Tupakka-gallup

  • 40 144
  • 327

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Myös minä aloitin 14-vuotiaana. Poltin yhtä soittoa 25 vuotta, kunnes -91 tumppasin. Kulutus silloin oli 1-2 askia päivässä. Poltin Marlboroa ja Princeä monta vuotta, kunnes päätin laimentaa. Keltainen Blend, sitten Blend Ultra ja lopuksi Blend Ultima. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan lopettaa, vaan päätös pienestä lakosta tuli kun kolleegani uhosi lopettavansa, jos minä voin olla ilman kuukauden. Päätin panna hänet kuseen olemalla ilman juuri tuon kuukauden, enkä ole sen jälkeen polttanut.

Yhdentoista vuoden jälkeen voin sanoa sen verran, että puolivälissä aloin haistelemaan kaikkea, naisten hajuvesistä keväiseen metsään.

Monta totista paikkaa on ollut edessä, varsinkin hyvän sapuskan jälkeen, muiden alkaessa kaivamaan sätkiä esiin.

Lopettaminen on hommassa helpointa, mutta päätöksen teko vaikeinta.

Kollegako? Joo.. hänellä ei ollut selkärankaa lopettaa niinkuin lupasi.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tietääkös kukaan, onko esim. nikotiinille olemassa jotain antabuksen tyylisiä ratkaisuja? Luulisi olevan melkoinen menestys lääkemarkkinoilla.
 

Dick Slasher

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT ♠
Re: Kuinka päästä eroon nikotiinipurkasta?

Viestin lähetti ervatsalo
... Ainoa pikku miikka on se että nikotiinipurkka se vasta riippuvuutta aiheuttaakin. Oikein saatanallisen nikkiksen.
Olenkin ajatellut lopettaa tämän kohta pari vuotta jatkuneen purkan mässyttämisen tupakan avulla.

Purkkaa on niin helppo käyttää missä vain, toisin kuin savukkeen sytyttäminen.

Loppukaneettina sanottakoon lääketehtaille, että kivat teille!

Täältä tähän

No jäähän siinä kuitenkin häkä, terva ja muutama muu "savukaasu" hengittämättä. Joskaan ei se purkkakaan terveellistä liene.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Itse tuli poltettua n. 10-20 punasta/valkosta mallua päivässä n. 14 vuoden ajan.

Olen ollut tänään polttamatta 34 päivää, joista viimeiset 14 ilman korvikenikotiiniä (laastari toimi mulla hyvin). Viime yönä näin ensimmäisen täysrealistisen tupakkaunen ja kyllä maistui hyvälle!

Vähän yli kuukauden kokemuksella voisi sanoa seuraavaa:

- Vältä tilanteita, joissa joudut odottelemaan jotain ulkosalla
- Baarissa mene savuttomiin tiloihin.
- Pyydä asuinkumppania viemään roskat / hakemaan posti
- Syöminen luultavasti lisääntyy - syö leipää ja vaikka tomaatteja, älä Fasu-paloja/jugurttirusinoita
- Älä katso suosikkijoukkueesi taaperrusta finaalipeleissä

Mutta mikäpäs sitten muuttuu lakon aikana/lopettamisen jälkeen?

- hermo on toisinaan aika herkässä ja toisinaan tekee mieli tehdä ns. nielikäiset (ts. ruuvata pää irti) esim. edellä ajavalta liikennerajoitteiselta kotirouvalta
- huomaat, että ihmiset haisevat keskimäärin aika pahalle
- ruoka maistuu aivan erilaiselle - paremmalle ja/tai pahemmalle
- nukut paremmin
- jaksat juosta koko futismatsin ajan paremmin (paitsi ehkä katsomossa)
- ajatus kulkee paremmin
- viini, viski ja olut maistuvat PAREMMALLE
- äidin ja/tai naiskumppanin rutina vähenee huomattavasti
 
Viimeksi muokattu:

Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Kokemuksesta voinen sanoa ettei tupakka jätä rauhaan -koskaan. Itse polttelin ensin viisi vuotta 13-18 vuotiaana, joka tarkoitti askia punaista mallua päivässä. Sitten yhden pidemmän keuhkoputkentulehdus-jakson jälkeen päätin lopettaa. Päivä on hyvin muistissa, oli nimittäin jouluaatto. Nuorena jannuna piti luonnollisesti lähteä kiertämään sukulaiset lävitse, joten edessä oli heti kättelyssä pahimman luokan koettelemus. Itse päivästä muistan sen että a) näin suurimmaksi osaksi utuista kuvaa ympärilläni olleista ihmnisistä, aivan kuin en olisi itse ollut paikalla b) illalla makasin sohvalla tuntikaupalla hikoillen ja kärsien krampeista(!) c)sydän oli tulla rinnasta ulos. Kuitenkin päivä päivältä taistelin tupakkaa vastaan ja noin kolmen viikon jälkeen alkoi hieman helpottaa. Pari viikkoa syljin mielenkiintoisen näköisiä limppejä, pääasiassa mustia sellaisia. En enää sortunut tupakkaan: itse asiassa seuraavaan viiteen vuoteen en voinut edes sietää tupakkaa saatikka tupakoivia ihmisiä....kunnes tuli eräs kesäinen ilta. Tupakkaa ei todellakaan tehnyt mieli, mutta jostain kummasta se yhtäkkiä ilmestyi suuhuni. Samana iltana tulikin sitten poltettua pelkästä polttamisen ilosta monta röökiä, samoin seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana...kunnes tajusin olevani jälleen koukussa. Ja tässä sitä ollaan; lähes aski päivässä, keuhkot piiputtaa ja kunto on ameeban tasolla. Saatanan tupakka!!!! (miehen heikkoutta tietysti, mutta onnellisempi olisin jos tupakka kiellettäisiin lailla. Rööki on perseestä.)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Katos vaan. Fisuninzalla pyörähtää tänä vuonna 50 täyteen. Tai on saattanut jo pyörähtää, tiedä häntä. Jatkoajan viisain ja vanhin kenties?

Kunnioittaen,

nimim. "freehand on perperistä!"
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Nyt pani raapimaan päätä... parin vuoden klikki jossain.. seniliteettiä ehkä.. Siis ei tänä vuonna, vaan vielä on pari vuotta aikaa:D
 

ruoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Real Madrid,Skellefteå AIK
Dick Slasherille: Mä alotin lakon ihan samana päivänä!
En oo polttanu tai käyttänyt laastareita sen jälkeen, kaikkea on tullu kyllä syötyä, mutta se sallitaan toivottavasti:)
Olen ollut useasti tilanteissa joissa ennen on tullut AINA poltettua, mutta olen pystynyt olemaan nyt ilman.
Ainoa haitta polttamatta olemisesta on tämä jumalaton yskä, mutta kai siinä keuhkot puhdistuu:)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No, mitäs pienistä. Onneksi olkoon kuitenkin.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Ja veet velipojan niskaan ja koolla hakkaan velipojan akkaa.. Mä lopetan huomenna;) röökinpolton, eihän tässä ole tullut kuin rapiat 20 vee polteltua ja lopettaa on pitänyt aina;) mutta huomenna loppuu tupakin polttelu, jääkaapissa lojuu nuuskat, joo joo, tiedetään, addiktista toiseen, mutta säästyypä ainakin keuhkot ja voi sitten kärsiä kahdet vieroitusoireet, kun vieroittautuu sitten nuuskasta...Rööki on muuten hanurista, laillistettua huumetta, sieltä pahimmasta päästä, varsinkin jos kauan on tuprutellut...
 

jta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Omasta lopetuksestani on nyt kulunut reilu vuosi ja neljä kuukautta. Ihan vain periaatteesta en lopettanut 1.1. vaan odotin kolmanteen päivään tammikuuta.

Aamulla vedin työmaan tupakkapaikalla viimeisen pöllini ja sen jälkeen lahjoitin sytkärini työkaverille.

Sitten napsin puolitoista viikkoa Nicorettea, josta vieroitin itseni toisen puolentoista viikon aikana ksylitolipurkalla. Ensin korvasin joka kolmannen nikotiiniannoksen tavallisella purkumilla, sitten joka toisen ja vähän myöhemmin kaksi kolmesta, kunnes lopulta pärjäilin ilman.

Joksikin aikaa siitä jäi purukumiriippuvaisuus, mutta olipahan ainakin hengitys raikas joka tilanteessa.

Onnea ja menestystä kaikille lopettaneille ja rohkeutta sitä harkitseville. Ja erityisen lämmin onnittelu niille, jotka ovat mokomalta addiktiolta välttyneet kokonaan.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kyllä ne vaikeat ajat ovat vasta edessäpäin arvon Dick. Muutama viikko menee heittämällä alku innostuksen varjolla, mutta parin kuukauden päästä alkaa vaikeat ajat. Ehkä et ajattele tietoisesti tupakkaa, mutta siellä se superkääryle väijyy hyllyllä ja odottaa oikeaa tilannetta.

Ne ketkä kehuvat irtipääsyään tupakasta ja väittävät sen olevan taaksejäänyttä elämää, huijaavat itseään. Varmaankin yli 10-vuotta polttamatta olleista yli 20% aloittaa sen uudelleen.

Lopettamisen haittapuolista ei paljon puhuta, joten listaampa muutaman.
1) aineenvaihdunnan lisääntyminen, josta seuraa lisääntynyt hikoileminen. Saa*ana että osaa olla harmittava homma.
2) tupakoitsijoilla on pienempi riski sairastua alzhaimerin-tautiin

Lopettamisen positiivinen homma on, että haju- ja makuaisti paranevat. Muu onkin sitten pelkkää propagandaa;)
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
tota finnishninja...ikäsi...
aloitit 14 vuotiaana->
synnyit vuonna 0
0+14 aloitit tupakoimaan
0+14+25 tupakoit (v.91)
0+14+25+11=50 v

Jos tämä siis pidä paikkaansa niin missä vika?
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti varjo
tota finnishninja...ikäsi...
aloitit 14 vuotiaana->
synnyit vuonna 0
0+14 aloitit tupakoimaan
0+14+25 tupakoit (v.91)
0+14+25+11=50 v

Jos tämä siis pidä paikkaansa niin missä vika?

Ööö.. . missäkö vika.... taisin näppäillä hieman liian vinkiää...
Tässä ajankohtainen (ja oikea) taulukko meikäjäppisen urasta tupakoitsijana:

14-vuotiaana aloin tupakoimaan. Siis,

0+14+20+11=45

Pahoittelen väärien tietojen johdosta ylempänä, muttakun olen niin miästä pitkästä lakostani joka pitää yhä ;)
Voinko mitenkään hyvittää tätä?
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
aika epätavallista että tupakoitsija näkee tupakoidut vuodet pidempinä kuin ne olivatkaan, vai tuntuuko kuivana oleminen niin kauhealta että "happy days"ien pituuskin muuttuu muisteloissa, aika kultaa muistot?

Kaveri joka yritti lopettaa nuuskaamisen enemmänkin tuntui laskevan sekunteja jokaisena valveillaolon hetkellä kun hän yritti lopettaa.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
finnishninja: Älä välitä, mennään kaljalle ja vedetään rauhankessut päälle
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
:D

Yhtä asiaa en tosin uskalla väittää, nimittäin tätä klassista "yhtään ei tee mieli" muutaman vuoden tauon jälkeen. Kerran tupakoitsija - aina tupakoitsija. Okei, olen suunnattoman iloinen siitä, että haju-aisti on tullut takaisin ja nautin siitä varsinkin näin kesällä, mutta onnellisempi ihmisenä? E.. e!

Meillä on työpaikalla ruokailuhuone, joka on jaettu kahtia -tupakoijille ja tupakoimattomille. Olen pannut monesti merkille, että tupakoitsijat ovat keskimäärin leppoisampaa poppoota. He osaavat palkita itsensä paremmin pikku tauolla, johon kuuluu maukkaat savut.

Kumpiko on loppujen lopuksi parempi, tupakoimaton ja hieman kireä, vai leppoisa pikku köhässä elely? Huus nous?

Ekonoomisesti tupakoimaton säästää tietenkin - yleensä rahaa joka ei näy kuitenkaan missään...
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Itse aloitin tupakoinnin vasta "vanhemmalla iällä", eli n.vuoden 98 tai 99 paikkeilla. Mitään todellista addiktiota ei ole tullut, vaikka tahti oli joskus aski/päiväkin, koska viimeisen vuoden aikana olen usein ollut polttamatta kokeeksi "ihan piruuttaan" 2-3 viikon periodeja. Aluksi tekee kovasti mieli polttaa, mutta kun puuhailee kaikkea muuta, niin se tunne menee ohi. Nytkin olen ollut n. 3 viikkoa tyystin polttamatta. Hermot ovat olleet ehkä hiukan kireämmällä, kuin normaalisti, mutta ei sen kummempia vaikeuksia olla ilman.

Nimim. "Ystäväni käskevät lopettamaan kun kerran vielä pystyn"
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Bigrebbob: tollanen katkopolttelu on vaarallisinta kaikista, koska elimistö ehtii tottumaan tupakoimiseen ja sitten se taas loppuu. Kun uudestaan aloittaa niin taas elimistö ottaa kaiken irti. Eli paskaa menee elimistöön paljon enemmän epäsäännöllisellä kuin säännöllisellä kessuttamisella. Toisinsanoen lopeta tai vedä niin että posket on lommolla, mutta älä pidä pieniä taukoja.

Joojoo ihan totta
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Viestin lähetti tombraider
Bigrebbob: tollanen katkopolttelu on vaarallisinta kaikista, koska elimistö ehtii tottumaan tupakoimiseen ja sitten se taas loppuu. Kun uudestaan aloittaa niin taas elimistö ottaa kaiken irti. Eli paskaa menee elimistöön paljon enemmän epäsäännöllisellä kuin säännöllisellä kessuttamisella. Toisinsanoen lopeta tai vedä niin että posket on lommolla, mutta älä pidä pieniä taukoja.

Joojoo ihan totta
Kiitos tiedosta. En ollutkaan tietoinen tuosta asiasta.

Itseasiassa tuo katkonaisuus ei ole ollut mikään itse tarkoitus, olen vaan jostain syystä halunnut kokeilla, että vieläkö pystyisin halutessani lopettamaan. (Ja tietenkin kehuskellut kavereille, että "heh, miten niin vaikea lopettaa? Mä pystyn siihen koska tahansa!")
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mäkin sitte

Aloitin 16 vuotiaana ja siitä lähtien olen röökannut perkeleesti koko ajan eli 27 vuotta. Kertaakaan en ole yrittänyt lopettaa ja joka aamu, kun herään, vedän ennen silmien avaamista röökin.

Olen vielä jumissa punaiseen Belmonttiin, jota ei tietenkään saa kuin Suomesta, joten mitkään tax-free röböt ei mua koske.

Se on pojat niin, että lakkoilu on heikkoja varten, (lopettaminen on viisasta.) Olen vaan sitä mieltä näillä röökausvuosillani, että kiinnostuneet näkevät lopettaneeni kessuttelun jonkin sunnuntai Hesarin sivulta 10 (siellä, missä on omia ilmoituksia ja joissa yleensä jokaisen ilmoituksessa on risti.):rolleyes:
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Ervatsaloko se totesi, ettei hönössä poltettuja kessuja lasketa?! Hyvä niin, sillä sitten en ole polttanut juuri lainkaan. :) Ammattilaisten joukossa jorinani kuulostaa tietysti kovin vaatimattomalta, kun vuodessa menee nykyisin korkeintaan aski käytettynä parin kolmen illan aikana.

Aikaisemmin meni reilustikin, mutta jostain kumman syystä ei lopettaminen tuntunut kohdallani vaikealta. Tietysti joku hassu sikari mahtuu sanotun saldon päälle, mutta ilman savuja menee helposti puolikin vuotta, eikä asiaan kiinnitä mitään huomiota. Tarvittaessa niiden vähienkin savumerkkien lähettämisen jättäminen toisten huoleksi olisi osaltani helppoa.

Kovin ovat perskohtaisia nämä lopettamiseen liittyvät tuskat. Jollekin vaihtoehdot ovat joko kaikki tai ei mitään, toisilla asia ei ole kovinkaan vaikea.
 

BBT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Djurgårdens IF
Näin tuli kirjoitettua eräässä spaddu keskustelussa marraskuun 13. päivä:

"...Itse alotin röökaamisen 14-vuotiaana ja kakstoista vuotta sitä tuli pössyteltyä, vaihtelevalla aski/päivä-määrällä. Pahimmillaan meni lähes pari askia punasta Mallua, mut tänä kesänä sain vähennettyä n. 10 spadduun päivässä ja syyskyyn 8. jälkeen en oo röökiä vetäny.

Omakohtaisena kokemuksena voin sanoa että (ainakin vielä) on ollu tosi helppoa tää lopettaminen. Ei nicorettejä, ei laastareita. Oikeastaan ainoa mikä ..tuttaa on se ettei tullu lopetettuu aikasemmin, ku se kerran näinikin helppoa on ollu..."

Ja onko mikään muuttunut. No, muutamia spaaderoita on nyttemmin jurrissa tullu polteltua -> tosin ei pysty polttamaan ku maksimissaan puolikaan, niin karmeelle se maistuu. Purkkaan tai laastariin ei ole onneksi (vielä?) tarvinnut koskea. Muita plussia onkin tässä ketjussa jo aiemmin mainittu.

Tsemppiä vaan...
 

outsider49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Re: No mäkin sitte

Viestin lähetti Senior
Aloitin 16 vuotiaana ja siitä lähtien olen röökannut perkeleesti koko ajan eli 27 vuotta. Kertaakaan en ole yrittänyt lopettaa ja joka aamu, kun herään, vedän ennen silmien avaamista röökin.

Olen vielä jumissa punaiseen Belmonttiin, jota ei tietenkään saa kuin Suomesta, joten mitkään tax-free röböt ei mua koske.

Se on pojat niin, että lakkoilu on heikkoja varten, (lopettaminen on viisasta.) Olen vaan sitä mieltä näillä röökausvuosillani, että kiinnostuneet näkevät lopettaneeni kessuttelun jonkin sunnuntai Hesarin sivulta 10 (siellä, missä on omia ilmoituksia ja joissa yleensä jokaisen ilmoituksessa on risti.):rolleyes:

Noin suurinpiirtein sama vika, eli punaista Belmonttia meni n. 2-2.5 askia päivässä, aina oli huoli jos lähti esim. ulkomaille että punaista Belmonttia oli riittävästi+varmuusvarasto mukana. Myyntihommissa tuli poltettua jo työpäivän aikana vajaa pari askia, siihen vielä olemattoman ilmastoinnin (ikkuna auki/kiinni) aiheuttama passiivinen tupakointi päälle, 5 jätkää samoissa tiloissa, kuka poltti sikkee, kuka piippua, teki varmaan sen että kun taas kerran tulin illalla parvekkeelta tupakalta ja heittäydyin sohvalle
huomasin etten enää pystynyt hengittämään sisään/ ulos ilman että olis yskittänyt ja keuhkot työntänyt mönjää pihalle, sillä hetkellä loppui röökinpoltto (-95), oli tosi helppo ymmärtää että tällä tyylillä ei kauaa täällä enää tarvi olla, ei ole tehnyt mieli Belmonttia kertaakaan senjälkeen. Lopettaminen kannattaa aina,
lopeta sinäkin Senior, uskonvahvistusta voit hakea sädehoitokliniikan takapihalta jossa keuhkosyöpäpotilaat vetää oikealla kädellä spaddua ja vasemmalla happipullosta happea perään
 

catkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Viestin lähetti tombraider
Bigrebbob: tollanen katkopolttelu on vaarallisinta kaikista, koska elimistö ehtii tottumaan tupakoimiseen ja sitten se taas loppuu. Kun uudestaan aloittaa niin taas elimistö ottaa kaiken irti. Eli paskaa menee elimistöön paljon enemmän epäsäännöllisellä kuin säännöllisellä kessuttamisella. Toisinsanoen lopeta tai vedä niin että posket on lommolla, mutta älä pidä pieniä taukoja.

Löytyyköhan tästä jotain faktaa, arvoisa hautapatukka?

Lääkärisedät kun ovat useinkin minulle painottaneet,
että lyhyetkin lakot ovat paljon parempi kuin ei
lakkoja ollenkaan.

Tosin en siihenkään ole pystynyt, tokkopa edes yrittänyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös