Mainos

TV-sarja: Salatut elämät

  • 8 030 704
  • 24 900

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Dahlian hahmo on kieltämättä onnistunut varsin hyvin. Ehkä jopa hieman aliarvostettu. Taso pysyy samana ja juonikuviot jollain tapaa järkevinä.
Dahlialta on myös tullut useita, kuolemattomia letkautuksia.

"Tuokaa perillinen minulle."
"Magnus Mustavaara, ole hiljaa!"
etenkin Dahlian kohdalla homma on vedetty aivan överiksi. Jostain syystä tässä on kuitenkin onnistuttu, ja Dahlian paita kuuluu ehdottomasti kattoon kun hän joskus sarjan jättää.
Dahlia on kieltämättä nostanut osakkeitaan vähän salakavalasti. Tuli kuitenkin selkeästi vähän sellaisella alaketjujen sopimuksella ja pienellä peliajalla veteraanina sisään, mutta on kyllä parantanut jatkuvasti ja noussut ihan kärkiketjujen tasolle. Erittäin toimiva hahmo ja voin kuvitella että ainakin jossain määrin tuon tyylisiä rikkaita rouvia on olemassa oikeastikin.

Näihin letkautuksiin kun yhdistää rajattomat resurssit tehdä ihan mitä tahansa niin onhan tuo ihan mahtava hahmo. Inkeri Mertanen vetää kyllä tuon roolin vielä hyvin kun pystyy ihan vakavalla naamalla laukomaan noita juttujaan.
 
Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Tästä päästään muuten hyvin siihen että Camilla toteaa vuoden 2016 jaksossa että "Isällä ei ole enää paljoa aikaa jäljellä", viittaa siis Gunnarin alzheimeriin. Niinjoo, edelleen porskuttaa menemään ja välillä oli suuryhtiön hallituksen puheenjohtaja. Olihan tuokin vesitetty kyllä ihan täysin, hienosti siinä saatiin sitä draamaa aikaan kun Gunnar taisteli alzheimerin kanssa ja välillä jopa kärsi siitä erittäin paljon, mutta nyt tuo on kyllä vedetty ihan sketsiksi kun koko tauti ei tunnu vaivaavan mitenkään.
Gunnarin alzheimer on varmaan top-5 listalla surkeimmat juonenkäänteet Salkkari-historian aikana. Ykkösenä on tietenkin Liisakristiinan valekuolema ja paluu. Mitähän muita voisi listaan heittää? Kenties Larias-kuvion? Aluksi tuo Larias-kuvio ei ollut huono vaan siedettävä, mutta kun se venyi ja venyi ja venyi. Isabellan paljastuminen Pirjoksi oli kyllä umpisurkea. Samoin se kun Alissa vaati Iidalta takaisin jotain rahoja, mutta kohta ne rahat olikin jo unohdettu.

Olisiko sitten surkeimmat juonenkäänteet top-5 lista tällainen?
1. Liisakristiinan valekuolema
2. Isabella Pirjoksi
3. Gunnarin alzheimer
4. Larias
5. Alissa, Iida ja rahat

Noista Isabella, Gunnar, Lari ja Alissa eivät sinällään ole edes huonoja hahmoja, vaikka nuo kuviot olivatkin surkeita.
 
A Siente

Sallan herääminen ruumishuoneelta menisi myös listaan.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen

Mikä oli se keissi missä Cindy palasi vähäksi aikaa Pihlajakadulle ja varoitti Ismoa jostain vainoajasta? Palattiinko tähän koskaan?

Hyvä lista. LiisaKristiinan ylösnousemus oli kaikin tavoin aivan surkea tapaus. Tästä hahmosta oli niin myyttinen ja romantisoitu kuva pullantuoksuisena perheenäitinä joka piti Laitelan perheen kasassa kunnes traagisesti kuoli syöpään ja Ismo jäi yksin lasten kanssa. Tätä ei olisi ikinä pitänyt pilata, vielä yhdellä sarjan historian ärsyttävimmällä hahmolla ja surkeimmalla näyttelijällä.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Olisiko sitten surkeimmat juonenkäänteet top-5 lista tällainen?
1. Liisakristiinan valekuolema
Laitetaan kakkosesksi suoraan LiisaKristiinan muistin menetys ja hänen olemisensa menneisyydessä taas Liisana ennen kuolemaa.
 
LPH

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä oli se keissi missä Cindy palasi vähäksi aikaa Pihlajakadulle ja varoitti Ismoa jostain vainoajasta? Palattiinko tähän koskaan?
Tuohan taisi liittyä se seireeni, sekä myös Liisan ex-miehen Mikael Salon pidätys? Johon Kalle osallistui esitetyn kidnappauksen myötä.

Kun huonoista juonenkäänteistä puhutaan, niin siperian lento-onnettomuus, kentaurin räjähdys, Kallen "sä oot niin myötätuntoinen" viestien kännykän hävitys ja Mariannan saaminen poliisin kyydistä äidin avustuksella. (Oli kuullut, että Mariannaa ollaan viemessä hoitoon ja meni makaamaan satunnaisesti tielle... joo...). Räjähdykset ja lento-onnettomuudet jotenkin menee, mutta kaksi viimeisintä (Kalle ja Mariannan äiti) ovat typeryydessään todellista savupiipusta sisään, vaikka ovi on vieressä tasoa.

Odotankin innolla, mitä helikopteriturmassa tapahtuu.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Gunnarin alzheimer on varmaan top-5 listalla surkeimmat juonenkäänteet Salkkari-historian aikana. Ykkösenä on tietenkin Liisakristiinan valekuolema ja paluu. Mitähän muita voisi listaan heittää? Kenties Larias-kuvion? Aluksi tuo Larias-kuvio ei ollut huono vaan siedettävä, mutta kun se venyi ja venyi ja venyi. Isabellan paljastuminen Pirjoksi oli kyllä umpisurkea. Samoin se kun Alissa vaati Iidalta takaisin jotain rahoja, mutta kohta ne rahat olikin jo unohdettu.

Olisiko sitten surkeimmat juonenkäänteet top-5 lista tällainen?
1. Liisakristiinan valekuolema
2. Isabella Pirjoksi
3. Gunnarin alzheimer
4. Larias
5. Alissa, Iida ja rahat

Noista Isabella, Gunnar, Lari ja Alissa eivät sinällään ole edes huonoja hahmoja, vaikka nuo kuviot olivatkin surkeita.

Mites tää Stadin kovimman huumeliigan puol vuotta kestänyt jallittaminen, joka päättyi Pupun noloon antautumiseen.... jaaa se olikin sit siinä. Ei ollut huumeparonista paljon vastusta :)
 
Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minun panokseni surkeimmat juonikuviot -listaan on Aaron ylösnousemus. Anni varasti kuolleeksi todetun poikansa ruumiin sairaalan kylmiöstä ja puhkui henkiin. Sinällään hyvä, että hahmo saatiin takaisin, mutta uskottavuusaste ei ihan tapissa ole.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Surkeita juttuja löytyy kyllä monia. Jo mainittujen lisäksi musiikkimaailmaan sijoittuneet Inka-Liina ja Duo Osmo olivat aika kovaa shittiä, varsinkin Osmo. Ismon ja Ossin toisilleen vittuilusta tulee yhtäkkiä iskelmää! Ei helvetti.

Martti Viljasen paljastuminen Elinan isäksi, Kentaurin räjähdys (itse räjähdys oli eeppinen mutta jälkipyykki ihan vitun hanurista), Kallen ja Katariinan suhde, Ismo-Jutta-Lasse - kolmiodraama, ministeri Asko Erkkilä, Kentsun jääminen ratikan alle, Ullan ensimmäinen paluu. Siinä meikän lisäyksiä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Martti Viljasen paljastuminen Elinan isäksi
Eihän tämä nyt sinänsä huono kuvio ollut. Ihan realistinen ja Salkkareiden mittapuulla synkkä ja jopa ahdistava kun sarjan eräänlainen kulttiperhe eli Taalasmaat hajosi tuon vuoksi. Eikä tuossa myöskään mitään juonellisia epäkohtiakaan ollut.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
ministeri Asko Erkkilä
Mä tykkäsin tästä Erkkilästä ja koko juonikuviosta. Markku Toikka hyvänä näyttelijänä teki Erkkilästä kyllä kivan hahmon. Entinen Miss Keittiö ja nykyinen ministeri salasuhteessa on sellainen juovikuvio on ihan realistinen Salkkari-maailmassa.
 
Huikea tuo loppu, missä Ami sanoo Nikolle että "varo ettet mee ylikuntoon", samalla kun Niko nostelee jotain max. 3kg painoja. Ami, en usko että tarvitsee olla huolissaan että Niko menisi ylikuntoon.

Nyt kun mainitsit, niin nämä hahmot saisivat tehdä joskus vielä paluun: Maarit Salin, Jukka Salin, Tapani Paju, Miika Mäkelä, Ami, Heiskanen, Sebastian Vuorela, Markus Ekholm, Laura Kiviranta, Sauli Kiviranta, Ken Ojala, Teemu Korhonen... Miksei myös Aleksi Salin. Piti laittaa vain top-5, mutta minkäs teet kun kovia nimiä tuli enemmän mieleen. Kyllä sarja olisi silloin ihan erilainen! Haaveilla saa aina, edes joidenkin noiden paluusta.

-Jomppa-
Vanhoissa legendoissa on sitä jotain
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Eilen kanavasurffaillessa huomasin, että uusinnoissa mennään näemmä juuri siinä Johanna-psykoosin vaiheessa, joka Mariannalla oli. Tuli mieleen, että onkohan kukaan edelleenkään kertonut tuolle pikkutytölle, että hän sitten teki luultavasti koko sarjan historian parhaan roolisuorituksen (etenkin loppuvaiheessa, kun homma meni täysin psykoksi). Ja kiinnostaisi myös kuulla, että mitenkähän tuo rooli on "käsitelty" lapsen kanssa, miten se on selitetty hänelle että mistä tässä on kyse.. kyllä kait se nyt jotenkin on tehty
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kentsun jääminen ratikan alle,
Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä, että minkä takia tämä löytyy listalta? Omasta mielestä tämä oli varsin koskettavakin tapaus. Miinusta annetaan Kentsun siskon Madden näyttelijästä. Todella heikko suoritus.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Vaikka Marianna teki kenties koko sarjan historian parhaan poiston hoitamalla Eliaksen ja toki aiemmin myös KrisLiisan pois, niin pelkkä hyvä goonin ura ei poista sitä että olihan tuo välillä aika rasittava huokailija ja kuiskailija. Noh, onneksi edes oli ulkoisesti miellyttävä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Helenan Pihlajasatua katsottu nyt eka kokonainen jakso ja pari minuuttia toista, nopea katsaus:

-Helena on naimisissa Akin kanssa, ovat olleet 10 vuotta naimisissa
-Sergei on entinen alkoholisti mutta nykyinen lakimies, naimisissa Aino Kaukovaaran kanssa
-Sebastian on poliisi ja työparina on Camilla Mustavaara. Isabella namedropattiin
-Akin pisneksistä ei sen tarkempaa tietoa ole, Sergei ainakin jeesasi joissain lakiasioissa
-Helena omistaa Amandan
-Yhden kerran on jo mainittu "Jumalauta" ja Sergei on kutsunut Sebastiania läskiksi

Tässä on jo ihan hyvää tekemistä verrattuna tuohon Mustavaarojen sekoiluun. Sebastian kyllä saisi palata sarjaan, hyvä hahmo ja näyttelijä. Sergeistä sellainen havainto että toimii hyvin Sebastianin sidekickinä, mutta olen sitä mieltä että yksinään (tai jossain Taiga-Peppi -kuviossa) tuosta ei saa kyllä oikein mitään irti.

Vaikuttaa hyvältä. En nyt laittanut spoilertageihin koska ei tuossa mielestäni mitään niin dramaattista ollut, ekassa jaksossa ei niin kamalasti vielä asioita selviä. Mutta hyvää tekemistä ja tähän on kyllä saatu hyvät näyttelijät mukaan, toki tuo Ainon rooli hieman ihmetyttää mutta eiköhän se selviä että mistä ovat toisensa Sergein kanssa löytäneet.

Ai niin, aavistuksen kyllä aina häiritsee se miten nämä rinnakkaistodellisuudessa elävät hahmot eivät tajua mitään siitä mitä aiemmin on tapahtunut. Muuten nyt melkein se ja sama, mutta vähän ehkä turhaan menee aikaa siihen että hahmo sekoilee ties mitä ja toisella ei ole hajuakaan siitä mistä on kysymys.

EDIT:

Muokattu nyt kuitenkin ne spoilerit.
 
Viimeksi muokattu:

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Itse katsoin eilen nuo Helenan jaksot ja minusta oli paljon paremmat setit kuin Dahlian. Toki tämä oli teemaltaakin vähän synkempi. Dahlian ainoa huolen aihe oli, ettei rahaa ole, "on ihanaa olla rikas!".
Omasta mielestäni Sebastian muuten sopi poliisiksi ihan kympillä. Rooli meni läpi kuin väärä raha.

Aivan lopussa muuten odotin pientä twistiä, kun Helena soitti puhelun, mutta harmi ettei tapahtunut puhelua enempää. Siis jotain, että joku olisi vastannut siihen puheluun tai Sebu seisomassa puun takaaa, kun Helena lähtee autolla menemään.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Vedä @Roger Moore vittu päähän. Ihan oikeesti.

Mitä helvettiä sä saat irti siitä että pääset spoilaamaan tänne? Joo sulla on C-More. Kyllä sä maksat siitä 30e/kk. Onko se Spoileri-ketju poistettu, vai mitä helvettiä nyt taas?

Sori karkeasta kirjoitusasusta, mutta Rooger on spoilannu tänne tulevia tapahtumia jo vuosia, eikä nätisti siitä valittaminen selvästi auta. Eikä mua niin paljoo nää spinoffit kiinnosta, mutta haluaisin et ees jotain juonikuviota ei tarviis lukea eka täältä.
 
Anteeksi. En mielestäni spoilannut noita sarjan tapahtumia, kerroin vain lähtökohdat siihen. Ei ollut tosiaan tarkoitus olla vittumainen, pahoittelut jos koit sen niin.

EDIT:

Tosin tuota en allekirjoita että olisin jotenkin vuosien ajan spoilannut tapahtumia tänne. Jotain videota olen varmaan kommentoinut joka tänne on jo julkaistu tai on ihan julkisesti ollut näkyvillä muutenkin. Mutta sori jos olin sopimaton viestini kanssa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Kattelin tossa vanhoja salkkaripätkiä Youtbesta ja Karin kohdalla pistänyt kyllä aina merkille se että bisse maistuu aika reilusti. Tämä on silleen ihan jännä huomio että vaikka Kari tissuttelee lähes jatkuvasti niin mitään kunnon deekua tuosta ei ole koskaan tullut. Oliko sillä jossain vaiheessa vähän kosteampi vaihe menossa (tai sitten muistan väärin), mutta muuten tuo ei ole pahemmin retkahtanut koskaan. Joskus saattaa bisseä kiskoa samalla kun rassaa autoa tms.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös