Sen verran on tässä ketjussa Alatalon valmennusta käsitelty, että ajattelin pistää sekaan omat mietteeni Alatalosta valmentajana JYP-vuosien perusteella. Laitetaan ensin omat näkemykseni Alatalon vahvuuksista:
* Alatalo osaa kaivaa sellaisista pelaajista potentiaalin esille, joilla on kiekollista taitoa, mutta muiden osa-alueiden puutteet tai aikaisempi vähäinen peliaika ovat estäneet läpimurron. Alatalo osaa rohkaista nuoriakin taitopelaajia pelaamaan omilla vahvuuksillaan, antaa mahdollisuuksia eikä kahlitse luovia ratkaisuja kiekon kanssa, minkä seurauksena pelaajat tekevät rutkasti kovempia tehoja kuin aikaisemmin. JYPissä selkeimmät tämän kategorian pelaajat olivat Jari Korhonen, Jarkko Immonen ja Jyri Marttinen. Marttinen on sanonut suoraan, että edellisten valmentajien laittamat säännöt puolustajien kiekolliselle pelille eivät sopineet, sen sijaan Alatalo antoi vapauksia pakkien kiekolliseen peliin ja sitä kautta Marttinen teki kovia tehoja. Ei ole sattumaa, että JYPin seurahistorian puolustajien piste-ennätys meni Alatalon aikana kertaalleen uusiksi ja olisi mennyt toistekin, ellei Marttinen olisi vaihtanut seuraa viime tammikuussa. Tämän taitopelaaja-kategorian pelaajia ensi kauden HPK:ssa voisivat olla esimerkiksi Pasi Salonen, Ossi Pellinen ja Harri Tikkanen.
* Alatalo osaa luoda joukkueelle toimivan puolustustaktiikan, minkä johdosta päästettyjen maalien määrä pysyy puolustajien tasoon nähden alhaisena. JYP sijoittui viiden Alatalon kauden aikana kolmesti liigajoukkueiden paremmalle puoliskolle, kun tarkastellaan päästettyjen maalien määrää, vaikkei yhdelläkään kaudella joukkueen puolustuksen voi sanoa nimilistan perusteella olleen liigan keskitasoa parempi.
* Osasyy edelliselle on varmasti se, että Alatalon joukkueet ovat erinomaisia alivoimajoukkueita. JYPin saldot viideltä Alatalon kaudelta: neljästi keskitasoa parempi alivoimajoukkue liigassa ja kaudella 2005-06 koko liigan paras. Ja sama huomio kuin edellä: puolustus ei ikinä ollut täynnä mitään takuuvarmoja maalinedustan siivoajia, vaikka toki niitä joukkueessa pelasi kerrallaan aina yksi tai kaksi.
* Myönteisesti kiekolliseen luovuuteen suhtautumisen seurauksena Alatalon joukkueiden kotipelit ovat parhaimmillaan todella viihdyttäviä. Omalta alueelta hyökätään syötellen nätisti lyhytsyöttöjä, ja kun peli kulkee, se kanssa kulkee näyttävästi. Hyvänä esimerkkinä tästä Alatalon ensimmäisen kauden putki, jolloin joukkue pelasi toistakymmentä peliä putkeen olematta kertaakaan tappioasemassa. Vastoin monien muiden näkemystä minusta Alatalo ei myöskään ole mikään kielteisesti fyysiseen peliin suhtautuva valmentaja, vaan erityisesti NHL-työsulkukaudella JYPiä kuvattiin vierasjoukkueiden fanien toimesta useasti fyysisimpänä vierasjoukkueena, jota sillä kaudella nähtiin. Viime kaudella fyysisyyden puute herätti kritiikkiä, mikä nähdäkseni johtui Riku Rahikaisen vähäisestä peliajasta ja se taas siitä, että Rahikaisen kiekoton peli ei ollut rooliin vaadittavalla tasolla. Toimiva viisikkopuolustus on Alatalolle niin elintärkeää, ettei pelaaja voi saada isoa roolia joukkueesta, jos ei puolustuspelaaminen suju.
Sitten negatiivisiin asioihin:
* Suurta kiekollista roolia tarjotaan myös pelaajille, joilla ei joko ole rahkeita kovin kiekolliseen rooliin tai joukkueen kiekollinen pelitapa ei muuten sovi heille. Tällä on pahimmillaan joukkueen tai yksittäisen pelaajan peliä pahasti sekoittavia vaikutuksia. Alatalon aikana on nähty sellaisia käsittämättömyyksiä kuin kahden ison puolustavan puolustajan muodostama pakkipari (Eerikki Koivu - Miska Kangasniemi), jossa kummallakaan ei ole mitään edellytyksiä kiekollisiin hienouksiin, sen sijaan omassa kiekottomassa roolissaan he parhaimmillaan olivat hyviä, mutta sitä ei tuossa kokoonpanossa voinut toteuttaa. Siitä huolimatta koostumusta ei muutettu pitkään aikaan. Yksittäisistä pelaajista Johannes Alasen saama luotto viime kaudella oli älytöntä tuloksiin nähden, ja koska Alanen oli tottunut puolustavan hyökkääjän rooliin, epäonnistumiset kiekollisena söivät itseluottamusta sen verran, ettei tuo tuttu puolustava roolikaan onnistunut enää lainkaan. Samanlainen tapaus on Tuomas Mikkonen ja jossain määrin myös Janne Hauhtonen, jolle siirto suoraviivaisempaan joukkueeseen teki todella hyvää. Jos pelaaja on kiekollisena enemmän pohjoisamerikkalaista kuin tshekkiläistä tyyppiä, Alatalon vastuunannon vaikutukset eivät ole yhtä hyvät ja voivat olla jopa negatiiviset.
* Joukkueen henkinen puoli etenkin pelien aikana. Oliko sitten voittamisen kulttuurin puutetta vai mitä, mutta johtoasemassa takaiskumaalin jälkeen saattoi peli mennä täysin sekaisin, eivätkä aikalisät useinkaan auttaneet. Samaa henkisen puolen heikkoutta lienee se, että Alatalon kausien aikana playoffsarjat olivat JYPille katkolla yhteensä seitsemässä ottelussa ja jokaisen näistä joukkue hävisi. Ongelman takana saattaa tietysti olla myös joukkueen kokemattomuus, mutta eivät nuo joukkueet niin junioripitoisia kuitenkaan monena vuonna olleet.
* Alatalon joukkueiden ylivoimapeli on yleensä ollut heikkoa, mutta en lähtisi suoraan pistämään asiaa suuresti valmennuksen syyksi. Oman käsitykseni mukaan kun valmentajan keinot ovat varsin rajalliset, jos joukkueesta puuttuvat taitavat pelinrakentajat ja hyvät laukojat, kuten JYPissä toissa kaudella oli. Käsitystä tukee sekin, että ylivoimaprosentti parani heti huomattavasti, kun puhdas taitopelaaja Jesse Niinimäki hankittiin. Voi kai kuitenkin sanoa, ettei ylivoima ole erityinen vahvuuskaan Alatalolle. Tilastot ainakin ovat karut: viiden kauden aikana parhaimmillaan liigan 8. paras ylivoimajoukkue, kahdesti toiseksi huonoin ja kerran huonoin.
Joka tapauksessa ensi kauden HPK:ta seuraan suurella mielenkiinnolla nyt, kun Alatalolla on käsissään kokeneempi ja varakkaampi joukkue.