tapa
Ehkä pinttynein tapa mulla oli se, että aina kun dokasi tai oli kapakassa, piti vetää tupakkaa, ja tavallista enemmän. Ei se kyllä siellä yhtään sen paremmalta maistunut, mutta oli tapojen tapa.
Itse polttelin 10 vuotta, välillä aski-päivässä tyylin, välillä oli päiviä ilman, ja muutama lakkoyritys mahtui myös tuohon ajanjaksoon. Lopetin, koska yhtäkkiä, kesken iltapäivän, kaverin kyydissä istuessani, rööki puolessa välissä, iski joku ihme salama, että "mitä vittua mä näitäkin polttelen?". puolikas rööki lensi tielle, ja sen jälkeen ei ole spaddun spaddua mennyt. ja tuosta iltapäivästä on reilu 2 vuotta.
Muutamien oikeasti lopettaneiden (vedellyt 10+ vuotta, ollut ilman yli 1v) kanssa kun olen jutellut, niin ovat todenneet, että lopettamisen aikana ei ollut yhtään vaikeaa olla baarissa ilman tupakkaa. Mulla oli sama juttu kun laskin päiviä joita olin ilman. Epäonnistuneissa lakkoyrityksissä (minun, ja muiden kertomissa) baarissa olo oli aina yhtä tuskaa, ja tuntui ihan paskalta.
Jos osaa löytää omat pahimmat tapatupakoinnit, ja olla juuri silloin polttamatta, ja nauttia siitä että pystyi juuri silloin olemaan ilman, ja sen kannustamana olemaan uudestaan juuri silloin polttamatta jne, niin voisi ehkä helpottaa tuota fyysistä tuskaa jonka polttamatta olo aiheuttaa. Tai sitten odottaa vaan sellaista outoa pommia, joka munkin kohdalle osui.
Ehkäpä tuo pahimmasta tavasta irti pääseminen (ja hyvin usein sen ilmentymä on kapakassa ketjupoltto) on kynnyskysymys sille pääseekö irti. Niin monet jotka sanovat: "3 viikkoa ilman, en uskalla mennä kapakkaan" ovat joko tuomittuja kapakattomaan loppuelämään, tai sortumiseen.
Enkä usko että on minkäänlaista aikaa, jonka jälkeen ei voisi enää sortua. Aina aika ajoin on kiva palauttaa mieliin, että olen ollut niin ja niin kauan ilman. Tulee hyvä mieli.
Toki kaipaan sellaisia kivoja aamuöisiä spadduhetkiä, jossain ulkona kesällä möksällä, tai matkaspaddua kun innolla kävelee kotoa juna-asemalle joka vie aina odottamattomaan Helsingin yöhön. Mutta en yhtään kaipaa sitä "makunautintoa", joka syntyy kun lähdet kapakasta ulos ja lähdet etsimään sitä taksia jostain, ja avaat jo kolmannen askin saman päivän aikana. Ja sitä hirveää tuskaa, kun illalla huomaa, että ok, yksi spaddu jäljellä, vedän tän nyt, menen nukkumaan, ja aamulla sitten haen heti lisää. Ja sittenkun yöllä herää tunnin välein, ihan vaan siihen että tietää että ei saa herätä kun ei voi mennä röökille kun ei ole yhtään spaddua..:mad: hirveää!
Elämä helpottuu kyllä lopettamisen myötä, mutta ei se sitä tarkoita etteikö se vaikeaa olisi silti.