Katsoin Katsomosta sen Matti Nykäs -dokumentin Elämä on laiffii. Hivenen häiritsi kyllä sellainen skandaalinkäryinen painotus – urheilu-ura käsiteltiin häthätää yhden jakson puitteissa ja loppuaika keskityttiin pääasiassa mehustelemaan niillä kaikilla strippaamisilla, kännisekoiluilla ja puukottamisilla. Toki niitäkin tarvittiin antamaan realistinen kuva Nykäsestä, mutta ennen kaikkea kyseessä silti oli mäkihyppylegenda, joten ikävää että hänestä on jäänyt ihmisille (itseni mukaan luettuna) päällimmäiseksi mieleen ne myöhemmän elämän törttöilyt. Dokumenttisarja olisi voinut osaltaan ravistella tätä näkemystä, mutta se jäi nyt haaveeksi.
Vaikka Nykäsen urheilu-uran jälkeistä elämää nähtiin siis dokumentissa määrällisesti runsahasti, niin olisin toivonut sen suhteen hiukan syvällisempää käsittelytapaa ja kautta linjan tarkempaa henkilökuvan rakentamista. Nykäsen ystävien ja viimeisen vaimon haastattelut olivat parhaita tässä mielessä – joskin niissäkin oli liikaa abstraktia jorinaa tyyliin ”Kyllä se Matti oli kaikesta huolimatta hyvä ihminen” eikä riittävästi konkreatiaa kuvausten tueksi. Nuoruuden valottaminen ja muiden perheenjäsenten näkemykset jäivät puolestaan kokonaan uupumaan. Toki voi olla, että Nykäsen jälkikasvu, sisarukset ja muut sukulaiset eivät halua tuoda itseään julkisuuteen, ja se tietysti heille suotakoon. Ehkäpä edellä mainittua aukkoa paikkaamaan dokumenttiin oli sitten värvätty joitakin aivan turhia haastateltavia, kuten Hjallis Harkimo, joka ei käsittääkseni ollut koskaan tavannutkaan Nykästä tai jos olikin, niin ei sitä ainakaan mitenkään tuonut julki kommenteissaan. Frederik ja Remu olivat myös suht tarpeettomia kommentoijia, vaikka olivat Matin jollakin tasolla tunteneetkin. Mäkihyppääjäkollega Jens Weissflog ja muusiikkiuran taustapiru Jussi Niemi taas olivat hyviä valintoja haastateltavien kirjoon – he toivat mukaan järjen ääntä. Nykänen itse pääsi myös ilahduttavan paljon ääneen arkistoista kaivetun haastattelu- ja muun kuvamateriaalin muodossa. Dokumentti olisi kuitenkin pitänyt koostaa huolellisemmin, sillä monen haastateltavan osalta samoja pätkiä toistettiin eri yhteyksissä lukuisia kertoja.
Hyvää Elämä on laiffii:ssa oli se, että epäsuhtaisesta painotuksesta ja pinnallisesta käsittelytavasta huolimatta Nykästä ei liikoja mustamaalattu. Sen verran mitä henkilökuvaa rakennettiin, se tehtiin kunnioittaen ja syyllistämättä. Tuttujen mukaan Matti oli selvinpäin hyväsydäminen ihminen, joka valitettavasti antoi viinapirulle pikkusormensa ja se vei koko käden. Asiat olisivat voineet mennä toisinkin.