Mainos

Tyhmien kysymysten ketju

  • 1 896 092
  • 11 247

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Nusunusu, onhan sillä valaisimen tyypillä väliä; millaisen lampun siihen saa.
- - -
Ja teholla tarkoitetaan nimenomaan todellista valotehoa, eli lumenia per watti, esimerkiksi spektri, ja värintoistoindeksi huomioiden.
- - -

Jos valaisimessa on E27-kanta, saa siihen hehkulampun (vielä jonkin aikaa, mikä on järjellistä köyhyyttä), pienoisloistelampun (joissa on elohopeaa), halogeenin tai jopa ledin. Pitkää loisteputkea ei tietysti saa, nusunusu.

Tekstissäni kirjoitin tavallisen (ei tavan, mikä f*** se on?) ihmisen sähkönkulutukseen liittyvistä asioista. Lumenia per watti on siinä mielessä harhaanjohtava määrittely, että loppujen lopuksi ihmissilmä on se, joka määrittelee onko valaistus miellyttävä vai ei. Tähän liittyy myös se, että aiemmin ledejä tehtiin yleensä 4000K -värilämpötilalla, mutta nyttemmin on alkanut jo tulla 3000K -ledejä, jotka kotikäytössä ovat miellyttävämmän värisiä.

Lukseja ja lumeneita per watti voidaan laskea toimistotiloissa ja yleensä työtiloissa jotta saavutetaan normien mukaiset työolosuhteet, mutta esim. ravintoloissa, vapaa-ajan tiloissa ja kotona ne ovat ihan haista paskaa.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
....
Lukseja ja lumeneita per watti voidaan laskea toimistotiloissa ja yleensä työtiloissa jotta saavutetaan normien mukaiset työolosuhteet, mutta esim. ravintoloissa, vapaa-ajan tiloissa ja kotona ne ovat ihan haista paskaa.

En kyllä ymmärrä pätkääkään tätä lumenia/w selostusta. Eikö lähtökohtana ole, että johonkin tilaan tarvitaan valoa joku tietty määrä (eli lumenia). Seuraavaksi sitten suunnitellaan, millä keinoin tuo valomäärä tuotetaan, missä yhteydessä voidaan sitten vertailla eri valolähteitä ja niiden hyötysuhteita (l/w) ja muita ominaisuuksia, kuten värilämpötilaa, spektriä tms.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
En kyllä ymmärrä pätkääkään tätä lumenia/w selostusta. Eikö lähtökohtana ole, että johonkin tilaan tarvitaan valoa joku tietty määrä (eli lumenia). Seuraavaksi sitten suunnitellaan, millä keinoin tuo valomäärä tuotetaan, missä yhteydessä voidaan sitten vertailla eri valolähteitä ja niiden hyötysuhteita (l/w) ja muita ominaisuuksia, kuten värilämpötilaa, spektriä tms.

Luksit ovat se, millä voidaan mitata valon määrää määrätyssä tilassa. Esim. normaaleissa toimistotiloissa pitää olla 400-500lx ja mm. sairaaloissa määrätyissä tiloissa yli 1000lx.

Tämä lumen/W -systeemi on nyt otettu käyttöön, kun on ajateltu sen tuottavan tavalliselle (ei tavan) ihmiselle paremman käsityksen lampun energiatehokkuudesta. Se vaan nyt sattuu olemaan täysin vieras käsite tavalliselle kuluttajalle.

Valon tuottamisessa tuota hyötysuhdetta voidaan käyttää, mutta ihmissilmälle tärkeämpää on se, mitä hän näkee. Esim. ledivalojen suhteen tässä voidaan mennä aikalailla metsään, samoin E27 -kantaisten hehkulamppuja muistuttavien ns. eco-halogeenien kanssa.

Tein testin, kun oli vanha wc-peilivalaisin jossa oli 2*60W hehkulamput. Laitoin toisen tilalle Eco-halolampun 42W, jonka luvataan vastaavan 60W -hehkulamppua. Ei vastannut, ihan omana ja muutaman muunkin henkilön näköhavaintona. 52W-halogeeni sitten vastasi. Onpas hyvä vaihtoehto, ihan 8W. Ja btw. se toinen hehkulamppu oli jo vanha. Huijausta nuo vastaavuudet ja niissä näillä lumeneilla petkutetaan kuluttajaa.

