti katseensa pallosta. Lopulta oikeus kuitenkin voitti ;) Roma siis voitti parilla ihan kelpo maalilla.

Peli oli kokonaisuudessaan ihan hyvä ja tilanteita riitti molempiin päihin. Tunnettakin oli ihan mukavasti. Maalejakin nähtiin, joten ihan tyytyväinen olen näkemääni vaikkei Lehtinen nyt kummoisesti iskenytkään. Mies oli jotenkin koko ajan Realin puolella. Anti-Real asenteenikin tosin saattoi hivenen vaikuttaa tässä.

Fandel tjs. (tuomari) antoi poikien pelata eikä sortunut filmeihin vaikka hivenen arpomalla välillä kortteja nostelikin. Muutama jäi antamatta ja pari turhaakin nousi. Kuitenkin ihan hyvää työskentelyä verrattuna esim. viime viikonlopun Luis Medinaan (La Liga).

Huomenna (tai siis tänään) sitten Barca kehissä.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Kannatti valvoa ja katsoa Roma-Real Madrid, se oli jotain sellaista mistä pystyi vain uneksimaan. Roman voitto tuntuu aivan mahtavalta, maalejakin joukkue pystyi hienosti tekemään. 2-1 voittomaalissa Francesco Totti ja Mancini pelasivat hienosti yhteen, kaunista katsottavaa. Kyllähän Realilla oli toisella puoliajalla omat paikkansa, mutta van Nistelrooyn tolppalaukauskaan ei mennyt sisälle. Mielenkiintoista nähdä nyt, miten toisessa osaottelussa käy. Toivottavasti italialaisten puolustus pitää..
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Peli oli kokonaisuudessaan ihan hyvä ja tilanteita riitti molempiin päihin. Tunnettakin oli ihan mukavasti. Maalejakin nähtiin, joten ihan tyytyväinen olen näkemääni vaikkei Lehtinen nyt kummoisesti iskenytkään. Mies oli jotenkin koko ajan Realin puolella. Anti-Real asenteenikin tosin saattoi hivenen vaikuttaa tässä.

Mielestäni taas Lehtinen oli Roman puolella, eli todennäköisesti ei kummankaan. Surkea Lehtinen toki oli. Pitääkö jokaisen vedon kohdalla sanoa "hyvä laukaus", vaikka veto menisi 5m ohi ja olisi heikko muutenkin. Ilman Kuuselaa ihan turha. YLE:n vakituisista selostajista yksin ainoastaan pärjäävä on Suominen. Vaikka ei toki Tapsakaan mikään huippu ole, niin silti hoitaa hommansa.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joku sanoi, että otti pakin jalkaan, mutta yhdestä kuvakulmasta kun tuon näki, niin näytti että ihan jalkojen välistä olisi mennyt, ja ottanut maasta pompun normaalisti. Voin toki olla väärässä.

Kyllä tuo Kuytin laukaus aika selvästi pakin jalkapohjaan osuu ja siitä tuo pomppu johtuu.
 
Suosikkijoukkue
Real Madrid
Kolmosen uutinen.

Yhdyn. Roma lähtee pelaamaan ilman kärkipelaajaa ja vastahyökkäämään. Kuolettavan tylsää, vaikka siitä mielenkiintoinen kolmen maalin peli saatiinkin. Ja onnistuihan tuo taktiikka täysin tukkimaan Realin pelailun ja valkoiset näyttivät jopa heikoilta.

Jokohan Suomen maajoukkuekin jättäisi Forsselin penkille ja kokeilisi hyökkäystä pelkällä Litillä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Ei tässä nyt kannata kuitenkaan epätoivoon vaipua. Bernabeulla kotijoukkue on aina kivikova. Sillä stadionilla valkoinen baletti voi jälleen syttyä, etenkin kun Robinho palannee joukkueen mukaan seuraavassa osaottelussa.

Torres pelannee oikealla Ramosin paikalla. Eiköhän keksikentältä löydy Diarran ohella Guti, Robben ja Robinho. Taitoa sieltä kyllä löytyy yhden maalin tekemiseen. Pitäisi vain jostain löytää se tarvittava draivi.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
YLE:n vakituisista selostajista yksin ainoastaan pärjäävä on Suominen. Vaikka ei toki Tapsakaan mikään huippu ole, niin silti hoitaa hommansa.

Aina välillä tulee katsottua esim. 1996 EM- ja 1994/1998 MM-kisojen otteluita nauhalta ja täytyy kyllä sanoa, että on todella sääli, kun Mertaranta ei enää selosta jalkapalloa. Mies oli siihen aikaan jalkapalloselostajaksi YLE:n tiimistä aivan omassa kastissaan ja koska Suomea ei niissä kekkereissä koskaan nähty, hän selosti ilman "niitä kuuluisia" taikalasejaan.

YLE:n nykyselostajista Suominen on epäilemättä paras, mutta eron Mertarantaan ymmärtää parhaiten vertaamalla vaikkapa 1996 välierien ja finaalin selostusta (Tapsa selosti Englanti-Saksa-semifinaalin kykenemättä vähäisimpäänkään puolueettomuuteen). Toki Mertsin manööverit ja meuhkaus ovat kokeneet reilussa vuosikymmenessä melkoisen inflaation, mutta vielä 90-luvun puolivälissä hän oli futisselostajaksi raikas tuulahdus ja aivan elementissään - puhumattakaan seuratasolla parivaljakosta Mertaranta-Rönkä.



Ranger
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
YLE:n selostajatilanne on kyllä aika lohduton. Ensi kesänäkin saamme jälleen tuskailla Hoopin, Lehtisen, Tapsan ja varmaan Juuselan ollessa kehissä. Ei siis hyvältä näytä. Jotain positiivista sanottavaksi niin Juusela ei viimesessä FA-cupin pelissään ollut aivan niin onneton kuin monesti ennen.

Lehtisestä vielä, että helvettiäkö sitä jokaista päädystä karannutta keskistystä tai metri tolkulla ohi mennyttä vetoa pitää kehua. Ei ymmärrä. Muutenkin se tilanteiden näkeminen oli mitä oli. Äänikin vielä sellainen nukuttavan sorttinen, jolloin jotain Poolin peliä seuratessa voisikin olla vaikeuksia pysyä hereillä. No onneksi Hoopi pelastaa ;)

No tänään sitten Barca kehissä. Vierasvoitto vain mukaan niin...tosin itse kyllä tasuria hivenen uskoisin kun ei noi Frankin kuviot nyt niin ole purreet vieraissa, hyvin puolustaneita joukkueita vastaan. Tasurikin tänään niin jatkopaikka olisi melki siinä.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
YLE:n selostajatilanne on kyllä aika lohduton. Ensi kesänäkin saamme jälleen tuskailla Hoopin, Lehtisen, Tapsan ja varmaan Juuselan ollessa kehissä. Ei siis hyvältä näytä.
Muistanko omiani vai kuuluiko Tuomas Virkkunen Saksan kisoissa selostajaryhmään? Siinä on Suomen paras jalkapalloselostaja. Mieluummin Virkkunen kuin joku näistä YLE:n omista sankareista, no kyllä Tapsakin pärjää kyllä.
 

Jindebyne

Jäsen
Kolmosen uutinen.

Yhdyn. Roma lähtee pelaamaan ilman kärkipelaajaa ja vastahyökkäämään. Kuolettavan tylsää, vaikka siitä mielenkiintoinen kolmen maalin peli saatiinkin. Ja onnistuihan tuo taktiikka täysin tukkimaan Realin pelailun ja valkoiset näyttivät jopa heikoilta.

Montako Roman ottelua olet tällä kaudella nähnyt? Roman taktiikassa Totti pelaa paperilla kärjessä, mutta todellisuudessa Roma hyökkää hyvin paljon laitojen kautta, eikä joukkueen hyökkäys nojaa tiettyyn kärkipelaajaan. Välillä Totti on kentällä puhtaamman kärkipelaajan muodossa ja kuten eilen, Roma hyökkää laajalla arsenaalilla laidoilta keskelle.

Kun kuulin Roman saavan vastaansa Realin, odotin kahden euroopan hyökkäävään pelifilosofiaan joukkueen kohtaamista, enkä pettynyt.

Jos madridistojen mielestä Roman peli on tylsää, niin aika hyviä otteluita siellä La Ligassa pelataan. Vai olisiko asia sittenkin niin, että kun Real pöllyttää 4-0 jotain neverheard manoloita, jotka yrittävät hyökätä, oli vastustaja paljon mielekkäämpi?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Real Madrid
Ei tässä nyt kannata kuitenkaan epätoivoon vaipua. Bernabeulla kotijoukkue on aina kivikova. Sillä stadionilla valkoinen baletti voi jälleen syttyä, etenkin kun Robinho palannee joukkueen mukaan seuraavassa osaottelussa.
Mitään hätää tässä ei onneksi ole. Kotiottelunsa Real on muistaakseni sekä CL:ssä, että liigassa voittanut joka ainoan tällä kaudella. Ja Roman on kyllä vaikea pitää 0-0 Bernabeulla, se on aivan varma.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Montako Roman ottelua olet tällä kaudella nähnyt? Roman taktiikassa Totti pelaa paperilla kärjessä, mutta todellisuudessa Roma hyökkää hyvin paljon laitojen kautta, eikä joukkueen hyökkäys nojaa tiettyyn kärkipelaajaan. Välillä Totti on kentällä puhtaamman kärkipelaajan muodossa ja kuten eilen, Roma hyökkää laajalla arsenaalilla laidoilta keskelle.

Kun kuulin Roman saavan vastaansa Realin, odotin kahden euroopan hyökkäävään pelifilosofiaan joukkueen kohtaamista, enkä pettynyt.

Jos madridistojen mielestä Roman peli on tylsää, niin aika hyviä otteluita siellä La Ligassa pelataan. Vai olisiko asia sittenkin niin, että kun Real pöllyttää 4-0 jotain neverheard manoloita, jotka yrittävät hyökätä, oli vastustaja paljon mielekkäämpi?

Toivottavasti Roma hakee tasurin vittumaisella 0-0 sumputuksella Bernabeulta ja Francon fasistit saavat keskittyä, ah niin hienoon La ligaansa.

Meinasin vastata asiallisesti ennen viimeistä kappaletta, noh unohdanpa tuon ja keskityn otteluun. Ehkä sinäkin siihen pystyt ensi kerralla ilman turhia provoja.

Mielestäni Roma ei pelannut tylsästi, vaan fiksusti. Oli mukavaa todeta kuinka hyvin keskustaa Roma puolusti. Roma ei kyllä lähtenyt todellakaan hyökkäämään, mutta hyökkäsi vastaan fiksusti ja tehokkaasti. Ainoa mitä nyt voi kommentoida, niin kyllähän sitä voisi olettaa että kotona koitettaisiin palloa pitää ja hyökätä muutenkin kuin vastaiskuilla. Ei Roman peli siis mitään ilotulitusta ollut, mutta kyllä siinä puolensakkin oli.

Schusterin kyllä turha valittaa, kun ei edes yrittänyt hyökkäysvoimaa/taktiikkaa muuttaa. Vaan vaihtoi Baptistan Diarraan ja Robbenin Drentheen. Itse olisin vaihtanut Raulin pois, Soldadon tilalle. Ja Diarran pois ja Drenthen tilalle. Sen jälkeen sitten olisi väkisin syntynyt ylivoimatilanteita oikealle laidalle, kun Ramos olisi saanut tukea hyökkäyksissään laidoilta ja Roma ei olisi voinut sumputtaa keskelle enää samoin tai luottaa siihen että samaan aikaan ei molemmilta laidoilta hyökätä(Torreshan ei hyökkäyssuuntaan erikoinen ole ja eilen oli vain yksi laituri).
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse olisin vaihtanut Raulin pois, Soldadon tilalle.
Tämä onkin jo sinällään mielenkiintoista, että miksi Schuster ei luota Roberto Soldadoon ei sitten yhtään. Soldado on tainnut päästä ainoastaan kerran avaukseen (Copa del Rey) ja kolme kertaa vaihdosta sisään. Esim. Saviolan vastaavat luvut ovat 5 ja 7. Vasta heinäkuussahan Soldado teki uuden vuoteen 2012 kestävän sopimuksen, mutta pelaamaan vaan ei pääse. Potentiaalia helposti enemmän kuin Saviolalla, lisäksi vielä oma kasvatti.
 

Jindebyne

Jäsen
Meinasin vastata asiallisesti ennen viimeistä kappaletta, noh unohdanpa tuon ja keskityn otteluun. Ehkä sinäkin siihen pystyt ensi kerralla ilman turhia provoja.

Mielestäni Roma ei pelannut tylsästi, vaan fiksusti. Oli mukavaa todeta kuinka hyvin keskustaa Roma puolusti. Roma ei kyllä lähtenyt todellakaan hyökkäämään, mutta hyökkäsi vastaan fiksusti ja tehokkaasti. Ainoa mitä nyt voi kommentoida, niin kyllähän sitä voisi olettaa että kotona koitettaisiin palloa pitää ja hyökätä muutenkin kuin vastaiskuilla. Ei Roman peli siis mitään ilotulitusta ollut, mutta kyllä siinä puolensakkin oli.

Schusterin kyllä turha valittaa, kun ei edes yrittänyt hyökkäysvoimaa/taktiikkaa muuttaa. Vaan vaihtoi Baptistan Diarraan ja Robbenin Drentheen. Itse olisin vaihtanut Raulin pois, Soldadon tilalle. Ja Diarran pois ja Drenthen tilalle. Sen jälkeen sitten olisi väkisin syntynyt ylivoimatilanteita oikealle laidalle, kun Ramos olisi saanut tukea hyökkäyksissään laidoilta ja Roma ei olisi voinut sumputtaa keskelle enää samoin tai luottaa siihen että samaan aikaan ei molemmilta laidoilta hyökätä(Torreshan ei hyökkäyssuuntaan erikoinen ole ja eilen oli vain yksi laituri).

Olet oikeassa, viimeinen lause oli kirjoitettu herneet aivolohkossa. Siksipä poistinkin sen.

Allekirjoitan myös näkemyksesi, että Roma pelasi fiksusti. Ennen ottelua (ja edelleen ennen seuraavaa ottelua) minua pelotti kuinka Roman heikompi osa-alue, eli puolustus pärjää Realin hyökkääjien kyydissä. Eilinen ottelu meni tältä osa-alueelta OK. Aika-ajoin Real pääsi Robbenin ja lopussa Drenthen kautta laidoilta rakentamaan vaarallisia tilanteita, mutta pääsääntöisesti Roma sai ohjattua Realin hyökkäykset keskemmälle ja pystyi näin rikkomaan hyökkäkset paremmin.

Romalla olisi myös tämä Kuuselan peräänkuuluttama mahdollisuus käyttää Vucinicia kärjessä ja Tottia hänen takanaan. Itsekin olen monessa Serie A:n ottelussa kaivannut juuri tätä palettia hyökkäykseen, mutta Realia vastaan on minusta järkevämpää pelata näin, koska Vucinicin ja Tottin ollessa kentällä jäisi keskikentältä yksi ns. "puuttumaan" ja Real saisi todennäköisesti sen osa-alueen suureksi osaksi haltuunsa hyökkäyksiä rakentaessaan. Kyllähän Totti tietysti lopussa näytti, että puolustaminenkin maistuu, mutta koko peliä tuo ei minusta toimisi.

Toisessa osaottelussa itse haluaisin nähdä myös Taddein Giulyn paikalla laidassa. Rodrigo on mielestäni parempi kahden suunnan pelaaja, kun taas Giuly näyttää välillä siltä kun olisi treeneissä ringin keskellä yrittämässä saada palloa juoksemalla sen perässä.

Kyllähän Roma Bernabeulta tarvitsee vierasmaalin, muuten tulee noutaja tässä leikissä seuraavan ottelun jälkeen. Uskoisin, että pelistä tulee myös avoimempi kun eilisestä ottelusta, josta Roma tarvitsi voiton hinnalla millä hyvänsä. Seuraavassa pelissä Real tulee painamaan päälle kun yleinen syyttäjä ja se avaa myös paikkoja vastahyökkäyksiin, jotka sopivat Romalle.

Ennen ottelua tämä oli mielestäni mielenkiintoisin ottelupari ja on sitä myös edelleen. Hienoa, että arpa suosi Romalle näin hienon otteluparin, vaikka sen läpäiseminen onkin yksi haastavimmista tämän kauden liigassa.
 
Suosikkijoukkue
Real Madrid
Montako Roman ottelua olet tällä kaudella nähnyt? Roman taktiikassa Totti pelaa paperilla kärjessä, mutta todellisuudessa Roma hyökkää hyvin paljon laitojen kautta, eikä joukkueen hyökkäys nojaa tiettyyn kärkipelaajaan. Välillä Totti on kentällä puhtaamman kärkipelaajan muodossa ja kuten eilen, Roma hyökkää laajalla arsenaalilla laidoilta keskelle.

Kun kuulin Roman saavan vastaansa Realin, odotin kahden euroopan hyökkäävään pelifilosofiaan joukkueen kohtaamista, enkä pettynyt.

Jos madridistojen mielestä Roman peli on tylsää, niin aika hyviä otteluita siellä La Ligassa pelataan. Vai olisiko asia sittenkin niin, että kun Real pöllyttää 4-0 jotain neverheard manoloita, jotka yrittävät hyökätä, oli vastustaja paljon mielekkäämpi?

Kovin montaa Roman ottelua en kyllä ole nähnyt. Alle 5 sanoisin. Ja kirjoittamani perustin kyllä täysin siihen eiliseen otteluun. Mancinin puolelta Roma hyökkäsikin hyvin vastaan, mutta pääpaino oli luonnollisesti puolustuksessa.

Ja vaikka Roma on ollut aiemmin näkemissäni Italian liigan peleissä se hyökkäävä joukkue, sitä se ei mielestäni kyllä eilen ollut. Taktisesti loistava peli Romalta, tuskin valkoisia vastaan kannattaakaan täysillä lähteä hyökkäämään. Kirjoitin myös, että ottelusta tuli suht mielenkiintoinen kolmen maalin peli, jos huomasit.

Roman pelit eivät ole tavallisesti olleet tylsiä, sitä en yritä sanoa. Roma on itsellenikin Italialaisista melkeinpä suosikkeja ja hienosti palloa tavallisesti pelaavat. Mutta jos vertaa siihen, miten Real puolusti voiton Barcelonasta ja Roma Realista, oli tapa hyvin erilainen.

Itseäni myös ärsyttää Vucinicin kaltaisen pelaajan käyttämättä jättäminen, sillä Totistakin voisi saada enemmän irti. Vucinic olisi sellainen tyypillinen kärkipelaaja. Ja kyllähän tämä ottelupari on mielenkiintoisin, kun mennään toiseen osaotteluun.

EDIT: Kommentti herneet aivolohkossa kirjoitettuun lauseeseen poistettu.
 
Viimeksi muokattu:

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Muistanko omiani vai kuuluiko Tuomas Virkkunen Saksan kisoissa selostajaryhmään?

Ihan oikein muistat. Tuomas selosti Pasilasta käsin niitä alkusarjan pelejä. Tosin ne pelit nyt oli niitä ns. rupupelejä mm. Saudi-Arabia vs. Tunisia. Eli ei mitään kovin huippu matseja Tuomakselle annettu (kun ei kuulunut/kuulu kalustoon) Saksaan lähdettiin sitten Hoopin & co. johdolla.

Toivottavasti Tuomas selostaa myös EM-kisoissa (sen verran laadukas selostaja on kyseessä). Itse olen kuitenkin hivenen skeptinen. EM-kisoissa joukkuemäärä on puolet MM-kisojen määrästä, jolloin pelejäkin on siis vähemmän ja vain kaksi per päivä, jolloin ei sitä selostusarsenaaliakaan niin hirveästi tarvita. On vaikea kuvitella että Hoopia, Lehtistä ja Tapsaa sivuutettaisiin. Lisäksi Juuselakin on saannut lisää roolia futisselostuksissa, jolloin hänkin varmaan saattaa tunkea mukaan. Tällöin olisi jo neljä selostajaa käytössä ihan YLE:n omasta takaa, jolloin on vaikea nähdä että Tuomakselle olisi tilaa siinä paletissa. Valitettavasti.

Schusterinkin puheet on jotenkin vain katkeraa ja turhaa vuodatusta. Jättäisi nyt vain puheet sikseen ja antaisi tekojen puhua.

Roma pelasi hyvin eikä siinä mitään. Lisäksi sitä aivan Milan tyylistä sumputusta ei nähty. Hyvä peli heitä siis. Toivottavasti menisivät jatkoon asti. Niin ja Roma pelaa italialaiseksi joukkueeksi hyvinkin hyökkäävästi, joten vaikkei se nyt ihan Real-Barca-akselin kaltaista olekkaan niin ei nyt mitään aivan ikävääkään.

Italofutis on kyllä noin yleisesti omaan silmään hiven ikävää katseltavaa, mutta tuloksekasta, joten ei voi valittaa. Niin ja mitä Trancezzin purkautumiseen tulee niin kyllä Espanjassa ne Romaa huomattavasti pienemmätkin seurat lähtevät kotonaan näitä jättejä vastaan hyökkäämään. Siksi La Ligaa mielälläni seuraankin. Se on se futiskulttuuriero se.
 

Jindebyne

Jäsen
Italofutis on kyllä noin yleisesti omaan silmään hiven ikävää katseltavaa, mutta tuloksekasta, joten ei voi valittaa. Niin ja mitä Trancezzin purkautumiseen tulee niin kyllä Espanjassa ne Romaa huomattavasti pienemmätkin seurat lähtevät kotonaan näitä jättejä vastaan hyökkäämään. Siksi La Ligaa mielälläni seuraankin. Se on se futiskulttuuriero se.

Kyllä itsekin suosin mieluusti hyökkävää fudista ja tykkään sitä mielummin katsella, vaikka suosikkini onkin Italialainen joukkue.

Siinä vaan on ehkä hieman lähtökohdat jos joku Bilbao lähtee hyökkäämään Realia/Barcaa vastaan sarjaottelussa, kun lähteä koittamaan puhkaisemaan kyseisten seurojen puolustuspelaamista CL-jatkopeleissä. Ei Roman ryhmä kuitenkaan niin nimekäs ole, että kannattaisi itsemurhaa lähteä tekemään yltiöpäisellä hyökkäämiselle Euroopan terävintä kärkeä vastaan.

Eipä siinä mitään, kyllä dikkailen katsella myös La Ligan hyökkäysvoittoisia pelejä urkkakanavalta ja sillointällöin CL:ssä nähty italialaisten sumppupuolustus varsinkin vieraskentällä on vähän tylsää katseltavaa, mutta loppujenlopuksi tuloksesta kaikki pelaa.

Toisilla avut ovat hyökkäyksessä ja toiset kyttäävät sitä yhtä vastaiskua kun oma maali pystyy puhtaana.

Mitä itse aiheeseen vielä tulee, niin kyllä haluan nähdä Roman lähtevän fiksusti myös hyökkäämään ja tekevän "harppuunaiskuja" Realin puolustukseen kesken kotijoukkueen painostuksen. Jos Bernabeulle lähtee Roma peruuttelemaan ja ainoastaan varjelemaan omaa maalia niin kylmää kyytiä tulee, tulisi myös Barcaa vastaan. Realiteetit on tiedettävä ja niiden mukaan pelattava, jos haluaa menestyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös