Itse olen tupakoinut ja varhais-nuoruudesta lähtien noin 8 vuotta siten, että pari askia töiden lomassa kärvähti leikiten. Sen jälkeen vielä jääkiekkoa pelatessani siirryin kaverieni esimerkkiä noudattaen nuuskankäyttöön. Kyllä muuten ensimmäinen nuuskamälli poskessa, aktiivisen tupakoinnin jälkeen, veti Janiksesta jalat alta ja ajattelin jo että jalat edelläkö täältä pukuhuoneesta lähdetään.
Vuoden verran pitelin ylähuulessani esteettisesti katsoen melko puoleensavetämättömän näköistä palleroa. Pikkuhiljaa nuuskaaminen alkoi suoraansanoen olla puistattava tapa (se haju on vieläkin nenässäni kuvottava) ja eräänä kauniina päivänä heitin lähes täysinäisen rasian roskiin ja vannotin itselleni ettei enää ikinä.... ja siirryin takaisin tupakoimaan. Nuuskaamisesta jäi niin epämiellyttävä kokemus, että se taisi vaikuttaa tupakointiinkiin tavalla, jota myöhemmin on ainoastaaan kiittäminen. Vuoden verran tupakoin ehkä enemmän epäsääänöllisesti kuin aiemmin ja pikku hiljaa lasi kuppi täyttyi siten, että lensi tupakka-askikin täysinäisenä roskikseen ja sinne se on jäänyt lopullisesti. 9 vuotta ilman tupakkaa.
Sen verran olen tinkinyt, että juhlan kunniaksi yhden sikarin vetäisen, vuositasolla ehkäpä kymmenkunta.
Ei sillä, etteikö lopettamisenjälkeen olisi ikinä mieli tehnyt, mutta olen itsestäni ainakin huomannut sen, että mieliteko ei riipu tupakan mausta vaan se on suoraan tilanneriippuvainen. Tuskallisimmat hetket ovat vieläkin ruuan päätteeksi, kahvin jatkeeksi taikka ulkona jonkinsortin peukaloinnin lomassa vedetyt paperossit. Näitä kaipaan edelleenkin ja väitän että tuossa suhteessa minusta on tullut tylsempi ihminen kuin ennen koska sosiaalinen kanssakäynti arkisissa asioissa on jäänyt auttamatta vähemmälle tupakkataukojen poistuessa kuvasta.