Katsotaan pääsenkö ekan kauden loppuun. Se olisi nyt ainakin ensimmäinen tavoite.
Tiukkaa tekee kyllä tällä tahdilla Paon ekan kaudenkin kanssa. Tätä katsotaan vielä joulunakin, jollen ryhdistäydy.
Pääongelma on oikeastaan se, että tämä sarja on tehty katsottavaksi viikko kerrallaan, jolloin ihmiset eivät ehdi kyllästyä jatkuviin itseään toistaviin käänteisiin, vaan sietävät niitä paremmin. Mutta nyt kun katsoo jakso toisensa perään (olen reilussa puolivälissä 22 jakson kautta), niin alkaa olemaan vähän liikaa tapahtumia ja liian vähän varsinaista draamallista kehitystä. On sellaista paikallaan jauhamisen tuntua, jossa ikävä kyllä osansa on siinä, että kun jotain yllättävää tapahtuu, niin mieleen palautuukin miten mikäkin pulma ratkaistiin. Osa pulmista on edelleen viihdyttäviä ja kiinnostavia, osa ei.
Ja kun jokaisella hahmolla juuri sopivasti on jokin ongelma ulkomaailman tai jonkin muun jutun kanssa, niin heitä on sitten kertynyt liuta yrittämään pakoa yhdessä. Alkuun se ärsytti, mutta koska kaikki hahmot ovat pidemmän päälle hyviä, niin heidän puolestaan jopa hieman välittää, ovathan kaikki meidän puhtoista pääparia lukuun ottamatta ns oikeita konnia. No tietysti T-Bag on selkeä poikkeus, jonka kohtalosta varsinaisesti ei kukaan ole kiinnostunut, vaikka Robert Knepper onnistuu aika limaisesti häntä näyttelemäänkin. Vartija Bellickistä on myös sanottava, että onpas läpimulkku mies. Hyvin roolitettu hahmo siis tuokin.
Kyllä tämä eka kausi tästä koetetaan taistella loppuun, ja jos samat ongelmat vaivaavat toistakin kautta, niin voi olla, että pitää lyödä hanskat tiskiin. Tässä on ihan tarpeeksi keskittymisen kanssa vaivoja, niin heti perään uuden 22 jakson kauden kanssa voinee tulla suurtakin ongelmaa jaksamisen kanssa. Sarjan yleisen uskottavuuden (tai sen puutteen) kanssa pärjää, jos ei ihan liikaa vaivaa päätään. Kaikkea pientä on kaiken aikaa, jolloin ajattelee, ettei tuo noin voisi mennä, tai tuntuu erittäin epätodennäköiseltä. Sellaista tunnemanipulaatiota, jossa katsojan puolesta päätetään miltä katsomisen missäkin kohtauksessa pitää tuntua. Jos ymmärrätte, niin tarkoitan, että katsominen on liiaksi sellaista, jossa miettii kokoajan käsikirjoituksellista antia sen sijaan, että katsoisi vaan kuinka jouhevasti tarina kulkee ja imaisee. No toki se kulkee, mutta pelitavassa on vikaakin.
www.episodi.fi
/img-s3.ilcdn.fi/981f2258e3072406e119505e8026aaa74af3daf1cc7ec9350ef88104a6c77d00.jpg)
www.iltalehti.fi
