Mainos

TV-sarja: Game of Thrones (jenkkitahtiin)

  • 805 056
  • 3 874

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mutta kuka lopulta edes asettuu vastustamaan Danya? Vaikea nähdä edes Lannistereiden lähtevän tähän, jotenkin itselleni on jäänyt kuva - toki vallanhaluisesta - mutta ennen kaikkea opportunistisesta jengistä. Eivätköhän nuo lähinnä lyöttäydy Danyn puolelle ja jos eivät he, niin ainakin näin tulee tekemään tämä toinen varakas perhe kuningatar Margaretin viekkaan äitimuorin johdolla.

Samoin ei tule vastustajaa Jon Snow'sta, näin uskallan arvata. Ja sitten jos miettii Ramsayn mahdollisuuksia tai Dornen porukan mahiksia, niin eiköhän noiden kumoamiseen riitä pelkkä kädenheilautus Danyn suunnalta.

Eli vastustajaksi jää lopulta Night King, heh kuka olisi uskonut tätä "yllättävää" käännettä.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika ikävää vastustajille, kun Danylla on jo kasvava armeija, loharit ja tähän vielä päälle ihan legitiimi vaade kruunuun.

Danyn tunnettuuden nousua Westerosin jne puolella on ollut ihan mielenkiintoista seurata. Vielä pari kautta sitten Varys esitti Tyrionille ikään kuin pikkulintujen viserryksenä, että Danyssa alkaa olla potentiaalia, viime jaksotta Theonin syrra puhui jo arkisesti "Dragon Queenista", eli nähtävästi kaikki jo tietävät, mitä tuleman pitää.

Jos halutaan vähän jossitella ja spekuloida(mikä on mielestäni se toinen tärkeä syy tällaisille ketjuille)...

- Dothrakit ei varsinaisesti ole mikään unelma-armeija Westerosissa. Sää on hiukan ei-aavikkomainen. Lisäksi se kurinalaisuus hommakin vähän uupuu.

- Lohharit ovat kova sana mihin kenelläkään ei taida olla mitään vastausta/keinoa. Kunnes areenalle 'liihottaa' eräs Brandon Stark...? Jatkokysymyksenä: mitä Dany on ilman liskojaan?

- Dany ei saa enää lapsia. Onko siis mikään ideaali valtaistuimelle?
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Samaa paskaa täälläkin, kun jokaisessa sarjaketjussa täällä hemmetin foorumilla. Salkkarifanit tulevat hakemaan pieneen elämäänsä jotain virtuaalikiihotusta nillittämällä asioista, joihin ei ole edes mitään kompetenssia kommentoida.

Muna pystyssä odotellaa joka jaksoa ja katsotaan, mutta samalla kuitenkin muistetaan tulla tänne "erottumaan massasta" intellektuellina ajattelijana, jonka oma tietoisuus on niin kattavaa, että kritiikkiä pitää vain antaa.

Sarja on loistava ja tulee jatkumaan niin kauan, kunnes se kasvaa liian suureksi pyöritettäväksi. Se on hyvä asia teille koulukiusatuille myös.

Itse tykkäsin tässä jatkossa luonnollisesti lopusta, Euronin hyvästä dumbmulkkuilusta ja myöskin tottakai Tyrionin ja Varyksen duunailuista, kuten kaikki muutkin. Noista äijistä pitäisi tehdä spinoff!

Tai sitten sä oot vaan väärässä ja sarjan taso on tippunut jo parin kauden ajan. Mitenhän on?

Hyvähän sarja on edelleen, mutta ei aiemmilla kausilla ollut nyhverö-Euronin&uuno-saarelaisten sekä Dornen kaltaisia aivopieruja.
 
Ei ole. Minulla ei ole vain tarvetta pönkittää heikkoa itsetuntoani täällä. Kaikki tiesivät, että kun kirjat ohitetaan, niin nillittäjät saapuvat paikalle.

Branin kuvio on mielenkiintoisin, koska sitä kautta selvinnee Jon Snown oikeat vanhemmat. Jos Snow on Danyn veljenpoika, niin silloinhan homma menee heti uusiksi, kun luultavammin he yhdistävät armeijansa.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada

Olet kyllä sokea, jos et näe muutosta mikä on tapahtunut verrattuna aiempiin kausiin. Kritiikki sarjan tempoa kohtaan on kyllä täysin ansaittua. Uusi kausi on selvästi heikoin tähän mennessä, koska tarinankerronnalle ei ole jätetty tilaa, kun jostakin syystä tekijöillä on kauhea kiire viedä tarinaa eteenpäin kohti päätöstään. Nämä tämän kauden teleporttaukset ovat todella häiritseviä, varsinkin kun ne ovat ristiriidassa sen kanssa, että samaan aikaan Aryan ja Danyn tarinat menevät mateluvauhtia muihin verrattuna. Sarja on edelleen maailman paras tv-sarja, mutta se ei ole samalla tasolla aiempien kausien kanssa, koska siihen ei ole panostettu edelliskausien tapaan.

Ja se nyt on ollut kauan nähtävissä, että Snow on Targaryen. Itse en kyllä todellakaan usko että tulevat yhdistään voimansa, vaan nimenomaan he tulevat olemaan vastakkain lopun eeppisessä taistelussa. Tässä on niin selvät merkit:
1.) hyvis(Snow) vs. pahis(Dany)
2.) kirjan nimi on "A Song of Ice and Fire". En usko että tuo Snow nimi on sattumaa.
3.) Jon ja Dany ovat olleet alusta asti sarjan päähahmot, enkä usko että suht vähän nähdystä Night Kingista on viimeisen taistelun pahikseksi, vaan taistelu tullaan käymään päähahmojen välillä.
Vaikka suonissa virtaa Targaryenin-veri, niin Jon on läpikotaisin Stark, eikä hän suostu katsomaan sivusta kun pissaliisa johtaisi kansan tuhoon. Nytkin on vaikea ymmärtää minkä ihmeen takia Tyrion haluaa auttaa Danya, kun näkee kuinka huono hallitsija tämä pissaliisa olisi.

Kyllähän näillä tarinoilla on yleensä tapana päättyä hyvisten voittoon, joten eiköhän koko sarjan ajan eniten päähän potkitut Starkit/Jon Snow nouse lopussa valtaan. Plus Jon Snow on ainoa ketä olisi hyvä hallitsija (+ehkä Margaery Tyrell).
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tämä kaikki ei poista sitä oleellista eroa: Frendejä kuvattiin studiossa tehdasmaisissa olosuhteissa, tuotantokalustoa ja henkilökuntaa ei tarvinnut siirrellä mihinkään. Lisäksi ei ollut elukoita, erikoistehosteita, taistelukohtauksia, suurta määrää maskeerauksia, pukuja yms. Näyttelijöiden ajankäytöstä taas täytyy että muistaa taisteluiden harjoitteluun ja kuvaamiseen voi mennä useita viikkoja. Hiekkalaatikko on ihan eri luokkaa kuin jossain sitcomissa.

Ja käänteli tuota asiaa kuinka päin tahansa, Got:n kulut ovat nousseet kausi kaudelta ja on aikamoista houretta väittää että piikki on auki ja että sarjaa voitaisiin tehdä vaikka hamaan ikuisuuteen mikäli tuottajina vain olisivat muut kuin kaksi vatipäätäätä.

Ja nuo Frendien ja Big Bang Theoryn näyttelijät ovat muuten ääri - esimerkkejä kuten hyvin tiedät itsekin. Pitkään tehdyn ja menestyneen tv - sarjan tuotankokaudet maksavat toki enemmän kuin 20 miljoonaa, mutta yleisesti ottaen tuo on aika normisumma.

Se pointti tuossa oli, että ajallisesti Game of Thronesin tekeminen ei ole näyttelijöille yhtä paha rasti, vaan heille jää muutakin elämää puoleksi vuodeksi. Tuosta kuudesta kuukaudesta mikä sarjalle on varattu osahan menee aina taisteluiden yms. erinäisten asioitten harjoitteluun ja tuo toki näkyy palkkanauhassa. Normijenkkisarjan näyttelijähän on naimisissa tv-sarjansa kanssa suurimman osan vuodesta.

Ei se pointti ollut myöskään, että HBO tekisi sarjaa loputtomiin. Muistelisin, että HBO:n pääjehu puhui tyyliin 9 tai 10 kaudesta ja tähän taas ei ole ollut D&D -kaksikolla halua lähteä. Lähdemateriaalikin olisi kyllä helposti mahdollistanut tuon 8-10 kokonaista kautta.
Muistelisin, että ovat ihan selvästi sanoneet, että urakka on helvetin aivan helvetin iso juurikin heille. Eka käsikirjoitetaan, castataan, skoutataan lokaatioita yms., jonka jälkeen kuvataan, jälkituotetaan, promotaan ja sitten tehdäänkin jo DVD/BR -levyjä ja rumba alkaa alusta. Perheellisille ihmisille tuo on varmasti ihan helvetinmoinen rypäys eikä aika jää millekään muulle.

Totta kai ne on ääriesimerkkejä, sitähän Game of Throneskin on. GoT on HBO:n lippulaivatuote ja kanava on ennenkin heittänyt järkyttäviä määriä rahaa juurikin niihin projekteihin joilla saavat järkyttävän paljon näkyvyyttä, maksavia asiakkaita ja vielä palkintoja kaappiin. Näyttelijäpalkkiotkaan eivät voi ihan loputtomiin kasvaa vaan jossain kohtaa tulee se raja vastaan, tuossa porukassa on kuitenkin hyvin harvoja, jotka voisivat edes ajatella tuommoista miljoonan dollaria taksaa per jakso ja tiettynä pelkona (osalle) näyttelijöistä toimii kyllä jatkossakin, että oma hahmo yksinkertaisesti tapetaan sarjasta pois, jos näyttelijän palkkavaatimukset lähtevät käsistä. Tosin eihän sitä ikinä tiedä kuinka eeppiset riidat palkkauksesta olisi vielä edessä, ihmisten ahneudella, kun harvoin on rajoja.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa muotia havaittavissa joka sarjaketjussa. Silti nämä samat koulukiusatut katsovat kigu pystyssä jokaisen jakson ja tulevat sitten pönkittämään virtuaaliegoaan näihin ketjuihin kuinka ovat huomanneet epäkohdan siellä ja täällä.

Samaa paskaa täälläkin, kun jokaisessa sarjaketjussa täällä hemmetin foorumilla. Salkkarifanit tulevat hakemaan pieneen elämäänsä jotain virtuaalikiihotusta nillittämällä asioista, joihin ei ole edes mitään kompetenssia kommentoida.

Muna pystyssä odotellaa joka jaksoa ja katsotaan, mutta samalla kuitenkin muistetaan tulla tänne "erottumaan massasta" intellektuellina ajattelijana, jonka oma tietoisuus on niin kattavaa, että kritiikkiä pitää vain antaa.

Sarja on loistava ja tulee jatkumaan niin kauan, kunnes se kasvaa liian suureksi pyöritettäväksi. Se on hyvä asia teille koulukiusatuille myös.

Ei ole. Minulla ei ole vain tarvetta pönkittää heikkoa itsetuntoani täällä. Kaikki tiesivät, että kun kirjat ohitetaan, niin nillittäjät saapuvat paikalle.

Boldaukset minun. Mistähän kertoo sitten tarve tulla "joka jakson jälkeen" kertomaan mitä sarjasta pitää ajatella ja ylemmyydentunnossa haukkua muut "kigulit pystyssä sarjaa katsoviksi virtuaaliegoa pönkittäviksi koulukiusatuiksi". Tuntuu se massasta erottumisen tarve olevan toisella puolella ainakin tämän ketjun perusteella. Aika vähän minä ainakaan mitään nillitystä täällä näen, enemmänkin ihan normaalia ja tervettä kohtausten kritisointia (ja hyvien kohtausten kehumista), joissa otetaan huomioon korkeat odotukset sarjaa kohtaan. Oma lukunsa ovat kaltaisesi sankarit, jotka muistavat myös jauhaa tuota samaa virttä bändien kohdalla. Aina kun joku on tykännyt bändistä X sen soittaessa alkutaipaleellaan tietynlaista musaa, ja breikkauksen jälkeen muutettuaan tyyliiään suuresti kiinnostus on hiipunut, huutavat asiasta tuon taivaallistakaan ymmärtämättömät Tim Callahanit että "tuo on vain tarvetta erottua joukosta, heti kun joku menestyy siitä ei voi tykätä". Toki tuon psykologisen ilmiön tunnustan myös, mutta oma ilmiönsä on sen näkeminen kaikkialla.

Kirjoitin jo aiemmin sinulle vastauksen, jossa perustelin sarjan muuttumista ja sitä, miksi pidin sitä ennen parempana. Kuitenkin yhdyn toiveisiisi sarjan jatkumisesta pitkään. Mielelläänhän tätä katsoo ja tunteita herättää yhä. Kovasti vain toivon että langat pidetään loppuun asti kunnialla käsissä.
 
Jos kirjan nimi olisi suora viittaus tulevaan ja sinun ehdotuksessasi siis, että kuviot menisivät Danyerys vs. veljenpoikansa Jon Snow, niin luulisi näin kirjallisuuden kannalta tittelin alkavan sanalla Dance, eikä Song...

Se, että Snow on Targaryen ei suinkaan ole itsestäänselvyys ja mielestäni tässä on hyvinkin paljon mahdollista, että asiasta kiusoitellaan paljon ja lyödään kasa paskaa katsojan naamalle kääntämällä asiat poikkiteloin.

Aika mielenkiintoista miten Dany on saatu käännettyä sinun katselukokemuksessasi pahaksi, vaikka sarja ei ole sitä mitenkään esittänyt. Sarja on pyrkinyt tuomaan lähinnä esille sen kuinka vaikeaa on hallita mitään suvereenisti. Kaikki Danyeryksen ympärillä olevat hahmot ovat kuitenkin myös ns. vahvoja "hyviksiä."

Viime jaksossa myös painotettiin aika paljon Littlefingerin sanoja, joissa hän totesi Sansalle Snown olevan vain hänen puoliveljensä. Uskoisin, että tässä on tarkoituksena kääntää enemmänkin tilannetta Sansa vs. Jon, kun Sansa on kostomielialalla ja Jon taas on enemmänkin on rauhoittunut kuolemansa jälkeen. Tilanne voi mennä niinkin, että Sansa pistää Jonin pihalle, joka lopulta päätyy tätinsä huomiin Meereniin ja taas Littlefinger vetelee Sansan naruista Pohjoisessa.

On muistettava, että Littlefinger motiivi on hallita koko paskaa ja hän tavoittelee sitä keinolla millä hyvänsä.

Sarja on pohjustanut kokoajan "Winter is coming"-teemalla tulevaa sotaa ja uskon edelleenkin sen olevan se keskeinen teema tulevaisuudessa. Kuuden kauden pohjustus ja yhtäkkiä homma pistetäänkin palasiksi nopeasti? Tuskin...
 
Boldaukset minun. Mistähän kertoo sitten tarve tulla "joka jakson jälkeen" kertomaan mitä sarjasta pitää ajatella ja ylemmyydentunnossa haukkua muut "kigulit pystyssä sarjaa katsoviksi virtuaaliegoa pönkittäviksi koulukiusatuiksi". Tuntuu se massasta erottumisen tarve olevan toisella puolella ainakin tämän ketjun perusteella. Aika vähän minä ainakaan mitään nillitystä täällä näen, enemmänkin ihan normaalia ja tervettä kohtausten kritisointia (ja hyvien kohtausten kehumista), joissa otetaan huomioon korkeat odotukset sarjaa kohtaan. Oma lukunsa ovat kaltaisesi sankarit, jotka muistavat myös jauhaa tuota samaa virttä bändien kohdalla. Aina kun joku on tykännyt bändistä X sen soittaessa alkutaipaleellaan tietynlaista musaa, ja breikkauksen jälkeen muutettuaan tyyliiään suuresti kiinnostus on hiipunut, huutavat asiasta tuon taivaallistakaan ymmärtämättömät Tim Callahanit että "tuo on vain tarvetta erottua joukosta, heti kun joku menestyy siitä ei voi tykätä". Toki tuon psykologisen ilmiön tunnustan myös, mutta oma ilmiönsä on sen näkeminen kaikkialla.

Kirjoitin jo aiemmin sinulle vastauksen, jossa perustelin sarjan muuttumista ja sitä, miksi pidin sitä ennen parempana. Kuitenkin yhdyn toiveisiisi sarjan jatkumisesta pitkään. Mielelläänhän tätä katsoo ja tunteita herättää yhä. Kovasti vain toivon että langat pidetään loppuun asti kunnialla käsissä.
Ikävä kyllä ns. heikompi aines saa internetissä hieman enemmän valtaa käsiinsä ja tämä taas johtaa siihen, että he kokevat olevansa asemassa, jossa heidän näkökulmiaan arvostettaisiin, vaikka heillä ei asioista ole mitään käryä.

Tämän vuoksi koulukiusatut saavat mahdollisuuden internetissä erottua massasta, siitä mitä he eivät tee oikeassa elämässä ja täten he tekevät sen asettumalla poikkiteloin argumenttien ja asioden kohdalla. Täälläkin negatiivisuus paistaa läpi viesteistä, mutta perustelut ovat huomattavan vailinaisia.

Mikä sitten oikeuttaa minut asiasta vääntämään? Koska on jokaisen normaalin ihmisen kansallisoikeus pitää heikompi aines ruodussaan.

Kritiikki on sallittua, mutta jos sitä ei pysty kunnolla perustelemaan niin kannattaa olla hiljaa. Yksikin kertoo, että; "Sarjan tarinankerronta on liian nopeatempoista" ja toisessa lauseessa valittelee juonikuvioiden hitautta. Päättäkää jo.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Se pointti tuossa oli, että ajallisesti Game of Thronesin tekeminen ei ole näyttelijöille yhtä paha rasti, vaan heille jää muutakin elämää puoleksi vuodeksi.

Niin jää, mutta mitä tekemistä tällä on sarjan kustannusten kanssa? Kustannuksia kun tulee paljon muustakin kuin näyttelijöistä vaikka he aina se suurin menoerä ovatkin. Ja pahan rastin voi määritellä muutenkin kuin ajan käytön kannalta: fyysinen vaativuus ja loukkaantumisriskit ovat osalla näyttelijöistä tässä sarjassa melkoiset.

Heidän palkkojensa suhteen suhtaudun aika skeptisesti siihen että näyttelijät ihan silkasta pelosta tinkisivät palkoistaan. Sarjassa on hyvä matkaa toistakymmentä täysin korvaamatonta näyttelijää ja hahmojen tappaminen taas on aina riski sarjan suosion kannalta. Lisäksi näyttelijät ovat pelimiehiä - ja naisia siinä missä ammattiurheilijatkin: kun tiedossa on, että sarjassa liikkuu rahaa, nousevat pyynnit sen mukana. Tietysti joku raja jossakin on joskus olemassa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kritiikki on sallittua, mutta jos sitä ei pysty kunnolla perustelemaan niin kannattaa olla hiljaa. Yksikin kertoo, että; "Sarjan tarinankerronta on liian nopeatempoista" ja toisessa lauseessa valittelee juonikuvioiden hitautta. Päättäkää jo.

Lukutaitoisena varmaan ymmärtäisit, että tuossa puhutaan siitä kuinka osa langoista etenee helvetinmoista vauhtia ja taas osa laahaa pahasti näihin nähden ilman, että oikeastaan mitään tapahtuu tai aikaa kuluu. Se luo vähän hassuhkon kuvan kokonaisvaltaisesti selvästikkin osan mielestä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kritiikki on sallittua, mutta jos sitä ei pysty kunnolla perustelemaan niin kannattaa olla hiljaa.

Olet selvästi ainakin huumorimiehiä. Näemmä internetissä kaltaistesi yli-ihmisten on kuitenkin sallittua kritisoida heikompaa ainesta sen kummemmin perustelematta ja siirtyä suoraan "koulukiusaajat muna pystyssä nillittää" -vaiheeseen.

Tuo Branin pakokohtaus vähän huolettaa, että mitenköhän siitä kunnialla selvitään. Nyt tosiaan FASlapsen sanoin saivat kuukausien umpihankivaellukselle 30 sekunnin etumatkan, ja vauhtihan noilla zombeilla näkyisi olevan huomattavasti kovempi kuin Brania kiskovalla nuorella naisella. Olen erittäin pettynyt jos seuraavassa jaksossa tuo etumatka on venynyt epärealistisiin mittoihin. Mielenkiinnolla kyllä odotan, kuka tuolta rientää hätiin, vai shokeerataanko listimällä Bran kylmästi.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Niin jää, mutta mitä tekemistä tällä on sarjan kustannusten kanssa? Kustannuksia kun tulee paljon muustakin kuin näyttelijöistä vaikka he aina se suurin menoerä ovatkin. Ja pahan rastin voi määritellä muutenkin kuin ajan käytön kannalta: fyysinen vaativuus ja loukkaantumisriskit ovat osalla näyttelijöistä tässä sarjassa melkoiset.

Heidän palkkojensa suhteen suhtaudun aika skeptisesti siihen että näyttelijät ihan silkasta pelosta tinkisivät palkoistaan. Sarjassa on hyvä matkaa toistakymmentä täysin korvaamatonta näyttelijää ja hahmojen tappaminen taas on aina riski sarjan suosion kannalta. Lisäksi näyttelijät ovat pelimiehiä - ja naisia siinä missä ammattiurheilijatkin: kun tiedossa on, että sarjassa liikkuu rahaa, nousevat pyynnit sen mukana. Tietysti joku raja jossakin on joskus olemassa.

Sillä on sitä tekemistä, että näyttelijät saavat halutessaan muualtakin rahaa kuin pelkästään yhdestä tv-sarjasta. Ja tuo käytetty aika vaikuttaa myös siihen tilipussiin. Vai maksaisitko itse lähtökohtaisesti henkilöstölle samaa palkkaa olivat he työpaikalla sitten 6kk vai 10kk?

En puhunut tinkimisestä, puhuin ahneudesta. Siinä on pieni ero. Tinkiminen viittaa enempi siihen, että näyttelijä on niin iloinen saadessaan olla osa kokonaisuutta, että pudottaa palkkaansa, kun taas ahneus viittaa siihen, että näyttelijä ottaa kaiken hyödyn irti sarjan menestyksestä ja vähän vielä päälle, koska nyt vaan voi. Kukaan tuskin tinkii palkastaan, vaan pyytävät realistisia summia ottaen huomioon menestyksen ja oman roolinsa, kun taas tuota ylimalkaista ahneutta ainakin osittain voi pitää kurissa sillä, että hahmoja menehtyy. Toki kuten sanoit noita korvaamattomia näyttelijöitä on sarjassa jo liuta, mutta suurin osa näistä on aika "nimettömiä" ja vain Dinklage erottuu selvästi joukosta jo ihan vain voittamiensa pystien ansiosta eli ihan sinne tähtiluokan tasolle palkkavaatimuksien ei pitäisi näillä Kit Harringtoneilla nousta. Tosin, kun tämän menin kirjoitttamaan niin eiköhän seuraava kausi viivästy, kun Starkin lapset ja Emilia Clarke vaativat Dinklage -rahoja.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Ikävä kyllä ns. heikompi aines saa internetissä hieman enemmän valtaa käsiinsä ja tämä taas johtaa siihen, että he kokevat olevansa asemassa, jossa heidän näkökulmiaan arvostettaisiin, vaikka heillä ei asioista ole mitään käryä.
"Heikompi aines". Nyt oksettaa.

Ihmisten luokittelu heikompaan ja parempaan aineksiin Internet-kirjoittelun pohjalta on varsin erikoinen tapa kasvattaa omaa (virtuaali)pippeliään, mikäli se sieltä orastavan karvanukan keskeltä vielä erottuu? Asiatonta paskaa eikä liity ketjun aiheeseen millään tavalla.

Itselläni on myös vahva käsitys siitä kuka tai mikä Branin ja Meeran tuolta pelastaa. Eihän ole mitenkään mahdollista että umpihangessa, lumimyrskyn keskellä purilaita kiskova nuori nainen olisi nopeampi kuin esimerkiksi hevosella liikkuvat White Walkerit.

Käsitys Danyn muuttumisesta pahikseksi on mielenkiintoinen. Jään odottamaan hahmon kehittymistä.
 
Viimeksi muokattu:

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Aika mielenkiintoista miten Dany on saatu käännettyä sinun katselukokemuksessasi pahaksi, vaikka sarja ei ole sitä mitenkään esittänyt.
Käsitys Danyn muuttumisesta pahikseksi on mielenkiintoinen. Jään odottamaan hahmon kehittymistä.
Viaton Dany muuttui pahikseksi, kun Drogo kuoli.
Siitä ollaan varmaan samaa mieltä että Danyn veli oli pahis. Drogon kuoleman jälkeen Dany on käytännössä muuttunut veljekseen. Pahemman luokan pissaliisa, jonka motiivi on, että hänen sukunimensä on Targaryen, joten hänelle pitäisi antaa kaikki. Oikein kunnon sairasta porvari-meininkiä.
Ollut yksi huonoimmista hallitsijoista, ja silti elää jossain mielikuvitusmaailmassa, että ihmiset odottavat häntä avosylin pelastamaan heidät ja valmiina hyppäämään hänen puolelleen, vaikka hän ei ole eläessään jalallakaan astunut Westerosiin, eivätkä ihmiset tiedä hänestä mitään.
Ylimielinen ämmä, joka ei kuuntele ketään ja joka käänteessä täytyy luetella se "Mother of Dragons..."-litanja.
Ainoa asia mikä menee hyvis-puolelle Danyssa on tuo orjuuden vastaisuus.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos halutaan vähän jossitella ja spekuloida(mikä on mielestäni se toinen tärkeä syy tällaisille ketjuille)...

- Dothrakit ei varsinaisesti ole mikään unelma-armeija Westerosissa. Sää on hiukan ei-aavikkomainen. Lisäksi se kurinalaisuus hommakin vähän uupuu.

- Lohharit ovat kova sana mihin kenelläkään ei taida olla mitään vastausta/keinoa. Kunnes areenalle 'liihottaa' eräs Brandon Stark...? Jatkokysymyksenä: mitä Dany on ilman liskojaan?

- Dany ei saa enää lapsia. Onko siis mikään ideaali valtaistuimelle?

Eikös sarjassa ole suorastaan alleviivatusti korostettu, että Dany näyttää pärjäävän varsin mukavasti myös ilman liskojaan... oma aavistukseni on se, että Danyn saapuessa Westerosiin hänen ei välttämättä edes tarvitse hirveästi markkinoida itseään: legendansa uppoaa hyvänä propagandana Westerosin lordien sotiin kyllästyneiden junttien korviin.
 
Viaton Dany muuttui pahikseksi, kun Drogo kuoli.
Siitä ollaan varmaan samaa mieltä että Danyn veli oli pahis. Drogon kuoleman jälkeen Dany on käytännössä muuttunut veljekseen. Pahemman luokan pissaliisa, jonka motiivi on, että hänen sukunimensä on Targaryen, joten hänelle pitäisi antaa kaikki. Oikein kunnon sairasta porvari-meininkiä.
Ollut yksi huonoimmista hallitsijoista, ja silti elää jossain mielikuvitusmaailmassa, että ihmiset odottavat häntä avosylin pelastamaan heidät ja valmiina hyppäämään hänen puolelleen, vaikka hän ei ole eläessään jalallakaan astunut Westerosiin, eivätkä ihmiset tiedä hänestä mitään.
Ylimielinen ämmä, joka ei kuuntele ketään ja joka käänteessä täytyy luetella se "Mother of Dragons..."-litanja.
Ainoa asia mikä menee hyvis-puolelle Danyssa on tuo orjuuden vastaisuus.
Minun mielestäni Danyerys löysi lähinnä itseluottamuksensa, jonka hänen veljensä Viserys oli vienyt alistuksellaan. Toki Viseryksen kautta myös kuvattiin ehkäpä hieman Aerysin sekopäisyyttä. Tätähän ei käsittäkseeni Rhagaerissa näkynyt ja hän oli hieman melankolinen hahmo, mikä kyllä selittäisi taas Jonin rauhallista käytöstä, jos hän on Jon Snown isä.

Danyerysin "ylimielisyys" nyt kuuluu taas verenperintöön ja vaikkakin Robert voitti oikeutetusti paikkansa, niin Targaryenit näkevät silti itsensä oikeina hallitsijoina.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Täytyy myös muistaa, että HBO:n myyntimalli on muuttunut tässä välillä..

Ison osan tuotoista tekee sarjan myynti muille tv-kanaville

Ansanintalogiikka on muutnut waretuksen takia Got tuotantoaikana. Se myyntimallin muutos on johtunut kuluttajien kulutusmallin muutoksesta. Ansaintalogiikkaa oli muutettava.

GoT jakson julkaisu oli valtava piikki torrentlatauksissa ympäri maailmaa, joten GoT piti saada samaan aikaan ulos maailmanlaajuisesti. Ja mielellään niin, että rahat tulisi "heti".

Tämä oli hemmetin vaikeaa myymällä sarjaa erillisesti eri alueiden erilliselle TV yhtiöille. Kanavat eivät enää ostaneet sarjaa, jos sillä ei ollut mahdollisuutta näyttä sitä heti (YLE:llä on toki pitkä soppari ja puolenvuoden viive ja Australisassa oltiin viiveellä ja .torrent lauloi).

Eli sopimusteknisesti se heti näyttäminen oli aika hankalaa ja HBO:lla nähtiin Netflixin nousu... HBO:n omaa verkkojakelua lähdettiin laajintaan. Ongelmiahan heillä oli aluksi mm laadun suhteen. Ansaintalogiikka on muuttumassa voimakkaasti juuri tähän suuntaan ja juuri GoT esimerkistä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sillä on sitä tekemistä, että näyttelijät saavat halutessaan muualtakin rahaa kuin pelkästään yhdestä tv-sarjasta.

Kyllä se silti niin ensisijaisesti menee, että rahaa pyydetään sieltä mistä sitä on eniten saatavissa ja sarjan suosio korreloi aina voimakkaasti palkkapyyntöjen suuruuteen. Mitä suositumpi sarja, sitä enemmän tähdet vaativat palkkaa. Ja tähtiä on kyllä muitakin kuin Dinklage ja tämä näkyy palkoissa.

Tietysti ajankäyttö leikkaa hiukan kuluja vaikka johonkin Frendeihin verrattuna, vastapainoksi sarjaan vakituisesti kiinnitettyjä näyttelijöitä on moninkertaisesti enemmän. En tosiaan tiedä millaiset sopimukset GoT - näyttelijöillä on, mutta esimerkiksi ns. A - rooleja on noin kolminkertainen määrä normi tv - sarjaan verrattuna.

Eli summa summarum: erittäin kallis sarja tuo on vaikka sitä tehdäänkin vain osa vuodesta, mikä muuten sivumennen sanoen nostaa sekin kustannuksia. GoT:ssahan on käytössä kaksi erillistä kuvausryhmää koska muuten sarjaa tuskin saataisiin aikataulujen puitteissa valmiiksi.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Käsitys Danyn muuttumisesta pahikseksi on mielenkiintoinen. Jään odottamaan hahmon kehittymistä.
Tiä pahiksesta, mutta eniten ehkä tossa kuviossa mietityttää se, kun blondi meinaa valloittaa Westerosia niiden barbaarien kanssa. Vai kuvitteleeko neiti, että kun pääsevät toiselle mantereelle rellestämään, etteivät ala raiskata ja ryöstää joka mökkiä? Siitähän varmasti kansa tykkää, kun lohhariäiti tulee ja pistää hyrskyn myrskyn? Kerää siinä sitten arvostusta.
 
Tämä. Dothrakit kylvävät niin valtavaa tuhoa minne ikinä menevätkin eikä Dany näitä voi loputtomasti kaitsea. Käytännössä jokainen pieni kylä Westerosin keskiosassa saa kylään lauman raiskaavia ja ryösteleviä hevosmiehiä, jos Dothrakit pääsevät vapaasti riehumaan. Laakso on suojassa muuriensa takana, Moat Cailin suojaa pohjoista (tai suojaisi, jos joku viitsisi jossain vaiheessa sen miehittää...) ja Dorneen päästäkseen pitää kulkea ahtaitten solien/laaksojen lävitse, jossa väijyttäjillä on loputtomasti vaihtoehtoja.

Dany ei ole missään vaiheessa näyttänyt omaavaan mitään loistavaa johtamistyyliä ja toki tuo on ihan odotettavaakin, ei häntä ole koulittu moiseen rooliin lapsesta asti ja nyt tuo vähän kuin putosi tämän syliin lohikäärmeiden myötä. Halu johtaa Westerosin kansaakin on enempi semmoista lapsen omaista uskoa, että kansakunta suorastaan odottaa tämän paluuta avosylin takaisin kotiin ja toisaalta myös sen pohjalta, että kruunu kuuluu hänelle. Totuus on lopulta täysin erilainen, kun jokainen isompi suku käytännössä pelaa omaa peliään ja näistä ei tv-sarjassa varsinaisesti kukaan halua hyvää hyvyyttään Danya valtaistuimelle ja harva ylipäänsä koko tyttöstä samalle mantereelle. Toki, kun taustalla häärii Tyrion ja Varys on hänellä mahdollisuudet menestyä, mutta osaako tämä kuunnella heitä vai sekoaako tämäkin lohikäärme lopulta eeppisellä tavalla?

Harva hahmo lopulta on Martin teoksessa täysin paha, tai täysin hyvä. Hahmoilla on omat motiivinsa toimia miten toimivat ja hyvilläkin hahmoilla on niitä harmaita ja tummia puolia ja hahmot ovat tämän myötä enempi aina sävyltään "harmaita" kuin hyviä tai pahoja.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Eikös sarjassa ole suorastaan alleviivatusti korostettu, että Dany näyttää pärjäävän varsin mukavasti myös ilman liskojaan... oma aavistukseni on se, että Danyn saapuessa Westerosiin hänen ei välttämättä edes tarvitse hirveästi markkinoida itseään: legendansa uppoaa hyvänä propagandana Westerosin lordien sotiin kyllästyneiden junttien korviin.

Loogisesti ajateltuna porukan pitäisi vieroksua naikkosta, joka tulee orja-armeijan ja pahamaineisten villien kanssa rannikolle kylvämään tuhoa. Lisäksi naisen taustajoukoissa löytyy tunnettu salakuljettaja ja kääpiö, joka murhasi perustietämyksen mukaan kuninkaan ja tämän kouran. Puhumattakaan siitä, jos naikkonen saapuisi rautasaarelaisten laivoilla, koska ne pellet ovat koko Westerosin vihatuin porukka. Tästä toki ei ole huolta, koska jos Theon & Yara ja 20 urheaa soturia pöllii puolet uuden kunkun laivastosta, niin Danyn tuskin tarvitsee persettään nostaa, jotta Euronin tuhat laivaa ovat unohtuneet vahingossa hänen satamaansa samalla. kun Euron kertoo kikkelijuttuja jollekin huoralle.

Toki todennäköisintä on, että Dany saapuu villeineen + orjineen ja jostain syystä kansa hurraa.
 
En usko, että Danyn tarvitsee juuri kylvää tuhoa, etenkään tavallisen kansan keskuuteen, vaan jengi siirtyy automaationa loharikuningattaren puolelle kyllästyttyään sotiviin lordeihinsa. Toki varmasti osa Lannistereista jne laittaa pään kiltisti pölkylle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös