Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

  • 1 080 572
  • 4 627

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hyvä fiilis oli hallilla! Toki jos pelit olisi kulkeneet paremmin, niin väitän että hallilla olisi ollut vielä paljon parempi tunnelma. Hienoa kuitenkin että tuli kotivoitto ja oli hienoa nähdä miten paljon porukkaa oli hallilla. Kummallinen kokemus pitkästä aikaa.
 

Päähaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen usein hallilla klo 18 arkisin eikä itsellä ole ollut koskaan ongelmia päästä ajoissa omalle paikalle.

Tietysti jos haluaa tulla myöhässä, silloin myös hyväksyy sen ettei välttämättä ole paikalla heti ottelu alussa koska turvatarkastus on tiedossa. Ja itse koen turvatarkastuksen tarpeelliseksi. Sinne kun joku kilipää katollaan teräaseen kanssa, viihdettä kerrakseen lapsille lauantai iltaan.

Tänään itsellä oli monta tekijää miksi vaan varauduin tulemaan aikaisin. Oli City Marathon ja kaksi mielenilmaisua.

En osaa enkä halua olla tästä eri mieltä. Mutta haluan herättää myös Officea näin vapautusten aikana, että on tarpeeksi skannaavia käsiä. Ajoissa tuleminen on hyve, mutta 5 minuuttia ennen saapuminen ei voi olla myöskään Danten helvetti. Edes täällä Jatkiksessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
For what it’s worth mä tulin paikalle joskus 1645 ja ehdittiin hyvin avauskokoonpanoille.

Oli henkilökohtaisesti mieleenjäävä kotimatsi, omat pojat ehkä ensimmäistä kertaa jakso ja halusi olla pelin loppuun asti, oltiin kimpassa mukana toinen puoli-huudoissa, tuuletettiin yhdessä maaleja jne ja Doorsin piece frog soi katkolla.
Isoja juttuja ja taas kerran muisti miksi sinne paikalle mennään - siellä voi kokea sellaista mitä yksikään digipalvelu ei tule koskaan tarjoamaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En osaa enkä halua olla tästä eri mieltä. Mutta haluan herättää myös Officea näin vapautusten aikana, että on tarpeeksi skannaavia käsiä. Ajoissa tuleminen on hyve, mutta 5 minuuttia ennen saapuminen ei voi olla myöskään Danten helvetti. Edes täällä Jatkiksessa.

Tämä sun ”ongelma” on ihan jokaisessa sarjassa ja lajissa ympäri maapalloa kaikilla niillä, jotka tulevat samaan aikaan kuin kaikki muutkin katsojat. Myös jouluruuhkat kaupoissa ja liikenteessä toimivat samalla periaatteella.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mun olisi eilen pitänyt olla pojan kanssa aiemmin hallilla. Tähdättiin 16.30 mutta oltiin D päädyssä jonon päässä 16.45. Päästiin omille paikoille siinä kohtaa kun pelattiin 4 vs 4 ja Palola istui kymppiä. Olisi pitänyt olla mestoilla aiemmin mutta silti turhauttaa että D päädyssä jono oli lähes KSB:lle asti ja ovella on 2 lipun tarkastajaa ja 2 järkkäriä. Jos pää ovella olisi hetken aikaa, sekä D päädyssä yksi järkkäri eli 2 järkkäriä yhteensä enemmän niin kaikki pääsisi nopeammin sisälle. Lipuntarkastajia ei tarvitse olla enempää. Tai sitten inva sisäänkäynnillä voisi olla 1-2 järkkäriä ja 1 lipuntarkastaja. Ei mielestäni olisi paljoa vaadittu jos resurssoisi 16.30-17 väliselle ajalle yhteensä 3-4 ihmistä lisöä tuohon hommaan.
 

stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä käytän aina A-ovia, sielläkin jonoa muodostuu, tosin se jono liikkuu paljon vauhdikkaammin. A-ovilla niitä tarkastajia on useampi mutta silti yleensä jonotetaan kahteen/kolmeen kohtaan vaikka vieressä oleva steve vain seisoskelee. Ehdottaisin sitä, että jokainen ovi jossa tarkastaja pidettäisiin stopperilla auki, jolloin ihmisillä olisi mahdollisuus hyödyntää jokaista ovea. D-puolelle en 2019 playoffien jälkeen ole mennyt enkä aiokaan, täysin alimiehitetty. Ite tuun tosin aina aika aikaseen peliin ja oon paikalla jo lämmittelyjen aikaan.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tuli tässä mieleen.. Mikä estää, että se turvacheckki olisi ulkopuolella ja siltä useampi jono ja sitten sisäpuolella lipun tarkastaja. Kyllä ne ne sitä stevareilla kansoitti lauantainakin ainakin A ovilla, mutta se tila vaan siinä tuulikaapissa aika rajallinen. Ei se jouhevaa ollut. Ehkä nyt ymmärretään resursoida jatkossa normaali tilanteen mukaan.
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Minua hävettää noi fanikatsomon keskisormennäyttäjät ja kurkunleikkaajat...
Mitä sellaista tässä ottelussa on tapahtunut, että ollaan näytelty kurkunleikkausmerkkejä? :D Todella kesy ottelu, niin kuin kaikki ottelut nykyään. Kovin vähän on tunnetta nykyaikana, kun vertaa vaikka muinaisiin paikallismatseihin narreja vastaan, joissa oli oikeasti vihaa mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Todettakoon alkuun että on erittäin positiivista että on nykyään Nordiksella raikaa laulu sen vanhan IFK -tap tap tap -sijaan. MUTTA esim. perjantaina kolmannessa erässä kun vanha Nordis olisi piiskannut joukkuetta taisteluun, vaikka sitten vain tuon IFK - tap tap tap -läpsyttelyn voimin, mutta siihen olisi osallistunut koko halli, niin nyt perjantaina fanikatsomo veti jonkun 20minuutin chantin "HEJA HEJA HEJA..." johon ei koko halli pääse/uskalla lähteä mukaan. Nuo tuollaiset pitkät chantit voi sopia fudiskatsomoon ja miksei lätkämatsiinkin mutta ajoitus oli nyt huono.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hegu

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Näyttää että tänään jäädään selvästi alempaan katsojamäärään, mikä nyt ei ole yllätys, kun katsoo viime matsien esityksiä.

Toki Ilmalan meneillään oleva ilmaislippukampanja jotain idän ihmettä vastaan voi myös verottaa satunnaiskatsojia.
 

444

Jäsen
Tätähän ei pitäisi edes ääneen sanoa, mutta kyllä nuo peliesitykset vain vaikuttavat siihen, että tuleeko porukka hallille vai ei. Tämän päivän esitys oli kyllä taas melkoista touhuilua, vaikka arvokkaat pisteet kotiin jäivätkin. Torjunnat 30-16, vaikka Tappara ei mitään erikoista kentällä esittänytkään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
90-luvun alun väärän brändin kasvattina kaipaisin pientä pelisilmää maalien edessä. Toisessa erässä oli tilanne, jossa Kotkansalo ajoi maalille ja sai kolme tai neljä Tapparan veikkosta kimppuunsa. Koko ykkösketju luisteli vaihtoon ällistyttävän nopeasti ja Motin hidasteli viivalla. Tämä tilanne vitutti enemmän kuin koko muun pelin tunarointi. Jos halutaan möykkää halliin, nämä tilanteet katsotaan loppuun saakka eikä luikita hartsportin ääreen.

Ehkä nuo pelaajat tajuavat tilanteet vähän paremmin. Ärsytti silti.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tätähän ei pitäisi edes ääneen sanoa, mutta kyllä nuo peliesitykset vain vaikuttavat siihen, että tuleeko porukka hallille vai ei. Tämän päivän esitys oli kyllä taas melkoista touhuilua, vaikka arvokkaat pisteet kotiin jäivätkin. Torjunnat 30-16, vaikka Tappara ei mitään erikoista kentällä esittänytkään.

Voitto silti aina voitto ja tuo hallille jengiä paremmin kun tappio hienolla pelillä.
 

444

Jäsen
Voitto silti aina voitto ja tuo hallille jengiä paremmin kun tappio hienolla pelillä.
Tämä on toki totta. Toivokaamme silti voittoja vähän yleisöystävällisemmällä pelillä. Koska jos voi valita haluavansa kaiken, niin miksi tyytyä vähempään. Mutta toki asiat tärkeysjärjestykseen. Ehkä voitto paskallakin pelillä avaa joitain takalukkoja ja pelaaminen muuttuu asteittain rennommaksi.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Jos sateisena lokakuun Torstaina ylittyy IFKn yleisö-keskiarvotavoite tälle kaudelle parilla sadalla ottelussa Tapparaa vastaan joka tulee vielä ilmaiskanavalta niin kovin huolissaan en olisi yleisömääristä. Eiköhän seuraavassa La-kotipelissä ole häkki täynnä ja buumi päällä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös