Mainos

TV-sarja: Salatut elämät

  • 8 030 513
  • 24 899

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ja Salkkari-leffan jatko-osassa painoi kaksykköstä Haukkalan kanssa Aino Kaukovaaraan.

Useimmat ei ole saanut tai halunneet ryhmää koskaan.

Sekään ei ole kovin realistista, että Kari voisi tuolla tavalla vain valita kahdesta ihanasta tytöstä. Totta, tiedän hänen olevan autokorjaaja, mutta silti.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Hyvät kanssapalstalaiset, taidamme todistaa sarjan lähihistorian rasittavinta ajanjaksoa.

Monican kuunteleminen on todella rasittavaa. Talen kuukausia jatkuva vinkuminen on todella rasittavaa. Dahlia on todella rasittava teki mitä tahansa. Lindan soutaminen, huopaaminen ja kiukuttelu on todella rasittavaa. Benjaminin ja Violan säätö on todella rasittavaa. Lindan ja Karin kauhistelu siitä, kun nämä ex-sisarpuolet viettävät aikaa toistensa kanssa on todella rasittavaa. Sepon ja Ismon Anita-pakottaminen on todella rasittavaa.

Lisäksi mitään jännittäviä aikoja ei ole näköpiirissä. Tale tuosta kohta saa Tiinan avulla pikkuveljensä sykkimään, mistä Sanni suuttuu ja hyppää HaukkaPalan kelkkaan, mistä taas Tale suuttuu. Tämä vänkääminen kestääkin sitten vähintään vuoden.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Kari, Aki, Ismo, Seppo, Janne, Stubastian, missä pelaa?

Menossa on vain jokin väsynyt kidnappaus-kiristys, synnytyksen odotus ja Karin blondi vs. brunette vääntö. Sekä Akin ja Camillan kissahiiri leikki. Talesta en edes aloita. Evaa, ja sarjan teinejä en edes muista. Niin väsynyttä menoa.

Valmentaja ulos!
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
En tiedä miksi, mutta nyt on vahva tunne että Monican lapsi ei synny hengissä. Mä en vaan näe tässä pidempää draaman kaarta.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
En tiedä miksi, mutta nyt on vahva tunne että Monican lapsi ei synny hengissä. Mä en vaan näe tässä pidempää draaman kaarta.

Tälle lapselle ei ole kyllä kysyntää tai tarvetta yhtään kenenkään kannalta. Suutaria veikkaan minäkin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tälle lapselle ei ole kyllä kysyntää tai tarvetta yhtään kenenkään kannalta. Suutaria veikkaan minäkin.
Saadaanhan tässä kolmiodraama aikaiseksi kun seksi-Sebastian päätyy Monican kanssa kuitenkin yhteen ja Jiri tulee tästä mustasukkaiseksi. Tai joku perhekuvio varmasti.

Pitää tosin myöntää että olen yli viikon jaksoissa perässä, ei mitään hajua mitä siellä on tapahtunut 6.10 jälkeen mutta kunhan arvasin.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Onko se itse Larin isä Ilkka tuossa jossakin kierrätysmainoksessa? Siitä tulikin mieleen, ettei taida kukaan sarjassa harrastaa enää yhtään mitään muuta kuin viinin litkimistä tai satunnaista lenkkeilyä jolloin tapahtuu nuo "sattumalta" törmäämiset. Nikon legendaariset uima- ja futistreenit muistetaan, samoin Miikan ja Nikon korttelikorisliiga, sitten oli se alamaailman WWF jossain vaiheessa. Siellä Rambo, Salama ja Majuri pisti jengiä osiksi. Tale tanssi joskus, Oona tykkäsi mangasta ja Teemu soitteli kitaraa. Viimeisin harrastustoiminta taitaa olla vanhan Severin yhdet jenkkifutistreenit. Ei edes penkkiurheilua kukaan harrasta. Pihlajakatua ei paljon mitkään olympialaiset tai mm-kisat kiinnosta mistään lajista. Paitsi ehkä Seppoa, joka myös harrasti antiikkia ja tietenkin pontikankeittoa.

Highlighteja vuosien varrelta:

Salkkarit - Niko Hukkuu ALKUPERÄINEN - YouTube

Salkkarit - Ismo ja Seppo kattoo matsia - YouTube

Salkkarit - Ken & Aamu rullaluistelemassa (2003) - YouTube

Salkkari - Paula, Heli, Katri & Riku laskettelemassa (2004) - YouTube

EDIT. liigat sekaisin
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Seppo ja Aaro eivät saa enää edes nelosketjun hajaminuutteja. Huonoa pelisilmää koutsilta pitää tuppia puremassa kahta seuralegendaa.

Niin ja oikeesti nykyisin jakso koostuu siitä, että litkitään viiniä, kävellään kadulla ja aina törmätään johonkin naapuriin, kinastellaan existä. Missä on oikeesti se vanhojen jaksojen aitous. Kaikkein naurettavinta on Kallen jatkuva luuhailu Ismon kaupalla. Eikö sille riitä että pyörii nurkissa, mutta pitää vielä vapaa-aikakin viettää isukin kanssa kaupalla. Ja tuosta kaupastakaan ei voi edes puhua samassa lauseessa vanhan ja one and onlyn Ismon valinnan kanssa. Siinä oli sitä jotain tupakkahyllyineen ja videovuokraamoineen.

Surullisen alas on menty.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Vaikka mikään muu ei sarjassa toimikaan, niin sentään Hämeenlinnaan muutto edelleen romahduttaa kaiken. Täysi paniikki päällä reilun tunnin junamatkasta. Suomessa on kalliit junaliput, mutta silti ja Onnibussillakin varmaan pääsisi.

Jannen mukanaolo alkoi näyttää aika selvältä, mutta ajattelin ehkä vähän myöhemmin tulevan. Monican lapsi tosiaan menehtyy ja sitten taas se lähentää joitain ja jotain ja jotain.

Vielä on sentään kidnappaus tulossa, vaikka ei sekään yllättäisi, jos asiaan ei vain enää palattaisi.

Ai niin ja missä kerrostalossa on saunavuoro aamupäivällä tuolla lailla. Aika monessa olen käynyt ja eipä ole ollut. En toki jokaisessa Stadin ainoassa saunassa ole käynyt.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Saa nähdä kuoleeko koko Monica tuohon raskauteensa. Todella väsynyttä meininkiä sarjassa nyt kieltämättä.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Saa nähdä kuoleeko koko Monica tuohon raskauteensa. Todella väsynyttä meininkiä sarjassa nyt kieltämättä.

Nyt kun Monica joi yhden siiderin olen entistä varmempi että vain lapsi kuolee synnytyksessä. Sen jälkeen saadaan kuunnella viikkoja itsesääliä ja vinkumista kuinka hän tappoi lapsensa alkoholilla.
 

Naavaparta

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers
Itse olen ollut paniikissa LiisaKristiinan mahdollisesta paluusta Hämeenlinnasta, mutta onneksi Sanni onkin piilossa Haukkalan luona.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kuinka usein Kalle pyörii korvakuulokkeet täysillä?

Niin, ei koskaan.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On tosiaan varsin seesteinen vaihe meneillään, vaikka tuo Monican raskaus päättyikin dramaattisesti. Pitkästä aikaa ei muuten olekaan kukaan hahmoista ollut sairaalassa ainakaan pidempää jaksoja, jolloin liki päivittäin saataisiinkin seurata tämän tilan muutosta ja sairaalassa ramppaavia omaisia.

Mitähän tuolle autovarkausjutulle mahtoi käydä? Olisi nykyhetkellä kiinnostavimpia juonikuvioita (mikä toki ei vaadi ihmeitä). Eikös viimeiseksi Sergein kämppään tunkeuduttu murha-aikeissa, mutta kun äijää ei silloin näkynyt, niin homma jätettiin hämärähemmojen tomesta sikseen. Koittivathan ne niitä rahoja saada kidnappauskuviolla, mutta siitäkin hankkeesta Sergei vaan vetäytyi yhtäkkiä. Ei taida kovin suurta uhkaa ollakaan.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Mikähän hätä sillä Monican vauvalla muka oli? Vai menikö multa jotain ohi tän päivän jaksosta? Todella hyvinvoivalta ainakin minusta näytti kun Eva saapui huolehtimaan. Vai nälkäkuolemako sitä uhkasi kun ei tissiä saanut suuhun heti tuntiin pariin?
 

Kalakukko

Jäsen
Mikähän hätä sillä Monican vauvalla muka oli? Vai menikö multa jotain ohi tän päivän jaksosta? Todella hyvinvoivalta ainakin minusta näytti kun Eva saapui huolehtimaan. Vai nälkäkuolemako sitä uhkasi kun ei tissiä saanut suuhun heti tuntiin pariin?

Kyseessä on jälleen totaalinen hutilyönti tuotannolta. Vauvaa olisi tullut lievästi pahoinpidellä tai vähintään näännyttää ennen kohtausta uskottavuuden lisäämiseksi. Ei olisi Turkan ohjauksessa menneet läpi tällaiset lepsuilut.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Kyseessä on jälleen totaalinen hutilyönti tuotannolta. Vauvaa olisi tullut lievästi pahoinpidellä tai vähintään näännyttää ennen kohtausta uskottavuuden lisäämiseksi. Ei olisi Turkan ohjauksessa menneet läpi tällaiset lepsuilut.

Moi tuotantotiimin henkilö! Tekikö taas kipeää perseessä kun todellinen tohelointi kirjoitettiin foorumille ilmi?

Miksi piti puhua vauvan huonosta voinnista kun poika kerran näytti täysin terveeltä ja säilyi ihan kunnossa? Siksikö että Monica oli itse katkaissut napanuoran?

PS. Olen muuten kuullut huhua että nukkuva vauva esittää monesti kuollutta/einiinhyvinvoivaa vauvaa jos on tarvis
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Kun ei osaa näytellä, niin ohjaajakin voisi olla vaatimatta liikoja, siitä kun aina seuraa katsojille myötähäpeämittarin räjähdys ylikuormituksen seurauksena. Eevan yliammuttu hysteerisuus jakson alussa oli kyllä yksi kotimaisen tv-historian paskimpia näyttelijäsuorituksia ikinä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Minä mietin, mitenköhän aiotaan viedä loppuun Gunnarin, Ullan ja Dahlian kuvio, että ex-rouva olikin syypää toisen alttarisekoamiseen. Vai onko tämä täysin unohdettu jo. Tai sitten minulta vaan mennyt jokin pätkä ohi.

Sinänsä eilisen jakson päätös kyllä allekirjoittanutta hieman kosketti. Korostaen ehkä sanaa hieman, koska muuten tuossa juonikuviossa ei järkeä ollut.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Minä mietin, mitenköhän aiotaan viedä loppuun Gunnarin, Ullan ja Dahlian kuvio, että ex-rouva olikin syypää toisen alttarisekoamiseen. Vai onko tämä täysin unohdettu jo. Tai sitten minulta vaan mennyt jokin pätkä ohi.
Camilla syytti Alissaa ja Alissa kielsi asian. Eipä sitä muuten olla otettu esille.

Veikkaan, että tuo synnytyskuvio kääntyy vielä päinvastoin. Monica kokee jonkun ihmeparantumisen ja vauvalla onkin jokin ongelma. Sitten sitä yhtä siideritörppöä syytellään ja itketään miten oltiin niin vastuuttomia. Stuba voi myös tulla lohduttaa kun on itsekin menettänyt lapsia.

Ja hei, missäs muuten Oliver luuhaa? Joutui ilmeisesti ikuiseen arestiin kiroilusta. Vai onko Iida teljennyt sen jonnekin huoneeseensa?
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Camilla syytti Alissaa ja Alissa kielsi asian. Eipä sitä muuten olla otettu esille.

Juu kiitos, eli unohdettu. Mahtaako siis selvitä koskaan.

Sitten sitä yhtä siideritörppöä syytellään ja itketään miten oltiin niin vastuuttomia.

Tämän olen kuullut kuvion alusta asti mielessäni, kuinka Camilla soittaa Jirille suutaan siiderin tarjoamisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös