Annetaanpa oma korteni kekoon, vaikka itsellä melko suppea työura on vielä taustalla. Käynpä kaikki "ammattini" läpi tässä:
1) Seurakunnan hautausmaan kesätyöntekijä
15-kesäisenä tähän duuniin sitten pääsin. Perus hautausmaatyöskentelyä, kaivelin kuoppia arkuille, hautasin niitä, suoristin kaatuneita kiviä, huolsin teitä jne jne. Melko tylsää hommaa, vaikka minä olin paljon laajemmissa töissä kuin perus ruohonleikkaajat. En ole juurikaan asiakaspalvelija-ihmisiä, ja suorastaan vitutti ne mummot jotka tulivat aina häiritsemään töitä juttelullaan. Kaikista vittumaisinta olivat kun tulivat kyselemään aina jostain hautapaikoista. "Tiedätkös sinä kloppi missäs se Virtasen Joken hauta on, siis sen Hakalan talon vanhan isännän?". Sori, en tiennyt.
Tuli opittua myös se, että seurakunta ilmeisesti palkkaa säälistä ne toivottovimmat tapaukset töihin. Oma esimieheni oli todella kova vässykkä, ei uskaltanut juuri sanoa vastaan edes 15 vuotiaalle pojannulikalle. Esimerkkinä kun työhaastattelussa sain työpaikan, kysyin että alkaako työt silloin sovittuna päivänä klo 8 aamulla. Pomo sitten siihen vastasi jotain "no tu-tu-tuota voithan sä tu-tulla kahdeksaan jos ha-haluat". Tulkitsin tämän että työaika alkaa hautausmaalla klo 8. Noh, ekana päivänä töihin kahdeksaksi, ja joku toinen vakituinen työntekijä aloitti heti vittuilun "parempi myöhään kun ei milloinkaan". Sanoin että kahdeksalta me sovittin. Tämä vakkari sitten vastaa minulle että täällä aloitetaan työt kello 7 aamulla. Pomo tuli sitten nyökyttelemään siihen viereen että joo jos viitsit seitsemään tulla jatkossa niin ois hyvä. No olisinhan minä tullut jos oltaisiin sanottu! Kaikki työntekijät olivat jotain kouluttamattomia ex-alkoholisteja, vässyköitä tai sitten vain sellaisia kyrpiä jotka eivät muihin töihin varmaan pääsisi. Näistä viimeisenä mainittu "the kyrpä" oli kyllä kaikista vittumaisin. Mulle ei sen yhden kesän aikana auennut mikä sen äijän rooli oli seurakunnassa. Ainoat hommat jotka näin sen tekevät oli kun kaveri pesi hallilla Volvonsa joka päivä seurakunnan piikkiin. Tästä kyrvästä jäi vielä mieleen sellainen stoori, kun minun piti maalata jotain lattialistoja. Vässykkä-pomo antoi ohjeet että älä maalaa paksuja kerroksia maalilla, vaan puiden syyt saavat näkyä maalin läpi. Ok, minähän maalasin. Myöhemmin sitten siihen pölähtivät paikalle sekä herrat vässykkä että kyrpä. Herra K katseli maalaukseni tulosta ja alkoi kiroilemaan hirveästi. "Voi vittu, nää on ihan paskasti maalattu, siis aivan vituiksi. Kato nyt saatana näistähän kuultaa nää syyt läpi. Sano sille vitun kesätyöntekijälle että opettelee maalaamaan." Ja tosiaan tässähän piti tietää että maalasin samassa 20m² huoneessa samaan aikaan niitä listoja, ja varmasti näki minut muttei ollut munaa sanoa suoraan minulle työn jäljestä. Kyrpä poistui paikalta ja vässykkä alkoi puhumaan että joo eiköhän sittenkin maalata paksumpaa kerrosta.
2) Varusmiespalvelus yksikön kirjurina
Intissä olin kirjuri, lasketaan nyt tämäkin sitten työksi. Varmasti olin ehkäpä varuskunnan parhaissa hommissa, mutta ei poista sitä asiaa että vituttihan sielläkin välillä. Olin sellaisen yksikön kirjuri, joka koulutti uusia aliupseerioppilaita sekä kuljettajia. Yleensä kuskeja haukuttaan tyhmiksi ja laiskoiksi, mutta minun mielestäni aliupseerioppilaat olivat vielä pahempia. Kuskien kanssa ei ollut ikinä ongelmaa mistään, asiat hoituivat helpoimman kautta, mutta aliupseerioppilaille täytyi vääntää kaikki aivan rautalangasta.
Suurimman vitutuksen saivat aikaan kyllä sitten skapparit. Onneksi meidän yksikössä valtaosa kapiaisista olivat ihan asiallisia, mutta mukaan mahtui myös ne pari ylimielistä ääliötä. Kapteenimme oli vähän siinä rajamailla, oli olevinaan niin terävää äijää mutta unohteli ihan yksinkertaisiakin asioita. Esimerkiksi kerran päivystäjä toimitti asevahvuuslistan kapteenin allekirjoitettavaksi. Normaalisti tämän asevahvuuden kuittaa vääpeli, mutta nyt vääpeli oli poissa niin kapteenimme poikkeluksellisesti asetti puumerkkinsä. Noh, kapteeni huomasi heti että aseita on yksi vähemmän kuin miehiä ja veti siitä paniikin päälle. Siihen tuli sitten pari jotain muutakin kapiaista ja yhdessä he sitten alkoivat jo suunnittelemaan yksikön sulkemista ja että vartiopäällikkö tulee tutkimaan kaikkien kaapit. Päivystäjäkin siinä sitten hätääntyi eikä tajunnut katsoa aiempia asevahvuuksia, tai lukea päivystäjän pöydän ohjeita. Lopulta kapteeni sitten ehti jo tilaamaan vartiopäällikön paikalle, kunnes minä marssin kapteenin toimistoon ja kysyin että onkos yksikkömme yksi aseeton taistelija otettu laskuissa huomioon. Tällä kun ei asetta ole mutta on mukana miesvahvuudessa. Oli hauskaa nähdä kapteenin ilme kun hän selvästi tajusi että vittu, asevahvuudethan on sittenkin merkitty oikein. Siitä kapteeni sitten käski minun poistua, ja kuulin kirjurin toimistoon ku tämä soitti uudestaan vartiopäällikölle että ei tarvisekaan tulla. Kapteeni sanoi myös puhelimeen myös että "mähän tässä just sen äsken tajusin että meillä on yksi aseeton mies yksikössä, tuo ääliö tuolla päivystäjän pöydän takana alkoi vaan vaahtoamaan että meiltä olisi ase hukassa". Niimpä niin, mitään pienintäkään syytä tässä ei omasta peilistä herra kapteeni löytänyt.
Mutta ei siinä, varmasti leppoisia hommiahan nuo kapiaisen touhut ovat. Eipä tarvitse juuri ottaa stressiä mistään kun aina voi omista mokista syyttää varusmiehiä.