Värilämpötilat ja spektrit ovat sitten toinen juttunsa; tämä juttuhan lähti energian säästöstä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Saako sitä sarjaa muuten pitkittää venyttämällä lyöntivuoroja vai onko joku sääntö tai herrasmiessopimus, ettei liikoja sihtailla?
No ei sitä tahallista viivyttämistä satu huipputasolla kovin usein. Mutta jos sattuu, sitä vastaan ei varsinaisesti taida olla mitään sääntöä. Paheksuntaa kummempaa siitä ei seuraa. Ainakaan Rory McLeod ei saanut mitään huomautuksia tuomarilta viime vuonna jossain arvoturnauksessa, vaikka pelasi huomattavasti hitaammin kuin Peter Ebdon, mikä on jo saavutus. Varsin perinteinen irlantilaisnimi varsin perinteisen irlantilaisen näköisellä pelaajalla, muuten. Kommentit tulivat sitten vastustajilta pelin jälkeen. Ei kuulu siis koodistoon.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
No tässä sitä tyhmää kysymystä:
Onko jossain (youtube tms.) nähtävillä sitä jaksoa/kohtaa kun Putouksen Munamies asteli ensi kertaa yleisön eteen? Olisi vaan mielenkiintoista nähdä miten reagoitiin.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo valaisimista on näköjään ollut puhetta aiemmin illalla. Mulla on yksi tuollainen metallinen pöytävalaisin, jonka runko hieman "värisee" kun siihen koskee. Siinä on siis vissiinkin jonkinlainen jännite tai jotain. Hassu juttu.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Kiitos nimimerkit 58 ja benicio. Kysymys tuli mieleeni, kun duunissa on kehotettu sammuttamaan loisteputkilamput, kun luokka on tyhjillään. Lähinnä siis vartin välituntien ajaksi.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Miksi Band of Brothers- ja Pacific-sarjoissa ei ole lainkaan afroamerikkalaisia sotilaita?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Miksi Band of Brothers- ja Pacific-sarjoissa ei ole lainkaan afroamerikkalaisia sotilaita?

Rotuerottelu taisi olla vielä tuohon aikaan suht' voimakasta USA:ssakin ja moni halukas tummaihoinen ei päässyt sotimaan ollenkaan vaan laitettiin ns. "paskahommiin" jonnekin kauas etulinjasta. Molemmat noista sarjoista kertoo ns. "eliittijoukoista" (maahanlaskujoukot, merijalkaväki) jonne ei käsittääkseni hirveän paljon päätynyt tummaihoisia taistelijoita, ja esim. tuossa Easy-komppaniassa josta BoB kertoo ei muistaakseni ollut yhtään tummaihoista.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Wieniin, Itävaltaan on perustettu kansainvälinen seksikoulu AISOS. Tuleekohan tuolla paljon läksyjä ja jos ne unohtaa tehdä, tehdäänkö ne sitten jälki-istunnossa koulun jälkeen?
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Wieniin, Itävaltaan on perustettu kansainvälinen seksikoulu AISOS. Tuleekohan tuolla paljon läksyjä ja jos ne unohtaa tehdä, tehdäänkö ne sitten jälki-istunnossa koulun jälkeen?
Ehkä termi kuuluu tässä tapauksessa "jälkiseisonnassa".
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Radio rockilla tulee usein kelan mainos. Esim asumistukeen liittyviä asioita voit hoitaa suoraan kelan sivuilta, kirjaudu vain sisään verkkopankkitunnuksillasi. Kysymys kuuluu siis, ootko J_K jo hankkinut ne ? :)
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Luksit ovat se, millä voidaan mitata valon määrää määrätyssä tilassa.....

Jatketaan tätä valaistuskeskustelua vielä hetki kun tietokone lehti tietää kertoa LEDeistä, joilla on 110% hyötysuhde. LEDiin tungetaan jotain virtaa ja valaistusteho on suurempi kuin syötetty teho, koska LEDi osaa ottaa loput ympäröivästä lämmöstä. Kätevää kesällä, valaistus ja jäähdytys samassa paketissa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Mikä on Fast and furious-leffojen kohdeyleisö? Olen nähnyt kolme kyseisen sarjan leffaa enkä koe olevani lähelläkään kohdeyleisöä. Siksi uteliaisuus.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Tämä kysymykseni on monisäikeinen tai sisältää monta kysymystä, yrittäkää pysyä perässä.

Maksaako lääkefirmat radiomainoksistaan normitaksan mukaisesti? Jos maksaa, onko radioaika nykyisin halpaa? Jos on, miksei muut tee yhtä pitkiä mainoksia? Miksi lääkefirmalla on varaa pitkään mainokseen, mutta muilla ei? Jos eivät maksa normitaksaa, kuka maksaa sen erotuksen - tuskin kaupallisella radiolla on intressejä tukea lääkefirmaa ihan muuten vaan?

Kysymykseni pulppuaa siis siitä, että kun jotakin lääkettä tai lääkkeen tapaista valmistetta mainostetaan radiossa, mainoksesta ehkä kolmannes tai neljännes on itse mainosta ja loput täyttyvät varoituksilla kenelle lääke ei käy. Tuntuu uskomattomalta, että jotain koiran ulostuslääkettä kannattaisi mainostaa radiossa 20 sekuntia ja lukea päälle varoituksia 40 sekuntia, kun joku normifirma tekee samaan aikaan 20 sekunnin radiomainoksen. Tiedän, että tämä varoitusosio on varmasti jostakin laista tai säädöksestä peräisin, mutta uskomattoman typeräähän se kyllä on. Miksei riitä maininta "lue pakkausseloste ennen käyttöä" tms.? Eihän mainostamattomistakaan lääkkeistä tarvitse kuunnella varoituslätinöitä jos ne itse apteekista valitsee, mutta tulee ne silti luettua jos lapselle ostaa tai epäilee niissä olevan jotain itselle sopimatonta.

Tyhmä olen.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Tämä kysymykseni on monisäikeinen tai sisältää monta kysymystä, yrittäkää pysyä perässä.

Maksaako lääkefirmat radiomainoksistaan normitaksan mukaisesti?
- - -
Kysymykseni pulppuaa siis siitä, että kun jotakin lääkettä tai lääkkeen tapaista valmistetta mainostetaan radiossa, mainoksesta ehkä kolmannes tai neljännes on itse mainosta ja loput täyttyvät varoituksilla kenelle lääke ei käy.
- - -
Tyhmä olen.

Monipolvisesta trokeestasi lainasin nyt muutaman olennaisen kohdan. Muihin vastatkoot muut.

Lääkefirmat maksavat sen mitä muutkin. Niillä vaan on sitä pätäkkää, kun myyvät lääkkeensä 90% katteella.

Lääkelaissa tmvs on pykälä, jonka mukaan nämä huomautukset on kerrottava. Vaikka ne kuulostaa kornilta eikä niitä kukaan jaksaa muistaa.

Kyllä.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Niinistö häviää pressanvaalin, niin hakeeko Jenni avioeroa puolen vuoden kuluttua vai kestääkö liitto pitempään?
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Auttakaa avutonta! Kumpaa pitäisi äänestää toisella kierroksella? Koko kansan Salea vai B-rapun talkkaria Peksiä? Nyt voitte arvon palstasisarukset vaikuttaa ainakin yhteen äänestäjään.
 

Tuamas

Jäsen
Tämä kysymykseni on monisäikeinen tai sisältää monta kysymystä, yrittäkää pysyä perässä.

Maksaako lääkefirmat radiomainoksistaan normitaksan mukaisesti? Jos maksaa, onko radioaika nykyisin halpaa? Jos on, miksei muut tee yhtä pitkiä mainoksia? Miksi lääkefirmalla on varaa pitkään mainokseen, mutta muilla ei? Jos eivät maksa normitaksaa, kuka maksaa sen erotuksen - tuskin kaupallisella radiolla on intressejä tukea lääkefirmaa ihan muuten vaan?

Muilta osin nähdäkseni jo homma alkaakin olemaan selvä, mutta lääkebisneshän on sellaista, että lääkkeissä tutkimuskulut ja kehittämiskulut nielevät omaisuuden, mutta kun saadaan valmis tuote markkinoille, ovat katteet sitten melkoisen huikeita. Eli lääkefirmojenkin kannattaa mainostaa (jos lääke on sellainen jonka kysyntään voi mainonnalla vaikuttaa), koska käytännössä kaikki mitä saavat "ylimääräistä" myytyä on liki pelkästään kotiinpäin.

Toki lääkefirmat tekevät myös melkoisia määriä piilomainontaa esim. masennuslääkkeillä. Mainoksissa ei toki mainita suoraan että: "osta xanaxia, niin masennus lähtee", vaan "jos masentaa, ota yhteys lääkäriisi".

Tai no, jaaritteluksihan tämä meni.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maksaako lääkefirmat radiomainoksistaan normitaksan mukaisesti?
Joo, saman mitä muutkin. Orionilta on tuossa linkissä vähän lukuja. 700 miljoonan liikevaihdolla 178 miljoonaa tulosta. Liikevoittoprosentti lähes 30. Joillakin vaan on.

Vakavasti puhuen lääkeala on vaikea bisnes. Tai ainakin se vaatii hirveästi pääomia. Uuden lääkkeen kehittäminen markkinoille maksaa keskimäärin miljardi euroa. Kun kemian yhdiste on patentoitu, jatkuu patentti siitä 20 vuotta. Patentoimisesta lääkkeen saaminen markkinoille kestää sellaiset 10-12 vuotta. (Tämä aika menee erilaisiin tutkimuksiin.) Jäljelle jäävää yksinoikeutta hyödyntää patenttia on siis 8-10 vuotta, kunnes kilpailijat pukkaavat vastaavaa tuotetta markkinoille ihan toisenlaisilla katteilla. Näin on tainnut käydä juurikin yllä olevalle esimerkille, eli Orionille. Tai on juuri käymässä, en ole tarkkaan seurannut. Pari merkittävää patenttia, joista on tullut (hihasta vetämällä arvaus) yli puolet firman tuloksesta on näihin aikoihin umpeutunut/umpeutumassa.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Auttakaa avutonta! Kumpaa pitäisi äänestää toisella kierroksella? Koko kansan Salea vai B-rapun talkkaria Peksiä? Nyt voitte arvon palstasisarukset vaikuttaa ainakin yhteen äänestäjään.
Sun täytyy olla trolli. Eihän näissä, kuten ei muissakaan vaaleissa ihmiset äänestä järjellä. Aina se valinta tapahtuu samalla tavalla: otetaan mieleinen ehdokas, ja sitten etsitään "järkisyyt", joilla ehdokas perustellaan itselle tai kavereille. Jos näissä vaaleissa olisi valittu pätevin tuohon virkaan, olisi se ollut tohtori Väyrynen. Ehdokkaista katsotaan kuitenkin muutakin kuin CV. Minä ainakin muistin Paavolta mm. jalasmökin, tulkitsin hänet luonnehäiriöiseksi jne. enkä häntä äänestänyt.

Siitä sitten vaan listaamaan itsellesi tärkeitä asioita, esimerkiksi: ikä, puolue, oppiarvo, sotilasarvo/siviilipalvelus, kokemus, suosikkijoukkue, suosikkilaji, puolison miellyttävyys, edistyksellisyys, suvaitsevaisuus, vapaamielisyys, kengän numero, kravatin väri jne. Katsot näistä ja muista äänestämiseen vaikuttaneista arvoista ne, jotka puoltavat sydämesi valintaa, ja painotat sitten näitä arvoja kertoessasi muille kuinka "ihan järjellä ajattelit maan parasta ja päädyit äänestämään ehdokasta X". Näin ne kaikki muutkin tekevät, vaikka toisin väittävät.

Niin, en muuten ole palstasisaresi, vaan -veljesi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös