Katsoin nyt jälkijunassa GoTin kuudennen kauden. Spoilereilta olin aika hyvin välttynyt, vaikka pari Hold the Door -meemiä olinkin nähnyt.
Kokonaisuutena oli mielestäni hyvä kausi. Huomattavasti parempi kuin edellinen ja myös neloskautta parempi näin nopeasti ajateltuna. Huonointa antia olivat pari ensimmäistä Dorne-kohtausta, jotka jatkoivat sitä uskomatonta ripulia, minä Dorne tässä sarjassa esitetään. Positiivista olikin se, että Dorne sittemmin unohdettiin täysin viimeiseen jaksoon asti, jossa aina rokkaava QoT kävi repimässä hiekkakäärmeille (vai mitä ne onkaan suomeksi) uuden aukon. Selvää fanserviisiä.
Toinen häiritsevä asia olivat Baelishin ja Varyksen liikut. Etenkin Pikkusormi liikuskeli vähän turhan helposti Moat Cailinin läpi (3?! kertaa) ja siihen päälle tuhannet kilometrit pohjoisessa, välillä vieläpä armeijan kanssa, ilman että joutui kahnauksiin Ramsayn joukkojen kanssa. Varyksen ilmestyminen laivan kannelle vika jaksossa oli aivan turhaa. Olisi nyt hengaillut siellä Dornessa ja tavannut laivaston jossain lähempänä Westerosia. Kolmantena vielä Samin turha vierailu kotonaan, kun ei sinne Gillyäkään jättänyt. Ja mitä se sillä miekallakin tekee? Käsittääkseni ei ole siitä edes kiinnostunut, vei sen käytännössä veljeltään, jota kohtaan ei kuitenkaan kaunoja pidä. Isäpappakin on sellainen, että tulee asetta hakemaan vaikka maailman ääristä, niin ihan turhaa pöllimistä. Tosin aika helposti pääsi kävelemään linnasta ulos naisen, taaperon ja perintömiekan kanssa keskellä yötä.
Sitten siihen positiiviseen. Vaikka pikkufiboja olikin paljonkin, niin kiitän ilolla, että sarjan kokonaiskuva on vihdoin siirtynyt Martinin kirjojen loputtomasta juonilankojen hajautumisesta konvergenssiksi. Kirjat menevät varmaan eri tavalla, mutta tv-formaattiin tämä oli varsin hyvä lopun alku. Hahmoja tapatettiin pois ihan urakalla (Hodor, Rickon, Summer, 3-eyed Raven, Ramsay, Roose, Tommen, Margaery, Loras, Kevan, Mace, High Sparrow, Thorne, Doran, Osha, Frey, Blackfish nyt ainakin), jälleennäkemisiä nähtiin ja juonet etenivät, vieläpä tuoden hahmoja selvästikin törmäyskurssille toistensa kanssa. Edelliskausilta tutut turhat kohtaukset ylimääräisine kesäromansseineen ja ilotalovierailuineen olivat vähissä ja niitäkin yleensä kannattelivat Tyrionin kaltaiset tähdet, joita katsoo mielellään, vaikka he vain jauhaisivat paskaa.
Pari erityismainintaa kauden huipennuksille, jotka olivat Hodorin kuolema ja Battle of Bastards. Molemmissa kohtauksissa oli vähän turhan sarjakuvamaisia piirteitä (zombit seinillä, koska syyt), mutta Hodorin viimeinen dual-kohtaus oli aivan mahtava ja tuo yhteys ajan läpi tuli kyllä täysin puskista. Monia tulkintoja tuosta kai on, ja omani on se, että Bran loi tuon yhteyden vahingossa wargatessaan Hodoriin nykyajassa ollessaan itse näkyilemässä menneisyydessä. Tuo konnektio sitten toi Wylisin mieleen eräänlaisen flashforwardin omasta kuolemastaan ja merkityksestään tulevaisuudessa, joka suisti pienen mielen raiteiltaan luoden Hodorin. BoB:n osalta ruumisvuori oli epärealistinen, mutta sen sijaan Jonin epätoivoiseen taisteluun keskittyminen oli upea tapa kuvata tuollaisen keskiaikaisen taistelun raaollisuutta ja kaaosta. Siinä tunsi olevan Jonin vierellä taistelukentällä ja se kohta, jossa Jon meinasi jäädä ruumiiden ja miesten alle oli varsin painostava. Mikähän minussa on vikana, kun olen alkanut pitämään Kit Haringtonista? No, antoihan hän jo parilla viime kaudella viitteitä, ettei ole ihan toivoton esittämään Jon Snow'ta.
Summa summarum, hyvä kausi ja loi minuun uskoa, että tämä "vatipääkaksikko" pystyy seilaamaan tämän laivan tyydyttävän lopun satamaan, vaikka toivo meinasi parina viime kautena mennäkin.