Mainos

Tyhjennysmyynnit ja siirtotakarajan vahvistukset 2017–2018

  • 161 072
  • 525

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
@Ralph
TPS:n puolustus on jo nyt aivan rautaisen vahva, sinne ei todella tarvita Lehtivuorta enää viivalle, varsinkin, kun omatkin riittävät erinomaisesti. TPS:llä on ylipäätään akuutisti kaikista vähiten tarvetta mihinkään lisäyksiin rosteriin, kun on tuon viimeisenkin pakkipalasen suhteen pullat aika hyvin uunissa.
Puolustus on kyllä kunnossa (kunhan on ehjä), mutta yhdestä laiturista ollaan kauden alun jälkeen luovuttu (joka teki ihan hyviä tehojakin jopa) eikä korvaajaa olla vielä saatu. Uskon (ja ehdottomasti toivon) että Niittymäellä on katiskat auki laiturimarkkinoiden suuntaan. Yksi varma tulosketjun laituri tuohon kyllä ehdottomasti maistuisi.

Ja jos tosissaan mestaruusjahtiin haluttaisiin niin kai sitä voisi sanoa että ei tuo Tepsin maalivahtioasto ole tarpeeksi hyvä kilpailijoihin nähden. Mutta eipä taida sieltäkään olla mitään helppoa ratkaisua olemassa eikä todellakaan halpaa sellaista.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Ralph Nostin Laakson Ilveksestä esille sen takia, että hän ei ole jatkamassa Ilveksessä ensi kaudella ja hänellä on iso rahapussi, josta Ilves todennäköisesti haluaa eroon jo tällä kaudella, jos ottaja löytyy. Laakso on pelaaja, joka saattaisi kelvata 3. sentteriksi joko Kärppiin tai IFK:n, muutoin en näe hänelläkään paljoa uusia suuntia. Tappara kyllä tarvii sentteriä, mutta Laakso tuskin Tapparan tulee, vaikka mitä saisi ja jos tulisi niin ei taida silti olla ihan sitä, mitä lääkäri Tapparalle määrää.

Eikö joku huhunnut Laaksoa Lukkoon ensi kaudella? Olisiko siirtymässä Rauman suuntaan jo tällä kaudella. Lukolla on senttereitä aika hyvin mutta alivoimaspesialistina saattaisi kelvata jo nyt.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@peterra Lukko tarvitsee kiekollisen puolustajan ylivoimille ja mielellään oikealta laukovan, tai ainakin näin itse asian näkisin. Sellaisia voisivat olla HPK:n Porseland, KooKoon Kristensen ja Ilveksen Flood sekä Viljanen. Noista varmaan Porseland olisi oikeasti saatavilla, kun on niin päin persettä pelannut tällä kaudella. Toki Leftin pakkikin kävisi, jos Rightia ei ole saatavilla, eli silloin kysymykseen voisivat tulla oikeastaan vain KooKoon Newton tai HPK:n Lehtivuori, kun Tuulola Sportista tuskin irtoaa mihinkään. Nämä siis vain omia mielipiteitä Lukon puolustuksen suhteen.
 
Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Kuinkahan paljon noissa maaliskuun alussa ulostetuista pelaajista seurat edes enää säästää? Tietysti jos lähdetään volyymilla myymään kaikki mikä irti lähtee on toinen juttu mutta jostain yhdestä pelaajasta tuskin merkittävää säästöä edes syntyy.
 
Jos kausi tasolla ajatellaan, niin 2kk:n palkka säästyy, jos pelaaja lähtee siirtorajan viime hetkillä. Eli kuvitellaan nyt vaikka, että HPK olisi tuossa tilanteessa, että myydä tai vuokrata kannattaa, niin jostain Porselandista, Lahdesta ja Lehtivuoresta voisi saada maksimissaan sellaisen yhteensä n. 100,000€ säästön kahdesta kuukaudesta, kun ottaa kaikki työnantajan kulut/maksut/eläkkeet huomioon. Eli ei millään junnuilla tai neljännen/viidennen kauden Liiga-jyrillä välttämättä juurikaan säästöä syntyisi, mutta näillä joskus jossain onnistuneilla voi jotain säästöjä saadakin.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tappara tarvitsee ehkä yhtä sentteriä ja sellaista en usko löytyvän HPK:sta. Lukko on jo liikkeensä tehnyt ja tuskinpa enää merkittävästi hankkivat lisää. Ässät on hommannut pelaajia tuon tuosta ja JYP kaipaa korkeintaa yhtä puolustajaa ja Lehtivuori ei ole ominaisuuksiltaan sitä, mitä JYP juuri nyt tarvitsee. Minä taas en näe tuolta porukasta edelleenkään yhtään pelaajaa, jota juuri IFK olisi kiinnostunut hankkimaan.

Kun tuo siirtoraja umpeutuu vasta noin myöhään tänä tuo tilannehan tulee elämään jokaisella joukkueella vielä pitkään, että mitä lopulta tarvitaan. JYPille varmasti kelpaa nelosketjunsentteri pleijareita varten, jos Kanniselle käy jotain. Stråka ei välttämättä vielä ihan riitä niissä väännöissä.
Samaten puolustukseen voi hyvinkin tulla myöhemmin tarpeita, jos/kun loukkaantumiset vie miehiä telakalle juuri ennen kauden huipentumaa.
Joku Joonas Lehtivuori HPK:stahan olisi täydellinen pelaaja JYPin puolustukseen paikkaamaan vaikkapa Kaltevaa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Jos kausi tasolla ajatellaan, niin 2kk:n palkka säästyy, jos pelaaja lähtee siirtorajan viime hetkillä. Eli kuvitellaan nyt vaikka, että HPK olisi tuossa tilanteessa, että myydä tai vuokrata kannattaa, niin jostain Porselandista, Lahdesta ja Lehtivuoresta voisi saada maksimissaan sellaisen yhteensä n. 100,000€ säästön kahdesta kuukaudesta, kun ottaa kaikki työnantajan kulut/maksut/eläkkeet huomioon. Eli ei millään junnuilla tai neljännen/viidennen kauden Liiga-jyrillä välttämättä juurikaan säästöä syntyisi, mutta näillä joskus jossain onnistuneilla voi jotain säästöjä saadakin.

Tuohon lisäisin vielä mahdolliset siirtokorvaukset mitä myyjätaho voi pelaajasta saada, jos pelaaja on riittävän hyvä houkuttelemaan useampaa seuraa. Toki, kun ollaan Suomessa niin summat eivät ole huimia, mutta jokainen euro tuossa tilanteessa auttaa paikkaamaan taloutta.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

No Suomesta ei juurikaan rahaa irtoa, mutta onneksi tuossa vieressä on Ruotsi. Siellä on enemmän rahaa käytössä sekä karsintojen vuoksi enemmän seuroja, jotka voivat lähteä kilpailemaan pelaajasta.

HPK:n osalta puolustajista Joonas Lehtivuori kelpaisi ilman muuta monelle, mutta myös Niklas Friman voi olla hyvä täsmähaku jollekin seuralle.

Mathias Porseland on ollut aivan paska ja olen enemmän kuin tyytyväinen, jos lähtee pois.

Hyökkääjistä Oula Palve lähtenee varmasti. Teemu Turusen vuokraamista pidän mahdollisena ja myös Severi Sillanpää saattaa kelvata johonkin tuomaan leveyttä sentteriosastolle.

Juho Keräsen kohdalla pätee sama kuin Porselandin. Mikko Lehtonen ei ole ollut aivan niin huono kuin Keränen ja Porseland, mutta hyvä, jos hänestäkin päästään eroon.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nostin Laakson Ilveksestä esille sen takia, että hän ei ole jatkamassa Ilveksessä ensi kaudella ja hänellä on iso rahapussi, josta Ilves todennäköisesti haluaa eroon jo tällä kaudella, jos ottaja löytyy. Laakso on pelaaja, joka saattaisi kelvata 3. sentteriksi joko Kärppiin tai IFK:n, muutoin en näe hänelläkään paljoa uusia suuntia. Tappara kyllä tarvii sentteriä, mutta Laakso tuskin Tapparan tulee, vaikka mitä saisi ja jos tulisi niin ei taida silti olla ihan sitä, mitä lääkäri Tapparalle määrää.

Ei tuo Laakson poislähtö mitenkään kirkossa kuulutettua ole. Erilaisista haastatteluista on vedetty johtopäätöksiä, että hän haluaisi vielä kerran vaihtaa maisemaa ja päästä mestaruuskelpoiseen nippuun ennen kuin se on myöhäistä. Kuitenkin samalla on huhuttu, että pidempi jatkosopimustarjous muuttaisi suunnitelmat.

Sandell, Piskula ja Flood ovat varmasti kyselyjen kohteena. Eikä ole sanottua, etteikö vaikkapa liigan kolmanneksi parhaan PPG:n omaava Meskanen olisi esimerkiksi ulkomaalaisten seurojen kiikarissa loppukauden vuokrapelaajaksi.
 
Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@peterra Lukko tarvitsee kiekollisen puolustajan ylivoimille ja mielellään oikealta laukovan, tai ainakin näin itse asian näkisin. Sellaisia voisivat olla HPK:n Porseland, KooKoon Kristensen ja Ilveksen Flood sekä Viljanen. Noista varmaan Porseland olisi oikeasti saatavilla, kun on niin päin persettä pelannut tällä kaudella. Toki Leftin pakkikin kävisi, jos Rightia ei ole saatavilla, eli silloin kysymykseen voisivat tulla oikeastaan vain KooKoon Newton tai HPK:n Lehtivuori, kun Tuulola Sportista tuskin irtoaa mihinkään. Nämä siis vain omia mielipiteitä Lukon puolustuksen suhteen.
Samaa mieltä, että rightin pakkia tarvittaisiin, mutta ei taida olla hyvää saatavilla. Jos lefti kelpaa, niin kyselisin Mikkelin suunnasta josko Teemu Suhonen olisi irroitettavissa.
 
alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän bottom-5 joukkueista löytyisi hyviä vahvistuksia top-10 joukkueisiin. Tässä hieman omaa mutuilua:

Kärpät tarvitsee pisteisiin kykenevän 2. sentterin ja leveyttä laituriosastolle. Sandell senaksi ja M. Keränen laidalle niin Kärpät on lähellä kannua.

Tappara tarvitsee mielestäni ainoastaan kovan sentterin tyyliin Ruohomaa, Filppula, Suomela tai Immonen. Tämän tason sentteriä ei löydy kyllä Liigan peränpitäjistä.

TPS.lle olisi tarve paremmalle veskarille. Rajaniemi olisi erittäin hyvä vaihtoehto, koska en usko Setäsen riittävän kovin pitkälle.

Jypillä tarve olisi veskarille ja pakille. Olkinuora on ihan ok, mutta Rajaniemi olisi astetta parempi. Ikonen, Jokinen ja Honka ovat suoriutuneet hyvin tällä kaudella Jypissä, mutta varmasti playoffeissa olisi tarvetta yksi kokenut yleis/kiekollinen pakki olla lisää. Lehtivuori tai yllätyskortti Arto Laatikainen toisivat lisää kokemusta.

Lukolla lienee ainoastaan tarve kiekolliselle pakille. Newton, Lehtivuori ja varauksin Porseland voisivat olla vaihtoehtoja. Leveyshankitana 2-3 ketjuun vielä Budish tai Kerhon Turunen.

Ässillä on nyt paljon loukkaantumisia, mutta kun kaikki ovat Salmiota lukuunottamatta on terveitä, niin ei tuohon rosteriin ole tarvetta kuin hyvälle 2-veskarille ja huippusentterille (toiveajattelua, ei ole tulossa). Mika Järvinen kelpaisi hyvin tähän rooliin.

Pelicans tuntuu tarvitsevan hyvän veskarin sekä leveyttä puolustukseen, ettei tarvi hyökkääjiä peluuttaa pakkeina. Rajaniemi, Larmi ja varauksin Järvenpää olisivat upgrade Juvoseen. Jukurien Suhonen ja Sportin Gröndahl tuohon vielä lisäksi tuomaan leveyttä.

Saipa tarvitsee ainakin ehjänä pysyvän 2-molarin ja lisää leveyttä pisteiden tekoon. Sportin Järvinen tai Kerhon Karjalainen voisivat olla hyviä hakuja veskareiksi. KooKoon Miikka Pitkänen tai Jukurien Teemu Tallberg olisivat jotenkin SaiPan näköisiä hakuja hyökkäykseen.

HIFK tarvitsee ilmeisesti apuja puolustukseen. Newton, Lehtivuori, Gröndahl, Suhonen toisivat ainakin käsiä ja yv-osaamista HIFK.n pakistoon. En yllättyisi, jos tuohon hankittaisiin vielä Nenonen tuomaan leveyttä maalintekoon.

KalPa tarvitsee lisää kokeneita ja kohtuu varmoja pisteiden tekijöitä. Komulainen, Kalapudas, Palve, Pitkänen, Roine lue edullinen ja kova pörräämään niin se on KalPan näköinen hankinta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tappara tarvitsee mielestäni ainoastaan kovan sentterin tyyliin Ruohomaa, Filppula, Suomela tai Immonen. Tämän tason sentteriä ei löydy kyllä Liigan peränpitäjistä.

Mieluummin tyyliin Lajunen. No, sanotaanko näin, että peränpitäjistä löytyy Jasua parempia vaihtoehtoja ykkössentteriksi. Vaikka nyt Sandell.

Edit: Itse asiassa jumboviisikon senttereistä (per EP) kelpaisivat kokeeksi Kalapudas, Komulainen, Budish, Suomi, Sandell, Palve ja M.Keränen. Pystyy pelaamaan keskellä miehistä.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos kausi tasolla ajatellaan, niin 2kk:n palkka säästyy, jos pelaaja lähtee siirtorajan viime hetkillä. Eli kuvitellaan nyt vaikka, että HPK olisi tuossa tilanteessa, että myydä tai vuokrata kannattaa, niin jostain Porselandista, Lahdesta ja Lehtivuoresta voisi saada maksimissaan sellaisen yhteensä n. 100,000€ säästön kahdesta kuukaudesta, kun ottaa kaikki työnantajan kulut/maksut/eläkkeet huomioon. Eli ei millään junnuilla tai neljännen/viidennen kauden Liiga-jyrillä välttämättä juurikaan säästöä syntyisi, mutta näillä joskus jossain onnistuneilla voi jotain säästöjä saadakin.

Joo toisaalta seuroilla on melkeinpä vaan 1-2 kotipeliä jäljellä kun siirtoraja menee umpeen, että periaatessa seuroille ei koidu kun imagotappiota jos ne myy pelaajansa, jos se on jo muutamalla pelaajalla tehty kai se on siinäkohti melkein ihan sama jos jollekin vain pelaajat kelpaa joku jolla ei sopimusta ensikaudesta. Tietenkin esim. HPK tapauksessa kun kausi on jo menetetty kannattaisi ehkä luopua jo nyt jostain kallispalkkaisesta ja loput sitten lähempänä kun peli kokonaan menetetty. nyt sitä säästöä kerkeisi enemmän kertyä, mutta kokonaan ei kannata kun tappiota tulee kotipelien lipunmyynistä, mutta tosiaan siirtorajan jälkeen ei ehkä ole kun 1 matsi monella seuralla.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Samaa mieltä, että rightin pakkia tarvittaisiin, mutta ei taida olla hyvää saatavilla. Jos lefti kelpaa, niin kyselisin Mikkelin suunnasta josko Teemu Suhonen olisi irroitettavissa.
Kulttipelaaja Keni olisi toki myydä jos nyt jostain syystä Jukureilta jäisi playoffit tällä kaudella saavuttamatta. Hurja tykki ja huitoo oikealta, lisäksi osaa auttavasti luistella ja tekee monia ratkaisuja matsissa joista yllättävän moni ihan ok.
 
AgiiL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans tuntuu tarvitsevan hyvän veskarin sekä leveyttä puolustukseen, ettei tarvi hyökkääjiä peluuttaa pakkeina. Rajaniemi, Larmi ja varauksin Järvenpää olisivat upgrade Juvoseen. Jukurien Suhonen ja Sportin Gröndahl tuohon vielä lisäksi tuomaan leveyttä.
Juvonen on pelannut oikein hyvin viime aikoina, toki pian saattaa olla toinen ääni kellossa kun pleijarikevät lähenee. Suhteellisen tehokkaalle sentterille olisi enemmänkin tarvetta. Puolustuksen allekirjoitan, Gröndahl olisi tosin vain lainamies kun Kuopioon ensi kaudeksi suuntailee.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Jan-Mikael ja Matti meillä jo on, mutta kukas tämä Mika on?
Voin auttaa Googlettaa asian tai vain kertoa, että Mika Järvinen on tällä hetkellä Sportissa pelaava jääkiekkomaalivahti.

Ässillä on nyt paljon loukkaantumisia, mutta kun kaikki ovat Salmiota lukuunottamatta on terveitä, niin ei tuohon rosteriin ole tarvetta kuin hyvälle 2-veskarille ja huippusentterille (toiveajattelua, ei ole tulossa). Mika Järvinen kelpaisi hyvin tähän rooliin.

Kuten tuosta tekstipätkästä voi jokainen täysijärkinen lukea, kirjoittajan mielestä Ässät tarvitsisi hyvän kakkosmaalivahdin ja hänen mielestään Järvinen olisi sellainen.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Ilves tulee nousemaan playoffeihin. Kuolaus seis ja näpit irti meidän pelaajista.
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Nousee kyllä kympin sakkiin, mutta sitten päätöskierroksella häviävät taas Lukolle ja...
Lukolle? Tän päivän perusteella harvempi tulee kyllä häviämään Lukolle. Ilves menee helposti lomakierrokselta etiepäi!
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voin auttaa Googlettaa asian tai vain kertoa, että Mika Järvinen on tällä hetkellä Sportissa pelaava jääkiekkomaalivahti.

Kuten tuosta tekstipätkästä voi jokainen täysijärkinen lukea, kirjoittajan mielestä Ässät tarvitsisi hyvän kakkosmaalivahdin ja hänen mielestään Järvinen olisi sellainen.
Toisaalta noilla laitureilla tästä Mikasta saataisiin varmasti ihan pätevä sentteri
 
Bigg_Doggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
KooKoo ilmeisesti aloitti tyhjennysmyynnit jo, M.Keränen ja Järvenpää eivät ole enää kokoonpanossa tänään.
Keränen ilmeisesti Sveitsiin, kukas nappaa Järvenpään?
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Järvenpäällä on niin vahvat esitykset tammikuulta, että ottajia on varmasti jonossa ovella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös