Ketjua lukiessa tulee mieleen, että paitsi robotti-ketjussa käytävä keskustelu tiettyjen duunien häviämisestä ei ehkä olekaan kovin huono homma, myös se, että olen ilmeisesti säästynyt kaikkein kurjimmilta duuneilta.
Minulle pahin, varsinkin sosiaalisena ihmisenä, oli metsänistutus ja metsän harvennus. Olihan hommassa puolensakin, kuten urakkapalkalla tehdyssä työssä pääsi jollain tavalla palkoille, kunhan jaksoi tuupata taimenta maahan ja kyllähän luonnonhelmassa aika kului kuitenkin siivillä verrattuna arvatenkin ahdistavaan liukuhihnaduuniin.
Ongelmaksi muodostui se, että työ oli pirun yksinäistä. Ei ollut yhtään työkaveria ja pomo kävi tarkistamassa työn etenemisen tai tuomassa lisää taimia muistaakseni pari kertaa viikkoon. Koko muun pitkän työpäivän olin yksin. Puun istutuksen loppuessa jouduin vesurilla (ei siis edes konetta annettu) harvomaan puustoa ja keräämään ne kasoihin paikkaan, josta ne kuorma-autolla pääsi pois poimimaan. Tämä toi hiukan vaihtelua, mutta yhtä yksinäistä sekin oli.
Se hyvä puoli tuossa oli, että puristin kahden kuukauden kestoiseksi lasketut duunit kuuteen viikkoon ja kun urakkapalkasta oli kyse, niin samalla ansiolla. Kun ei ollut juttuseuraa, niin keskityin pelkkään duunintekoon.
90-luvulla minulla oli koko joukko kavereita, jotka tekivät kesän Suomessa paskaduuneja, joista saivat sitten varsin kovan rahallisen korvauksen. Tehtaissa vaikeiden/vaarallisten paikkojen siivousta, rahtaamista, ja tietyöhommia jne.. Työ itsessään oli syvältä ja poikittain, mutta takoivat sillä rahaa niin hyvin, että pystyivät viettämään puolet vuodesta hiihtopummeina Alpeilla. Vieläkö tällaisia hommia on tarjolla? Tuolloin noista kuitenkin maksettiin aika hyvin. Yksi kaveri, massimies, oli öljynporauslautalla hommissa. Hänen kertomansa perusteella niin vittumaista työtä kuin työ voi olla eli likaista, vaarallista ja rankkaa, mutta rahaa teki aivan helvetisti.