Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
"Rakas Joulupukki..." − Jatkoajan lahjatoiveet Liiga-joukkueilleLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Maaginen McDavid, dominoiva Dahlin ja hiljainen Hughes – näin viime vuosien ykkösvaraukset menestyivät U20 MM-kisoissaLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Huippupuolustajia, ykkösvarauksesta kilpaileva kolmikko ja NHL-tähden veli – varausluokan lupaavimmat tähdet valtaavat jäänLue lisää »
-
Uransa tehokkainta kautta pelaava Antti Saarela jatkosopimukseen Lukon kanssaLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Lauri Mikkola suomalaisnuorten paosta Pohjois-Amerikkaan: "Ei se Suomi-kiekolle hyvä asia ole"Lue lisää »
-
NL-viikko: Jussi Tapola houkutteli Tappara-valmentajan Sveitsiin, pistepörssin kärki Jerry Turkulainen loukkaantuiLue lisää »
TV-sarjaketju
- Viestiketjun aloittaja Paitselo
- Alkaa
- 2 358 947
- 10 359
Samat ajatukset että toivottavasti tarina ei lässähtäisi tai jatkettaisi liian pitkään. Lostin tekijöitä kun kyseessä niin herää epäilykset :)
Hercule Poirotin ystäville tiedoksi, että Viaplaylla on katsottavissa (ilmeisesti) kaikki jaksot. Olen etsinyt sarjaa aina silloin tällöin ja Viaplay oli tauolla viime kesästä saakka (kunnes nyt lätkän MM-kisojen alussa käytin tarjoushinnan hyväkseni). Tämä oli todella iloinen yllätys!
viaplay.com
Hercule Poirot - TV-ohjelmat netissä - Viaplay
Katso sarja Hercule Poirot netissä. Striimaa TV-sarjat tai lataa mukaan. Voit katsoa tietokoneella, tabletilla, puhelimella, pelikonsolilla tai Smart TV :llä
viaplay.com
Samoin MTV Katsomossa, jos se on tilattuna vaikkapa Liigan takia.
Hercule Poirot
Katso Hercule Poirot suoraan selaimessa tai sovelluksissamme. Näe tämä ohjelma ja paljon enemmän MTV Katsomossa!
Being Poirot
Katso Being Poirot suoraan selaimessa tai sovelluksissamme. Näe tämä ohjelma ja paljon enemmän MTV Katsomossa!
Olen viime aikoina katsellut uudelleen kotimaista poliisisarjaa Robaa MTV Katsomosta. Ihan hauskaa on ollut ja sujuvasti olen edennyt – tähän mennessä on siis ilmestynyt viisi kautta ja sain ne kaikki parissa viikossa väijyttyä muun olemiseni ohessa. Parhaina tai ehkä pahimpina päivinä taisi mennä kokonainen kausi tuosta noin vain. Olen muistaakseni jo joskus kommentoinut kyseistä sarjaa yleisluontoisesti tässä ketjussa, joten seuraavassa vielä muutamia yksityiskohtaisempia kausikohtaisia kommentteja. Käsittelen tapahtumia nyt sen verran paljastavasti, että spoiler-tagit lienevät tarpeen.
Kausi 1:
Sarjan hyvät puolet tulevat heti esille. Roba on ennen kaikkea sopivassa balanssissa oleva ja uskottavan makuinen sekoitus proosallisempia ja dramaattisempia keissejä. Tälläkin kaudella nähdään riittämiin tavallisia juoppojenkuskailuja ja nuorisokänniporukoiden hajottamisia, mutta niiden vastapainoksi on myös raflaavampaa osastoa, kuten poliisien hengenvaaroja, panttivankitilanteita ja pommiuhkia. Erityisesti Nicke Lignellin esittämän jeparin kuolema heti kauden alkuvaiheessa oli melkoinen paukku.
Hahmot esitellään rivakasti ja he kaikki ovat omalla tavallaan värikkäiksi ja syvällisiksi käsikirjoitettuja omine yksilöllisine luonteenpiirteineen, kipukohtineen ja synkkine salaisuuksineen – osaston päällikkö Hessu on kaappihomo, hänen alaisistaan taas Maikilla on stalkkaava exä, Janilla väkivaltaongelma, Myllymiehellä ilmeisesti hänen ulottumattomiinsa joutunut tytär, Artolla terveyshuolia ja työnarkomania... Hahmoilla on realistisesti myös pimeät puolensa eikä heidän omakaan toimintansa kestä aina päivänvaloa, vaikka he lain puolesta työskentelevätkin. Henkilöiden mieleen sukelletaan pintaa syvemmälle siinäkin mielessä, että traumaattisten tapahtumien vaikutukset heidän psyykeensä käsitellään huolellisesti. Esimerkiksi Nicken hahmon kuolema aiheuttaa hänen työparissaan Artossa holtitonta käytöstä ja psykosomaattista oireilua. Hahmojen välisiin suhteisiin pureudutaan myös riittävissä määrin. Niiden saralta kiinnostavinta antia tällä avauskaudella edustavat Hessu-pomon ongelmat alaistensa kanssa sekä Maikin ja Janin räjähdysherkkä työparius. Kaiken kaikkiaan kausi onkin oivallinen sekoitus rikostapauksia, henkilökuvausta, hahmojen yksityiselämää ja työpaikan ihmissuhdekuvausta.
Myös dialogi on ihan nasevaa ja huumorikin kukkii välillä. Tällä kaudella kuullaan replasuosikkini koko sarjasta, nimittäin Hessun äyskähdys "Poliisi tekee autoillaan kissoista lättyjä", kun Myllymies ja Arto olivat ajaneet maijallaan monta kertaa kissan yli.
Näyttelijämateriaali sen sijaan on vähän hajanaista. Siitä erottuu ensinnäkin joitakin suorastaan timanttisia suorittajia, kuten Taneli Mäkelä (poliisipäällikkö Karvinen) ja Ilari Johansson (rikostutkija Markus Uusitalo). Toisaalta heidän vastapainokseen löytyy muutamia sysipaskoja puupökkelöitäkin, kuten Mari Perankoski (rikostutkija Sinisalo) ja Riku Nieminen (Myllymies). Sitten on paljon siltä väliltä olevia keskivertoja, kuten Aku Hirviniemi (Jani), Aarni Kivinen (Hessu), Leena Pöysti (Maikki) ja Kari Hietalahti (Arto). Kokonaisuutena sanoisin kuitenkin, että nämä aiemmin aivan muunlaisista rooleista rooleista tutuiksi tulleet näyttelijäsuuruudet suoriutuivat poliisinosistaan ihan kelvollisesti. Etenkin Putous-tähtiä tuntui aluksi hieman oudolta nähdä näin vakavissa rooleissa, mutta pianhan tuohon tottui.
Vakavia puutteitakin kaudella on. Vaikka sisältö viehättää, niin kuvaus on paikoitellen suorastaan kökköä. Toisaalta pidän tiettyjen efektien käytöstä – esim. hidastuksilla saa sopivasti dramaattisia kohtauksia tehostettua – mutta ainainen ikkunoiden takaa kuvaaminen on mielestäni surkea "efekti". En tajua mihin sillä pyritään, ellei sitten aiheuttamaan katsojaparalle päänsärkyä.
Mutta vahva esitys kaiken kaikkiaan.
Kausi 2:
Kauden alkuun liittyy muutamia kangerteluja. Ensinnäkin käsikirjoittajat ovat ilmeisesti jonkinlaisen dementian vallassa unohtaneet, että Myllymieshän irtisanottiin edellisen kauden loppupuolella. Tuolla hän nyt kuitenkin taas kököttää ihan iloisesti. Ei varmaan olisi ollut mahdottoman vaikeaa ujuttaa johonkin sivulauseeseen mainintaa Myllymiehen työsuhteen uusimisesta, mutta nyt tuollaisen maininnan kokonaan puuttuessa tuosta kuviosta tuli aika kökkö fiilis – kausien välinen jatkuvuus ei ollut kunnossa. Toinen kangertelu oli Roban päällikkönä toimineen Hessun yhtäkkinen vaihto Tiina Lymin esittämään Valtoseen muistaakseni kakkoskauden toisessa jaksossa. Ainakin muiden meneillään olleiden tapahtumien aikajanasta päätellen tuo vaihto tapahtui yhden päivän aikana ilman mitään irtisanomisaikoja Hessulle tai kunnon työhaastatteluja Valtoselle. Muutenkin olisi ollut kyllä kiva, jos ykköskauden keskeisimpiin hahmoihin kuuluneelle Hessulle olisi heitetty kunnon hyvästit.
Muuten kauden juoni oli ihan hyvin rakennettu. Tällä kertaa luotiin ihan koko kauden mittaista draamankaarta tunnetun talousrikollisen Juha Puustisen ympärille, sillä likipitäen kaikki merkittävät juonikuviot tuntuivat etsiytyvän lopulta häneen. Heti kauden alussa tapetaan Arton vasikka, Hessu kidnapataan ja myöhemmin Artokin joutuu murhayrityksen kohteeksi. Puustisen nimi nousee esille vähän joka välissä, mutta vielä häntä ei saada syytteeseen mistään. Juonikuvion ratkaisua jäädään siis odottamaan kolmoskauden puitteissa tapahtuvaksi. Joka tapauksessa käsikirjoitustiimin juonenpunonta tekee vaikutuksen luontevuudellaan, vaikka kuviot vielä keskeneräisiksi jäävätkin. Eri tapausten väliset yhteydet ja poliisien päättelyketjut tuntuvat uskottavilta.
Henkilökuvauksen saralla kakkoskaudella saadaan nähdä lisää hahmojen yksityisasioista, persoonista ja etenkin pimeistä puolista. Entistä useampien poliisihahmojen toiminta ei kestä päivänvaloa – esimerkkeinä mainittakoon tutkimaansa tapaukseen liittyvän rahakätkön anastava rikostutkija Uusitalo, vaimoaan hakkaava poliisipäällikkö Karvinen ja laitonta sivutointa portsarina tekevä Myllymies. Nuo venkoilut eivät ole sarjan laadun kannalta mitenkään pahasta, sillä niiden avulla saadaan lisää särmää ja puolia noihinkin hahmoihin. Janista taas on tullut viimekautisen ampumisvälikohtauksen seurauksena varsinainen jeesustelija. Ihan realistinen kehityskulku sekin, vaikka onhan hän välillä varsin ärsyttävä. Roban johtajan pallille hypännyt Valtonen on myös ihan kiinnostava hahmo. Hänen yksityiselämänsä mörkö on kapinoiva tytär ja persoonansa pimeä puoli ajoittainen "vitun lehmyys", kuten rikostutkija Sinisalo häntä luonnehtii. Harmi kuitenkin, että Valtosen rooli on annettu Tiina Lymille, joka on mielestäni näyttelijänä sitä pahanpohjimmaista sysipaska-osastoa. Hänellä on ainoastaan yksi ilme ja yksi äänensävy – itkua pidättelevältä näyttävä mutristus ja itkua pidättelevältä kuulostava äänen värisytys. Moiset maneerit eivät oikein sovi tuommoiselle kovapintaiselle komisariohahmolle.
Tällä kaudella ikkunan takaa kuvaaminen ei häirinnyt aivan niin paljon, mutta kyllä sitä taas oli. Lienenköhän vähän tottumassa. Mutta hyvä kausi tämäkin.
Kausi 3:
Kolmannella kaudella alkaa olla havaittavissa pieniä viitteitä paikallaan polkemisesta. Sekä rikoksiin että hahmojen yksityiselämään liittyvissä juonissa esiintyy toistoa. Iänikuista Puustis-kuviota jaksetaan veivata vieläkin. Siihen tuodaan kyllä tämän kauden puitteissa myös uusia elementtejä – lonkerot levittyvät entistäkin laajemmalle, kun itse KRP tuntuu sekaantuneen juttuun – mutta kyllähän nuo Puustisen tiloihin tapahtuneet kotietsinnät ja Arton uhkailluksi joutumiset tuntuivat auttamatta vanhan kierrättämiseltä. Eivätkä Puustisen toimien taustalta paljastuneet suuremman luokan taloussotkut ja ihmiskaupat olleet mielestäni edes kovin kiinnostavia. Ainakin näin tavallisen pulliaisen näkökulmasta sellaisiin on vaikeampi samastua kuin ihan tavallisiin mustasukkaisuus-, känni- ja kostomotiiveihin perustuviin veritöihin, joita olisi helppo kuvitella tapahtuvan omassa tuttavapiirissäänkin. Hahmojen henkilökohtaisten ongelmien saralta taas Janin ja Maikin juupas-eipäs-leikki ja Arton tuupertelut alkoivat tällä kaudella tulla korvista ulos.
On kaudella silti uuttakin. Maikki siirtyy vihdoin järjestyspoliisista rikostutkinnan puolelle, kuten on jo pitkään haavaillut tekevänsä. Ihan kiva, että päästään näkemään enemmän sitäkin puolta poliisin työstä (sarjan aiemmat rikostutkijat Uusitalo ja Sinisalo kun ovat jääneet sivuosiin), mutta Maikin hahmo puolestaan alkaa enenevässä määrin ärsyttää. On se kumma, kuinka joku voikin olla niin täydellinen ja ylivertainen kaikessa.
Ihan ok kausi silti tämäkin. Totuttuun tyyliin balanssi dramaattisten ja proosallisten keissien suhteen on kohdillaan.
Kausi 4:
Jotakin pientä aikaisempien kuvioiden toistamista tälläkin kaudella on havaittavissa – maahanmuuttajiin liittyviä ongelmia ainakin on käsitelty sarjassa aiemminkin ja Arton terveys alkaa taas vaihteeksi prakata –, mutta ei nyt mitenkään häiritsevissä määrin.
Uusi elementtejä on nimittäin niin ikään viljalti mukana. Janin kuolema on ensimmäinen varsinaisen päähenkilön kuukahtaminen koko sarjan historiassa, sillä Nicken hahmo kuoli ennen kuin katsojalle oli ehtinyt muodostua häneen mitään tunnesidettä. Minua tuo Janin poistuminen harmitti, koska Aku Hirviniemi suoriutui roolityöstään kokonaisuutensa varsin hyvin ja Jani & Maikki -kombo oli ajoittaisesta paikallaan junnaamisesta huolimatta kiinnostavin sarjan orastavista romansseista. Tällä kaudella ikään kuin heidän tilalleen tuli uusi poliisipari Salonen & Santiago (Mimosa Willamo ja Deogracias Masomi), eivätkä hekään kyllä mitenkään huonoja olleet. Etenkin Salonen on kaikessa junttimaisuudessaan virkistävä, sillä hän on varsin kaukana stereotyyppisestä naishahmosta. Myös Roban päällikön pallilla on tuulista, sillä Valtosen korvaa tällä kaudella Andrei Alénin näyttelemä idealistinen hörhö nimeltä Cristoffer Lund. Hahmo on tahattomasti koominen räpiköidessään kovapintaisessa poliisiporukassa kuin kala kuivalla maalla, mutta ei jää kuitenkaan pelkäksi huumoripläjäykseksi, vaan hänenkin yksityiselämästään alkaa paljastua laitonta uhkapelailua ja muuta hämäräperäistä. Alénin näytteleminen on maanmainiota.
Kauden keissit ovat enimmäkseen ihan mielenkiintoisia (esim. paloittelusurmia ja seksuaalista hyväksikäyttöä), mutta Santiagon peiteoperaation turvin tutkima huumevyyhti oli turhan venytetty. Jos taloussotkut ja ihmiskauppa eivät kiinnosta minua, niin huumerikokset vieläkin vähemmän.
Tämän kauden suurin ongelma oli äänentoisto. En tiedä, oliko ääniteknikkojen kokoonpanossa tapahtunut muutoksia vai mistä kiikasti, mutta näyttelijöiden replikoinnista oli huomattavan vaikea saada mitään selvää. Vaan ei hullumpi kausi tämäkään.
Kausi 5:
Olen parin edellisenkin kauden kohdalla kritisoinut vanhojen elementtien kierrättämistä, mutta vitoskaudella saman toistaminen alkaa ensimmäistä kertaa häiritä todella. Keissien osalta erityisesti ulkomaalaisten tekemiä rikoksia ja toisaalta heihin kohdistuvaa rasismia on aikaisemminkin käsitelty sarjassa uutterasti. Niinpä tämän kauden pääasiallisen rungon muodostava maahanmuuttajan terrori-isku ja sen seurauksena viriävä rasistinen liikehdintä tuntuu erityisen kuluneelta. Hahmojen yksityis- ja ihmissuhde-elämään pureudutaan mututuntumalta hieman vähemmän kuin aikaisemmilla kausilla – esimerkiksi romansseja päähenkilöiden välillä ei tällä kertaa ole tekeillä. Toki joitakin poliisien yksityiselämään limittyviä kuvioitakin nähdään, mutta niissäkin esiintyy huomattavan paljon aiempien tapahtumien kierrättämistä; esimerkiksi Maikin creepyn incel-pojan edesottamukset muistuttavat Maikin exän törttöilyjä avauskaudella (omena ei siis ole kauas puusta pudonnut) ja Sinisalon saamat uhkausviestit taas tuovat mieleen Arton juonikuviot kakkoskaudella.
On kaudessa silti paljon hyvääkin. Hahmojen mieleen pureudutaan paikoitellen samalla intensiteetillä kuin aiemminkin. Muun muassa Arton tunnontuskat hänen ammuttuaan sen terrori-iskun yhteydessä vahingossa syyllisen sijasta viattoman siviilin on uskottavasti kuvattu. Joistakin vanhoista tutuista hahmoista saadaan nähdä aivan uusia puolia. Sinisalon kotiminää valotetaan ensimmäistä kertaa ja Uusitalosta kuoriutuu kivessyöpään sairastuttuaan aiemmasta huolettomasta itsestään tyystin poikkeava angstailija.
Roban kokonaan uudet järjestyspoliisivahvistukset, räväkkä Heidi ja herkkä Samir, puolestaan ovat ihan persoonallisia ja kiinnostavia lisäyksiä sarjan hahmogalleriaan. Kummallakin on myös omat sopeutumisongelmansa, kun Heidi ei tule oikein juttuun ainakaan ensimmäisen työparinsa Arton kanssa ja ilmeisesti hiljattain valmistuneen Samirin puolestaan on vaikea löytää poliisityössä kultaista keskitietä empatian ja asiallisuuden väliltä.
Kokonaisuutena tämä kausi on vakavahenkisempi kuin aiemmat. Huumoria ja kevennyskeissejä on kyllä jokunen, mutta enimmäkseen uidaan varsin syvissä vesissä. Viimeinen jakso päättyy kaikkien aikojen cliffhangeriin ja sen nähtyään tekisikin mieli siirtyä pikimmiten seuraavan kauden pariin, mutta hemmetti – kun eihän sitä ole vielä olemassakaan. Eli sitä odotellessa.
Sarjan hyvät puolet tulevat heti esille. Roba on ennen kaikkea sopivassa balanssissa oleva ja uskottavan makuinen sekoitus proosallisempia ja dramaattisempia keissejä. Tälläkin kaudella nähdään riittämiin tavallisia juoppojenkuskailuja ja nuorisokänniporukoiden hajottamisia, mutta niiden vastapainoksi on myös raflaavampaa osastoa, kuten poliisien hengenvaaroja, panttivankitilanteita ja pommiuhkia. Erityisesti Nicke Lignellin esittämän jeparin kuolema heti kauden alkuvaiheessa oli melkoinen paukku.
Hahmot esitellään rivakasti ja he kaikki ovat omalla tavallaan värikkäiksi ja syvällisiksi käsikirjoitettuja omine yksilöllisine luonteenpiirteineen, kipukohtineen ja synkkine salaisuuksineen – osaston päällikkö Hessu on kaappihomo, hänen alaisistaan taas Maikilla on stalkkaava exä, Janilla väkivaltaongelma, Myllymiehellä ilmeisesti hänen ulottumattomiinsa joutunut tytär, Artolla terveyshuolia ja työnarkomania... Hahmoilla on realistisesti myös pimeät puolensa eikä heidän omakaan toimintansa kestä aina päivänvaloa, vaikka he lain puolesta työskentelevätkin. Henkilöiden mieleen sukelletaan pintaa syvemmälle siinäkin mielessä, että traumaattisten tapahtumien vaikutukset heidän psyykeensä käsitellään huolellisesti. Esimerkiksi Nicken hahmon kuolema aiheuttaa hänen työparissaan Artossa holtitonta käytöstä ja psykosomaattista oireilua. Hahmojen välisiin suhteisiin pureudutaan myös riittävissä määrin. Niiden saralta kiinnostavinta antia tällä avauskaudella edustavat Hessu-pomon ongelmat alaistensa kanssa sekä Maikin ja Janin räjähdysherkkä työparius. Kaiken kaikkiaan kausi onkin oivallinen sekoitus rikostapauksia, henkilökuvausta, hahmojen yksityiselämää ja työpaikan ihmissuhdekuvausta.
Myös dialogi on ihan nasevaa ja huumorikin kukkii välillä. Tällä kaudella kuullaan replasuosikkini koko sarjasta, nimittäin Hessun äyskähdys "Poliisi tekee autoillaan kissoista lättyjä", kun Myllymies ja Arto olivat ajaneet maijallaan monta kertaa kissan yli.
Näyttelijämateriaali sen sijaan on vähän hajanaista. Siitä erottuu ensinnäkin joitakin suorastaan timanttisia suorittajia, kuten Taneli Mäkelä (poliisipäällikkö Karvinen) ja Ilari Johansson (rikostutkija Markus Uusitalo). Toisaalta heidän vastapainokseen löytyy muutamia sysipaskoja puupökkelöitäkin, kuten Mari Perankoski (rikostutkija Sinisalo) ja Riku Nieminen (Myllymies). Sitten on paljon siltä väliltä olevia keskivertoja, kuten Aku Hirviniemi (Jani), Aarni Kivinen (Hessu), Leena Pöysti (Maikki) ja Kari Hietalahti (Arto). Kokonaisuutena sanoisin kuitenkin, että nämä aiemmin aivan muunlaisista rooleista rooleista tutuiksi tulleet näyttelijäsuuruudet suoriutuivat poliisinosistaan ihan kelvollisesti. Etenkin Putous-tähtiä tuntui aluksi hieman oudolta nähdä näin vakavissa rooleissa, mutta pianhan tuohon tottui.
Vakavia puutteitakin kaudella on. Vaikka sisältö viehättää, niin kuvaus on paikoitellen suorastaan kökköä. Toisaalta pidän tiettyjen efektien käytöstä – esim. hidastuksilla saa sopivasti dramaattisia kohtauksia tehostettua – mutta ainainen ikkunoiden takaa kuvaaminen on mielestäni surkea "efekti". En tajua mihin sillä pyritään, ellei sitten aiheuttamaan katsojaparalle päänsärkyä.
Mutta vahva esitys kaiken kaikkiaan.
Kausi 2:
Kauden alkuun liittyy muutamia kangerteluja. Ensinnäkin käsikirjoittajat ovat ilmeisesti jonkinlaisen dementian vallassa unohtaneet, että Myllymieshän irtisanottiin edellisen kauden loppupuolella. Tuolla hän nyt kuitenkin taas kököttää ihan iloisesti. Ei varmaan olisi ollut mahdottoman vaikeaa ujuttaa johonkin sivulauseeseen mainintaa Myllymiehen työsuhteen uusimisesta, mutta nyt tuollaisen maininnan kokonaan puuttuessa tuosta kuviosta tuli aika kökkö fiilis – kausien välinen jatkuvuus ei ollut kunnossa. Toinen kangertelu oli Roban päällikkönä toimineen Hessun yhtäkkinen vaihto Tiina Lymin esittämään Valtoseen muistaakseni kakkoskauden toisessa jaksossa. Ainakin muiden meneillään olleiden tapahtumien aikajanasta päätellen tuo vaihto tapahtui yhden päivän aikana ilman mitään irtisanomisaikoja Hessulle tai kunnon työhaastatteluja Valtoselle. Muutenkin olisi ollut kyllä kiva, jos ykköskauden keskeisimpiin hahmoihin kuuluneelle Hessulle olisi heitetty kunnon hyvästit.
Muuten kauden juoni oli ihan hyvin rakennettu. Tällä kertaa luotiin ihan koko kauden mittaista draamankaarta tunnetun talousrikollisen Juha Puustisen ympärille, sillä likipitäen kaikki merkittävät juonikuviot tuntuivat etsiytyvän lopulta häneen. Heti kauden alussa tapetaan Arton vasikka, Hessu kidnapataan ja myöhemmin Artokin joutuu murhayrityksen kohteeksi. Puustisen nimi nousee esille vähän joka välissä, mutta vielä häntä ei saada syytteeseen mistään. Juonikuvion ratkaisua jäädään siis odottamaan kolmoskauden puitteissa tapahtuvaksi. Joka tapauksessa käsikirjoitustiimin juonenpunonta tekee vaikutuksen luontevuudellaan, vaikka kuviot vielä keskeneräisiksi jäävätkin. Eri tapausten väliset yhteydet ja poliisien päättelyketjut tuntuvat uskottavilta.
Henkilökuvauksen saralla kakkoskaudella saadaan nähdä lisää hahmojen yksityisasioista, persoonista ja etenkin pimeistä puolista. Entistä useampien poliisihahmojen toiminta ei kestä päivänvaloa – esimerkkeinä mainittakoon tutkimaansa tapaukseen liittyvän rahakätkön anastava rikostutkija Uusitalo, vaimoaan hakkaava poliisipäällikkö Karvinen ja laitonta sivutointa portsarina tekevä Myllymies. Nuo venkoilut eivät ole sarjan laadun kannalta mitenkään pahasta, sillä niiden avulla saadaan lisää särmää ja puolia noihinkin hahmoihin. Janista taas on tullut viimekautisen ampumisvälikohtauksen seurauksena varsinainen jeesustelija. Ihan realistinen kehityskulku sekin, vaikka onhan hän välillä varsin ärsyttävä. Roban johtajan pallille hypännyt Valtonen on myös ihan kiinnostava hahmo. Hänen yksityiselämänsä mörkö on kapinoiva tytär ja persoonansa pimeä puoli ajoittainen "vitun lehmyys", kuten rikostutkija Sinisalo häntä luonnehtii. Harmi kuitenkin, että Valtosen rooli on annettu Tiina Lymille, joka on mielestäni näyttelijänä sitä pahanpohjimmaista sysipaska-osastoa. Hänellä on ainoastaan yksi ilme ja yksi äänensävy – itkua pidättelevältä näyttävä mutristus ja itkua pidättelevältä kuulostava äänen värisytys. Moiset maneerit eivät oikein sovi tuommoiselle kovapintaiselle komisariohahmolle.
Tällä kaudella ikkunan takaa kuvaaminen ei häirinnyt aivan niin paljon, mutta kyllä sitä taas oli. Lienenköhän vähän tottumassa. Mutta hyvä kausi tämäkin.
Kausi 3:
Kolmannella kaudella alkaa olla havaittavissa pieniä viitteitä paikallaan polkemisesta. Sekä rikoksiin että hahmojen yksityiselämään liittyvissä juonissa esiintyy toistoa. Iänikuista Puustis-kuviota jaksetaan veivata vieläkin. Siihen tuodaan kyllä tämän kauden puitteissa myös uusia elementtejä – lonkerot levittyvät entistäkin laajemmalle, kun itse KRP tuntuu sekaantuneen juttuun – mutta kyllähän nuo Puustisen tiloihin tapahtuneet kotietsinnät ja Arton uhkailluksi joutumiset tuntuivat auttamatta vanhan kierrättämiseltä. Eivätkä Puustisen toimien taustalta paljastuneet suuremman luokan taloussotkut ja ihmiskaupat olleet mielestäni edes kovin kiinnostavia. Ainakin näin tavallisen pulliaisen näkökulmasta sellaisiin on vaikeampi samastua kuin ihan tavallisiin mustasukkaisuus-, känni- ja kostomotiiveihin perustuviin veritöihin, joita olisi helppo kuvitella tapahtuvan omassa tuttavapiirissäänkin. Hahmojen henkilökohtaisten ongelmien saralta taas Janin ja Maikin juupas-eipäs-leikki ja Arton tuupertelut alkoivat tällä kaudella tulla korvista ulos.
On kaudella silti uuttakin. Maikki siirtyy vihdoin järjestyspoliisista rikostutkinnan puolelle, kuten on jo pitkään haavaillut tekevänsä. Ihan kiva, että päästään näkemään enemmän sitäkin puolta poliisin työstä (sarjan aiemmat rikostutkijat Uusitalo ja Sinisalo kun ovat jääneet sivuosiin), mutta Maikin hahmo puolestaan alkaa enenevässä määrin ärsyttää. On se kumma, kuinka joku voikin olla niin täydellinen ja ylivertainen kaikessa.
Ihan ok kausi silti tämäkin. Totuttuun tyyliin balanssi dramaattisten ja proosallisten keissien suhteen on kohdillaan.
Kausi 4:
Jotakin pientä aikaisempien kuvioiden toistamista tälläkin kaudella on havaittavissa – maahanmuuttajiin liittyviä ongelmia ainakin on käsitelty sarjassa aiemminkin ja Arton terveys alkaa taas vaihteeksi prakata –, mutta ei nyt mitenkään häiritsevissä määrin.
Uusi elementtejä on nimittäin niin ikään viljalti mukana. Janin kuolema on ensimmäinen varsinaisen päähenkilön kuukahtaminen koko sarjan historiassa, sillä Nicken hahmo kuoli ennen kuin katsojalle oli ehtinyt muodostua häneen mitään tunnesidettä. Minua tuo Janin poistuminen harmitti, koska Aku Hirviniemi suoriutui roolityöstään kokonaisuutensa varsin hyvin ja Jani & Maikki -kombo oli ajoittaisesta paikallaan junnaamisesta huolimatta kiinnostavin sarjan orastavista romansseista. Tällä kaudella ikään kuin heidän tilalleen tuli uusi poliisipari Salonen & Santiago (Mimosa Willamo ja Deogracias Masomi), eivätkä hekään kyllä mitenkään huonoja olleet. Etenkin Salonen on kaikessa junttimaisuudessaan virkistävä, sillä hän on varsin kaukana stereotyyppisestä naishahmosta. Myös Roban päällikön pallilla on tuulista, sillä Valtosen korvaa tällä kaudella Andrei Alénin näyttelemä idealistinen hörhö nimeltä Cristoffer Lund. Hahmo on tahattomasti koominen räpiköidessään kovapintaisessa poliisiporukassa kuin kala kuivalla maalla, mutta ei jää kuitenkaan pelkäksi huumoripläjäykseksi, vaan hänenkin yksityiselämästään alkaa paljastua laitonta uhkapelailua ja muuta hämäräperäistä. Alénin näytteleminen on maanmainiota.
Kauden keissit ovat enimmäkseen ihan mielenkiintoisia (esim. paloittelusurmia ja seksuaalista hyväksikäyttöä), mutta Santiagon peiteoperaation turvin tutkima huumevyyhti oli turhan venytetty. Jos taloussotkut ja ihmiskauppa eivät kiinnosta minua, niin huumerikokset vieläkin vähemmän.
Tämän kauden suurin ongelma oli äänentoisto. En tiedä, oliko ääniteknikkojen kokoonpanossa tapahtunut muutoksia vai mistä kiikasti, mutta näyttelijöiden replikoinnista oli huomattavan vaikea saada mitään selvää. Vaan ei hullumpi kausi tämäkään.
Kausi 5:
Olen parin edellisenkin kauden kohdalla kritisoinut vanhojen elementtien kierrättämistä, mutta vitoskaudella saman toistaminen alkaa ensimmäistä kertaa häiritä todella. Keissien osalta erityisesti ulkomaalaisten tekemiä rikoksia ja toisaalta heihin kohdistuvaa rasismia on aikaisemminkin käsitelty sarjassa uutterasti. Niinpä tämän kauden pääasiallisen rungon muodostava maahanmuuttajan terrori-isku ja sen seurauksena viriävä rasistinen liikehdintä tuntuu erityisen kuluneelta. Hahmojen yksityis- ja ihmissuhde-elämään pureudutaan mututuntumalta hieman vähemmän kuin aikaisemmilla kausilla – esimerkiksi romansseja päähenkilöiden välillä ei tällä kertaa ole tekeillä. Toki joitakin poliisien yksityiselämään limittyviä kuvioitakin nähdään, mutta niissäkin esiintyy huomattavan paljon aiempien tapahtumien kierrättämistä; esimerkiksi Maikin creepyn incel-pojan edesottamukset muistuttavat Maikin exän törttöilyjä avauskaudella (omena ei siis ole kauas puusta pudonnut) ja Sinisalon saamat uhkausviestit taas tuovat mieleen Arton juonikuviot kakkoskaudella.
On kaudessa silti paljon hyvääkin. Hahmojen mieleen pureudutaan paikoitellen samalla intensiteetillä kuin aiemminkin. Muun muassa Arton tunnontuskat hänen ammuttuaan sen terrori-iskun yhteydessä vahingossa syyllisen sijasta viattoman siviilin on uskottavasti kuvattu. Joistakin vanhoista tutuista hahmoista saadaan nähdä aivan uusia puolia. Sinisalon kotiminää valotetaan ensimmäistä kertaa ja Uusitalosta kuoriutuu kivessyöpään sairastuttuaan aiemmasta huolettomasta itsestään tyystin poikkeava angstailija.
Roban kokonaan uudet järjestyspoliisivahvistukset, räväkkä Heidi ja herkkä Samir, puolestaan ovat ihan persoonallisia ja kiinnostavia lisäyksiä sarjan hahmogalleriaan. Kummallakin on myös omat sopeutumisongelmansa, kun Heidi ei tule oikein juttuun ainakaan ensimmäisen työparinsa Arton kanssa ja ilmeisesti hiljattain valmistuneen Samirin puolestaan on vaikea löytää poliisityössä kultaista keskitietä empatian ja asiallisuuden väliltä.
Kokonaisuutena tämä kausi on vakavahenkisempi kuin aiemmat. Huumoria ja kevennyskeissejä on kyllä jokunen, mutta enimmäkseen uidaan varsin syvissä vesissä. Viimeinen jakso päättyy kaikkien aikojen cliffhangeriin ja sen nähtyään tekisikin mieli siirtyä pikimmiten seuraavan kauden pariin, mutta hemmetti – kun eihän sitä ole vielä olemassakaan. Eli sitä odotellessa.
Kirjoittelin vuosia sitten BSG:stä ko. sarjan ketjuun eikä mielipiteeni ole muuttunut yhtään. Yksi kaikkien aikojen avaruusscifisarjoista:
Battlestar Galactica
Otan tämän katseluun, kiitos!
Jos näiden välillä tosiaan on valinta, niin ehdottomasti BSG. Yksi kaikkien aikojen scifi-sarjoista kyseessä.
Katselin hiljattain Halon, ja täytyy sanoa että yllätyin siitäkin positiivisesti - ei ollut se höyryävä kasa paskaa miksikä sen monet pelifanit ovat tuominneet. Itse en ole Haloa pelannut, joten sarja toimi scifi-fanille ihan kohtuullisesti. Ei se kuitenkaan missään nimessä noussut kaikkien aikojen parhaiden joukkoon, joten tässä vertailussa sillä ei ole mitään palaa.
Halo on täyttä paskaa ja Galactica parhaimpia scifi-sarjoja koskaan. Eroja? Kaikki.
Joo itse olen vasta varttuneemmalla iällä alkanut tosissaan harrastamaan näitä sarjojen katselua niin välillä pihalla kuin lumiukko mitä kannattaa seurata ja mitä ehkä sitten myöhemmin.
Galactica itselläkin juuri uudelleenkatselussa ja on kyllä kaikken kehujen arvoinen.
BSG on todella kova sarja, jonka itsekin olen pari kertaa katsonut, mutta se on myös luonteeltaan aika erikoinen sarja. Monet odottavat siltä jotain muuta kuin mitä se on, jonka todettuaan joko mukautuvat siihen mitä saavat tai katselu jää kesken.
Ensimmäistä kertaa kun katsoin, niin tykkäsin sarjasta aluksi, mutta meno muuttui jossain kohtaa sellaiseksi, että en oikein tiennyt enää. Toisella kerralla tiesin mitä odottaa, niin oli helpompaa.
Viimeksi muokattu:
Onkos tämä tuotos missään suoratoistopalvelussa? Itse olen lapsena katsonut tuon alkuperäisen ja käsittääkseni tämä uudempi on tehty ihan eri kulmalla.
Joo ihan eri sarja on. Amazonilla on mutta ei Suomessa. Eikun Sky Showtimella näyttäisi olevan.
SkyShowtimestä tosiaan löytyy molemmat versiot eli vuoden 1978 alkuperäinen ja sitten tämä 2003 alkanut versio minisarjoineen. Yritin viime vuonna tuota "uudelleenkuviteltua" versiota katsoa, mutta ei se itselle oikein iskenyt. Enemmän pidin alkuperäisen tyylistä.
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
BSG, kuten täällä todettu jo monessa viestissä, on yksi parhaista SciFi sarjoista. 3. ja 4. kauden välissä on leffa Razor joka ehdottomasti kannattaa katsoa. Sen sijaan sarja jälkilämmöillä tehty The Plan on turha leffa, jättäsin väliin. Jos ne webisodet viä löytyy, ne on ihan katsottavia, eli The Resistance (tuli ennen kolmoskautta), Razor Flashbacks (ennen neloskautta) ja The Face of the Enemy (sarjan jälkeen ja on vähän heikompi).
Sarjan tekoajankohta puskee toki läpi Abu Ghraib skandaalin ja terrorismin vastaisen sodan ollessa päällä. Näitä viittauksia toki ei tartte tuntea, mutta aikanaan katsottuna olivat ilmiselviä. Tuottojapuolen sekaantuminen jaksorakenteeseen aiheutti sen, että jatkuvajouniseen sarjaan piti ympätä ”kesken sarjaa mukaan hyppäämistä helpottavia” kertajaksotarinoita, joista se hölmöin oli nyrkkeilyjakso, tiädät kun näet.
Sarjallehan tehtiin spin-off prequel Caprica, joka on täysin erilainen ja siinäkerrotaan Cylonien kehittämisestä. Se lopetetiin yhteenkauteen, mutta on paljon mainettaan parempi. Siltä vaan ei pidä odottaa BSG avaruustaisteluja.
Pitkään oli huhuissa että Adaman nuoruusvuosista tulisi kunnon sarja, joka sitten typistyi aika matalan budjetin Blood & Chrome leffaksi 2012.. aika turha tekele
Sarjan tekoajankohta puskee toki läpi Abu Ghraib skandaalin ja terrorismin vastaisen sodan ollessa päällä. Näitä viittauksia toki ei tartte tuntea, mutta aikanaan katsottuna olivat ilmiselviä. Tuottojapuolen sekaantuminen jaksorakenteeseen aiheutti sen, että jatkuvajouniseen sarjaan piti ympätä ”kesken sarjaa mukaan hyppäämistä helpottavia” kertajaksotarinoita, joista se hölmöin oli nyrkkeilyjakso, tiädät kun näet.
Sarjallehan tehtiin spin-off prequel Caprica, joka on täysin erilainen ja siinäkerrotaan Cylonien kehittämisestä. Se lopetetiin yhteenkauteen, mutta on paljon mainettaan parempi. Siltä vaan ei pidä odottaa BSG avaruustaisteluja.
Pitkään oli huhuissa että Adaman nuoruusvuosista tulisi kunnon sarja, joka sitten typistyi aika matalan budjetin Blood & Chrome leffaksi 2012.. aika turha tekele
Sipe Lervo
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Oulun Kärpät, Haukiputaan Ahmat
Muutama jakso katsottuna tätä sarjaa ja oikein hyvältä vaikuttaa.
Virossa kuvaamiseen liittyen, kyllä siellä on rahoitussyistä kuvattu. Todennäköisesti ei vain säästösyistä, vaan Virossa kuvaamalla on voitu osoittaa kuluja sinne ja saatu paikallinen insentiivi käyttöön, joka siis tarkoittaa että käytössä ollut isompi budjetti. Eli siis taloudellisista syistä toki. Itselle ei ole vielä lavastus/rekvisiitta pompannut silmille, mutta nyt siihen lienee mahdoton olla kiinnittämättä huomiota, kun loppuja jaksoja katselee.
Mukava joka tapauksessa katsoa kotimaista rikosdraamaa, jossa tarinan ”keissi” on jotain muuta kuin rannalta löytynyt ruumis.
Viimeksi muokattu:
Tää oli kova. Ei taida löytyä mistään enää?
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy