Todella valju jakso kaikkiaan. Ei ollut rytinää nimeksikään.
Sergei uhkaili Peppiä pariinkin otteeseen, jälkimmäisen kerran juna-asemalla, josta Peppi oli lähdössä pohjoiseen äitinsä luokse. Siinä uhkailun lomassa tuplasi Pepin velat. Uhkailun jälkeen Peppi oli vielä aikeissa lähteä, mutta sitten tuli musto auto Pepin luo ja kysyi hintaa yhdestä yöstä. Peppi heitti huvikseen 4000e ja senhän viiksivallu oli valmis maksamaan. Peppi hyppäsi kyytiin ja sen enempää ei näytetty. Perseenmyynniksi se siis meni.
Heluna sai tietää, ettei Tisukka ole raskaana ja lopulta Stubastian repi tekomahan esille. Sivuhuomiona, että Tisukka oli/on kyllä nimensä mukainen. Mahtavat boobsit. Tisukalle tuli oikeita supistuksia ja yllättävän helpolla molemmat (Heluna&Stubastian) uskoivat, että se on oikea raskaus.
Osteri&Cindy jäivät hempeilemään, kun poika oli niin mahdottoman söpö. Tässä ei tapahtunut siis yhtään mitään.
Ainut poliisi ja Niko löysivät Katariinalle osoitetun ruskean kirjekuoren. S.P.:n arvelivat olevan Sara Polvijärvi. Katariina heräsi teräshäkistä, jonne kidnappaaja oli hänet sulkenut. Jakso sinistyi Katariinan kasvoihin, kun tämä näki kidnappaajansa. Hetkeä aiemmin oli kuulunut miehen ääni, joka sanoi, "Pitkästä aikaa. Hei, rakas!". Ja Miikahan se siellä häkin toisella puolella oli.
Mm. Sievisiä ei näkynyt koko jaksossa, eikä Liisa&Ipi juonta käsitelty ollenkaan.
Ainoat isommat jutut oli Miikan paljastuminen, Tisukan paljastuminen ja oikea raskaus ja Pepin huoraaminen. Lillukanvarsia ja muita sivusarjoja kun on ollut, niin tuosta Pepin huoraamisesta voisi tehdä aikuisille suunnatun pornoversion, missä Peppiä vedetään edestä ja takaa. Tosin tarjouksen tehnyt viiksivallu oli kyllä sellainen kääpä, että se menisi ainakin vaihtoon. Kaikkiaan on ollut Pepillä nopea tie hevosen kuolemaa nyyhkyttävästä kiltistä tytöstä huumeiden kautta huoraamaan.