Tuomarit jumalana kaukalossa

  • 19 150
  • 66

#76

Jäsen
On hämmästyttävää ettei tuomarit, valmentajat ja pelaajat kohtaa säännöllisesti kaukalon ulkopuolella. Jokaisella taholla on oma edustajansa valittuna joukostaan, joten yhteiset kokoukset, missä asioita käytäisiin läpi ja haettaisiin sitä yhteistä linjaa olisi kaikkien etu. Liigan edustajat vielä mukaan, niin luulisi homman kehittyvän.
 
MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Nyt on sitten ensimmäinen peli kahdella tuomarilla tullut nähtyä.. parivaljakko oli etukäteen ajateltuna katastrofaalisesti kasattu, mutta mitä vielä joko kaksikko Partanen ja Laaksonen ovat kesän aikana kasvaneet ihmisinä tai kahden tuomarin järjestelmä todella vakautti ja rauhoitti näiden herrojen työskentelyä todella paljon. Tuomarityöskentely oli mielestäni todella hyvää vaikka näiden herrojen viheltäessä yksinään on kentällä yleensä vallinnut jonkin asteinen kaaos.

Joo, samaa mieltä minäkin tämän yhden pelin perusteella. Ei minulla hirveästi ole valitettavaa tuomarityöskentelystä, totta kai voidaan pohtia jotain yksittäistä tilannetta, että olisiko ollut jäähyn paikka vai ei, mutta kokonaisuutena Partanen ja Laaksonen tuomitsivat varsin ehjän ottelun parivaljakkona. Toivon mukaan molemmilla säilyy johdonmukaisuus myös siinä vaiheessa, kun viheltävät yksin, eivätkä mene joukkueiden tai yleisön vietäväksi. Annettiin taklata, eikä ihan joka hipaisusta lähtenyt jäähylle. Plussat minulta ainakin molemmille.
 
axe

Partanen ja Laaksonen vetivät tosiaan yllättävän hyvin varsinkin hyvin hyvin negatiivisiin ennakko-odotuksiin nähden. Tosin pari kertaa menivät siihen lankaan, että jättivät ensimmäisen rikkeen viheltämättä ja sitten kun kaadettu paikkasi jäästä vastakaadolla, niin siitä lähti boksiin. Ensimmäinen niistä meni Partaselta vielä puhtaasti huutojäähynä ja aiheutti yli minuutin mittaisen kahden miehen alivoiman.

Kaikkein positiivisinta kuitenkin se, että Laaksonen oli jopa myöntänyt tuollaisen pienen virhearvion. Vasta silloin kun tuomarit laskeutuvat alas - ja myös tarkkailijat ja muut päälliköt heidät laskevat - sieltä jumaluuden jalustalta ja myöntävät että virheitä tulee ja pystyvät sellaisista tilanteista keskustelemaankin avoimesti, niin tuomaritason nousu voi alkaa.
 
Linja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit (poislukien entiset liigapelurit!)
Ihan ketjun alussa pisti silmään, että onko tosiaan tuomarit varustettu niin heikolla itsetunnolla ettei niitä saa arvostella. Epäilen! Yksikään dumari ei voisi ikimain pärjätä liigassa jos omaa heikon itsetunnon. Sitä painetta on täysin mahdoton yrittää käsittää mitä siihen touhuun kohdistuu. Ei kyllä heti tuu mieleen toista yhtä vaativaa duunia. Päätökset on tehtävä heti ja myös kannettava niistä vastuu. Muiden on helppo ruikuttaa kyllä sivusta. Mutta vielä itse asiaan. Tuskin yhtään tuomaria henkilökohtaisesti kirjoittelu / kommentointi häiritsee. Todennäköisesti se vain naurattaa miten säälittävään itkemiseen ihmiset itsensä jälkeenpäin alentaa. Luulisi aikuisten tietävän että menneet ovat menneitä. Kaikki siellä tekevät virheitä (toisilta niitä vain sallitaan enemmän esim. Levonen). Jonkunhan tuomareitten puolta on pidettävä, kuten liiga asiassa tekee. Ja onhan ihmisilla oltava talven aikana puheenaiheita. Jos tuomarit ei kentällä tekisi virheitä niin olisi se aika kuivaa katsottavaa.

Jonkunhan siellä kentällä on oltava kunkku ja pidettävä mikit ojennuksessa!
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Menee jankkaamiseksi, mutta ota kantaa asian ytimeen : miksi tuomareita ei saa arvostella ? Jos 10.000 ihmistä näkee tuomarin töpeksivän, niin miksi ottelussa (kärsivänä) osapuolena oleva henkilö ei saa sanoa mielipidettään ilman, että häntä rangaistaan ? Ihan kun Golden AWe ei haluaisi ymmärtää mitä tarkoitan ? Onko kaapissasi raidallinen paita ?

Itsellä kaapissa on raidallinen paita ja ainakin minua vituttaa tuo toiminta jossa palautteelle ei anneta mitään mahdollisuutta. Tuomareiden kesken ei tuomareita saa arvostella, omia ei saa haukkua vaikka aihetta kuinka olisi. Itse tästä olen pukukopissa saanut kerran jos pari noottia kouluttajalta kun keskustelu on mennyt huonosti vihellettyihin peleihin. Eli jo omassa porukassa virheistä puhuminen, ihan vain omankin toiminnan kehitykseksi, on kiellettyä.

Oikein mieltä kutkuttaa ajatus, että pelien jälkeen olisi mahdollista keskustella esimerkiksi erotuomaritarkkailijan kanssa pelitilanteista. Keskustelu voisi olla ihan asiallistakin. Tämänhän voisi toteuttaa vaikka niinkin, että medialla olisi oikeus kutsua tarkkailija pelin jälkeen haastateltavaksi, valmentajien ohella. Kyllähän välillä tarkkailijoilta on kommentteja saatukin, mutta vain valitettavan harvoin.

Nyt lainattavaan sitaatiin liittyen; miten voi viheltää sm-liigassa jos ei erota koukkaamista kiinnipitämisestä, viheltää mailan nostamiset, mutta ei kampitusta jne jne jne. Ketään tuskin yllätti, että Rönn vihelsi taas yhden jäähyn puhtaasti sillä perusteella että Nordlund piteli rannettaan ja tiputti hanskat tuskissaan. On se kyllä säälittävää kun ei vihelletä teoista vaan seurauksista!

Räikein tilanne, missä Rönn teki virheen oli Sammalkankaan "rikkoessa" Haatajaa läpiajotilanteessa. Naurettava koukkausjäähy jäi kuitenkin Mika Toivolan sääittävän rankkarivaatimuksen varjoon. Vaikka Haataja onkin IS sm-liigassa tähtipelaaja, kai sitä saa silti TAKLATA kylkeen?

Aina ei Liigaan pääse pätevimmät kaverit. Ylhäällä päätetään tietyistä kavereista, että ne on ajettava Liigaan tietyssä ajassa, muuten putoaa myös Mestis-ringistä. Olen kuullut muutamalta Mestis-kunkulta, että heille on kerrottu suoraan että nyt pitäisi Liigaan päästä ja jos sitä ei tapahdu, niin turha sitten tosiaan Mestistäkään viheltää. No, tämähän johtaa siihen, että Mestikseen tulee kokeneiden kavereiden tilalle sitten nuoria kavereita, taso laskee sielläkin ja tottahan se heijastuu Liigaan.

Esimerkkinä voidaan pitää Tom Laaksosta joka taisi ensimmäisenä tuomarointivuotenaan loppukaudesta Mestistä. Ei siksi että olisi ansainnut paikkansa siellä, vaan koska ylhäällä oli päätetty, että entisenä pelimiehenä Tomppa pitää pian Liigaan saada. Ja mitä tästäkin seurasi. Ja samanlaista kohtelua on Salmisellekkin tarjoiltu. Nopeasti vain Liigaan.

Tiedän paljon ukkoja, joilla kiinnostus puhaltamiseen alkaa olla kovinkin vähäistä, johtuen juuri liiton päässä tapahtuvasta hyvä veli-järjestelmästä. Ei hyvä.
 
Itsellä kaapissa on raidallinen paita ja ainakin minua vituttaa tuo toiminta jossa palautteelle ei anneta mitään mahdollisuutta. Tuomareiden kesken ei tuomareita saa arvostella, omia ei saa haukkua vaikka aihetta kuinka olisi. Itse tästä olen pukukopissa saanut kerran jos pari noottia kouluttajalta kun keskustelu on mennyt huonosti vihellettyihin peleihin. Eli jo omassa porukassa virheistä puhuminen, ihan vain omankin toiminnan kehitykseksi, on kiellettyä.

Eli mielestäsi on hyvä, että naama punaisena huudetaan se palaute? Kyllä asiallista palautetta pitää antaa ja saada, mutta kyllähän sillekin olisi oma paikkansa. Lehtien sivuilta kun ei paljoa keskustelua käydä.

Tuota en tiennytkään, että tuomarit eivät keskenään puhu väärin tehdyistä asioista. Ei siis suurikaan ihme, ettei parannusta tule vaan yksittäisiä virheitä toistetaan pelistä toiseen. Mielestäni olisi kaikille parempi, jos julkisuuden retostelu lopetettaisiin ja tehostettaisiin kulissien takaista työtä niin valmentajien, pelaajien kuin tuomareidenkin osalta. Näistä palautteista olisi tietysti poimittava oleelliset ja tuomarien pitäisi nimenomaan KESKENÄÄN (tietysti tuomaroinnin johto myös mukana) miettiä näistä parannusehdotukisa, käydä läpi miten nyt tehdään ja olisiko tarvetta viilata linjaa jne.

Julkisuuden repostelun poistamisella tarkoitan yksittäisten tapausten esiin nostamista, koska liian usein kuulee valmentajilta, että peli olisi ratkennut yhteen tai kahteen vihellykseen tai viheltämättä jättämiseen.

EDIT: Väsyksissä kirjoitettu. Et tietenkään tarkoittanut naama punaisena huutamista ja tuskin tarkoitti ketjun aloittajakaan.
 
Kyllähän sitä keskustelua käydään, foorumit sille on vain väärät. Eli kertauskursseilla yms. ei opetusvideoissa näy väärin vihellettyjä tilanteita, mitä ainakin minä sinne olen kaipaillut. Tiettyjen henkilöiden lähettyvillä vain on mahdotonta kommentoida ja esittää mielipiteitä.

Ja joo, en tarkoittanut naama punasena huutamista, enemmänkin sitä että liigahan ohjeisti viime vuonna valmentajia olemaan julkisesti morkkaamatta tuomareita. Aiheesta saa päristä, asiallisesti tosin mielummin kuin huutamalla.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilinen tuomaristo Salmisen johdolla Canal+ ottelussa Tappara-Lukko oli kyllä sen matsin näkyvin osasto. Käsittämättömän helpolla vihellettyjä jäähyjä, kruununa se 5+20 Tuomaiselle lähes virheettömästä tilanteesta-selitys: mutta kun se loukkaantui.
Nurmen maali olis pitänyt ehdottomasti hyväksyä kun kiekko ei missään vaiheessa noussut yläriman tasalle. Tasoitusmaali taas oli varmaan vaikea havaita, mutta paitsiohan se oli.
Ja tälläisiä sit pitäisi alkaa olla parittain joka matsissa, heh herätkää SM-liigajohdon pellet.
 
XXLshirt#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Drumheller Miners
Tero Toivola ottelun "sankari"

Aina rauhallisena tunnettu ja herrasmiesmäisesti käyttäytyvä Hannu Aravirta kävi kuumana 20.9. pelatun Pelicans-Jokerit ottelun jälkeen. Helsingin Sanomien mukaan Ara syytti, että Pelicans kärsi "oikeusmurhan" ja kaikkia Jokerien maaleja edelsi tuomarivirhe. Katsomossa ollut Jukka Jalonen myötäili Aravirtaa. Saas nähdä rangaistaanko Araa vai ojennetaanko Tero Toivolaa kulissien takaisesti tehdyistä mokista ?
Myös JyP-Ässät matsissa oli ollut mielenkiintoinen tapaus, kun Tuomas Mikkonen oli "kaatanut jalalla" Eetu Heikkisen, jolta meni taju kankaalle, aivotärähdys ja "ammottava haava" kasvoihin : ei jäähyä.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sikäli ei otsikkoa vastaa että Jumalalla on varmaankin jonkinmoinen linja. Jyri Rönn, linjatonta paskaa Niiralan montussa 12.11.2007. Illan tehot 0+3.
No varmaankin ottelunvalvoja taputtanut päätä ja sanonut "hyvä peli Jyri, se linja mikä alussa jätit ottamatta pysyi loistavasti koko pelin ajan. Lisäksi oli erittäin hienoa havaita ettet lähtenyt lopussa ratkaisemaan peliä, vaikka ratkaisit sen silti".
Haluaisin nähdä otsikot keltaisessa lehdistössä: "Tuomarit KalPan tasolla kaukalossa".
 
Linja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit (poislukien entiset liigapelurit!)
Haluaisin nähdä otsikot keltaisessa lehdistössä: "Tuomarit KalPan tasolla kaukalossa".

Hohhoijaa, edes tuomarit eivät vajoa kalpan tasolle kaukalossa se on varma. Ja toisaalta on aika turha kiukutella joukkueensa tappiosta jos pelaa viimeisen minuutin kuin kouluttamaton apina ja maalivahti imee viime sekunnilla kiekon maalin.. Mutta ainiin, kyseessähän oli kalpa!
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Dumarit

Tosiaan tämän asian tuntuu liiga unohtaneen tyystin. Miksei ikinä julkisuudessa puhuta tuomarien kehittämiseen suunnatuista varoista? Todella suuri tekijä kuitenkin joka ottelussa. Olisiko mitään mahdollisuuksia saada NHL:stä tuomareita tänne tuomitsemaan paria peliä? Totta kai säännöissöä on eroja, mutta tämä olisi mielestäni lajille hyvä asia sekä pelillisesti kuin mainos mielessä. Tuskin kuitenkaan uskomattoman kallista olisi.
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Eipä ole ihme että Suomessa tuomarien taso on todella surkea. Tammisenkin mielestä Levonen on loistava tuomari, kun tasoitti jäähyt ja 5-3 tilanteet Ruotsi - Tsekki pelissä. Nämä tasoittavat tilanteet tulivat aika naurettavista tilanteista. Tamminen hehkutti kuola leualla, tämän olevan hyvän tuomarin merkki. Tasoittamalla jäähyjä ei kuulemma tuomari ratkaise peliä.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hohhoijaa, edes tuomarit eivät vajoa kalpan tasolle kaukalossa se on varma. Ja toisaalta on aika turha kiukutella joukkueensa tappiosta jos pelaa viimeisen minuutin kuin kouluttamaton apina ja maalivahti imee viime sekunnilla kiekon maalin.. Mutta ainiin, kyseessähän oli kalpa!
Tää on just tätä. Hävinnyt joukkue ei ikinä saisi purnata edes siitä mitä ei ollut, linjasta nimittäin. Rönn eilen, 0+3. Vaikka KalPa pelaisi viimeisellä minuutilla kuin ylikoulutettu apina ei se oikeuta jättämään viheltämättä selvää jäähyä. Ja maalivahdit suorastaan hörppäävät kiekot läpiajoista, just joo. Kerroppa montako läpiajoa Kuhdalla pelissä oli ja montako Nissinen niistä kahdesta otti?
Onneksi olit pelissä ja näit eilisen linjan. Vai onko mielipiteesi vain ettei tuomaritoimintaa saa arvostella, ainakaan KalPa.

EDIT: Anteeksi turhaakin turhempi avautumiseni, profiilin takaa löytyi rehellinen tuomari. HYS HYS oliko nää niitä asioita mistä ei saanu ääneen puhua, ainesta liigatuomariksi. . .
 
käki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
EDIT: Anteeksi turhaakin turhempi avautumiseni, profiilin takaa löytyi rehellinen tuomari. HYS HYS oliko nää niitä asioita mistä ei saanu ääneen puhua, ainesta liigatuomariksi. . .

Eiköhän nimimerkki Linjan kommentointiin tästä aiheesta kannata suhtautua kuin nimimerkki Kalevin huikeaan argumentointiin Sairaanhoitaja - ketjussa. Tuskin kyse on minkään joukkueen kannattamisesta erityisesti. Luonnollisesti tuomareita saattaa ottaa päähän joutua mielestaan kohtuuttoman arvostelun kohteeksi kaukalon lisäksi myös keskustelupalstoilla. Säännöissähän "kerrotaan", että tuomari on aina oikeassa, näin nyt siis myös keskusteluissa. Joten hys hys.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse tästä olen pukukopissa saanut kerran jos pari noottia kouluttajalta kun keskustelu on mennyt huonosti vihellettyihin peleihin. Eli jo omassa porukassa virheistä puhuminen, ihan vain omankin toiminnan kehitykseksi, on kiellettyä.

Tämä oli jotenkin aivan käsittämätön tiedonjyvänen. Päänsilittelykö sitä omaa toimintaa kehittää virheen sattuessa?

Esimerkkinä voidaan pitää Tom Laaksosta joka taisi ensimmäisenä tuomarointivuotenaan loppukaudesta Mestistä. Ei siksi että olisi ansainnut paikkansa siellä, vaan koska ylhäällä oli päätetty, että entisenä pelimiehenä Tomppa pitää pian Liigaan saada. Ja mitä tästäkin seurasi. Ja samanlaista kohtelua on Salmisellekkin tarjoiltu. Nopeasti vain Liigaan.

Tämä on kyllä huomattu tämä vanhojen liigapelaajien suosiminen. Hannu Henrikssonkin vihelteli vielä vuonna 2000 kolmosdivarin tekojääsarjaa ja jumalauta yhtäkkiä äijä olikin sitten jo SM-Liigassa! Tällaiset pompsaukset eivät paljon edesauta tuomarien puolustautumisessa ammattitaidon arvostelijoita vastaan.

Muistuu vielä mieleen tapaus ottelusta, jossa Henriksson vihelsi. Hän antoi meidän eräälle pelaajalle jäähyn, mutta kun kapteenimme ilmoitti, että miten kyseinen pelaaja voi saada jäähyn, kun ei ollut tapahtumahetkellä askissakaan, niin päästiin sitten itse valitsemaan jäähylle pantava kaveri...että tällä tavalla.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Tuomarit ovat viime aikoina ryhtyneet ratkomaan otteluita oikein urakalla.

16.2. SaiPa - JYP 3-2 ja

Timo Favorin jättää jatkoajan viimeisellä minuutilla viheltämättä Dan Hackerin selkeän koukun ja SaiPa kuittaa ylivoimahyökkäyksestä 3-2.

21.2. Blues - SaiPa 2-1

SaiPa puolustaa kuin perkele 55 minuuttia, kunnes Tuomo Sorakangas iskee SaiPalle täysin linjanvastaisesti kaksi jäähyä ja Blues tekee minuutissa kaksi maalia.

23.2. TPS - Lukko 4-5

Teemu Salminen arpoo Lukolle järkyttävän naurettavasti rankkarin kaksi sekuntia ennen loppua ja Pasi Saarela niittaa voittomaalin.

Mitäs muita viime aikoina on ollut?

Muutenkin yleinen linja on nykyään täysin sama kuin mitä se oli 4-5 vuotta sitten. Normaali kahvakiekko on palannut, nollatoleranssista tai sen rippeistä ei ole jälkeäkään. Kiekotonta miestä saa estää surutta ja jäähyjä arvotaan kuka milläkin perusteella.

Huomaa, että pudotuspelit lähestyvät.
 
Viimeksi muokattu:

trap

Jäsen
21.2. Blues - SaiPa 2-1

SaiPa puolustaa kuin perkele 55 minuuttia, kunnes Tuomo Sorakangas iskee SaiPalle täysin linjanvastaisesti kaksi jäähyä ja Blues tekee minuutissa kaksi maalia.
No jaa, Immonen roikkui Sallisessa kiinni jälkimmäisessä tilanteessa ties kuinka kauan. Ensimmäinen ei ehkä ollut täysin linjanmukainen, mutta ei se kyllä mikään "mailaankompastuminenkaan" ollut, kuten Selin väitti. Sorakangas ei kyllä tuota ottelua ratkaissut. Jos Sorakangas olisi ollut hereillä jo aiemmin, olisi Blues latonut taululle voittolukemat jo paljon aiemmin.

Kahvalla pärjää kevättä kohden valitettavasti paremmin, kun tuomarilinja alkaa olemaan välillä jo turhankin sallivaa.
 
peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
23.2. TPS - Lukko 4-5

Teemu Salminen arpoo Lukolle järkyttävän naurettavasti rankkarin kaksi sekuntia ennen loppua ja Pasi Saarela niittaa voittomaalin.

Ei se nyt mikään järkyttävän naurettava ollut, Salmisella sattui vaan olemaan munaa viheltää rankku paikassa, jossa moni muu olisi jättänyt viheltämättä. Topolla selkeä läpiajo ja maalipaikka, missä Berg nappaa hiukan kädellä kiinni. Ei tuo Akin nyhjäisy mikään maata järisyttävä ole, mutta kuitenkin estää maalipaikassa laukomisen = Rankkari.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Ei se nyt mikään järkyttävän naurettava ollut, Salmisella sattui vaan olemaan munaa viheltää rankku paikassa, jossa moni muu olisi jättänyt viheltämättä. Topolla selkeä läpiajo ja maalipaikka, missä Berg nappaa hiukan kädellä kiinni. Ei tuo Akin nyhjäisy mikään maata järisyttävä ole, mutta kuitenkin estää maalipaikassa laukomisen = Rankkari.
Kun tätä tuomiota verrataan siihen linjaan, millä Sm-liigassa rankkareita vihelletään, oli tämä nimenomaan järkyttävän naurettava.

Yleensähän rankkarin saa aikaiseksi vain sillä, että olet kolme metriä hyökkääjää jäljessä, teet takaa päin tiikeriloikan ja lyöt hyökkääjän päähän keskiaikaisen hilparin.
 
Judge

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Liverpool FC

Ja kun samassa pelissä Yli-Junnila sai tehdä ihan mitä tahansa, alkaen keihästyksestä toisen erän lopulla, jatkuen samassa ja seuraavassa vaihdossa suoritettuihin poikittaisella selkään taklauksiin. Ei jäähyä. Mutta kun satakiloista Toporowskia koskee, niin häneltä viedään maalipaikka ja siitä tulee rankkari.

Salminen oli luokattoman huono, vaikka toki tuota rankkaria voi perustella sillä olkapäähän koskemisella, mutta enemmän uskon maalipaikan menneen siihen, että Toporowski oletti niskaan tulevan höyryjyrän ja nojasi tulevaa taklausta vastaan. Kun sitä ei tullut, hän horjahti.

Noniin, tulipahan vuodatusta. Yleinen mielipide eilen hallilla oli, että kyseinen tuomari oli historian huonoin liigassa. Divarissa joskus 90-luvun lopulla oli vielöä huonompi tapaus, herra Heikki Heikkilä.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ei se nyt mikään järkyttävän naurettava ollut, Salmisella sattui vaan olemaan munaa viheltää rankku paikassa, jossa moni muu olisi jättänyt viheltämättä. Topolla selkeä läpiajo ja maalipaikka, missä Berg nappaa hiukan kädellä kiinni.
Entäs jos kyseessä olisi ollut ratkaiseva finaali ja mestaruus olisi ratkennut tuohon tuomioon/rankkariin? Kaikki muut olosuhteet samat; "rike" sama, tilanne sama, peliaika sama. Ainoa, joka on muuttunut, on pelissä olleet panokset. Ai, eikö noilla panoksilla pelatessa enää käytetäkään samaa sääntökirjaa?

En todellakaan väitä, etteikö tilanteessa olisi ollut mitään rikettä, mutta vastaavanlaisia menee joka pelissä läpi useampia ilman rangaistusta. Kova tuomio, varmasti pilkulleen sääntökirjaa lukemalla täysin sääntöjen mukainenkin, mutta eikö sääntökirjaa olisi pitänyt noudattaa pilkulleen myös aiemmat 59min 58sec?

Voin vain kuvitella mikä itku täällä (-kin) olisi, jos vastaavanlainen tuomio olisi jaettu esim. MM-finaalissa Ruotsia vastaan. Jörgen Jönssonilla selkeä läpiajo ja maalipaikka, missä Niinimaa nappaa hiukan kädellä kiinni...
Yleinen mielipide eilen hallilla oli, että kyseinen tuomari oli historian huonoin liigassa. Divarissa joskus 90-luvun lopulla oli vielöä huonompi tapaus, herra Heikki Heikkilä.
Kyllähän tämä Hei! Hei! Heikkilä puhalteli joskus liigassakin.
 
trap

Jäsen
Kun tätä tuomiota verrataan siihen linjaan, millä Sm-liigassa rankkareita vihelletään, oli tämä nimenomaan järkyttävän naurettava.

Yleensähän rankkarin saa aikaiseksi vain sillä, että olet kolme metriä hyökkääjää jäljessä, teet takaa päin tiikeriloikan ja lyöt hyökkääjän päähän keskiaikaisen hilparin.

Tässä viime kauden pudotuspeleistä vielä ihmeellisempi rankkari:
http://www.youtube.com/watch?v=XkCIt8xMzbE
 
Suosikkijoukkue
RL, CC, MS, SB-A, MN, CO, GL, ST,HG, BG
Kun tätä tuomiota verrataan siihen linjaan, millä Sm-liigassa rankkareita vihelletään, oli tämä nimenomaan järkyttävän naurettava.

Yleensähän rankkarin saa aikaiseksi vain sillä, että olet kolme metriä hyökkääjää jäljessä, teet takaa päin tiikeriloikan ja lyöt hyökkääjän päähän keskiaikaisen hilparin.

Olen kyllä täysin päinvastaista mieltä. Mikäli tuomiot aikaisemmin ovat olleet erilaisia, ja rankkareita ei ole selvistäkään paikoista vihelletty, ei kai se tee tuomiosta naurettavaa, että viheltää rankkarin mikäli siihen on paikka?

Syyttävä sormi aikaisempiin otteluihin ja aikaisempaan linjaan mielestäni.
 
Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Puolueeton sääntöjen mukainen ratkaisu: Jos pelaaja estää sääntöjen vastaisesti selkeässä maalipaikassa vastustajaa, sen kuuluisi olla aina rankkari.

Ei sillä saa olla merkitystä, kuin ruma se rike on vaan sillä mitkä sen seuraukset ovat. Tätä vasten peilaten ratkaisu oli telkkaristakin katsoen täysin oikea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös