Olipa tänään tosiaan karu palautus maan pinnalle, vaikka ei Hokki nyt ihan kehnossa vireessä ole. TuTo on 10 pelin kuntopuntarissa sarjan kehnoin joukkue tällä hetkellä 0,6 pistettä per peli saldolla. Esim. Hokilla vastaava saldo on1,7 pistettä per peli. Maaliverkkoja on heiluteltu viimeisissä 10 peleissä keskimäärin vain 2 kertaa peliä kohden ja omissa on soinut lähes tuplasti kovempaa tahtia. Ei tällä tahdilla paljoa pisteitä kerry.
Ei voi kuin ihmetellä mitä on tapahtunut TuTolle, kun jossain vaiheessa keikuttiin sarjan kärjessäkin? Edelleen löytyy kykyä venyä vaikka esim. Jokereita vastaan, mutta jotenkin pelistä tuntuu terä aina välillä häviävän. Tämä ei voi kuitenkaan mitenkään olla ainoa ongelma. Jotenkin taktisesti myös vastustajat ovat oppineet lukemaan peliä paremmin ja tämä taitaa korostua takaa-ajo tilanteessa. Ketjukoostumusten kanssa on myös selviä ongelmia. Kunnon ykkösnyrkkiä ei oikein ole ja TuTo kaipaisi komboa, mikä kykenisi iskemään maaleja tasaisesti n.1-2 kertaa peliä kohden ja ottamaan joukkuetta reppuselkään. Jokerit on tehnyt viimeisessä 10 ottelussa 33 maalia ja on sarjan tehokkain joukkue, mutta myös K-Vantaa on onnistunut iskemään samassa ajassa 31 maalia. Toisin sanoen, kun tehdään pelissä 1 maali keskimäärin enemmän ja päästetään 1 vähemmän olisivat tilastot ihan erinäköisiä. En tiedä kannattaisiko kokeilla vaihteeksi Karri Forsblomia ja Santeri Virtaa Miku Ronkaisen kanssa? Kauden alussa Ronkainen pelasi ihan kivasti mielestäni myös Forsblomin kanssa ja Virta on ollut hyvässä vireessä viime peleissä. Koponenkin iski välillä aika kivasti maaleja ja oliko niin, että pelasi silloin enimmäkseen Markulan kanssa?