TV-sarja: Game of Thrones (jenkkitahtiin)

  • 784 936
  • 3 873
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Olette kumpainenkin väärässä. Tuottajat ovat parikin kertaa kertoneet, että eivät halua tehdä enempään kuin 10 jaksoa per kausi, jotta laatu ei kärsi. Jonka lisäksi ovat kertoneet kuinka tv-kauden ei ole pakko olla koko kirjan mittainen. Ja muistaakseni ovat aika suoraan sanoneet, että kolmas kausi ei tule käsittämään koko kolmatta kirjaa, vaan kirjaa lähdetään jakamaan osiin.

tuottaja, tarkoitat "producer ", eli siis tuotantotiimin vetäjä, joka hankkii rahoituksen. Hän EI ole siis TV yhtiön leivissä, vaan hän myy sarjaa TV yhtiölle tuotantoyhtiöstä. Eli jos TV yhtiö ostaa vaan Season kerrallaan, on tuottajan se huomioitava sarjaa suunnitellessaan. Muutoin se TV yhtiö päättää, että enpä ostakaan enää.. ja töiden lopun uhatessa, ne laatukriteerit saattaa nopeastikkin lopahtaa.. No HBO:n sarjoissa näin ei ole onneksi paljoa käynyt, vaan Deadwood loppui eikä myönnytystä edes parille leffalle tehty tuotantotiimin puolelta, mutta esim Rome tuotanto kuultuaan että 2 season on viimeinen, kirjoittivat season 3-4 päätapahtumat 2:n loppuun. Dollhouse kuuli, että se lopetetaan kesken sarjan kuvausten ja sarjan esittämisessä pidettiin tauko, ja tiimi veti sarjan loppuun kolmessa jaksossa (oli suunniteltu 3 seasonia). LOST:in kanssa päinvastoin, yhtiö meni tilaamaan 4 seasonia putkeen ja alkuperäinen 4 seasonin juttu venytettiin 6:een. Caprican kanssa SyFy teki hienosti, ja ilmoitti sarjan pituuden ennen kuin sarjan toista tuotantokautta (eka Season oli jaettu kahdeksi tuotantokaudeksi, siksi on Season 1.5) ja näin ollen sarja tehtiin tyylikkääseen päätökseen. Firefly taas sotkettiin tV yhtiön puolelta täysin lähettämällä jaksot eri järjstyksessä kuin oli tarkoitettu mutta onneksi DVD myynistä tippui niin paljon rahaa, että sarja voitiin päättää elokuvaan.

TVmaailma on aika nopeaan liikkuvaa jenkkilässä. Euroopassa sarjat tilataan aina tiettyyn jaksomäärään (ja puhtaankin minisarjoista) jolloin tuotantojälki on vähän tasasempaa. DowtonAbbey on hyvä esimerkki eurooppalaisesta laadusta, josta päätettiin toinenkin season tehdä. Tätä mallia on HBO koittanut jenkkilässä käyttää
 
Viimeksi muokattu:

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
TVmaailma on aika nopeaan liikkuvaa jenkkilässä. Euroopassa sarjat tilataan aina tiettyyn jaksomäärään (ja puhtaankin minisarjoista) jolloin tuotantojälki on vähän tasasempaa. DowtonAbbey on hyvä esimerkki eurooppalaisesta laadusta, josta päätettiin toinenkin season tehdä. Tätä mallia on HBO koittanut jenkkilässä käyttää
Totta jos puhutaan vaikkapa 4-8 jakson ja yhden kauden mittaisesta minisarjasta. Ihan yhtälailla Euroopassa katkaistaan tuotanto hyvin menestyneeltä sarjalta jos parin tuotantokauden jälkeen katsojaluvut laskevat.
Esimerkkinä vaikka hyvä Birttisarja Survivors
http://en.wikipedia.org/wiki/Survivors_(2008_TV_series)
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
tuottaja, tarkoitat "producer ", eli siis tuotantotiimin vetäjä, joka hankkii rahoituksen. Hän EI ole siis TV yhtiön leivissä, vaan hän myy sarjaa TV yhtiölle tuotantoyhtiöstä. Eli jos TV yhtiö ostaa vaan Season kerrallaan, on tuottajan se huomioitava sarjaa suunnitellessaan. Muutoin se TV yhtiö päättää, että enpä ostakaan enää.. ja töiden lopun uhatessa, ne laatukriteerit saattaa nopeastikkin lopahtaa..

Tuottajilla tarkoitan D&D kaksikkoa joka tuota projektia vetää. Kaksikko mm. omistaa tv&elokuvaoikeudet kirjasarjaan, käsikirjoittavat ja tuottavat sarjaa.

Ja jos sarja tapetaan ennen aikaisesti niin sitten sarja yksinkertaisesti jää kesken tv:n puolella. Jos tuon mahdollisen lopetusuhkan antaa muokata sarjan rakennetta on sama jättää tekemättä koko sarja.

Ja tämä sama mantra 10 jaksosta on tullut myös HBO:n edustajilta mm. ohjelmistovastaavalta Michael Lombardolta. Mitään varsinaista syytähän HBO:lla ei ole edes tappaa sarjaa. Hittisarja niin USA:ssa kuin muuallakin maailmassa, jonka dvd/blu ray -myyntitulot tulevat olemaan aika järjettömän suuret. Jo pelkästään paidoista ja muusta krääsästä mitä HBO:lla on myynnissä myymälöissään on kertynyt iloiset tulot yhtiölle.

Ja oikeesti, eiköhän tuo tuotantotiimi ja HBO:n väki ole käynyt jo aikoinaan neuvotteluissa läpi miten on järkevintä edetä sarjan kanssa. Etenkin, kun tuota lähdemateriaalia on ollut valmiina moneksi vuodeksi eteenpäin. Tuskin enää tässä vaiheessa tekevät lennossa päätöksiä siitä, että lähdetäänkö kolmatta kirjaa jakamaan kahteen osaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tuottajilla tarkoitan D&D kaksikkoa joka tuota projektia vetää. Kaksikko mm. omistaa tv&elokuvaoikeudet kirjasarjaan, käsikirjoittavat ja tuottavat sarjaa.

Eli ovat sijoittaneet oikeuksiin ja saavat siten rahanasa myymällä oikeuksista tehtviä tuoteetia, kuten TV sarjaa…

Ja jos sarja tapetaan ennen aikaisesti niin sitten sarja yksinkertaisesti jää kesken tv:n puolella. Jos tuon mahdollisen lopetusuhkan antaa muokata sarjan rakennetta on sama jättää tekemättä koko sarja.

Ei sen uhan, vaan jos se konkretisoituu. Eli kerrotaan, sori, enää yx season, tai no ni kuluva on sit viimenen

En todellakaan toivo että näin kävisi, mutta tää on aika arkea USA:n Tv tuotantomaailmassa

Mitään varsinaista syytähän HBO:lla ei ole edes tappaa sarjaa …
Ja oikeesti, eiköhän tuo tuotantotiimi ja HBO:n väki ole käynyt jo aikoinaan neuvotteluissa läpi miten on järkevintä edetä sarjan kanssa. Etenkin, kun tuota lähdemateriaalia on ollut valmiina moneksi vuodeksi eteenpäin.

Ovat, mutta USA:ssa katsojaluvut on kuningas. Jos katsojaluvut hiipuu, hiipuu kanavan panostushalutkin.

JOS kanava uskoo sarjaan täpöillä, tilaa se saman tein useamman seasonin (kuten LOSTlle tehtiin). Ja sekään ei takaa sarjan jatkuvuutta (Deadwoodista oli esisopimus 4 seasonista, lopetettiin 3:n jälkeen lupauksella parista leffasta, tuotantotiimin näyttelijät sano että ”fuck you”)

Eli JOS käy niin, että (what ever reason) HBO ilmottaa kakkosen jälkeen että 3. on vika, niin meinaatko, ettei oikeuksien omistaja tee koko tarinaa.. heidän oheistuotemarkkinansahan ovat riippuvaisia siitä.

Hommaahan voisi jatkaa leffoilla, vaan kuka lähtee rahoittaan kuopatun sarjan jatko-osaleffoja? Sheldon hankki Serenityn rahat Fireflyn DVD myyneillä, ja on aikamoinen poikkeus.

Mutta tää on turhaa etukäteisspekulointia. Toivottavasti HBO antaa tehä sarjan loppuun (eli toivottavasti jenkkikatsojat viihtyy sarjan parissa, eli ei parane karsia sitä seksiä siältä pois)
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eli JOS käy niin, että (what ever reason) HBO ilmottaa kakkosen jälkeen että 3. on vika, niin meinaatko, ettei oikeuksien omistaja tee koko tarinaa.. heidän oheistuotemarkkinansahan ovat riippuvaisia siitä.

Ei se ole päätöksestä kiinni, kun tarinaa ei ole vielä edes kirjoitettu loppuun eikä tv-sarjan tekijöillä ole omapäiseen tekemiseen oikeuksia (hyvä niin).
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ei se ole päätöksestä kiinni, kun tarinaa ei ole vielä edes kirjoitettu loppuun eikä tv-sarjan tekijöillä ole omapäiseen tekemiseen oikeuksia (hyvä niin).

Heillä on TV oikeudet. Ne antava heille oikeuden päättää tarina ilman kirjoja. Näin ainakin normaalisti on TV/Leffa oikeusoppareissa. Kirjaliljalle jää oikeuksista saadut rahat ja moraalien oikeus paheksua teostensa raiskaamista. Siksi monet leffat ja sarjat poikeaa niin paljon kirjoista, joihin ne perustuu.

Tässä toki tuotantotiimi vaikuttaa sitoutuneelta ja tosissaan olevalta, mutta kuten kaikessa toiminassa missä liiikkuu raha, niin sen vaikutus ohjaa hommaa.. ikävä kyllä
 
Varmasti noin useimmiten onkin, mutta tässä kyseisessä tapauksessa George R.R. Martinilla on hyvin vahvasti näpeissään se, mitä ja millä laajuudella ruudulle päätyy. Mies myös itse käsikirjoittaa sarjaa, sitä ei siis tehdä erillään kirjailijasta.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ovat, mutta USA:ssa katsojaluvut on kuningas. Jos katsojaluvut hiipuu, hiipuu kanavan panostushalutkin.

JOS kanava uskoo sarjaan täpöillä, tilaa se saman tein useamman seasonin (kuten LOSTlle tehtiin). Ja sekään ei takaa sarjan jatkuvuutta (Deadwoodista oli esisopimus 4 seasonista, lopetettiin 3:n jälkeen lupauksella parista leffasta, tuotantotiimin näyttelijät sano että ”fuck you”)

Eli JOS käy niin, että (what ever reason) HBO ilmottaa kakkosen jälkeen että 3. on vika, niin meinaatko, ettei oikeuksien omistaja tee koko tarinaa.. heidän oheistuotemarkkinansahan ovat riippuvaisia siitä.

Hommaahan voisi jatkaa leffoilla, vaan kuka lähtee rahoittaan kuopatun sarjan jatko-osaleffoja? Sheldon hankki Serenityn rahat Fireflyn DVD myyneillä, ja on aikamoinen poikkeus.

Ohjelma tulee kaapelikanavalta, joten katsojaluvut eivät ole kuningas. Enempi merkitystä on tilaajamäärillä, ohjelman myynti ulkomaille (jossa oltiin jo ensimmäisellä kaudella huippulukemissa) ja DVD/Blu Ray -myynnillä. Katsojaluvut merkkaavat enempi Foxilla, ABC:llä yms. peruskanavilla, jotka saavat rahansa pitkälti mainostuloista. Kaapelikanavilla noita katsojamääriä voidaan tarkastella paljon pidemmällä aikavälillä, eikä kaikki ole kiinni ensiesityksestä.

Eri kanavat toimivat eri lailla sarjojen suhteen. HBO:lla on viime aikoina ollut tapana ilmottaa seuraavasta kaudesta uuden kauden startatessa. Sehän ei tarkoita sitä, että tuotantotiimin kanssa ei olisi aiemmin jo sovittu, että homma on selvä. Game of Thronesinkin kanssa porukka teki kuitenkin aika paljon kuvauspaikkojen skouttausta yms. sälää odotellessa virallista ilmoitusta. Harva kanava tilaa suoraan sarjaa 4 kautta, pikemminkin uusinnat ovat luokkaa vuosi tai pari. Näyttelijöiden kanssa toki voi olla sopimuksia esim. kuudesta kaudesta.

Hommaa ei todellakaan jatketa elokuvilla, kun tekijät ovat itsekkin faneja ja näkevät, että homma ei toimi elokuvamuodossa. Ja taitaa tuossa vaiheessa olla sanottavansa myös herra kirjailijalla. Mies ei suostunut myymään kellekkään oikeuksia, joka edes ehdotti kirjasarjan tekemistä elokuvina, joten siellä on aika helvetin varmasti sopimuksessa pykälä joka blokkaa moiset vaihtoehdot suoraan.

Meinaatko oikeesti, että tuotantotiimi lähtee tiivistämään tuommoisessa tapauksessa 3 kirjaa yhteen tv-kauteen? Oikeasti? Tarinaa ei mitenkään saa ympättyä kunnolla kasaan, jos sarja lopetetaan kesken kaiken. Ei edes tuota kolmatta kirjaa saa yhteen kauteen tiivistettyä järkevästi. Eiköhän siellä tehdä mielummin laadukas tuotantokausi kuin lähdetä paniikissa leikkaamaan järjettömän paljon tarinasta, jonka jokainen voi myöhemmin lukea kirjana loppuun. Vai kuvitteletko, että fanit ostavat täysin raiskatun 3. kauden ilomielin hyllyynsä koristeeksi?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Meinaatko oikeesti, että tuotantotiimi lähtee tiivistämään tuommoisessa tapauksessa 3 kirjaa yhteen tv-kauteen? Oikeasti?

en meinaa, vaan pelkään.. Deadwoodia muistaen, RIP

toki on tällähetkellä hyvin pullat uunissa..
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
en meinaa, vaan pelkään.. Deadwoodia muistaen, RIP

toki on tällähetkellä hyvin pullat uunissa..

Deadwoodin tilanne oli täysin toinen ja tv-sarjojen bisneslogiikka on muuttunut HBO:lla noista päivistä juuri dvd-/bluray-boksien kasvaneen myynnin myötä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Deadwoodin tilanne oli täysin toinen ja tv-sarjojen bisneslogiikka on muuttunut HBO:lla noista päivistä juuri dvd-/bluray-boksien kasvaneen myynnin myötä.

TV sarjojen bisneslogiika ei kyllä tässä ajassa ole muttunut mihinkään. DVD boksien myynti oli jo Deadwoodin aikaan iso tulonlähde. Firefly tehtiin jo sitä ennen, ja se tuotti enemmän DVD:llä..

Esim Disney saa leffatuotteistaan 80% DVD myynillä, ei leffateatterista jne.

Sarjoja kuopataan katsojan kannalta mitä kummlisommista syistä (esim esitysslotin perusteella, huonompaan slottiin siirretty menettää katsojiaan ja kas se kuopataan jne. politikointia ja kähmintää), joten odotusarvoisesti en pidä minkään sarjan jatkoa varmana ennenkuin se season on oikeasti tilattu. Koskee myös GoF:a.

Mutta sen verran kova saraja tosiaan, että kirjat aion lukea aina seasonin jälkeen, en ennen.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
TV sarjojen bisneslogiika ei kyllä tässä ajassa ole muttunut mihinkään. DVD boksien myynti oli jo Deadwoodin aikaan iso tulonlähde. Firefly tehtiin jo sitä ennen, ja se tuotti enemmän DVD:llä..

Sarjoja kuopataan katsojan kannalta mitä kummlisommista syistä (esim esitysslotin perusteella, huonompaan slottiin siirretty menettää katsojiaan ja kas se kuopataan jne. politikointia ja kähmintää), joten odotusarvoisesti en pidä minkään sarjan jatkoa varmana ennenkuin se season on oikeasti tilattu. Koskee myös GoF:a.

Fireflyn dvd:n tuotot on aika turha tuoda mukaan keskusteluun, kun sarja tapettiin jo ennen dvd:n julkaisua mainosrahotteisen kanavan toimesta. Ja tuohon aikaan noita dvd-tuloja ei todellakaan osattu/haluttu ennakoida tai miettiä päätöksiä tehdessä. Käsittääkseni pitkälti tuon perusteella mm. Sarah Conner Chronicles sai toisen kauden, kun Fox halusi nähdä tuottaako sarja kenties dvd:nä tarpeeksi tuloja, vaikka itse katsojaluvut ovatkin surkeat.

HBO:kin on sittemmin oppinut tuon läksyn Rooman kanssa. Deadwood ei missään tapauksessa ollut hintaansa nähden kuitenkaan mikään älytön hittituote dvd-myynneissä.

Game of Thronesilla on jo entuudestaan valtava fanipohja ja sarjan myötä fanimäärä on vain kasvanut. Odotettavissa on HBO:lle aika varmasti ennätykselliset dvd-myynnit eli sikäli on ihan turha huolehtia sarjan loppumisesta vielä hetkeen...
 
Ajattelin hommata tuon ensimmäisen kirjan nyt kun sain tv-sarjan ensimmäisen kauden päätökseen. Tuo kirjan uusi "tv-versio" näyttää aika coolilta kun kannessa on Sean Bean istumassa valtaistuimella. Bookplussalla vain näyttäisi olevan kolmea eri versiota samasta kirjasta, ilmeisesti USA ja UK-versiot. Sivumäärä vaihtelee ja hinta myös 9-15 euron välillä, joten mikä noista kannattaisi hommata? Saattaa kuulostaa aika tyhmältä...

Spoilerissa eri versiot Bookplussan sivuilla:

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Ajattelin hommata tuon ensimmäisen kirjan nyt kun sain tv-sarjan ensimmäisen kauden päätökseen. Tuo kirjan uusi "tv-versio" näyttää aika coolilta kun kannessa on Sean Bean istumassa valtaistuimella. Bookplussalla vain näyttäisi olevan kolmea eri versiota samasta kirjasta, ilmeisesti USA ja UK-versiot. Sivumäärä vaihtelee ja hinta myös 9-15 euron välillä, joten mikä noista kannattaisi hommata? Saattaa kuulostaa aika tyhmältä...

Spoilerissa eri versiot Bookplussan sivuilla:

Osta tuo koko setti kerralla. Sitä taitaa saada myös Akateemisesta ja Suomalaisesta samaan hintaan:
http://www.bookplus.fi/kirjat/martin%2c_george_r._r./a_game_of_thrones_4-book_boxed_set-13598949
 
Sain päätökseen A Clash of Kings:in ja nyt vähän päällimmäisiä huomioita. Yleisesti voidaan todeta, että viime vuosien huippusarjoissa toinen kausi on hyvin usein ollut yksi parhaimmista. Lostissa alkoi tapahtua kunnolla season 2:ssa ja Prison Breakissa päästiin pois vankilasta. Game of Thrones on toki täysin eri asia, mutta mielenkiintoinen sivuhuomio.

- ACOK tarjoaa helvetin kovaa menoa ja arvaamattomia juonenkäänteitä, kun porukkaa pistetään kylmäksi melko kovalla tahdilla.
- Prologi loistava, joskin arvattavissa
- The Kingslayer nähdään ensimmäisen kerran jossain 600 sivun kohdalla (ja sekin kohtaus nähtiin tv-sarjassa jo 1.kauden lopussa), ja onkin mielenkiintoista nähdä, onko hänen roolinsa tv-sarjassa taas suurempi?
- Tyrion on kyllä mahtava hahmo ja oli osallisena monessa hyvässä kohdassa (Bronnin ehdotus Joffreyn tappamiseksi, Sansan julkinen nöyryyttäminen..)
- Daeneryksen ja lohikäärmeiden tarina ei edennyt oikeastaan mihinkään.
- Bastard-Jon pääsi sitten villien mukaan, muutenhan Muurin pohjoispuolella ei paljoa tapahtunut.
- Bran&Theon -kuvio oli aika tyylikäs, ja loppuun vielä kunnon juonittelut Greyjoyta vastaan. R.I.P. Maester Luwin ja Ser Rodrik Cassel
- Arya vietti sitten lähes koko kirjan vihollisten seurassa. R.I.P. Yoren
- Mikä tappoi Renlyn? Puun takaa tuli kyllä tuokin. R.I.P King Renly
- Miten King's Landingin piiritys hoidetaan tv:ssä? Satoja laivoja tulessa, tuhansia taistelijoita... Toivottavasti paremmin kuin se edellinen taistelu.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
SPOILERIVAROITUS!!!

Tästä pieni herkkupala kaikki (myös DwD) kirjat lukeneille. Yksi chapteri seuraavasta kirjasta siis toisin sanoen.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
TV2 lähettää siis Game of Thrones -sarjan ensimmäisen tuotantokauden alkaen ensi torstaina 12.1 klo 22:05. Mainittakoon vielä että samaan aikaan Yle HD lähettää saman tavaran alkuperäisenä HD:na Dolby Digital äänillä.

Ja jotta kaikille on selvää minkälaisesta sisällöstä sarjassa on kyse niin annettakoon kristillisiä arvoja puolustavan sivuston kertoa miksi ei kannata katsoa ko. sarjaa: 12 Reasons to Boycott “Game of Thronesâ€￾ in 2012 | ChristWire

Joku muu saattaisi tosin sanoa että nuo on juurikin ne syyt miksi sarja kannattaa katsoa...
 
Stam1na

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP! Vaajakosken Pelikaanit! Barcá!
Mistähän nuo jeesustelijat ovat keksineet että lasten ylipäätänsä pitäisi katsoa sarjaa.

Ei se nyt jenkeissäkään varmaan varsinaiseen prime-time aikaan tule.

Mutta no, kaikesta pitää kitistä niin antaa toisten mouhota.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Jos tuo Christwiren artikkeli saa näkemään punaista, suosittelen myös ottamaan vakavasti theonion.comin uutiset.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mistähän nuo jeesustelijat ovat keksineet että lasten ylipäätänsä pitäisi katsoa sarjaa. .

Sarja on fantasiaa, ja kaikki fantasiahan on pienille lapsille.

Näinhän se ajattelukulku menee valitettavan monella taholla, oli kristitty tai ei. Se on vähän samanlainen ajattelukulku kuin se, että kaikki sarjakuvat/piirretyt ovat lapsille, oli kyse sitten Auschwitzin kauhuista kertovasta Maus-klassikosta tai Nalle Puhista. Tai että jos aamu-tv:n piirretyt ovat lapsille, niin sitten on myös Urotsukidoji, tuo tentacle rapen hentai-klassikko.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat

Samaan sarjaan Ralf Königin sarjakuvat. Maus on toki klassikko. Katsoin joskus Princess Mononoke-animaatiota ni eikös joku kaverini kysynyt miksi katsot lasten piirrettyjä... huoh!

-Tinke-80
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Toivottavasti nyt ymmärrätte kuitenkin, että christwire.com on parodiasivusto.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Toivottavasti nyt ymmärrätte kuitenkin, että christwire.com on parodiasivusto.

En tullut tuota edes vilkaisseeksi, kirjoitin vain yleisluontoisen toteaman siitä, miten fantasiaan keskimäärin suhtaudutaan. Ei tuollainen "fantasia on vain lapsille"-asenne valitettavasti rajoitu parodiasivuille tai edes oikeille äärikristittyjen sivuille.
 
Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Jahas. Yle pyöräyttää sarjan käyntiin tänään. Itse en ole sarjaa vielä seurannut, joten sen suhteen mennään jälkijunassa. Kirjoissa tosin mennään Feast for the Crowsissa. Aika epätyypillisen kovalla tahdilla tullut tahkottua noita kirjoja läpi vaikken fantasiaa ole piitannut lukea Sormusten Herraa, Hobittia ja Silmarillionia lukuun ottamatta.

Suvereeni suosikki hahmoista on Tyrion, joka on melkoinen vempula ja näpsä suustaan. Ja laittaa muuten ihan hyvät rallit päälle, vaikkei miekkosen kuulumisista ole tämän hetkisissä lukukohdissa kerrottu toviin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös