Mainos

TuTo Hockey 2005-2006

  • 65 690
  • 322
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
TuTo
Pakko minunkin todeta, että oikein hyvältä näyttää. Oikeastaan kaipaisin vain 1 keskushyökkääjää, mutta ilmankin voidaan kyllä pärjätä. Luoma & Aaltonen saavat kuitenkin ensi kaudelle luvan nostaa tasoaan rutkasti, kun laidoilla viilettävät vaikka Salo & Laakso.

Nyt ei millään jaksa uskoa TuTon joutuvan taistelemaan viimieseen asti pääsystä jatkopeleihin.

Elokuun 10. kääntyy auton nokka kohti Kirkkonummea. Silloin alkaa kausi.
 

X-Hearted

Jäsen
Charlie Horse kirjoitti:
Nuorten maajoukkue puolustaja. Juho Jokinen siirtyy Kärpistä TuToon ensi kaudeksi.
Aika tyhjentävästihän Lehkonen analysoi Juhon pelillisiä ominaisuuksia Tovereiden kotisivuilla. Lahjakas, urheilullinen nuori mies, joka on ollut ehkä vähän Jussin varjossa. Todellakin se hiomaton timantti, jolta fyysisten ominaisuuksien lisäksi löytyy johtavuutta kentältä. Melkein 0.5pts./peli ei hämää yhtään, vaan Jokinen kuului Kärppien A-junioreiden kantaviin voimiin viime kaudella. Potenttiaalia kasvaa isoihin parrasvaloihin - TuTo-pestin myötä - löytyy ja toivottavasti näin myös käy. Uskon siihen, sillä nyt ei ole kyse mistään surkeasta pelaajatyypistä. Toivottavasti vastuuta TuTon takalinjoilta löytyy riittämiin, eikä nuorta miestä istuteta - tai oikeastaan seisoteta - siviilit päällä hodarihyllyllä.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Paketti alkaa olla kasassa, itse asiassa hyvässä kasassa. Jokinen on varmasti hyvä lisä TuTon puolustukseen. Nyt on muutenkin keskitytty lähinnä oman pään tilkitsemiseen maalivahti/puolustuspään hankinnoilla. Hyökkäyshän on nyt on ollutkin vähintään kohtuullisessa kunnossa. Itse olen todella tyytyväinen varsinkin Leppäsen jatkosta, mies on hyvä vääntäjä ja tahtoa löytyy.

Ville Heinosen mainitsema "hyökkäyspään peliä tekevä" (vaimitensenytoli) ukko voisi olla vaikka sitten Tuomas Jalava. Jalavahan nimenomaan on nykyään peliä tekevä, vaikka muutamia vuosia sitten vielä kunnostautui lähinnä hyökkäysten päättäjänä.

Aaltonen ja Luoma ovat ne pelurit joilta odotan eniten kehitystä viime kaudesta. Toki myös Salo ja Laakso saisivat avata pellit jo alkukaudesta.

Ristiriitaisin tuntein tässä kauden alkua odotan. Olisi mahtavaa nähdä "uusi" TuTo tosipeleissä, mutta se tarkoittaisi myös syyskuuta, eikä kesä saa vielä mennä...
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Nyt alkaa kesäloma,mutta laitetaan nyt vielä kentälliset tänne. Helpottaahan tämä hiukan Ikan kesästressiä ;) 7 pakkia pelaa, Huhto saa olla sivussa näin aluksi. Peliaikaa varmasti hänellekin löytyy pian. Keskushyökkäjiä voidaan tarpeen mukaan vaihdella, muuten olisi hyvä pyrkiä stabiileihin koostumuksiin.

Saunamäki - Forsell - Vuorisalo

Tähtisalo - Tuomanen


Keinänen - Kauppinen - Laurila

Peltonen - Tammelin


Salo - Aaltonen - Laakso

Syväsalmi - Jokinen


Leppänen - Luoma - Lehtisalo

Vara


Maalissa Kuokkanen, mutta siten että myös Kinnunen saa pelata.
Aijai, kyllä tuolla koostumuksella kelpaa kauteen lähteä.
 

jekku

Jäsen
Varan voisi nostaa kakkosketjuun. Minusta erittäin hyvä puolustaja. Loistava pelinlukukyky. Veikkaan että tekee Tutossa ensi kaudella paljon pisteitä.
 

Salama44

Jäsen
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Nyt ei millään jaksa uskoa TuTon joutuvan taistelemaan viimieseen asti pääsystä jatkopeleihin.

Elokuun 10. kääntyy auton nokka kohti Kirkkonummea. Silloin alkaa kausi.

Kyllä TuTo on tuolla materiaalilla yksi Mestiksen suosikeista ensikaudella. Sanoisin, että kuuluu runkosarjassa kolmen kärkijoukkueen kastiin yhdessä Jukureiden ja Sportin kanssa

Mielenkiintoista nähdä TuTo harjoitusotteluissa Salamoita vastaan. Salamoilla on tällä hetkellä 16 pelaajasopimusta ja loput selvinnee vasta heinäkuun lopulla, mutta toivottavasti ainakin Thunderin rullakiekkojoukkeessa pelanneista saadaan muutamia hyviä vahvistuksia. Salamat ehtii pelata yhden harjoitusottelun ennen TuTo peliä. Vieraissa pelataan Haukkoja vastaan 6.8, joten ihan kylmiltään ei tarvitse TuTo otteluun lähteä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Sniper
Vara tulee olemaan ensi kaudella Tuton kärkipakkeja. Ykköspakkiparin miehiä.

Jotenkin arvasin, että Varan sijoittaminen seitsemänneksi pakiksi herättäisi vastarintaa. Mutta jollakin tavalla pitää aloittaa, ja ideanahan todellakin oli, että seitsemällä pakilla pelataan, joten Vara saisi suunnilleen saman verran peliaikaa kuin muutkin. Varsin nopeasti Vara varmasti vakiinnuttaa paikkansa jäällä yli- ja alivoimalla, puhumattakaan muista ratkaisuhetkistä, mikäli mies on niin hyvä kuin mitä minäkin toivon.

Joka tapauksessa, TuTon puolustus on ainakin paperilla astetta kovempi kuin viime kaudella.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Jotenkin arvasin, että Varan sijoittaminen seitsemänneksi pakiksi herättäisi vastarintaa. Mutta jollakin tavalla pitää aloittaa, ja ideanahan todellakin oli, että seitsemällä pakilla pelataan, joten Vara saisi suunnilleen saman verran peliaikaa kuin muutkin. Varsin nopeasti Vara varmasti vakiinnuttaa paikkansa jäällä yli- ja alivoimalla, puhumattakaan muista ratkaisuhetkistä, mikäli mies on niin hyvä kuin mitä minäkin toivon.

Juu ei Varaa kyllä miksikään seitsemänneksi pakiksi ole TuToon hommattu. Ainakin minulla on kaveria kohtaan odotuksia Tähtisalon tapaiseksi johtavaksi puolustajaksi.

Noista edellä kaavailluista kentällisistä kyllä pistää lisäksi silmään kakkos-keskushyökkääjän tarve. Forsellin jälkeen tulee sen verran suuri aukko, että sitä paikkaamaan tarvittais joku siltä varalta, jos Tero sattuu loukkaantumaan. Heinonenhan lupaili hieman, että peliä tekevää hyökkääjää vielä kartoitetaan. Eiköhän sitä nimenomaa tuohon paikkaa kaavailla.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Hiljaista on kuin hautausmaalla. Se on ajankohta huomioon ottaen ymmärrettävää, sen sijaan harmittaa Jääkiekkoliiton pihtailu otteluohjelman osalta. Jukureiden kotisivuilla on jo viikon ollut heidän otteluohjelmansa, kummallista toimintaa.

Kauden alku on hämmästyttävän lähellä, alle kuukausi Salamat-peliin, ja sen jälkeen vuorossa Viking-cup. Sen jälkeen ollaankin jo hiukan viisaampia, vaikka sarjan alkuun onkin vielä kuukausi. Sarja alkanee 15.9, toivottavasti tällä kertaa kotipelillä.

Veikkaisin Mestiksen kärkeen tämän hetkisten tietojen pohjalta Sportin (mikäli ei käy kylmiä jo ennen kauden alkua), Jukurit ja Tuton, mustana heppana KooKoo.

Vielä olisi tilaa yhdelle keskushyökkääjälle, sitten voisimmekin luottavaisin mielin aloittaa kauden. Tosin kyllä tälläkin porukalla pitäisi pärjätä, puolustus on vahvistunut selkeästi, ja Kuokkanen tilkitsee maalinsuun.

Näinä päivinä alkanee Kupittaan vanhan hallin purku. Toivottavasti syyskuussa 2006 päästäisiin tekemään tuttavuutta uuden , komean kotihallin kanssa.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei, valitettavasti minulla ei ole mitään uutta tietoa TuTon pelaajatilanteesta. Käsitykseni mukaan TuTo aloitti eilen jääharjoittelun Turkuhallissa, joten mahtoiko kukaan tämän ketjun kirjoittajista olla paikalla katsastamassa tilannetta. Yleensähän Veijo Heikkilä on kirjoittanut TS:ään parin palstan jutun TuTon jääkauden korkkaamisesta, mutta ainakaan vielä tänään ei sellaista lehdessä ollut.

Muistelen Ville Heinosen keväällä todenneen, että TuTon tulevaan joukkueeseen otetaan 13 hyökkääjää ja 9 pakkia. Laskujeni mukaan siis paikka olisi sen kakkossentterin lisäksi auki myös vielä yhdelle pakille. Jääkiekkolehti kirjoitti, että Vento on (taas) lopettanut uransa, joten se 9. pakki lienee joku turkulainen juniori, ellei Jussi Rantala tai Santeri Kilkki vielä jatka uraansa.
 

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
TuTon kuulumiset

Turun Sanomat kertoi eilen, että Jani Hurme treenaa kasvattajaseuransa ringissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän olisi joukkueessa ensi kaudella, mutta uskon Jampan antavan tsemppiä Koukkaselle. Asiasta uutisoivat myös TuTon omat sivut.

Muutama junnu on nyt ringissä tavoittelemassa pelipaikkaa, mutta varsinaisesti uusia sopimuksen tavoittelijoita ei vielä ole. Saapa nähdä minne Pursiseuran ringistä tippuvat pelurit menevät, sillä muutama hyökkääjä voisi olla vielä tarpeen naapurikopissakin.

Ensi viikon Sport peli on mielenkiintoinen, sillä siinä mitataan alustavasti kahden tulevan kauden suosikin rahkeet, tosin kauden alkuun on vielä aikaa.


TS:n juttu löytyy: http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:6:0:0,4:6:1:1:2005-07-27,4:316764,1:0:0:0:0:
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Salamat - TuTo 10.8

Ottelu oli ohi jo ensimmäisessä erässä, 5 - 0 ei jättänyt paljoakaan selitettävää. Salamat iski maaleja oikealta ja vasemmalta, TuTon puolustus oli jatkuvasti askeleen tai kaksi jäljessä. Maalivahti Kinnunen haluaa varmasti tämän erän unohtaa. Muutamat maalit olisivat paremman torjuntavirren aikana jääneet syntymättä, mutta kyllä koko joukkuen oli niin pihalla kuin olla ja voi. Hyökkäyspäässä TuTo ei saanut edes tilanteita aikaan.

Seuraavissa erissä Salamat iski vielä pari maalia, ennenkuin TuTo heräsi peliin mukaan. Forsell, Tammelin ja Vilppu iskivät lohdutusmaalit nopeassa tahdissa.

Tammelin oli joukkueen paras, hyökkäjistä Lehtisalo oli innokas, mutta tehoton.

Tästä ei voi kuin parantaa. Tuton pelaajista puuttuivat Jokinen, Vuorisalo ja Saunamäki.

Forsell 1+0
Tammelin 1+0
Vilppu 1+0
Aaltonen 0+1
Salo 0+1
Essen 0+1
Kauppinen 0+1
 
Viimeksi muokattu:

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Huomenna olisi tarkoitus vääntäytyä Turkuhalliin, vaikka ylihintaisten lippujen tulot eivät menekään hyvään tarkoitukseen. Mikäli olen Viking Cupin otteluohjelmaa oikein tulkinnut niin TuTokin nähdään tositoimissa vähintään 4 kertaa. Eri juttu sitten on, kuinka monta kertaa TuTon haluaa nähdä kentällä, jos peli on yhtä huonoa kuin silminnäkijöiden mukaan se on 2 edellisessä harjoitusmatsissa ollut.

Perinteisesti TuTo on esiintynyt suht edukseen tässä turkulaisen kiekkokauden avauksessa. Tälläkin kertaa tarjolla on lähinnä se härnääjän rooli. Ja mikäli Ika on keskiviikon jälkeen saanut edes vähän ryhtiä miehistöön, niin todennäköisesti näemme taas TuTon pyörittävän tehottomasti ja vastustajien rangaisevan kovalla prosentilla.

Kauden tässä vaiheessa ei pitäisi huolestua vielä mistään, mutta kyllä omissa on soinut ihan liikaa. Maalivahtiosaston pitäisi nimenomaan olla se, joka TuTossa on nyt paremmassa kuosissa kuin vuosiin. No, vielä on aikaa parantaa. Toivottavasti kuitenkin huomenna TuTo nähdään parhaalla miehityksellä kentällä, eli Marre ja Attekin ovat kehissä. Luonnollisesti peliaikaa saavat kaikki ilman sopimustakin olevat pelaajat, mutta olisihan se ihan kiva nähdä Forren johtama perinteinen ykkösvitja pyörittämässä Palloseuraa.
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
Eri juttu sitten on, kuinka monta kertaa TuTon haluaa nähdä kentällä, jos peli on yhtä huonoa kuin silminnäkijöiden mukaan se on 2 edellisessä harjoitusmatsissa ollut.

Eihän näillä harjoitusotteluiden tuloksilla ole kuin kosmeettinen arvo. Viime vuonna harjoituspelit sujuivat voitokkaasti, mutta sarjan alku oli takkuinen. Keskustelin tänään asiasta tietävän ja päättävän kanssa, joka totesi, että, TuTo ei ole harjoitellut näin lujaa sitten Määttäsen aikojen, jonka johdosta pelaajat ovat kentällä kuin puupökkelöitä. Kuntohuippu on ajoitettu siihen, että pelaajat lentävät luistimilla sarjakauden pahimpina aikoina. Ottakaa rauhallisesti, kyllä se tästä lähtee kulkemaan, vaikka huomenna tulisikin turpaan suurinumeroisesti.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Turpaan tuli eilen, vaikkakaan ei kovin suurinumeroisesti. Lehkosen kommentit Jatkoajan haastattelussa kertovat kaiken oleellisen. Joukkue oli väsynyt, eikä luistin liikkunut yhtään, paitsi tietenkin Marrella. En epäile, etteikö joukkue treenaisi nyt kovaa, mutta oli TuTon pelaaminen silti ihan kauheaa katseltavaa. Jos eilinen oli jollekin katsojalle kauden ainoa kerta, kun hän näkee TuTon kentällä, niin ei kovin hyvää kuvaa joukkueesta saanut. Välierä Tepsiä vastaan oli pohjanoteeraus. TuTolaisilla eivät toimineet jalat, kädet eikä oikein pääkään.

En ole huolissani Forren johtamasta ykkösvitjasta. Kiekko liikkuu nätisti, vaikkei tulosta eilen tullutkaan. Toisin kuin eilen, niin Mestiksessä ei sentään ole niitä 100-kiloisia liigapakkeja jatkuvasti reppuselässä roikkumassa. Silmiinpistävintä oli näiden perinteisesti kovaan luisteluun luottavien nuorukaisten, kuten Laakson, Salon ja Laurilan totaalinen puutuminen. Kyllähän se on tiedossa, että kyseiset pelaajat ovat juuri niitä, joiden tavoitteet ovat korkealla, ja jotka ovat koko kesän harjoitelleet sillä mielellä että nyt näytetään. Silti tuntui, että kesällä on tullut lähinnä takapakkia. Vuosi sitten Laurila jaksoi Viking Cupissakin härnätä Levokaria ja kumppaneita. Nyt Laurila ei erottunut kentällä mitenkään. Laaksokin oli vain varjo entisestään. Kuvaavinta oli hänen rangaistuslaukauksensa Lukkoa vastaan. Kiekko karkasi lavasta jo ennen laukaisuyritystä. Ei kai sitä voi kovan harjoittelun piikkiin laittaa?

Onneksi sarjan alkuun on vielä kuukausi aikaa. Uskon kyllä, että TuTo tulee tälläkin kaudella olemaan parhaimmillaan juuri oikealla hetkellä, mutta toivottavasti alkukaudesta ei anneta muille liikaa etumatkaa. Tuntuu, että jotkut joukkueet satsaavat harjoitusotteluihin TuToa huomattavasti enemmän, peluuttamalla esim. ykkösveskariaan kaikissa otteluissa. No, kukin tehköön miten parhaaksi näkee. Toki eilisessäkin oli paljon hyvää. Tähtisalo on Mestiksen parhaita, ellei jopa paras pakki, ja Tuomasesta on hänelle saatu hyvä pakkipari. Tommi Vilppu ja Oskar Essen erottuivat pirteällä esityksellään, lisäplussana Essenin kylmä viimeistely rankkareissa. Kuokkanenkin esitti ihan lupaavia otteita maalillaan, ja Vuorisalo tykitti päivän tyylikkäimmän rankkarin Lukkoa vastaan.
Täytyy antaa muutenkin tunnustusta TuTolle rangaistuslaukauksista. Muista joukkueista poiketen käyttivät Lehkonen ja Hasanen joka laukauksessa eri ampujaa. Nuoretkin pelaajat saivat näin mahdollisuuden.

Huomenna olisi Sport vastassa Turkuhallissa. Tuskin lauantain jälkeen on suuria muutoksia voimasuhteissa tapahtunut. Tai mistä sitä koskaan tietää.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kävi oikein mallikkaasti läpi lauantain turnauksen, samanlaisia huomioita oli minullakin. Tähtisalo oli puolustuksen herra ja hidalgo, mikä vielä korostui kun Vikki Tammelin puuttui pipin nilkan takia. Tuomanen kuului harvoihin onnistujiin koko joukkueessa, sen sijaan Vara on edellen minun kokoonpanossa 7. puolustaja.

Hyökkääjien saldo oli 0 tehtyä maalia, se kertoo kaiken. Veteraaniketju Bastu - Forre - Marre kyllä pyöritti välillä kuten ennen vanhaan, joten siltä osin kaikki on kunnossa. Ja todellakin, Marren rangaistuslaukaus oli kuin suoraan elokuvista. Mutta multa osin hyökkäys oli varsin heppoinen. Kahdessa ekassa pelissä Lehtisalo oli virkeä ja energinen, mutta sitten taisi iskeä väsy. Muista hyökkääjistä Essen ja Vilppu erottuivat yritteliäisyydellään, sitä se sopimukseton tila teettää. Salo, Laakso, Laurila, Leppänen ja muut olivat aika yössä läpi turnauksen, mutta onhan tässä vielä runsaasti aikaa tosipeleihin. Laurila tosin huusi jonkun TPS:n pelaajan perään "vxxxn neiti", pitäisikö siitä antaa asennepisteitä ?

Pollari puuttui kokonaan, onko hänet lähetetty jo pois ?

Kuokkanen oli aika hyvä, ilman häntä olisi voinut tulla huomattavasti rumempia numeroita taululle.

Huomenna jatketaan, olisi ihan mukavaa mikäli Sport joutuisi lujille tällä kertaa.
 

Jarte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey,VG-62,Liverpool, Inter Tku
Eipä noihin edellisiin kommentteihin ole paljoa lisättävää. Molemmat maalivahdit pelasivat kohtuullisen hyvin. Maalinteko on joukkueelle edelleen todella vaikeata. Tämä lienee tulevan kauden kynnyskysymyksiä. Lisäksi liikkeellä oli ryhmä varsinaisia puujalkoja joka kertoo missä vaiheessa harjoituskausi on menossa.

Lisäksi pitää muistaa että Tuto oli tässä turnauksessa varsin kovassa seurassa, joten tulokset eivät anna aihetta paniikkiin. Toisaalta joidenkin odottama runkosarjan voitto tai ihan kärkitilat tulevat kyllä olemaan todella kovan työn takana jos ovat tullakseen. Ei tämä ryhmä nyt paperillakaan ole niin kova että se automaattisesti oikeuttaisi sarjan kärkitiloille. Aikahan tuon sitten näyttää miten käy, positiivisilla mielin tässä kauteen ollaan kuitenkin lähdössä.

Vähän asian sivusta on todettava että eipä käy kateeksi naapuriseura TPS:in faneja jos käytävillä kiertänyt huhu pitää poaikkansa. Eli siis se että miehet ruissalossa ovat keksineet korvata taukomusiikin soittajan urkurilla.... kyllä URKURILLA !!! Ainakin minulle tämä oli uutinen, ja helpotus sitä suurempi kun kuulin Maken jatkavan soittamista edelleen Tuton peleissä. Hmm... mitähän kivaa se ruissalon ideariihi vielä keksiikään.... pitäkää hyvänänne !
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
No niin, nyt on sitten kausi avattu notkumalla Viking-cupissa ja täytyy kyllä sanoa, että olisi voinut sen 20€ ja lauantai-päivän käyttää kyllä paremminkin. Jätetään muiden joukkueiden esitysten analiisit sellaisille, jotka niistä osaavat jotain sanoa, mutta TuTon peli oli kyllä niin väsynyttä väsynyttä väsynyttä, että oikein pahaa teki.

Enivei... Vaikka muutaman kesken treenikauden pelatun pikapelin perusteella (viimeinen peli jäi näkemättä) ei pitäisi mennä kommentoimaan mitään, niin joitain huomioita voisi tässä heittää, vaikka vähän toistoa tuleekin palstan muihin viesteihin. Kuokkanen oli joukkueen paras pelaaja ja nappasi muutamia komeita koppeja, vaikka vetoja tuli usein todella pahoista paikoista. Kinnunen oli myös ihan ok, joten sille pohjalle on joka tapauksessa hyvä lähteä rakentamaan. Puolustuksesta Tähtisalo oli aivan omaa luokkaansa ja Tammelinin puuttuessa rivistä selkeästi johtava puolustaja. Vara ei kummoisia esittänyt, vaikka paransikin varsinkin kiekollista peliään turnauksen edetessä. Turhia jäähyjä sen sijaan tarttui tilastoihin useampi. Tuomasen esityksestä rohkenen olla hieman eri mieltä, kuin monet täällä. Kaveri näyttäisi olevan kyllä vahva vääntäjä ja hyvä maalin edessä, mutta esitti siihen kylkiäiseksi pari näyttävää harhasyöttöä ja pelasi itsensä aika monta kertaa ulos tilanteesta. Esimerkiksi turnauksen avauspelissä tepeksen maali menee Tuomasen piikkiin, vaikka TuTo olikin tilanteessa alivoimalla. Hyökkäyksestä mielestäni erottui edukseen lähinnä tietty ykkönen (Vuorisalo-Forsell-Saunamäki), joka sai ajoittain peliä jopa vastustajan päätyyn, mutta lisäksi myös Lehtisalo ja Essen. Forsellin pelisilmä ei ole kadonnut kesätauolla mihinkään ja Saunamäki tsemppasi tuttuun tyyliinsä, vaikka tehot jäikin puuttumaan. Lehtisalo oli mielestäni hyvä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Essen taas erottui lähinnä kovalla yrittämisellä (vaikka muutamia ylilyötejäkin tuli) ja komealla rankkarimaalilla. Muista mm. Kauppinen ja Salo olivat täysin pimennossa, eikä Keinänenkään kummoisia esittänyt. Luoma esitti ihan mukiinmenevää peruspuurtamista, mutta kyllä TuTon kokoonpanossa edelleen on sellainen kakkos-sentterin kokoinen aukko, ei voi mitään. Huomattavaa myös oli, että nuoret pelipaikkaa vasta hakevat pelaajat saivat paljon vastuuta, joten tuskin sieltä mitään turnaus-voittoa oltiinkaan hakemassa. Noooo... Kuten sanottua, niin vaikka aina onkin mukavampi voittaa kuin hävitä, niin ei näillä esityksillä ole tuon taivaallista merkitystä juuri mihinkään, joten aivan hyvin voi jättää kommentit omaan arvoonsa. Eiköhän yksi jos toinenkin kaveri nosta tasoaan huomattavasti, kun kauden alku lähestyy.

Yleisestä ilmeestä voisi sen verran mainita, että vaikka vastus oli astetta kovempi, niin silti TuTo yritti (kuten Lehkonenkin on monta kertaa painottanut) pelata kiekkoa liikkeelle, eikä tosiaan vain roiskinut sitä lasin kautta keskialueelle. Välillä vaan vaikutti todella hitaalta se pelin avaaminen ja sen jälkeen olikin kamala sumppu keskialueella vastassa, mutta eiköhän tuokin asia kohene ajan myötä. Puolustuksessa tuli useita kamalia merkkausvirheitä, joiden takia Kuokkanen joutui monta kertaa venymään parhaimpaansa. Ylivoimapeli ei toiminut yhtään, mutta eipä sitä varmaan ole vielä edes harjoiteltukaan, joten väliäkö sillä. Eli yhteenvetona: turha tässä vaiheessa on murehtia, sillä eipä otteet oikein voi kuin parantua. Kuten viime keväänä nähtiin, niin tärkeää on olla vireessä oikeaan aikaan. Silti, Mestis on sen verran kova sarja, että ei siellä mikään porukka voi tasoitusta marraskuuhun asti antaa. Jos menestystä haaveilee, niin kahdeksan porukassa olisi hyvä olla runkosarjan päättyessä.

Täytyy nyt katsoa, jos sitä jaksaisi vääntäytyä katsomaan tällä viikolla jomman kumman harkkapeleistä, mutta Viking-cupin esityksen perusteella voi sanoa, että ei niitä kyllä pirukaan montaa vapaaehtoisesti katsele, jos peli ei siitä yhtään kohene...
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo - Sport 15.8

Turpaan tuli taas, mutta pientä valoa sentään on nähtävissä. 3 päästettyä maalia 60 minuutin aikana (joista viimeinen tyhjiin) on edistystä. Oma maalinteko on yhtä vaikeaa kuin tähänkin asti, Essen suti kiekon sisään ja Tähtisalo tolppaan.

TuTon parhaimmistoa olivat Kuokkanen, Laurila ja Tähtisalo, joka tosin mämmäsi viivalla TuTon ottaessa maalivahdin pois. Sitä seurasi sitten Sportin tekemä maali tyhjiin. Noin muuten Tähtisalo pelasi todella hyvin, hänelle on helppo ennustaa todella pisterikasta kautta. Muista puolustajista Syväsalmi, Vara ja Peltonen hoitivat oman ruutunsa kohtuullisen onnistuneesti. Huhto sen sijaan oli useasti pihalla kuin lumiukko, saaden syöttöpisteen Sportin johtomaaliin. Virtasen esitys oli sellainen, että tauolla katse seurasi väkisinkin käytävillä pyöriviä Rantalaa ja Silfveriä.... Tuollaisella esityksellä Virtanen tekee seuraa Pollarille hyvin pian.

Hyökkäyksessä Laurila, Salo ja Laakso paransivat edellisistä peleistä, Forsell kuitenkin totuttuun tapaan juoni parhaiten vastustajan päädyssä. Essen teki maalin, mutta hänellä tuntuu olevan taipumusta typeriin jäähyihin. Vilpun tyyli ja olemus tuo mieliin Tuomas Jalavan, ikävä kyllä tehot eivät ole samaa luokkaa. Keinänen oli yhtä hyödyllinen ja tehokas kuin edellisissäkin otteluissa.

Kuokkanen pelasi hyvän pelin.

Tuton kokoonpanosta olivat poissa Vuorisalo, Lehtisalo, Leppänen, Tammelin, Jokinen, Tuomanen.

Ketjut ottelun alussa:


Vilppu - Forsell - Saunamäki
Syväsalmi - Tähtisalo

Keinänen - Luoma- Laurila
Vara - Huhto

Vilppu - Aaltonen - Essen
Peltonen - Virtanen

Laakso - Kauppinen - Salo
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Turpaan tuli taas, mutta pientä valoa sentään on nähtävissä. 3 päästettyä maalia 60 minuutin aikana (joista viimeinen tyhjiin) on edistystä. Oma maalinteko on yhtä vaikeaa kuin tähänkin asti, Essen suti kiekon sisään ja Tähtisalo tolppaan.

Juu, nyt näytti jo jääkiekolta :) Väsy iski taas kolmannessa erässä ja Sportti pääsi yrittämään useamman kerran ylivoimalla. Loppujen lopuksi ottelu olisi voinut kääntyä TuTollekin, jos Tähtisalon tolppaveto olisi uponnut 1-1 tilanteessa.

Kaukalon laidalla kirjoitti:
TuTon parhaimmistoa olivat Kuokkanen, Laurila ja Tähtisalo, joka tosin mämmäsi viivalla TuTon ottaessa maalivahdin pois. Sitä seurasi sitten Sportin tekemä maali tyhjiin. Noin muuten Tähtisalo pelasi todella hyvin, hänelle on helppo ennustaa todella pisterikasta kautta. Muista puolustajista Syväsalmi, Vara ja Peltonen hoitivat oman ruutunsa kohtuullisen onnistuneesti. Huhto sen sijaan oli useasti pihalla kuin lumiukko, saaden syöttöpisteen Sportin johtomaaliin. Virtasen esitys oli sellainen, että tauolla katse seurasi väkisinkin käytävillä pyöriviä Rantalaa ja Silfveriä.... Tuollaisella esityksellä Virtanen tekee seuraa Pollarille hyvin pian.

Oikeastaan täysin samaa mieltä näistä kommenteista. Kuokkanen oli hyvä, samoin Tähtisalo. Huhto tosiaan oli usemman kerran todella epävarman oloinen ja lisäksi tuli se kamala kiekonmenetys vaarattomassa tilanteessa oman maalin takana, josta Sport teki voittomaalin. Pahalta näyttää, että kaveri menettää itseluottamuksensa tätä menoa... Toivottavasti ei. Virtanen oli tosiaan välillä aika väärässä paikassa, mutta ei parane olla liian kriittinen... Kyseessä on kuitenkin nuori peluri, joka pelaa ensimmäisiä miesten pelejään. Toivottavasti kaveri ottaa opikseen jokaisesta hetkestä, jonka saa pelata.

Kaukalon laidalla kirjoitti:
Hyökkäyksessä Laurila, Salo ja Laakso paransivat edellisistä peleistä, Forsell kuitenkin totuttuun tapaan juoni parhaiten vastustajan päädyssä. Essen teki maalin, mutta hänellä tuntuu olevan taipumusta typeriin jäähyihin. Vilpun tyyli ja olemus tuo mieliin Tuomas Jalavan, ikävä kyllä tehot eivät ole samaa luokkaa. Keinänen oli yhtä hyödyllinen ja tehokas kuin edellisissäkin otteluissa.

Jotakuinkin näin... Essenillä on kova yritys, joka johtaa välillä jäähyihin, mutta yleisesti ottaen kaveri on ollut pirteä ja energinen. Lisäksi jannu uskaltaa pitää kiekkoa. Minut on ainakin yllättänyt ihan positiivisesti, joten lupaavalta näyttää. No, harjoituspeleissä moni loistaa, mutta kun kausi alkaa, niin tehot katoavat kummasti. Toivottavasti ei tässä tapauksessa.

Kaukalon laidalla kirjoitti:
Tuton kokoonpanosta olivat poissa Vuorisalo, Lehtisalo, Leppänen, Tammelin, Jokinen, Tuomanen.

Tietääkö kukaan muuten, että oliko Lehtisalo loukkaantuneena sivussa, vai oliko vaan lepovuorossa tällä kertaa. Kaveri sai kiekon ikävän näköisesti jonnekin reiden seutuville Viking-cupin kolmannessa pelissä ja vaikka pelasikin vielä sen jälkeen, niin mahtoikohan siihen silti tulla joku vamma?
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaukalon laidalla ja Charlie Horse ovat asian ytimessä. Alussa oli vauhtia, mutta kun väsymys loppua kohden paheni alkoi Sportin myllytys. Kuokkanen oli hyvä. Hänen kohdallaan ei tarvitse jännittää aina kun veto lähtee, että miten käy. Ainakin eilen hän antoi luottamusta herättävän kuvan itsestään. Forre oli kentän hahmo. Harmi vaan, että maalit jäivät taas puuttumaan. Tähtisalo on vakuuttava illasta toiseen, ja tosiaan Laakso, Salo ja Laurilakin olivat jo paremmin pelissä kiinni.

Keinästä mitenkään väheksymättä, on Vara toistaiseksi ollut suurin pettymys. Onhan hän kentällä aika näkyvä hahmo, mutta esim. pelin avaaminen on ihan onnetonta. Eilenkin Varalla oli ylivoimallakin suuria vaikeuksia tuoda kiekkoa edes omien b-pisteiden yli. Ja kun hänen pakkiparinaan peluutetaan epävarmaa Huhtoa, tulee mieleen lähinnä legendaarinen hasardipari Jonni Kiiski - Niklas Sundström. Parantamisen varaa siis vielä on.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Devon kirjoitti:
Keinästä mitenkään väheksymättä, on Vara toistaiseksi ollut suurin pettymys. Onhan hän kentällä aika näkyvä hahmo, mutta esim. pelin avaaminen on ihan onnetonta. Eilenkin Varalla oli ylivoimallakin suuria vaikeuksia tuoda kiekkoa edes omien b-pisteiden yli. Ja kun hänen pakkiparinaan peluutetaan epävarmaa Huhtoa, tulee mieleen lähinnä legendaarinen hasardipari Jonni Kiiski - Niklas Sundström. Parantamisen varaa siis vielä on.
Karu tosiasiahan on, ettei Vara kirveelläkään yllä Mestiksen huippupakkien joukkoon, ja TuTossakin varmasti kovempia äijiä on. Selkeä Haukkojen ykköspakki hän toki viime kaudella oli, mutta roolissaan toisinaan vallan haavoittuvainen. Sen verran tutuilta puheet Varan pelinavaustaidoista kuitenkin kuulostavat. Ei ole kauhalla jne.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Turpaan tuli taas, tällä kertaa vieraat Kirkkonummelta kyykyttivät 2-6. Itse en ottelua nähnyt, joten toivottavasti Charlie Horse tai joku muu pistää näkemyksiään tänne.

Pisteitä jaetaan vasta 15.9, mutta kyllä nämä tappiot kuitenkin harmittavat. Jos vielä K-Vantaalta tulee pataan kahdessa jäljellä olevassa harjoitusottelussa, lähdetään kauteen mielenkiintoisista lähtökohdista. Noin kauniisti sanottuna.

Huokaus.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Turpaan tuli taas, tällä kertaa vieraat Kirkkonummelta kyykyttivät 2-6. Itse en ottelua nähnyt, joten toivottavasti Charlie Horse tai joku muu pistää näkemyksiään tänne.

No joo... Itseasiassa ajattelin jättää kokonaan kommentoimatta, kun pelit tuntuvat jatkavan samaa kavaa, mutta kun kerran kauniisti pyydetään, niin kaipa sitä jotain voisi laittaa...

Molemmat joukkueet pelasivat ottelun kolmella kentällä. Salama porukasta en osaa sanoa, kun ei tullut kauhean tarkkaan sitä syynättyä. TuTolla oli Tuomasta lukuunottamatta koko pakisto mukana, mutta hyökkäyksestä puuttui reilunpuoleisesti vakiokavereita. Ennestäänkin kapealla sentteri-osastolla oli varsinainen kato Forsellin ja Luoman puuttuessa. Ekassa erässä paikkaajana oli Huhto ja kahdessa viimeisessa Virtanen. Eipä siis ihme, että hyökkäyskuviot oli hieman haussa (niin kuin tosin aikaisemmissakin peleissä). Puolustuksessa Jokinen ja varsinkin Tammelin toivat kyllä lisää ryhtiä, vaikka omissa kolisikin taas aika reilusti. Ehkä Kuokkanenkaan ei tällä kertaa ihan samalle tasolle yltänyt kuin aikaisemmin, vaikka olikin virkaveljeään parempi (tulostaululle katsoessa voisi kyllä kuvitella muuta). Varsinkin TuTon ensimmäinen maali (Kauppinen, 1-0) meni Salama-veskarille luvattomat helposti, ranteella kaarelta takanurkkaan ilman maskia. Toisen maalin (2-5) teki Laakso vanhanaikaisella ylivoimalla aivan ottelun lopussa (josta Salamat kuittasi 2-6:een muutamassa sekunnissa). Olipas siinä sekavaa selvitystä... Yhteenvetona: alkuun tasaista vääntöä, loppua kohti TuTolta se vähäinenkin ote katosi, luvattoman huonoja vetoja tekopaikoissa ja nukahduksia puolustuksessa. Siinäpä se. Lopputulosta myöten siis suurinpiirtein samanlaista kuin ennenkin, ainostaan vastus oli ehkä aavistuksen kevyempi (kaikki kunnia silti Salamille)...

Mitäs vielä... Hmmm.... Tällä kertaa kokoonpanosta puuttui Kinnunen, Tuomanen, Forsell, Vuorisalo, Leppänen, Lehtisalo ja Essen. Viimeksi mainittu on ilmeisesti paikkansa jo lunastanut, kun lisänäyttöjä ei enää kaivata? Lehtisalon näin vaeltelemassa hallin käytävillä, mutta ei kaverin jalka ihan kunnossa voi olla (ilmeisesti sen Viking-cupin tällin jälkeen), sillä sen verran näytti kävely omituiselta. Omin jaloin sentään liikkui, joten eiköhän sarja-avaukseen tokene.

Kaukalon laidalla kirjoitti:
Pisteitä jaetaan vasta 15.9, mutta kyllä nämä tappiot kuitenkin harmittavat. Jos vielä K-Vantaalta tulee pataan kahdessa jäljellä olevassa harjoitusottelussa, lähdetään kauteen mielenkiintoisista lähtökohdista. Noin kauniisti sanottuna.

Ääääh... Aivan sama. Minä huolestun, kun sarjasta on pelattu 8 peliä ja pistepussi on avaamatta. On se Lehkonen sentään ehtinyt jo osoittaa, että tietää mitä tekee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös