TUTO Hockey kaudella 2013–2014

  • 405 582
  • 1 260

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Onko todellakin niin että Janne Pälve on kutsuttu takaisin Ouluun? Onko teillä tietoa? Jotain tuolla otteluketjufoorumissa luki. Mitenkäs poika on siellä pelannut?

Pälven TUTO-visiitti oli kaiken kaikkiaan jotenkin erikoinen. Odotukset olivat kovat, koska hän teki viime kaudella Kärppien A-junnuissa 44 ottelussa 43 pistettä voittaen puolustajien piste- sekä syöttöpörssin. Kauden päätteeksi hänet valittiin A-junnujen SM-liigan parhaaksi puolustajaksi ja tähdistökentälliseen. Pälveä on kuvailtu ylivoimaspesialistiksi ja TUTOonkin hänet hankittiin tuomaan kiekollista taitoa puolustukseen. Silti hän ei onnistunut millään lailla vakuuttamaan. Huolimatonta, epävarmaa ja pehmeää, olisivat ehkä oikeat luonnehdinnat hänen pelaamisestaan. Alkusyksyllä hän oli jonkin aikaa vakiokokoonpanon pelaaja, mutta näytöt eivät Mestikseen riittäneet. Sen jälkeen näyttöpaikkoja tuli lähinnä muiden loukkaantumisten takia. Harva, jos kukaan jää kaipaamaan.

Tosin, muuan Roni Viirlas valittiin viime kaudella A-junnujen SM-liigan tähdistökentällisen toiseksi pakiksi eikä hänkään Liiga-kokemuksestaan huolimatta ole TUTOn puolustusta olennaisesti vahvistanut. Isokokoinen, fyysinen ja kiekollinen on Mestiksessä hävinnyt maalinedusväännöt ja ollut vaikeuksissa kiekon kanssa.

Onko hyppäys A-junnuista Mestikseen todellakin näin iso?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko hyppäys A-junnuista Mestikseen todellakin näin iso?

Yleensä kiekollisille pelaajille hyppäystä on pidetty melko isona. Aika harvassa on sellaiset pelaajat, jotka suoraan junnuista tulleina pystyvät tehoilemaan Mestiksessä. Sen sijaan "työmyyrillä" harppaus on monesti pienempi.

Tosin, jos kokonaisuutta ajattelee, niin kyllähän tähän heijastuu suomikiekon tilanne muutenkin. Varmasti paljon helpommin pääsee tänä päivänä semilupaavatkin nuoret liigamiehistöihin kuin vaikka kymmenisen vuotta sitten, koko ajan on kuitenkin kasvanut ulkomaille siirtyneiden suomalaisten määrä. Eli siis toisin sanoen: A-junnujen SM-liigan kärkiyksilöt eivät ole niin kovia pelimiehiä kuin aiemmin.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tosin, jos kokonaisuutta ajattelee, niin kyllähän tähän heijastuu suomikiekon tilanne muutenkin. Varmasti paljon helpommin pääsee tänä päivänä semilupaavatkin nuoret liigamiehistöihin kuin vaikka kymmenisen vuotta sitten, koko ajan on kuitenkin kasvanut ulkomaille siirtyneiden suomalaisten määrä. Eli siis toisin sanoen: A-junnujen SM-liigan kärkiyksilöt eivät ole niin kovia pelimiehiä kuin aiemmin.

Totta. Mielestäni Kimmo Erosen pelit Mestiksessä osoittivat konkreettisesti aikojen muuttuneen eli toisin sanoen tason laskeneen. Oman ikäistensä joukossa 90-luvulla Eronen oli niin divarissa kuin SM-Liigassakin peruspakkien peruspakki, mutta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla hän toimi Mestiksessä joukkueen johtavana kiekollisena puolustajana ja ykkösylivoiman pyörittäjänä. Tuskin 38-vuotias Eronen NIIN paljon parempi pelaaja oli kuin vaikkapa 25-vuotias Eronen aikoinaan.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Olisiko Jussin nyt aika palata kotiin?

Jussi Tapios kontrakt ophæves | Odense Bulldogs

Toisaalta, onhan meillä niitä hyökkääjiä jo ja Jussin alkukausi ei ole ollut erityisen maaginen. Ja uskon että Sporttiin menee jos Mestikseen tulee.
Mutta tervetuloa vaan jos halu pelata TUTOssa löytyy.

Lisäys tähän vielä että Pusa-Kokkonen-Tapio olisi kyllä aika hyvä kolmosketju Mestikseen. Muistetaan että Rutanen on vaan lainalla ja voi vielä mennä takaisin Bluesiin.
 

Koppari

Jäsen
Suosikkijoukkue
suomikiekko
Eilen Porissa pelattiin nuorten sm-liigaa Ässät- Lukko. Lukon joukkueessa pelasi hyvin Henri Ruotsalainen! Onko Tuton Ruotsalainen?
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Farmitouhulle loppu!

TuTon pitäisi nyt hyvän sään aikana lopettaa farmiksi alistumisensa. Mitä muutakaan kuin farmitoimintaa on se, että TuTossa on pelannut ja pelaa pelaajia, jotka voidaan kutsua "ylös" koska tahansa ja missä tilanteessa tahansa? Nythän TuTolla on muutenkin vajausta miehistössä sairastumisten takia, mutta niin vain lähti Parkkonenkin takaisin Ässiin sormia napsauttamalla. Aiemmin lähti Viirlas (ja tuli takaisin), myös Pälve lähti samalla metodilla.

Ei moisessa ole mitään järkeä, ei varsinkaan nyt kun TuTossa on irtisanottu ihan sopimuspelaajiakin. Vielä vähemmän tässä on järkeä kevään koittaessa, sillä viimeistään siirtoajan päättyessä lainaherrat lähtevät takaisin juuri kun TuTon kentällisten pitäisi olla lähes valmiissa ruodussa kevään ratkaisukamppailuja ajatellen. Surkeaahan se olisi, jos äkisti helmikuun lopussa pitäisi vähälle peliajalle jääneiden pelaajien yrittää saada juonesta kiinni samalla kun kauden aikana pelanneet lainamiehet häipyvät sen sileän tien.

Vaikka Parkkonen on ihan hyvä pakki, niin jos hän ei ole tulossa takaisin koko kauden lainana tai edes selvästi määritellyllä sopimuksella, niin toivon, ettei hän enää takaisin tule, kuten ei kukaan muukaan liigaporukan reservipelaaja. Lopuillekin tulisi löytää viimeistään tammikuun aikana korvaaja omista riveistä tai sitten uusien sopimuksien myötä.

Jos kerran se korkeinkin tavoite eli mestaruus ja liigapaikka ovat Hese Salmelankin mukaan mahdollisia taloudellisesti, niin silloin TuTon pitää olla valmis siihen myös urheilullisesti, ja se tarkoittaa sellaista joukkuetta, joka koostuu keväällä kauden loppuun asti täällä pelaavista kiekkoilijoista sen sijasta, että pudotuspeleissä pitäisi kaivaa A-junnuja rosteriin.

Ei ole ainakaan kenelläkään varaa moittia vaikkapa LeKiä farmiporukaksi. Edellisessä LeKi-matsissakin Kisalla oli kolme lainapelaajaa liigasta, TuTolla oli vähintään yhtä monta ellei enemmänkin.
 

Oadie

Jäsen
Huh huh, 9 pisteen viikko ratkesi Jyväskylässä 2 sekuntia ennen ottelua joukkueen noustua 2-1 tappio-asemasta. Kaksi peliä repaleisella joukkueella on komeaakin komeampi suoritus. Nyt äijiä sairastuvalta keskiviikoksi kehiin ja sama henki päälle vaan. Syvä kumarrus joukkueen tämän viikon esitykselle. Hienoa TUTO!!
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Musta Nuoli kirjoitti:
TuTon pitäisi nyt hyvän sään aikana lopettaa farmiksi alistumisensa. Mitä muutakaan kuin farmitoimintaa on se, että TuTossa on pelannut ja pelaa pelaajia, jotka voidaan kutsua "ylös" koska tahansa ja missä tilanteessa tahansa? Nythän TuTolla on muutenkin vajausta miehistössä sairastumisten takia, mutta niin vain lähti Parkkonenkin takaisin Ässiin sormia napsauttamalla. Aiemmin lähti Viirlas (ja tuli takaisin), myös Pälve lähti samalla metodilla.

Pälve taisi tehdä loppukauden sopparin juuri Hokin kanssa, joten hänen tilanteensa on nyt selvä, ei pelaa tällä kaudella TuTossa enää. Auki oleva jatko on käsittääkseni Viirlaksen, Kosken, Rutasen ja Parkkosen osalta. Tämä on kyllä aika suuri ryhmä ja pientä asioiden selkeytystä ja lukkoon lyöntiä näin runkosarjan puolivälissä jo alkaisi kaivata. Tosin olen pikkaisen elätellyt vielä toiveita uusistakin hankinnoista, joita periaatteessa olisi mahdollista tehdä pienillä siirroilla. Pakisto on mielestäni parantanut otteitaan, mutta jos vuokrat päättyvät, sinne voitaisiin vielä hankkia vahvistusta. Tosin kuka ja mistä onkin sitten jo vaikea kysymys.

TuTon lainat ovat kuitenkin olleet sinänsä hyviä, että ne on "pyritty" tekemään pidemmällä tähtäimellä. Muutaman pelin takia edes takaisin sahaaminen ei paljoa palvele ketään, vaikka tätä monet liigajoukkueet hiukan haluavat. Tavallaan on myös TuTolle hyötyä, että nähdään pelaaja ennen kuin lyödään pidempää tarjousta pöytään, mutta se tietysti on ongelma jos ei toinen osapuoli tähän halua lähteä. Hyviä pelureita kaikki vuokralla olevat kaverit ovat ja jos hankinta linjalle ei enää lähdetä olisi suotavaa saada heidän kanssaan sopimukset loppukaudesta. Varsinkin Rutanen on pelannut pitkään ja vakuuttavasti TuTossa, sekä omaa mielestäni mahdollisuudet Mestiksen vuoden tulokkaaksi.

Tietyssä pisteessä pitäisi joukkue lyödä täysin lukkoon ja laittaa kaikki keskittyminen ja tekeminen loppukauteen. Runkosarjan puoliväli on jo käsillä, joten ehkä pikku hiljaa voisi viimeiset palaset lyödä pakestista myös paikalleen. Mielestäni pelaajaruletin rauhoittaminen palvelee myös joukkueen yhteen hitsautumista, vaikka kaikki ymmärtävät kiekon kovuuden ja "siirtojen" nopeuden lajissa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tietyssä pisteessä pitäisi joukkue lyödä täysin lukkoon ja laittaa kaikki keskittyminen ja tekeminen loppukauteen. Runkosarjan puoliväli on jo käsillä, joten ehkä pikku hiljaa voisi viimeiset palaset lyödä pakestista myös paikalleen. Mielestäni pelaajaruletin rauhoittaminen palvelee myös joukkueen yhteen hitsautumista, vaikka kaikki ymmärtävät kiekon kovuuden ja "siirtojen" nopeuden lajissa.

Näin juuri. Sitä paitsi tällä viikollahan seuran omat pelaajat ja vähemmän peliaikaa saaneet ovat mielestäni sisukkuutensa ja sitoutuneisuutensa asteen näyttäneet, kun näitä lainamiehiä on kutsuttu pois, osa tähdistä on ollut sairastuvalla ja niin vain joukkue vajaamiehisenäkin repii täysiä pisteitä otteluista. Heinimäki on vetänyt hienosti pakkina, ja samoin Mäkinen ja muut vähemmän peliaikaa saaneet ovat nousseet vastaamaan huutoon silloin kun kokoonpanossa on vajaata ollut.

Viimeistään nuorten MM-kisojen jälkeen (jonne esim. Lehtonen tähtää) pitäisi setviä pitkäaikaislainojen tilanne kuntoon eli joko jatkavat koko kauden täällä tai sitten palaavat emoseuroihinsa, ja saman voi tehdä lyhyiden pestien miehillekin. Sitten täydennysmies tai pari jos vielä tarvitaan, kokoonpano lukkoon ja hiomaan ketjujen yhteispeliä kevättä kohden.

Hieno TuTo-viikko ollut kyllä tämä viikko, uskomatonta taistelua todella vaikeissa tilanteissa vajaamiehisenä ja silti joka matsista täydet pinnat. Niukasti ovat voitot tulleet eli 3-1, 2-1 ja 2-3, mutta tulivat kuitenkin. Toki voittoja täytyykin tulla, sillä ikiaikainen kilpakumppani ja Mestiksen nimekkäin porukka, mestarisuosikki Sport on tietysti tehnyt saman ja seurat jatkavat tasapisteissä, Sport yhden ottelun vähemmän pelanneena. Ja takaa ollaan tulossa lujaa: HCK, Jukurit, KooKoo ja Hokki ovat kaikki melko lähellä muutaman pisteen sisällä toisistaan.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Hieno TuTo-viikko ollut kyllä tämä viikko, uskomatonta taistelua todella vaikeissa tilanteissa vajaamiehisenä ja silti joka matsista täydet pinnat.

Aivan oikein. Suoritus on jokseenkin uskomaton ottaen huomioon kahteen jälkimmäiseen otteluun kasaan saadun kokoonpanon. Mutta kun periksi ei anneta ja huutoon vastataan, niin tulos voi olla olla tämä. Erityispisteet annan Olli-Pekka Heinimäelle, joka hyökkääjänä on jäänyt lähes ilman peliaikaa. Mutta kas vain, puolustajana urkeaa uusi ura TuTo:ssa. Otteet olivat sen verran laadukkaat että on täysin mahdollista että pelipaikka vakiintuu puolustajana, vaikka sairastupa tyhjenisikin.

En olisi kovinkaan huolissani laina- ja vuokramiehistä kokoonpanossa. Oleellista on ketkä ovat kokoonpanossa kun siirtoikkuna sulkeutuu. Sinne on vielä pitkä aika, ja sairastuvalta ovat tulossa takaisin Ruikka, Jortikka, Vainiola, Pulliainen ja Kokkonen. Lisäksi mukana ovat Honka ja Tuokko, jotka mitä ilmeisemmin pystyvät pelaamaan tammikuusta lähtien illasta toiseen.

Kokonaisuutena tilanne on siis varsin hyvä, varsinkin kun huomioon otetaan sarjasijoitus. Olen jokseenkin varma että Rutasen, Kosken ja Viirlaksen kohdalla käydään neuvotteluja loppukauden sopimuksista, toivottavasti näin tapahtuukin.

Ensi keskiviikkona edessä taas kova ottelu, HCK tulee kylään. Tässä olisi nyt mahdollisuus lähteä jouluksi karkumatkalle Sportin kanssa. Mahdollisuudet paranevat kun flunssakolmikko palaa kaukaloon.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pari kotipeliä enää Jouluun, vuoden vaihtumiseen kolme. Tuli tässä mieleen, että löytyykö seuralta tarjota vuoden parhaaseen myyntiaikaan "sesonki" tuotteita? TuTo kaupasta löytyy kyllä kaikenlaista, mutta tarvittaisiinko vielä hiukan asiakkaiden herättelyä?

Lahjan hankinta aikaan voisin itsekkin TuTo kaupasta hankkia ystäville jotain, niillekin jotka eivät niin "suoraan" ole kannattajia, mutta tykkäävät käydä peleissä. Tällaisessa tapauksessa kannattaja materiaalin antaminen on hiukan vaikeaa ja ei viitsi tuputtaa mitään kenellekään. Tällöin kyseeseen voisi tulla jonkinlainen lahjalippupaketti, mutta sellaista ei liene nyt saatavilla? Ostaisin heti jos tulisi joku "Runkosarjan huipennuspaketti" myyntiin, jossa olisi 10 viimeistä kotipeliä myynnissä vaikka 49€ hintaan. Enemmänkin voisi maksaa jos mukaana tulisi jotain muuta, esim. vaikka joka yksi ilmainen kahvi/per peli tai jotain.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Enpä ole työkiireiden takia ehtinyt käydä viimeisiä pelejä hehkuttamassa, mutta siis kertakaikkiaan loistava 9 pisteen viikko. Loistava, koska kokoonpanosta puuttui monta tärkeää pelaajaa. Täydet pisteet herroille: Meriläinen, Kuusisto (oliko pakki hyökkääjänä perjantaina?), Heinimäki, Mäkinen jne. On hienoa nähdä, että nämä vähemmän peliaikaa saaneet miehet hoitivat enemmän kuin hyvin tonttinsa, kun yllättäen vastuuta jaettiin. Ja sopisi jakaa vaikka useamminkin...

Nythän on ollut niin, että Pulliaisen ja Vainiolan ketjut ovat melko lailla pysyneet samanlaisina. Kolmoskenttä on alkanut rakentua Kokkosen, Pusan ja Hongan varaan. Kolme jossain määrin tasavahvaa huippukenttää ja siihen vielä Rautajoen ja Palosen ihmiskuula-kenttä. Kierrätystä on ollut lähinnä kolmos-neloskentissä silloin, kun ei ole ollut mitään erityisiä sairaspoissaoloja. Itse olen miettinyt sellaista, että eikö jossain pelissä voisi huilauttaa vaikka koko Pulliaisen kenttää ja toisessa Vainiolan tai Kokkosen kenttää, ja annetaan kokonaiselle vitoskentälle mahdollisuus päästä näyttämään. Tällaista rohkeaa peluutusta voisi kokeilla näitä häntäpään joukkueita vastaan. Ei siksi, että ne olisivat läpihuutopelejä vaan siksi, että nuo pelit ovat usein kokoonpanon ulkopuolelle jääville paljon isompia pelejä, joten tulos voisi olla jopa parempi niin.

Olen aika paljon Salmivirtaa kritisoinut täällä palstalla, mutta en ilmeisesti täysin turhaan. Viimeisessä parissa pelissä katsomossa on kuulunut varsin paljon kriittistä kommenttia miehen otteista. Olen hämmästellyt, että mitä Ika näkee, kun on antanut paljon miehelle peliaikaa. Itse laittaisin Salmivirran katsomoon.

Luin taas Jatkoajan "Mestiksen piippuhyllyllä". Se on kyllä sellaista Vaasa, Vaasa, Vaasa -sontaa joka kerta. Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 49 - MESTIS - 08.12.2013 - Artikkelit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
 

Chiquita

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Luin taas Jatkoajan "Mestiksen piippuhyllyllä". Se on kyllä sellaista Vaasa, Vaasa, Vaasa -sontaa joka kerta. Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 49 - MESTIS - 08.12.2013 - Artikkelit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Joo-o. Onhan se hassua, kun Sport taitaa olla Jukureiden kanssa Mestiksen ainoa joukkue, josta viitsii kirjoittaa. Tosin taitaa olla ainoa, josta ei viitsi lukea, kun täällä saa yliannostuksen. Ilmeisesti ovat jo niin varmoja ensi kauden liigapaikastaan, että voisivat muuttaa koko osion nimeksi viimeinen kausi ennen Sportin liigamestaruutta?

No, pohjanmaalaisilla on aina ollut tapana pitää itsestään vähän enemmän meteliä.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Samaa mieltä, Piippuhyllyn taso on kyllä tullut ropisten alas. Saisi keskittyä enemmän joukkueiden peliesityksiin kuluneella viikolla. Mutta eikös se Kokkalakin ole turkulainen, ettei tuo eilinen ihan pohjanmaa hömpötykseksi mennyt sittenkään. ;)
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Näin viime yönä unta, jossa Jussi Tapio pelasi TuTo:ssa. Tapion ansiosta TuTo:lla olisi huippuosaamista kolmessa ketjussa ja jos Virtanen tai Keinänen sattuisi loukkaantumaan, kelpaisi Tapiota nostaa "depth chartissa" ylöspäin.

Ehkä mä silti ottaisin mieluummin sen pakin. Jotenkin koen, että tuo puolustus pelaa koko ajan vähän siellä taitojensa ylärajoilla eikä yksi kokenut tuukkamäkelä olisi yhtään pahitteeksi.
 
Jos markkinoisin Tutoa, niin mielestäni se että 2 pelaajaa joukkueesta valittiin 20-vuotiaiden leiritykseen, pitäisi näkyä jossain seuran tuutissa!

No, ehkä se ei ole seuralle niin iso asia...
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Niin kyseessä voi olla uutinen pelaajista tai yhdestä sellaisesta. Vai olisiko uutinen se omistajapohjan kasvattaminen?

E: Kyllä tuo taisi olla muuta kuin pelaajauutinen. Yhteistyö jonkun kanssa.

E2: Luin uudelleen.Voi olla mikä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eikös pelaajasopimuksissa yleensä mainita, että "merkittävä pelaajasopimus" tms.. Tämä voi olla nyt melkein mikä tahansa sopimus (myös pelaajasopimus), joten siksi varmaan onkin erityisen mielenkiintoista odottaa mitä sieltä tulee. Ei ihmetyttäisi, jos Tapio Turkuun päätyisi, kun ei tunnu tänne kelpaavan. Saadaan sitten myöhemmin keväällä ihmetellä, kun se pääsee kurittamaan meitä.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
TUTOn FB-sivuilla mainitaan vaan kryptisesti että sopimuspaperissa on nimi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jos markkinoisin Tutoa, niin mielestäni se että 2 pelaajaa joukkueesta valittiin 20-vuotiaiden leiritykseen, pitäisi näkyä jossain seuran tuutissa!

No, ehkä se ei ole seuralle niin iso asia...

Eipä pahemmin nuorten MM-leirityksessä näkynyt muita Mestiksessä pelaavia kuin tutolaisia Aleksi Mustosen (K-Vantaa) lisäksi, joten hieno asiahan tämä on. TuTosta pääsee maajoukkueeseen siinä missä liigajoukkueistakin. Tosin tietysti lopullinen MM-ryhmä valitaan vasta myöhemmin.

Mutta mielenkiintoista nähdä, kenen nimi on mystisessä sopimuspaperissa. Voi kyse olla Tuokon sopimuksen julkistamisestakin, mutta tästähän oli jo aikaisemmin tiedotteita ja juttuja, joten kenties nyt on odotettavissa uusi vahvistus?
 

Tavarits

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo ja föönit (Phoenix Coyotes)
Mitä enemmän tuota tiedotetta kelailen niin sitä enemmän minusta alkaa tuntua siltä että kyseessä on Marco Tuokon sopimuksen julkistaminen. Haluaisin uskoa että huomenna julkistetaan oikein häjy jortikan korvaaja loppukaudeksi.
Seuran taloustilanne ja pelaajapolitiikka ovat viimeaikoina olleet sellaiset että en usko pakistoa merkittävästi vahvistettavan, ainakaan vielä. Varsinkaan isolla nimellä.

Mutta korostan! Haluan olla tässä asiassa väärässä.

Hyvin on toisaalta mennyt näilläkin. Viimeaikaiset pelaajasiirrot tuskin ovat vaikuttaneet talouteen merkittävästi ja urheilullinen tulos sekä taso ovat säilyneet kiitettävällä tavalla.

Mitään negatiivista Marcon sopimuksen julkistamisesta en voi sanoa. Turhia toiveita vain, noin kevättä silmälläpitäen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös