On tullut tässä viime aikoina katseltua aika paljon true crime -sarjoja. Rikostapaukset ovat kyllä about aina kiinnostaneet minua, mutta olen ollut niidenkin suhteen aika kaavoihin kangistunut. Ihan perus Bodomeihin ja Ulviloihin olen suht hyvin tutustunut, Tulilahdesta ja Kyllikki Saarestakin on perusasiat jotenkuten hallussa. Lisäksi olen nähnyt varmaan kaikki muutkin jaksot kotimaisesta Murha ei vanhene koskaan -sarjasta ja suomalaista Kadonneet-ohjelmaakin olen katsellut toistuvasti erityisesti tiettyihin katoamistapauksiin (esim. Raisa Räisänen, Maarit Haantie ja Kai Salomaa) keskittyen. Noita kaikkia edellä mainittuja keissejä yhdistää se, että ne ovat vielä avoimia, kun taas jo ratkaistut caset eivät kiinnosta ainakaan itseäni, koska ne eivät jätä tilaa omien teorioiden muodostamiselle. Mielestäni ”parhaissa” caseissa on useita mahdollisia tapahtumakulkuja – jos vaikuttaa ihan itsestäänselvältä, että vaikkapa uhrin puoliso tai joku muu tietty henkilö on henkirikoksen takana, mutta näyttö ei vain ole riittänyt syytteen nostamiseen, niin ei sellainen samalla tavoin ruoki mielikuvitusta. Positiivista on myös, jos löytyy joitakin edes likipitäen konkreettisia todisteita eri teorioiden tueksi, ettei tarvitse ihan hakuammuntaan sortua.
Toki poden huonoa omaatuntoa siitä, että saan itselleni viihdykettä toisten ihmisten tragedioista, mutta minkäs teet – ihmisluonto vain on sillä tavoin turmeltunut, että karmivat asiat kiehtovat. Kaikkein karmivinta on mielestäni se, jos joku vain katoaa jälkiä jättämättä. Ei mikään kauhuleffa voi koskaan yltää samalle tasolle kuin nämä tosielämän hirveydet. Joka tapauksessa noiden samojen tapausten veivaaminen on tässä vuosien saatossa alkanut kyllästyttää, joten olen nyt yrittänyt hiukan laajentaa tonttiani ja tutustua itselleni vieraampiin tai kokonaan tuntemattomiinkin caseihin.
Vaiettu murha – Elli Immo: Tämä murhajuttu on todellakin jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Parikymppinen nainen löytyi raa’asti puukotettuna Kemistä muutaman sadan metrin päästä kotitalostaan vuonna 1955. Paria vuotta aikaisemmin Kyllikki Saaren murha oli yltänyt koko valtakuntaa ravistelleeksi tragediaksi, kun taas tämä ikään kuin painettiin villasella enkä itsekään ollut kuullut koko casesta ennen dokumenttisarjan katsomista. Kieltämämättä hiukan outoa. Sarjassa historian hämäriin vaipunut tapaus saa uutta virtaa, kun dekkarikirjailija Elina Backman ja toimittaja Heidi Holmavuo alkavat tonkia sitä. Vaiettu murha poikkesi jonkin verran aikaisemmista vähäisistä true crime -dokumenttikokemuksistani, sillä niissä on keskitytty vain esittelemään keissejä. Tässä taas sukelletaan syvälle selvitystyön saloihin. Olikin varsin mielenkiintoista seurata, kun tuo kaksikko kierteli koluamassa arkistoja ja puhuttamassa jutusta mahdollisesti jotakin tietäviä. Kemin poliisin toiminta alkoi vähitellen joutua yhä epäilyttävämpään valoon – ilmeisesti siellä oli syyllistytty sukulaisen suojelemiseen. Hiukan minua tosin häiritsi, että sarjassa oltiin niin fiksoituneita tiettyyn näkökulmaan. Käsittääkseni muitakin mahdollisia epäiltyjä on ollut kuin tuo ”poliisin poika”, vaikkapa hän ehkä varteenotettavimmalta vaikuttaakin. Ensimmäisiä jaksoja katsoin suurella innolla, mutta sitten jäätiin junnaamaan paikoilleen. Itsestäänselvän oloinen tapaus, ainakin siinä muodossa kuin se tässä esitettiin.
The Disappearance of Maura Murray: Tämä olikin erikoinen keissi. Sairaanhoitajaopiskelija Maura Murray joutui autokolariin helmikuussa 2004 ja useampikin oman elämänsä Ulla Taalasmaa tarkkaili ikkunoistaan häntä tienposkessa seisomassa. Sitten kaikki nuo kyylät sattuivat katsomaan muualle hetken ajan ja sillä välin Murray oli hävinnyt jäljettömiin, eikä häntä ole vieläkään löydetty. Skenaarioita on lukuisia – hän on voinut lähteä itse hortoilemaan läheiseen metsään ja kuolla siellä joko tahattomasti tai oman käden kautta, hän on voinut tehdä ns. katoamistempun paetakseen esimerkiksi hankalaa lähiomaista taikka sitten joutua tutun tai tuntemattoman surmaajan uhriksi. Dokumenttisarjassa journalisti Maggie Freleng ja pari muuta tyyppiä yrittivät saada selkoa tapauksesta. Kaikki skenaariot käsiteltiin kattavasti ja suht puolueettoman tuntuisesti, joskin välillä syyllistyttiin tarkoitushakuiseen johtopäätösten tekemiseen. Eräs koira-asiantuntija esimerkiksi sanoi haastattelussaan, että Murrayn jäljet olisivat säilyneet maastossa muutamasta tunnista pariin vuorokauteen. Tämän perusteella juontajat päättelivät, että Murray ei ollut voinut lähteä itse metsään hortoilemaan – koirat eivät nimittäin olleet löytäneet viitettä moisesta. Itse asiassa koirat oli tuotu paikalle muistaakseni puolentoista vuorokauden kuluttua katoamisesta, eli välttämättä mahdollinen jälki ei enää silloin olisi ollut seurattavissa, jos siis tuon asiantuntijan kertomaan on uskominen (”muutamasta tunnista pariin vuorokauteen”).
Olihan tämä muutenkin varsin amerikkalainen sarja, nimenomaan negatiivisessa mielessä siis. Aikaisemmin kerrottua piti toistella jatkuvasti, että yksinkertaisimmatkin katsojat pysyisivät varmasti kärryillä, ja aika paljon oli myös sellaista ylitsevuotavaa mehustelua tyyliin ”Tämä on todellakin ensimmäinen kerta, kun päästään puhuttamaan sitä tai tätä todistajaa, siis todellakin ensimmäinen kerta ikinä”. Tapaukseen ei tullut mitään lopullista selvyyttä, mutta kyllä tämä sarja vei juttua eteenpäin joitakin teorioita kumoamalla ja niitä todellakin ennen puhuttamattomia todistajia haastattelemalla. Lopetusjakson aikana meni kuitenkin maku koko sarjasta, kun kyseinen jakso oli omistettu lähinnä jonkun selvänäkijän horinoille. Tuollaiselle höpöhöpölle ei vakavasti otettavassa true crime -dokumentissa pitäisi antaa mitään arvoa. Enkä vieläkään osaa yhtään sanoa, mitä Maura Murraylle lopulta tapahtui. Selvinneeköhän koskaan.
Agnes Waaden arvoitus: Norjalainen Agnes Waade katosi kotoaan Leksvikistä kymmeniä kertoja vuodesta 1980 lähtien ja lopulta hän katosi viimeistä kertaa. Agnes Waaden arvoitus -sarjassa toimittaja Tore Strømøy alkoi penkoa itseään vaivaamaan jäänyttä tapausta. Aluksi vaikutti aivan selvältä, mistä kaikessa olisi kyse – heikkolahjainen Agnes joutui kotonaan sorretuksi ja pakeni rankkaa työntekoa katoamistemppujensa avulla… mutta ei sittenkään. Itse asiassa Agnes ei ollutkaan heikkolahjainen vaan kuuro, eivätkä sortajat olleet hänen perheenjäseniään. Itse kuolemantapaus oli kuitenkin yllätyksetön ja mielestäni ihan selkeästi luonnollisista syistä johtuva, vaikka henkirikoksen mahdollisuuteen yritettiinkin mauttomasti vihjata. Lopulta dokumentti ei ollut niinkään true crimea, vaan yhteiskuntakritiikkiä. Kuurojen kohtelu ja sosiaalihuolto ylipäätään eivät tosiaankaan olleet tuohon aikaan mallillaan. Tärkeitä asioitahan nuokin ovat, mutta eivät sitä mitä minä tältä sarjalta odotin. Oli myös vähän tylsää, että juontajia oli vain yksi, eli sellaista eri teorioiden kimppapallottelua ei nähty, vaan Tore paasasi vain yksinään.
The Disappearance of Madeleine McCann: Repertuaarini laajentaminen my ass, sillä tämä ei kyllä ollut uusi tapaus minullekaan, joskaan ei niitä kestosuosikkejanikaan. Ainakin yhden kirjan olin aiheesta lukenut ja katsonut myös jonkin dokumentin/dokumenttisarjan, joka saattoi olla peräti tämä ihan sama. Joka tapauksessa kyseessä on varsin kylmäävä case: kolmevuotias pikkutyttö katosi perheensä hotellihuoneesta Portugalin Praia da Luzista vuonna 2007. Kyllähän katoamistapauksia maailmaan mahtuu, mutta tämän casen tekee erityisen järkyttäväksi se, että oletetun rikoksen uhriksi joutui pieni taapero. Dokumenttisarja oli kattava katsaus aiheeseen, mutta välillä vähän liiankin rönsyilevä. Itse aiheesta syrjähdettiin ajoittain käsittelemään muita rikostapauksia tai esimerkiksi Venäjän taloudellista tilannetta. Lisäksi ote itse Madeleinen katoamiseen oli hiukan etäisen tuntuinen, kun lapsen lähipiiri ei ollut varsinaisesti mukana dokumentissa muuta kuin vanhojen haastattelujen muodossa. McCannien ystäviä ja tuttavia oli kyllä haastateltu dokumenttisarjaa varten, mutta Madeleinen vanhemmat itse loistivat poissaolollaan. Lieneekö syynä ollut se, että heistä yritettiin eräässä jaksossa leipoa syyllisiä, mutta ei tässä heitä kyllä sen laajemmin mustamaalattu. Sarjassa käsiteltiin monipuolisesti eri tutkintalinjoja ja siinä olivat edustettuina niin Madeleinen vanhempien syyllisyyteen kuin syyttömyyteenkin uskovien näkökannat. Itse olen aina ollut heidän syyllisyyteensä uskovien leirissä, sillä heidän toimintansa katoamista ennen ja sen jälkeen oli enemmän kuin epäilyttävää – erityisesti Katen reaktio hänen huomattuaan tyttärensä kadonneen, ”he ovat vieneet Madeleinen” – ja ruumiskoiratkin olivat merkanneet McCannien loma-asunnon, heidän vuokra-autonsa, Katen vaatteita ja Madeleinen unilelun. Sarjassa taas kallistuttiin enemmän vanhempien syyttömyyden puolelle, eli minusta heitä kohdeltiin vähän liiankin silkkihansikkain.
Madeleine McCann - The Prime Suspect: Eli sama aihe, mutta suppeammasta näkökulmasta. Tässä dokumenttisarjassa tutkiva journalisti perkasi muutama vuosi sitten ilmoille pullahtanutta teoriaa, jonka mukaan saksalainen pedofiili Christian Brückner olisi Madeleinen katoamisen takana. The Prime Suspect oli kaiken kaikkiaan varsin hyvin tehty ja siinä oli joitakin onnistuneita dramatisointeja. Kattavaa käsitystä Madeleinen katoamistapauksesta tästä dokumenttisarjasta ei saanut, mutta sehän ei ollut tarkoituksenakaan. Christian B:n mahdollinen syyllisyys tuli kyllä käsiteltyä monesta eri vinkkelistä ja puolueettoman tuntuisesti, eli mitään mustamaalausta ei ainakaan esiintynyt. Itse asiassa tässä kyseenalaistettiin molemmat pääasialliset Christianin syyllisyyteen viittaavat todisteet, eli jollekin tyypille annettu tunnustus ja Christianin oletettu sijainti McCannien hotellin läheisyydessä tuona iltana. Kaikki neljä jaksoa katsottuani uskon kyllä, että Christian Brückner on pedofiili ja monin tavoin turmeltunut ihminen, mutta mikään ei uskottavasti yhdistä häntä Madeleineen. Omalla tavallaan dokumenttisarja vei kuitenkin juttua eteenpäin, vaikkei mitään lopullista selvyyttä mistään toki saatukaan, mutta ainakin kritisoitiin huteralta tuntuvia tutkintalinjoja.
Katselevatkos muut täällä true crimea ja olisiko mitään hyviä suosituksia siltä saralta?
