Täällä kritiikin ihmettelijät eivät ollenkaan tajua sitä mikä kritiikin esittäjät on sarjaan alunperin koukuttanut ja tehnyt sarjasta erityisen. Sarjan alkupuolellahan nimenomaan näytti aivan selvältä että Ned Stark on sellainen hahmo jota "ei voi tappaa". Samoin Robb oli aivan keskeinen Stannisista puhumattakaan ja lukuisat muutkin näennäiset tärkeät juonilangat katkesivat kesken kaiken ihan vain kun hahmot ajoivat itsensä tilanteisiin joista selviäminen ei ollut todennäköistä. Nyt tuolla kaikenmaailman Samit, Jorahit, Jonit ja kumppanit ajavat itsensä aivan liukuhihnalta tilanteisiin, joista selviäminen on vielä aivan helvetisti epätodennäköisempää. Mutta tietenkin selviävät. Paitsi Jorah lopulta taisteltuaan menestyksekkäästi arviolta kymmeniä vihulaisia vastaan tilanteessa jossa nirrin olisi luullut lähtevän molemmilta sekunneissa. No ei lähtenyt. Sitten "vasta-argumenttina" tarjoillaan jotain "ei niitä päähenkilöitä kantsi tappaa" -järkeilyä, kun juuri tuon ajattelun puuttuminen on ollut tärkeä GOT:n muista erottava tekijä. Mikä ihme pakottaa kirjoittamaan esim. täysin taistelutaidottoman Samin jatkuvasti toivottomaan tilanteeseen zombien alle ja selviämään hengissä, kun vieressä karaistuneet soturit syödään elävältä. Ihmepelastumiset ja oudot sattumukset voivat olla upea tehokeino ja juonen suola, mikäli niitä osataan käyttää säästeliäästi tarkkaan harkiten. Joka jaksossa (no, ainakin taistelujaksossa) parikymmentä "yksi miljoonasta" -ihmepelastumista on ainoastaan huonoa/laiskaa käsikirjoittamista vaikka se nyansseista piittaamattomiin yksinkertaisen mättöviihteen ystäviin uppoaisikin. Vaaran tuntu alkaa olla kadonnut siihen pisteeseen että Star Warsiakin katsoessa pelottaa enemmän päähenkilöiden puolesta.
Nykyään sarja on hollywood-sarja. Helvetin laadukas sellainen ja edelleen sisältää upeita kohtauksia, mutta hollywood-sarja yhtäkaikki. Ei mitenkään ainutlaatuisen eeppinen, vaan pitkälti poikkeuksellisen suurella budjetilla toteutettu ja mielenkiintoiseen tarinaan pohjaava.
Jos Sinuhe egyptiläisen jatko-osaksi olisi Ilkka Remes kirjoittanut vertahyytävän dekkarin, vaikka sitten huippuhyvän sellaisen, voisin väittää että erittäin ymmärrettävästi alunperin Sinuheen mieltyneet olisivat karvat pystyssä. Mutta totuushan on että Remes myy ja uppoaa ja kuvitteellinen keskustelu täyttyisi "mitä valitatte, kyllä minä tästä tykkäsin" -viesteistä. Räiskettä ja räminää ja pipoa vaan löysemmälle jos dialogi, kerronta tai juonen epäloogisuudet eivät miellytä.
No, ehkä tästä vielä juontakin on osittain pelastettavissa, vaikka todella vaikea on suhtautua enää johonkin Cerseihin pääpahiksena. Ensimmäisestä jaksosta asti on pohjustettu white walkereiden hyökkäystä ja ikuista yötä. Mitä väliä isossa kuvassa kuka nyt päätyy istumaan iron thronelle muutamaksi vuosikymmeneksi? Itselläkin kävi kyllä mielessä hetken Branin ja NK:n yhteistyö kun NK asteli niin verkkaisesti ramman "viholaisensa" luo. Tuon yhdistin päässäni kohtaukseen jossa Theon totesi vallihaudan olevan sytytetty, jolloin Bran lehahti korppiparven kanssa tiedustelemaan. Hänhän päätyi aivan NK:n tuntumaan ja samalla hetkellä NK ilmeisesti taikavoimillaan ohjasi kuolleet heittäytymään liekkien päälle sillan muodostamiseksi. No, tämä taisi olla kuvitelmaa ja luultavasti Bran on Bran ja hänen warg-sekoiluihinsa ei enää palata. En yhtään ihmettelisi jos jää hengaamaan taikapuun luokse muun poppoon lähtiessä etelään emmekä saa hänen taistelun aikaisesta toiminnastaan (tai sen puutteesta) mitään järkevää selitystä.
edit: Erityismaininnan ansaitsee Jorahin ilmestyminen Danin hätiin. Hän siis taisteli piiritetyssä linnassa muurilla ja linnanpihalla ylivoimaista vihollista vastaan joka vyöryi tuhatpäisenä hyökynä puolustajien yli. Yhtäkkiä hän on linnan muurien ulkopuolella pelastamassa kuningattarensa, jonka niin ikään piti olla tuhansien vihollisten saartamana. Makes sense.