U20 MM 2025: Suomi

  • 94 402
  • 410
Suosikkijoukkue
HIFK
Ennakkoarvioihin suhteutettuna turnaus oli Suomelle valtaisa menestys. Itse finaalista lienee kaikki sanottu, eikä siihen ole lisättävää.

Kun ajattelee pelaajien tulevia mahdollisuuksia änärin puolella, niin eipä oikein osaa arvioita antaa. Pelaajat ovat vielä kovassa kehitysvaiheessa ja suunta voi olla aika vaihteleva. Yksikään Suomen pelaaja (pl. Rimpinen) ei noussut esiin ja jonka voisi nähdä varmasti olevan lähivuosina NHL:n vakiokokoonpanon kavereita.

Itse odottelen herrojen Kiiskinen ja Kiviharju lähivuosien kehittymistä. Näillä tyypeilä vain on se jokin.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomi oli kyllä melkoinen Jekyll & Hyde joukkue, en ihan hetkeen muista vastaavaa nähneeni. Parhaimmillaan aivan suvereeni ja vei jokaista joukkuetta. Sitten Kanada pelin alku ja Slovakia, Ruotsi ja USA pelien kolmannet erät olivat juuri niin heikkoa tekemistä kuin ennen kisoja pelättiinkin. Vaikea sanoa, mistä näin iso heittely pelin tasossa oikein johtuu. Oliko niin, että tuo "parempi Suomi" vaatii sellaisen flow-tilan jota on vaikea pitää yllä koko pelin aikaa? Se olisi ymmärrettävä selitys kun mitään tuollaista ei ennakkoon nähtävissä ja odotuksissa maksimisuoritus piti olla se välieräpaikka ja sekin olisi vaatinut venymistä. Mihinkään fyysiseen väsymiseen en usko, kyllä se bensan loppuminen tulee henkiseltä puolelta.
 
Jenkkien ”C” jäi mieleen täysin vääristä asioista js tätä leimaa saa kantaa loppu-uransa.

Iso yleisö muistaa hänet kuitenkin kaksinkertaisena U20-maailmanmestarina ja tämän vuoden kisojen MVP:nä, parhaana hyökkääjänä ja allstars-valintana.

Eipä Leonardin pelityyli täälläkään kiitosta saa, mutta eiköhän ne särmät siitä hioudu kun mennään Ikan sanoin isojen poikien peleihin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomi oli kyllä melkoinen Jekyll & Hyde joukkue, en ihan hetkeen muista vastaavaa nähneeni. Parhaimmillaan aivan suvereeni ja vei jokaista joukkuetta. Sitten Kanada pelin alku ja Slovakia, Ruotsi ja USA pelien kolmannet erät olivat juuri niin heikkoa tekemistä kuin ennen kisoja pelättiinkin. Vaikea sanoa, mistä näin iso heittely pelin tasossa oikein johtuu. Oliko niin, että tuo "parempi Suomi" vaatii sellaisen flow-tilan jota on vaikea pitää yllä koko pelin aikaa? Se olisi ymmärrettävä selitys kun mitään tuollaista ei ennakkoon nähtävissä ja odotuksissa maksimisuoritus piti olla se välieräpaikka ja sekin olisi vaatinut venymistä. Mihinkään fyysiseen väsymiseen en usko, kyllä se bensan loppuminen tulee henkiseltä puolelta.

Minusta ogelmia tuli Ruotsia ja USA:ta vastaan erityisesti kun Suomi oli johdossa. Toki muutenkin, mutta vastustajien ykkösketjujen peluutus käänsi pelin Suomen päätyyn. Meidän rosterit joutuivat vain puolustamaan kykenemättä enää juuri pitkiin viisikkohyökkäyksiin.

Voi sanoa, että ilman Rimpiläisen pääosin loistavaa peliä Suomi ei olisi mitalipeleissä edes mukana. Täten kyse olisi siitä, että USA:n ja Ruotsin ykkösen ja kakkosen kentät olivat yksinkertaisesti taidoiltaan parempia. Myös luisteluvoima meni itselläni hieman ko. vastustajille. Ruotsin joukkuepelaaminen oli minusta niin hyvää, että Tre Kronor oli kisojen paras joukkue.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Upea turnaus Pikkuleijonilta finaalia myöten! Ehkä vähän kunto loppu finaalin toisen erän lopussa, kun alla oli taas rankka välierätrilleri Ruotsia vastaan. Erityisen ylpeä olen noista pelitavallisista muutoksista, jotka on nopeassa ajassa saatu lyötyä läpi suomalaiseen jääkiekkoon. Ollaan nopeita ja jaksetaan luistella, ja pelinopeus on erinomaista. Läpi turnauksen osoitetiin, että kyetään pelaamaan nopeasti pienessä tilassa jopa vastustajan maalin edustalla. Rimpinen sitten taas ihan maaginen kaveri, enkä ihmettelisi mikäli aloittaa ensi syksynä NHL:ssä.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Miten niin ei väsytty? Mihin perustat tämän. Suomi luisteli itseltä jalat alta eka erässä - jenkit luisteli taatusti vähemmän siinä, kaksi seuraavaa erää jenkit sitten veikin kaikilla osa-alueilla poislukien veskari. Olihan Suomella raastava ruotsipeli alla ja eikä missään matsissa päästy helpolla. Jenkit rallatteli varmasti kevyemmin finaaliin.

Itseasiassa Suomi oli monessa pelissä kolmannessa erässä nesteessä, varsinkin Ruotsia vastaan.

Esim Halttunen oli jokapaikassa ekaerässä, mutta sen jälkeen ei näkynyt ollenkaan. Bensa vain loppui, toki USAkin petrasi taktisestikin pelaamistaan. Hieno turnaus suomalaisilta kaiken kaikkiaan surkean alun jälkeen.
Samaan kuin sinä kommenttisi väsymisestä, eli omaan mielipiteeseen. Se taas perustuu havaintoihin ja kokemukseen jääkiekkopelistä.

Katsoppa Suomen pelaajien jääaikoja läpi turnauksen ja vertaa Ruotsin ja USA:n pelaajien jääaikoihin. Sieltäkin saa osviittaa.

"Hyökkäysmyllyt" yleensä kuluttavat vähemmän kuin "puolustusmyllyt". Hyökkäyksessä pääsee kiekonhallinnan kautta vaihtamaan lennosta ja muutenkin aloitteet on itsellä. Ja silti jenkit näyttivät energisemmiltä pelin lopun.

Henkinen väsymys on sitten eri asia.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Pekka Virta otti kantaa myös eilen Suomen peliesityksiin turnauksen viimeisissä peleissä. Minäkään en usko fyysiseen väsymykseen, vaan nimenomaan tuohon alitajuiseen tai tietoiseen johdon varmisteluun ja tämä menee ehdottomasti valmennuksen piikkiin. Jos bensa loppuu noin totaalisesti 30 minuutissa (tai Slovakia-pelissä 13 minuutissa, kuten Virta toi esille), saadaan aika huolissaan olla nuorten Leijonien kuntotasosta...

 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
USA oli fyysisesti vahvempi, sen huomasi ottelun loppua kohti mennessä, kun hallinta päätyi heille lähes kokonaan. Jatkoaikaerässäkin USA kehnäsi 6-7 vaaranpaikkaa ennen maalia, Suomi 0-1. Suomi oli silloin jo purjeissa, eikä lopputuloksesta ollut suurta epäselvyyttä. Toki onnenkantamoisella Suomi olisi voinut tehdä ratkaisevan maalin. Ottelun loppupuolella Suomen syöttöpeli ei enää sujunutkaan ja oli jopa vaikeuksia päästä hyökkäyspäätyyn.

Olin kuitenkin tulokseen ja joukkueeseen tyytyväinen, etenkin kun peilaa viime kausien menestystä. Niin onhan se hopea hieno saavutus! Mahtavaa.
Jos puhutaan fyysisyydestä kaksinkamppailuvoimana, niin olen eri mieltä. Ensimmäisessä erässä Suomi pystyi dominoimaan juuri fyysisyydellä, kun kulmiin mentiin karmit kaulassa. Jokaisesta tilanteesta tultiin kiekon kanssa ulos, vaikkei aina oltu edes ensimmäisenä kiekossa kiinni.

Itse ennakkoon oletin, että Jenkit olisi se jolta puhti loppuisi kesken, perustuen siihen että heillä oli lyhyempi huiliaika finaaliin. Noh, toisin kävi. Vaikea sanoa loppuiko lopulta pikkuleijonilta jalka, vai iskikö enemmän henkinen lukko ja virheiden välttely-moodi päälle, mutta kolmannessa erässä ei edes ehditty kaksinkamppailuihin mukaan, kun kaveri liikkui sen verran raikkaalla jalalla. Jokainen joka jotain pallopeliä on pelannut tietää, että jos vastustaja saa momentumia päälle, on sitä todella vaikeaa saada rikki.

@TheFinnishchamp listasikin jo hahmotelmaa ensi kisojen rosterista, johon voinee Ruohosen nostaa vielä mukaan tämän vuoden kokoonpanosta. Melko hyvä määrä pelaajia on edustuskelpoisia vielä seuraavissakin kisoissa, sitten taitaakin olla isompi pudotus edessä.
 
Pekka Virta otti kantaa myös eilen Suomen peliesityksiin turnauksen viimeisissä peleissä. Minäkään en usko fyysiseen väsymykseen, vaan nimenomaan tuohon alitajuiseen tai tietoiseen johdon varmisteluun ja tämä menee ehdottomasti valmennuksen piikkiin. Jos bensa loppuu noin totaalisesti 30 minuutissa (tai Slovakia-pelissä 13 minuutissa, kuten Virta toi esille), saadaan aika huolissaan olla nuorten Leijonien kuntotasosta...

Raimo Summanen taas oli toista mieltä sinun ja Virran Peksin kanssa.

Summanen antaa valtavasti posia Suomen pelaamisesta. Finaalissa homma kääntyi jenkeille kun alkoivat kuormittaa parhaita pelaajiaan ja Suomi putosi kyydistä. Viisaita sanoja Summaselta finaalista ja muutenkin tästä turnauksesta. Kannattaa lukea.


Ehkä näistä Summasen ja Virran kommenteista voi vetää sen johtopäätöksen, että mitään aukotonta syytä Suomen otteen menettämiselle ei ole löydettävissä. Tai ei ainakaan sellaista, mistä vallitsisi selkeä yksimielisyys. Kenties totuus löytyy näiden kahden ääripään välistä ja siihen itsekin kallistuisin. Suomen fysiikka ei riittänyt ja peli mene selviytymiseksi, ehkä myös alitajuisesti johtoasemaa varmistellen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös