Mainos

Tyhmien kysymysten ketju

  • 1 895 866
  • 11 247

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Vapaa puoli on passivoitunut noista ajoista paljon, ja hyvä henki on muisto vain. Nyt se ajankuluksi jutustelu on siirtynyt kierrätyskeskukseen, ja vapaassa keskustelussa on lähinnä pahantuulista äksyilyä ja samojen asioiden jankkaamista.

Tältä se näyttää vanhan pierun silmin. Moni muu näkee tilanteen varmasti toisin.

Minä näen asian vähän toisin, vaikka syksyllä tulee 10 vuotta täyteen palstalaisena. Noihin aikoihin keskustelu oli nimenomaan ajankuluksi käytyä sutkauttelua, jossa näkyi internetin nuoruus. Itsestäänselvyyshuumori rehotti valtoimenaan. Keskustelu oli sisällöltään välillä ala-arvoista, kuvakkeetkin olivat mukana menossa. Muistan vuonna 2004 itsekin laittaneeni otsikkoon hohhoijaa-kuvakkeen.

Kierrätyskeskus on mielestäni Jatkoajan paras alue. Parhaat ketjut ovat täällä. Olen samaa mieltä Vapaan keskustelun pääsivun ahdistuneisuudesta ja sulkeutuneisuudesta. Nykyään muuten taitaa olla Kierrätyskeskuksessa enemmän viestejä kuin Vapaan pääsivulla.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Vapaa puoli on passivoitunut noista ajoista paljon, ja hyvä henki on muisto vain.

Joo. Eksyttyäni ensimmäisiä kertoja vapaalle hämmästyin ja tuskastuin siitä paatoksellisen poliittisen julistamisen ja ahdasmielisyyden määrästä jota vapaan ketjuissa paljon on. Olen sellaisen kanssa ollut aiemmassa elämässäni liian paljon tekemisissä ja kuvittelin että urheilupalstalla sellaisesta pääsee eroon.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Katos perkele, just tajusin, että koko otteluseurantaketjuhan on perustettu vasta pleijareihin 2005, eli sitä ei 2004 ollut olemassakaan. Tätä ennen kirjotettiin liigan yleiseen osioon otteluista. En kyllä muista, että milloin kierrätyskeskus perustettiin. Joukkueosiot on kai olleet liigan puolella alusta saakka. No joka tapauksessa palsta on paisunut ihan järkyttävästi vuosien varrella.

Joukkueosiot tuli vasta jonkun verran myöhemmin, aiemmin kaikki oli siellä samalla puolella. Joka joukkueella oli se yksi ketju minne kirjoitettiin kaikki joukkueeseen liittyvä. Hifkin kausiketjut rupesi sitten olemaankin jo aika hankalia luettavia, kun viestimäärät oli jotain ihan uskomatonta.
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Tyhmänä kysyn, mitä tämä "cap-hit" systeemi NHL-puolella tarkoittaa?
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tyhmänä kysyn, mitä tämä "cap-hit" systeemi NHL-puolella tarkoittaa?

NHL:ssä on käytössä palkkakatto, eli salary cap. Cap hit tarkoittaa summaa jonka pelaaja ottaa palkkakatosta. Jos cap on vaikka 60 miljoonaa dollaria, niin Tuukka Raskin 7 miljoonan cap hit vähentää tuota salary capin alaista summaa sillä, eli jäljellä on 53 miljoonaa käyttää muihin pelaajiin.
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
NHL:ssä on käytössä palkkakatto, eli salary cap. Cap hit tarkoittaa summaa jonka pelaaja ottaa palkkakatosta. Jos cap on vaikka 60 miljoonaa dollaria, niin Tuukka Raskin 7 miljoonan cap hit vähentää tuota salary capin alaista summaa sillä, eli jäljellä on 53 miljoonaa käyttää muihin pelaajiin.

Ahaa, tuo selvensi asiaa, kiitos vastauksesta. Nyt on taas yhtä asiaa viisaampi.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Onko kukaan koskaan selvittänyt mikä on suomalaisten keskimääräinen keskiarvo yläasteen päästötodistuksessa?
Mennäänkö yli 8,0:n vai jäädäänkö alle?
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli tuota naisten EM:ien Norja-Islanti-matsia katsoessa mieleen, että mitä mahtaa lukea islantilaisten postiluukuissa? Vaikkapa perheellä, jossa on isä, äiti, poika ja tytär, kaikilla on eri sukunimi.

Noilla pelaajillakin taitaa ainakin suurimmalla osalla olla paidan selkämyksessä etunimi kuin milläkin puulaakijengillä.
 

Lubeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Anaheim Ducks
Tuli tuota naisten EM:ien Norja-Islanti-matsia katsoessa mieleen, että mitä mahtaa lukea islantilaisten postiluukuissa? Vaikkapa perheellä, jossa on isä, äiti, poika ja tytär, kaikilla on eri sukunimi.

Postiluukussa lukee kaikkien asukkaiden nimet, kuten tästä kuvasta käy ilmi.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Minä näen asian vähän toisin, vaikka syksyllä tulee 10 vuotta täyteen palstalaisena. Noihin aikoihin keskustelu oli nimenomaan ajankuluksi käytyä sutkauttelua, jossa näkyi internetin nuoruus. Itsestäänselvyyshuumori rehotti valtoimenaan. Keskustelu oli sisällöltään välillä ala-arvoista, kuvakkeetkin olivat mukana menossa.

Juu. Ei siinä keskustelussa liikaa sisältöä ollut, mutta palstalla oli silloin hyvä henki ja leppoisa fiilis. Ei ollut nimimerkkejä, joiden ainoa tehtävä näytti olevan jonkun toisen nimimerkin ulos savustaminen koko palstalta tai jonkin poliittisen ideologian paasaaminen vaikka näkymättömiä vihollisia vastaan sotien. Silloinhan ei ollut vielä kierrätyskeskusta. Lienee käynyt niin, että se sutkauttelu on jatkunut täällä kierrätyskeskuksessa, ja vapaa keskustelu on taantunut kyynisten äyskijöiden haltuun.

Antaisikohan moderaattorit luvan nostaa niitä vanhoja ketjuja pinnalle, vähän niinkuin kontrastia antamaan nykymenolle? Tyhmä kysymys, koska moderaattorit eivät kysymyksiini vastaa, mutta menenpä esittämään sen heille silti.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ei ollut nimimerkkejä, joiden ainoa tehtävä näytti olevan jonkun toisen nimimerkin ulos savustaminen koko palstalta
Ainoa tehtävä? Uskotko, että täällä on joitakin, joiden ainoa tehtävä on moinen? Eivätköhän ne harvat täältä kenkää saavat nimimerkit ulkoista ihan itse itsensä omasta syystään eikä siitä pidä muita nimimerkkejä syytellä ja osoitella. Melko ristiriitaista sinänsä haikailla ns. vanhoja hyviä aikoja, kun ei oltu niin ärsyyntyneitä ja samaan aikaan havaitsen pettymystä siitä, että palstan kenties pahasuisin riidanhaastaja on ulkoistettu palstalta.

Vanhoja, vapaan puolen vuoden 2001 ketjuja joskus talvella luin ja suurin osa niistä ketjuista oli todella mitäänsanomatonta höttöä.
 
Viimeksi muokattu:

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun pyörii noita ilokaasukermavaahto uutisia, niin osaako joku kertoa tyhmälle, että mikä tää juttu on.

Joku kermaa.fi myy siis jotain kermavaahtoa ja sifonin (?) ja sitä kermaa on jossain kapseleissa (?) ja ne kapselit laitetaan tuohon sifoniin ja sifoni tekee siitä sitten vaahtoa, joka tulee piipusta ulos vai ? Miten se ilokaasu liittyy tähän, mihin sitä tarvitaan?

E: Näköjään itseopiskelulla selvisi jonkin verran, tuo ilokaasu on jossain kapselissa joka sitten imeytyy sen kerman rasvaan tms ja siitä kermasta tulee vaahtoa ilman vatkaamista kai. Ilokaasu ei varmaankaan sitten kermassa vaikuta sillain kuin hengitettynä.
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Ainoa tehtävä? Uskotko, että täällä on joitakin, joiden ainoa tehtävä on moinen?

En usko. Tiedän. Toki sitten lisäksi on se jengi, joka ei kestä eri mieltä olevia vaan muun heiluntansa ohella pyrkivät mainitunlaiseen ulossavustamiseen. Mikä lie se paikka, mikä tuntuu silloin liian ahtaalta, kun sellaiseen alentuu. Ja tyhmänä kysymyksenä esitän sellaisen, että mitenhän kauan se tappion tunne mahtaa pysyä poissa tuollaisen operaation onnistuessa? Ja kumpi on kirjoitettu oikein, ulossavustaminen vai ulos savustaminen?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ja kumpi on kirjoitettu oikein, ulossavustaminen vai ulos savustaminen?
Ulos savustaminen on tulkintani mukaan oikea muoto.

Kun kahden tai useamman sanan jonon viimeisenä osana on verbistä muodostuva -minen-loppuisesti taipuva substantiivi, kaikki sanat kirjoitetaan yleensä erikseen. Poikkeuksen muodostavat lähinnä vakiintuneet termit. Ulos savustaminen ei mielestäni täytä termin määritelmää, kuten esimerkiksi kylmäsavustaminen.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Milloin Hjallis käy tuhoamassa salibandyseuran? Futis ja lätkä on nyt plakkarissa. Vai onko koris ennen salipänttiä?

Kurre Westerlundilta kohta ostaa seuran ja liittää Viron nousevaan liigaan.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
En usko. Tiedän. Toki sitten lisäksi on se jengi, joka ei kestä eri mieltä olevia vaan muun heiluntansa ohella pyrkivät mainitunlaiseen ulossavustamiseen.
Tokihan arvostamasi nimimerkki (ko. ketjusta voi tarkistaa, kenestä on kyse) lensi palstalta pois, koska ne jotkut - Moderaattoreita myöten - olivat asioista eri mieltä eikä sen takia, että hän ei osannut kirjoittaa Jatkoajan sääntöjen mukaan. Tietenkin se on savustamista, kun joku tekee yhtenään virheitä ja rikkoo sääntöjä, eihän se sen kirjoittajan oma vika voi olla mitenkään vaan niiden savustajien.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Parahin Käyttäjänimetön, en viittaa nyt mihinkään yksittäistapaukseen, vaan tilanteeseen yleensä. Mitä tuohon yksittäistapaukseen tulee, niin olen sitä kommentoinut. Ilmeisesti et ole kommenttiani asiasta lukenut. Tarkennan sen verran vielä, että en pidä Käyttäjänimetöntä kirjoittajana, jonka ainoa tehtävä on savustaa epämieluisia kirjoittajia ulos palstalta. Ja nyt lainaan Forrest Gumpia ja totean, että that's all I have to say about that.

Mahottoman pitkälle kääpiölle tattis vastauksesta.
 
Viimeksi muokattu:

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös