Mainos

TV-sarjaketju

  • 2 353 985
  • 10 338

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Breaking Badista ja Dexteristä olen kuullut vain ja ainoastaan hyvää. Onko muita mitä suosittelette?

Hung ja Girls. Molempia voi katsoa myös hameväen seurassa. Ensimmäistä tehtiin valitettavasti vain kolme tuotantokautta, mutta erittäin viihdyttävä ja hauska.

Jälkimmäinen taas on realistinen vastine Sinkkueläimille. Ärsyttäviä naisia, jotka ovat niin realistisia, että ovat sympaattisia - siksi ettei niiden kanssa tarvitse elää oikeassa elämässä. Monta hahmoa tosin tunnistaa.
 

Sambody

Jäsen
Joo olisivat viimeistään nyt saaneet päättää Homelandin. Kuitenkin koko sarjan alku käytännössä rakennettiin Brodyn ympärille ja siinä kiitettävästi onnistuttiin. Nyt tuotiin aivan liian paljon pitkitetty Brodyn tarina päätökseensä ja, kun Carriekään ei ole ollut enää pitkiin aikoihin mielenkiintoinen, niin on kyllä vaikea sanoa oikein mitään syytä miksi jäädä odottamaan enää seuraavaa kautta. Muut roolithan tuossa sarjassa ovat enemmän ja vähemmän olleet vain tukirooleja.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo olisivat viimeistään nyt saaneet päättää Homelandin. Kuitenkin koko sarjan alku käytännössä rakennettiin Brodyn ympärille ja siinä kiitettävästi onnistuttiin. Nyt tuotiin aivan liian paljon pitkitetty Brodyn tarina päätökseensä ja, kun Carriekään ei ole ollut enää pitkiin aikoihin mielenkiintoinen, niin on kyllä vaikea sanoa oikein mitään syytä miksi jäädä odottamaan enää seuraavaa kautta. Muut roolithan tuossa sarjassa ovat enemmän ja vähemmän olleet vain tukirooleja.

Itse lopetin juurikin tästä syystä Homelandin katsomisen kolmoskauden kolmannen jakson jälkeen. Toivoin jo sarjan alussa, että jäisi vain yhteen kauteen, sitten toivoin että toiseen, mutta ei. Jenkeillä on paha tapa pilata hyvät sarjat pitkittämällä tarinaa katsojalukujen takia. Samasta syystä lopetin myös Dexterin, Walking Deadin ja Sons of Anarchyn katsomisen. Saatan tosin jatkaa SoA:n katsomista jossain vaiheessa, mutta tuskin noiden muiden sarjojen. Jenkit saisivat ymmärtää, että laatu korvaa määrän. Onneksi HBO sentään tietää tämän.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä minä pidin tästä Homelandin kolmoskaudestakin. Paikoin todella kutkuttavaa jännitystä ja kuumotusta. Esimerkiksi se Venezuela-jakso oli mahtava.

Saul Berenson on loistohahmo, vaikka toisaalta ehkä aavistuksen epäuskottava ollakseen CIA:n johtohahmo. Sillä tapaa ehkä paikoin turhan isällinen ja suoraselkäinen. Veikkaan, että oikeasti tuossa instanssissa on lähinnä todella niljakasta ja laskelmoivaa sakkia. Mutta kuitenkin hyvä hahmo siis ja toki tässä kaudella myös esitteli vähän pakkomielteisempää ja pimeämpää puolta.

Myös Javadi oli hyvä uusi hahmo mielestäni tässä kolmoskaudella.

Saa tosiaan nähdä mitä annettavaa neloskaudella enää aiheeseen on. Tulee se nyt varmaankin katseltua kuitenkin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Saul Berenson on loistohahmo, vaikka toisaalta ehkä aavistuksen epäuskottava ollakseen CIA:n johtohahmo...

Minun mielestäni Berenson kaikkine haavoittuvine parisuhteineen jne on sarjan paras hahmo, parempi kuin Carrie tai Brody.

Tietysti koko sarjaa vaivaa tietyllä tapaa epäuskottavuus.

Juonen osalta tämä kolmoskausi oli melkeinpä sieltä uskottavimmasta päästä ja hauskalla tavalla ajankohtainen (tarkoituksellisesti?).

Juurihan USA ja Iran ovat vuosikymmenien jälkeen luoneet kontaktia toisiinsa myös tosielämässä...onko Iranin hallinnossa CIA:n sinne asettamia myyriä? ;)
 

Sambody

Jäsen
Minun mielestäni Berenson kaikkine haavoittuvine parisuhteineen jne on sarjan paras hahmo, parempi kuin Carrie tai Brody.

Ei tarkoitus ollut sanoa etteikö sarjasta löytyisi mielenkiintoisia ja hyviä hahmoja. Berenson ja Dar Adal esimerkiksi ovat oikeinkin hyvin kirjoitettuja ja näyteltyjä, mutta eihän tuo sarja alunperin heidän tarinaansa alkanut kertoa. He vain tulivat siinä sivussa, kun seurattiin takkinsa kääntänyttä merijalkaväen kersanttia ja bipolaarista CIA vakoojaa. Aletaanko nyt sitten seuraamaan kuinka Carrie jahtaa pahiksia Turkissa, Saulista tulee miljonääri yksityisellä alalla ja Quinn rakastuu Carrieen ja alkaa leikkimään isää Carrien äpärälapselle? Niinkuin sanoin niin aika vaikea nähdä mielenkiintoista juonenkaarta enää näistä lähtökohdista.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Saul Berenson on loistohahmo, vaikka toisaalta ehkä aavistuksen epäuskottava ollakseen CIA:n johtohahmo. Sillä tapaa ehkä paikoin turhan isällinen ja suoraselkäinen. Veikkaan, että oikeasti tuossa instanssissa on lähinnä todella niljakasta ja laskelmoivaa sakkia. Mutta kuitenkin hyvä hahmo siis ja toki tässä kaudella myös esitteli vähän pakkomielteisempää ja pimeämpää puolta.

Berenson on hyvä hahmo, ja minusta hän on tällä kaudella ollut melkeinpä se sarjan päähenkilö. Jotenkin tuntuu siltä, että ensimmäisellä kaudella pääosassa oli Brody. Toisella kaudella taas ehkä enemmän Carrie. Kolmannella taas Berenson. Nämä ovat toki pitkälti tulkintakysymyksiä, sillä kaikki kolme päähenkilöä ovat olleet melko merkittävissä määrin esillä muillakin kausilla. Brodyn kohdalla kehityskaari on ehkä selvimmin kulkenut päähenkilöstä sivuhenkilöksi kausien välillä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Äkkiseltään tuntuu tietysti että Homelandia on venytetty aivan liian pitkäksi. Toisaalta taas itse sarjan aihe, terrorismin vastainen sota ei pääty ikinä, joten sikäli sarjan jatkaminen juuri "päähenkilöä" vaihtamalla on tehty ihan tyylikkäästi, vaikka sillä ei alkuperäissarjan tai -idean kanssa olekaan enää juuri tekemistä.

The Fall oli pieni pettymys. Monia hienoja elementtejä ja hienot päähenkilöt, mutta ihan löperösti pahis ryssi asiansa lopulta. Kakkoskausi kuitenkin ilmeisesti seuraa samoja henkilöitä, joten sen täytyy olla luonteeltaan sitten aika erilainen.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Niinkuin sanoin niin aika vaikea nähdä mielenkiintoista juonenkaarta enää näistä lähtökohdista.

Minulle tämä olisi jäänyt ehkä yhdeksi kaikkien aikojen suosikiksi jos se kuuluisa ensimmäinen kausi ja sitä kautta koko sarja olisi paketoitu toisella tavalla. Toisaalta kaksikin kautta tätä olisi voinut toimia erittäin hyvin. 1. kausi Brodya kuten nytkin oli, mutta ilman löysien laskemista calvinkleineihin kun oli aika painaa nappia. 2. kausi olisi sitten puitu jälkilöylyjä, Carrien siunattua tilaa sekä luotu ikuiselle taistelulle pätevä jatkumo. Luonnollisesti jenkkityyliin sen hetkinen pääpahis olisi napattu kiinni. Tähän yhtälöön olisi sitten todella perustellusti sopinut perheen hajoilut ja danailut.
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Homelandin Carrie on kyllä täysin paikallaan pysynyt hahmo. Olisin jotenkin odottanut jotain muuta kuin raskaana olemista, eikä myöskään tätä samaa vinkumista ja poraamista. Itselläni loppui Homelandin katsominen kesken kolmannen kauden, kun huomasin ettei vaan kiinnostanut vaikka boxille olikin jaksot tallentunut.

POI taasen on iskenyt täällä todella kovaa. Shaw on kyllä hahmona edelleen hieman turha, mutta jos sille nyt osattais jotain järkevää roolia sarjaan kirjoittaa.
 
Viimeksi muokattu:

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Itse lopetin juurikin tästä syystä Homelandin katsomisen kolmoskauden kolmannen jakson jälkeen. Toivoin jo sarjan alussa, että jäisi vain yhteen kauteen, sitten toivoin että toiseen, mutta ei. Jenkeillä on paha tapa pilata hyvät sarjat pitkittämällä tarinaa katsojalukujen takia. Samasta syystä lopetin myös Dexterin, Walking Deadin ja Sons of Anarchyn katsomisen. Saatan tosin jatkaa SoA:n katsomista jossain vaiheessa, mutta tuskin noiden muiden sarjojen. Jenkit saisivat ymmärtää, että laatu korvaa määrän. Onneksi HBO sentään tietää tämän.

Periaatteessa samaa mieltä, mutta Sons Of Anarchyn kohdalla ei pidä paikkaansa. Ainakin tämä kutoskausi oli ihan helvetin hyvä. Ja jotenkin omalla kohdallani tuo kausijaottelu on menettänyt merkityksensä. Sutter on nero, ei voi muuta sanoa.

Ehdottomasti jään odottamaan uutta kautta ja uskoisin, että kutoskauden peruina draamaa nähdään vähemmän.
 

Da-Capo

Jäsen
Ray donovan voisi pudota! Samat suosikkisarjat kuin sulla ja toi ray donovan oli kova sarja!

Kiitti vinkistä! Loppua kohden Ray Donovan parani koko ajan ja mikä jottei voisi seurata jatkossakin, kunhan kakkoskausi tulee ulos. Mickey Donovan aika huikea hahmo. Jos Breaking Badissa toivoi Walterin kykenevän hieman laaja-alaisempaan ja avoimempaan keskusteluun vaimonsa kanssa, niin kyllähän Rayn ulosanti tai sen puute liikkuu vielä eri sfääreissä.

Wire lähtee seuraavaksi tarkasteluun.
 

Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen
Periaatteessa samaa mieltä, mutta Sons Of Anarchyn kohdalla ei pidä paikkaansa. Ainakin tämä kutoskausi oli ihan helvetin hyvä. Ja jotenkin omalla kohdallani tuo kausijaottelu on menettänyt merkityksensä. Sutter on nero, ei voi muuta sanoa.

Ehdottomasti jään odottamaan uutta kautta ja uskoisin, että kutoskauden peruina draamaa nähdään vähemmän.

Eikös seuraava kausi ole muutenkin viimeinen vai oliko niitä 8 suunnitteilla? Ja tää on ollut oma lemppari sarja siitä lähtien kun se Subilla alkoi. Aika nopeasti tosin otin jenkit kiinni ja nyt syksysin tää on suurin odotus. Se on jännä miten muuten rikollisista saadaan hyviä ja poliiseista suurimmaksi osaksi pahoja näissä sarjoissa. Aina ne tekee jonkun pienen "hyvän teon" ja heti kaikki mitä ne tekee lain ulkopuolella on hyväksyttävää suurimman osan katsojien mielestä.
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Puoleen väliin olen nyt saanut Homelandin kolmannen kauden katseltua tässä joulupyhien aikana. Ilahduin kun huomasin kaudessa olevan vain 10 jaksoa ja ajattelin että nyt viimeistään on täysin turhat Danaan keskittyvät sivujuonet karsittu pois. Kuinka väärässä olinkaan. 40% kaudesta on ollut aivoja hyytelöittävää täysin yhdentekevää teinidraamaa. Tuntuu kuin katsoisi kahta eri sarjaa samaan aikaan: ihan mielenkiintoista terroristien jahtaamista ja OC:tä. Jossain törmäsin uutiseen että Danan hahmo ei edes jatka mukana neljännellä kaudella ja nyt jo puolet kolmannesta kaudesta on tuhlattu häneen.

Ehdottomasti samoilla linjoilla muiden kanssa että ensimmäiseen kauteen ja mielellään loistavaan pommisuojakohtaukseen olisi pitänyt sarja päättää. Tätähän on ilmeisesti vielä jotain viisi kautta sopimuksen mukaan tulossa... Showtime on taattu siitä että kun sarja hieman menestyy niin sitä venytetään niin pitkälle kuin pystytään laadusta välittämättä.

Edit: Jaahas, 12 jaksoa olikin kaudessa.
 
Viimeksi muokattu:

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Tuli katseltua tässä Sleepy Hollown 10 ensimmäistä jaksoa, jotka ovat toistaiseksi ilmestyneet. Mitä tuosta nyt osaisi sanoa. Itse tykkään tämän genren sarjoista, mutta jotenkin tästä en saanut kunnolla otetta. Jotenkin sarjaan tungetaan liikaa kaikkia elementtejä, jonka lisäksi ainakin minua häiritsee se, että monet jaksot ovat "irrallisia" jotka nivoutuvat pääjuoneen vain joten kuten. Mielestäni tällainen sarja pitäisi olla yhtä jatkoista kerrontaa, mutta nyt ainakin minulle tulee "CSI fiilis", jossa yksittäiset jaksot ovat omia sarjojaan yhden sarjan sisällä.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
The Fall tuli suositusten perusteella Netflixistä katsottua ja olihan tuo todella hyvä. Gillian Anderson tekee tässä kyllä elämänsä roolisuoritusta, hienoa nähdä, että teinivuosieni seksisymbolista on kuoriutunut näin kypsä näyttelijä. Onko jossain ollut mainintaa jatkosta kun IMBD ei ainakaan kerro mitään?

Tammikuussa pitäisi alkaa kakkoskauden kuvaukset Belfastissa. Kuutta jaksoa on huhuttu. Lähde.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kiitos Footless, ei auta siis kuin odottaa. Toivottavasti tuo kakkoskausikin saadaan tuoreeltaan Netflixiin.

Toivottavasti. Aika hyvinhän nuo BBC:n sarjat ovat sinne tiensä löytäneet, mutta kyllähän tuossa varmasti lähemmäs pari vuotta menee. Noh, hyvää jaksaa odottaa ja onpahan sitten mukava katsella ykköskausi alle uudestaan.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ensimmäinen kausi Hannibalia takana. Aika koukuttava tuo on. Ovatko muut tutustuneet?

Alkaa hieman itseään toistaen. Pari keskenään samankaltaista jaksoa. Kehittyy ja pääsee hiljalleen vauhtiin.

Tapettujen määrä vähän överi, vaikkei se nyt olekaan niin olennaista, eikä nyt tarvitsekaan olla 100 % uskottavaa tällaisessa. Sanoinpahan vaan.

Näyttelijäntyö erittäin vahvaa. Mads Mikkelsen ei yritä olla Hopkins-Lecter, vaan ilmeettömämpi ja vielä tunteettomampi hahmo. Tai etäisempi, on tälläkin se jonkinlainen oman täydellisyyden ja esimerkiksi kulttuurin rakkaus siellä. Hyvis-Will myös vahva empaattisena ja etäisenä. Hahmo kasvaa todella komeasti.

Ruokakohtaukset silmiä hiveleviä. Kuvattu helvetin hienosti. Katsoja tietää koko ajan, vaikkei alleviivattaisi mitä syödään...upeaa, saatana.

Juonen risteileminen (pääjuoni, sivukäänteet) hyvää, ei nyt aina nerokasta, mutta hyvää. Se, miten manipulointi kiertää ja kehittyy...

Lisäksi hyvää musa, joka on helkkarin kolkkoa koko ajan. Ei hivahdustakaan positiivisesta. Kylmää musiikkia.

Erikoismaininta Jack Crawfordin aurinkolaseille yhdessä jaksossa. Liekö tahallaan (siis Laurence Fishburnille) valkattu hyvin, hyvin samanlaiset lasit kuin hahmollaan Matrixissa.

Toinen erikoismaininta Gillian Andersonista. Paremman näköinen nyt semipensiksenä kuin välillä nuorempana oli...

Kuten sanottu, erittäin katsottava sarja. Ei mene minnekkään nerousluokkaan kaikilta osiltaan, sillä tämmöisen sarjamurhauksen käsikirjoittaminen on haastavaa, notta siitä tulisi edes hitusen uskottavaa, mutta en nihkeile siitä. Odotan isosti toista tuotantokautta.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ensimmäinen kausi Hannibalia takana. Aika koukuttava tuo on. Ovatko muut tutustuneet?

Odottelee tallennettuna Elisa Viihteeseen. Olen keräillyt katsottavaa kun on kuuden viikon vapaat maaliskuun ja huhtikuun aikana. Ekan jakson katsoin ja totesin että pitäähän tämä varmaankin tuijotella.

Toinen erikoismaininta Gillian Andersonista. Paremman näköinen nyt semipensiksenä kuin välillä nuorempana oli...

Katteleppa Bleak House ja Great Expectations
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Katteleppa Bleak House ja Great Expectations

Joo, pidetäänpä silmällä mistä näkisi. Netflixiä en omista, Ruutu on nyt kk:n ilmaiseksi, Elisa Viihde ja Viasat on tallennuksiin.

Asiasta muuten kymmenenteen. Ostin keväällä Kova Laki -sarjan pari ekaa tuotantokautta dvd:nä. Älyttömän hyvä ostos. Sarja on pääosin säilyttänyt tasonsa näihin nykyvuosiin asti (osahan nyt on lopetettu), mutta ei ole sikäli aika kullannut muistoja, notta helmiä ovat nämä vanhat.

Vuosien mittaan miinuksia on tullut oikeastaan vain parista jutusta: välillä on ollut jopa liikaa yritystä ja koukeroita. Vanhemmissa se oli jotenkin vähän suoraviivaisempaa. Toinen on se, että kun sarja oli kovassa budjetissa 2000-luvulla, alkoivat vierailevat tähdet olla niin kovia, että liian usein tiesi sitten juuri sen tutun naaman pahikseksi.

Yhtä kaikki, älyttömän hyvä sarja, kenties kaikkien aikojen suosikkisarjani Sopranosin, Twin Peaksin, britti-Sherlockin ja X-Filesin ohella. Suosittelen hankkimaan, eivät maksaneet paljon nuo. Discshopissa näyttäisivät olevan 13 euroa per kausi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Heitän tännekin tuon Netflixistä löytyvän varsin tuoreen minisarjan Unsere Mutter, Unsere Vater. Hieno saksalaisdraama toiseen maailmansotaan sijoittuen, joka on herättänyt paljon keskustelua Saksassa ja Puolassa. Tykkäsin kovasti, kun juuri tuossa tykittelin sen läpi. Ei pelkää sotaa ole tiedossa, vaikka muutama komea taistelukohtauskin on mukana. Pääosin fiksu juoni ja tarina kokonaisuudessaan on puhutteleva, vaikkei noissa sodan lopun tapahtumissa sinänsä ole mitään uutta.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Tässä jokunen sivu sitten kyselin suosituksia perinteisistä whodunit-tyylisistä etsivämysteereistä. Ihan kivasti noita suosituksia tulikin (kiitos siitä kaikille vastanneille). Olen pyrkinyt näihin tutustumaan käytössä olevan ajan puitteissa, ja nyt vuorossa oli tämä:

Jenkkisarjoista ehkä Castle voisi osua. Aika kevyttä kamaa, mutta kyllä minä olen katsonut ihan mielelläni tähän asti.

Tästä suuri kiitos!
Kolme jaksoa nyt takana, ja koukussa olen jo. Hyvin istuu shapluunaan, kaikki perinteikkään whodunitin elementit löytyvät kuten se että pääsee itse harrastamaan nojatuolietsivän roolia ja pähkäilemään, kuka oikeasti teki mitä ja miksi. Eikä se syyllinenkään ole se kaikkein ilmeisin vaihtoehto.

Mitä taas tuohon keveyteen tulee - no, se juuri meikäläisen on koukuttanut niin tehokkaasti. Mahtavaa sitcomia etsivämysteerin kaupanpäällisenä! Tästä esimerkkinä kakkosjaksosta kohtaus, joka pisti höröttämään ääneen:

Castle ja Beckett selvittävät nuoren naisen murhaa. He ovat saaneet selville, että uhrilla oli ollut vähän ennen kuolemaa seksipartneri kerrostalon tietystä kerroksesta. Castle lähtee koputtelemaan kerroksen asuntojen oviin umpimähkään ja huutelemaan "Police!". Ekassa asunnossa vanha ukko avaa oven.
Castle: -Excuse me, do you live here alone?
Ukko: -Yeah, why do you wanna know?
Castle: -Don't worry about it, you're not young enough.
Ukko: -Young enough for what?
Castle: -To have sex.
Ukko ihmeissään: -To have sex? What kind of cops are you?
Castle: -I'm not a cop. She is.
(Beckett katsoo murhaavasti Castlea.)
Ukko (Beckettille): -And you're looking for someone to have sex with?
Beckett huomaa juuri silloin tutun ihmisen menevän yhteen asuntoon: -Castle, look!
Beckett ja Castle lähtevät heti kohti asuntoa. Ukko huutaa perään: -Hey, 77 isn't beyond the realm of possibilities...y'know? (räkäisellä äänellä)

Loppukaneettina lisättäköön, että Murder She Wrotesta puolestaan putkahti katseluvuoroon jakso Sudden Death. Siinä erään urheilujoukkueen kohtalosta käydään kovaa valtapeliä, kun rahanhimoiset omistajatahot haluaisivat viedä joukkueen isompaan kaupunkiin, isompiin sarjoihin ja isompiin rahoihin... kun taas joukkueen perinteitä kunnioittavat urheiluvaikuttajat haluaisivat pitää joukkueen omassa kotikaupungissaan. Ja ratkaisevat osakkeet (äänestyksen kannalta) päätyvät tietysti Jessica Fletcherin omistukseen...
Vaikka lajina tuossa jenkkifutis, yhtymäkohdat kotoisan Liigan viimeaikaisiin tapahtumiin tekivät jaksosta sattuvan ajankohtaisen.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Otin Netflixistä katseluun Cinemaxin ja BBC:n tuotantoa olevan sajan nimeltä Hunted. Jos Cinemaxin Strike Back ja Banshee ovat kolahtaneet, niin samaa fiilistä on tässäkin vakoojasarjassa. Muutaman jakson perusteella kehitellään kohtuullisen isoa salaliittoteoriaa, saa nähdä säilyykö vauhti kauden loppuun asti.

Väliaikoina on tullut katseltua Aliasta ja Warehouse 13:ta. Aliasta en aikanaan jaksanut TV:stä seurata, mutta näin putkeen katsottuna menee kevyenä illanvietteenä. W13 on vähän omituinen sarja, mutta sekin menee sellaisena scifihassutteluna. Ehkä vähän enemmän draamaa vaatisi kuitenkin, että varsinaisesti koukuttaisi.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Heitän tännekin tuon Netflixistä löytyvän varsin tuoreen minisarjan Unsere Mutter, Unsere Vater. Hieno saksalaisdraama toiseen maailmansotaan sijoittuen, joka on herättänyt paljon keskustelua Saksassa ja Puolassa. Tykkäsin kovasti, kun juuri tuossa tykittelin sen läpi. Ei pelkää sotaa ole tiedossa, vaikka muutama komea taistelukohtauskin on mukana. Pääosin fiksu juoni ja tarina kokonaisuudessaan on puhutteleva, vaikkei noissa sodan lopun tapahtumissa sinänsä ole mitään uutta.

Tää oli kova kiitos! Melkein putkeen meni 6 jaksoa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös