Tyhmien kysymysten ketju

  • 1 854 744
  • 11 238
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos maito on kolme päivää vanhaa, mutta sitä on säilytetty jääkaapissa, pakkausta ei ole avattu ja kissa suostuu juomaan sitä, maito oletettavasti on kunnossa, eikö? Siis vaikka se vähän pahvipakkaukselta maistuukin?
Toimiva kissa ei mitä tahansa pilaannutta kokkelia suuhunsa laita. Kissatestin läpäissyt maito kelpaa siis ihmisellekin. Jos maidon haju ja maku puoltavat maidon elintarvikekäyttöä eikä kissakaan protestoi, niin maidossa ei ole vikaa. Maito säilyy asiallisesti kylmässä pidettynä muutaman päivän yli tölkkiin merkityn päiväyksen, ja otollisissa olosuhteissa viikonkin.

Sen sijaan oma aistinvarainen kokemus voi asettaa kronkeleilla ihmisillä maidon kelpuuttamisriman korkeammallekin. Kuka on haistavinaan pahvitölkin hajua, kuka taas aiv-aromia, kenelle taas maidon suutuntuma on muuten vieras jne. Lähimmäisiä voi myös testata tässä asiassa: kaadetaan täysin kuranttia maitoa tölkkiin johon merkitty päiväys on mennyt snadisti pitkäksi, ja seurataan reaktioita. Niitä ihmisiä on paljon jotka kaatavat päivänkin "ylivanhan" maidon lavuaariin sen enempiä haistamatta tai ainakaan maistamatta.
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!

Kiitokset kaikille jälleen. Ja tämä muuten haisee ja maistuu pahvitölkiltä, kuten ensimmäisessä viestissäni kirjoitinkin ;)

Avattu purkki, päivänkin vanha, lähtee heti roskiin. Toimisitte samoin, jos olisitte krapulaanne kiskaisseet suoraan tölkistä reilusti vanhentunutta ja kokkareista mjölkkiä. Meni monta vuotta, ennen kuin uskalsin maistaa vasta-avattuakaan maitoa, jossa päiväykset ovat hamassa tulevaisuudessa.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Niin ehkä Designerillä olisi kannattanut käyttää esimerkkitapauksessaan autona normihenkilöautoa, jotta palstan matemaatikot pääsisivät pätemään. Kyllähä tuosta komea ilmalento tulisi ja varmasti helvetin tuhoisa. Joku tuon voisi laskeskella niin ehkä tästä saataisin yksi varoittava esimerkki lisää!

Jos oletetaan, että "lentoonlähtö" tapahtuu ongelmitta yhden metrin korkeudesta ja suoraan eteenpäin (ei lähtökulmaa), eikä huomioida ilmanvastusta, niin laskelmieni mukaan ensikosketus maahan tapahtuisi noin 24 metrin päässä törmäyspaikasta.

Jahas, enpä huomannut että myös henkilöauto olisi pienessä samansuuntaisessa liikkeessä. Se toki lyhentäisi ilmalentoa parilla metrillä, mutta noin suurella vauhtierolla ei mitenkään olennaisesti.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Onko vielä tänäkin päivänä tarpeen nykiä tietokoneet, modeemit ja tv:t irti seinästä ukkosella? Ei kai?
Sen verran vielä tähän, että muutama vuosi sitten meiltä kyrvähti kotona kahdesta koneesta verkkokortit, kun ukkonen pääsi yllättämään. Kauhea pamaus ihan talon yläpuolella ja netti napsahti poikki. Virtapiikki tuli ilmeisesti puhelintöpselin kautta ADSL-modeemiin, ja kulkeutui verkkokaapeleita pitkin omalle koneelleni ja vieläpä pikkusiskon koneelle toisessa huoneessa. Verkkokortit meni vaihtoon, mutta ihme kyllä modeemi säilyi silloin ehjänä. Tosin pari kuukautta tämän rytäkän jälkeen myös modeemi väsähti.

Asunto oli rivitalo ja varmaan joskus 80-luvulla rakennettu, joten maadoituksien puolesta homman luulisi olleen kunnossa. Mutta niinpä vain tuli ukkonenkin taloon asti.

Eli itse olen kantapään kautta oppinut sammuttamaan modeemin ja irrottamaan puhelinpiuhan seinästä, jos ukkonen puskee päälle.
 
Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Hola!

Olen lähdössä reissuun torstaina, ja tarvitsen matkalle mukaan puhelin-liittymän mistä pystyy soittamaan (itsellä duunin kautta liittymä, jossa ulkomailla käyttö estettynä). Nooh, lampsin R-kiskalle, ja ostin tällaisen dna-prepaidin jonka pitäisi toimia yli 70 maassa, suomen lisäksi.

Kannessa lukee paketin hinnaksi 17€, jolla saa 10€ puheaikaa. (kesä?-)Tyttö ärrällä kuitenkin laskutti multa vain 5€, ja lampsin tyytyväisenä tieheni.

Himassa avasin pakkauksen, ja tutkiskelin tuota käyttöohjetta (ensimmäinen prepaid ever:). Kohdassa soittaminen dna prepaid-liittymästä seisoo seuraavaa: dna Prepaid-liittymää ei voi käyttää ulkomailla.

Voiko tosiaan olla siis niin, että jos ostan tällaisen väsyneen ennaltamaksetun (5€) liittymän, niin en kuitenkaan sillä voi soittaa ulkomailla ollessani?

Hyvää markkinointia ainakin. Toimii yli 70 maassa, lol. Taitaa tämä tarkoittaa, että samanlainen systeemi on käytössä muuallakin.

Nooh, olisi pitänyt ottaa enemmän selvää ensin, mutta toisaalta köyhdyin vain tuon femman..
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Voiko tosiaan olla siis niin, että jos ostan tällaisen väsyneen ennaltamaksetun (5€) liittymän, niin en kuitenkaan sillä voi soittaa ulkomailla ollessani?

Voi käyttää ulkomailla, itsellä oli aina DNA-prepaid, kun olin matkaoppaan hommissa pitkin ja poikin.
Soittaessa pitää vain laittaa eteen USSD-koodi eli *140*ja puhelinnumero ja loppuun #.
Rautalankaversiona näin -> *140*358449876543#.
Linkkiä DNA:n sivuille: Hiukan faktatietoa kyseisestä riemusta.
 
Mr. Walker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Juhannusaiheinen kysymys

Paavolla on 1,5 litran pullo Spriteä ja 0,75 litran pullo koskenkorvaa. Hän juo Sprite-pullosta desilitran kerrallaan ja lisää sitten pulloon samanverran Koskenkorvaa.
Kuinka monta kertaa Paavon pitää lisätä Koskenkorvaa Spritepulloon, ennen kuin juomien suhde on puolet ja puolet?
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Ensin todettakoon, että vaikka en ole vielä aloittanut juhannuksen viettoa, voi laskuissani hyvinkin olla virheitä.

Joka tapauksessa laskelmieni mukaan lähimpänä tuota puolet ja puolet tilannetta oltaisiin 10 kerran jälkeen, jolloin Koskenkorvan määrä jäisi aivan hiukan alle puolikkaan. Tosin tuo 0,75 litran nostalgista kokoa oleva pullo ei tähän tietenkään riittäisi, vaan Koskenkorvaa täytyisi hakea lisää halkopinosta tai missä Paavo sitä nyt säilyttääkään.

Paavo muuten tulisi juoneeksi tuossa noin 2,5 desilitraa Koskenkorvaa, joten hän alkaisi ehkä jo olemaan mukavasti juhannustunnelmissa.

Mikäli käytössä on vain tuo 0,75 litran pullo saadaan Koskenkorvan osuudeksi korkeintaan hiukan vajaat 40 prosenttia.
 
Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Paavolla on 1,5 litran pullo Spriteä ja 0,75 litran pullo koskenkorvaa. Hän juo Sprite-pullosta desilitran kerrallaan ja lisää sitten pulloon samanverran Koskenkorvaa.
Kuinka monta kertaa Paavon pitää lisätä Koskenkorvaa Spritepulloon, ennen kuin juomien suhde on puolet ja puolet?
Paavo kyllästyy muutaman lisäyksen jälkeen koko hommaan, täräyttää viinat pyörteellä hetulaan ja säästää Spriten aamuksi.
 
tutzba

Jäsen
Voinko käyttää tavallisia alumiinivuokia grillauksessa, vai onko normaaleissa kipoissa jotain eroa niihin vuokiin, mitä myydään erikseen grillausta varten?
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Onko vielä tänäkin päivänä tarpeen nykiä tietokoneet, modeemit ja tv:t irti seinästä ukkosella? Ei kai?

Vastaaan hieman myöhässä..

Se riippuu siitä missä asuu. Onko omakotitalo vaiko kerrostalo.

Kerrostaloissa voi kuulemma aika huolella jättää johdot seinään, koska kerrostaloissa on valmiina omat, suhteellisen tehokkaat suojaukset, jotka suojaa salamaniskuilta paremmin kuin omakotitaloissa. Sitten jos on kerrostalossa vielä omat suojat, niin turvallista sitten on jättää johdot seinään.

Itse kuitenkin suosittelen ottamaan johdot pois seinästä. Vaikka se onkin vittumaista hommaa, niin eniten vituttaa jos salama sittenkin rikkoo kalliin tietokoneen ja kovalevy menee samalla. Varmassa vara parempi.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Olen tässä jo tämän kesän aikana nähny 4 kappaletta tälläisiä tatuointeja, jossai lukee "Est. xxxx" (xxxx = vuosiluku). Yritin etsiä mitä tämä "Est." tarkoittaa, mutta mitään järkevää käännöstä en kyseiseen lyhennykseen löytänyt. Eli onko kenelläkään tietoa mitä se tarkoittaa?

Tälläisen kuvan "K-15" löysin: http://www.checkoutmyink.com/tattoos/labelladaysha/stomach-not-complete

Olisikohan tuo Est. lyhennetty established sanasta? Eli syntymävuoden tuo tatuointi kertonee.
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Olen tässä jo tämän kesän aikana nähny 4 kappaletta tälläisiä tatuointeja, jossai lukee "Est. xxxx" (xxxx = vuosiluku). Yritin etsiä mitä tämä "Est." tarkoittaa, mutta mitään järkevää käännöstä en kyseiseen lyhennykseen löytänyt. Eli onko kenelläkään tietoa mitä se tarkoittaa
Olisiko tämä "alkaen" jos syntymäaikaan viitataan, itselläni olisi täten Est. 1973.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Olen tässä jo tämän kesän aikana nähny 4 kappaletta tälläisiä tatuointeja, jossai lukee "Est. xxxx" (xxxx = vuosiluku). Yritin etsiä mitä tämä "Est." tarkoittaa, mutta mitään järkevää käännöstä en kyseiseen lyhennykseen löytänyt. Eli onko kenelläkään tietoa mitä se tarkoittaa?

Tälläisen kuvan "K-15" löysin: http://www.checkoutmyink.com/tattoos/labelladaysha/stomach-not-complete

Oisko tuo lyhennys sanoista eastern standard time eli voisi olla etuliitteenä yleensäkin vuosiluvuissa. Näin kertoo engl. sanakirja. Tuo etuliite tosin voisi tulla latinan kielisestä sanastakin.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Olisikohan tuo Est. lyhennetty established sanasta? Eli syntymävuoden tuo tatuointi kertonee.
Näin itse olen käsittänyt tuon lyhennyksen. Perustamisvuottahan tuolla tarkoitetaan.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Olisiko tämä "alkaen" jos syntymäaikaan viitataan, itselläni olisi täten Est. 1973.
Ka, siekin oot parasta vuosikertaa.

Established on todellakin oikea termi, ja suomeksi lähin käännös lienee vakiintunut.

Viskipulloissahan tuota est.-lyhennettä esimerkiksi näkee. Lienee silloin kyse tietyn tislaamon/tuotteen käyttöön vakiintumisvuodesta. Viskiharrastajat tietänevät tarkemmin. Minen harrasta, mie vaan juon.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Millainen on hevon kuusi?
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yhtä pykälää suurempi kuin hevon viisi.

Onko hevon viisi sitten jo tullut täyteen kun hevon kuusi on se paikka minne kaikkea nykyisin ollaan heittämässä? Missä vaiheessa hevon kuusi tulee täyteen jolloin joudutaan ottamaan käyttöön hevon seitsemän?
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Missä vaiheessa hevon kuusi tulee täyteen jolloin joudutaan ottamaan käyttöön hevon seitsemän?
"Olen säveltäjä, en ennustaja." - Jean Sibelius

Tästä tuli mieleen sellainen typerä kysymys, että onko ruotsalaisilla päinvastaisesta luulosta poiketen sittenkin huono itsetunto? Sillä ajattelin, että niiden pitää liioitella joka asiassa.

Ajatelkaas ny. Suomalainen sanoo asioiden mennessä pieleen että helvetin kuustoista, mutta svedun pitää nokittaa ja tokaista Satans sjutton.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
hevon viiden ympäröivä aita oli vain liian korkea
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Miksi Lahti on suomen Chicago?
Muistaakseni Chicago oli aikanaan tilastoitu Yhdysvaltain väkivaltaisimmaksi kaupungiksi, ja Lahti Suomen. Siitä tuo lempinimi ilmeisesti tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös