Game of Thrones 6. kausi tsekattuna nyt Ylen tahtiin, siitä joitain hajamietteitä kiekon putoamista odotelleessa… (allaoleva tietysti spoilaa rankasti kuutoskautta, varoitus siis siitä, jos joku ei ole vielä sattunut näkemään)
Olikos se niin, että tällä kaudella jo lähdettiin tietoisesti erkanemaan alkuperäisistä kirjoista (jotka eivät siis pysyneet tv-sarjan vauhdissa)? Itse olen enkunkielisissä kirjoissa kahlannut vasta 3. kirjan puolivälistä vähän yli, joten en voi tietää, mutta muistan jossain nähneeni että vitoskauden aikoihin tehtiin päätös lähteä kehittämään TV-sarjaa omaan suuntaansa ja omaan tahtiinsa, kun Martin ei kyennyt kirjoittamaan kirjojaan riittävän rivakasti. Ja epäilisin kutoskaudella käyneen juuri näin, lähinnä kahdesta syystä.
Ensinnäkin dialogin taso. Kirjoissa hahmojen sanailu on yleensä varsin oivaltava, nasevaa ja piikikästä. Tuohon verrattuna tämän kauden dialogi oli useissa paikoissa vaivaannuttavan latteaa. Pahimpia kärsijöitä tuntui olleen Sansa Stark, jonka vuorosanojen yleisen mitäänsanomattomuuden olisi uskonut nolottavan näyttelijää itseäänkin, mutta myös muutamissa muissa kohdissa, esim. John Snow'n henkiinheräämisen jälkeinen keskustelu (oliko Davos Seaworthin kanssa?) oli kaiken kaikkiaan niin yksioikoisen lattea ja tönkkö, että herätti katsojassa lähinnä myötähäpeää kirjoittajien kyvyttömyyttä kohtaan. Ja turha kai sanoakaan, että John Snow'n ja Sansa Starkin väliset keskustelut eivät myöskään olleet mitään suurta kaunokirjallista taidetta...
Toinen ongelma oli astetta vakavampi: tarinankerronnan yleinen tyyli ja suunta. Siinä missä kirjat ja tv-sarjan aikaisemmat kaudet ovat yllättäneet perinteiseen fantasiakerrontaan tottuneet yllätyksellisyydellään ja monien fantasiakonventioiden rikkomisella, tällä kaudella tarina alkoi huolestuttavasti luisua perinteisten fantasiakliseiden suuntaan. Aiemmin näimme usein, että symppaamamme mukavantuntuiset hahmot kärsivät, kun taas kaikkein vaivaisimmat tai ikävimmäntuntuiset selvisivät vaikeuksista voittajina kerta toisensa jälkeen. Tällä kaudella sen sijaan "paha" alkoi saada palkkansa kliseisten fantasiaperinteiden mukaisesti: sen kohtasivat niin lordi Frey kuin orjamestarit ja Boltonin äpärä. Kahden viimeksi mainitun tapauksen kohdalla raskauttavaksi seikaksi katsottakoon vielä toinenkin fantasiaklisee: molemmissa tapauksissa "ratsuväki" saapui apuun kääntämään ratkaisevan taistelun "hyvien" voitoksi.
Toinen vastaava selkeä tyylillinen muutos: siinä missä aikaisemmin monet hahmojen väliset skismat ja ristiriidat ruokkivat kerronnan jännitettä ja veivät juontakin eteenpäin, kuutoskaudella kaikki "hyvät" hahmot alkoivat kuin yhdestä päätöksestä vain yksinkertaisesti olla kavereita keskenään. Unohdetaan kaikki erimielisyydet, ollaan kavereita. Yksi suurimpia syypäitä tähänkin älyttömyyteen oli jälleen, yllätys yllätys, Sansa Stark, joka tuosta vaan, kädenkäänteessä, unohti kaikki aiemmat antipatiansa ja rupesi noin vain kaveeraamaan Lady Briennen, velipuolensa, ja jossain määrin jopa Little Fingerin kanssa. Ja kun vielä Jamie Lannister vilkutti pois seilaavalle Lady Briennelle, jonka oli tarkoituksella päästänyt sormiensa välistä, katsoja tunsi ylenpalttisen siirapin alkavan pursuta ulos sieraimistaan…
Kolmantena esimerkkinä tästä ongelmasta (luisuminen fantasiakliseisiin): Yleensäkin se, että hahmoja on alettu selkeästi tyypätä "hyviin" (joita katsojan tarkoitus sympata) ja "pahoihin" (joita katsojan tarkoitus inhota). Aikaisemmin hahmot eivät olleet niin mustavalkoisesti kumpaakaan, vaan mukavimmistakin hahmoista löytyi "pimeä puoli" ja päinvastoin. Toivottavasti nyt edes jonkinlaisia yllätyksiä tulee tällä rintamalla, jos nyt vaikka Daenerys sekoaisi ja alkaisi kulkea isänsä jalanjäljissä. Tai sitten Cersei osoittautuisikin järkeväksi ja oikeudenmukaiseksi suureksi johtajaksi, joka pelastaa kaikki sivistyneet kansat talven uhalta.
Kyllä kuutoskaudessa toki hyvääkin oli. Erityisesti kokonaisuutena tämän kauden rytmitys toimi paremmin kuin yhdenkään aikaisemman kauden, pois lukien ehkä ensimmäinen kausi. Siinä missä kakkos- ja kolmoskausi loppuivat ikään kuin "kesken", erittäin epäkliimaksimaiseen lopetukseen ja viitoskauden alkupuolisko tuntui suoraan sanottuna polkevan koko ajan niin pahasti paikallaan, että harkitsin useaan otteeseen sarjan seuraamisen lopettamista, kuutoskaudella kerronnan jännite pysyi hyvin yllä koko ajan ja tarinankehityksen & toiminnan suhde oli hyvässä balanssissa. Ei ollut yhtään turhalta tai skipattavalta tuntuvaa jaksoa.
Ai niin, yksi kysymys: Branin viimeisessä jaksossa näkemä vauva, jonka oli ilmeisesti tarkoitus olla vastasyntynyt John Snow. Ylen jaksokuvauksen mukaan Branille paljastui tässä "pitkään vaiettu salaisuus" tjsp., minulle ei kyllä auennut, mikä salaisuus oikein oli, ei ainakaan tämän perusteella. Se, että Ned oli John Snow'n isä? Sehän oli alusta alkaen tiedossa, eli jostain muusta oli ilmeisesti kyse…