Yleisesti ottaen en ole kuitenkaan yhteenmuuttamisen kannalla, koska en ymmärrä sen funktiota. Mitä vikaa seurustelussa on? Miksi ei asua omissa kodeissaan, hengailla yhdessä ja ystävien kanssa, olla yhtä aikaa sitoutunut suhteeseen, mutta silti vapaa arkipäivän asioissa.
Jotkut haluavat hellyyttä, seksiä ja toisen kanssa jutustelua joka päivä, ei vain viikonloppuisin kavereiden kanssa hengailun ohessa. Yhteisestä arjesta voi tehdä joko tappavan tylsää "kämppisasumista" ja roskapussien viemisestä riitelyä, tai sitten mukavaa yhdessäoloa, toisen huomioimista ja Uutisvuodon Baba Lybeckin huonojen vitsien morkkaamista yhdessä.
Perussiisteydestä huolehtiminen on loppujen lopuksi todella yksinkertaista: roskat roskiin ja se joka ensimmäisenä ehtii, tyhjentää tiskikoneen heti kun se on pessyt, jotta likaisille astioille on paikka. Viiden ruokalajin illallista ei ole pakko laittaa jos ei huvita, jääkaapista voi nakata tähteet piirakkapohjalle, jolloin ruoka tulee kolmen minuutin "vaivannäön" jälkeen itsekseen uunissa.
Ylipäätään ihmisen olo ja elo parisuhteessa on onnellisempaa, jos pyrkii luopumaan "miten minä tulisin onnelliseksi" -ajattelusta, ja alkaa miettiä, miten voisi tehdä toisen onnelliseksi. Hyvä ruokkii hyvää, parisuhteessakin. On loppujen lopuksi ja laiskastikin ajatellen minimaalinen "vaiva" osoittaa toiselle hellyyttä, sanoa pari hyvää sanaa, viedä avattu kalja sohvalle urheilua katsovalle miehelle tai tuoda joskus kukkia naiselle. Pikkuasiat edesauttavat onnellisuutta, mikä sitten näkyy mm. vähäisempänä riitelynä ja (miehet huomio!) enempänä seksinä.
Periaatteessa yhteenmuuton kannalla siis, kunhan puhutaan aikuisista ihmisistä, jotka ovat olleet yhdessä pidempään kuin muutaman kuukauden. Parisuhdekohtaisia asioita toki nämä.
