TV-sarja: Game of Thrones (jenkkitahtiin)

[Kumielvis]

Kutosjakson ehdotonta antia oli kahden vanhuksen varsin tuima keskustelu sekä etenkin pikkusormen tikapuu-puhe. Alkaa paljastua miten syvästi kiero hahmo tuo onkaan, ja voi pojat että tykkään! Tuo puhe vetosi meikäläiseen todella vahvasti, ei ehkä niinkään että samaistuisin vaan lähinnä nimenomaan kiehtovuutena, tuli kylmät väreet tuosta. Kaaos on jännä juttu.
Muurikohtaukset olivat näin korkeanpaikankammoiselle melkoista inhotusta, ja ällöromantiikkakammoiselle myös. Yäk, ne pussaa!

Ja vielä, kaino vieno pyyntö minultakin teille arvon palstatoverit, olisiko mahdollista pitää nuo kirjaspekulaatiot kokonaan poissa tästä TV-sarjaa koskevasta ketjusta? Kirjauniversumi ja sarja menevät varmasti yhä enemmän omia polkujaan, ja mielekkyyden ja ketjun luettavuuden kannalta olisi mukavaa, ettei ketju olisi täynnä SPOILER-tageja. Pelottaa, millon joku jossain sivuhuomautuksessa sanoo jotain, pientäkin, tyyliin että seiskakirjassa toi ton kuolema kuvattiin eri tavalla... Joku minua taitavampi ja asiantuntevampi voisi avata kirjasarjalle oman ketjunsa, jossa keskustella niistä, kenties Game of Thrones-kokonaisuutena jossa voisi sitten vääntää noista sarjan ja kirjojen eroavaisuuksista ja spekuloida, kuinka se ja se hahmo/tapahtuma/kohtaus toteutetaan.

 

[ChosenTwo]

Samassa Lady Olennan ja Tywinin välisessä keskustelussa kävi myös ilmi, ettei se aivan sama ole mitä siellä makuhuoneessa tapahtuu. Mikäli ymmärsin oikein, että kirjoitit nyt roolihahmojen näkökulmasta, etkä omasta. Jos kirjoitit omasta, niin...

Laitoin spoiler tagit, sillä liittyy uusimpaan jaksoon, vaikka mitään varsinaisesti en spoilaakkaan.

Olen häilemätön kuin Jaime ja otin pois nuo tagit. Tämä ketjuhan on kuitenkin Game of Thrones (jenkkitahtiin). Jakso on jo tullut, joten eiköhän siitä saa sitten keskustella vaikka kuinka yksityiskohtaisesti. Se nyt on sitten ihan oma moka se, jos tänne tulee lueskelemaan uuden jakson ilmestymisen jälkeen, ennen kuin on itse sen katsonut. Nuo spoiler-tagit vaan saavat pelkäämään jotain kirjaspoilereita.

Ja tosiaan, pointtina tuossa makuuhuone-jutussa oli lähinnä tuo Westerosin ja koko Tulen ja jään laulun -maailman suhtautuminen asiaan. Eipä siellä ihan samat normit päde nykymaailman kanssa. Samanlaistahan se on mitä ilmeisimmin ollut ihan oikeassa maailmassakin joskus Rooman valtakunnan aikaan. Tyyliin, että se on ihan ok ja normaalia, jos joku vanha äijä panee pikkupoikia.

Ja onhan Westerosia hallinneen Targaryenin suvussa tuota sukurutsausta harrasteltu ihan ylpeänä, jotta pysyy jälkeläisten veri kivan puhtaana. Tywin ei toki asialle ihan hirveästi tunnu lämpeävän ja aika negatiivisesti tuntuu keskimääräinenkin tallaaja tuolla aiheeseen suhtautuvan. Mutta en nyt niin ennenkuulumattomana sitä tuolla pidä, jossa jotkut mitkä lie warlockit paistelevat pikkupoikien peniksiä ja kuninkaat ammuskelevat huoria varsijousella.

 

[mjr]

Ja vielä, kaino vieno pyyntö minultakin teille arvon palstatoverit, olisiko mahdollista pitää nuo kirjaspekulaatiot kokonaan poissa tästä TV-sarjaa koskevasta ketjusta? Kirjauniversumi ja sarja menevät varmasti yhä enemmän omia polkujaan, ja mielekkyyden ja ketjun luettavuuden kannalta olisi mukavaa, ettei ketju olisi täynnä SPOILER-tageja.

Varmaankin järkevä ehdotus. Tunnustan että itsestäni olisi aika outoa katsoa jotain tv-sarjaa, hyvääkin, lukematta ensin sen pohjana ollutta alkuperäistä mestariteosta. Tietysti laatu on hyvä tässä sarjassa ja tämä on nykyaikaa, ja kuinkahan kauan kirjoja edes vaivaudutaan kirjoittamaan, mutta silti.

Joka tapauksessa kyllähän tuosta kirjasarjastakin riittäisi keskusteltavaa. Itse olen miettinyt lähinnä sen outoutta, Tämä on selvästi suurin tapaus fantasiakirjallisuudessa sitten Tolkienin, ja ainoa teksti, jonka voidaan nähdä pystyvän tasaiseen kilpailuun Tolkienin kanssa - mutta silti siitä on vaikea hahmottaa mitään selvää johtoteemaa tai mitään loppuratkaisua. Pystyykö Martin lopulta yhdistämään fantasian ja realismin tyydyttäväksi kokonaisuudeksi? Välillä tuntuu siltä, etteivät maailma ja ihmiset ole ihan tasapainossa. Realismi ihmiskuvauksessa (ja keskiaikaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kuvauksessa) kai kuitenkin johtaa siihen, ettei ole avoinna monia muuten fantasiakirjallisuudessä käytettävissä olevia ratkaisuja. No, ilmaisen itseäni totutun epäselvästi, mutta kai yritän sanoa, että voimakas realismi eräässä kuvauksen aspektissa vaikuttaa muihinkin tekijöihin ja käytännössä kaventaa Martinin pelivaraa fantasiakirjailijana - ehkäpä tässä on eräs syy tähän mammuttitautiin.

 

[psychodad]

Onhan Martinilla tuossa helvetisti pelivaraa, realismi on kuitenkin varsin kaukana. Danyn lohikaarmeet, Berrick Dondarrionin 6 kuolemaa, susiunet Jagen H'Garin muuttuvat kasvot, ja monet muut jutut joita telkkarissa ei ole viela tullut....kylla se aika kaukana reaalimaailmasta on kuitenkin ja antaa mahdollisuuden mihin vaan ratkaisuihin.

Mutta saas nahda jos Martin ehtii koskaan itse sarjaa lopettamaan, vai loppuuko aika tiimalasista. Viela on 2 kirjaa ennakoidusta seitsemasta ilmestymatta ja tama tarkoittanee jotain 6-8 vuotta vahintaan.

 

[Steegil]

Ennen kirjaketjun luomista kannattaa varmaan kyllä päättää, että keskustellaanko siellä kaikista jo tulleista kirjoista vai vain niistä joista on ilmestynyt suomennos.

 

[tomageeni]

Onhan Martinilla tuossa helvetisti pelivaraa, realismi on kuitenkin varsin kaukana. Danyn lohikaarmeet, Berrick Dondarrionin 6 kuolemaa, susiunet Jagen H'Garin muuttuvat kasvot, ja monet muut jutut joita telkkarissa ei ole viela tullut....kylla se aika kaukana reaalimaailmasta on kuitenkin ja antaa mahdollisuuden mihin vaan ratkaisuihin.

Niin, minä ymmärsin että mjr tarkoitti tuolla realismilla nimenomaan kerronnallista tyylisuuntaa, ja sen perinteisen fantasiaromantiikan puutetta. Eli ihmiset esitetään monesti raadollisina ja inhimillisinä hahmoina, jotka käyvät vessassa, puhuvat rumia ja tekevät hyviä ja pahoja asioita. Kukaan ei ole täydellisen hyvä tai paha (kuten vaikka LotR:ssa Aragorn, Gandalf tai Sauron) vaan mielestäni tässä ihmisluontoa ja elämistä kuvataan nimenomaan realismin kautta.

Toki kyseessä on fantasiasarja ja siihen kuuluu jonkinlaista taikuutta, mutta se ei muuta sitä että tyylisuunta on lähes enemmän realismi kuin fantasia.

 

[J.Grönvall]

Esim. asiayhteydestä voi päätellä, että puhutaan vaikkapa hevosesta, mutta Martin saattaa käyttä erityistermiä, joka viittaa työhevoseen, tai sotaratsuun tai hevonvitunhevoseen. On sitten eri asia kuinka paljon se haittaa, jos ei ymmärrä jokaista sanaa - tai kuinka paljon jaksaa plärätä sanakirjaa...

Tämä on kyllä totta. Ja varsinkin kun kirjoissa käytetään paljon tekstiä erilaisten yksityiskohtien ja maisemien kuvailuun, lähtien aina henkilöiden asusteista ja aamupalasta laajoihin ulkoilmakuvauksiin. Vaikka hienosti Martin kyllä sen osaa tehdä, välillä vain alkoi puuduttaa nämä sivukaupalla jatkuvat "taustoitukset".

Itse olen sitä mieltä, että tarinassa pysyy hyvin kiinni sellaisella kasin englannilla, mutta päästäkseen paremmin sisään juonikuvioihin on ehkä hyvä ajoittain tarttua sanakirjaan. Itse en sanakirjaa käyttänyt ja siitä syystä välillä sai tosissaan pinnistellä, että mitä mikäkin juonenkäänne meinaa ja mistä se ehkä sai alkunsa.

On kyllä loistava kirjasarja, minullekin joka en normaalisti fantasiaa lue yhtään (pl. Sormusten herra). Vähän meinasi mennä maku Renly Baratheonin murhassa mutta toisaalta kun sarjassa on lohikäärmeitä ja käveleviä kuolleita, niin ei pieni musta magia haittaa ketään.

Niin, minä ymmärsin että mjr tarkoitti tuolla realismilla nimenomaan kerronnallista tyylisuuntaa, ja sen perinteisen fantasiaromantiikan puutetta. Eli ihmiset esitetään monesti raadollisina ja inhimillisinä hahmoina, jotka käyvät vessassa, puhuvat rumia ja tekevät hyviä ja pahoja asioita. Kukaan ei ole täydellisen hyvä tai paha (kuten vaikka LotR:ssa Aragorn, Gandalf tai Sauron) vaan mielestäni tässä ihmisluontoa ja elämistä kuvataan nimenomaan realismin kautta.

Ihmiset esitetään tosiaan kaikki pahoina tai hyvinä, vähän riippuen mistä kulmasta katsoo. Ja niinhän tuo kait menee ihan oikeassakin elämässä, kuka on toiselle sankari ja toiselle vihollinen. Mielestäni tuo on yksi sarjan kantava voima ja jotenkin saa hyväksymään kaikki mörrimöykyt paremmin, juuri se realismi jollain tavalla puhuttelee.

Varsinkin nuo sotaretket ja sotilaiden toiminta kyliä tuhotessa, naisia raiskatessa jne., paskaiset kaupungit, voimakas luokkajako ja kaikki vastaava on saatu aika hyvin ympättyä sarjaan. Itsehän kehittelin hienon keittiöpsykologin teorian Ygritten puheesta Jon Snow:lle, kun tämä oli vielä jälkimmäisen vankina. Siinähän tarkoituksella laitettiin lukija/katsoja miettimään kumpi on parempi, avoin demokratia (free folk) vai monarkia (Westeros), ja idässähän on johdossa on lähinnä erikoisia ryhmittymiä.

Kaikkiaanhan sarja on mielestäni ollut hyvä kuvaus siitä, että ihmiset tavoittelevat valtaa moninaisin keinoin ja saatuaan sen huomaavat ettei siinä ehkä ollutkaan mitään tavoittelemisen arvoista. Nämä kunkuthan tuntuvat olevan enemmän pelinappuloita tässä valtaistuinpelissä ja muut pyörittävät oikeasti koko palettia.

Ehkä pohjoisen perheet on esitetty vähän enemmän tällaisina moraalikoodin kantajina ja ylpeinä omasta alueestaan. Lannisterit, Martellit tai nyt vaikka Tyrellit sitten enemmän politikoivina taustapiruina ja Baratheonit yksinkertaisina vallanhimoisina sotilaina joita on helppo viedä sinne ja tänne.

Sitten on vielä täysin taantumuksellinen Iron Islands omine juttuineen ja itseään toistavan historiansa kanssa.

Oletteko pohtineet/löytäneet tästä yhtymäkohtia oikeaan maailmaan, esim. eri maihin ja näiden suhteisiin maailmanpolitiikassa nyt tai historiassa?

 

[tomageeni]

Oletteko pohtineet/löytäneet tästä yhtymäkohtia oikeaan maailmaan, esim. eri maihin ja näiden suhteisiin maailmanpolitiikassa nyt tai historiassa?

George R. Martin on itse sanonut, että kirjasarja on saanut ideansa Ruusujen sodasta (linkki Wikipediaan), joka käytiin 1400-luvulla Englannissa Yorkin ja Lancasterin sukujen välillä (vrt. Stark ja Lannister). Ei myöskään ole sattuma että Westeros muistuttaa Brittein saarta. Ilmeisesti kuitenkaan varsinaisia juonellisia yhteyksiä ei ole, vaan Ruusujen sota on ollut puhtaasti inspiraation lähde.

 

[muaddib]

Pohjoisen klaanit ovat skotteja.

Tarkentaisin vielä, että The North (Starkit etc.) ovat enemmänkin Pohjois-Englantia ja The Wall'in (Hadrianuksen muuri Englannissa) takaiset Wildlingit ovat skotteja ja Children of the Forest ehkä enemmän kelttejä ja anglosakseja.

Sothoros on Afrikka ja Asshai on Aasia. Braavos on yhdistelmä Amsterdamia ja Venetsiaa, yleensäkin Essoksen Free Cities muistuttavat kovasti keskiajan Italiaa palkkasoturiarmeijoinen. Dothrakit muistuttavat kovasti turkkilaisia/hunneja/mongoleja. Valyria on yhdistelmä antiikin Roomaa ja kreikkaa ja Ghis muinaista Egyptiä. Volantis muistuttaa enemmän kuin vähän Konstantinopolia. Quarth on yhdistelmä Persiaa ja Intiaa.

Muuta sälää:

Blackwater Bayn taistelussa Tyrionin käyttämät kettingit ja wildfire = Konstantinopoli ja Bosporin salmi sekä kreikkalainen tuli.
Faith Militantin kaksi soturilahkoa, The Warrior's Sons ja the Poor Fellows ovat Temppeliritarit ja Knights Hospitaller. The Unsullied on Persian Immortalit ja/tai Egyptin faaraoiden ghulam-ja abid (ei Ramzi)-soturit.

muaddib

 

[mjr]

Joo, kirjoitin aika tavalla hätäisesti, mutta tarkoitin tosiaankin siis sitä kuten joku kommentoikin, että realistinen ote ja näkökulma on niin voimakas ja uskottava, että ainakin itsestäni välillä tuntuu, että lohikäärmeet ym. magiikka ovat jotenkin päälleliimattuja ja vähemmän todentuntuisia ja että näiden kahden elementin välille tulee tiettyä hankausta. Tunnustan että itselleni koko homma kelpaisi loistavasti ilman mitään maagisia elementtejä (ehkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) - minusta tuo on loisteliaan osuva kuvaus keskiajan ja renessanssin yhteiskunnasta ja kulttuurista raadollisimmillaan, ja jos tekstissä puhdas taikausko korvaisi magiikan niin menetettäisiinkö lopulta paljonkaan? (Mutta tämä siis sanottuna vain reunahuomatuksena loistavan omaperäisestä ja uskomattoman laveasta kertomuksesta.)

 

[calvin]

Joo, kirjoitin aika tavalla hätäisesti, mutta tarkoitin tosiaankin siis sitä kuten joku kommentoikin, että realistinen ote ja näkökulma on niin voimakas ja uskottava, että ainakin itsestäni välillä tuntuu, että lohikäärmeet ym. magiikka ovat jotenkin päälleliimattuja ja vähemmän todentuntuisia ja että näiden kahden elementin välille tulee tiettyä hankausta.

Mielestäni näiden kahden asian suhde toimii juuri niin kuin pitääkin. Aikoinaan on ollut maailma jossa taikuus ja mystiikka on ollut paljon enemmän läsnä ja arkipäivää silloin eläneiden ihmisten keskuudessa, mutta aikojen kuluessa maailma on muuttunut realistisemmaksi kun alkuperäiskansat on hävitetty tai paenneet nykyihmisten tieltä. Nyt vanha taistelu tulen ja jään välillä on pitkän ajan jälkeen nostamassa taas päätään ja sitä kautta myös taikuus ja mystiikka on tulossa takaisin. Aika vähänhän tuolla "normi-ihmiset" uskoo mihinkään taikuuteen, lohikäärmeisiin tai vastaavaan, koska sellaista ei ole juuri kukaan elinaikanaan kokenut.

Sanottakoon vielä se, että itselleni ei oikein uppoa LOTR-tyylinen satufantasia, jossa realismi on poikkeus, mutta Martinin luoma maailma, jossa fantasia on poikkeus, uppoaa kyllä ihan täysillä.

 

[mjr]

Sanottakoon vielä se, että itselleni ei oikein uppoa LOTR-tyylinen satufantasia, jossa realismi on poikkeus, mutta Martinin luoma maailma, jossa fantasia on poikkeus, uppoaa kyllä ihan täysillä.

No, minusta Tolkien oli nimenomaan siinä vahva, että loi armottoman loogisen ja hallitun kokonaisuuden - ja kaiken kaikkiaan myös viimeistellymmän maailman kuin Martin, jonka suuret etäisyydet, ilmaston käyttäytyminen ja historiallisten aikajaksojen valtava pituus ovat välllä aika epäuskottavia, vähän outoja ovat myös nuo pseudo-tai täys-germaaniset nimet planeetalla, mikä ei selvästikään ole Maa.

Se että Tolkienin teksti ei ole realistinen eikä pyri realistiseen tai moderniin yksilökuvaukseen on tietoinen valinta, mitä on vaikea arvottaa mitenkään objektiivisesti. Mikään "happy ever after" -kuvaus se ei ole, vaan pohjimmiltaan kertomus siitä, miten kaikki "maallinen" lopulta valuu hukkaan, vaikka mitä sankaritöitä tehtäisiin. Sormusten Herra on yhtaikaa sekä esimoderni että kristillisen ajattelun läpitunkema teos - vaikka Tolkien ei avoimesti vahingossakaan maininnut kristinuskoa tai käyttänyt siihen pohjautuvia allegorioita tekstissä.

Jotenkin ajattelisi Martinin kohdalla, että vahva realismi ihmishahmoissa tekee haastavaksi hyvin pitkälle menevät fantasia- ja magiikka-elementit. Sitä kuvittelisi, että ihmisluonnon raadollisuuteen ja amoraalisuuteen yhdistyisivät selvästi kaikkien yliluonnollisten asioiden epätotuudellisuus. Maailma jossa on oikeata magiikkaa, oikeita henkivoimia ei välttämättä toimi niinkuin meidän maailmamme. Miksi ei olisi lähdetty vaikka tavallaan "scifi-pohjalta", eli annettu ymmärtää niiden asioiden, jotka vaikuttavat yliluonnollisilta perustuvan siihen, ettei kysymys ole Maasta ja että nämä ovat näinollen aivan materialistisesti käsitettäviä asioita (esim. tietyt telepaattiset yhteydet). Realismi kuitenkin yhdistyy parhaiten naturalismiin, fantasiaan ei niinkään helposti.

Anyway, minusta elävin ja voimakkain osa ASOIAFia on tuo inhorealistisesti kuvattu kertomus pienen sisäsiittoisen eliitin kiihkoisasta kaikkea ritari-ideaaleja pilkkaavasta armottomasta ja jo valmiiksi primitiivisen raakaa ja epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa julmasti repivästä valtataistelusta. Ruusujen sota tulee tosiaan helposti mieleen kaikista näistä petoksista ja murhista. En oikein näe, että sadunomainen magiikka tuo mitään merkittävää lisäarvoa tuolle väkevälle kuvaukselle.

edit: selitetty>annettu ymmärtää

 

[muaddib]

No, minusta Tolkien oli nimenomaan siinä vahva, että loi armottoman loogisen ja hallitun kokonaisuuden - ja kaiken kaikkiaan myös viimeistellymmän maailman kuin Martin, jonka suuret etäisyydet, ilmaston käyttäytyminen ja historiallisten aikajaksojen valtava pituus ovat välllä aika epäuskottavia, vähän outoja ovat myös nuo pseudo-tai täys-germaaniset nimet planeetalla, mikä ei selvästikään ole Maa.

Hyvää settiä. JRRT:n vahvuus tai kai pikemminkin eroavaisuus GRRM:n on myös se, että Tolkienin teoksissa ei koskaan ollut yhtään ns. ylijäämä- tai turhaa hahmoa tai paikkaa/maantieteellistä sijaintia. Keskimaassa käytännössä jokaikinen mainittu sijainti Beleriandista Rhuniin ja Carn Dumista Umbariin ovat looginen ja oleellinen osa kokonaisuutta. Sen sijaan Westerosin ja Essoksen kartat ja henkilögalleria ovat väärällään samalta kuulostavia ja täydellisen yhdentekeviä mestoja ja henkilöhahmoja, joista osa on vain asiaankuuluvaa "täyteläisyyden" tavoittelua. Varsinkin 5. kirjan Dany-pätkät ovat välillä jopa tuskastuttavan pitkästyttävää luettavaa turhine henkilöineen ja kaupunkeineen.

Ei ole sattumaa sekään, että GRRM on nykymittapuulla vahva niissä asioissa missä JRRT oli heikko, koska se on tietoinen valinta GRRM:ltä. Silti voidaan perustellusti sanoa, että GRRM on sisällyttänyt ASOIAF:aan joka ikisen fantasiakliseen lisäksi myös kaikki seikkailu-ja historiallisten romaanien kliseet - hyvin ja viihdyttävästi toki.

Lopuksi voisi todeta, että ihmeen vähälle (ainakin muualla kuin Puolassa) on jäänyt Andrezj Sapkowksin loistelias Witcher-saaga, joka mielestäni yhdistää hienosti JRRT:n ja GRRM:n parhaat puolet. Mittakaava ja maailman laajuus on toki murto-osa näistä mutta hyvää settiä aikuisemman fantasian ystäville.

muaddib

 

[MustatKortit]

Jos realismista puhutaan, niin ihmettelen miksei ketään häiritse selkeään feodaaliyhteiskuntaan sijoittuvat talonpoikaiset massa-armeijat, joilla on hyvin vähän tekemistä muuten tuon ajan kanssa (jos siis jotain vertailukohtia oikeasti edes fiktiivisestä teoksesta oikeaan maailmaan haluaa hakea).

Itse pudistelen kyllä hieman päätäni, kun puhutaan jostain 100k armeijoista, pelkästään Reachin alueella.

No jaa, onneksi kirjat ovat fiktiota, niin ei määräänsä enempää tarvitse noilla päätään vaivata :)

 

[Musta Nuoli]

Tyyppi joka nussii siskoaan ja silmää räpäyttämättä tyrkkää lapsen kuolemaan. Hieno mies ja pohjimmiltaan oikeudenmukainen kaveri? No, huhhuh.

Nyt kun täällä on ollut puhetta Martinin käyttämistä inspiraation lähteistä (sekä tosielämä että tarustot), niin tokihan kaikille on selvää, mitä kuuluisaa legendojen kolmiodraamaa Jaimen, Cersein ja edesmenneen Robert Baratheonin lähtötilanne muistuttaa ja mistä se on lähes takuuvarmasti innoituksensa ammentanut?

Katsotaas...
1. vanhentunut mahtava soturikuningas
2. kuvankaunis kuningatar, joka kuitenkin haikailee
3. kuninkaan hovin taitavimman ritarin ja miekkamiehen perään.

Robertin, Cersein ja Jaimen kolmiodraama on pohjimmiltaan ns. realismikertoimella ja kovan luokan irstausbonuskertoimella varustettu versio kuningas Arthurin, kuningatar Guineveren ja ritari Lancelotin perinteisestä asetelmasta, jossa kuningatar pettää kuningastaan hovin parhaimman ritarin kanssa.

Martinin versiossa "Arthur" on toki lihava juoppo, "Guinevere" on kylmäkiskoinen veljensä kanssa nussiva narttu ja "Lancelot" on siskoaan nussiva ritari, joka tappoi edellisen kuninkaan alta pois.

Jaime muistuttaa vertauskuvaansa sikäli eniten, että hän oikeasti on ritarillinen siinä mielessä, että hän asettaa sekä rakkauden että (tiettyjen) ihmisten suojelun varsin korkealle. Jaimehan tekee niin kuin on hänen mielestä välttämätöntä tehdä riippumatta siitä, onko se ns. kunniallista muiden mielestä - tai edes hänen omasta mielestään.

Jaimehan tappoi edellisen kuninkaan ja rikkoi valansa tälle, vaikka tämä teko oli universaalisti täysin halveksittava. Mutta moraalisesti teko oli oikea, koska tämä kuningas oli täysin hullu psykopaatti, joka oli juuri antamassa käskyä koko kaupungin polttamisesta ja tuhoamisesta. Vähän sama tilanne kuin aikoinaan Saksassa, kun upseeri ja kreivi von Staffenberg yritti murhata Hitlerin, vaikka oli vannonut tälle uskollisuutta. Jaime onnistui teossaan, mutta sai palkaksi ikuisen halveksunnan muilta aikalaisiltaan, vaikka kenenkään mielestä ei ollut haitaksi, että hullu kuningas kuoli (eikä ketään piitannut, mitä Ser Gregor teki hullun kuninkaan vaimolle ja lapsille).

Mitä tulee Brandonin tuuppaamiseen ikkunasta, niin yritys murhata pikkupoika on tietysti sinällään tuomittava teko, mutta niin häikäilemätön kuin teko olikin, niin jos Jaime ja Cersei olisivat jääneet insestistä kiinni, se olisi tiennyt paitsi Jaimen rakastaman sisaren kuolemaa, myös heidän yhteisten lapsiensa kuolemaa. Jos paatuneella tappajalla (kuten kaikki tuon ajan ritarit) on valittavanaan "puolisonsa" (sisar) ja omien lastensa kuolema tai yhden uteliaan lapsen kuolema, niin vaakakuppi kallistuu helposti omien lasten ja rakastetun suojelemiseen.

Ei ylläoleva tarkoita, että mikään Jaimen teoista olisi ns. oikein, mutta se tarkoittaa minusta sitä, että mikään hänen teoistaan ei ole kovin yksiselitteinen tai yksiulotteinen. Martinhan toteutti tarinansa sikäli ovelasti, että tarinan alussa kaikki (minäkin) pitivät Jaimea lähinnä ylimielisenä lapsia murhaavana paskiaisena, mutta mitä pidemmälle tarina etenee, niin sitä enemmän Jaimesta paljastuu myös toisenlaisia näkökulmia ja toisenlaisia luonteenpiirteitä. Mulkku miehekseen hän saattaa olla, mutta mikään hirviö tai tunteeton teurastaja hän ei ole, toisin kuin esimerkiksi Ser Gregor Clegane, joka on aatelisarvoon korotettu psykopaatti.

Jaime Lannister - harmaan alueen ritari Lancelot.

 

[Isle of Man]

Gregor Clegane, joka on aatelisarvoon korotettu psykopaatti.

On kyllä hyvä veljespari muuten nuo Gregor ja Sandor. Hound on muutenkin yksi mielenkiintoisimmista hahmoista siinä mielessä että vaikka velipoika onkin täysi sosiopaatti ja etteikö nuoremmasta veljestä samaa henkeä löytyisi, niin Sandorin fuck it all -asenne pikku ripauksella inhimillisyyttä on kuitenkin aika mukavaa seurattavaa/luettavaa.

 

[muaddib]

Nyt kun täällä on ollut puhetta Martinin käyttämistä inspiraation lähteistä (sekä tosielämä että tarustot), niin tokihan kaikille on selvää, mitä kuuluisaa legendojen kolmiodraamaa Jaimen, Cersein ja edesmenneen Robert Baratheonin lähtötilanne muistuttaa ja mistä se on lähes takuuvarmasti innoituksensa ammentanut?

Voi olla, että näiden hahmojen suhteiden innoituksena on ollut Camelotin tarina, tosin Robert ei juuri Cerseistä välittänyt. Cerseillä ja Robertilla on huomattavasti lähemmäs osuvat esikuvansa ihan oikeissa historiallisissa hahmoissa, jotka ovat Englannin kuningas Edward IV ja hänen kuningattarensa Elizabeth Woodville.

Lisäksi kirjoissa mainitaan, että Jaime ja Cersei matkivat insestitouhuissaan Targaerynejä, joiden tapa naittaa veljiä ja siskoja keskenään taitaa olla wanhaa persialaista perua.

muaddib

 

[winston]

Lisäksi kirjoissa mainitaan, että Jaime ja Cersei matkivat insestitouhuissaan Targaerynejä, joiden tapa naittaa veljiä ja siskoja keskenään taitaa olla wanhaa persialaista perua.

Se selittääkin persialaisten mattojen retardit kuosit.

"Billy-Bob, I wonder, if we ever gonna be divorced am I still your sister?"

 

[mjr]

Jos realismista puhutaan, niin ihmettelen miksei ketään häiritse selkeään feodaaliyhteiskuntaan sijoittuvat talonpoikaiset massa-armeijat, joilla on hyvin vähän tekemistä muuten tuon ajan kanssa (jos siis jotain vertailukohtia oikeasti edes fiktiivisestä teoksesta oikeaan maailmaan haluaa hakea).

Oikeasti realistisia teoksiahan ei ole, on harvinaista, että edes yritettäisiin, haastehan on sangen mahdoton. Sen sijaan on vaihtelevassa määrin pyrkimystä realistiseen kuvaukseen. Mutta suurin osa romaaneista aika automaattisesti pyrkii joka tapauksessa noudattamaan omia sisäisen uskottavuuden sääntöjään - jos nyt joku "ritari" kesken kaksintaistelun vetäisi revolverin taskustaan ja ampuisi vastustajan kuin seinään niin homma tuskin toimisi ideaalisesti aiemman kuvauksen kannalta.

Määrät: etäisyydet, ajanjaksot ym. ovat Martinilla vähän epäuskottavia - mutta ne eivät nyt ole ihan keskeisiä asioita tekstin toimivuuden kannalta, ne eivät olennaisesti riko tekstin omaa logiikkaa. Kaikkien näiden teurastusten ja petosten jälkeen jonkinlainen happy ever after -loppu niin jo ehkä tekisi (sitä tuskin kannattaa kauheasti pelätä). Minusta meillä on selvästi käsissä mestariteos, mutta sitä on kiinnostava aprikoida, miten tästä valtavasta massasta sitten lopun kautta muodostuu kokonaisuus.

 

[J.Grönvall]

Oikeasti realistisia teoksiahan ei ole, on harvinaista, että edes yritettäisiin, haastehan on sangen mahdoton. Sen sijaan on vaihtelevassa määrin pyrkimystä realistiseen kuvaukseen. Mutta suurin osa romaaneista aika automaattisesti pyrkii joka tapauksessa noudattamaan omia sisäisen uskottavuuden sääntöjään - jos nyt joku "ritari" kesken kaksintaistelun vetäisi revolverin taskustaan ja ampuisi vastustajan kuin seinään niin homma tuskin toimisi ideaalisesti aiemman kuvauksen kannalta.

Tässä on hyvin kiteytetty ehkä se minunkin ajatukseni, eli onko sitten väärin puhua realismista mutta juuri uskottava omassa viitekehyksessään tämä maailma on. Siinä mielessä juuri se varjon synnyttäminen aiheutti vähän nikottelua alkuun, olisi ollut ehkä kiehtovampaa jos tämä asia olisi jätetty vähän niin kuin roikkumaan siten, että maailmassa saattaa olla "korkeampia" voimia.

Mutta ihan hyvin nuo erilaiset uskonnot ja magia on tähän saatu ympättyä. Eikös se ollut niin, että Greyjoyt (tai yleensä nuo saarelaiset) oikeasti kuolivat hetkeksi tuossa kasteessaan, mistä sitten tunnuslause "What is dead may never die"?

Mitä muuten tv-sarjaan tulee niin paljon olen lukenut keskustelua siitäkin, että nämä pitäisi osata pitää kahtena erillisenä kertomuksena, vaikka sarjan pohjalla tuo kirjasarja onkin.

Varsinkin juonikuvioiden pohjustelu kun vie niin mahdottomasti aikaa niin siihen ei television puitteissa taida olla mahdollisuuksia.

 

[Tarinankertoja]

Varsinkin juonikuvioiden pohjustelu kun vie niin mahdottomasti aikaa niin siihen ei television puitteissa taida olla mahdollisuuksia.

Kyse on castingista. Jo nyt sarjan näyttelijämäärä on ihan omissa luvuissaan mihinkään muuhun tuotantoon verrattuna. Tämän castingin koossa pitäminen vuosia on erittäin haastavaa, ja tuotannon on ollut "tapettava" roolihahmoja ihan näyttelijäkiireiden takia.

Enempää henkilöitä ei ole mahdollista sarjaan ympätä, ellei joitain sieltä poisteta. Siitä johtuu monet ratkaisut, joiden takia tarinalinja eroaa kirjoista. Martin on tämän todennut monesti, ja hyväksynyt asian. Sanoo luottavansa tuottajaportaaseen täysin, että TV-sarja on kuitenkin hänen tarinansa. Martin itse Tv käsikirjoittajana tunnistaa rajat, jossa TV sarjoja tuotetaan, ja vaikka budjetti/jakso on kaikilla mittapuilla erittäin iso (5,5 miljoonaa), pelataan kuitenkin 10tunnin Seasonin kohdalla keskiverron alapuolella olevan leffan budjetista (USA mittapuulla). Hollywoodleffojen keskiarvo liikkuu reilussa 130 miljoonassa, kun GoT season maksaa 60milj.

 

[Tarinankertoja]

Mulle ei ainakaan pikaisesti tule kyllä mieleen yhtään sellaista hahmoa, joka tv-sarjassa olisi kuollut oleellisesti aikaisemmassa vaiheessa kuin kirjoissa. Toki iso liuta kirjoissa tavattavaa väkeä on jätetty kokonaan tuomatta tv-sarjaan, ja osa tv-sarjan hahmoista on kahden tai useamman kirjahahmon yhdistelmiä.

Martin mainitsi haastattelussa asiasta, että tuottajat ovat tappaneet henkilön, josta hän parhaillaan kirjoittaa kuudennessa kirjassaan.. tiedä sitten "tappanut" livenä vai jätetty pois muista syistä. Mutta samassa haastattelussa tuottajat kertoivat, että ovat tappaneet roolihahmon (saman mistä Martin puhui? sitä ei kerrottu) siksi, että näyttelijän aikatauluihin sopi vain kaksi kuvauspäivää, johon Tuottajat keskenään olivat todenneet, "ok, kutsutaan tänne ja tapetaan se" (roolihahmo).


EDIT

Tässä haastattelukohta jossa Martin tämän totetaa. Ei spoilaa, mutta älkää kattoko, jos ette mitään halua ennakolta tietää

Game of Thrones - George R. R. Martin Interview - YouTube

Linkki Youtuben Martinin Slice of Scifi haastatteluun

 

[Musta Nuoli]

Lisäksi kirjoissa mainitaan, että Jaime ja Cersei matkivat insestitouhuissaan Targaerynejä, joiden tapa naittaa veljiä ja siskoja keskenään taitaa olla wanhaa persialaista perua.

Ei tuo persialaisiin rajoitu, kyllähän Egyptin faaraosuvuillakin oli tismalleen sama meininki, eli veljet avioituivat sisartensa kanssa, jotta kallisarvoinen hallitsijaveri ei vain muuttuisi "epäpuhtaaksi". Tosiasiassahan jatkuva insesti on varmin tapa luoda geneettisiä ongelmia, ja monet faaraot olivat tietyssä vaiheessa moniongelmaisia ja suorastaan vammaisia.

Hyvin läheltähän ovat toisiaan naineet myös Euroopan eri ruhtinassuvut. Habsburgit ovat siitä hyvä esimerkki. Heidän mukaansa on epävirallisesti nimetty jopa yksi epämuodostuma eli "Habsburgien huuli", josta ohessa tietoa englanninkielisestä wikipediasta. Eikä tuo rajoittunut vain fyysisiin ongelmiin. Esimerkiksi Itävallan keisari Ferdinand I oli epileptinen, vesipäinen ja puhevikainen kehari (enkkuwikiä taas). Eikä ihme, kun edeltävät polvet ovat kaikki toinen toistensa lähisukulaisia ja serkuksia. Ja olihan Venäjän tsaariperheelläkin geneettisiä vikoja kuten hemofiliaa samantyyppisistä syistä. Kuninkaallisista perheensisäisistä avioliitoista on oma wiki-sivukin. Kyllä periytyvä monarkia on hieno asia!

Jaimen ja Cersein tapauksessa insestin selittäminen esim. Targaryenien perinteellä on toki vain jälkiviisautta, jolla puolustellaan omaa kieroutunutta viettiä. Kirjojen mukaanhan Jaime ja Cersei panivat toisiaan niin pienestä pitäen kuin vain oli mahdollista, ei siinä ollut kyse mistään ruhtinasperinteen seuraamisesta vaan sukurutsasta sukurutsan vuoksi.

Ja nyt kun sukurutsan ja Martinin mahdollisten inspiraatioiden kanssa vauhtiin päästiin, niin keskiajalla elänyt ranskalainen d'Armagnacin kreivi Jean V oli ns. aviossa oman sisarensa Isabellen kanssa, ja parille syntyi kolme lasta. Kaksi poikaa ja yksi tytär (sattumoisin sama kombo kuin Cersein ja Jaimenkin liitosta). Kreivi myös kapinoi kuningasta vastaan Ranskan silloisissa sisällissodissa ja tuomittiin lopulta kuolemaan.

Kenties on tämmöinenkin herra tullut Martinia vastaan kun hän on keskiaikaisia teemojaan miettinyt ja hakenut inspiraatiota Euroopan kuningaskuntien eri väännöistä. Aikamoinen hurjapää ja takinkääntäjä tämäkin kreivi on tainnut olla, ja siskoa hän pani oikein urakalla. Aina oppii jotain uutta!

 

[tomageeni]

Jaimen ja Cersein tapauksessa insestin selittäminen esim. Targaryenien perinteellä on toki vain jälkiviisautta, jolla puolustellaan omaa kieroutunutta viettiä. Kirjojen mukaanhan Jaime ja Cersei panivat toisiaan niin pienestä pitäen kuin vain oli mahdollista, ei siinä ollut kyse mistään ruhtinasperinteen seuraamisesta vaan sukurutsasta sukurutsan vuoksi.

Minä olen ajatellut että Jaimen ja Cersein tapauksessa tämä "sisarusrakkaus" lähtee kummankin omasta itserakkaudesta/narsismista. Jaime ja Cerseihän ovat kaksosia ja lapsena olivat lähes samannäköisiä. Ulkoisesti siis Jaime on Cersein miesversio ja päinvastoin. Lisäksi heidän kohdallaan narsismi oli mennyt jo niin pitkälle, että seksuaalinen mieltymys kohdistui "itseensä" vastakkaisen sukupuolen roolissa.

 

[redlate]

Mulle ei ainakaan pikaisesti tule kyllä mieleen yhtään sellaista hahmoa, joka tv-sarjassa olisi kuollut oleellisesti aikaisemmassa vaiheessa kuin kirjoissa. Toki iso liuta kirjoissa tavattavaa väkeä on jätetty kokonaan tuomatta tv-sarjaan, ja osa tv-sarjan hahmoista on kahden tai useamman kirjahahmon yhdistelmiä.

Ainakin nämä Danyn palvelijaytyöt Irri ja Jhiqui elävät ja voivat hyvin kirjassa viisi vielä vaikka kuolivat jo kakkoskaudella. Ovatko sitten merkittäviä hahmoja on asia erikseen.