Mainos

TUTO Hockey 2024–2025

  • 116 800
  • 536

Knipexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku, Kupittaan puoli.
Toivottavasti tämä on se peli, joka määrittää suunnan tulevaksi kevääksi. Oven on pakko käydä, jotta saa edes pienen heräämisen. Yksittäiset voitot on valitettavasti pelkkää tekohengitystä ja pelkkä tunnekin siitä, että joka neljäs peli voitetaan, on ahdistava.

Mitään radikaalia muutosta enää ei saa aikaiseksi, mutta jos edes jotain pientä. Viisainta olisi toki varmistaa pysyminen sarjassa ja alkaa suunnittelemaan seuraavalle kaudelle joukkuetta eri päävalmentajan kanssa. Nykyinen sijoitus takaa myös sen, että mitään mestarijengiä ei ensi kaudella nähdä, vaikka tämän joukkueen piti toimarin mukaan olla sellainen jo (:D).
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Onko teillä muilla alkanut olla niin, että kun TUTO:lle tulee hyvä tai vaikkapa loistavakin maalipaikka, niin päähän tulee ajatus, että ei onnistu?

Ihan uutta mulle. Onhan sitä aina silloin tällöin sortunut pessimismiin, mutta kun nyt ei edes jännitä maalipaikoissa.

Onko se viimeistely niin paskaa, että tuollaisen hiipiminen alitajuntaan on oikeutettua? Kun siis ihan oikeasti, ainoastaan jos on Ronkainen tekopaikassa, niin pieni toivo herää.
 
Oadie

En tiedä onko tuo niin surkeaa kuin omaan silmään näyttää. Syöttöjä ei saada pidettyä lavassa vaan ne tuntuvat aina karkaavan. Kiekko tuntuu myös jatkuvasti kuljetettaessa pomppivan lavasta jonnekin vaikka kuinka helppo tilanne olisi. Meneväthän ne syötötkin vähän minne sattuu. Tuollainen fiilis tuosta tulee vaikka miten katsoisi. En oikein Ronkaistakaan positiivisessa merkityksessä tahdo enää löytää. Kai kannattaja on sitten myös joukkueen tasolla. Kaikki tuntuvat vähän odottavan, koska joku saa potkut?
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Niin kun jotenkin on sellainen olo, että kenkää pitäisi antaa enemmän vähemmän kaikille. En mä ainakaan millään kykene tuuppaamaan kaikkea sontaa koutsin syliin.

En tiedä, täällä ihan kauden alussa kyselinkin, että onko kenttäpelaajista paria lukuunottamatta ketään viime kauden joukkueesta. Ajatus siinä takana mulla oli, että hiukan liikaa on sieltä täältä vaan kauhottu pelaajia. Ja kun omaan silmään muutamaa pelaajaa lukuunottamatta ihan nobody-osaston äijiä.

Eli, voiko edes hyvää tulla kun koko joukkue kerätään mistä sattuu ja pelaajat on mitä sattuu?

Kertokaa omia näkemyksiä. Onko kenelläkään samoja? Vai onko joukkueessa hyviäkin pelaajia, jotka vaan alisuorittavat?

On tämä kyllä paskaa. Peli rullaa tuossa tabletissa, mutta kännykän näpyttely kiinnostaa enemmän.
 
Joukkueessa löytyy toki useampi pelaaja, jotka tuntevat toisensa jo entuudestaan. Uskon, tai toivon vahvasti, että sopimuksia tehdessä on ollut tiedossa, että millä pelitavalla lähdetään kauteen.

Tuo joukkueen uusiminen lähes kokonaan on varmaan seurausta tuosta pelitavasta, jota haluttiin lähteä luomaan. Ikävänä käänteenä tulikin vain vastaan se, että joko valmentaja ei osaa valmentaa sitä tai sitten pelaajilla ei riitä taito siihen. Uskon, että syynä on nämä kummatkin.

Jos pelkkien nimien puolesta asetetaan joukkueet ranking-sijoille, niin itse näkisin TUTOn top-3 sakissa, joten tässä nyt pakosti sakkaa valmennus sekä alistunut joukkue ja tämän aiheuttanut pelitapa.
 
Oadie

Jäsen
TuTo:n peli parani toisen erän edetessä. Ylivoimakin pyöri hyvin jo ennen maalia, joka sitten meni pienestä kulmasta. Tiihonen iskenyt lainamiehenä jo kaksi. Ronkaiselta myös näyttävä laukaus. Onko nousujohteinen myös kolmas erä..

E. Loppua kohden oltiin taas aika kusessa. Siinä mielessä oikea joukkue voitti. Vuorio pelasti joukkueelle pisteen. Vieraskiertueen saldo 1 piste. Odotuksena 3p.
 
Viimeksi muokattu:

Knipexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku, Kupittaan puoli.
Ansaittu tappio. Oli kyllä niin tahmeaa kummaltakin jengiltä, että meinasi melkein nukahtaa.

Jos nyt jo alettaisiin toimistolla vähän reagoimaan tilanteeseen.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Niin. Olihan päätöserän puolesta välistä eteenpäin aivan hirvittävää katsottavaa.

Jonne tuossa viikonlopun aikana jossain haastiksessa hiukan vinoili siitä, ettei oikein tukea tule kuin harvoilta tahoilta. Jaa-a, mikähän lienee syynä?
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo kyllä nosti tasoaan Hokki-pelistä, mikä sitten riitti yhteen pisteeseen. Vuorio piti joukkuetta pystyssä ja jatkoerässä IPK tarvitsi tuomareiden apua saadakseen lisäpisteen.

En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Illasta toiseen on vaikeaa ja joukkue on juuri ja juuri karsintaviivan yläpuolella. Voiko kurssi kääntyä, ilman että tehdään suuria muutoksia? Alisuorittajia on runsaasti, mitä ilmeisemmin sekä jäällä että muualla.

Lauantaina on iso peli kotona, kun KeuPa tulee kylään. Kyseinen peli on aivan pakko voittaa.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Oli syy kenen tai missä hyvänsä, yhdistyy tämän kauden joukkueessa tällä hetkellä oikeastaan kaikki vuosien varrella nähdyt Tuton huonot ominaisuudet:

- Maalinteko-ongelma tasakentällisin
- Selvänkin johtoaseman menettäminen
- Ei toimivia ketjukoostumuksia
- Muualla tehoja tehneet alisuorittavat.
- Vaikeuksia pitää paketti kasassa kolme erää peräkkäin.
- Sarjakärki sytyttää, mutta ns. samantasoisille tai heikommille hävitään.
- Loukkaantumiset
- Kaksinkamppailuissa jäädään jalkoihin.
- Kunto tuntuu loppuvan.
- Sopiva pelitapa hakusessa vielä joulunakin.

Plussan puolelle menee tällä hetkellä Vuorion torjunnat, kohtalaisen hyvällä prosentilla voitettavat aloitukset ja ylivoimatehokkuus.

Ei ihan sitä, mitä alkusyksyllä odotti, tai edes sitä, miltä pelaaminen jo lokakuussa näytti.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Erinomainen tiivistys Toveri Devonilta.

Mutta onko noita muualla hyvin pelanneita ja meillä nyt alisuorittavia niin paljon, että voisivat astua sateentekijöiden saappaisiin, mikäli pelaisivat sillä "omalla tasollaan"(sic)?

Kun mä olen hiukan taipuvainen ajattelemaan niin, että iso osa pelaa juuri nytkin sillä omalla tasollaan.
 
Paljon mahdollista. Ja ainahan tietysti pitää myös katsoa, millaisessa ketjussa on pelannut, jos on tehnyt joskus aiemmin paljon pisteitä, miten joukkue on silloin pärjännyt jne.

Itse olen joka tapauksessa odottanut enemmän Forsblomilta, Markkulalta, Liljamolta, Haaparannalta ja Roope Reiniltä. Ja mielestäni sopimuksia julkaistessa Tutolla oli kasassa ainekset kahteen tehoketjuun ns. vanhojen näyttöjen perusteella (eli teksti-tv scouttaus). Nyt tehot ovat läpi syksyn käytännössä olleet Ronkaisen varassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös