Tuottavuus kasvuun lyhyemmillä työpäivillä

  • 12 953
  • 101

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Markkinatalous on kilpailun edistämistä. Valitettavasti meillä on liian vähän markkinataloutta. Ympäristön kannalta markkinatalous on myös toivottavaa.

Kaverikapitalismi ei ole markkinataloutta. Jäljet nähdään mm. Venäjällä ja osin USA:ssa.
 
Kilpailua ei tule edistää, jos se ei ole suorassa yhteydessä ympäristönsuojeluun. Muu on junttiutta. Kaikki kilpailu, joka johtaa materiaalisen elintason nousuun eli luonnonvarojen kulutuksen kasvuun, täytyy estää.

Kilpailu edelleen johtaa resurssien tehokkaampaan käyttöön, uusiin parempiin menetelmiin, nopeampaan teknologiseen kehitykseen ja parempaan lopputulokseen.

Itä-saksa saastutti 1/4 väkimäärällä enemmän kuin Länsi-Saksa moninkertaisella elintasolla ja hyvinvoinnilla.

Naisille tulee maksaa sama kuin miehillekin. Tummaihoisille tulee maksaa sama kuin valkoisillekin.

Neuvostoliitossa miehen rupla oli naisen 55 kopeekkaa. Täällä miehen markka oli samaan aikaan reilut 80 penniä.

Vähälahjainen tai henkisesti heikko ei ole valinnut syntyä maailmaan sellaisena kuin on syntynyt. Siksi järjestelmä täytyy rakentaa sellaiseksi, että vähälahjaisen huonoa tuuria kompensoidaan.

Entä jos on vaan patalaiska, eikä kiinnosta? Onko laiskuus muuten synnynnäinen ominaisuus myöskin, vai opittu?

Tulevaisuuden yhteiskunnan kehittäminen ei voi lähteä yksilöön vetoamisesta, vaan sen tulee perustua kollektiiviseen ajatteluun.

Ihmiskunta ei kyllä kehittynyt kollektiivisesta mallissa. Tulevaisuus jäisi saavuttamatta.

Sivistynyt ihminen tuskin hyväksyy sitä, että ihmisen perimä määrittää sen, miten onnellisen elämän hän saa elää.

Onnen tavoittelu ja vapaus kuuluvat sivistyneessä maailmassa perusoikeuksiin. Syrjintää se on proletariaatin diktatuurikin. Ja on hirvittävää haaskausta ja järkyttävää tuhlausta estää ihmisiä käyttämästä potentiaaliaan itsensä, perheensä, yhteisönsä, maansa ja maailmansa hyväksi.

Näkemyksestäsi kyllä tihkui sitä ihmisvihaa. Kaikin puolin täysin epäinhimillinen ja luonnoton dystopia, jossa synnytään ja kuollaan ja ollaan pelkkää massaa ja numeroita siinä välissä.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Siis ymmärsinkö oikein, että Japanissa microsoft niminen firma kokeili väliaikaisesti siirtyä neljän työpäivän viikkoon ja tuottavuus nousi sillä 40%? Jos näin oli, niin miksi ihmeessä siihen ei sitten välittömästi siirrytty kokonaan?
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kai mikään estä jo nyt työntekijää ja työnantajaa keskenään sopimasta kuuden tunnin työajasta.

Itse asiassa varsin monessa ns. asiantuntijatyössä/myyntityössä alle 8h työaikaa jo nyt käytännössä toteutetaan. Esimerkiksi nyt vaikka koronasulkujen aikaan yleistynyt etätyö. Kuinka moni oikeasti painaa kotona duunia 8.00-16.00 naama kiinni läppärissä?
Jos tekee omat hommansa hyvin neljässä-viidessä tunnissa niin mikäs siinä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kilpailu edelleen johtaa resurssien tehokkaampaan käyttöön, uusiin parempiin menetelmiin, nopeampaan teknologiseen kehitykseen ja parempaan lopputulokseen.

Itä-saksa saastutti 1/4 väkimäärällä enemmän kuin Länsi-Saksa moninkertaisella elintasolla ja hyvinvoinnilla.

Neuvostoliitossa miehen rupla oli naisen 55 kopeekkaa. Täällä miehen markka oli samaan aikaan reilut 80 penniä.

Entä jos on vaan patalaiska, eikä kiinnosta? Onko laiskuus muuten synnynnäinen ominaisuus myöskin, vai opittu?

Ihmiskunta ei kyllä kehittynyt kollektiivisesta mallissa. Tulevaisuus jäisi saavuttamatta.

Onnen tavoittelu ja vapaus kuuluvat sivistyneessä maailmassa perusoikeuksiin. Syrjintää se on proletariaatin diktatuurikin. Ja on hirvittävää haaskausta ja järkyttävää tuhlausta estää ihmisiä käyttämästä potentiaaliaan itsensä, perheensä, yhteisönsä, maansa ja maailmansa hyväksi.

Näkemyksestäsi kyllä tihkui sitä ihmisvihaa. Kaikin puolin täysin epäinhimillinen ja luonnoton dystopia, jossa synnytään ja kuollaan ja ollaan pelkkää massaa ja numeroita siinä välissä.
Ei Byvajetin juttuihin kannata perehtyä. Hän on myös halukas siihen, että kärsimys lisääntyisi maailmassa, kun hylättäisiin moderni lääketiede ja teknologia. Jotain 1700-lukua taitaa kaivata tai muuta Pol Pot tyylistä maailmaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kilpailua ei tule edistää, jos se ei ole suorassa yhteydessä ympäristönsuojeluun. Muu on junttiutta. Kaikki kilpailu, joka johtaa materiaalisen elintason nousuun eli luonnonvarojen kulutuksen kasvuun, täytyy estää.
Lainaus Esko Valtaojan kirjasta kohti ikuisuutta:
"Nature-lehdessä äskettäin julkaistu tutkimus kertoo, että kuudentoista vuoden aikana maailman väkiluku on kasvanut 23%, vauraus 153% ja jalanjälki vain 9 prosenttia".

Tuota laskutapaa on kritisoitu yksipuoliseksi, mutta kertoo se kuitenkin sen, että tämä itkusi siitä että talouskasvu aiheuttaa suoraan ympäristön pilaantumista on paskaa. Esim fuusioreaktorin kehitys olisi huikea loikka taloudellisesti, mutta erityisesti ympäristönsuojelullisesti ehkä isoin kuviteltavissa oleva yksittäinen harppaus.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Kuinka moni oikeasti painaa kotona duunia 8.00-16.00 naama kiinni läppärissä?
Jos tekee omat hommansa hyvin neljässä-viidessä tunnissa niin mikäs siinä.
Itseasiassa kesällä oikea tehokas työaika on ollut lähempänä kahta tuntia kuin neljää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minusta kannattaisi hakea oppeja vaikka huippu-urheilusta, jossa tuottavuus on hyvin pitkälti tärkein pointti. Tuottavuudessahan on kyse hyötysuhteen parantamisesta, mikä on avain parempaan tulokseen.ääkin työpäivää. Pitää vain kokonaisuuden olla kunnossa ja vapaa toimintaympäristö missä sitä toteuttaa,

Totta ja tuottavuus on avainsana Suomen tulevaisuudessa. Huippu-urheilu on yksi, mistä voi oppia.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Marin, n.30v pääministeri, visioi työajan lyhentämistä tulevaisuudessa. Työnantajapuolen pamput, n 60-70v miehet, teilaa koko ajatuksen vastuuttomana (jos kuulin oikein). Onko tässä kyse siitä miten nuoret näkevät tulevaisuuden vai kosiskeleeko demarit äänestäjiä, nuoria ja vanhoja?

Hyvä avaus Marinilta. Se että nuori pääministeri visioi pitkälle tulevaisuuteen, on ihan raikas tuulahdus poliittiseen keskusteluun.
 
Marin ei ole tehnyt - muutamia kesätyö/ym hommia lukuunottamatta - mitään oikeita töitä. Helppohan sitä on visioida.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Ei kai mikään estä jo nyt työntekijää ja työnantajaa keskenään sopimasta kuuden tunnin työajasta.

Itse asiassa varsin monessa ns. asiantuntijatyössä/myyntityössä alle 8h työaikaa jo nyt käytännössä toteutetaan. Esimerkiksi nyt vaikka koronasulkujen aikaan yleistynyt etätyö. Kuinka moni oikeasti painaa kotona duunia 8.00-16.00 naama kiinni läppärissä?
Jos tekee omat hommansa hyvin neljässä-viidessä tunnissa niin mikäs siinä.

Tämä. Etätyö on pelastus. Tänään oli toimistopäivä ja kolme tuntia sitä lueskeli internetiä, kun ei mitään kovin kiireellistä ollut. Kai sitä väkisin olisi jotain keksinyt, mutta tehdään ne sitten ajallaan.

Noin yleisesti ottaen 6 tunnit päivät sopisivat pääsääntöisesti asiantuntijatöitä toimistossa tekeville. Muille sitten huonommin. Itsellä kyllä edelleen tavoite 5 vuoden sisällä siirtyä 6 tunnin työpäiviin vaikka sitten palkan kustannuksella.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Eiköhän viimeiset puoli vuotta pääministerinä vastaa aika montaa vuotta useassa "oikeassa" työssä, mitä niillä töillä sitten ikinä tarkoitatkaan.

Ei vastaa.

"oikea työ", sitäkin valitettavasti jotkut joutuvat tekemään, esim. jätteenkäsittelijät eli vanhassa suomessa roskakuskit.
Heillä on nykypäivänä käsittääkseni helvetin tiukasti mitoitetut kierrosajat, eivät ainakaan meidän firmassamme piipahdujsellaan ehdi juttelemaan politiikasta. Eivät ehdi juttelemaan espressokoneen tuottaman kaffekupillisen ääreen maailmanmenosta.

Marinin mielikuva työelämästä on toinen, se ei taida olla käsillä tekemisen maailma. Fyysisellä tekemisillä työhön panostusta.
Ehkä hänellä on joskus kaupantöissä toimehtiessaan ollut aikaa höpötellä tuntikausia, sekatavarakaupan hyllyttäjänä, mutta se ei kuvaa koko suomalaista työelämää, duunarin toimenkuvaa. Lähihoitajan toimenkuvaa, teollisuuden lattiatason suorittajan työnkuvaa.

Ehkä aikoinaan, vielä seiskytluvullakin isoissa teollisuusfirmoissa duunarit pystyivät pitämään pitkiä kahvitaukoja, kortin peluurinkejä ja perjantaipulloja, mutta se on mennyttä maailmaa.
Paperinpyörittäjätyöläiset keksivät silloin itselleen vastaavia töitä, notkuivat kahviautomaatilla ja ottivat ahteristaan kuvia kopiokoneella ajankuluksi, valtion ja kunnan hommissa.

Meikäläisen 8h duunipanosta en pysty mitenkään puristamaan kuuteen tuntiin.
Enkä ole mitenkään hidas hommissani, saa tulla saatana marin-stubbilainen kilpailykykytehostajakonsultti kokeilemaan anyday.

Mutta kai tämä maamme bruttokansantuotos on sitten enimmäkseen toimistohommailuja.
Niiden tiivistämisestä en osaa enää nykyään sanoa juuta enkä jaata.

Fyysisduunarit ovat turhia, vähänkö tyhmiä eli katoavat planeetalta luonnonvalintaisesti.
Toimittajat ja tutkijat, ajankäytön tulevaisuuden toivot eli tehostajat.

Kuuden tunnin työstä kaheksan tunnin palkka?
Ei onnistu meitin firmassa, virolaiset iskevät markkinarakoon kustannusteholla.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
On oikeastaan demaripääministeriltä aika loukkaavaa uskoa, että suomalainen duunari lintsaa kaksi tuntia joka päivä.
Siis jos normityöpäiväpanoksen hoitaisi kuudessa tunnissakin helposti.
 
sventur

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJK & NasKi (R.I.P)
Yllä olevia kommentteja lukemalla vaikuttaisi siltä, että ihmiset ovat poliittisesti niin omiin poteroihinsa kaivautuneita, että pelkästään väärän poliittisen puolueen ehdotus nostaa karvat pystyyn vaikka ehdotus itsessään olisikin hyvä. Itse en esimerkiksi ole koskaan äänestänyt SDP:tä enkä jaa heidän näkemyksiä useimmissakaan asioissa, mutta voin silti myöntää mikäli heidän tuottamassa ehdotuksessa on jotain hyvää ja kenties jatkokehitettävää, kuten mielestäni tässä on.

Toinen syy miksi ehdotus tunnutaan lyttäävän on, että ihmiset jotka näitä ehdottaa tekee aivan toisenlaista työtä kuin itse, eikä näin ollen heillä ole minkäälaisia natsoja sanomaan miten nämä omat työt voisi tehdä tulevaisuudessa. Tosin kun samassa lauseessa mainitaan, että pääministeri ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä, ja että avustajathan ne työt siellä tekee, niin eipä ne natsat taida oikein riittää siihen toiseenkaan suuntaan. On varmasti totta, ettei pääministeri pärjäisi perus duunarin hommissa samalla tuottavuudella päivääkään verrattuna alan ammattilaiseen, mutta eipä se duunari taida ymmärtää niitä pääministerin vastuita kaikessa kompleksisuudessaan edes vähää alusta.

Eli tässäkin kohtaa toivoisin, että yli puolue- ja työroolirajojen mietittäisiin mitä oikeasti hyviä asioita tässäkin ehdotuksessa on, nostetaan esiin asiallisesti ehdotuksen epäkohdat ja pohditaan miten nämä epäkohdat olisi ratkaistavissa niin, että kaikki lopulta hyötyy saavutetusta ratkaisusta. Kyllä mä väitän, että se duunarikin loppuviimein ottaisi sen kuuden tunnin työpäivän kahdeksan sijasta, jos sitä samalla palkalla sille tarjottaisiin.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
En edes tiedä, miksi asiantuntijatyössä yritetään enää ylläpitää väkisin jotain päivittäistä tuntityömäärää. Kyllä meillä jo etätyössä työtä tehdään sen verran, että työt tulee tehdyksi kunnolla, eikä sillä ole merkitystä kuinka monta tuntia siihen käytät. Toimistossa sitten periaatteessa pitäisi olla se 8h, mutta ei tuotakaan kukaan seuraa.

Marxilaisesti mitattava tehdas/liukuhihnatyö onkin sitten asia erikseen, ja kyllä siinä ainakin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä tehdyt työtunnit lisäävät suoraan tuottavuutta. Eri asia on pitkällä aikavälillä, jos kuvioon tulee työntekijän uupumusta jne.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En edes tiedä, miksi asiantuntijatyössä yritetään enää ylläpitää väkisin jotain päivittäistä tuntityömäärää. Kyllä meillä jo etätyössä työtä tehdään sen verran, että työt tulee tehdyksi kunnolla, eikä sillä ole merkitystä kuinka monta tuntia siihen käytät. Toimistossa sitten periaatteessa pitäisi olla se 8h, mutta ei tuotakaan kukaan seuraa.
Petteri Orpo meni möläyttämään koronaetätöistä tyyliin: ihmiset on saatava takaisin töihin. Tarkoittaen nimenomaan takaisin ihmiset takaisin toimistoilleen. Siinä meni monta ääntä puolueelta.

Etätyöt eivät kaikkien mielestä tue innovaatioita, yrityksien kehittymistä ja kasvua. Tuntimäärien seurannassa on sama hyvää tarkoittava ajatus.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joillakin aloilla tuo kuuden tunnin työpäivä on ihan järkevä ajatus, joillakin (esim. lennonjohto) se on jopa liikaa. Isossa kuvassa ehdotus on kuitenkin täysin utopistinen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Petteri Orpo meni möläyttämään koronaetätöistä tyyliin: ihmiset on saatava takaisin töihin. Tarkoittaen nimenomaan takaisin ihmiset takaisin toimistoilleen. Siinä meni monta ääntä puolueelta.

Etätyöt eivät kaikkien mielestä tue innovaatioita, yrityksien kehittymistä ja kasvua. Tuntimäärien seurannassa on sama hyvää tarkoittava ajatus.
Orpon kommentti tukee oliko se nyt EK:ta, joka myös oli sitä mieltä, että toimihenkilöt pitää saada takaisin toimistolle.

Itse olen myös täysin eri mieltä asiasta. Huomaan olevani paljon tehokkaampi kotitoimistossa kun jää kollegoille juttelu ja turha kahvittelu pois. Nytkin toimistolla ja hukkaan työnantajan aikaa kirjoittamalla Jatkoaikaan.
 
Aihetta sivuten.. tässä olisi tutkimuksen paikka sille, miten näin laajamittainen, lähes väestötason ihmiskoe on vaikuttanut siihen suorittavan työn tekemiseen. Havaintojeni ja osin kuulopuheiden perusteella tilanne on antanut vastuuta ns suorittavan portaan arkeen mm. päivittäisessä raportoinnissa, tilausten käsittelyssä ja aikataulutuksissa ym työnkuvan laajentuessa niihin kun käynnit tuotantolaitoksilla ja työmailla on rajattu tai jopa kokonaan kielletty. Varsin vähän jos yhtään kuulunut mitään parranpärinää duunariosastolta siitä että osa firmojen väestä "saa" työskennellä kotonaan ja vieläpä tehneet ja tukeneet ja auttaneet etätyöläisiä oman työnsä ohella.
 
Viimeksi muokattu:

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
En ota suoranaisesti kantaa kuuden tunnin työpäivään, mutta mielestäni ministereiden tai esim kansanedustajien työn vaativuuden tai rankkuuden vähätteleminen on aina aika ala-arvoista. Toki on selvää, että yksikään ihminen ei pärjäisi päivääkään jossakin toisessa työssä ilman siihen vaadittua koulutusta ja työkokemusta. Ei vaikka olisi itse Sanna Marin. Mutta eipä se ministerin työkään ihan pelkkää kahvin hörppimistä ja avustajien valmistelemien puheiden pitämistä ole.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Etätöihin liittyen: välillä tulee vitsailtua että kunpa pääsisi takaisin toimistolle, niin ei tarvitsisi tehdä niin paljon duunia.

Havaintoni työelämästä: ihmiset rakastavat esittää kiireistä. Hommia piisaa niin perkeleesti ja näitä hommia ei oikein kukaan muu handlaa kuin minä. Siinä mielessä 6 tuntia saattaa jotenkin kierosti tuntua pelottavalta, vaikka se normaali työpäivä aloitetaan puolen tunnin kahvisessiolla, lounastetaan tunti ja vartti ja juorutaan osa työajasta.

Näin asiantuntija/myyntityössä uskon pystyväni samaan työpanokseen n. 5 tunnin päivällä.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
No, en ole pitkään aikaan millään virastolla työskennellyt, mutta ainakin virkamieskaverini kertoi mielestäni paljon puhuvan tarinan siitä, miksi vailla mitään järkiperusteita käytännössä urakkahommaa tekevät asiantuntijatkin laitettiin leimauskoneen äärelle: viraston eri TESsin sihteerit olivat vaatineet tasavertaisuutta, koska he eivät ei-kokonaistyöajalla työskentelevinä voineet toimia yhtä vapaasti kuin muut. Nyt maksatustarkastajan pitää vaikka pelata pasianssia, jotta saa tunnit täyteen ja voi leimata ulos, vaikka päivän työt olisi jo tehty.

Eli onko tämä tasapäinen kurjuus>edes jollain menee paremmin sittenkin jossain määrin totta? ;) Kuten ketjussa moneen kertaan on todettu, on ihan älyvapaata soveltaa tehdastyöaikoja asiantuntijahommiin. Solidaarisuudestako näin tehdään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös