Hiljaisin hetki, jonka olen itse todistanut paikan päällä, oli 1.4.2003 Rinkelinmäellä kellon liikkuessa n. välillä 58.56-58.59: Esa Pirnes voitti alivoimalla aloituksen eteenpäin, ja kiekko aloitti liukunsa kohti HPK:n päätyä. Aloitusvoiton jälkeen kuului hetkellinen kohahdus, muutama "JES!" ja pari "EI" -huutoa. Sitten täysi hiljaisuus! Kunnes vähitellen alkoi yleisöstä jälleen irrota epämääräisiä ääniä kiekon lipuessa kohti tyhjää maalia. Tilanteen yllättävyys, dramaattisuus ja hetken tärkeys veti näköjään sanattomaksi myös sen kuuluisimman ja kovaäänisimmän katsomonosan (joka on ilmeisesti nykyään hiljentynyt lopullisesti...)Hakametsän jäähallissa aina kun Tapparalla kotipeli.
Suomen voitto Kanadasta oli kieltämättä suurimpia yllätyksiä, mitä olen maajoukkueen kanssa todistanut. Edellinen vastaava lienee Neuvostoliiton kaataminen - myöskin Kanadassa! Tunnen myös hieman tyydytystä, että voittopeli oli ainakin jonkinasteinen kunnianpalautus inflaatiosta kärsineelle "Meidän pelille".
Vaikka maalit eivät syntyneet rytmitettyjen kenttätasapainoisten hyökkäysten suorana seurauksena (ok, en muista tasoitusmaalin johtaneen tilanteen alkua, enkä rupea nyt tarkistamaan), niin ainakin Kanadan hyökkäyspeliltä onnistuttiin viemään paras flow pois pitämällä usein kiekkoa onnistuneesti Suomen hallussa. Kyllä sitä pohjois-amerikkalaista hurjaa vyörytystäkin nähtiin - mutta sitä olisi varmasti jouduttu vastaanottamaan vielä enemmän, jos Suomi olisi pääsääntönä roiskinut pitkiä avausyrityksiä Kanadan karvauksen katkottavaksi...