TUTO Hockey kaudella 2013–2014

  • 404 783
  • 1 260

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ika seurannut miehiä pitkään

Ikahan on tunnettu siitä, että on "seurannut c-junnuista asti" kaikkia jengeihinsä hankittuja pelaajia.

Ei siis missään tapauksessa millään pahalla, vaan ihan vaan tällaisena välihuomiona hienon persoonan yhdestä toistuvuudessaan hieman huvittavasta maneerista.
 

Manray

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Toisaalta maltillisella linjalla seura kai olisi jo siellä mullissa, ellei #79 olisi tullut kuvioihin mukaan. Niin ärsyttävä kuin aurinkokuningas voi ollakin, niin ansaitsee myös paljon kiitoksia. Voi olla että olen väärässä, mutta muistelisin sinunkin kirjoittaneen aivan päinvastaista jossain vaiheessa, kun selvisi Tamin lähtö. Ihailtava ominaisuushan sekin on, että pystyy muovaamaan ajatuksensa aina positiiviseksi, seuran kulloisenkin tilanteen mukaan.

Jep. Olen ollut huolissani aiemmin sen suhteen, miten viime kaudella saatu näkyvyys saadaan ylläpidettyä. Se rahallinen panostus, isokin, on ollut hyvästä seura imagon ja tulevaisuuden kannalta. Tätä työtä ei saa heittää hukkaan. Toivoisin ja uskon, että Lehkoselta, Kinnuselta ja kumppaneilta riittäisi/ riittää energiaa tämän toiminnan ylläpitämiseen ja pieneen kehittämiseenkin. Isot panostukset sillä saralla on siis jo tehty, joten ensi kaudella tämän toiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen tuskin tarvitsee suuria määriä euroja sijoittaa.

Se, mitä kritisoin on se kiire ja hätäily, jolla urheilullista menestystä Veyronin nopeudella olisi haluttu saavuttaa riskeeraamalla samalla jo kaikki saavutettu ja jopa olemassaolo. Oma rikinottokyvykkyyteni (vastaa yhdistelmärahastojen riskiä) ei näe järkevänä sijoittaa #79 vaatimaa rahamäärää pelaajiin etenkään (laina)rahalla, jota ei ole olemassa. Ei osakekauppojakaan kannata lainarahalla tehdä.

Puolustan kaikessa sitä TUTO Hockeyn linjaa, jossa tulevaisuuden kasvun ja menestyksen kannalta tärkeä raha tulee tehdä etukäteen/ kauden aikana ilman lainanottoa tai omistajainvestointeja. Juuri tätä tytäryrityksiltä halutaan.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Puumaila ei nyt oikein taida ymmärtää sitä seikkaa, että aiemmin (mistä tämä katkeruus lienee johtaa juurensa) suuria tavoitteita on yritetty saavuttaa ilman kestävää pohjaa...

Yritä nyt ihmeessä päästä eroon tuosta käsittämättömästä ajatuksesta, että kun joku kritisoi jotain, vaikka aiheestakin, niin ne mielipiteet olisivat katkeruuden sanelemaa. WTF?

Mitä tulee esimerkiksi tuohon puumailan kirjoitukseen, niin eipä siinä ole juuri mitään muuta kuin faktaa. Jos viime kaudella katselit samoja pelejä kuin minäkin, niin hankala ymmärtää, että olisit jostain kohdasta kovasti eri mieltä puumailan kanssa.

Ja kyllä, aikaa kauden alkuun on. Se ei vaan muuta tämän hetkistä tilannetta mihinkään suuntaan.
 

Manray

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Numero 1080p ja Puumaila:

Syylistyn joskus ehkä liian provokatiiviseen kieleen. Jos tätä teemaa haluamme joskus jatkaa, hyvässä hengessä:), niin se on parempi varmaankin tehdä kasvotusten hallilla, ettei tulla väärin ymmärretyiksi. Kirjoittamalla keskustelun suuntaa saattaa tahtomattaankin mennä liian kiemuraiseksi ilman järki syytäkin. Lähtökohtaisesti tavoitteemme on varmasti sama pienellä näkökulmaerolla maustaen. Sovinnon kättä ojentaen,

Manray.
 

Manray

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Sen verran uudesta sinisestä koti-lookista, että onko koskaan aiemmin kautta vedetty läpi sinisissä? Pelataanko vieraspelit tulevaisuudessa valkoisissa?

Noista TUTO Hockeyn nettisivujen historiakuvista ei oikein saa ainakaan nopeasti vilkaistuna selvää ovatko sinisissä peliasuissa otetut kuvat koti- vai vieraspeleistä.

Sininen peliasu on mielestäni melko näyttävä, vaikka yleisesti ottaen perinteiden muuttaminen jää yleensä lyhytaikaiseksi kuten ehkä nytkin.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Sen verran uudesta sinisestä koti-lookista, että onko koskaan aiemmin kautta vedetty läpi sinisissä? Pelataanko vieraspelit tulevaisuudessa valkoisissa?

Eikös koko kausi vedetä sinisillä nyt. Minulle ihan sama kunhan voittavat.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Eikös koko kausi vedetä sinisillä nyt. Minulle ihan sama kunhan voittavat.

No eivät varmasti vedä, koska muut joukkueet pelaavat tummalla kotona. Sorry jos ymmärsin väärin : )

Hienoa, että TUTO vihdoin ja viimein teki tämän päätöksen. Hokkikin siirtyi viime kaudella pelaamaan punaisella kotona, toivottavasti ei taas väri vaihdu kesän aikana. Kotijoukkue tummalla, vierasjoukkue vaalealla. Tässä ei pitäisi olla mitään kikkailumahdollisuuksia!
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaikki muut joukkoeet ksittääkseni pellaavat kotona tummila ja vaaleila vieraissa, kuten edellä mainittiin Näin oli historissa myös TuTo:lla. Vuosi jolloin tuo on muuttunut, en tiedä. Vahvalla muistikuvalla siis tämä.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Ei nyt varsinaisesti tähän ketjuun kuulu, mutta tuo paitahommahan menee niin että kotijoukkue saa päättää pelaako tummissa vai vaaleissa.

Ei ole Mestiksessä, nimimerkillä K-Vantaan ex-jj : ) Koti tumma, vieras vaalea, nämähän ovat myös Mestiksen sivuilla mm. seurakohtaisissa otteluohjelmissa. Mestiksessähän tämä linja on kirjoitettu käsikirjaan, mutta seurat voivat hakea poikkeuslupaa ennen kauden alkua jos haluavat pelata eri värillä (esim. Hokin yhteistyökumppani halusi, että Hokki pelaa kotona valkoisella). Ikuisesti muistan parin kauden takaa ottelun Kiekko-Vantaa-KooKoo. Oli tv-ottelu ja Ika Lehkonen halusi hämmentää, oli muistaakseni KooKoolla ollut vaisu alkukausi. Toi KooKoon Valttiin mustissa paidoissa ja pressissä kun toimittaja tätä kysyi, Ika vastasi katse varpaisiin painuneena, että kysyi paitojen värejä liitosta. Kyllä varmaan kysyi : )

Sorry OT.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mestiksessähän tämä linja on kirjoitettu käsikirjaan,

Ok, tätä en tiennyt...

Perustin oman olettamukseni seuraavaan->
Jääkiekkoliiton kilpailusäännöissä, jotka olivat voimassa kauden 2012-2013, lukee kohdassa 6.15.
"Kotijoukkueella on oikeus valita kotiotteluihinsa pelipaitansa väri. Vierasjoukkue on velvollinen huomioimaan kotijoukkueen peliasun väri valitessaan omaansa"

Toisaalta jääkiekkoliiton sääntökirjassa lukee, (sivulla 26, ei sanatarkasti) että mikäli asut ovat niin samanlaiset että voivat haitata tuomarityöskentelyä tulee kotijoukkueen vaihtaa paitansa tuomarin niin vaatiessa.

Sorry TuTolaiset, poistun täältä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Perinteisestihän ne vieraspaidat ovat mystisesti unohtuneet matkasta, jos jostain syystä on haluttu pelata toisella värillä... Värillähän on väliä. Joskus vuosia sitten luin tutkimusta, jossa oli selvitetty ainakin nyrkkeilijöiden ja futisjengien asuvärien vaikutusta lopputuloksiin. Musta/tumma voitti hieman useammin vaaleita kantavan kuin toisinpäin, ainakin nyrkkeilyssä taisi punainen kulma olla vähän voitolla. Ja voittihan punainen tänäänkin keltaisen vihreällä alustalla :-)
 

Chiquita

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Eikös koko kausi vedetä sinisillä nyt. Minulle ihan sama kunhan voittavat.

Joo, kyllä siniset paidat ovat oikein hyvännäköiset. Onhan sillä nyt jotain merkitystä katsojalle oltava, ettei oma jengi näytä ihan idiootilta rumissa peliasuissa. Ottaisivat vielä käyttöön siniset kypärät, että pysyisi tuo Rangersien turkulaisversio peliasuna.

Ainoa asia, joka sinisessä pelipaidassa saattaa lyödä näpeille on mainosten rumentava vaikutus. Valkoiseen paitaanhan ne rumat valkopohjaiset tilkut istuivat paljon paremmin. Nyt todennäköisesti tulee olemaan niin, että siniset paidat ovat täyteen ommeltuja tilkkutäkkejä. Varsinkin niiden pelaajien osalta, joilla on kummiyrityksiä, tulee peliasu varmaan näyttämään pirullisen kirjavalta.

No, ei tuo urheilulliseen puoleen voi vaikuttaa, mutta esteetikkojen silmiä varmaan alkaa kirveltämään liiallinen sekamelska. :D
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Everton kirjoitti:
Perinteisestihän ne vieraspaidat ovat mystisesti unohtuneet matkasta, jos jostain syystä on haluttu pelata toisella värillä... Värillähän on väliä. Joskus vuosia sitten luin tutkimusta, jossa oli selvitetty ainakin nyrkkeilijöiden ja futisjengien asuvärien vaikutusta lopputuloksiin. Musta/tumma voitti hieman useammin vaaleita kantavan kuin toisinpäin, ainakin nyrkkeilyssä taisi punainen kulma olla vähän voitolla. Ja voittihan punainen tänäänkin keltaisen vihreällä alustalla :-)

Värillä on näköjään väliä. Ois voitettu mestaruus, mutta oli väärän väriset paidat ja pöksyt, heh.

Asiasta toiseen. Tulevan kauden joukkueen rakentaminen on jo pitkällä. Pääkäskijän vaihdos on tähän astisista uutisista mielestäni merkittävin. Lehkosen vahvuudet ovat lähes täysin erinlaiset kuin Tamilla. Mielestäni strategisesti lähtee paljon enemmän rakentamaan peliä puolustuksen kautta, kun taas Tami tuntui rakentavan peliä 60 min paineen kautta. Tässä on suuri muutos. Myös pelaajien kehittämisessä Ika on mielestäni Tamia edellä. Ikalla on näyttöjä pelaajien kehittämisestä huipulle, viimeisinpänä oma poika. Jos vain eväitä on Ika todennäköisesti löytään ne. Tässä suhteessa luotan nykyisiin pelaajahankintoihinkin.

Tamin veroista myyntimiestä ja väriläiskää Ikasta tuskin tulee ja kokemusta Tamilla on myös hiukan enemmän. Mentaalipuolella Tami on myös hiukan kovempi, mutta myös ampuu ylilatauksen puolelle herkemmin. Luottoa kuitenkin riittää, että Ikan johdolla päästään entistä lähemmäs mestaruuksia ja nousuja.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eli takkiin taitaa tulla kaikilla muilla osa-alueilla kuin maalivahtiosastolla, jos siis viime kauteen verrataan. Mutta ei voi mitään, kun panostus kerran loppui. Eihän tämäkään nyt niin vaarallista ole, mutta sitä iänikuista paskanjauhantaa suurista tavoitteista voisi hieman hienosäätää.

Tätä on pakko kompata vaikuttamatta kuitenkaan pätkääkään negatiiviselta tai katkeralta. Kyllähän TUTO kieltämättä jonkinlaista liigaprojektien käynnistämisen Suomen ennätystä näyttää yrittävän. Ilmeisesti ainoat kaikkien tahojen jälkeenpäinkin tunnustamat liigaprojektit ovat olleet vuosina 85-87, jolloin parhaimmillaan päästiin uusintaotteluun asti ja vuosina 92-94, joka huipentui liiganousuun. Kaikki muut projektit on seurajohdon taholta ammuttu myöhemmin alas vain yksittäisten toimijoiden omina mielipiteinä tai sitten tavoitetta on aina hilattu joko kauemmaksi tai maltillisemmaksi.

Mikäli lehtijuttuja on uskominen on TUTOlla ollut jonkinnäköinen liigaprojekti jatkuvasti käynnissä viime vuosikymmenen puolivälistä alkaen. Jääkiekkoliitto vei ensimmäiseltä liigaprojektilta (joka virallisen tiedon mukaan olikin vain tiettyjen henkilöiden omia juttuja) pohjan sulkemalla liigan juuri vuodeksi TUTOn ollessa parhaimmillaan. Mestaruuden jälkeen käynnistetty virallinen (siis pääomistajan hyväksymä) liigaprojekti, jonka tarkoituksena oli laittaa seura taloudellisesti ja pelillisesti liigakuntoon, huipentui play outtien viidennen ottelun voittoon ja putoamiskarsintojen välttämiseen. Velkaa oli siinä vaiheessa satoja tuhansia. Sen jälkeen käynnistetty neljän vuoden liigaprojekti ilmeisesti päättyi tänä keväänä jo kahden kauden jälkeen tai ainakin tavoitetta ja satsauksen määrää tarkistettiin ja käynnistettiin jonkinnäköinen uusi maltillisempi liigaprojekti.

Onneksi on vasta toukokuu, joten rosterin täydentämiseen on vielä paljon aikaa. Tuoreimmat sopimukset eivät Virtasta lukuunottamatta suuria tuuletuksia aiheuta, mutta yleensä Ika on tiennyt mitä on halunnut ja onhan hän aiemminkin osannut muuttaa, jollei nyt paskaa, niin ainakin pronssin kullaksi.

Manray kirjoitti:
Sen verran uudesta sinisestä koti-lookista, että onko koskaan aiemmin kautta vedetty läpi sinisissä? Pelataanko vieraspelit tulevaisuudessa valkoisissa?

SM-sarjavuosista ei ole tietoa, mutta lähihistoriassa tai ainakin ns. modernina aikana TUTO on pelannut sinisissä pelipaidoissa koko kauden 98-99. Tuolloin SM-liigakausista asti käytössä olleet valkoiset paidat olivat jo niin kulahtaneet, ettei niistä enää pelipaidoiksi ollut. Rahapulassa päädyttiin siis ratkaisuun, että yhtä lailla viimeisestä liigavuodesta asti käytössä olleet, mutta vähemmän käytetyt siniset paidat toimivat pelipaitoina koko kauden. Seuraavalle kaudelle tuli uudet paidat, joissa palattiin TuTo-tekstiin etupuolella logon sijaan.
 
Viimeksi muokattu:

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Ikan vanhat luottopelaajat Jiri Veistola ja Henrik Forsberg ei saanut sopimusta Ipaan. Olisiko siinä hyviä miehiä meille? Ja Jordan Georgekin samalla tänne vaan ;-)
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse katsoin kaverit myös läpi. Virtaselta pitää kyllä ensin pyytää lupa Henrikin osalta. Hänelle tuttu mies JYP:stä ja taklaus KooKoo ajoilta.

Ulkomaalaiskiintiössä lienee tilaa vielä, joten miksi ei Jordani voisi olla myös.
Toisaalta edelleen odotan ykköseen VVV ja Famularea. Joten ehkä ei tälle ulkolaiselle.

Jiri Veistola on sitten kysymysmerkki.
 
Molemmat kelpaisivat ainakin minulle. Toisivat sitä fyysisyyttä sekä puolustustaitoa joukkueelle. Toisaalta ainoastaan ainoastaan sillä ehdolla että ei sulje Vainiolan tai ykkösenlaiturin hankintaa pois. Tutolla on käsittääkseni yks julkistamaton sopimus/laina koko kaudeksi vielä pakistoon. Pelannut viime kaudella liigassa mutta tulee tuomaan leveyttä ei niinkään kärki osaamista.

Omissa toiveissa olisi juurikin Veistolan tyylinen roolipelaaja esim kakkosen laitaan tekemään Pulliaiselle ja Keinäselle tilaa. Myös Forsberg sopisi tuomaan kokemusta sekä ilkeyttä pakistoon mikäli parempaa pakkia ei enää saada.

Molemmat vaikka sitten suoralla sopparilla jengiin ja sen jälkeen houkuttelemaan Vainiola jatkamaan. Ykkösen laituri sitten syksyllä liigasta tippuneista kavereista mikäli tarvetta.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Omissa toiveissa olisi juurikin Veistolan tyylinen roolipelaaja esim kakkosen laitaan tekemään Pulliaiselle ja Keinäselle tilaa. Myös Forsberg sopisi tuomaan kokemusta sekä ilkeyttä pakistoon mikäli parempaa pakkia ei enää saada.

Molemmat vaikka sitten suoralla sopparilla jengiin ja sen jälkeen houkuttelemaan Vainiola jatkamaan. Ykkösen laituri sitten syksyllä liigasta tippuneista kavereista mikäli tarvetta.

Veistola-Pulliainen-Keinänen olisi kyllä erittäin hyvä kokonaisuus. Ja eikös Veistola ole helkkarin hyvä koppipelaaja?
Olen kyllä yllättynyt jos ei Ika ole edes kysellyt herrojen Veistolan ja Forsbergin perään. Hinta-laatu suhde varmaan kohdallaan myös.
Ja tottakai Vainiolan jatko olisi kyllä vielä kerran erittäin tärkeä.
 
Vaikka itsekin kovin toivoin Forsberggia ja Veistolaa niin täytyypi tyytyä naapuriseuran pakki lupaukseen (Mukava Laiskimus), pääkaupunki seudulta tänne matkaavaan isokokoiseen sentteriin (Mukavampi Siemailija) sekä yhteen jatkosopimukseen alemmista kentistä (Antava Kulaus). Tiedotteesta voidaan taas lukea kuinka Ika seurannut C-junnuista asti.

Oliko se nyt niin että Ölfverstömmi sai suoran sopparin Hifkiin vai menikö treenaamaan/tryoutille?
 
Viimeksi muokattu:

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Vaikka itsekin kovin toivoin Forsberggia ja Veistolaa niin täytyypi tyytyä naapuriseuran pakki lupaukseen (Mukava Laiskimus), pääkaupunki seudulta tänne matkaavaan isokokoiseen sentteriin (Mukavampi Siemailija) sekä yhteen jatkosopimukseen alemmista kentistä (Antava Kulaus).

Arvuutellaan näin su-illan ratoksi! ;)

Mukava Laiskimus = Mikko Lehtonen ?
Mukavampi Siemailija = Mikko Siren ? (heh, noh, Mikko nyt ei ole koolla pilattu...)
Antava Kulaus = Anton Kokkonen ?
 
Torstaina tiedoitustilaisuus jossa tullaa viiden uuden sopparin kanssa ulos. Jos tarkoitus julkaista kirjaimellisesti uusia sopimuksia niin Kokkosen jatko ei olisi sitä. Eikä myöskään muut toivotut jatkot (Vainiola ym).Noista kolmesta uudesta ei ole tietoa itellä ainakaan toistaiseksi. Omissa toiveissa Veistola/Forsberg/Ykkösen laituri/ykkösen sentteri.

Otetaan sen verran takaisin että Kokkonen taitaa kuulua tuohon viiteen. Mutta Nahka Polte kuuluu, mutuiluna todettakoon että yksi voi myös olla Hullu Ranskalainen Porvoosta.
 
Viimeksi muokattu:

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Näissä nimien väännösten arvailuissa olen äärimmäisen huono ja kun ne ainoat sisäpiirin lähellä olevat henkilöt ovat kadonneet ties minne, niin yöunet ovat menneet :-)

No ei vaiskaan. Nukun miten nukun, mutta muista sysitä.

Tämä Nahka Polte kuulostaa yhdeltä, mutta lisävinkkejä kaipailen. Ilman vinkkejä otaksun hänen olevan pelaaja, jonka kuvittelisi pelaavan muualla. Mutta hieno jos on hän ja palaa tänne.

Onko näistä muuten nyt joku, niistä joka jo teki sopimuksen, mutta jonka nimeä ei vielä ole julkaistu ?

Tämän torstain jälkeen voisi odottaa, että joukkoe on sitä myöten valmis ja mahdollisia muutoksia tulee vasta syssymällä tai vasta talvella.
 
Viimeksi muokattu:

Manray

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Nahka Polte = Niko Palonen?

Mikko Lehtonen - lainasopimus (varma)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös