Erinomainen valinta.Seuraavaksi lähtee tulille ilmeisesti klassikon asemassa oleva "The Wire", jonka onnistuin missaamaan silloin kun silloin kun se tuli Suomen töllöstä 00-luvun lopulla. Mielenkiinnolla odotan mitä on tulossa.
Erinomainen valinta.Seuraavaksi lähtee tulille ilmeisesti klassikon asemassa oleva "The Wire", jonka onnistuin missaamaan silloin kun silloin kun se tuli Suomen töllöstä 00-luvun lopulla. Mielenkiinnolla odotan mitä on tulossa.
Käynnistyy hitaasti, mutta jyrää loppuun niin kovalla asenteella, että rytinä käy. Maailman paras.Seuraavaksi lähtee tulille ilmeisesti klassikon asemassa oleva "The Wire", jonka onnistuin missaamaan silloin kun silloin kun se tuli Suomen töllöstä 00-luvun lopulla. Mielenkiinnolla odotan mitä on tulossa.
Tuo on mielestäni yksi ensimmäisiä sarjoja joissa per tuotantokausi on pääjuoni, joka ratkeaa aina kauden lopussa, ja kaudet ovat sinänsä kuitenkin sidoksissa toisiinsa. Eli kyllä Wire:ssakin tunnelma tiivistyy ekan kauden loppua kohti. Kakkoskausi taitaa olla kaikkein irrallisin, ja tuntui vähän oudolta aikanaan kun melkein koko hahmokatras vaihtui, mutta lopulta tuo on melkein yksi parhaita kausia. Tosiaan, ei tästä kannata muutenkaan mitään actionpläjäystä odottaa, mutta hahmot ovat kyllä aivan timanttisia, joka ikinen.Eli vahvistan muiden kommentit siitä, että The Wire käynnistyy vähän hitaasti, mutta katselun jatkaminen palkitsee.
Itsekin pidän Wireä maailman parhaana sarjana mutta uutena katsojana sen pariin hyppääminen ylitsevuotavien kehujen jälkeen voi olla vaikeaa. Tuon sarjan loistokkuus kun ei ole mitään kauhean selkeää ilotulitusta vaan se mahtavuus rakentuu niin pienistä asioista, että ne jäävät helposti huomaamatta jos odottaa jotain tosisupermegasiistii.
Onhan Wire melkein kaikkien kehujen veroinen; tosin Baltimoressa vierailemiseen se ei kannusta - ei mikään matkailumainos...Itsekin pidän Wireä maailman parhaana sarjana mutta uutena katsojana sen pariin hyppääminen ylitsevuotavien kehujen jälkeen voi olla vaikeaa. Tuon sarjan loistokkuus kun ei ole mitään kauhean selkeää ilotulitusta vaan se mahtavuus rakentuu niin pienistä asioista, että ne jäävät helposti huomaamatta jos odottaa jotain tosisupermegasiistii. Itselleni Wire tuli aikoinaan aika puskista ja pääsin melko tyhjältä pöydältä sitä katsomaan, ilman ennakko-odotuksia. Ja kovaahan se sitten iskikin.
Kolmas The Walking Dead maailmaan sijottuva sarja näköjään tulee ihmeteltäväksi. Luulin että tää idea rupeis oleen jo mennyttä, mutta kaippa se sen verran rahaa tuottaa että kannattaa vieläkin panostaa. Itsellä mielenkiinto on sen verran lopahtanu, että kummastakin jo pyörivästä sarjasta on uusimmat kaudet katsomatta... Ehkä vielä joskus?
AMC Takes You to a Whole New World With First Images from Third Series in “The Walking Dead” Universe
New characters. New zombies. New world. Announced back in April, AMC is expanding the world of “The Walking Dead” with a second spinoff series, which is said to feature two young female protagonists and focus on the first generation to come-of-age in the apocalypse as we know it. Alexa Mansour...bloody-disgusting.com
Huomenna saksalaislaatua tokan siisönin muodossa
Saksan lähihistoriaa realistisesti luotaava draamasarja etenee. Kymmenosainen trilleri Deutschland 86 (12) jatkaa tarinaa kolme vuotta siitä mihin palkittu draamasarja Deutschland 83 päättyi.
Muistaessani laitan .. YLE lähettää STVn kaa yhteistahtisesti Ennen Kuolemaa (ruotsalainen rikossarja) toisen kauden huomisesta lähtien. Pohjoismaista sarjatuotantoa parhaimmillaan
Ennen kuolemaa – alamaailma ja korruptio kampittavat ruotsalaisen rikossarjan kakkoskaudella
Kuka vuotaa järjestäytyneen rikollisuuden yksikössä?yle.fi
Ei vaan pysty katsomaan Ennen Kuolemaa (katson silti) kun ne poliisit on niin pölvästejä. Tapattavat siviilejä ja kollegoitaan ihan epäpätevyyttään, ilman seurauksia. Tätä oli jo ekalla kaudella, ja toka kauden eka jakso alkoi olla jo ihan komediaa.
Myös Babylon Berlinin uusi kausi lähestyy. Traileri julkaistiin viime viikolla. Ekat kaksi kautta olivat todella kovia.
Katsoin kakkosjakson ja tämä on melko varmasti typerin ruotsalainen poliisisarja jonka olen koskaan nähnyt. Ja olen nähnyt 100 Coden. Ykköskaudessa oli minusta tosiaan tuota kuumottavuutta/kujanjuoksua, mutta tämä kakkoskausi on ollut todella hämmentävää menoa toistaiseksi.Tässä sarjassa ihmishengen hintalappu ei ole ollut kovin korkealla missään vaiheessa. Se osaltaan on luonut jatkumon kuumottavuudelle. Ja kyllähän tämä viimeisin jakso jo tietoisesti erään keskustelun kohdalla irvaili asialle.
Itseäni tässä sarjassa häiritsee se miten iso ero perustyylin ajattelun ja överinopean neroilun välillä on. Kaikilla nyt on hyvät ja huonot päivät, mutta välillä on melko lennokasta menoa jo yksittäisen hahmon kohdalla.
Katsoin kakkosjakson ja tämä on melko varmasti typerin ruotsalainen poliisisarja jonka olen koskaan nähnyt. Ja olen nähnyt 100 Coden. Ykköskaudessa oli minusta tosiaan tuota kuumottavuutta/kujanjuoksua, mutta tämä kakkoskausi on ollut todella hämmentävää menoa toistaiseksi.